Katosiko korona? Joo ja ei. Melkein. Ehkä. Pääsimmekö jo matkalle? Emme päässeet ja sitten pääsimme.
Talvi ja kevät 2022
Tämä on se jakso, jolloin korona ei vielä ollut kadoksissa. Rokotukset olivat kunnossa, ja onneksi olivat, että koronatartunnastamme ei tullut vaikea. Vain viikon lepo. Nenä tukossa, vähän kuumetta ja päiväunet vaatinut väsymys. Masennusta se lisäsi, voimattomuutta ja varovaisuutta.
Oma korona ja toisten rajoitukset eivät kuitenkaan ollut ainoa eikä tärkeinkään syy sille, että matkustelu ja retkeily jäivät pariin Tampereen matkaan ja Lux Helsingissä kävelyyn. Päätimme nimittäin muuttaa Helsingistä Tuusulaan. Matka lastenlasten luokse piteni vain vartilla, ja Tuusula oli muutenkin meille tuttu. Pyöräretkiä olimme Tuusulanjärven ympärillä tehneet ennenkin. Arjen kuvaukset ja suunnitelmat olivat päätöksen jälkeen kuukausikaupalla ihan muuta kuin matkailua. Road tripit, reittikartat ja hotellien haku väistyivät, ja tilalle tuli pakkaaminen, kierrätys, konmaritus, kuolinsiivous ja mitä kaikkia niitä tavaroiden selaamiseen liittyviä käsitteitä nyt onkaan. Budjettimatkailuun tottuneina teimme budjettimuuton. Lainasimme ystävältä peräkärryn, pakkasimme, kannoimme ja kuljetimme lähes kaiken kaksin. Onneksi ihan kaikkein raskaimpiin kuormiin poika, vävy ja vanhimmat lastenlapset ehtivät auttamaan.

Kesä 2022
Vapun jälkeen aloimme katsella, mitä uuden kotimme pihalle alkaisi kasvaa, ja kun olimme nähneet, kasvatimme koko kesän kaikenlaista uutta sen lisäksi.

Ei siis mikään ihme, että kesänkin matkailu jäi päiväretkiin. Puutarhat kiehtoivat, Haagan Alppiruusupuisto ja Meilahden Arboretum käytiin jälleen kerran, Loviisan avoimet puutarhat kierrettiin, ja Savonlinnan oopperajuhlat kutsuivat jälleen katsomaan oman pojan solistiroolia.
Pyöräily
Liikunnasta emme tietenkään luopuneet. Kesällä tutustuimme uuteen kotipaikkakuntaamme Tuusulaan pyöräillen ja ajelimme eri suuntiin uusia reittejä. Välillä päiväretkistä tuli pitkiäkin. Juhannuspyöräily Pornaisiin oli 70km, Nurmijärven ja Kellokosken pyöräilyn jälkeen innostuin kokeilemaan, kuinka pitkälle sähköpyörän akku avustaisi, jolloin mittariin kertyi 93km. Siis Akku tyhjäksi pyöräillen. Hauska pyöräilypäivä oli myös kahdeksannen eläkevuoden alkamispäivä, jota juhlimme tekemällä 88,8 kilometrin pyöräretken, jonka paras osa oli Espoon Rantaraitti.
Syksyn 2022 automatka Espanjaan
Vihdoin lokakuussa pääsimme lähtemään autoillen Espanjaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Meidän matkustamisemme ei koskaan ole kiireistä ajamista päämäärään, ja niinpä nytkin matkamme sinne kesti kolme viikkoa. Finnlinesin lauttamatkan jälkeen pysähdyimme pariksi päiväksi Berliinin valofestivaaleille.

Saksan läpi ajaessamme matkan varrelle osui kolme upeaa linnaa eli Schwerin, Moritzburg ja Chiemsee.

Poikkesimme Dresdenin jälkeen myös Tsekin puolelle ja kiertelimme Chebin ja Františkovy Lázněn kylpyläkaupungit. Tosi mukavia pysähtymiskohteita molemmat.

Luontokohteistakin valikoimme päiväpysähdyksiksi kaksi Baumwipfelpfadia. Suosikkejamme. Baumwipfelpfad Neuschönau.

Kaikkein antoisin pätkä tämänkertaista automatkaamme oli kuitenkin muutaman päivän kiertely Alpeilla. Kiipeilin Stuibenfallin putouksella, ajoimme Timmelsjochin ja Stelvion alppitiet ja The Great Dolomites Roadin. Yllätykseksemme navigaattori ohjasi meidät myös Mortirolon solatielle, josta emme olleet ikinä kuulleetkaan.

Alppien jälkeen käännyimme Italiaan ja pysähdyimme pariksi yöksi kiertämään Iseojärveä, joka meille oli sopiva vaihtoehto Gardajärvelle, jonka olimme nähneet jo aiemmin.

Italiasta ajoimme Ranskan Rivieralle, pysähdyimme Cannes’ssa, Montpellierissä ja Marseillessa. Näistä Marseille oli kaikkein antoisin. Päivän aikana kävellessä näimme valtavasti kaunista kaupunkia ja keräsimme askelmittariin taas kunnioitettavan luvun.

Emme normaalisti kiirehdi koskaan tai aja pitkiä päivämatkoja, mutta Ranskan puolella alkoi tulla jo sellainen olo, että ehkäpä sittenkin olisi kiva päästä perille. Ja niin ajoimme Espanjan läpi pysähtyen vain kerran pariksi yöksi Valenciaan. Tämä oli oikein hyvä valinta ja hyvä pysähdyspaikka. Olemme pysähdelleet aikaisemmin jo niin monessa paikassa tämän reitin varrella, että tämä valinta tuntui luontevalta. Esimerkiksi Figueres, Girona, Barcelona, Tarragona, Montserrat ja Torrevieja on jo nähty ja kierrelty kunnolla. Ja moni muukin.
Yli kuukausi Aurinkorannikolla
Ei ollut tämäkään siis ollenkaan ensimmäinen kerta. Noin kymmenes. Meillä on siellä ystäviä, joiden tapaaminen oli tosi mukavaa pitkän tauon jälkeen. Kiertelimme sekä suosikkipaikkojamme että uusia. Asuimme Benalmadenassa, johon emme majapaikkana erityisemmin ihastuneet, mutta ei meille majoittumisen paikka ole se olennainen, retkeilemme joka päivä kuitenkin jossain. Toki nyt tutustuimme paremmin senkin tarjontaan ja kyllä sieltäkin tekemistä löytyy.

Me vaeltelemme aina vuorten rinteillä ja muuallakin luonnossa. Niin nytkin. Malagan vuorilla olimme useana päivänä, kiipesimme Pizarraan, tutkimme Senda Litoralin tämänhetkistä vaihetta sekä Guadalhorcen mahtavalla sillalla että Calahondan ja Cabopinon lankkupoluilla, kiertelimme Ardalesissa Roy Roosin Andalusian elämysretkien seurassa, ja tietysti kävimme jälleen kerran tutut Torcalin ja Refugio de Juanarin.



Joulun lähestyminen Aurinkorannikolla valikoi muutamia siihen liittyviä kohteita retkillemme. Puente Genil on paikka, jossa rakennetaan jouluvaloja koko maailmaan, Rute ja Estepa tarjoavat jouluherkkujen leipomoita ja suklaasta tehtyjä näyttäviä rakennelmia, kuten seimiä, joihin on käytetty suklaata yli 1500kg. Mollinassa on seimimuseo ja Estepona on muutenkin valtavan suosittu paikka.


Oleskelumme Aurinkorannikolla päättyi tänä vuonna Fuengirolan Rauhanpalatsissa vietettyyn itsenäisyyspäiväjuhlaan. Sitä ennen kuljimme jo pitkään katselemassa eri kaupunkien, eli Malagan, Torremolinosin, Benalmadenan ja Fuengirolan jouluvaloja ja niiden avajaisia. Kaikkein hienoimmat valot löytyivät Malagasta ja Malagan kasvitieteellisestä puutarhasta.


Vuosien mittaan olemme kirjoitelleet Andalusian matkakohteista paljonkin. Tänä syksynä tuli parikymmentä uutta kirjoitusta. Löydät ne täältä:
Itsenäisyyspäiväjuhlien jälkeen pakkasimme auton ja ajoimme noin viikossa jälleen Travemündeen. Aikaa oli oikein mukavasti pysähdellä jouluvaloissa ja joulumarkkinoilla. Valencia, Stuttgart, Rothenburg ob der Tauber, Hampuri ja Lyypekki olivat tämänkertaiset valintamme joulumarkkinoilla kävelyyn. Hienoja kaikki!

Tuo teidän automatka kuulostaa kyllä todella hienolta! Olisi mukavaa joskus toteuttaa itsekin vastaava. Oli pakko jäädä ihailemaan valokuvaa teidän pihan ruukkuistutuksistanne. Todella näyttävät istutukset!
TykkääLiked by 1 henkilö
Hauska nähdä Mikko, ehdit kommentoida jo ennen kuin ehdin korjata muutaman pikkuvirheen, jotka huomasin vasta julkaistuani. Joo, todella, me nautimme juuri tällaisista automatkoista. Pysähdellään rauhassa, kuljeskellaan, katsellaan. Eikä tämä matkustustyyli ole tullut vasta eläkkeelle jäätyämme, kyllä me sitä ennenkin ajelimme aina kohtuullisen lyhyitä automatkoja ja viivyimme usein samassa paikassa riittävän pitkään. Pihamme odottaa taas kesää, tai me odotamme kesää, ja jatkamme pihan kehittämistä. Kiitos!
TykkääTykkää
Alppitiet ovat parasta Keski-Euroopassa.Niitä kun pari kolme päivää vääntää ai että. ”Nuorena miehenä” ajelin Suomesta asti silloisella tehokkaalla turboahdetulla autolla Saksan autobaanoilla (240km/h pääsin ajamaan, ja bensaa meni 25 litraa sadalla) ja edelleen Alpeille Ja pörräsin paikasta toiseen kuukauden ajan ilman mitään majoituksien ennakkovarauksia. Ei tällöin ollut kännykässä internettiä saati navigaattoria. Paperikartat ja fiiliksellä mennäänkö oikealle vai vasemmalle.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi, noilla alppiteillä on hauska ajella ja nauttia maisemista. Olemme tehneet sitä jo moneen kertaan, mutta kuukauden ajan kerralla kuten sinä – sepä vasta olisi idea. Kaksi kertaa olemme olleet Sveitsissä kodinvaihtolomalla ja silloin olemme kyllä ajelleet siellä vastaavissa maisemissa. Saksan autobaanoilla on tuokin nopeus pari kertaa sopivassa kohdin kokeiltu, mutta muutama minuutti kerralla on riittänyt. Paperikartoilla mekin ensimmäiset ajelumme menimme noin parikymmentä vuotta sitten. Tämä on ollut sitä elämysrikasta matkailusisältöä.
TykkääTykkää
Tuusulassahan on tämä Tuusulajärven ajo ympäri kaikkine vaihtoehtoineen. Olen ajanut vain Tuusulasta Järvenpäähän, siis fillarilla. Nähtävää tuollakin välillä on paljon. Pitäisiköhän joskus ajaa pyörällä taas Tuusulassa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Vähän väliä olemme ajelleet Tuusulanjärveä ympäri. Jo ennen kuin tänne muutimme. Hyvä reitti ja hyväkuntoinen pyörätie.
TykkääTykkää
Lopultahan vuodestanne tuli ihan täydellinen matkailuvuosi. Haaveilen pitkistä viipyilevistä matkoista, juuri tämänkaltaisista. Tänä kesänä rakastuin Eurooppaan – niin helppoa liikkua, asiat toimii samoin kuin kotona. Siitä huolimatta huomenna lennän Tansaniaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Ihanaa matkaa sinulle Tansaniaan! Olemme muutaman kerran miettineet, pitäisikö järjestää joku käynti jossain Afrikassa. Olen kerran ollut pari viikkoa Opettajat ilman rajoja -järjestön matkalla Keniassa, jossa tutustuimme opettajiin ja kouluihin ja se oli kyllä hurjan antoisaa ja ikimuistoinen kokemus. Nyt menee taas harkintaan. Eurooppa on tosiaan helppo liikkua juuri niin kuin tykkäämme, hitaasti mutta kuitenkin monipuolisesti. Enää reilut kolme viikkoa ja sitten lähdemme taas.
TykkääTykkää
Onnea uuteen kotiin! Upeat kukkaistutukset olette saaneet tehtyä. Tuo kiireetön matka Euroopan läpi näytti aivan ihastuttavalta kohteineen ja linnoineen. Mukavaa kuluvaa vuotta teille!
TykkääLiked by 1 henkilö
Onnea teillekin ja mukavaa matkavuotta! Me täällä haaveilemme etelän lämmöstä talvikuukausina, kivoista automatkan pysähdyksistä ja kulkkivasts kesästä omalla pihalla. Sähköpyörät houkuttelevat myös liikkeelle.
TykkääTykkää
Onnea uuteen kotiin näin lähes vuoden jälkeenkin! Hienon näköinen ruukkupuutarha tosiaan teillä, kuten ylläkin todettu. Ja pitkiä pyörälenkkejä. Hyvä, että pääsitte sitten vähän vielä pidemmille matkoillekin 🙂 Kiireetön matkustaminen on meidänkin juttu ja.Euroopassa on niin paljon nähtävää, että miksi tosiaan painaa tukka putkella paikasta a paikkaan b. Teillä oli myös oikein kivan kuuloisia ja näköisiä kohteita automatkallanne. Hassua kyllä noista Ranskan kohteista Montpellier on meidän ykköskohde ja Marseille taas ei oikein innostanut toisellakaan kerralla. Cannes on itselle tuttu työn puolesta ja viihdyttiin siellä päivämatkallakin mukavasti. Aurinkorannikko on meidänkin sydäntämme lähellä ja olimme muuttaakin sinne kuusi vuotta sitten, mutta kuukauden miettimisaika täällä Belgradissa sitten vähän venyi….
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos monipuolisesta ja kannustavasta kommentistasi. Jaamme samanlaisia asenteita matkustamiseen. Montpellier jäi meidän pysähdyspaikoistamme vähän ikäväksi kohteeksi. Meidän piti vain pysähtyä ja kierrellä joitain tunteja kaupunkia katsellen, mutta epäonnistuimme täydellisesti parkkipaikan etsimisessä. Harhailimme ensin pitkään, kun hakemaamme osoitteeseen ei päässytkään joidenkin rakennustöiden takia ja sitten kun viitoituksen avulla löysimme parkkihallin, sielläkin oli rakennustöitä ja suuri osa paikoista poissa käytöstä. Ja kaikki viitoitukset ja sisäänkäynnit yms. niin sekaisin, että tullessamme takaisin emme löytäneet autoamme ennen kuin pitkän harhailun jälkeen. Maksu oli vanhentunut, kun olimme ulosajoportilla, puhelu valvojalle kesti pitkään, takanamme oli tööttäilevä jono… Tämä pilasi käyntimme tällä kertaa, ja päiväkin oli vähän turhan sateinen kävelyyn. Mutta katselin tosiaan Montpellierin tarjontaa ja ajattelen kyllä, että siellä pitää pysähtyä joskus uudelleen. Marseille oli ihana kävelykohde niiden muutamien nähtävyyksien takia, en tiedä, olisiko siellä muuten viihtynyt pitempään, mutta tällainen pysähdys oli hyvä. Lähdetään taas muutaman viikon sisällä, eli jatkoa seuraa.
TykkääTykkää
No olipas ikävä Montpellier-kokemus! Ei ihme sitten, ettei noussut ihan matkakohteidenne kärkeen, toivottavasti ensi kerralla on parempi tuuri. Joo, samanlainen asenne matkustamiseen on selvästi. Kiinnostavaa lukea uusista seikkailuistanne!
TykkääLiked by 1 henkilö
Minusta parasta kesässä on Helsingissä juurikin pyöräillen päiväretket. Viime kesänä tosin tuli retkeiltyä aivan liian vähän. En oikein ymmärrä minne se kesä oikein humahti.
TykkääLiked by 1 henkilö
Korona-ajasta jäikin sellainen hyvä puoli, että silloin lähdimme pyöräilemään toden teolla. Ensimmäisenä kesänä toteutimme teeman: ”Vantaa tutuksi pyöräillen” ja toki vähän muutakin, esim Espoon Rantaraitin perusteellisesti. Toisena koronakesänä teimme yhtä järjestelmällisesti teemaa: ”Helsingin rannat pyöräillen”. OIkein hyviä juttuja kaikki. Viime kesänä yritettiin tutustua Tuusulaan pyöräillen, hyvä sekin. Me jatkamme pyöräilyä totta kai.
TykkääTykkää
Olihan tuo 2022 varsin antoisa matkailuvuosi loppujen lopuksi. Lähimatkailu ei noussut suosioon syyttä: oman ja lähipaikkakuntien nurkista löytyy mitä mainioimpia matkakohteita. Itse rakastan puutarhoja, erityisesti talvipuutarhoja, vaikka mikää vihreä olento ei ikinä selvinnyt käsissäni enkä edes asu omakotitalossa. Eksoottisen luonnon rehevä kauneus kiehtoo, erityisesti keskellä talvea.
Euroopassa kiertely oli sitäkin hienompi kokemus, ainakin näin postauksista päätellen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Puutarhat ja puistot ovat aina meidänkin kohteitamme. Euroopassa löytyy, mutta Suomessa on valtavasti kaikkea ihanaa. Keväällä ei tarvitse mennä edes Roihuvuoreen nähdäkseen kirsikkapuita. Olemme useina vuosina pyöräilleet Avointen puutarhojen päivänä Helsingissä ja vierailleet Loviisan Avoimissa puutarhoissa parikin kertaa kesällä. Se on ihana tapahtuma.
TykkääLiked by 1 henkilö