Aihearkisto: automatka

Grossglockner – alppiteiden suosikki

Pilvinen aamu – mikä pettymys.

Ikkunaverhojen avaaminen ja terassilta avautuva näkymä saivat suupielet vetäytymään alas. Voiko tuollaisessa säässä ylipäätään ajella vuorten rinteitä ja serpentiiniteitä? Eikä näköaloista ainakaan voi olla mitään iloa. Höh.

Majapaikasta piti ainakin lähteä. Yritimme lähteä matkaan viivytellen. Kävimme tankkaamassa. Muutama minuutti ei paljon mitään muuttanut. Poikettaisiinko Kaprunissa ruokakaupassa?

”Ei tuonne sekaan oikein mieli tee.”
”Ajettaisiinko vaikka muutama kilometri Bruckista etelään ja katsotaan.”
”Tässä on maksuportti. 37,50€ päivämaksu. Nyt pitää päättää, mennäänkö ollenkaan.”

”Ei kai ne tietä pitäisi auki, jos ei sinne voi mennä?”
”No, maksetaan sitten ja mennään. Vaikka hitaasti vain mutka kerrallaan.”
”Ja voithan sä pysähdellä, niin katsotaan maisemia ja otetaan kuvia.”

”Näkyyhän täältä koko ajan jotain.”

Edelweisspitze

”Muistatko, kun kerran poikettiin tuolla Edelweisspitzellä?”
”Muistan. Sinne ajaminen oli yhtä jyrkkää serpentiiniä. Ja tien pinta jotain mukulakiveä.”
”Mutta olihan sieltä ylhäältä vastustamattoman hienot näkymät.”
”Onneks nyt ei tarvitse ajaa. Ei sieltä näy yhtään mitään.”
”Kaiva sitten eväät esiin, mä otan tästä pari kuvaa.”

”Mitä noi tollaset autot on?”
”Ne on uusia sähköautoja. Ne maalataan tuollaisiksi, ettei kukaan erota merkkiä ja ne on koeajossa.”
”No, ilmankos ne ajaa ihan tolkuttoman lujaa. Vetävät serpentiinit suoriksi.”
”Mersuja.”

”Tossa alempana on Fuscher Törl torni ja näköalapaikka. Näkisiköhän sieltä mitään? Ainakin siinä alhaalla on vessa.”

”Jatketaan sitten.”

”Kyllä näitä Kehrejä riittää.”
”Niitä on 36. Eli maksettiin noin euro/mutka.”

”Alkaako aurinko jo näkyä enemmän?”
”Jaa, ehkä. Anna mulle aurinkolasit.”

”Mä en muistanut, että tältä tieltä pitää poiketa välillä pois, jos haluaa sinne päänäköalapaikalle. Sille Kaiser-Franz-Josef-Höhelle, mistä näkyy se Grossglocknerin huippu.”
”En minäkään muistanut, että se poikkeaminen oli näin pitkä.”
”Sitäkään en muistanut, että täällä olisi jopa parkkitalo.”
”Kuinka monta vuotta siitä on, kun olimme täällä viimeksi?”

”Ehkä emme edes huomanneet, että tämä tie ajettiin edestakaisin, kun täällä on niin hienoja maisemia koko ajan joka suuntaan.”
”Ja levikkeitä pysähdyspaikoiksi koko ajan.”

”Mutta huh, mikä letka tuo on? Urheiluautoja, jotka paahtavat hurjaa vauhtia, eivätkä pysy edes omalla puolella tietä.”

”Nyt alkaa tie jo laskea laaksoon ja siellä näkyy kyläkin.”
”Onko se jo Heiligenblut?”
”Kyllähän tämän ajaminen tänäänkin kannatti. Ei sitä aamulla tajunnut, miten hyvin pilvet vaihtuivat aurinkoon.”

”Nyt olisi kiva löytää joku paikka, jossa voisi pitää taas evästauon.”
”Hiljennä vähän vauhtia, niin nähdään, olisiko joku sopiva puisto tai parkkis.”

”Hei, tässä! Ja paikka on näköjään kiinni, istutaan pöytään tuonne järven puolelle.”
”Joo, pyöräilijöitähän me ollaan.”

Kun oikein tarkasti katsoo, niin tuolla oikeanpuoleisella penkillä näkyy istuinalusta. Se ja toinen samanlainen jäivät sinne. Tämä oli kyllä tasan ainoa harmi tänä päivänä. Ankean epäilyttävästä aamusta huolimatta päivä oli ollut loistava. Eikä illan auringonlasku Millstätterseen rannan majatalossakaan Dellahin kylässä ollut ollenkaan huono vaan niin hieno, että ei heti tehnyt mieli sisälle vetäytyäkään.

Aila: ”Nyt on sitten Itävalta jo aikalailla läpi ajettu. Pyöräilläänkö vielä huomenna tämä Millstätter See ympäri?”
Juha: ”Kai se on pakko.”

Aila: ”No, mitäs olet tykännyt?”
Juha: ”On me aika hyviä paikkoja nähty koko ajan. Se Harry’s Klingendes Museum oli hyvä ainakin.”
Aila: ”Sä et taaskaan ole kartalla, se oli Saksassa. Parisataa kilometriä Travemündestä.”
Harry’s Klingendes Museum

Juha: ”No, mikä sitten oli Itävaltaa?”
Aila: ”Kun tultiin Itävaltaan, ajettiin heti ekana päivänä Tonavan rannoilla ja sitten muutaman päivän päästä Salzach-joen rannoilla. Näit jokia, järviä ja Alppeja.”
Juha: ”Alpit on aina hyviä. Kun ajaa Etelä-Saksaan tai Ranskaan, tulee hieno fiilis.”
Aila: ”No, onneksi sä ajat. Mä mieluummin pyöräilen laaksoissa ja jokirannoilla ja vain katselen. Ja otan kuvia.”

Tonavan rannat pyöräillen

Salzach ja Zell am See – pyöräilyelämys

Aila: ”Ja olihan meillä Itävallan puolellakin paikka, jossa sä muistit musiikinopettajana vaikka mitä . Ainakin Sound of Music toistui kommenteissasi koko ajan. Ja halusit itsestäsi kuvan sen paviljongin edessä, missä laulettiin se ”I am sixteen going on seventeen”, vaikka olet itse jo seventy”
Juha: ”Näithän säkin lelukaupan ikkunassa ja torilla laulajia ja soittajia, vaikka et itse soita.”

Salzburg

Aila: ”Joo, mä mieluummin kiipeän.”
Juha: ”Pitäiskö ottaa kitara mukaan, niin mä voisin soittaa sillä aikaa kun sä kiipeät?”
Aila: ”Kyllähän sullekin se Baumwipfelpfad kiipeilemiseen kelpasi.”
Juha: ”Se oli vähän sellaista vaivihkaa ylöspäin menoa. Mutta sinne Pyramidikuulaan en olisi kiivennyt ikinä.”

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Juha: ”Mitkä muut paikat on sitten olleet Itävaltaa? Oliko Kehlsteinhaus? Karlovy Vary ei ainakaan. Eikä tainneet olla ne Saksin Sveitsin maisematkaan?
Aila: ”No ei niistä kumpikaan, olet sä sitten edes jonkin verran kartalla.”
Juha: ”Miksi mun edes pitäisi olla kartalla, kun mä ajan ja sä luet sitä karttaa.”

Aila: ”Nämä paikat olivat Itävaltaa.”

Mondsee ja Traunsee Hallstatt Krimmlin putoukset

Juha: ”Onneksi sulla on kuvat ja tekstit, en mä muuten muistaisi näistä mitään.”
Aila: ”En kauan minäkään. Kuvat auttaa paljon. Ja niillä voi kertoa muillekin, missä oltiin. Ja kyllä säkin noista varmaan muistaisit, missä kapteeni Von Trapp ja Fräulein Maria vihittiin, tai missä se luukirkko oli tai kuinka monta kerrosta askelmittariin tuli, kun kiivettiin sinne Krimmlin putouksille.”
Juha: ”Ok, kierretään sitten huomenna tää järvi. Oliko se 30 kilometriä?”

Salzach ja Zell am See – pyöräilynautinto

Salzach-joki välähti viime kesänä otsikoissa, kun uutisoitiin Saksan järkyttävistä tulvista, jotka vähän levisivät Itävallankin puolelle, jossa juuri Salzach-joen varrella vesi nousi. Olimme kuulleet myös joen varren pyöräteistä, ja ne houkuttelivat. Etsimme majapaikan pienestä Uttendorfin kylästä ja vierailtuamme Berchtesgadenissa Kehlsteinhausissa suuntasimme sinne.

Hyvältä näytti, vaikka ensin olimme vähän ymmällä. Soittelimme isäntäväen ovikelloa, eikä kukaan tullut. Ovikin aukesi, mutta ei sisällä ollut ketään. Sitten hoksasin nimelläni olevan kirjekuoren parvekekukkien laatikossa. Sielläpä oli avain ja viesti siitä, että huoneistomme oli ensimmäisessä (eli toisessa) kerroksessa.

Ei mitään ongelmaa. Tällaisia kontaktittomia sisäänkirjautumisia olimme kokeneet jo useita matkallamme ja meille se sopi mainiosti. Kun sisätilat vielä olivat tervetulleen viihtyisät, kaikki oli hyvin.

HUH! Vai oliko sittenkään? Avasimme terassin oven ja pöydän ja tuolien ympärillä pyöri tolkuton määrä pieniä itikoita. Tässä kuvassa ne näkyvät pieninä valkoisina pisteinä.

Viereisissä puissa visersi iso parvi pieniä lintuja ja hetken seisottuamme totesimme itikoitten olevan jotain vaaratonta, ei pistelevää lajia, joten kaikki oli sittenkin hyvin.

Iltapyöräily

Lähdimme katsomaan jokirannan pyöräreittiä, vaikka aurinko oli jo kohta laskemassa. Näytti tosi lupaavalta.

Juha jäi lukitsemaan pyöriä uudelleen yöksi ja minä halusin tehdä vielä pienen kävelylenkin kylän pienen lammen ympäri. Ympäristömme vaikutti tosi viihtyisältä, ihan siltä mitä olimme etsineetkin. Rauhallista paikkaa, josta tehdä retkiä.

Kaprun ja Zell am See

Seuraavana päivänä otimme suunnaksi turistien suosiman Zell am Seen ja katsoimme, että mukava reitti Salzach-jokea seuraten sinne kulkisi Kaprunin kautta.

Ihan ensimmäinen pysähdyksemme oli kuitenkin Niedernsill. Emme yleensä malta ohittaa kylien kirkkoja, ja usein ne ovat auki. Ei ollut pettymys tämäkään. Kaunis kirkko pienessä kylässä, kaunis kynttelikkö ja paikallisten koululaisten askartelema taulu ”Jumala pitää meitä kädessään”, jossa värikkäät kädet oli merkitty lasten omilla kuvilla.

Kaprun on selkeän ensisijaisesti laskettelupaikka, mutta kyllä hisseillä olisi nytkin päässyt ihailemaan näköaloja ja patikoimaan rinteille. Kaunis kylä tarjosi muutakin hauskaa ja kaunista nähtävää. Pakko kyllä sanoa, että lumipeitteiset huiput eivät meidän suosikkejamme ole. Paitsi valokuvissa tietysti, siinähän ne ovat vaikuttavan kauniita.

Zell am See

Aika helposti navigoiden tulimme kauniiden maisemien kautta Zell am Seen puistoihin ja rannoille.

Pienestä puistosta löytyi pari pöytää ja niiden ympärillä penkit, eikä meidän tarvinnut kuin katsahtaa toisiimme, niin suunnitelma oli selvä: Eväät esille ja tietysti myös kamera.

Pyöräilimme Zell am Seen kaupungin läpi rantoja seuraillen järven pohjoista rantaa kohti. Näkymät hurmasivat, mutta pyöräilijöiden kaistat eivät ihan koko matkalta. Kevyen liikenteen kaistoilla oli paljon sekä kävelijöitä että pyöräilijöitä ja erilaiset risteykset ja katujen ylitykset eivät olleet kovin helppoja. Mutta eihän pyöräilijöille tietenkään tällaisessa paikassa omaa rauhaa voida taata, joten mentiin sitten enemmän kävelijöiden ehdoilla rantakatujen läpi ja katseltiin järvelle huikeita maisemia.

Ajoimme pohjoiseen rantaan Seecampin leirintäalueelle asti. Katsoimme vähän, olisiko reitti jatkunut mukavasti mahdollisesti myös järven länsipuolelle. Pyörätie kyllä jatkui, mutta sellaisena omana kaistana autotien vieressä, josta emme oikein tykkää, niin päätimme ajaa samaa reittiä takaisin. Yllättäen varjotkin alkoivat jo pidentyä ja matkaa takaisin oli noin kolmekymmentä kilometriä, eli ei kun menoksi.

Kiersimme takaisin Kaprunin suuntaan Bruckin kautta. Ei huono.

Kaprunissa olisi ollut myös linna.

Matkan varrelle sattuu aina jotain hauskaa nähtävää. Esimerkiksi eläimiä tai kuten tässä, iso voimalaitos ja valtavat sähköjohdot maisemassa.

Salzach joen rannalla näkyi paikoitellen jälkiä siitä, että tulva oli täälläkin nostanut veden mukana oksia ja roskaa rannoille. Kaikkia ei ollut vielä siivottu pois.

Enimmäkseen joki oli kuitenkin vain kaunista maisemaa.

Nautinnollinen pyöräilypäivä oli täyttänyt odotukset. Sportstrackerin rekisteröimä kartta näyttää erittäin selkeästi, mitä meidän pyöräilymme on. Hidasta nauttimista ja pysähtelyä. Eikä meillä ole tätä tapaa mitään tarvetta muuttaa.

Ensin Uttendorfin kirkko sunnuntaiaamuna, sitten taas pyörille seikkailemaan

Hakeudumme usein paikkakunnan kirkkoon, jos satumme olemaan kirkon lähellä sunnuntaina. Monasti silloin tapaamme paikallisia ihmisiä, joiden kanssa on mukava jutella tai näemme muuten, miten paikkakunnalla toimitaan esimerkiksi juuri jumalanpalveluksessa. Tällainen tilaisuus tarjoutui meille nyt, meillä oli lähimpään katoliseen kirkkoon vain viiden minuutin kävelymatka.

Olipa mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa. Papin kanssa alttarille tuli kaksi kymmenen korvilla olevaa pikkutyttöä, jotka avustivat. Sytyttelivät kynttilöitä, soittivat kelloja, lukivat päivän tekstit ja rukoukset. Kuvassa he näkyvät alttarilla papin vieressä, jos oikein tarkasti katsot.

Seuraava yllätys oli saarna, jollaista en olisi katolisessa kirkossa luullut kuulevani. Pappi viittasi uskonpuhdistukseen ja siihen, että se oli uudistanut kirkkoa. Hän sanoi nykyajan tuoneen mukanaan paljon uudistuspaineita ja niiden kohtaamisessa olisi tärkeää muistaa, mitä Jeesus todella opetti: lähimmäisenrakkautta ja suvaitsevaisuutta. Luulin katolista saarnaa ilman muuta konservatiivisemmaksi.

Tämän kuvan kävin ottamassa vasta kun seurakunta oli jo poistunut paikalta. Katoliset kirkot ovat aina koristeellisia ja kauniita.

Toinenkin iso yllätys jumalanpalveluksessa oli. Parvelta kuuluva musiikki oli enimmäkseen yhtyelaulua englanniksi, esimerkiksi useita Andrea Crouchin kappaleita. Tämänkin kuvan otin vasta messun lopuksi, kun kansan poistuessa yhtye jäi iloksemme soittamaan vielä yhden kappaleen.

Yllätys sai selityksen vasta tultuamme ulos, kun huomasimme kirkon ovella tämän mainoksen.

Juha googlasi yhtyeen nimen ja se paljastui liettualaiseksi ryhmäksi, joka oli esiintymismatkalla.

Kirkosta poistuessamme meillä ei ollut kiire minnekään, katselimme kylän erikoisuuksia.

Tässä kohdassa nautimme majapaikkamme verannasta ja katoimme itsellemme lounaan ennen iltapäivän pyöräretkeä.

Pyöräretki Mittersilliin

Tämän päivän pyöräretki ei ollut ollenkaan niin sujuva ja sileä kuin eilinen Zell am Seen suuntaan oli ollut. Lähdimme taas Salzachin rantaan ja ajattelimme nyt ajaa toiseen suuntaan, eli länteen Mittersilliin.

Eipä löytynytkään pyörätietä. Tai se, jota lähdimme ajamaan, päättyi umpikujaan ja piti tulla takaisin. Lähdimme sitten pitemmälle vuoren rinnettä kohti ja ajattelimme tien kulkevan siellä. Google mapsin kartta vihjasi siihen.

Ja olihan siellä tie. Mutta yllätys, tie päättyi aitaan ja veräjään, jonka takana näkyi lehmiä. Ja mitä sitten? Päätimme avata veräjän, mennä laitumelle ja jatkaa. Lehmiä ei tullut lähelle, mutta tien varren maisemat muuttuivat aika harmaiksi.

Ja kohta tiekin muuttui vähemmän houkuttelevaksi. Näytti kiviseltä ylämäeltä. Onneksemme paikalle sattui koiraa ulkoiluttava pariskunta ja kysyimme, minne pitäisi suunnata, jos haluaisimme Mittersillin suuntaan. He näyttivät sinne kiviselle rinteelle ja sanoivat, että se on kyllä aika rankka reitti. Kysyimme, onko se vanhoille ihmisille liian rankka, ja he nauroivat, että ihminen on niin vanha kuin sanoo olevansa. Sitten mies avasi veräjän pellolle ja sanoi, että jos ajamme heinäpellon reunaa hetken, löydämme sillan, josta pääsemme joen toiselle puolelle ja kunnon pyörätielle. Sanoimme: ”KIITOS!” ja lähdimme ajamaan.

Löytynyt pyörätie ei ollut kovin leveä, mutta hyvä kuitenkin. Eikä kulkenut enää laitumella.

Tulimme muutaman mutkan jälkeen Stuhlfeldeniin ja istahdimme syömään eväitämme paikallisten maanviljelijöiden seuraan.

Juha löysi infotaulun, josta yritti saada esille karttaa, mutta tulos oli vain ”No signal.” Eli mentiin sitten jonkinlaisella näppituntumalla suunnilleen jonnekin suuntaan ja lopulta oltiin Mittersillissä.

Täälläkin huomion kiinnitti kaunis kirkko.

Tämmöinenkin erikoisuus löytyi.

Paluumatka sujui jo paljon paremmin. Näimme, että tällä kohtaa pyöräreitti ei kulkenutkaan jokirantoja, vaan suorempaan rinteellä Uttendorfiin. Päivän sekoilut taas karttana.

Uttendorf oli myös sopiva paikka lähteä käymään Krimmlin vesiputouksilla. Siellä sitten seuraavaksi.

Krimmlin vesiputoukset

Näiden pyöräilypäivien jälkeen seuraavaksi olikin vuorossa ajopäivä ja Grossglocknerin Alppitie. Siitä seuraava teksti. Voit seurata meidän matkaamme myös Facebookin kautta:


Aila ja Juha

Hallstatt

Hallstatt on suosittu käyntikohde Itävallassa. Jyrkälle vuoren rinteelle Hallstatt järven rannalle levittäytyvä kylä on erikoisen kaunis, joten emme ihmettele sen suosiota ollenkaan. Rinteelle kannattaa kävellä vähän ylöspäinkin ja ihailla aina vain paranevia näkymiä. Hallstatt tarjoaa muutakin nähtävää kuin vain rinteellä olevan kylän. Katolisen kirkon vieressä on erikoinen pääkallokokoelma ja luista tehty alttari pienessä kryptassa – mielenkiintoinen näkymä! Ja funikularilla pääsee Hallstattin kylän yläpuolella olevalle vuorelle, jossa sijaitsee Hallstattin historiaan olennaisesti liittyvä mutta jo käytöstä poistettu suolakaivos, jossa järjestetään opastettuja kierroksia.

Hallstatt on niin suosittu, että omalla autolla tulevalla voi olla paljonkin ongelmia parkkipaikan löytämisessä. Meilläkin oli, vaikka olimme paikassa syyskuun lopun sadepäivänä.

Lue loppuun

Krimmlin vesiputoukset

Vesiputoukset ovat Euroopan korkeimmat. Putouksia on kolme perättäistä, joista kukin on noin sadan metrin mittainen ja niiden kokonaispituus on 380 metriä. Niiden vierellä kiemurtelee ylös noin neljän kilometrin helposti kuljettava kävelytie. Kuulosti etukäteen niin helpolta, että lähdimme ilman muuta matkaan. Noin 400 000 muutakin vierailijaa käy siellä joka vuosi, ja putouksille vievälle polulle on pieni pääsymaksu. Se varmaan mahdollistaa sekä reitin että näköalatasanteiden riittävän kunnossapidon.

Krimmlin putouksille on helppo ajaa autolla. Majapaikkamme oli Uttendorfissa, eli meillä oli noin tunnin matka. Krimmlin kylän lähellä on useita parkkipaikkoja, joista P4 on putousta lähinnä. Niin suosittu paikka oli syyskuun lopussakin vielä, että löysimme siltä enää yhden vapaan parkkipaikan, mutta hyvä, eihän meidän auto enempää tarvitse, vaikka pyörät ovat koko ajan auton perässä.

Lue loppuun

Mondsee ja Traunsee – Itävallan järviä pyöräillen

Mondsee, Traunsee ja Attersee ovat pieniä järviä, joiden rantanäkymät ovat ehdottomasti nauttimisen arvoisia. Itävallassa Alppien maisemien lisäksi iloa ja viehätystä lisäävätkin juuri kauniit järvet, joita vuoret reunustavat. Järviä ja niiden rannoilla sijaitsevia kyliä ja kaupunkeja voi kierrellä myös pyöräillen. Tätä kokeilimme matkallamme, ja hyvät kokemukset jäivät päällimmäisiksi.

Valitsimme majapaikaksemme ylihalvan Rosslwirt Motelin Strass am Attergausta ja teimme retkemme sieltä. 24€ yöstä ei todellakaan ole mikään hinta näillä seuduin. Yöt siellä, päivät retkillä, ihan hyvä ratkaisu.

Lue loppuun

Salzburg ja Hellbrunn

Salzburg on tuttu nimi musiikkia harrastaville. Mozart on näkyvin nimi, koska Salzburg oli Mozartin syntymäkaupunki, eli Mozartin kuulia on joka ikkunassa. Salzburgin turismille myös Sound of Music eli von Trappien tarina on iso vetonaula, jopa tämän kaupungin suuren pojan Wolfgang Amadeus Mozartin veroinen. Viihtyisä käyntikohde Salzburg on muutenkin, on katuja, toreja, linnoja, kirkkoja ja aivan huikeat näkymät Hohensalzburgin linnasta ja sen terasseilta. Sound of Musicin ystäville myös Salzburgin lähellä oleva Hellbrunnin linna tarjoaa pienen nostalgisen muiston musikaalista. ”I am sixteen, going on seventeen” – muistatko tämän?

Lue loppuun

Tonavan rannat pyöräillen

Halusimme maistiaiset Tonavan rannoilla pyöräilystä ja saimme sellaiset herkut, että näihin varmasti palataan. Ensimmäinen nautiskeluhetkemme oli auringonlaskussa Itävallassa Linzin lähellä Au an der Donaun ja Mitterkirchenin välillä. Toisen etsimme paluumatkallemme Erlaun ja Passaun välille, eli jo Saksan puolelle. Ihanat kokemukset!

Au an der Donau

Etsiskelimme sopivaa majapaikkaa Tonavan varrelta läheltä Linziä ja kun Pension Au an der Donaun asiakasarvioinneissa sanottiin, että suoraan pihasta pääsee Tonavan rannan pyörätielle, emme paljon harkinneet, vaikka paikasta tulikin matkamme selvästi kallein yö (84€).

Emme pettyneet. Itse majapaikka oli siisti, tilava, kaunis ja kätevä ja parkkipaikkakin oli suoraan ikkunan alla. Kannoimme tavarat sisään ja nostimme saman tien pyörät pois auton telineeltä, että ehtisimme edes jonkin verran ajella Tonavan rannalla.

Auringonlaskupyöräily siitä tuli, mutta oli ihanaa. Pyörätie oli valtavan hyvä, leveä ja hyväkuntoinen. Ihan luksusta.

Ajoimme Au an der Donausta itään Mitterkircheniin. Poikkesimme vähän kauemmas rannalta ja näimme ensimmäistä kertaa tällaisen kurpitsapellonkin.

Poikkesimme myös kurkistamaan sisälle auringonlaskun valaisemaan kirkkoon.

Hiljaista oli jo ja paikallinen kahvila oli sopivasti kiinni tarjotakseen meille vain istahtamiseen ja välipalan nauttimiseen sopivat pöydät.

Pyöräilimme takaisin päin, emmekä pitäneet kiirettä, vaan pysähtelimme katsomaan Tonavaan heijastuvaa auringonlaskua vähän väliä. Tunnelma oli yhtä juhlaa.

Aurinko ehti laskea, ennen kuin olimme takaisin majatalossamme. Vastapäinen ravintola oli jo sytyttänyt valonsa.

Täydellinen oli pyöräilyiltamme. Kirsikkana kakun päälle vielä viihtyisä majoitus ja seuraavan aamun aamiainen maisematerassilla.

Erlau – Passau

Kiertelimme kolmisen viikkoa Itävallassa ja Sloveniassa ja ajaessamme takaisin kotia kohti Wienin suunnasta etsimme taas tarkoituksella majapaikkamme Tonavan rannalta. Meillä oli Erlaussa illalla parisen tuntia aikaa nauttia jälleen auringonlaskupyöräilystä Tonavan rannalla. Pyörätie oli jälleen suurimmaksi osaksi erinomainen. Ilmeisesti juuri uusittu, koska tullessamme Passaun lähelle olimmekin yhtäkkiä työmaalla, jolla tien pinta oli vielä epätasaiseksi rouhittu.

Pientä hauskaa oli nähtävillä täälläkin. Näköjään Tonavan rannoilla satsataan myös tällaiseen.

Parasta jälleen olivat kuitenkin auringonlaskun valaisemat maisemat ja alkavan ruskan värit.

Lyhyen pyöräilymme aikana näimme neljä eri risteilyalusta. Risteilyt Tonavalla ovat hyvin yleisiä.

Parasta siis jälleen auringonlaskumaisemat.

Myös löytämämme majatalo oli oikein hyvä. Erinomainen paikka Tonavan rannalla, ystävällinen vastaanotto, rauhallinen ympäristö ja hyvä aamiainen väljässä ympäristössä. Kaikki taas hyvin. Gasthof Hotel zur Post

Seuraavasta päivästä tuli shoppailupäivä, mikä on meille aika tyypillistä automatkoillamme. Kun matkaa on jäljellä enää pari päivää, voi autoon ahtaa jo ostoksiakin. Isojakin. Kuten esimerkiksi uuden kitaran. Thomann osui matkan varrelle.

Karlovy Vary

Karlovy Vary on kylpyläkaupunki Tšekin länsiosassa. Kuumat lähteet, näkötorni, hieno Pietarin ja Paavalin ortodoksinen kirkko ja tietysti aivan mahtavat katunäkymät komeine rakennuksineen tekevät siitä suositun ja syystä. Kaupungissa on noin 50 000 asukasta, eli ei ole mikään suurkaupunki, vaan mukava käveltävä ja myös suosittu päiväretkikohde Prahasta.

Karlovy Varyn kuumat lähteet ja terveyslähteet

Kuumat lähteet ja terveyslähteet hienoissa katetuissa käytävissä ovat mielenkiintoinen lisä kaupungilla kävelyyn ja juuri ne tekevät Karlovy Varysta erityisen. Lähteitä on oikeastaan tosi paljon,13 suurta ja kolmisensataa pienempää, mutta kaupungilla näkyvät nuo katetut käytävät ja niillä hanoista terveysvettä maistelevat ihmiset.

Näillä käytävillä voi hanasta ottaa itselleen sopivan määrän vettä ja saman tien nauttia sen. Tähän tarkoitukseen myydään jokaisessa matkamuistokioskissa erityisiä mukeja.

Yksi kuuma lähde näkyy katukuvassa.

Diana näkötorni

Diana näkötorniin pääsee Pupp-hotellin vierestä lähtevällä funikularilla ja itse torniinkin hissillä, eli näiden näköalojen takia ei tarvitse erityisesti kiivetä, ellei halua. Me emme halunneet, koska vierailupäivämme oli melko sateinen. Kauniilla säällä olisimme harkinneet kyllä. Ja onneksi päätimme mennä sateen uhasta huolimatta, näköalat olivat tosi kauniit.

Pietarin ja Paavalin ortodoksinen kirkko

Ylempänä mäellä on myös aivan huikean hieno Pietarin ja Paavalin ortodoksinen kirkko.

Karlovy Varyn katunäkymät

Kaupungin historiassa Karlovy Varylla on ollut suosiota sekä saksalaisten että venäläisten suuntaan, ja on ilmeisesti vieläkin. Tsekkoslovakian saksalaisvähemmistöstä täällä asui suuri osa aina toisen maailmansodan päättymiseen asti, ja se on ollut Saksan rikkaiden suosima lomakaupunki. Luin, että nykyisin kaupungissa asuu vakituisesti 2 000 venäläistä uusrikasta, jotka ovat kunnostaneet vanhoja asuintaloja ja rakentaneet uusia kaupungin ulkopuolelle, mistä on aiheutunut jonkin verran ristiriitoja kaupungin vanhojen asukkaiden kanssa, jotka katsovat, että hotelleja ja kasinoita pyörittävien venäläisten määrä ja vaikutusvalta on liian suuri. Tämän lukeminen oli jotenkin hämmästyttävää, koska aivan ensisijaisesti päivämme oli erityisen kiinnostava ja onnistunut juuri katunäkymien ja rakennusten katselemisen takia. Eikö vain olekin? (Jos et jaksa näin paljon kuvia, skrollaa alaspäin ja lue kuitenkin viimeisestä kohteestamme, sitä suosittelemme.)

Joulumuseo

Olimme kierrelleet kaupunkia jo päivän ja hotellillemme oli pari kilometriä keskustasta. Lähdimme kävelemään sitä kohti ja Juha kysyi hetken päästä, minne minulla oli niin kiire. Kävelin kuulemma tavallista ripeämmin. No, olihan minulla kiire. Halusin yllättää Juhan viemällä hänet Karlovy Varyn joulumuseoon. Sinne oli vielä hotellistammekin pari kilometriä lisää, joten meidän piti ehtiä autolle ja ajaa sillä. Ja sulkemisaika lähestyi.

Oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen kohde, vaikka meillä olikin vain puolisen tuntia aikaa. Vastaanottanut opas kertoi hymyillen, mitkä asiat meidän kannatti kiertää, ja hän oli saman tien tunnistanut suomalaisen joulupukin, josta jäi muisto myös vieraskirjaan.

Kyllä oli koristeita paljon. Koristeltuja kuusia, punaisia, kultaisia ja valkoisia palloja ja muita kuusenkoristeita. Suomalainen ei varmaankaan liitä jouluun ihan niin paljon poroja ja jääkarhuja kuin täällä oli, teddykarhuista puhumattakaan, mutta kivoja nämä olivat nähdä. Yllättävän vähän oli joulun kristilliseen sanomaan liittyvää esineistöä. Enkeleitä jonkin verran, mutta vain yksi seimi.

Jos nämä kuvat eivät riittäneet, täältä löytyy lisätietoa joulumuseosta.

Tämä ei ollut ensimmäinen visiittimme Karlovy Varyyn, eli tämäkin käyntikohde oli osa muistojemme matkaa. Ensimmäisellä kerralla olimme löytäneet kesäteatterin, jossa esitettiin kunnon oopperaa, eli Taikahuilua. Nyt syyskuulla emme mitään vastaavaa löytäneet, emmekä ehkä yhdessä päivässä olisi ehtineetkään.

Mutta fantastinen käyntikohde, suosittelemme! Eikä majapaikkammekaan ollut ollenkaan huono, oli edullinen hinta, tilava paikka, keittiökin oli ja ystävällinen vastaanottaja. Ainoa ”hankaluus” oli kolmas kerros ilman hissiä ja kapeat portaat, mutta emmehän me mitään vanhuksia ole. Porrastreeni kelpaa kyllä. En löytänyt enää paikkaa mutta sen vieressä on Apartmany Lenka, joka näyttää melko samanlaiselta.

Leipzig pyöräillen

Pyöräily Leipzigin puistoissa oli hieno kokemus. Wildpark, Clara-Zetkin puisto, Friedenspark, Wilhelm-Kulz puisto, Kansojen taistelun muistomerkki, Eteläinen hautausmaa ja Markkleeberg ja Cospudener järvet mahtuivat kaikki yhden päivän pyöräilyretkeen. Illalla kävin vielä ihailemassa auringonlaskun Bistumshöhen näkötornista Cospudener Seen rannalla ja sen jälkeen saimme jo pyöräillä ihan viimeiset kilometrit pimeällä majapaikkaamme, mutta eipä haitannut, Leipzigissa on hyvät pyörätiet. Leipzigissä käyntimme ei ollut ensimmäinen, eli Bach-museon, Tuomaskirkon, konserttisalit ja Bach-festivaalit ja Leipzigin A Cappella festivaalit olemme käyneet jo aiemmin. Kannattaa ehdottomasti käydä nekin, koska Leipzig on Bachin kotikaupunki ja yhteys Bachiin tarjoaa paljon koettavaa.

Lue loppuun