Aihearkisto: Yleinen

Helsinki Tampere taukopaikat

Keräsin tähän tekstiin niitä taukopaikkoja Helsinki – Tampere välille, joissa pysähtelemme vähän väliä. Helsingistä ajaa Tampereelle moottoritietä alle kahdessa tunnissa, mutta me tuskin koskaan. Ostoksia, tankkaamista, museoita, merkkiliikkeitä, kahvipaikkoja ja muuten vain mukavaa näkemistä, mitä milloinkin.

Ullan pakari

Ullan pakari on leipomo Riihimäellä. Monet heidän leipänsä ovat suosikkejamme ja usein eilen leivottuja saa halvalla tai on muuten tarjouksia. Ja vessa on siisti. Kahvilakin on. Pihalla on ajoittain myös muita paikallisia ruokamyyjiä, ja Kivimäen leikkeleitä on joskus tullut ostettuakin.

Riihimäen lasimuseo

Riihimäen lasimuseo on yllättävän ihana. Museon lisäksi on myös kahvila ja sään salliessa ulkoterassi.

Riihimäen lasi on tietysti suomalaisen lasitaiteen klassikko, mutta silti oli yllättävää nähdä, miten paljon vitriineissä oli samoja tavaroita kuin kotona omissa hyllyissä. Otin hihkuen kuvia, kun löysin aina vain lisää.

Etten tuntisi itse olevani pelkkää museokamaa, otin kuvia myös asioista, joita en ollut ikinä ennen nähnyt.

Lasimuseon vieressä on metsästysmuseo. Siellä emme ole itse käyneet, mutta olen kuullut suosituksia. Oletko sinä käynyt? Kerro kokemuksesi.

Näiden kahden museon välissä on hauska puisto, jonka puihin oli ripustettu esille kaikenlaista. Mielenkiintoista oli esimerkiksi lukea, miten luonnosta etsitään ja löydetään parannuskeinoja erilaisille kehon vaivoille.

Tiiriön alue Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa löytyy pysähtymisen syitä ja menopaikkoja paljon, mutta jätän ne nyt tässä kohtaa tekstin ulkopuolelle, koska Aulangon, Ahveniston, Hämeen linnan ja muiden nähtävyyksien käyminen ei oikeastaan ole enää pelkkä matkan varrelle sijoittuva tauko.

Tiiriön alue Hämeenlinnan pohjoispuolella sen sijaan usein on pieni taukopaikka. Tankkaaminen, Prisman ostokset ja joskus jotain muutakin tarpeellista tulee haetuksi täältä. Se, miksi nostan alueen nyt tähän, on itselleni Nanson outletmyymälä. Nansosta tulee tosi usein haettua jotain sopivaa. Joku, joka minut tuntee, taisi joskus kysyäkin, ostanko enää mistään muualta vaatteita kuin Marimekosta ja Nansosta. No, enpä juuri.

Hämeenlinna – Hattula – Pälkäne – Kangasala

Kun ei ole kiire mihinkään, Hämeenlinnan jälkeen on paljon mielenkiintoisempaa kääntyä pois moottoritieltä. Hattulan, Pälkäneen ja Kangasalan kautta on selkeä ja hyvä reitti Tampereelle.

Hattulan Pyhän Ristin kirkko on vanha ja käymisen arvoinen. Oikealla puolella tietä Hämeenlinnasta ajettaessa näkyy vanha kirkko ja sen takana on hautausmaa järvinäkymineen.

Kesäisin se on myös kirkkokäytössä ja kerran satuimme paikalle iltapäivällä seurakunnan hartaushetkeen ja pysähdyimme laulamaan heidän kanssaan. Opas kertoi meille kirkon historiasta ja maalauksista tilaisuuden jälkeen ja seurakunta tarjosi kahvit kirkon ulkopuolella. Sisätilat olivat tosiaankin vaikuttavat.

Hattulan uusi kirkkokin on komea.

Hattulan kirkon lähellä on Mierolan museosilta, jonka vieressä on houkuttelevan näköiset maisemat ja varsinkin kesäisenä päivänä houkutteleva kahvila.

Tässä vielä kartta Hattulan kohteista:

Pälkäneellä suosikkimme on Laitikkalan makukylä, joka tarjoaa paikallistuottajien tilapuoteja, kahviloita ja jopa viinitilan. Suttisen tila on paikka, jonka ohi emme aja juuri koskaan. Rento ja kaunis paikka pysähtymiseen ja kahvitaukoon. Lapsia näkyy joka kerta katselemassa lampaita ja hevosia aitauksissaan. Sisältä puodista löytyy useimmiten jokin tuote tai marjarasia, joka lähtee mukaan. Myös amppelikukkia on tullut ostetuksi.

Pälkäneelle tullessa tielle näkyy Pälkäneen keskiaikainen rauniokirkko, jonne on helppo poiketa. Valitettavasti minulla ei ollutkaan tästä kuvaa, kuva on Retkipaikka-blogista, josta löytyy myös lisätietoa ja lisää kuvia kirkosta.

Kangasala on tunnettu näkötorneistaan. Kesäpäivä Kangasalla on tutuimpia ja monen mielestä kauneimpia suomalaisia lauluja. Niin ovat maisematkin Haaralan tornista. Musiikinopettaja hyräili katsoessaan:

Mä oksalla ylimmällä on Harjulan seljänteen
Niin kauas kuin silmään siintää,
nään järviä lahtineen

Lähellä Kangasalan kirkkoa on Kirkkoharjun näkötorni, josta myös on upeat näkymät.

Vehoniemen näkötorni on se, jonka ohi ei voi ajaa. Torni on ihan tien vierellä, joten se on myös matkan varrella luontevasti.

Se, mikä tekee tästä paikasta täysin ohittamattoman on Vehoniemen automuseo. Kuvat kertovat, miksi ohi ei kannata ajaa. Museo on ilmainen, esillä on upeita autoja ja myös leikkivät lapset on otettu huomioon.

Tässä vielä Kangasalan näkötornit. Vehoniemen ja Kirkkoharjun tornit ovat lähellä matkareittiä, Haaralanharjulla käynnistä tulee pitempi mutka, mutta kannattaa kyllä käydä kokemassa ”Mä oksalla ylimmällä” -elämys.

Iittalan lasikylä

Jos jatkaa Hämeenlinnasta moottoritietä Tampereen suuntaan, pian Parolan jälkeen on oikealle viitta Iittalan lasikylään. Lasikylän mäki on monipuolinen ja tarjoaa Iittalan outletin ja lasimuseon lisäksi paljon muutakin. On kirppari, sisustusliike, keramiikkamuseo, Kultasuklaan myymälä ja Iittalan Naivistien näyttely kesäisin.

Iittalan outletissä myydään Iittalan lasitavaran lisäksi myös Fiskarsin tuotteita. Usein voi tehdä löytöjä löytöpöydistä.

Outletin takana on lapsille tilaa leikkiä, Anubis keramiikkapaja, Iittalan lasimuseo ja Kultasuklaan myymälä. Näistä tulee yllättäen useimmin pistäydyttyä Kultasuklaalla.

Kahvila tarjoaa sekä sisätilat että terassin.

Vieressä on myös Kirpputori, joka on auki kesäisin, eikä joka päivä silloinkaan. Sen ohessa on myös kauppamuseo.

Naivistit Iittalassa on taidenäyttely, jossa käymme mielellämme joka vuosi. Näyttelyt vaihtuvat, lisää tietoa taiteilijoista ja aukioloajoista löytyy edellä olevasta linkistä.

Tämä kuva on vuodelta 2018, jolloin kiertelimme Uudenmaan kirkkoja. Täältä löytyi silloin seinä, jolla oli yhdeksän kirkkoa.

Tänä kesänä näyttelyn nimi on Yksissä tuumin. Sitä tuntuvat kuvastavan taulut, joissa ihmiset tai eläimet tekevät jotain yhdessä. Meitä huvittivat yhteislaulu-, orkesteri- ja kuorokuvat.

Jos olisin tuonut täältä jotain seinälleni, se olisi ehkä ollut tämä kuva mustarastaasta ja puutarhasta. Juuri tällaista olen koko kesän katsellut omalla pihallani.

Jos on aikaa, ei Iittalastakaan tarvitse palata moottoritielle, vaan jatkaa vanhaa tietä 130 ja ihailla matkalla Sääksmäen siltamaisemat. Sieltä pääsee takaisin moottoritielle tai pikkuteitä pitkin Laitikkalaan ja sitä kautta Pälkäneelle ja Kangasalle. Tai voi tehdä koukkauksen Valkeakoskelle ja ajaa sitä kautta Kangasalaan.

Sääksmäen silta tarjoaa näkymiä ihaniin suomalaisiin järvinäkymiin.

Mitäpä vielä kertoisin? Kymmenien vuosien aikana kokemuksia on kertynyt kyllä enemmänkin ja ehkäpä käyn myöhemmin päivittämässä tätä.

Moni kyselee taukopaikkoja ja asettaa heti ehdoksi, että ei mitään ABC-huoltamoita eikä ostoskeskuksia. Jos nämä kiinnostavat, niin pari mukavaa löytyy. Toijalan ABC on meistä kivoin. On kauppa, kahvila ja vieressä oleva veturi näyttää houkuttelevan sekä pikkulapsia että isompia miehiä.

Vieressä on myös Pellavatehdas, vaatekauppa, jonka värikästä valikoimaa olen muutamia kertoja käynyt selailemassa. Kahvilakin siellä on.

Jos taas on jotain ostostarvetta, Lempäälän Ideapark ei ole huono valinta. On löytynyt tarpeellisia vaatteita, arjen tavaroita ja sellaista. S-market menee siellä kiinni jo yhdeksältä ja muutaman kerran Tampereelta palatessamme olemme osuneet sinne viimeisen tunnin aikana ja löytäneet mukavasti hävikkiruokaa 60%:n alennuksella omaan jääkaappiin.

Jos sinulla on aikaa Helsingistä Tampereelle ajaessa, poikkea ihmeessä jossain tai ajaa vanhaa tietä. Meillä ei yleensä ole kiire, paitsi jos olemme niin myöhään liikkeellä, että pitää kiirehtiä Tammelan torille ostamaan Tapolan mustaa makkaraa, se kun menee kiinni jo kahdelta.

Juhlitaan eläkkeellä olemista – 6 vuotta = 66 km pyöräretki

Aamulla perheen, ystävien ja lastenlasten postaukset hehkuttivat koulun alkamista. Mietimme, miten me viettäisimme koulun alkamispäivän. Kuusi vuotta sitten oli ensimmäinen kerta, kun emme enää menneet kouluun. Tehdäänkö jotain, mitä kaikki eläkeläiset eivät tee?

Siitä se lähti. Huomasin, että matkamittarini 2000 km lukemasta puuttuu vielä 66 km. Pyöräillään se tänään, tulee samalla sellainen kuusivuotisjuhla vietettyä. Eväät takaboxiin, kevyt suunnitelma matkan päämäärästä (Vuosaaren satama) ja pyörien akut kiinni.

Fallkullan kotieläintila

Aurinko paistoi, sää oli raikas, mutkittelimme pyöräteillä ensin Malmin suuntaan. Ja sitten huomasimme olevamme lähellä Fallkullan kotieläintilaa.

Tämä katsotaan! Ja katsottuamme totesimme, että nyt tiedämme, minne seuraavaksi pienimmät lastenlapset tuodaan.

Tilalla näkyi muutamia lapsiperheitä nytkin ja lapset olivat innoissaan. Kuulin yhden äidin sanovan, että aitauksissa saisi olla eläinten nimet, johon hänen mukanaan ollut kaksivuotias vastasi: ”Äiti, se on pupu!” Olihan se. Sama kaksivuotias hymyili minulle moneen otteeseen ja kun lähtiessäni vilkutin hänelle, hän vilkutti innostuneena takaisin. Taisi tunnistaa, että on mummi liikkeellä. Hymy ja vilkutus toivat lämpimän tunteen. Pienten lastenlasten elämä on antanut paljon lämpöä eläkevuosiimme.

Malmin lentokenttä

Malmin lentokenttä ja sen ympäristö ovat olleet vilkkaan keskustelun aiheena jo vuosia. Säilyttämisen puolesta ja vastaan, monenlaisin perusteluin. Meillä ei asiaan ole minkäänlaista kantaa, asia on aika vieras, mutta nautimme jo aika monetta kertaa kentän ympäristön mukavasta pyöräily- ja kävelyväylästä.

Tälle paikalle olemme pysähtyneet ennenkin ja nyt tapasimme siellä kaksi miestä kiikarien kanssa katselemassa lintuja. Tällaiset satunnaiskohtaamiset ovat olleet nyt korona-aikana useinkin mukavia, niin tämäkin. Jutellaan, jaetaan kokemuksia ja toivotetaan hyvää päivän jatkoa. Nyt juteltiin erityisesti retkeilystä ja luonnosta ja toki myös kentän tilanteesta. Onkohan suomalaisille tullut jotenkin uusi tapa suhtautua vieraitten kanssa jutteluun? Vai ovatko eläkeläiset vain tajunneet, että sosiaalista kanssakäymistä voi harrastaa näinkin?

Poikkesimme kentälläkin. Takeaway-kahvit riittivät tällä kertaa, mutta olisi siellä ollut lounasravintolakin.

Mellunmäkeen

Kun aloitin opiskeluni Helsingissä, veljeni ja minä vuokrasimme vieraan perheen asunnosta yhden huoneen itsellemme Mellunmäestä. Kuka opiskelija nykyisin tyytyisi tällaiseen alivuokralaisasuntoon? Yritin löytää talon nyt, mutta muistamastani osoitteesta löytynyt talo ei mitenkään muistuttanut mielikuvaani silloisesta talosta. Onkohan 1971 pystyssä ollut silloin uudehko talo voitu purkaa? Aika kuluu tosi nopeasti.

Vuosaaren satama ja näköalatasanne Horisontti

Viime viikolla kävimme Vuosaarenhuipulla katsomassa maisemia joka suuntaan ja katselemassa kaihoisasti satamassa odottavaa Finnlinesin laivaa, josta meillä on kokemuksia jo kolmen vuosikymmenen ajalta.

Tällä kertaa halusimme nähdä sataman toisesta suunnasta eli Vuosaaren sataman vieressä olevalta näköalatasanteelta nimeltään Horisontti. Sinne pääsee Tryvikintieltä joko kävellen tai pyörällä. Tryvikintieltä löytyy myös pysäköintipaikka.

Sataman ja rannan välissä on korkea muuri. Muuri suojelee viereisen Porvarinlahden lintuja sataman melulta. Kun muuri rakennettiin, erityisesti Paavo Arhinmäki ajoi mahdollisuutta tehdä siitä samalla graffitien maalauspaikka, mutta silloin hänen ehdotuksensa hävisi. Miltähän muuri näyttäisi nyt, jos graffitit olisivat sen silloin valloittaneet? Nyt sitä verhoavat vain vihreät köynnökset. Vertailun vuoksi laitoin mukaan graffiteja Kontulasta matkaltamme tänne. Jos minulta kysytään, niin mieluummin muuri ja vihreät kasvit. Ja pelkäisin kyllä maalareitten kiipeilyä tuolla korkealla.

Noin kilometrin pituisen rantapolun jälkeen tullaan tasanteelle vieville portaille.

Tasanne itsessään on pieni vaatimaton kaiteiden reunustama taso, mutta sieltä on mukava katsella ympäristöä.

Haikein mielin katsoimme taas Finnlinesin lauttaa, jonne näkyi ajavan jatkuvasti rekkoja. Olisimme niin mielellämme ajaneet sinne itsekin, mutta ei. Ei nyt. Eikä kysymys ole pelkästään koronasta, vaan myös siitä sosiaalisesta paineesta, jonka saa osakseen, jos kertoo suunnittelevansa matkailua. Olemme tästä vähän harmissamme, koska meidän tapamme matkustaa omalla autolla, viettää aikaa pyöräillen ja kävellen matkakohteissamme ja asua vaihtokodeissa eivät mitenkään ole niitä pahimpia koronariskitapoja matkustamisessa. Välillä on tosi paha mieli. Eikö elämässään voi enää suunnitella mitään uutta kivaa? Nuorista ja heidän jaksamisestaan ollaan huolissaan. Entä meistä eläkeläisistä, joiden elämä loppuu. Tähänkö se loppui?

Vuosaari, Uutelan kanava ja Aurinkolahti

Vuosaaren sataman näköalatasanteelta oli siis vain yksi tie pois. Rantapolku. Ja vaikka edellä toin esille haikeita ja katkeriakin ajatuksiamme, oli tässä kohtaa kyllä sellainen olo, että täällä piti käydä, oli kiva kohde. Vuosaaren sataman näköalatasanteesta luin juuri myös Helsingin sanomien jutun.

Ylittäessämme satamarataa Tryvikintien siltaa pitkin pysähdyimme ihmettelemään, kuinka paljon ratoja tänne tuleekaan. Rahtisatamana Vuosaari on iso.

Mistähän löytyisi mukava paikka istahtaa kahvitauolle? Pyöräilimme Vuosaarta kohti, ja kierreltyämme hetken Uutelan suuntaan, osuimme Uutelan kanavalle ja sen lähellä oleville mielenkiintoisille taloille. Onpa tässä ollut mielikuvitusta, kun noita parvekkeita on tehty.

Tuonne puistoon nostelimme eväät penkille ja nautimme rauhassa maisemasta.

Nämä rauhalliset eväskahvihetket ovat vuosien kuluessa muodostuneet aina vain nautinnollisemmaksi osaksi retkeilyämme. Sekä ulkomailla että Suomessa. Istumme rauhassa, syömme ja juomme itse valitsemiamme aineksia, katselemme maisemia ja usein kuuntelemme luontoa. Niin täälläkin, Uutelan kanava oli meille tästä suunnasta uusi näkymä.

Aurinkolahti ja uimarannat

Vuosaaren Aurinkolahti näyttää houkuttelevalta paikalta. Katselimme Aurinkolahden maisemia taas kerran mielessämme Espanjan Aurinkorannikko. Marraskuun haluaisimme taas viettää siellä, kuten jo useina eläkeläisvuosinamme olemme tehneet. Suomen kaaoksen ja pimeyden jälkeen aurinkoa ja lämpöä. Ei silloin paljon, mutta enemmän kuin Suomessa.

Näissä maisemassa meitä kuitenkin muistutettiin ihan muusta. Uimarannan kuulutuksessa varoitettiin menemästä veteen sinilevän takia ja sanottiin, että jos veteen menee, pitää mennä heti huolelliseen suihkuun. Eipä ollut varoitettavia näkymässä. Vai meillekö kuulutus oli tarkoitettu? Kalastajia näimme uimareitten sijasta.

Näitä tyhjiä uimarantoja katselimme vähän ihmetellen myös Kallahdessa ja Marjaniemessä.

Rannalla oli tiedote sinilevästä ja uimakielto. Tämä pani kyllä ajattelemaan, miten asiaan voisi vaikuttaa. Meidän sukupolveamme syytetään nyt usein rehevöitymisestä ja ilmastonmuutoksesta, mutta en itse näkisi tätä sukupolvikysymyksenä. Kyllä niitä tiedostavia ja vastuullisia henkilöitä löytyy tasaisesti yli ikäluokkien. Itsekin kävin saman tien etsimässä lisää tietoa sinilevästä.

Hetken päästä käännyimme Kallahdenniemen luonnonsuojelualueelle. Hevossaaren ranta on ollut uutisotsikoissa monesti ja ajattelimme uteliaina poiketa katsomassa, mikä se on. Älä turhaan poikkea, näistä kuvista näet, mitä siellä nyt on.

Ja huh! Laiturin vierustalta sai värikkään vihreitä kuvia. Sitä sinilevää? Vai voiko olla jotain muuta?

Kallahdenniemelle kannattaa kyllä ajella tai kävellä. Luonto on upea.

Niemen kärjessä odottavat hienot saarille ja luodoille avoimet maisemat, uimaranta ja laaja oleskelualue leikkipaikkoineen ja grilleineen. Viime aikoina some on ollut täynnä valitusta luontopaikkojen ruuhkautumisesta, mutta tämä oli jo ties kuinka mones käyntimme täällä ja aina on ollut helppoa ottaa kuvia, joissa ei näy ketään muita. Kirjoitin viime syksynä laajemman jutun retkestämme Kallahdenniemelle. Silloin kuljimme rantoja laajemmin ja kävimme myös Kulttuurikeskus Sofiassa.

Ramsinniemen ja Marjaniemen kautta Herttoniemeen

Jatkoimme rantaa länteen. Ramsinniemen rannan tuntumassa on yllättäviä näkymiä. Mielenkiintoisia rakennuksia erilaisuudessaan nämäkin.

Tunetumpia kohteita täällä ovat myös esimerkiksi Villa Furuborg ja hotelli Rantapuisto, josta olen lukenut useita suosituksia.

Näiden jälkeen käännyimme vahingossa vasemmalle, vaikka suunta kotiin olisikin ollut oikealle. Ajoimme kumpuilevaa tietä melkein Ramsinniemen kärkeen, jossa vasta huomasimme harha-askeleemme, kun törmäsimme kyltteihin yksityisalueista. No, tulipa kivasti lisää kilometrejä ja hauskaa ylämäkien ja alamäkien vuorottelua. Ei haittaa, eläkeläismottomme on ollut jo monta vuotta: ”Ei kiirettä mihinkään.”

Lopulta ajoimme tätä siltaa pitkin Vuosaaresta Marjaniemen puolelle.

Marjaniemen ja Herttoniemen välillä poikkesimme sitten Tammisalon puolelle puistoon pitämään pienen eväshetken yhdessä suosikkipaikoistamme. Nämä kuvat ovat viime lokakuun ruskakuvia. Tätäkin eläkeläisyys on. Ei ole koko ajan pakko löytää jotain uutta. Voi aina palata vanhoihin hyviin muistoihin.

Ja toisaalta voi aina palata uudelleen hyviin paikkoihin katsomaan nykytilannetta. Herttoniemen kartanon puiston ohi emme aja käymättä katsomassa, mikä siellä nyt kukkii. Vai kukkiiko enää mikään.

Herttoniemestä Viikin ja Vanhankaupungin kautta kotiin

Yksi vakioreittejämme on ajaa Herttoniemestä Viikin arboretumin ja Vanhankaupungin lahden kautta kotiin. Helppoa ja mukavaa. Välillä tällä reitillä on kyllä melko paljon lenkkeilijöitä, mutta ei se meidän tahtiamme haittaa.

Mutta huh! Sinilevän autioittamien uimarantojen jälkeen Säynäslahden kanaalin yli tullessa oli pakko pysähtyä. Mitä tämä nyt on? Oksat törröttävät vihreästä vedestä ja sorsat jättävät kapean jäljen.

Seuraavan aamun Helsingin sanomat vastasi kysymykseen selittäen ilmiön kattavasti. Onneksi tämä vihreä ei olekaan sinilevää eikä mitään vaarallista. Emme kuitenkaan olleet ainoat, jotka olivat pysähtyneet asiaa kummastelemaan. Helsingin Sanomat.

66 kilometriä!

Päivän tavoitteena ollut täyttää kuuden eläkevuoden juhlapäivä 66 kilometrin pyörälenkillä oli jo hetkeä aikaisemmin täyttynyt. Mittarini näytti 2000 km:n rajan ylittyneen.

Olimme nauttineet päivästä ja moneen kertaan ihailleet sitä, miten hyvin Helsingissä on tarjolla hyväkuntoisia pyöräteitä. Lähes joka kadun vierellä on myös pyörätie ja luontoreittejäkin riittää. Yksi kauneimpia on tämä Koskelantien keskellä puiden reunustama reitti.

Juha heitti kiusallaan haasteen: ”Riittääkö sulle 66 km kuudesta vuodesta? Eikö yhtä hyvin 77 km siitä, että seitsemäs eläkevuosi alkoi tänään?” Ja eihän minulle mikään riitä. Kun lähestyimme kotia, kolme kilometriä puuttui. Käännyin takaisin, ajoin lähes kaksi takaisin päin ja kun tulin kotiportille, mittarissani oli 66:n jälkeen vielä 11 lisää.

Nyt tunnustan. Kaikkea en ole vielä eläkevuosinani oppinut. Suorittamisesta pitää päästä eroon. Pyöräilyssä pitäisi rentoutuneen liikkumisen ja maisemista ja auringosta nauttimisen riittää. Tuo nenän alla nököttävä matkamittari on ihan turha. Kun sitä katsoo, huomaa, että akusta olisi vielä kaksi palkkia viidestä jäljellä, ja korkeimmallakin avustusteholla voisi liitää vielä 17km. … Siis mikään ei riitä. Nyt saatte opettaa minua ja kannustaa muuttumaan.

Oli kuitenkin hyvä päivä takana. Tunteet lastenlapsista, mukavien ihmisten kohtaaminen, monta rentoutunutta pysähdystä ja kahvihetkeä, mukavia maisemia. Kun vielä olisi ollut taskussa lippu sinne Finnlinesin laivaan, haikeudelta olisi voinut välttyä ehkä kokonaan.

Vallisaari ja Helsinki Biennaali

Vallisaari avattiin virkistys- ja ulkoilukäyttöön 2016 ja sinne avattiin veneyhteys Kauppatorilta. Vallisaari on muodostunut suosituksi ulkoilualueeksi, onhan se mukavan lähellä Helsingin rantoja ja Pohjolan Gibraltarin salmi eli kapea Kustaanmiekan salmi erottaa sen perinteisesti vielä suositummasta ulkoilukohteesta eli Suomenlinnasta. Lähellä on myös Lonna. Kesällä 2021 sen suosiota on kasvattanut vielä Helsinki Biennaali

Veneyhteys Kauppatorilta

Suomen saaristokuljetus liikennöi Vallisaareen Kauppatorilta ja suositus on ostaa lippu etukäteen. Helsinki Biennaalin sisätiloissa sijaitsevat kohteet avautuvat 11.00, joten kymmeneltä lähtevä lautta ja sitä seuraavat ovat usein jo lähellä lähtöaikaa loppuunmyytyjä. Me valitsimme edellisenä iltana yhdeksältä lähtevän lautan, joten raikkaassa aamussa lähdimme Kauppatorin laiturilta merelle.

Vallisaaren ulkoilureitti ja Helsinki Biennaalin teokset

Vallisaaren ulkoilureitti on helppokulkuinen ja selkeä. Lastenrattaita näkyi, mutta sen verran siellä ja erityisesti näköalapaikoille poiketessa oli epätasaisia polkuja ja portaita, että reitti ei ihan esteettömyyden vaatimuksia täytä. Kahvilat aukeavat, kun Helsinki Biennaalin näyttelytilatkin, joten ensimmäisen ohitimme suljettuna. Vesipullojen täyttöpiste oli kyllä käytössä.

Jaakko Niemelän teos Laituri 6 oli ensimmäinen, jota pysähdyimme ihmettelemään. Teos ja sen rakenne pani pohtimaan, olihan meitä matkassa kolme polvea.

  • Me olemme ajaneet maapallon tähän jamaan.
  • Meidän pitää nyt todella tarttua tekemään jotain, että muutamme kehityksen.
  • Meidän sukupolvelle jäävät ongelmat, jos te ette onnistu.

Aika vähän pieniä luotoja lukuunottamatta olisi jäljellä taustalla näkyneestä maisemasta, jos uhka veden nousemisesta punaisen katon tasolle toteutuisi.

Linnoitussaaren kylänraitilla oli tunnelmallisen hiljaista.

Vallisaaren lampi on tyyni keidas keskellä saarta. Sen reunoilla on pari piknikpaikkaa, mutta vaikka ranta houkuttelisi myös uimaan, se ei ole sallittua. Pohjasta voi löytyä vaaroja. Matalassa vedessä oli näkyvissä kaloja ja rapuja. Rauhallinen ympäristö on täydellinen paikka pysähtyä nauttimaan metsästä ja hiljaisuudesta.

Kustaanmiekan näköalapaikka on vastustamattoman hieno kohta pysähtyä. Paikalla on siihen sopivia penkkejä ja rantakallioita.

Kallioilla on myös Alijia Kwaden teos Pars pro Toto, joka koostuu valtavista kivipalloista, jotka on sijoitettu aaltojen hiomille kallioille. Värikkäät kivilajit ovat peräisin eri puolilta maapalloa samalla kun kokonaisuus tuo mieleen kuulapeliksi hajonneen aurinkokunnan. Teos on paikkaansa tehty, mutta siirtyy kesän jälkeen Helsingin Kalasatamaan. Onpa mielenkiintoista nähdä, miten kivipallojen geometria toimii kaupunkiympäristössä.

Hetken käveltyämme istahdimme ensimmäiselle välipalalle ja siinä istuessamme kioski avautui.

Kahvilan vieressä oli hauska pieni raidallinen kivi, joka näytti keräävän paljon selfien ottajia. Kelpasi meidänkin seuralaisellemme.

Tämä EGSin teos lähestyy Helsinkiä historian ja tulevaisuusnäkymien kautta. Eilisen ja huomisen saaristo levittäytyy eri puolille Helsinkiä ja koostuu kahdeksasta kadonneisiin tai mahdollisiin tulevaisuuden saariin viittaavasta veistoksesta. Viisi veistosta sijaitsee paikoilla, joilta on kadonnut veden ympäröimä saari kaupungin rakentamisen myötä. Yhden näistä olemme aikaisemmin nähneet Ruoholahden torilla, toinen löytyy helposti Pikkuparlamentin puistosta.

Taideteos se on tämäkin. Puun runkoa kiertävät käävät.

Tämä rakennelma näytti vähän siltä, että se olisi voinut kuulua saarelle muutenkin kuin taideteoksena, esimerkiksi lintutornina tai majakkana. Mutta taidettapa tämäkin:

Sisätiloissa sijaitseviin videoteoksiin oli ulkona jo vähän jonoa, vaikka vielä olimmekin tulijoiden ensimmäisiä. Tämän Lazarus-teoksen mikrokirurgiakuvat olivat erityisen vaikuttavia.

Tosi vaikuttava oli myös seuraava. Tossut piti piilottaa suojuksiin, että pääsi kävelemään tunneliin rakennetun suoliston läpi. Älä missaa tätä!

Vallisaaressa on tarjolla näkymiä merelle siellä täällä, mutta upein näköalapaikka on ehdottomasti Aleksanterin patteri.

Oli hauska palata takaisin muutaman viikon takaisiin muistoihin, jolloin katselimme tuolta vastarannalta Lauttasaaresta merelle. Lauttasaari – onnellisten saari

Portaitten juurella on kiinnostavan näköistä punaista. Näihin sidottuihin liinoihin on kirjoitettu viestejä niille ihmisille, joille on tehnyt mieli. Nimettömänä toki.

Tänne alkoi jo kuulua jyrinää lähistöltä. Ukkonen vai tykkejä? Polku vei metsään.

Metsässä on teos nimeltä Metsä. Sen äänimaisemaa istutaan kuuntelemaan pölkyille ja koko ajan taustalla pyörii äänimaailma siitä, mitä metsä on kokenut. Kaikkea löytyy tykistökeskityksestä, ilmapommituksista ja hevosten hirnunnasta musiikkiin ja lintujen lauluun. Hiljaisina kuuntelimme. Kokemukset tulivat lähelle, kullekin myös omia. Yksi meistä oli itsekin laulanut taustalla kuuluvaa Arvo Pärtin musiikkia ja itselleni nousivat kyyneleet silmiin sodan metelissä, kun ajattelin isääni, joka on aikoinaan nuo äänet kokenut ja samalla kokenut myös kranaatinsirpaleen aiheuttaman kivun.

Matka jatkui metsäpolkua. Vähän väliä polun varressa oli myös paikkoja, joissa olisi voinut pysähtyä ja istua hetken.

Torpedonlahden satamassa on kaikkea huoltoon liittyvää. On terassiravintolat, vessat, matkamuistomyymälät ja lasten leikkipaikat. Niiltä voi siirtyä jonottamaan seuraavaan lauttaan. Ennakkolippu varataan Kauppatorilta lähtiessä tiettyyn aikaan, mutta paluumatkalle lähdetään jonottamalla silloin kun itselle sopii tai lauttaan mahtuu.

Emme jääneet vielä jonottamaan seuraavaa lauttaa varten, vaan lähdimme kannasta pitkin Kuninkaansaareen. Kierros sielläkin oli oikein mukava. Näytti siltä, että Kuninkaansaaren kärjessä jotkut ottivat rauhassa aurinkoa ja kai menivät jopa uimaan, mutta en nähnyt oliko se virallisesti tarkoitettu niin.

Kannakselta löytyy myös saaren paras selfiepaikka.

Ja siltä voikin siirtyä lauttajonoon ja nauttia merellisestä paluumatkasta.

Vallisaari oli hieno kokemus. Yksi monista saarista, joihin pääsee joko Merisataman ja Kaivopuiston tai Kauppatorin tai Hakaniemen laitureista. Tällä matkalla näimme Korkeasaaren lautan ja tulimme lähes yhtä matkaa tämän Suomenlinnan lautan kanssa Kauppatorille. Oli hieno päivä.

Mukava oli rantaan tullessa myös poiketa Kauppahalliin, joka on siinä vieressä.

Oletko jo käynyt Vallisaaressa?

Helsingin rantoja pyöräillen – Ruoholahti ja Jätkäsaari

Mielikuvat tylsistä uusista alueista menivät täysin uusiksi, kun kiertelimme Ruoholahdessa ja Jätkäsaaressa vähän perusteellisemmin. Olivatpa monipuolisen kauniita paikkoja, ja vaikka rakenteilla olevia taloja, puistoja ja rantoja on Jätkäsaaressa vieläkin, todella paljon on valmista.

Ruoholahden vetonaula on Ruoholahden kanava, sen viihtyisät rannat ja kanavan ylittävät seitsemän siltaa. Jätkäsaaren yhdistämme mielikuvissamme Länsisatamaan, mutta siellä on paljon muutakin, on väriä, uusia mielenkiintoisen näköisiä taloja ja yllättäviä yksityiskohtia. Ja pyöräilijää ilahduttava kirkkaan sininen pyörätie.

Ruoholahteen pääsee metrolla, Jätkäsaareen raitiovaunuilla 8 ja 9. Tällä kartalla on raitiovaunujen reitti.

Lue loppuun

Helsingin rantoja pyöräillen – Lapinlahti

Lapinlahti on entinen psykiatrinen sairaala, joka sijoittuu Helsingin rannalle Hietaniemen ja Ruoholahden väliin. Nykyisellään se on erittäin monipuolinen ja kiinnostava kokonaisuus, johon kannattaa todellakin tutustua.

Mikä kiinnostaa eniten? Avoimet hyvinvointiin ja kulttuuriin liittyvät tapahtumat ja näyttelyt? Kahvila- ja lounaspalvelut? Luonto ja ranta? Kirpparit ja kierrätys? Engelin suunnittelema rakennus? Meistä tuntuu, että joka kerta käydessämme löydämme jotain lisää.

Lue loppuun

Juhannuksen aamukahvit Meilahden ruusupuistossa

Meilahden Arboretum tarjoaa kaunista luontoa koko kesän. Tähän aikaan sen ruusupuisto on parhaimmillaan. Aurinkoinen juhannusaamu houkutteli liikkeelle aikaisin.

Parkkeerasimme kukkivien pensaiden viereen, Juha lähti reppu selässä kattamaan aamukahveja pöytään ja minä kaivoin kameran esiin.

Rauhallista oli. Penkit tyhjinä, linnut lauloivat, aurinko lämmitti jo sopivasti. Vain kaksi pariskuntaa kierteli alueella meidän lisäksemme ja iloisesti toivotimme toisillemme hyvää juhannusta.

Kauniit maisemat ja yksityiskohdat lumosivat kameran kanssa kulkijan.

Osa ruusupensaista oli täydellisimmillään.

Puissa oli kukintojen lisäksi mielenkiintoisia käpyjä.

Hyönteishotellikin oli järjestetty puun runkoon.

Luonto lumosi niin, että sain jo kuvaviestin:

No meninhän minä. Olimme ainoat kahvittelijat. Lintujen laulaessa nautimme sekä eväistä että ympäristöstä.

Vahva suositus tälle yleensä muutenkin rauhalliselle paikalle. Emme käyneet täällä ensimmäistä kertaa emmekä todellakaan viimeistäkään.

Viime vuonna kirjoittamassani tekstissä on kartat ja muita yksityiskohtia, jotka täydentävät tätä tekstiä. Lisää täällä: Meilahden Arboretum

Avoimet puutarhat Helsingissä

Aamupäivä Loviisan puistoja kierrellen, sitten pyöräilypiipahdus ihan lähimpiin puistoihin naapurustossa. Mikä päivä, niin paljon kaunista ja kivaa.

Aamulla ennen lähtöä nypin taas omia pelargonejani, kastelin helteessä nuupahtaneita kasveja ja nautin hetken oman pihan väreistä ja kukista.

Citypuutarha

Esittelyssä sanottiin, että paikka on vehreä keidas tiuhaan asutulla pientaloalueella. Todellakin oli. Oli hyötykasveja, monenlaista kukkivaa ja varmaan sata erilaista kuunliljaa ja muita kasveja, joissa on värikkäät lehdet, kuten esim. värinokkosissa. Olipa ihana tutustua tällaiseen paikkaan vain suunnilleen kilometrin päässä omasta kodistani. Ja ihailla valtavan suurta paneutumista erilaisiin kasveihin ja niiden hoitamiseen.

Samalla sanon kiitoksen erittäin ystävällisestä vastaanotosta.

Tämä kasvi oli minulle aivan uusi tuttavuus. Nimeltään valeunikko. Siltä se vähän näyttikin. Sininen väri oli aika vieras kaikille muille sinisille kasveille. Nätti kukka.

Leenan puutarha

On rintamamiestalon pieni puutarha ihanassa Pirkkolan kaupunginosassa. Pirkkola on täynnä rintamamiestaloja, jotka on rakennettu sinne sodan jälkeen. Kaikissa riittää pihamaata ja usein Pirkkolan läpi kulkiessani olen katsellut kadun varrella pihojen sireenejä, omenapuita ja muita kukkivia puita ja pensaita.

Odotukset olivat siis korkealla, kun pääsin ihan pihalta katsomaan, miltä siellä näyttää, eivätkä odotukset pettäneet yhtään. Pääsin valtavan hienolle pihalle, joka oli monipuolinen ja hyvin hoidettu. Rinne vielä lisäsi paikan viehättävyyttä ja monipuolisuutta, ja keskellä nurmikkoa ja pensaita oli aivan täydellinen lummelampi. Kukinta ei vielä tänään ollut alkanut, mutta kun tämä kukkii, se on varmasti ihana.

Turha sanoakaan, että myös vastaanotto oli täydellisen ystävällinen, vaikka ehdin paikalle ihan viime minuutilla ja silti sain katsoa puutarhaa ihan tarpeeksi.

Pää pyörällä ja onnellisena pyöräilin kotiin, ja kun mieli oli herkistynyt kaikelle kauneudelle, oma piha ja oman taloyhtiön ympäristö näyttäytyi ihan yhtä hienona kuin kaikki muukin tänä päivänä nähty. Ensin Loviisan puutarhat, sitten nämä naapuruston puutarhat ja sitten oma piha.

Tänään keskityimme siis Loviisan avoimiin puutarhoihin.

Viime kesänä kiersimme koko Avointen puutarhojen päivän puutarhoja Helsingissä. Jotkut niistä ovat julkisia koko ajan avoinna olevia, joten tästä tekstistä voi löytyä kivoja vinkkejä vielä kiertelyyn. Avoimet puutarhat

Voit seurata retkiämme myös Facebookissa: Ailajajuha

Avoimet puutarhat Loviisassa

Loviisa on yksi parhaita paikkoja nähdä monipuolisia ja kauniita pihoja ja taloja. Valtakunnallinen Avoimet puutarhat tapahtuma avasi 22 pihaa yleisölle. Olimme kesäkuussa paikalla jo minuuttia ennen virallista aukeamista, eli kymmeneltä aamulla ja meidät otettiin sydämellisesti vastaan heti. Seuraavan kerran puutarhat ovat avoinna sunnuntaina 8.8.2021.

Villa Armas

Yli satavuotias kaunis puutalo toivotti meidät tervetulleeksi avoimin portein.

Viihtyisän puutarhan ympäristö ja kukat pysäyttivät ja oli mukava jutella emännän kanssa tästä intensiivisestä ja monipuolisesta harrastuksesta.

Tämä puutarha tarjosi myös käden taitojen tuomia iloja. Itse jaoin innostuksen virkattuihin tilkkutöihin, ompeluun ja niiden muisteluun.

Tämän puutarhan erikoisia elämyksiä tarjosi japanilaisvaikutteinen rakukeramiikka ja mosaiikkityöt, jotka nekin olivat itse tehtyjä. Näitä olisi voinut ostaa mukaankin. Mielenkiintoista!

Iso jalopähkinäpuu antoi mukavasti varjoa helteiseen päiväämme ja oli kaunis sinitaivasta vasten.

Kukkukivi

Kukkukivi ei kuulunut puutarhoihin, mutta 1800-luvulla rakennettu näkötorni sattui mukavasti matkan varrelle ja kävelimme mäen päälle katsomaan. Toinen kiipesi, toinen ei, kuten aina. Olen kyllä sitä mieltä, että kannatti kiivetä.

Muistojen kivipuutarha

Puutarha tarjoaa monipuolisesti oleskelutiloja sekä siileille, Topi-koiralle että ihmisille. Minulle koirapelkoisena oli tervetullut asia, että Topi katseli meitä portin takaa ystävällisesti ja hiljaa. Ystävälliset terveiset Topille!

Oli hauska kuulla, miten perhe oli retkiltään tuonut tarkkaan valikoituja kiviä puutarhansa koristeiksi.

Näiden mustien lintujen (mustarastaiden?) lisäksi tässä puutarhassa oli paljon muitakin mustia koriste-esineitä. Tämä olikin yksi tämän puutarhan erikoisuus, joka kuvasti samalla emännän lempiväriä.

Kivien ja mustien koristeiden lisäsi puutarhassa oli paljon ihanaa kukkivaa, pioneja, ruusuja, liljoja ja muuta.

Täälläkin näin ja opin uutta. En ole koskaan nähnyt Vaula nimistä kukkaa. Oli kaunis amppeli.

Kauniin sisäänkäynnin kautta poistuimme taas kadulle ja lähdimme suunnistamaan seuraavaan osoitteeseen.

Auringon puolella

Tulimme lähemmäs Loviisan keskustaa. Mariankadulla on 1800-luvun alussa rakennettu talo, jota ympäröi viihtyisä, kunnostettu pihapiiri. Terassin pöydillä oli lukukappaleita kirjasta, joka kertoi talon kunnostusprosessista ja siihen liittyen myös filosofista pohdintaa siitä, miten elämää voi tasapainottaa ja rauhoittaa. Ostin kirjan.

Tämä filosofointi puhutteli. ”Voit hypätä hetkeksi tekemisen raiteilta.”

Tämä oli yksi niistä paikoista, jossa voi myös nauttia kahvit ja vähän muutakin. Viihtyisiä pieniä pöytäryhmiä oli pienellä pihalla ihan mukavasti

Ja tietysti lisää kauniita kukkia.

Ja kaunis lupaus siitä, että kukat eivät tähän lopu.

Pitkänpöydäntalo

Edellistä vastapäätä oli toinenkin kohde, jonka pihalla oli nähtävää. Tällä pihalla oli lasten viihdykkeeksi myös häkissä olevia kanoja.

Kuninkaanlampi

Keskustan lähellä oli muutama muukin puutarha, mutta valitettavasti meidän aikataulumme ei sallinut tämän enempää. Onneksi sentään vielä tämän Olgan puutarhan, jossa oli kaunis rakennus, paljon kaunista nähtävää, puutarhamyymälä, kahvila ja laaja puutarha-alue. Tänne voi ajan tilaamalla tulla käymään muulloinkin.

Meillä oli hieno aamupäivä takanamme. Kannatti todellakin käydä. Enemmänkin olisimme voineet kierrellä, mutta Juhalla oli iltapäiväksi sovittu kitarakeikka ja siksi ajoimme kotiin jo iltapäivällä. Seuraavan kerran Loviisan puutarhat ovat auki 8.8.2021. Kannattaa laittaa päivämäärä muistiin, tämä on todellakin antoisa käyntikohde ja tapa viettää päivä. Kauniiden puutarhojen näkemisen lisäksi tapasimme joka paikassa ystävällisiä ja puheliaita ihmisiä, joiden kanssa oli mukavaa jakaa elämää ja erityisesti puutarhaharrastusta.

Lisää tietoja löytyy parhaiten Loviisan puutarhayhdistyksen nettisivulta: www.loviisanpuutarhayhdistys.com

Juha lähti keikalleen, minä kaivoin esille kartan Helsingin lähimmistä avoimista puutarhoista, otin pyöräilykypärän hyllystä ja talutin pyörän ulos. Näin vielä kaksi upeaa puutarhaa lähes naapurissamme ja tapasin iloisia ja ystävällisiä ihmisiä. Kirjoitin saman tien myös heidän puutarhoistaan. Avoimet pihat Helsingissä.

Viime vuonna kiertelimme pyöräillen enemmän Helsingin puutarhoja. Osa oli kauppapuutarhoja, jotka ovat jatkuvasti auki, joten joitain vinkkejä löytyy tapahtumapäivän ulkopuolellekin. Viimevuotinen teksti on täällä: Avoimet puutarhat.

Voit seurata meidän retkiämme Facebookissa täältä: Ailajajuha

Aamukävelyllä Haagan Alppiruusupuistossa

Alppiruusupuisto Haagassa on kesän upein nähtävyys Helsingissä. Parhaimmillaan se on aamulla ilman ruuhkaa. Kävin puistossa viimeksi tiistaina 8.6.

Aamulla piknikpaikallakin on väljää.

Hyvin ehdit vielä, nuppuja näkyi olevan vielä paljon.

Kirjoitin puistosta perusteellisemman tekstin viime kesänä. Se alkaa tästä:

Haagan Alppiruusupuisto

Seiso tässä hetki. Kuuntele lintujen laulua ja tuulen kevyttä huminaa. Lumoudu nousevan auringon valosta, joka siivilöityy puiden oksien läpi puiston kukkaloistoon. Kaikki tämä onnistuu, kun kello on kuusi aamulla. Tunnin päästä lintujen lauluun sekoittuvat läheisen työmaan äänet ja kahden tunnin päästä täällä on paljon muitakin. Valitse aamun rauha. Minä olen valinnut Alppiruusupuiston tunnelman näin jo kolme kertaa tänä kesänä.

Lue loppuun