Jos lähdet Aurinkorannikolle ja kysyt kivoja päiväretkikohteita, et luultavasti välty kuulemasta sanaa Ronda. Se näyttää olevan yksi Andalusian pakollinen kohde. Olemme nyt käyneet siellä kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran menimme mukavasti bussilla Marbellasta, jossa oma tukikohtamme oli. Ajo vuoriston yli kestää reilun tunnin, eikä busseja mene kovin usein. Lähdimme matkaan siis jo varsin aikaisin näin lomalaisen mielestä, yhdeksän maissa. Toisella kerralla ajoimme sinne autolla.

Omalla autolla matka saattaa kestää kauemminkin, niin hienoja maisemia vilahtelee ohi. Tosi harmi, että bussin ikkunasta joutui laukomaan vähän mitä sattui, että edes jotain jäisi muistoksi. Valokuvaaja minussa halveksii lennossa otettuja kuvia, mutta onneksi taiteilijaminäni on niin vähäinen, että dokumentointihalu menee taiteellisen vaikutelman ja tekniikkapisteiden edelle, eikä estä edes huiskittujen otosten julkaisemista. Lukija voi kuvitella itsensä istumaan bussin ikkunapaikalle samalla kun nämä vilahtelevat ohi.

Automatkalla näkymät pystyi dokumentoimaan vähän tarkemmin.

Rondan bussiasemalta löytyi kioski, jossa auliisti myytiin turistille neljän euron kartta ja yhtä auliisti asiakaspalvelija ruksasi siihen kolme suoritettavaa kohtaa: Turisti-info, härkätaisteluareena ja uusi silta. Turisti-infosta olisi varmaan saanut saman kartan ilmaiseksi, mutta se piti löytää ensin muutaman korttelin päästä, eli hyvä näin.

Kyllä me kävellessämme löysimme sitten kaikkea sellaistakin, mitä ei ollut karttaan ruksattu. Ensimmäiseksi tämä kirkko ja komea palmu sen edessä. Juha tykkää niin muistella palmuja meidän lomilta, että laitan kuvan tähän siitäkin. Yksi nuorempi lähisuvun edustaja totesi kerran, että kirkot, museot ja muut nähtävyydet on aina samoja ja aina siellä, eivät ne ole mitenkään mielenkiintoisia. Paljon mielenkiintoisempia ovat esimerkiksi ruokakaupan hyllyt ja lastenvaatekauppojen näyteikkunat, eli enpä sitten laita tähän sisäkuvaa, vaikka sisällä käytiin kyllä. Eikä tämä kirkko ollut mikään erityinen. Valotkin lähes sammuksissa, joten kuvani ei ole kovin hyvä. Palmu sen edessä oli Juhalle tärkeä.

Kuva kirkosta on syyskuva. Toinen käyntimme tapahtui maaliskuussa ja valo loistaa rakennuksissa aivan toisella lailla.

Maaliskuussa kiertelimme keskustaa vähän laajemmin. Kirkkoja oli enemmänkin ja niiden pihalla oli jo rakennettuna yleisölle istumatiloja pääsiäiskulkueita varten.

Puistojenkin värit vaihtuvat jatkuvasti. Syksystä näytän ennemmin tämän valoisan ja aurinkoisen puiston. Juha oli jo menossa pitkälle katua alas ja oli ihan missaamassa tämän, kun seurasi vain kioskin tädin antaman kartan turisti-inforuksia. Mies on aina tommonen. Sivuilleen vilkuilematta paikasta A paikkaan B. Lyhintä reittiä, nopein askelin. Mitä meidän matkakuvista ja seikkailuista tulisikaan, jos kartta olisi minulla, enkä minäkään katsoisi ympärilleni? Viittoilin siis Juhan takaisin ja lähdimme poispäin siitä turisti-infosta ihastelemaan ruskan värittämää puistoa. 

Maaliskussa tämä puisto olikin suljettu ja sitä remontoitiin ja hoidettiin. Sen vierellä oli kuitenkin kukkivia puita.

Puiston takana meitä sitten odottivatkin molemmilla kerroilla ihan huikeat näkymät. Useita opastettuja turistiryhmiä oli kiertämässä näitä näkymiä, ja olipa joku opettajakin tuonut luokkansa tänne rotkojen reunoille kurkistelemaan. Sanomattakin on tietysti selvää, että kuvia on kymmeniä, toivottavasti tässä ovat ne oikeat.

Juhalle on annettava tunnustusta siitä, että aina joskus hän yrittää edes valokuvan verran astua ulos mukavuusalueeltaan. Ilmeestäkin kyllä näkee, että nyt on astuttu kauas, ja aika monta lausetta Juha keksi ihmetelläkseen, miten tämmöiseen paikkaan jollekin on edes tullut mieleen rakentaa. 

Opastettujen ryhmien seuraava kohde näytti olevan Härkätaisteluareena. Maksoimme siis seitsemän euron pääsymaksun sinne mekin, että päästäisiin edes kerran sellaisella käymään. Toista kertaa emme menneet, koska sanoisin kyllä, että oli ylihinnoiteltu antiin nähden. Mielenkiintoista kuitenkin ajatella, että täällä noita kiisteltyjä taisteluja on käyty.

Juha punaisissa farkuissaan olisi hyvin käynyt härkätaistelijasta.

Näitä käytäviä aggressiivisiksi ärsytetyt härät ryntäsivät areenalle.

Areenaa kiertävien seinäkkeiden takana turistit ottivat selfieitä.

Turisteja oli ajateltu muutenkin. Matkamuistomyymälästä sai syksyllä ostaa muitakin espanjalaisia aihepiirejä kuin härkiä, esimerkiksi erilaisia seimiasetelmia. Miltähän tällainen pylväskuutio näyttäisi minun kaappini päällä?

Turistit ohjattiin ulos pääsisäänkäynnin puolelta. Nurinkurista, mutta ehkä se sitten jonkin logiikan mukaan toimii näinkin. Eli siksi kuvatkin näin epäloogisesti, sisäänkäyntikuvat  viimeisinä.

Toisella puolella areenaa olikin sitten härän kuva, ei taistelijan. Laumoittain ihmisiä ottamassa tästä kuvaa. Uskomatonta, että viimein onnistuin ottamaan kuvan pelkästä härästä.

Seuraavasta suoritettavasta kohteesta olivat sitten sekä turistiryhmien oppaat että meidän karttamme ruksit yhtä mieltä: Rotkon yli menevä ”uusi” silta veti massat luokseen ja kulkuväylän kaiteella roikkui kuvien ottajia laumoittain. Kyllähän nämä maisemat on pakko kuvata ja säilyttää näin.

Osa porukasta keikkui tällaisella ulokkeella saadakseen sillasta parhaat kuvat. Oli aika hurja kokemus.

Ulokkeelta sai kyllä dramaattisimmat kuvat näistä rotkon reunoista. Näitä katsellessa ihmettelee varmaan monikin, miksi joku on keksinyt näiden rotkojen reunoille alkaa rakentaa. Ronda on ollut merkittävä tavarankuljetuksen ja liikenteen solmukohta maurien aikaan. Mereltä on tuotu tänne tarpeellista tavaraa ja täältä se on kuljetettu pienempiin kyliin.

Sillan ylittämisen jälkeen tuli esille muitakin hienoja näkymiä. Rondan vetovoiman pääkohde on aivan selvästi syvän rotkon luomat maisemat.

Sillan toisella puolella alkoi vanha kaupunki. Valkoisia pikkukujia, turistikauppoja ja -kuppiloita, pari komeaa kirkkoa. Kuulimme parinkin ryhmän oppaan sanovan ryhmälleen, että katedraali ei ole mitenkään erityinen sisältä. ”Jos on nähnyt muita espanjalaisia kirkkoja, niin ei ole välttämätöntä maksaa pääsymaksua tänne” -tyylisesti kommentoitiin. Emmepä sitten menneet mekään.

Tällä puolella oli myös muuta kulttuuria ja museoitakin.

Matkamuistolautasistakin otettiin vain kuvia.

Kävimme vielä katsomassa, miltä näyttää Ronda turistireittien takana. Rinteeltä näkyi lisää valkoisia taloja vieri vieressä, mutta ilmeisesti ilman noita matkamuistokeramiikan myymälöitä.

Takaisin tullessa piti vielä käydä tutkimassa rotkon pohja. Ja niinhän se aina menee, että toinen meistä kiipeilee rinteitä ylös ja alas ja toinen jotenkin vain istahtaa penkille.

Uudella puolella oli kauppakujia ja kaunis tori terasseineen. Kivaa kierreltävää sekin oli, ennen kuin suunnistimme takaisin bussiasemalle.

Nyt kun olimme omalla autolla, kävelimme vähän pidemmän matkan Martinez Asteinin parkkihallille. Kävelykatu oli hyvin vilkas, sen reunoilla oli paljon liikkeitä, joissa myytiin vaatteita, jalkineita, käyttötavaroita ja matkamuistoja. Ja tietysti kahviloita ja ravintoloita. Sekin jälleen nähtiin, että kolikonpyytäjiä riitti, niin kuin aina turistipaikoissa.

Bussiin mennessä huomasimme, että meille oli myyty matkan lisäksi myös paikkaliput. Tästä. Ei oo todellista! Olimme jopa vähän noloja, kun sanoimme siinä istuville, että meille on myyty paikat tästä. Mutta emme oikein viitsineet mennä muuallekaan, kun ajattelimme, että muillekin olisi myyty paikkoja (vaikka ilmeisesti ei ollut).

Bussimatka oli hurjempi kuin tullessa. Ainakin tuntui siltä. Olisikohan vauhtia ollut enemmän? Napsin taas kuvia, vaikka tällä kertaa harmitti myös likapisarainen ikkuna. Ainakin vastavalossa se häiritsi kuvia. Mutta lukija voi kuvitella taas itsensä tuohon ikkunan viereen, eikä anna pikku heijastusten häiritä.

Sitten homma vasta jännittäväksi meni, kun tultiin sellaiseen korkeuteen, että vuorenrinteet peittikin sankka sumu. Bussin vauhti ei kyllä hiljentynyt. Ehkä kuski osasi reitin ja tiesi, että vastaantulijat pysyvät omalla kaistallaan, eikä juuri tänään kukaan ole pysäköinyt ajoväylälle.

Melkein teki mieli taputtaa, kun selvisimme Marbellan bussiasemalle asti, mutta taisin vain ristiä käteni ja lähettää hiljaisen kiitoksen ylöspäin.

Omalla autolla jatkoimme Rondasta matkaa Juzcarin siniseen Smurffikylään. Kirjoitan siitä kohta oman tekstin.

Maisemat olivat taas tosi nautinnolliset.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Koronavuodet menivät lähialueilla retkeillessä, mikä oli myös hyvin antoisaa, mutta nyt olemme palanneet automatkailuun Euroopassa ja erityisesti Espanjassa..