Avainsana-arkisto: automatka

Tää ei oo meidän juttu. Kun matkanteko ei ole kivaa.

Martes

Aurinkorannikon kuoron joulukonsertti päättyi kuudelta. Juha vaihtoi äkkiä rusetin, valkoisen paidan ja mustan puvun ajokamppeisiin ja muuttolinnut lähtivät kohti pohjoista.

Hetkeä myöhemmin tihrustin auton ikkunasta matkan ensimmäistä kuutamokuvaa A7-tiellä korkealla Benalmadenan ja Torremolinosin yläpuolella. Näitä kuutamokuvia oli tarjolla joka ilta matkan aikana. Lue loppuun

Tervetuloa vaihtokotiin – hieno alku kodinvaihtolomalle Sveitsissä

Olimme viettäneet Bad Wildbadissa pari yötä ja kokeneet hienon Schwarzwaldin Baumwipfelphadin. Nyt oli edessä matkan ehkä jännittävin päivä. Matka oli vain parisataa kilometriä, mutta illalla meitä odottaisi Sveitsissä koti, jossa asuisimme seuraavan kuukauden. Kodinvaihtolomamme oli alkamassa.

Ei kuitenkaan kiirettä mihinkään, joten eksyimme kunnolla sivuteille. Emme ehkä tulkinneet yhtä Umleitung-viitoitusta ihan oikein ja ajoimme jonkun tietyömaan läpi vähän ihmetellen. Ei se mitään, kun palkinnoksi saimme pitää pikku tauon näissä maisemissa.

Freudenstadt kuulosti niin hyvältä, että teimme pienen mutkan matkaan. Ihmettelimme keskustan parkkihallissa, kun näimme kovin monen muunkin auton perässä pyörienkuljetustelineen, mutta syy selvisi metelin perusteella, kun tulimme ulos hallista. Meneillään olivat junioreitten pyöräilykisat viereisellä torilla.

Kahvipaikka Freudenstadtin torin kulmassa ei ollut paras mahdollinen. Palvelu oli hidasta eikä kahvi maistunut millekään, mutta todella iso tori oli hauska nähdä. Lauantai täytti sen kirpparipöydillä lähes kokonaan.

Mutta paljon siellä vain istuskeli ja lekotteli ihmisiä muutenkin.

Tässä kohtaa alkoi jo kipristellä vatsanpohjassa kunnolla. Ostimme Sveitsin moottoritietarran Konstanzissa yhdeltä huoltoasemalta. Enää parikymmentä kilometriä.

Ja sitten eksyimme oikein kunnolla. Jossain oli tie gesperrt (suljettu) ja jouduimme taas kiertotielle. Navigaattori sekosi, kartta ei auttanut ja lopulta menimme, minne navi käski, vaikka sen ratkaisut tuntuivat aika villeiltä. Pikkupolkuja mentiin pitkin metsää.

Lopulta metsä loppui ja laitumet ja viinirinteet alkoivat. Jossain tuolla laaksossa olisi kotimme. Matkaa 3,5 kilometriä enää.

Lopulta soitimme ovikelloa tämän oven takana.

– Sind sie aus Finnland?

– Ja.

– Dann  herzlich willkommen!

Esittäydyimme, juttelimme hetken ja sitten tuli ensimmäinen kommentti: ”Sie sprechen gut Deutsch.” Rohkaistuimme hymyillen jatkamaan.

Tämä kodinvaihtomme ei ole vaihto, kuten normaalisti. Meille oli tarjottu sveitsiläistä omakotitaloa kuukaudeksi ilman että he tulivat meille ollenkaan. Meidän piti pitää huolta talosta ja erityisesti Mariannen rakkaista kasveista sekä sisällä että ulkona. Wau, otimme ihan innostuneina tehtävän vastaan ja Marianne kertoi kasveistaan ja niiden tarpeista.

Ihan mielelläni kiertelen puutarhassa joka päivä. Kastelen, nypin ja ihailen.

 

 

Meillä on lupa nauttia myös puutarhan antimista. Tomaatit, myöhäiset mansikat, vadelmat ja mangoldit maistuvat varmasti. Ihan kiva senkin takia, että ruoka Sveitsissä on kallista.

Kiertelimme talon kaikki neljä kerrosta, tutustuimme pesukoneisiin, keittiöön, nettiin, lämmityssysteemeihin, avaimiin, ikkunaverhojen laskumekanismeihin, valoihin ja ihan kaikkeen, mitä talossa nyt voi olla. Naapurit ovat kuulemma myös ystävällisiä ja avuliaita ja tietävät tulostamme.

Kyllä oli hauskaa asettua tällaiseen paikkaan. Koti näytti olevan hyvin rakas sen asukkaille. Yksityiskohtia riitti.

Lähdimme hetkeksi kävelylle ja jätimme isäntäväkemme valmistelemaan päivällistä.

Etsimme neuvojen mukaan pankkiautomaatin ja totesimme, että kortit toimivat. Nyt on pahimpaan hätään frangeja lompakossa.

Weinfelden näytti auringon laskiessa tosi lupaavalta.

Päivällinen sveitsiläiseen perunapaistokseen tutustuen oli oikein lämmin ja ystävällinen. Jännitys hävisi, tuntui siltä, että olimme saaneet uudet ystävät. Toivottelimme lopuksi hyvää yötä ja hyvää matkaa. Aamulla herätessämme he olivat jo lähteneet matkalleen. Jotain kaikesta huolenpidosta kertoo tämäkin lappunen. Päivällistiskit odottivat puhtaina pesukoneessa.

Viiden minuutin päässä talosta on evankelinen kirkko. Sen kellot kumisivat eilen kuudelta viikonlopun alkaneeksi. Tänään valtava massiivinen kumina kutsui jumalanpalvelukseen.

Oli lämpimän ja vapautuneen oloinen jumalanpalvelus. Aluksi kastettiin kaksi lasta. Toinen oli äidin sylissä, ehkä puolivuotias, mutta kastettava tyttö hyppäsi itse iloisesti katsomaan, millaista vettä kastemaljassa oli. (ehkä noin kolmivuotias).

Papilla ei ollut edes papin pukua, sininen pikkutakki, paita ja kravatti, eivätkä edes ne valkoisia. Urkuri soitti alkusoiton ja loppusoiton, muuten säestykset hoiti yhtye, jossa oli pari laulajaa, tenorisaksofoni, cajon ja punainen Nord-piano. Emme ymmärtäneet sveitsinsaksasta yhtään mitään, mutta lauloimme mukana.  Ymmärsimme oikeastaan vain Isä meidän -rukouksen, joka luettiin saksaksi. Saarnan lisäksi joku mies piti esitelmän Open doors -toiminnasta ja siitä, miten se toimii vainottujen kristittyjen hyväksi ympäri maailmaa.

Juha sanoi, ettei hänen oikeastaan tee mieli kirkkokahville, mutta lähtee kyllä, jos minun on pakko päästä. No, tietysti sitten mentiin kirkkokahville. Siellä pappi otti kontaktia, kun tunnisti meidät ”uusiksi”. Kahvilla pöytään meidän seuraksemme istahti myös pariskunta, joka teki kovasti tuttavuutta ja toivotti meidät tervetulleiksi Sveitsiin ja Weinfeldeniin. He tiesivätkin jo paljon Suomesta. Esimerkiksi sen, että kaikilla on sauna ja kesämökki.

Meidän ensikontaktimme sekä kotiin että Weinfeldeniin oli erittäin positiivinen. Itse mietimme kovasti, miten tämä kaikki ylipäänsä on mahdollista. Sveitsiläinen pariskunta lähettää meille tuntemattomille tällaisen kodinhoitokutsun ja noin neljän tunnin tutustumisen jälkeen jättää meidät kotiinsa kuukaudeksi. Aivan valtava luottamus pitää ihmisillä olla tällaisen toimimiseen. Olemme todella iloisia, että maailmassa on tällaista luottamusta, ystävällisyyttä, jakamista, rauhaa ja iloa.  Voisipa sitä vielä lisätä.

Tästä pihasta lähdemme seuraaviin seikkailuihin. Ensin lähiympäristöön, jonne saimme hienon kuuloisia vihjeitä vaihtokumppaneiltamme.

Kerromme varmasti lisää. Facebook-sivuamme seuraamalla pysyt helpoiten ajan tasalla.

Mitä sinä ajattelet tällaisesta tavasta matkailla? Jätä kommentti tähän.

Pohjois-Saksaa autoillen. Bad Segeberg ja Glückstadt

”Äkkiä etelään”  on yleisin suunta joka Travemünden satamassa suomalaisautoissa näpytellään navigaattoriin. Näin mekin olemme usein tehneet. Ainakin jonnekin Frankfurtin tai Baijerin paikkeille pääsee yhdessä päivässä  helposti, vaikka ei pitäisi niin kiirettäkään. Meidän ennätyksemme taitaa olla Zürich. Ja se ajettiin vaunua vetäen. Olimme nuoria ja ajoimme vuorotellen.

Ei aina tarvitse pitää kiirettä.  Tämänkertainen päämäärämme oli Haag, sinne oli noin 700 km matkaa ja aikaa neljä päivää.

Voisiko kaupungilla olla houkuttelevampaa nimeä kuin tämä: Glückstadt – Onnen kaupunki. Valitsimme reitin sinne, koska nimi houkutteli.

Ensimmäinen etappimme oli kuitenkin Citti Parkin ostoskeskus. Sen edessä oli halvinta laittaa tankki täyteen. Hyvät vessat houkuttelivat meidät myös käytäville, jossa olikin paljon nähtävää erityisesti lapsille.

Tällaista siisteyttä ja paneutumista arvostan!

Koko ostoskeskuksen ala-aula oli täynnä isoihin vitriineihin tehtyjä asetelmia. Joissain oli leluja tai satuaiheita, näissä paremminkin näkymiä. Katunäkymä ja lentokenttä.

Lähdimme rauhassa ajelemaan pikkuteitä. Kylänraitteja reunustivat pohjoissaksalaiset punatiiliset talot ja kukkivat ja hoidetut pihat aitoineen ja pensaineen. Tein taas pari kertaa sen, mitä aina tekee mieli. Juha parkkeeraa auton tienvarteen, minä kävelen kylän läpi kameran kanssa ja sitten soitan, kun olen valmis taas astumaan autoon ja jatkamaan matkaa.

Tällaisen kylän kävelin läpi tällä kertaa.

Pikkukylä on pikkukylä. Näin kaksi ihmistä, ja kumpikin otti kontaktia. Koiraa ulkoiluttanut nuori nainen vain tervehti ja hymyili, mutta pensaitaan leikkaava rouva tervehti innokkaasti ja alkoi jutella säästä ja pensaistaan. Voi kunpa olisin osannut sujuvammin saksaa, olisin varmaan saanut oikein kivan juttutuokion. Nyt vaihdoimme vain muutaman ystävällisen lauseen.

Toinenkin kylä löytyi, jossa oli pakko pysähtyä. Eikö vain?

Myös Bad Segebergin pieni kaupunki houkutteli jaloittelemaan. Auto parkkiin ja tunnin verran keskustan kävelykatujen silmäilyä. Suihkulähde torin keskellä, pieniä liikkeitä ostoskadulla, komea kirkko, hoidettu hautausmaa, ihan mukava pikkupysähdys. Kahviloissa oli valinnan varaa.

  

Yllättävän monessa paikassa oli näitä intiaanien kuvia. Emme silloin keksineet, miksi, mutta Saksassa asuva ystävämme Ulla vinkkasi meitä etsimään hakusanalla Winnetou. Eksoottisia seikkailuromaaneja kirjoittanut Karl May (1842– 1912) hyödynsi maanmiehensä, seikkailijaprinssi Maximilianin  yhdessä sveitsiläistaiteilija Karl Bodmerin kanssa Yhdysvaltojen alkuperäiskansojen pariin tekemien tutkimusmatkojen tuottamia kirjoituksia ja maalauksia ja loi tämän kuvitteellisen ja suositun hahmon.

Jos ei ole kiirettä mihinkään, ei sitten oikeasti ole. Lyhyt yöuni laivalla vaati veronsa. Parkkeerasimme jonkun metsän reunaan, kaivoimme tyynyt esille ja otimme lähes tunnin nokoset.

Ja sitten ajo Glückstadtiin eli ”onnen kaupunkiin”. Nimi todella kiehtoi. Miksi kaupungin nimi on tuo ja näkyykö se jotenkin nyt?

Glückstadtin perusti Tanskan kuningas  Kristian IV vuonna 1617 vastapainoksi kasvavalle Hampurille. Alue kuului silloin Tanskaan. Kuningas alkoi houkutella kaupunkiin asukkaita lupauksella uskonnonvapaudesta ja ensimmäiset asukkaat olivatkin Hollannista paenneita sefardijuutalaisia ja reformisteja. Luin tuon juutalaisryhmän taustoja ja heitä tuskin historiansa valossa tarvitsi paljon houkutella, olihan takana jo karkotuksia useastakin maasta. Talouselämä alkoi kehittyä 1640-luvulla. Glückstadt menetti kuitenkin 1700-luvun kuluessa kauppakaupungin asemaansa Hampurille ja Altonalle ja alkoi kehittyä sotilas- ja hallintokaupungiksi.  jälkeen pakolaisten muutto kaksinkertaisti kaupungin asukasluvun. Nimen tausta selittyy siis historialla.

Hampurin kilpailijaksi nykyistä pientä Glückstadtia on vaikea kuvitella. Mikään reittiohjelma ei anna Elben ylityksellekään muita vaihtoehtoja kuin Hampurin. Pitää itse keksiä, että tällä kohtaa Elben yli pääsee lautalla. Siltaa ei ole.

Kaupungin  turisti-info vakuuttaa, että Glückstadt on onnen kaupunki vieläkin. Kaupungin charmi näkyy pikkukaduilla, puistoissa ja Elben rannoilla. Lähdimme turisti-infon kartan kanssa kiertämään merkittyä kävelyreittiä. Asemakaava tuo mieleen myös säteittäisen Haminan. Olimme parkkeeranneet auton torin laidalle. Keskellä toria on lyhtypylväs, jonka juurelta voi nähdä jokaiselle kadulle.

Turisti-infon tyttö sanoi, että matkailijat pyörivät siinä ottamassa kuvia.

Pitihän se siis kokeilla meidänkin.


Suuntasimme kulkumme kirkon vierestä rannan suuntaan ja pysähdyimme tarkistamaan, että siinähän se perustajakuninkaan rintakuva on katselemassa, kuinka onnellisessa kaupungissa eletään.

Kadut olivat siistejä ja kauniita.

Sataman liikenneympyrän ympäristö oli täynnä kukkia kuin paraskin puisto. Ei uskoisi, että siitä oikeastaan pystyy edes pysähtymättä ohi ajamaan.

Rantakahvila näytti kutsuvalta ja viihtyisältä.

Satamaa vastapäätä oleva talorivi on varsinainen Glückstadtin maisema. Koristeellisia taloja ja kukkia, kukkia, kukkia.

Useankin asukkaan näimme huoltamassa oman porttinsa pielessä kasvavia ruusupensaita ja salkoruusuja.

Glückstadt kulinaristinen erikoisuus on silli. Täällä järjestetään sillifestivaaleja ja jokaisen kuppilan listalla on jotain silliin liittyvää. Juha päätti kokeilla leipää, jossa oli päällä kaksi sillifilettä. Minä sain sen toisen. Joo, ihan kiva, mutta en ehkä tänne pelkästään tämän ruoan takia tulisi. Tai sitten pitäisi kokeilla vielä lisää.

Näitä aurinkotuoleja näkee Saksassa rannoilla. Täällä myös kahvilan terassilla.

Tulimme  takaisin torille, josta olimme kävelyllemme lähteneet. Kirkko oli ollut silloin kiinni, mutta nyt pääsimme kurkistamaan sisään.

 

Glückstadt kartalla on muutakin mielenkiintoista. Esimerkiksi Juutalainen hautausmaa. 

Ja Stadtpark. Tein noin tunnin maisemakävelyn puistossa kaikkea kaunista katsellen.

 

Sitten olikin jo aika suunnistaa lauttarantaan. Tiesimme etukäteen, että jono olisi pitkä. Vähän reilu tunti jonotettiin.

Hauskaa oli ylittää Elbe näin. Ollaan jo lähellä Atlanttia eli Elbe-joen suuta. Tällä kohtaa joki on kolmisen kilometriä leveä. Lauttoja kulki nonstoppina neljä, eli suunnilleen vartin välein kolmisenkymmentä autoa pääsi yli.

Toiselta rannalta Wischhafenista oli noin puolen tunnin matka Neuhausiin, josta olimme varanneet lupaavalta kuulostavan AirBnb-majoituksen omakotitalon yläkerrasta. Paikka oli hurmaava. Ruusuportti otti meidät vastaan, kauniita portaita pitkin mentiin sisälle ja vastassa oli ystävällinen emäntä, joka siis itse asui talossa.

Huone oli siisti ja kauniisti laitettu. Pienessä keittiössä saimme laittaa aamupalamme itse. Emäntä oli kyllä hankkinut tarvikkeita, jopa esipaistetut sämpylät. Aamulla emme siis jääneet vaille pakollisia herkullisia saksalaisia aamiaissämpylöitä. Kylpyhuoneen koristelukin oli ylenpalttinen.

Asetuttuamme lähdimme lähikylälle iltakävelylle ihastelemaan taas siistejä taloja, pihoja ja puutarhoja.

Yhden yön majapaikkamme oli näin lähes täydellinen. Ja ihmettelet varmaan, miksi ”lähes” täydellinen? Paikkakunnalla oli sikala.

Seuraavana päivänä etenimme Cuxhavenin ja Wilhelmshavenin kautta lähelle Groningenia Lutjegastiin. Seuraavassa tekstissä kerromme, miten selvisimme parista pettymyksestä matkalla ja miten pikkupaikkakunnat yllättivät. Käy tykkäämässä meidän Facebook-sivusta, niin saat heti tiedon, kun julkaisemme uutta.

Seuraava osuus matkasta on tässä:

Saksasta Hollantiin Cuxhaven – Wilhelmshaven – Lutjegast – Alkmaar

 

Espanjaan helppo alku Finnlinesilla ja rento jatko läpi Saksan

Lähdön täydelliset tunnelmat

Joskus lomalle lähtö on täydellinen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen, aikataulu on rento ja mieliala hyvä. Näin oli nyt. Koti, ystävät, keli ja Finnlinesin laivalla odottava rento matka.

Hetkeä ennen kuin piti alkaa pakata, löysin kolme Barbieta, jotka olivat olleet piilossa. Olin luvannut etsiä niitä uudelle leikkijälle, joka perheensä kanssa oli tulossa kotiimme muutamaksi viikoksi putkiremppaansa pakoon. Sinne ne jäivät tyttöä odottamaan niin kuin iso laatikollinen pikkulegoja isolle veljelle.

Melkein itsellemmekin yllätykseksi tavarat mahtuivat autoon, vieläpä ystävälle Espanjaan matkustava saunan kiuaskin, joka istahti takapenkille turvavöihin siihen kohtaan, missä viimeksi matkusti viisivuotias pojanpoikamme. Tuli pieni ikävän häivähdys, kun olimme eroamassa kymmenestä lastenlapsestamme kahdeksi kuukaudeksi.

Aikaa oli riittämiin, ei ollut kiirettä mihinkään ja lähdimme jumalanpalvelukseen Hyvän Paimenen kirkkoon. Juha Leiviskän suunnittelema kirkko on muuten yksi kauneimpia kirkkoja Helsingissä. Pappi rukoili seurakunnan esirukouksessa varjelusta matkallemme. Kirkkokahvilla naislauma muistutti Juhaa, että Pakilassakin olisi kirkkokuoro, jossa voisi laulaa, ei tarvitsisi jäädä ikuisesti Aurinkorannikon kuoroon. ”Tuu sitten kuoroon, kun tulette takaisin!”  Hyvän matkan toivotukset lähettivät meidät matkaan.

Jos helmikuussa lähtee ajamaan kesärenkailla Vuosaaren satamaa kohti, josta Finnlinesin laivat lähtevät, saa aina jännittää, mikä tien pinnan tilanne on. Tällä kertaa aurinko paistoi, lämpötila oli plussan puolella jo ties monetta päivää ja tien pinta oli kuiva kuin kesällä. Napakymppi!

Finnladyn laivalla

Finnladyn aurinkokansi näyttää houkuttelevalta, mutta ei ihan sentään. Merellä aina vähän tuulee. Kesäajalta meillä on kyllä kokemuksia siitäkin, että tällä kannella istutaan ja rentoudutaan, mutta helmikuu Vuosaaren satamassa on aina helmikuu.

Kannella istumisen sijasta oli kiva ottaa hauskoja kuvia aurinkoisesta meren pinnasta ja auringon laskusta jäämurskaan.

Maisemat olivat melkein kesäisen näköiset. Tarkkaan katsoen kyllä huomaa, että osa tuosta sinisestä merestä on vielä jäätä, joka heijastuu sinisestä taivaasta, jolle kuu jo nousee. Oli ihana tunnelma!

Täydellinen auringonlasku kruunasi täydellisen päivän. Tämän ajan tarkeni rauhallisella kannella oikein hyvin.

Helmikuussa kanssamatkustajia ei koskaan ole kovin paljon. Lasten leikkitilat ja kuntosali olivat tyhjiä, tyylikkään vessan sai kokonaan itselleen, eikä portaissakaan ollut vastaantulijoita.

Viime vuosina emme ole viitsineet maksella ateriapaketteja, koska niistä tulee meidän budjettiamme ajatellen aika paljon lisähintaa (n.260€ menopaluu), vaikka sillä toki saisikin runsaat ja maukkaat ruoat viineineen.  Kaksi aikuista elää kyllä yhden vuorokauden ihan hyvin pikkueväillä ja kahvion tarjonnalla. Ruokaahan laivalle ei saa tuoda, eikä esimerkiksi vedenkeitintä, mutta minulla nyt on muutenkin aina laukussa kaurakorppuja ja vähän pähkinöitä ja rusinoita, koska meillä on pientä ruokaongelmaa kaikkialla.  Nyt innostuimme kuitenkin ostamaan brunssin (kahdelta 52€). Hinnalla saa käydä sekä aamiaisella että lounaalla (ennen klo 13) ja valikoima on hyvä. Aamu alkoi siis kuohuvalla.

Talvella ravintolassa on hyvää tilaa, eikä mihinkään tarvitse jonottaa.

Tämä on sitä laivamatkan rentoutta, josta on niin kiva aloittaa pitkä matka. Yksi päivä oleilua ja viihtymistä.

Kyllähän laivalta aktiviteettejakin löytyy, jos niitä kaipaa.

Illalla laivan kannella on tunnelmaa, joskin kylmää sellaista näin helmikuun lopulla, kun laiva alkaa lähestyä Travemünden satamaa.

Finnlinesin hinnat verrattuna muihin vaihtoehtoihin ovat edulliset

Jos aiot ajaa Espanjaan, vaihtoehtoja on oikeastaan kolme. Ruotsin kautta, Baltian kautta tai lautalla Saksaan.  Moni sanoo valintaperusteeksi hinnan ja pitää Finnlinesin vaihtehtoa kalliina. Meidän kokemuksiemme ja aikataulujemme mukaan Finnlines on hinnaltaankin ihan kilpailukykyinen vaihtoehto. Jos ajaa Ruotsin kautta, lauttamatkoihin Helsingin ja Tukholman välillä edestakaisin menee aika helposti pari satasta (vähemmän välillä Naantali – Kapellskär), kolmas satanen menee Ruotsin ja Tanskan välisiin lauttamaksuihin, reilusti yli neljäs polttoaineeseen, jotain Tanskan Rödbystä Saksan Puttgardeniin ja sitten jotain ainakin yhden yön yöpymiseen mennen tullen. Aika piankin ollaan yli viiden sadan, jolloin Finnlinesin lauttamatkasta helmikuussa maksamamme 570 € menopaluusta alkaa olla jo aikalailla samoissa hinnoissa. Jos se vielä on hitusen kalliimpi (tuskin), sen olemme kyllä ihan valmiit maksamaan siitä, että ei tarvitse itse ajaa, vaan voi lojua laivalla, katsella merta, lueskella ja levätä. Sama ajatus pätee Baltian reittiin.  Lähes 1500 km pitempi ajomatka ei houkuttele.

Joitain muita virityksiä saattaisi löytyä. Kerran olemme kokeilleet reittiä Malmöstä Saksaan. Halvempi se oli kuin lauttamaksut Saksasta Ruotsiin, mutta aikataulut olivat vähän hankalat, koska laivayöstä tulee lyhyt.

Meille hyvä vaihtoehto on  aloittaa matkamme Espanjaan Vuosaaren satamasta. Tähän valintaan vaikuttaa toki myös se, että lähdemme helmikuussa ja palaamme huhtikuussa, jolloin emme ole liikkeellä kalleimmin sesonkihinnoin ja kelit Ruotsissa tai Baltiassa saattaisivat olla arvaamattomat. Ja halvin hinta tarkoittaa myös halvinta mahdollista ikkunatonta hyttiä laivalla ilman aterioita. Jos taas laivamatkalleen haluaa paremmat puitteet, niitäkin on saatavilla. On ikkunallisia hyttejä, LUX-hyttejä laivan keulassa, on ateriat, on tervetuliais- ja juhlapaketit. Rahalla saa.

Kelien armoilla olemme tietysti myös Vuosaareen ajaessamme, mutta onneksi matkamme ei ole pitkä. Kesärenkaat  vaihdettiin edellisenä päivänä ja tällä kertaa keli todellakin suosi lähtöämme.

Hyvä hotellivaihtoehto Travemünden lähellä Lyypekissä: Hotel Schweitzerhaus

Yksi epämukavuus tällä reitillä on, ja se on saapuminen Travemünden satamaan illalla myöhään. Kaikkien hotellien vastaanotto ei enää ole auki. Me olemme löytäneet pari mukavaa vaihtoehtoa ja kerran yöpyneet Airbnb-majoituksessa, jonka isäntä lupasi tarvittaessa odottaa vaikka aamuyöhön. Hotel Schweitzerhaus Lyypekissä oli jälleen meidän valintamme. Tässä paikassa on se etu, että respan aukioloaikojen jälkeen avain löytyy koodilla kirjelaatikosta, eli vaikka laiva myöhästyisi, mitään ongelmaa ei tule. Hotelli löytyy helposti, koska se on aivan Travemünder Alleen vieressä ja näkyy hyvin satamasta tullessa. Matkaa on 12 km.

Oma huone löytyi tälläkin kertaa portaitten yläpäästä.

Paikka on mielenkiintoinen tunnelmaltaan. Käytävillä on kaikenlaista rekvisiittaa, aamiaishuoneen seinillä on elämään kannustavia mietelauseita, ja aamiainen on hyvä.

On mukava jatkaa matkaa tämän aamiaisen varassa. Munia, lohta, kinkkua, vihanneksia, juustoa, muroja, jugurttia, hedelmiä, kahvia ja leipää. Minulta ei ainakaan puutu mitään.

Juhalle ehdottomasti mieleenpainuvin yksityiskohta on baarin hyllyllä lojuva kitara, joka vuodesta toiseen on epävireessä. Emäntämme kyllä väitti, että on sitä joku joskus soittanutkin.

Minä hoksasin ensimmäistä kertaa, että rakennuksen päädyssä oli nukkeliike. Meni vartti lisää, ennen kuin pääsimme matkaan, vaikka se ei ollut edes auki.

Automatka Saksan läpi

Olemme olleet tällä matkalla jo niin monta kertaa, että joistain asioista tulee rutiineja. Yksi näistä on eka pysähdys. Designer Outlet Soltaussa on sopivan matkan päässä, juuri sopivasti, kun tekee mieli ensimmäistä kahvikupillista tai vessaa. Ja joskus löytyy jotain tarpeellista ostettavaakin. Tällä kertaa tarvitsin uusia punaisia farkkuja Gerry Weberin outletistä. Niitä saa sieltä yleensä parista kympistä ylöspäin ja Suomessa sitä oikeaa kokoa ja mallia ei löydä koskaan alle satasen. On täältä ostettu usein muutakin. Ihania satiinilakanoita, keittiötarvikkeita ja lapsille vaatetuliaisia esimerkiksi Steiffiltä.

Alue on myös ihan mukavan tunnelmallinen vanhanaikaisine saksalaistaloineen.

Vessat taas eivät ole yhtään vanhanaikaisia vaan ihanan siistejä ja tunnelmallisia kukkakimppuineen.

Yksi tylsä pettymys Saksan moottoriteiden varrelle tänään mahtui. Katsoimme kartasta, että Bielefeldissä olisi Dr. Oetkerin museo. Juha ei suostunut ajamaan ohi, ja kiinnosti se minuakin. Ajoimme parkkitaloon ja kävelimme vastaanottoon. ”Vain etukäteisvarauksella”, oli tyly tervehdys. Ei auttanut. Sinne jäi puomin taakse.

Matkanteosta tuli yhtäkkiä yllättävänkin mielenkiintoista, kun Juha avasi keskustelun: ”Kun lukioikäisenä olin ensimmäistä kertaa täällä Saksassa ja Werneri näytti paikkoja, ei ollut minkäänlaista käsitystä, millainen elämä oli edessä.” ”No, minkälainen elämäsi sitten on ollut?” kysyin uteliaana. ”Sellainen tavallinen, normaali…” Tuostakin olisi jo voinut yllättyä, mutta kun olin kuulevinani myös adjektiivin ”tylsä”, niin asetuin kunnolla kuuntelemaan. Täytyy sanoa, että tuota seurannut keskustelu pystyi tuomaan esille yllättävän monta uutta asiaa vielä yli 45 vuoden yhteisen elämän jälkeen. Ihan rakentavassa mielessä kylläkin, ei riidellen eikä loukkaantuen millään tavalla. Mutta kyllä Juhakin joutui jossain vaiheessa toteamaan, että elämä minun kanssani ei ole ollut tylsää, eivätkä kaikki meidän perheen jutut ihan tavanomaisia ole olleet. Kokemukset vain ovat eri näkökulmista erilaisia ja oma tausta vaikuttaa paljon. Jos omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten perusteella pitää normaalina sitä, että yksi lapsista voittaa koriksen Suomen mestaruuden, pari juoksee maratoneja ja ne kaksi muuta kuuluvat maan parhaisiin musiikin ammattilaisiin, eli perheessä on Club For Fiven basso ja konserttien solistina esiintyvä oopperalaulaja, niin kai se sitten joillekin on vain normaalia ja tavanomaista. Minun elämässäni nuo asiat ovat olleet yllätyksiä ja tehneet elämästä kaikkea muuta kuin tavallisen.

Käytätkö sinä automatkoja syvällisiin keskusteluihin?

Vielä lisää aikaa keskusteluun tuli, kun juutuimme Saksan moottoriteille tyypilliseen ruuhkaan. Parin tunnin matelemisen jälkeen ohitimme ruuhkan syyn. Rekan lasti oli pahasti levinnyt koko moottoritielle.

Ilta Boppardissa – Pension Haus Weller

Soitimme majapaikkaamme ja kerroimme olevamme myöhässä. ”Kein Problem, wir sind hier für Sie”, oli iloinen vastaus. Näin uskoimmekin, paikka oli meille ennestään tuttu, eikä ollut yllätys, että emäntä oli varannut meille paikan parhaan viihtyisän ja tilavan huoneen ja odotti tuliaissuklaiden kanssa.

Paikkakunta on Boppard, majapaikan nimi on Pension Haus Weller.

Viimeksi täällä ollessamme suunnittelimme, että seuraavalla kerralla tulemme iltapäivällä, teemme rauhallisen kävelylenkin Main-joen rannalla ja ihailemme auringonlaskua vastarannalle. Se maantielle levinnyt rekka muutti suunnitelmat, ja iltalenkkimme oli tunnelmallinen kuutamokävely.

Ja keskustan saksalaistalot kuvasin iltavalaistuksessa.

Aamulla maisema ikkunasta oli niin saksalainen, niin saksalainen.

Aamu hotellissa oli kuin romanttista juhlaa. Olimme ainoat asiakkaat kauniisti sisustetussa ruokasalissa.

Eikä aamiastarjotinta ollut suinkaan huitaistu kokoon. Kinkkuviipaleetkin oli kietaistu keitetyn parsan ympärille, ananaskirsikat koristelivat lautasta, jolla oli hedelmiä, vihanneksia, kinkkua ja lohta. Tarjolla oli kahvin seuraksi monenlaista leipää, jogurttia ja mehua ja hedelmät emäntä kehotti ottamaan mukaan matkaevääksi.

Tämmöinen söpö rakennus hotelli oli ulkoa. Kuin pikkuinen peikkolinna.

Täydellistä matkan alkua ei varmaan pitäisi lopettaa aamuiseen sumukuvaan, mutta näin lähdimme ajamaan Koblenzin ja Luxembourgin kautta Ranskaan. Jatkuiko sumu, vai paistoiko aurinko, sille tulee pian jatkoa. Ole kuulolla, käy meidän Fb-sivulla tykkäämässä, niin näet, milloin uutta tulee ja mistä. Aila ja Juha

Jatkon voit lukea täältä. Verdun

Finnlinesin reitti Helsingin ja Travemünden välillä on meille tutuista tutuin, mutta kesällä kokeilimme myös, miltä tuntuisi matkustaa Naantalista Kapellskäriin, ajaa päivä Ruotsissa ja jatkaa matkaa Malmö – Travemünde yölaivalla. Siitä juttu täällä: https://ailajajuha.com/2019/08/14/finnlinesilla-itameren-ympari/

Olemme vaihtaneet blogimme uuteen osoitteeseen: http://www.ailajajuha.com

Tule seuraamaan meitä Facebookissa, klikkaa ja tykkää, niin pysyt kuulolla.