Avainsana-arkisto: automatka

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

Grosslockner, Stelvio, Timmelsjoch, Furka – tuttuja nimiä, kun puhutaan vuoristojen maisemareiteistä, mutta tunnetko tämän? Vršič solatie Kranjska Goran ja Trentan välillä tarjoaa samanlaisia haasteita ja maisemia. Viimeksi ajoimme sen lokakuussa.

Vršič on Juliaanisten alppien ja Slovenian korkein kohta ja se toimii erittäin hyvänä paikkana lähteä vuoristoon patikointiretkille. Itse tie on rakennettu alun perin sotilaallisiin tarpeisiin ja sen nimi onkin Ruska cesta eli venäläinen tie. Tie Kranjska Gorasta Trentaan ei ole mahdottoman pitkä, joten ehdimme päivän mittaan kokea myös muuta kuin tämän serpentiinitien.

Aloitimme Ratecen kylän kohdalta kääntymällä vuorten suuntaan Planica Nordic centeriin, jossa on ollut lentomäen maailmanmestaruuskilpailuja viimeksi 2020. Planicalle on myönnetty myös hiihdon maailmanmestaruuskilpailut vuodeksi 2023. Ei hiihdetty, ei lennetty, mutta katsottiin hienoa maisemaa ja seurattiin nuorukaisten lentelyä alas hyppyrimäistä. Alueella oli kyllä mahdollisuuksia olla aktiivisempikin, jos olisi halunnut ja halukkaita näyttikin olevan liikkeellä. Katselin vaijerin varassa alas liukuvia ja hymyillen muistelin parin vuoden takaista lentoani Montenegrossa Tara kanjonin yli. Olisiko pitänyt taas?

Zelencin luonnonsuojelualue, jossa on turkoosivetinen lampi, rantareittejä, harvinaisia kasveja ja kahlaajalintuja sattui olemaan sopivasti lähellä, joten toinen pysähdys oli siinä. Tien vieressä olevalta parkkipaikalta oli lyhyt matka ja helpot polut lammelle, jonka vieressä oli myös lintutorni. Polulla tuli vastaan useitakin lapsiperheitä, joiden pikkuiset katsoivat meitä hymyillen, tervehtivät ja vilkuttivat. Kuulin jonkun äidin sanovankin lapselleen, että vilkuta nyt joulupukille. Parkkipaikan vieressä oleva kahvila ei näyttänyt ruuhkaiselta. Oli mukavaa ja rauhallista luontoa.

Seuraavankin pysähdyksen teimme vielä ennen varsinaiselle solatielle ajamista. Jasna järvialue näytti olevan suosittu pysähdyspaikka. Uimareille vesi taisi olla jo lokakuun alussa vähän kylmää, mutta heitäkin näkyi. Enimmäkseen ihmiset istuskelivat terasseilla ja rannoilla ja rentoutuivat katsellen maisemia ja upean kirkasta vettä. Mekin kaivelimme eväskahvit esille ja istahdimme turvalliseen ja rauhalliseen seuraan nauttimaan kahvimme kauniissa maisemassa.

Ja sitten kohti Vršičin tietä ja ylöspäin vuorille. Tie on kapea ja mutkainen, liikennettäkin näytti olevan, joten pientä varovaisuutta tarvittiin koko ajan. Hidas vauhti sopi kyllä meille hyvin, koska ympäröivät maisemat palkitsivat koko ajan.

Yksi erikoinen pysähtymispaikka reitin varrella on Ruska Kapelle eli venäläinen kappeli. Se kertoo myös tien historiasta. Tie oli olemassa aiemminkin, sitä pitkin kulkivat paikalliset pohjoisesta Trentaan ja trentalaiset vuoriston pohjoispuolelle asioilleen. Nykyisen tien rakensivat ensimmäisen maailmansodan venäläiset sotavangit. Vaaralliset työolosuhteet johtivat useiden vankien kuolemaan, sekä lumivyöryt että sairaudet tappoivat satoja vankeja. Heidän muistokseen venäläiset pystyttivät tien varteen kappelin, muistomerkin ja hautausmaan, joka näyttää olevan suosittu pysähtymispaikka reitin varrella. Hetken sain odottaa, että sain kappelista kuvan ilman muita ihmisiä. Paikasta on jälleen myös upeita vuoristonäkymiä.

Muutkin pysähdyspaikat houkuttivat. Selfienottajat jälleen jonossa ja yksi nuori mies tarjoutui ottamaan meistä päivän kuvan. Kiitos! Olimme kovin tyytyväisiä. Harvoin sitä näin upeaan maisemakuvaan pääsee.

Solatien ylimmällä osuudella odottikin sitten jo parikin yllätystä. Ensimmäisenä ihmettelimme vilkkaalla tiellä kulkevia lampaitten laumoja, jotka todellakin viis veisasivat ympäröivästä liikenteestä. Ympäristössä oli paljon lammaslaumoja rinteillä, eli ei ihme, että niitä oli tielläkin ja silittämään pyrkivät lapset näyttivät olevan tervetulleita myös.

Toinen yllätys oli valtava autojen määrä. Tästä näkyi, miten suosittuja ympäristön patikkareitit oikeasti ovat. Tällaisella kauniilla säällä ihmisiä oli liikkeellä paljon.

Tästä tulosuunnastamme ei meille parkkipaikkaa löytynyt ja ajoimmekin sitten vain läpi ja vähän alaspäin, jossa parkkeerasimme jyrkänteen viereen kapealle pientareelle niin kuin moni muukin.

Ylhäällä rinteellä näkyi reippaita ja rohkeita patikoijia, joita muutaman muun katsojan kanssa ihaillen ja ihmetellen katselimme.

Jatkoimme maisemareittiä alaspäin Trentan suuntaan. Navigaattorin näyttö ilmaisi aika uskomatonta ajoreittiä. Tuolta tultiin.

Ennen Trentaa piti pari kertaa pysähtyä katsomaan tien vieressä virtaavaa kirkasvetistä jokea. Näin syksyllä joki ei ollut ihan yhtä turkoosi kuin edellisellä kesäkuuhun ajoittuneella käynnillämme.

Trentassa alkoi mietityttää, pysähtelisimmekö lisää vaiko emme. Olimmehan kuitenkin reitillä, jolla olimme tutustuneet ympäristöön rauhallisemmin ja monipuolisemmin jo muutama vuosi sitten. Emme pysähtyneet, eli ajoimme tällä kertaa näiden paikkojen ohi. Trentassa oli mielenkiintoinen kirkko kattomaalauksineen ja Kobarikissa palkintojakin saanut sotamuseo. Molemmat hienoja pysähtymiskohteita.

Lähellä oli myös muita kohteita, jotka jäivät haikailun kohteeksi. Ei olisi ollut kovin pitkä matka. Näistä yksi olisi ollut Velika Korita Soče -rotko, jossa Soca-joki kapenee kallioiden väliin kapeaksi uomaksi. Paikka on kaunis ja vaikka siellä yleensä on jokin verran väkeä, jopa kallioilta veteen hyppiviä, ei tungosta kuitenkaan. Tästäkin oli hyvä muisto turkooseista vesistä ja kivoista maisemista.

Yksi Slovenian upeista putouksista oli myöskin kohtuullisen lähellä, eli Boka. Sielläkin olimme jo käyneet. Ylös kiipeämiseen polkua pitkin olisi pitänyt kuitenkin olla vähän enemmän aikaa kuin meillä nyt oli.

Mietimme myös, olisiko pitänyt kääntyä Trentasta idän kautta takaisin, mutta matkasta olisi tullut reilusti pitempi, emmekä tykkää vieraista reiteistä pimeällä. Eli tämäkin ihana maisema Soca joen varrelta jäi näkemättä tällä kertaa.

Matkamme jatkui Bovecin kautta sitten Italian suuntaan. Bovecissa pysähdyimme hetkeksi ruokakauppaan ja jälleen vuoria katselemaan.

Ja sen jälkeen vasta auringonlaskussa kylpevät vuorimaisemat alkoivatkin toden teolla viihdyttää.

Italiaan koukkaava reitti ei ollut ollenkaan huono valinta. Yhtäkkiä olimme niin kauniin järven rannalla, että päivän toinen eväshetki oli aivan välttämätön. Paikka on Lago di Predilin näköalapaikka. Kartan mukaan lähistöllä olisi ollut vaikka kuinka paljon kaunista nähtävää, eli sääli, että laskeva aurinko hätisteli kiirehtimään eteenpäin.

Päivään oli mahtunut upea palanen Sloveniaa ja Italiaa, monta ennestäänkin tuttua paikkaa ja muutama uusi, mutta päivää olivat värittäneet myös hyvät muistot edellisestä Slovenian matkasta, maisemista ja käyntikohteista. Slovenia on edelleenkin yksi niistä kohteista, jonne tekee mieli palata ja olimme iloisia palattuamme.

Tältä kartalta näkyvät päivän etapit.

Parina seuraavana päivänä jatkoimme muisteluamme kiertelemällä Bled- ja Bohinj-järvien rannoilla ja rinteillä.

Edellisen päivänhän olimme jo pyöräilleet ihaninta maisemareittiämme. Lue tästä:

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Heidin Maailman äärellä -blogissa oli hieno teksti samoista seuduista. Erityisesti tässä tekstissä on lisää ideoita vuorilla patikoinnista, joka meidän tekstistämme puuttuu. Ja aivan mahtavia kuvia.

Road trip Slovenian kauneimmissa maisemissa

Marianske Lazne

Mariánské Láznessa on kolme ihanuutta, jotka saivat meidät pysähtymään siellä pariksi tunniksi. Paras on pylväikkökylpylä ja erityisesti juuri se mahtava pylväikkö. Laulava suihkulähde ja muuten vain hienot puistonäkymät ja kauniit talot ovat myös huikeita. Kaikki ovat nähtävissä yhdessä paikassa, joten syötimme navigaattoriin ohjeeksi Singing Fountain ja löysimme parkkipaikan heti.

Lue loppuun

Lupa matkustaa. Omalla porukalla, omalla autolla.

Matkamessujen teemaksi on valittu: ”Lupa matkustaa”. Finnlines aloittaa mainoksensa: ”Omalla porukalla, omalla autolla”. Me teimme juuri näin. Lähdimme, kun se oli mahdollista ja mielestämme pystyimme ratkaisemaan turvallisen tavan matkustaa. Kokosin tähän tekstiin vinkkejä omista valinnoistamme ja kerron myös, miten koronarajoitukset tulivat esille. Matkamme oli automatka, joka alkoi Finnlinesin laivalla Helsingistä Travemündeen ja siihen sisältyi kohteita Saksassa, Tsekissä, Itävallassa ja Sloveniassa.

Koronakontrolli rajoilla

Millään rajalla meitä ei automatkalla pysäytetty, eikä mitään valvontaa näkynyt olevan. Joka kerta Saksan rajan ylittäessämme tuli puhelimeen tekstiviesti, jossa oli linkki määräyksiin. Avasin sen aina, ja ainoa meitä koskenut kohta oli se, että kaksi kertaa rokotetuilla on vapaa pääsy maahan. Siis meillä oli. Katsoimme myös matkan edetessä https://reopen.europa.eu/fi/ -sivustolta ajankohtaiset ja päivittyvät määräykset eri maiden välillä. Seuratessamme ajankohtaista tilannetta Suomen uutisista saimme tietoa Suomen ja suomalaisten rajoituksista, mutta tuosta linkistä pystyimme tarkistamaan, oliko jotain muita määräyksiä joidenkin muiden maiden välillä. Tarkistimme esimerkiksi, rajoittaako Itävalta Slovenian puolelta tulevien matkustajien maahantuloa ja muitakin reittiimme liittyviä rajanylityksiä, ettei tulisi mitään yllätyksiä. Ihan poikkeuksetta meidän tilanteemme, eli kaksi otettua rokotetta riitti rajojen ylittämiseen. Olimmehan EU:ssa.

Lähtiessämme Suomesta Vuosaaren satamassa kysyttiin: ”Onhan teillä rokotukset?” Vastasimme, että on, mutta todistusta ei pyydetty, ei Suomessa eikä Travemündessä. Tullessamme takaisin kuusi viikkoa myöhemmin Vuosaaren satamassa oli kontrolli kaikille laivalta tuleville. Kaikki pysäytettiin, kysyttiin koronatodistus ja katsottiin henkilötiedot. Kiitin pysäyttäjiä. Näin, että pari autoa ohjattiin sivuun ja testiin. Toisen kuski alkoi hyppiä ja potkia renkaitaan, heristellä nyrkkiä ja tulkitsin tämän mielenilmaukseksi siitä, että nuorehko mies ohjattiin testiin. Harmi, että tällaista kapinointia esiintyy, kun testin voisi ottaa jo etukäteen tai hakea ilmaiset rokotteet, jos kerran matkustaa haluaa. Helpottaisi omaa matkustamista.

Tällä rajalla melkein nauratti. Pyöräilimme Sloveniasta Italian puolelle järville, eikä kukaan missään mitenkään reagoinut rajanylitykseen. Pyörätien varressa oli sentään tämä kyltti ja rajatolppa.

Koronarokotetodistus esille

Meillä oli Omakannasta tulostettu todistus tallennettuna puhelimeen ja sen lisäksi tulostettuna paperille. Molempia käytimme ja kumpikin toimivat joka kerta oikein hyvin.

Jos emme olisi olleet rokotettuja, testit olisi pitänyt tehdä vähän väliä. Asioiden helpottamiseksi tällaisiakin testipaikkoja näkyi. Klagenfurt Itävalta.

Todistusta koronarokotuksista pyydettiin lähes järjestelmällisesti kaikkialla. Kun ostimme pääsylippuja johonkin nähtävyyteen, esim Salzburgin Hohensalzburgin linnaan, Salzkammergutin Baumwipfelpfadiin, Hitlerin Kotkanpesälle, Hellbrunnin linnaan, Krimmlin vesiputouksille tai vastaaviin, rokotustodistus piti näyttää kassalla. Krimmlin vesiputoukset olivat pelkkää ulkoilua ja muita ihmisiä oli lähellä vain joillain näköalatasanteilla, mutta muissa oli joko sisätiloja tai niihin mentiin hissillä, kuten juuri Kotkanpesälle.

Hotelleissa ja majapaikoissa todistusta kysyttiin melkein aina, vaikka olimme tarkoituksella valinneet pieniä majapaikkoja. Joihinkin pyydettiin lähettämään todistus etukäteenkin.

Kolme kertaa ostimme konserttilipun, eli Wienin Musikvereinin ja Schönbrunnin linnan Orangerien konsertteihin ja Grazin oopperaan. Rokotetodistuksen lisäksi näissä täytettiin lomake, johon tulivat henkilötiedot ja istumapaikkamme numero. Lipputoimistojen jonoissa kului aikaa jonkin verran, mutta emme me siitä harmistuneet. Ennemminkin pidimme hyvänä sitä, että näissä paikoissa tällaisella koronapassilla pidettiin kulttuuritarjonta auki, ja pääsimme näihin upeisiin paikkoihin nauttimaan upeasta musiikista. Ja vaikka mikään rokote ei anna sataprosenttista suojaa, jo niiden selvästi vähentämä riski on peruste sille, että rajoitteita voidaan purkaa, kun sisäänpääsy sallitaan vain koronapassilla.

Yllättävintä oli se järjestelmällisyys ja tarkkuus, jonka koimme pari kertaa istahtaessamme kahville ja kerran syömään ravintolaan. Paikoissa ei juuri muita ollut, mutta silti meiltä kysyttiin rokotustodistus, kerättiin henkilötiedot, merkittiin pöytä, jossa istuimme ja tuloaika. Nämä koimme jo jonkin verran liioittelunakin. Varsinkin siinä yhdessä saksalaispaikassa, jossa olimme hetkeä ennen sulkemista viimeiset ja ainoat asiakkaat. Ilmeisesti oli kyse siitä, että järjestäjien oli pakko näin tehdä.

Oli kyllä myös paljon paikkoja, joissa todistuksia ei kyselty. Kaupoissa ei missään, ja aika monessa kirkossakin poikkesimme sisällä ilman passia.

Maskipakko

Nimenomaan maskipakko, ei vain vahva suositus. Näin asia ilmaistiin erittäin usein. Saksassa ja Itävallassa sen piti vielä olla FFP2-maski. Samalla muistutettiin turvaväleistä ja tarjottiin käsidesi. Maskipakkoa näimme myös noudatettavan erittäin hyvin. Kaupoissa se oli jokaisella, joukkoliikenteessä myös ja niissä muutamissa nähtävyyksiin liittyneissä hissikokemuksissa oli rokotetodistuksen lisäksi jokaisella maski.

Tällaisenkin ohjeen kyllä satuin näkemään. Maskipakko koski vain rokottamattomia. Tämä liike oli Itävallassa.

Omat valintamme koronaturvallisuuden lisäämiseksi

Automatka

Automatkaa emme valinneet koronan takia, vaan se on meidän tapamme matkustaa muutenkin. Mutta koimme, että se on myös erittäin turvallinen tapa matkustaa, koska siten voi välttää kontakteja, joita joukkoliikenteessä ja lennoilla tulisivat.

Finnlines Travemündeen

Tämäkin on jo 30 vuotta ollut meidän valintamme matkustaa autolla Eurooppaan. Ensimmäiset matkamme teimme asuntovaunu auton perässä ja neljä lasta takapenkillä, mutta nykyisin matkustamme kahdestaan pelkän auton kanssa. Korona-aikana tämä valinta on vielä parempi. Laivalla ei ole ruuhkia edes ravintolassa, eikä viihdetarjontaa, joka keräisi väkeä yhteen. Kuntosali, pieni kauppa, kahvila, väljyys kannella – kaikessa voi tehdä omia turvallisia valintoja.

Omat eväät

Meillä on autossa mukana autojääkaappi, joka helpottaa ruoan mukana kuljettamista. Ja aina voi valita, milloin ja millaisessa kaupassa käy. Emme olleet koskaan täysissä ruokakaupoissa tai edes jonoissa. Olimme matkalla melkein kuusi viikkoa ja laskin juuri, että yhteensä seitsemän kertaa söimme aamiaisen, jota emme olleet itse omassa majapaikassamme valmistaneet, eli aamiaisen, jonka majoittajamme tarjosi. Aamiaisen söimme toki laivallakin. Näistäkin kolmea lukuun ottamatta aamiainen tarjoiltiin suoraan pöytään, eli vain kolme kertaa valitsimme syötävämme yhteisestä tarjoilupöydästä. Kyllä me näissäkin tilanteissa osasimme käyttää maskia ja koskea tarjoiluvälineisiin vain lautasliinan avulla. Ja jokaisessa istuttiin väljästi kukin seurue omassa pöydässään, parissa paikassa jopa terassilla ulkona. Aamuisin teimme aina eväät päivää varten. Keitimme kahvit termariin, teimme eväsleivät, kuorimme mukaan porkkananpaloja, pesimme ja kuorimme valmiiksi hedelmiä välipaloiksi. Kaikella tällä pyrimme siihen, että me voimme välttää kontakteja ja samalla nauttia elämästä.

Jos majapaikassamme oli keittiö, eväisiimme tuli mukaan keitettyjä munia, paistettua kalaa tai kanaa, eli jotain helppoa kokattavaa ja syötävää. Nämä eväät nautimme automatkoilla tienvarsien pysähtymispaikoissa tai pyöräretkillämme milloin missäkin.

Meillä oli myös vähän Suomesta mukaan otettua evästä. Euroopassa ei ole ollenkaan itsestään selvää, että aina saisi laktoosittomia tuotteita. Ja Oululaisen kaurakorput ovat jo lähes kymmenen vuotta olleet lempileipäämme. Kätevää syötävää retkillä.

Majoitusten valinta

Etsimme majapaikkoja, joissa kontaktit olisivat mahdollisimman vähäisiä. Sen lisäksi meillä oli pari muutakin tärkeää kriteeriä. Ensimmäinen oli turvallinen, ensisijaisesti yksityinen parkkipaikka, koska pyörämme olivat auton kuljetustelineessä. Toinen oli juuri mahdollisuus tehdä aamiainen ja eväät itse ja myös siten välttää kontakteja. Näiden lisäksi ilman muuta hinta, koska 40 yötä meille liian kalliissa paikoissa olisi ollut este edes lähteä. Onnistuimme kaikkien suhteen oikein hyvin. Kuvissa muutama esimerkki.

Nämä esimerkit näyttävät, miten vähäisillä kontakteilla pystyimme majoittumaan.

Käyntikohteiden valinta

Emme käy ravintoloissa juuri muutenkaan, eli emme nytkään. Sisätiloissa olevista käyntikohteista museot, konserttisalit, linnat ja kirkot kiinnostavat, ja niissä kävimme, toki vähän valikoiden. Ei onneksi tarvinnut kovin paljon valintaa harrastaa, koska syys-lokakuu ei ole Euroopassa enää ruuhkaisinta lomasesonkia.

Monessa kirkossa poikkesimme sisällä niin, ettei siellä ollut ketään muuta.

Parissa museossa olimme ainoat kävijät.

Kaikkein eniten kuljimme ulkona, joko luonnossa tai kaduilla. Nautimme rinteillä kiipeilystä, hienoista näköaloista, ja välimatkat muihin olivat itsestään selvyys. Nämä kuvat ovat Bledistä. Rinteen polku ei ollut helppo, ja ehkä senkin takia täysin ruuhkaton, mutta palkintona näköala järvelle oli käsittämättömän hieno.

Vuorten näköalat olivat rauhallisen nautinnon lisäksi myös aivan ilmaisia.

Yksi suosikkikohteemme on näköalapaikka, jonne voi rauhassa kiivetä, eikä hissiä tarvita. Baumwipfelpfadit ovat tämmöisiä.

Muitakin kivoja kiivettäviä paikkoja löytyy helposti. Pyramidenkogel lähellä Klagenfurtia Itävallassa oli tällainen. Ihastuin siihen niin paljon, että vastoin tapojani ostin myymälästä matkamuiston, eli maljakon kotiin. Se oli palkintoni 440 askelman noususta. Toinen palkinto olivat tietysti upeat näköalat.

Leipzigissa kiirehdin kiipeämään Bistumshöhen näköalatorniin Cospudener Seen rannalla hetkeä ennen auringonlaskua ja onnistuin näkemään hienot maisemat tunnelmallisessa valaistuksessa.

Magdeburgin Jahrtausendturm Elbauenin puistossa oli myös mahtava kokemus kävellä ylös.

Nämä esimerkit matkaltamme kertovat siitä, miten on helppo valita täysin koronaturvallisia kohteita ja saada unohtumattomia ja hauskoja elämyksiä jokaiseen päivään.

Pyöräily

Ja kaikkein ihanin valinta meille tällä kertaa oli ottaa pyörät mukaan. Useina päivinä nautiskelimme varsinkin jokirantojen pyöräreiteillä. Ja tietysti taas omin eväin, ilman kontakteja. Ei tosin ihan, koska aina joku pysähtyy kohdalle, kyselee pyöristämme tai kuultuaan, että olemme Suomesta, kyselee lisää tai kehuu ystävällisesti saksan kielen taitoamme. Tällaiset kohtaamiset ovat kirsikoita päivään. Eikä niissä halailla tai olla liian lähellä. Ei edes sisätiloissa.

Omalla autolla, omalla porukalla

Tämä toteutui matkallamme erittäin hyvin. Matkamme päättyi tälläkin kertaa Finnlinesin laivalla Travemündesta Helsinkiin. Päivä oli meille lepopäivä, oli aikaa nukkua pitkään aamulla, nukahtaa päiväunille ja käydä vain ravintolakannella, jonne jäimme myös istumaan kahvilaan ja pistäytymään ulkona kannella merestä ja näköaloista nauttimassa ihan rauhassa omalla porukalla.

Illalla otin tapani mukaan matkan lopetuskuvana kuvan illan auringonlaskusta. Tällä kertaa myös ikkunan läpi sisältä.

Lupa matkustaa, turvallisesti

Näillä kaikilla esimerkeillä halusimme näyttää, millaisia valintoja me teimme matkustaaksemme mahdollisimman turvallisesti. Autolla matkustaminen, rauhallinen laivamatka, vähäkontaktiset majapaikat, omat eväät ja autojääkaappi ravintoloitten välttämiseksi, kohdevalinnat ja ulkoilmakohteet kävellen ja pyöräillen olivat meidän ratkaisumme. Ja tietenkään emme olisi lähteneet ilman rokotteita, koska rokottamattomuus on isompi riski ja koronapassin vaatimus testeistä olisi tullut hankalaksi ja kalliiksi. Ja tietysti meillä oli maski aina. Ymmärrän, että juuri tällaiset valinnat eivät ole kaikille mieleisiä tai mahdollisia. Olisikin mukava kuulla, millaisia valintoja sinä olet tehnyt turvallisuuden lisäämiseksi. Pandemiahan ei oikeasti ole hellittänyt, rajoituksia vain on haluttu purkaa ja niiden kanssa taiteilu kuuluu nyt asiaan, että rajoituksista ja pandemiasta oikeasti päästään eroon.

Aamu Vuosaaren satamassa oli kaunis tervetulotoivotus kotiin.

Kirjoittelen juuri lisää tarkemmin eri kohteista, joissa kävimme. Voit seurata meitä täällä:
Aila ja Juha

Tää ei oo meidän juttu. Kun matkanteko ei ole kivaa.

Martes

Aurinkorannikon kuoron joulukonsertti päättyi kuudelta. Juha vaihtoi äkkiä rusetin, valkoisen paidan ja mustan puvun ajokamppeisiin ja muuttolinnut lähtivät kohti pohjoista.

Hetkeä myöhemmin tihrustin auton ikkunasta matkan ensimmäistä kuutamokuvaa A7-tiellä korkealla Benalmadenan ja Torremolinosin yläpuolella. Näitä kuutamokuvia oli tarjolla joka ilta matkan aikana. Lue loppuun

Tervetuloa vaihtokotiin – hieno alku kodinvaihtolomalle Sveitsissä

Olimme viettäneet Bad Wildbadissa pari yötä ja kokeneet hienon Schwarzwaldin Baumwipfelphadin. Nyt oli edessä matkan ehkä jännittävin päivä. Matka oli vain parisataa kilometriä, mutta illalla meitä odottaisi Sveitsissä koti, jossa asuisimme seuraavan kuukauden. Kodinvaihtolomamme oli alkamassa.

Ei kuitenkaan kiirettä mihinkään, joten eksyimme kunnolla sivuteille. Emme ehkä tulkinneet yhtä Umleitung-viitoitusta ihan oikein ja ajoimme jonkun tietyömaan läpi vähän ihmetellen. Ei se mitään, kun palkinnoksi saimme pitää pikku tauon näissä maisemissa.

Freudenstadt kuulosti niin hyvältä, että teimme pienen mutkan matkaan. Ihmettelimme keskustan parkkihallissa, kun näimme kovin monen muunkin auton perässä pyörienkuljetustelineen, mutta syy selvisi metelin perusteella, kun tulimme ulos hallista. Meneillään olivat junioreitten pyöräilykisat viereisellä torilla.

Kahvipaikka Freudenstadtin torin kulmassa ei ollut paras mahdollinen. Palvelu oli hidasta eikä kahvi maistunut millekään, mutta todella iso tori oli hauska nähdä. Lauantai täytti sen kirpparipöydillä lähes kokonaan.

Mutta paljon siellä vain istuskeli ja lekotteli ihmisiä muutenkin.

Tässä kohtaa alkoi jo kipristellä vatsanpohjassa kunnolla. Ostimme Sveitsin moottoritietarran Konstanzissa yhdeltä huoltoasemalta. Enää parikymmentä kilometriä.

Ja sitten eksyimme oikein kunnolla. Jossain oli tie gesperrt (suljettu) ja jouduimme taas kiertotielle. Navigaattori sekosi, kartta ei auttanut ja lopulta menimme, minne navi käski, vaikka sen ratkaisut tuntuivat aika villeiltä. Pikkupolkuja mentiin pitkin metsää.

Lopulta metsä loppui ja laitumet ja viinirinteet alkoivat. Jossain tuolla laaksossa olisi kotimme. Matkaa 3,5 kilometriä enää.

Lopulta soitimme ovikelloa tämän oven takana.

– Sind sie aus Finnland?

– Ja.

– Dann  herzlich willkommen!

Esittäydyimme, juttelimme hetken ja sitten tuli ensimmäinen kommentti: ”Sie sprechen gut Deutsch.” Rohkaistuimme hymyillen jatkamaan.

Tämä kodinvaihtomme ei ole vaihto, kuten normaalisti. Meille oli tarjottu sveitsiläistä omakotitaloa kuukaudeksi ilman että he tulivat meille ollenkaan. Meidän piti pitää huolta talosta ja erityisesti Mariannen rakkaista kasveista sekä sisällä että ulkona. Wau, otimme ihan innostuneina tehtävän vastaan ja Marianne kertoi kasveistaan ja niiden tarpeista.

Ihan mielelläni kiertelen puutarhassa joka päivä. Kastelen, nypin ja ihailen.

Meillä on lupa nauttia myös puutarhan antimista. Tomaatit, myöhäiset mansikat, vadelmat ja mangoldit maistuvat varmasti. Ihan kiva senkin takia, että ruoka Sveitsissä on kallista.

Kiertelimme talon kaikki neljä kerrosta, tutustuimme pesukoneisiin, keittiöön, nettiin, lämmityssysteemeihin, avaimiin, ikkunaverhojen laskumekanismeihin, valoihin ja ihan kaikkeen, mitä talossa nyt voi olla. Naapurit ovat kuulemma myös ystävällisiä ja avuliaita ja tietävät tulostamme.

Kyllä oli hauskaa asettua tällaiseen paikkaan. Koti näytti olevan hyvin rakas sen asukkaille. Yksityiskohtia riitti.

Lähdimme hetkeksi kävelylle ja jätimme isäntäväkemme valmistelemaan päivällistä.

Etsimme neuvojen mukaan pankkiautomaatin ja totesimme, että kortit toimivat. Nyt on pahimpaan hätään frangeja lompakossa.

Weinfelden näytti auringon laskiessa tosi lupaavalta.

Päivällinen sveitsiläiseen perunapaistokseen tutustuen oli oikein lämmin ja ystävällinen. Jännitys hävisi, tuntui siltä, että olimme saaneet uudet ystävät. Toivottelimme lopuksi hyvää yötä ja hyvää matkaa. Aamulla herätessämme he olivat jo lähteneet matkalleen. Jotain kaikesta huolenpidosta kertoo tämäkin lappunen. Päivällistiskit odottivat puhtaina pesukoneessa.

Viiden minuutin päässä talosta on evankelinen kirkko. Sen kellot kumisivat eilen kuudelta viikonlopun alkaneeksi. Tänään valtava massiivinen kumina kutsui jumalanpalvelukseen.

Oli lämpimän ja vapautuneen oloinen jumalanpalvelus. Aluksi kastettiin kaksi lasta. Toinen oli äidin sylissä, ehkä puolivuotias, mutta kastettava tyttö hyppäsi itse iloisesti katsomaan, millaista vettä kastemaljassa oli. (ehkä noin kolmivuotias).

Papilla ei ollut edes papin pukua, sininen pikkutakki, paita ja kravatti, eivätkä edes ne valkoisia. Urkuri soitti alkusoiton ja loppusoiton, muuten säestykset hoiti yhtye, jossa oli pari laulajaa, tenorisaksofoni, cajon ja punainen Nord-piano. Emme ymmärtäneet sveitsinsaksasta yhtään mitään, mutta lauloimme mukana.  Ymmärsimme oikeastaan vain Isä meidän -rukouksen, joka luettiin saksaksi. Saarnan lisäksi joku mies piti esitelmän Open doors -toiminnasta ja siitä, miten se toimii vainottujen kristittyjen hyväksi ympäri maailmaa.

Juha sanoi, ettei hänen oikeastaan tee mieli kirkkokahville, mutta lähtee kyllä, jos minun on pakko päästä. No, tietysti sitten mentiin kirkkokahville. Siellä pappi otti kontaktia, kun tunnisti meidät ”uusiksi”. Kahvilla pöytään meidän seuraksemme istahti myös pariskunta, joka teki kovasti tuttavuutta ja toivotti meidät tervetulleiksi Sveitsiin ja Weinfeldeniin. He tiesivätkin jo paljon Suomesta. Esimerkiksi sen, että kaikilla on sauna ja kesämökki.

Meidän ensikontaktimme sekä kotiin että Weinfeldeniin oli erittäin positiivinen. Itse mietimme kovasti, miten tämä kaikki ylipäänsä on mahdollista. Sveitsiläinen pariskunta lähettää meille tuntemattomille tällaisen kodinhoitokutsun ja noin neljän tunnin tutustumisen jälkeen jättää meidät kotiinsa kuukaudeksi. Aivan valtava luottamus pitää ihmisillä olla tällaisen toimimiseen. Olemme todella iloisia, että maailmassa on tällaista luottamusta, ystävällisyyttä, jakamista, rauhaa ja iloa.  Voisipa sitä vielä lisätä.

Tästä pihasta lähdemme seuraaviin seikkailuihin. Ensin lähiympäristöön, jonne saimme hienon kuuloisia vihjeitä vaihtokumppaneiltamme.

Kerromme varmasti lisää. Facebook-sivuamme seuraamalla pysyt helpoiten ajan tasalla.

Mitä sinä ajattelet tällaisesta tavasta matkailla? Jätä kommentti tähän.

Pohjois-Saksaa autoillen. Bad Segeberg ja Glückstadt

”Äkkiä etelään”  on yleisin suunta, joka Travemünden satamassa suomalaisautoissa näpytellään navigaattoriin. Näin mekin olemme usein tehneet. Ainakin jonnekin Frankfurtin tai Baijerin paikkeille pääsee yhdessä päivässä  helposti, vaikka ei pitäisi niin kiirettäkään. Meidän ennätyksemme taitaa olla Zürich. Ja se ajettiin vaunua vetäen. Olimme nuoria ja ajoimme vuorotellen.

Ei aina tarvitse pitää kiirettä.  Tämänkertainen päämäärämme oli Haag, sinne oli noin 700 km matkaa ja aikaa neljä päivää.

Voisiko kaupungilla olla houkuttelevampaa nimeä kuin tämä: Glückstadt – Onnen kaupunki. Valitsimme reitin sinne, koska nimi houkutteli.

Ensimmäinen etappimme oli kuitenkin Citti Parkin ostoskeskus. Sen edessä oli halvinta laittaa tankki täyteen. Hyvät vessat houkuttelivat meidät myös käytäville, jossa olikin paljon nähtävää erityisesti lapsille.

Tällaista siisteyttä ja paneutumista arvostan!

Koko ostoskeskuksen ala-aula oli täynnä isoihin vitriineihin tehtyjä asetelmia. Joissain oli leluja tai satuaiheita, näissä paremminkin näkymiä. Katunäkymä ja lentokenttä.

Lähdimme rauhassa ajelemaan pikkuteitä. Kylänraitteja reunustivat pohjoissaksalaiset punatiiliset talot ja kukkivat ja hoidetut pihat aitoineen ja pensaineen. Tein taas pari kertaa sen, mitä aina tekee mieli. Juha parkkeeraa auton tienvarteen, minä kävelen kylän läpi kameran kanssa ja sitten soitan, kun olen valmis taas astumaan autoon ja jatkamaan matkaa.

Tällaisen kylän kävelin läpi tällä kertaa.

Pikkukylä on pikkukylä. Näin kaksi ihmistä, ja kumpikin otti kontaktia. Koiraa ulkoiluttanut nuori nainen vain tervehti ja hymyili, mutta pensaitaan leikkaava rouva tervehti innokkaasti ja alkoi jutella säästä ja pensaistaan. Voi kunpa olisin osannut sujuvammin saksaa, olisin varmaan saanut oikein kivan juttutuokion. Nyt vaihdoimme vain muutaman ystävällisen lauseen.

Toinenkin kylä löytyi, jossa oli pakko pysähtyä. Eikö vain?

Myös Bad Segebergin pieni kaupunki houkutteli jaloittelemaan. Auto parkkiin ja tunnin verran keskustan kävelykatujen silmäilyä. Suihkulähde torin keskellä, pieniä liikkeitä ostoskadulla, komea kirkko, hoidettu hautausmaa, ihan mukava pikkupysähdys. Kahviloissa oli valinnan varaa.

  

Yllättävän monessa paikassa oli näitä intiaanien kuvia. Emme silloin keksineet, miksi, mutta Saksassa asuva ystävämme Ulla vinkkasi meitä etsimään hakusanalla Winnetou. Eksoottisia seikkailuromaaneja kirjoittanut Karl May (1842– 1912) hyödynsi maanmiehensä, seikkailijaprinssi Maximilianin  yhdessä sveitsiläistaiteilija Karl Bodmerin kanssa Yhdysvaltojen alkuperäiskansojen pariin tekemien tutkimusmatkojen tuottamia kirjoituksia ja maalauksia ja loi tämän kuvitteellisen ja suositun hahmon.

Jos ei ole kiirettä mihinkään, ei sitten oikeasti ole. Lyhyt yöuni laivalla vaati veronsa. Parkkeerasimme jonkun metsän reunaan, kaivoimme tyynyt esille ja otimme lähes tunnin nokoset.

Ja sitten ajo Glückstadtiin eli ”onnen kaupunkiin”. Nimi todella kiehtoi. Miksi kaupungin nimi on tuo ja näkyykö se jotenkin nyt?

Glückstadtin perusti Tanskan kuningas  Kristian IV vuonna 1617 vastapainoksi kasvavalle Hampurille. Alue kuului silloin Tanskaan. Kuningas alkoi houkutella kaupunkiin asukkaita lupauksella uskonnonvapaudesta ja ensimmäiset asukkaat olivatkin Hollannista paenneita sefardijuutalaisia ja reformisteja. Luin tuon juutalaisryhmän taustoja ja heitä tuskin historiansa valossa tarvitsi paljon houkutella, olihan takana jo karkotuksia useastakin maasta. Talouselämä alkoi kehittyä 1640-luvulla. Glückstadt menetti kuitenkin 1700-luvun kuluessa kauppakaupungin asemaansa Hampurille ja Altonalle ja alkoi kehittyä sotilas- ja hallintokaupungiksi.  jälkeen pakolaisten muutto kaksinkertaisti kaupungin asukasluvun. Nimen tausta selittyy siis historialla.

Hampurin kilpailijaksi nykyistä pientä Glückstadtia on vaikea kuvitella. Mikään reittiohjelma ei anna Elben ylityksellekään muita vaihtoehtoja kuin Hampurin. Pitää itse keksiä, että tällä kohtaa Elben yli pääsee lautalla. Siltaa ei ole.

Kaupungin  turisti-info vakuuttaa, että Glückstadt on onnen kaupunki vieläkin. Kaupungin charmi näkyy pikkukaduilla, puistoissa ja Elben rannoilla. Lähdimme turisti-infon kartan kanssa kiertämään merkittyä kävelyreittiä. Asemakaava tuo mieleen myös säteittäisen Haminan. Olimme parkkeeranneet auton torin laidalle. Keskellä toria on lyhtypylväs, jonka juurelta voi nähdä jokaiselle kadulle.

Turisti-infon tyttö sanoi, että matkailijat pyörivät siinä ottamassa kuvia.

Pitihän se siis kokeilla meidänkin.


Suuntasimme kulkumme kirkon vierestä rannan suuntaan ja pysähdyimme tarkistamaan, että siinähän se perustajakuninkaan rintakuva on katselemassa, kuinka onnellisessa kaupungissa eletään.

Kadut olivat siistejä ja kauniita.

Sataman liikenneympyrän ympäristö oli täynnä kukkia kuin paraskin puisto. Ei uskoisi, että siitä oikeastaan pystyy edes pysähtymättä ohi ajamaan.

Rantakahvila näytti kutsuvalta ja viihtyisältä.

Satamaa vastapäätä oleva talorivi on varsinainen Glückstadtin maisema. Koristeellisia taloja ja kukkia, kukkia, kukkia.

Useankin asukkaan näimme huoltamassa oman porttinsa pielessä kasvavia ruusupensaita ja salkoruusuja.

Glückstadt kulinaristinen erikoisuus on silli. Täällä järjestetään sillifestivaaleja ja jokaisen kuppilan listalla on jotain silliin liittyvää. Juha päätti kokeilla leipää, jossa oli päällä kaksi sillifilettä. Minä sain sen toisen. Joo, ihan kiva, mutta en ehkä tänne pelkästään tämän ruoan takia tulisi. Tai sitten pitäisi kokeilla vielä lisää.

Näitä aurinkotuoleja näkee Saksassa rannoilla. Täällä myös kahvilan terassilla.

Tulimme  takaisin torille, josta olimme kävelyllemme lähteneet. Kirkko oli ollut silloin kiinni, mutta nyt pääsimme kurkistamaan sisään.

Glückstadt kartalla on muutakin mielenkiintoista. Esimerkiksi Juutalainen hautausmaa. 

Ja Stadtpark. Tein noin tunnin maisemakävelyn puistossa kaikkea kaunista katsellen.

Sitten olikin jo aika suunnistaa lauttarantaan. Tiesimme etukäteen, että jono olisi pitkä. Vähän reilu tunti jonotettiin.

Hauskaa oli ylittää Elbe näin. Ollaan jo lähellä Atlanttia eli Elbe-joen suuta. Tällä kohtaa joki on kolmisen kilometriä leveä. Lauttoja kulki nonstoppina neljä, eli suunnilleen vartin välein kolmisenkymmentä autoa pääsi yli.

Toiselta rannalta Wischhafenista oli noin puolen tunnin matka Neuhausiin, josta olimme varanneet lupaavalta kuulostavan AirBnb-majoituksen omakotitalon yläkerrasta. Paikka oli hurmaava. Ruusuportti otti meidät vastaan, kauniita portaita pitkin mentiin sisälle ja vastassa oli ystävällinen emäntä, joka siis itse asui talossa.

Huone oli siisti ja kauniisti laitettu. Pienessä keittiössä saimme laittaa aamupalamme itse. Emäntä oli kyllä hankkinut tarvikkeita, jopa esipaistetut sämpylät. Aamulla emme siis jääneet vaille pakollisia herkullisia saksalaisia aamiaissämpylöitä. Kylpyhuoneen koristelukin oli ylenpalttinen.

Asetuttuamme lähdimme lähikylälle iltakävelylle ihastelemaan taas siistejä taloja, pihoja ja puutarhoja.

Yhden yön majapaikkamme oli näin lähes täydellinen. Ja ihmettelet varmaan, miksi ”lähes” täydellinen? Paikkakunnalla oli sikala.

Seuraavana päivänä etenimme Cuxhavenin ja Wilhelmshavenin kautta lähelle Groningenia Lutjegastiin. Seuraavassa tekstissä kerromme, miten selvisimme parista pettymyksestä matkalla ja miten pikkupaikkakunnat yllättivät. Käy tykkäämässä meidän Facebook-sivusta, niin saat heti tiedon, kun julkaisemme uutta.

Seuraava osuus matkasta on tässä:

Saksasta Hollantiin Cuxhaven – Wilhelmshaven – Lutjegast – Alkmaar

Espanjaan helppo alku Finnlinesilla ja rento jatko läpi Saksan

Lähdön täydelliset tunnelmat

Joskus lomalle lähtö on täydellinen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen, aikataulu on rento ja mieliala hyvä. Näin oli nyt. Koti, ystävät, keli ja Finnlinesin laivalla odottava rento matka.

Hetkeä ennen kuin piti alkaa pakata, löysin kolme Barbieta, jotka olivat olleet piilossa. Olin luvannut etsiä niitä uudelle leikkijälle, joka perheensä kanssa oli tulossa kotiimme muutamaksi viikoksi putkiremppaansa pakoon. Sinne ne jäivät tyttöä odottamaan niin kuin iso laatikollinen pikkulegoja isolle veljelle.

Melkein itsellemmekin yllätykseksi tavarat mahtuivat autoon, vieläpä ystävälle Espanjaan matkustava saunan kiuaskin, joka istahti takapenkille turvavöihin siihen kohtaan, missä viimeksi matkusti viisivuotias pojanpoikamme. Tuli pieni ikävän häivähdys, kun olimme eroamassa kymmenestä lastenlapsestamme kahdeksi kuukaudeksi.

Aikaa oli riittämiin, ei ollut kiirettä mihinkään ja lähdimme jumalanpalvelukseen Hyvän Paimenen kirkkoon. Juha Leiviskän suunnittelema kirkko on muuten yksi kauneimpia kirkkoja Helsingissä. Pappi rukoili seurakunnan esirukouksessa varjelusta matkallemme. Kirkkokahvilla naislauma muistutti Juhaa, että Pakilassakin olisi kirkkokuoro, jossa voisi laulaa, ei tarvitsisi jäädä ikuisesti Aurinkorannikon kuoroon. ”Tuu sitten kuoroon, kun tulette takaisin!”  Hyvän matkan toivotukset lähettivät meidät matkaan.

Jos helmikuussa lähtee ajamaan kesärenkailla Vuosaaren satamaa kohti, josta Finnlinesin laivat lähtevät, saa aina jännittää, mikä tien pinnan tilanne on. Tällä kertaa aurinko paistoi, lämpötila oli plussan puolella jo ties monetta päivää ja tien pinta oli kuiva kuin kesällä. Napakymppi!

Finnladyn laivalla

Finnladyn aurinkokansi näyttää houkuttelevalta, mutta ei ihan sentään. Merellä aina vähän tuulee. Kesäajalta meillä on kyllä kokemuksia siitäkin, että tällä kannella istutaan ja rentoudutaan, mutta helmikuu Vuosaaren satamassa on aina helmikuu.

Kannella istumisen sijasta oli kiva ottaa hauskoja kuvia aurinkoisesta meren pinnasta ja auringon laskusta jäämurskaan.

Maisemat olivat melkein kesäisen näköiset. Tarkkaan katsoen kyllä huomaa, että osa tuosta sinisestä merestä on vielä jäätä, joka heijastuu sinisestä taivaasta, jolle kuu jo nousee. Oli ihana tunnelma!

Täydellinen auringonlasku kruunasi täydellisen päivän. Tämän ajan tarkeni rauhallisella kannella oikein hyvin.

Helmikuussa kanssamatkustajia ei koskaan ole kovin paljon. Lasten leikkitilat ja kuntosali olivat tyhjiä, tyylikkään vessan sai kokonaan itselleen, eikä portaissakaan ollut vastaantulijoita.

Ateriapaketin maksamalla saisi runsaat ja maukkaat ruoat viineineen, mutta tällä kertaa meillä oli joitain akuutteja ruokarajoiteongelmia, emmekä kokeneet oikein voivamme hyödyntää runsasta ruokailua. Avaamatta asiaa enempää, kerron vain sen, että allergioista tai ruokavaliosta ei ole kysymys, ne on kyllä hyvin huomioitu tarjonnassa. Ostimme kuitenkin brunssin (kahdelta 52€). Hinnalla saa käydä sekä aamiaisella että lounaalla (ennen klo 13) ja valikoima on hyvä. Aamu alkoi siis kuohuvalla.

Talvella ravintolassa on hyvää tilaa, eikä mihinkään tarvitse jonottaa.

Tämä on sitä laivamatkan rentoutta, josta on niin kiva aloittaa pitkä matka. Yksi päivä oleilua ja viihtymistä.

Kyllähän laivalta aktiviteettejakin löytyy, jos niitä kaipaa.

Illalla laivan kannella on tunnelmaa, joskin kylmää sellaista näin helmikuun lopulla, kun laiva alkaa lähestyä Travemünden satamaa.

Finnlinesin hinnat verrattuna muihin vaihtoehtoihin ovat edulliset

Jos aiot ajaa Espanjaan, vaihtoehtoja on oikeastaan kolme. Ruotsin kautta, Baltian kautta tai lautalla Saksaan.  Moni sanoo valintaperusteeksi hinnan ja pitää Finnlinesin vaihtehtoa kalliina. Meidän kokemuksiemme ja aikataulujemme mukaan Finnlines on hinnaltaankin ihan kilpailukykyinen vaihtoehto. Jos ajaa Ruotsin kautta, lauttamatkoihin Helsingin ja Tukholman välillä edestakaisin menee aika helposti pari satasta (vähemmän välillä Naantali – Kapellskär), kolmas satanen menee Ruotsin ja Tanskan välisiin lauttamaksuihin, reilusti yli neljäs polttoaineeseen, jotain Tanskan Rödbystä Saksan Puttgardeniin ja sitten jotain ainakin yhden yön yöpymiseen mennen tullen. Aika piankin ollaan vähintään samoissa hinnoissa kuin Finnlinesin lauttamatkasta maksamamme hinta talvisaikaan menopaluusta oli. Jos se vielä olisi hitusen kalliimpi (tuskin), sen olemme kyllä ihan valmiit maksamaan siitä, että ei tarvitse itse ajaa, vaan voi lojua laivalla, katsella merta, lueskella ja levätä. Sama ajatus pätee Baltian reittiin.  Lähes 1500 km pitempi ajomatka ei houkuttele.

Joitain muita virityksiä saattaisi löytyä. Kerran olemme kokeilleet reittiä Naantali – Kapellskär ja Malmöstä Saksaan. Halvempi se oli kuin lauttamaksut Saksasta Ruotsiin, mutta aikataulut olivat vähän hankalat, koska toisesta laivayöstä tuli melko lyhyt.

Meille hyvä vaihtoehto on  aloittaa matkamme Espanjaan Vuosaaren satamasta. Tähän valintaan vaikuttaa toki myös se, että lähdemme helmikuussa ja palaamme huhtikuussa, jolloin emme ole liikkeellä kalleimmin sesonkihinnoin ja kelit Ruotsissa tai Baltiassa saattaisivat olla arvaamattomat. Ja halvin hinta tarkoittaa myös halvinta mahdollista ikkunatonta hyttiä laivalla ilman aterioita. Jos taas laivamatkalleen haluaa paremmat puitteet, niitäkin on saatavilla. On ikkunallisia hyttejä, LUX-hyttejä laivan keulassa, on ateriat, on tervetuliais- ja juhlapaketit. Rahalla saa.

Kelien armoilla olemme tietysti myös Vuosaareen ajaessamme, mutta onneksi matkamme ei ole pitkä. Kesärenkaat  vaihdettiin edellisenä päivänä ja tällä kertaa keli todellakin suosi lähtöämme.

Hyvä hotellivaihtoehto Travemünden lähellä Lyypekissä: Hotel Schweizerhaus

Yksi epämukavuus tällä reitillä on, ja se on saapuminen Travemünden satamaan illalla myöhään. Kaikkien hotellien vastaanotto ei enää ole auki. Me olemme löytäneet pari mukavaa vaihtoehtoa ja kerran yöpyneet Airbnb-majoituksessa, jonka isäntä lupasi tarvittaessa odottaa vaikka aamuyöhön. Hotel Schweizerhaus Lyypekissä oli jälleen meidän valintamme. Tässä paikassa on se etu, että respan aukioloaikojen jälkeen avain löytyy koodilla kirjelaatikosta, eli vaikka laiva myöhästyisi, mitään ongelmaa ei tule. Hotelli löytyy helposti, koska se on aivan Travemünder Alleen vieressä ja näkyy hyvin satamasta tullessa. Matkaa on 12 km.

Oma huone löytyi tälläkin kertaa portaitten yläpäästä.

Paikka on mielenkiintoinen tunnelmaltaan. Käytävillä on kaikenlaista rekvisiittaa, aamiaishuoneen seinillä on elämään kannustavia mietelauseita, ja aamiainen on hyvä.

On mukava jatkaa matkaa tämän aamiaisen varassa. Munia, lohta, kinkkua, vihanneksia, juustoa, muroja, jugurttia, hedelmiä, kahvia ja leipää. Minulta ei ainakaan puutu mitään.

Juhalle ehdottomasti mieleenpainuvin yksityiskohta on baarin hyllyllä lojuva kitara, joka vuodesta toiseen on epävireessä. Emäntämme kyllä väitti, että on sitä joku joskus soittanutkin.

Minä hoksasin ensimmäistä kertaa, että rakennuksen päädyssä oli nukkeliike. Meni vartti lisää, ennen kuin pääsimme matkaan, vaikka se ei ollut edes auki.

Automatka Saksan läpi

Olemme olleet tällä matkalla jo niin monta kertaa, että joistain asioista tulee rutiineja. Yksi näistä on eka pysähdys. Designer Outlet Soltaussa on sopivan matkan päässä, juuri sopivasti, kun tekee mieli ensimmäistä kahvikupillista tai vessaa. Ja joskus löytyy jotain tarpeellista ostettavaakin. Tällä kertaa tarvitsin uusia punaisia farkkuja Gerry Weberin outletistä. Niitä saa sieltä yleensä parista kympistä ylöspäin ja Suomessa sitä oikeaa kokoa ja mallia ei löydä koskaan alle satasen. On täältä ostettu usein muutakin. Ihania satiinilakanoita, keittiötarvikkeita ja lapsille vaatetuliaisia esimerkiksi Steiffiltä.

Alue on myös ihan mukavan tunnelmallinen vanhanaikaisine saksalaistaloineen.

Vessat taas eivät ole yhtään vanhanaikaisia vaan ihanan siistejä ja tunnelmallisia kukkakimppuineen.

Yksi tylsä pettymys Saksan moottoriteiden varrelle tänään mahtui. Katsoimme kartasta, että Bielefeldissä olisi Dr. Oetkerin museo. Juha ei suostunut ajamaan ohi, ja kiinnosti se minuakin. Ajoimme parkkitaloon ja kävelimme vastaanottoon. ”Vain etukäteisvarauksella”, oli tyly tervehdys. Ei auttanut. Sinne jäi puomin taakse.

Matkanteosta tuli yhtäkkiä yllättävänkin mielenkiintoista, kun Juha avasi keskustelun: ”Kun lukioikäisenä olin ensimmäistä kertaa täällä Saksassa ja Werneri näytti paikkoja, ei ollut minkäänlaista käsitystä, millainen elämä oli edessä.” ”No, minkälainen elämäsi sitten on ollut?” kysyin uteliaana. ”Sellainen tavallinen, normaali…” Tuostakin olisi jo voinut yllättyä, mutta kun olin kuulevinani myös adjektiivin ”tylsä”, niin asetuin kunnolla kuuntelemaan. Täytyy sanoa, että tuota seurannut keskustelu pystyi tuomaan esille yllättävän monta uutta asiaa vielä yli 45 vuoden yhteisen elämän jälkeen. Ihan rakentavassa mielessä kylläkin, ei riidellen eikä loukkaantuen millään tavalla. Mutta kyllä Juhakin joutui jossain vaiheessa toteamaan, että elämä minun kanssani ei ole ollut tylsää, eivätkä kaikki meidän perheen jutut ihan tavanomaisia ole olleet. Kokemukset vain ovat eri näkökulmista erilaisia ja oma tausta vaikuttaa paljon. Jos omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten perusteella pitää normaalina sitä, että yksi lapsista voittaa koriksen Suomen mestaruuden, pari juoksee maratoneja ja ne kaksi muuta kuuluvat maan parhaisiin musiikin ammattilaisiin, eli perheessä on Club For Fiven basso ja konserttien solistina esiintyvä oopperalaulaja, niin kai se sitten joillekin on vain normaalia ja tavanomaista. Minun elämässäni nuo asiat ovat olleet yllätyksiä ja tehneet elämästä kaikkea muuta kuin tavallisen.

Käytätkö sinä automatkoja syvällisiin keskusteluihin?

Vielä lisää aikaa keskusteluun tuli, kun juutuimme Saksan moottoriteille tyypilliseen ruuhkaan. Parin tunnin matelemisen jälkeen ohitimme ruuhkan syyn. Rekan lasti oli pahasti levinnyt koko moottoritielle.

Ilta Boppardissa – Pension Haus Weller

Soitimme majapaikkaamme ja kerroimme olevamme myöhässä. ”Kein Problem, wir sind hier für Sie”, oli iloinen vastaus. Näin uskoimmekin, paikka oli meille ennestään tuttu, eikä ollut yllätys, että emäntä oli varannut meille paikan parhaan viihtyisän ja tilavan huoneen ja odotti tuliaissuklaiden kanssa.

Paikkakunta on Boppard, majapaikan nimi on Pension Haus Weller.

Viimeksi täällä ollessamme suunnittelimme, että seuraavalla kerralla tulemme iltapäivällä, teemme rauhallisen kävelylenkin Main-joen rannalla ja ihailemme auringonlaskua vastarannalle. Se maantielle levinnyt rekka muutti suunnitelmat, ja iltalenkkimme oli tunnelmallinen kuutamokävely.

Ja keskustan saksalaistalot kuvasin iltavalaistuksessa.

Aamulla maisema ikkunasta oli niin saksalainen, niin saksalainen.

Aamu hotellissa oli kuin romanttista juhlaa. Olimme ainoat asiakkaat kauniisti sisustetussa ruokasalissa.

Eikä aamiastarjotinta ollut suinkaan huitaistu kokoon. Kinkkuviipaleetkin oli kietaistu keitetyn parsan ympärille, ananaskirsikat koristelivat lautasta, jolla oli hedelmiä, vihanneksia, kinkkua ja lohta. Tarjolla oli kahvin seuraksi monenlaista leipää, jogurttia ja mehua ja hedelmät emäntä kehotti ottamaan mukaan matkaevääksi.

Tämmöinen söpö rakennus hotelli oli ulkoa. Kuin pikkuinen peikkolinna.

Täydellistä matkan alkua ei varmaan pitäisi lopettaa aamuiseen sumukuvaan, mutta näin lähdimme ajamaan Koblenzin ja Luxembourgin kautta Ranskaan. Jatkuiko sumu, vai paistoiko aurinko, sille tulee pian jatkoa. Ole kuulolla, käy meidän Fb-sivulla tykkäämässä, niin näet, milloin uutta tulee ja mistä. Aila ja Juha

Jatkon voit lukea täältä. Verdun

Finnlinesin reitti Helsingin ja Travemünden välillä on meille tutuista tutuin, mutta kesällä kokeilimme myös, miltä tuntuisi matkustaa Naantalista Kapellskäriin, ajaa päivä Ruotsissa ja jatkaa matkaa Malmö – Travemünde yölaivalla. Siitä juttu täällä: https://ailajajuha.com/2019/08/14/finnlinesilla-itameren-ympari/

Olemme vaihtaneet blogimme uuteen osoitteeseen: http://www.ailajajuha.com

Tule seuraamaan meitä Facebookissa, klikkaa ja tykkää, niin pysyt kuulolla.

Automatka Espanjasta kotiin 12 päivässä

Iznajar, Valdepeñas, Consuegra, Campo de Criptana, Cuenca, Ciudad Encantada, Zaragoza, Pyreneitten vuoristo, Lourdes, Auch, Brive, Beaune, Trier, Münstereifel, Vlotho, Soltau, Travemünde – nämä nimet olivat automatkamme reitillä, kun ajelimme huhtikuun alussa jälleen kerran Espanjasta kotiin. Melkein kaikki olivat meille enemmän tai vähemmän uusia nimiä, ja siihen pyrimmekin. Eri vuosina eri paikat, tämä sopii meille. Lue loppuun

Automatka Montenegroon ja takaisin

Baltia, Puola, Slovakia, Unkari, Tsekki, Kroatia, Bosnia-Hertzegovina ja Montenegro – teimme uskomattoman kivan automatkan. Road-trip toi eteemme uusia nimiä: Sigulda, Rzesow, Miscolc, Mohacs, Durmitor, Trebinje, Wroclaw, Gniezno, mutta myös vanhoja tuttuja: Bialowieza, Sarajevo, Kotor, Zagreb ja paljon muuta.

Donald Trump höläytti kesällä ennustuksen tulevaisuudesta: Seuraava maailmansota alkaa Montenegrosta. Siellä asuu niin aggressiivisia ihmisiä. Espanjafanit saivat oitis idean: Mitä jos mentäisiinkin välillä muualle kuin Espanjaan?  Seuraavan Espanjan matkan järjestelyt on jo toki tehty, mutta ennen sitä ehtisi kyllä jotain muutakin. Montenegrosta oli kuultu niin paljon hyvää, että pitäisihän tuo ristiriita todentaa ihan itse. Lue loppuun

Espanjasta kotiin osa 9 Trieristä Travemündeen

Varasimme Saksan läpi ajamiseen Trieristä Travemündeen kaksi päivää. Näin oli mahdollista poiketa pois moottoriteiltä ja pysähdellä rauhassa. Ensimmäiseen päivään sisältyi kaksi hienoa yllätystä. Ensimmäinen oli persoonallinen outlet-center ja toinen hieno hotelli keskellä metsää. Molempiin voisimme palata.

Lue loppuun