Valencia

Useat turistit matkustavat Barcelonaan, mutta onneksi jotkut huomaavat, että Valencia on sille hyvä vaihtoehto. Niin hyvä, että me valitsimme sen tällä kertaa ainoaksi pysähdyspaikaksemme Ranskan ja Aurinkorannikon välillä. Miksi näin? Jo kolmatta kertaa.

Yksi meitä viehättänyt asia on ollut vain kuljeskelu Valencian keskustan aukioilla ja pienillä kaduilla illalla, kun monet rakennukset ovat kauniisti valaistuja. Niin teimme nytkin. Olimme varanneet hotellin (AS Torrent) Autovia de Mediterraneon varrelta ja ajoimme illaksi keskustaan, josta olimme jo etukäteen katsoneet sopivassa osoitteessa olevan parkkihallin. Parkkihalli oli helppo ja viihtyisä, mutta hotellista keskustaan oli turhan pitkä matka. Paluumatkalla löysimme paljon paremman, mutta siitä myöhemmin, kun kerron Valencian jouluvaloista.

Plaza de Ayuntamiento on yksi näyttävimmistä illalla valaistuista paikoista.

Muillakin aukioilla on paljon viihtyisää ja näyttävää nähtävää. Kirkot, kauppahallit, rakennukset ja rautatieasema.

Kauppahallit olivat tietysti jo illalla kiinni, mutta esim. El Corte Ingles olisi tarjonnut shoppailijalle vielä nähtävää. Espanjassa on edullisia tuotteita ja itse löysin kännykälleni pitkään etsimäni hyvät suojakuoret 17€:lla. Kahvilat ja leipomot tietysti houkuttelivat hauskoilla tarjottimillaan.

Päivä Valenciassa

Seuraavan päivän kävelimme Valencian katuja ja aukioita. Eräs ehdottomasti vierailun arvoinen paikka Valenciassa on viidestä taiteeseen ja tieteeseen liittyvästä näyttelytilasta ja rakennuksesta koostuva suuri taiteen- ja tieteen keskus, jonka vierestä löytyy tilava ja helppo parkkihalli. Ulkoapäin huikean näköiset rakennukset pitävät sisällään näyttelyjä eri tieteen ja taiteen alueilta. Museo de la Ciencias on tieteelle, Hemisfèricissa voi tutustua esimerkiksi muinaiseen Egyptiin ja dinosaurusten aikaan. Oceanográfico on puistoalue, jossa voi katsella delfiinien temppuja ja seurata merileijonien elämää. Alueella on myös L’Umbracle-puutarha, jonne on istutettu kymmeniä eri kukkalajeja sekä IMAX-elokuvateatteri ja teatteri. Me emme käyneet tällä kertaa missään sisällä, mutta katselimme jälleen näitä ihmeellisen muotoisia rakennuksia.

Altailla voi myös huvitella soutelemalla tai suppailemalla mekaanisilla välineillä. Näimme useitakin lapsiperheitä, joissa lapset pyörivät altailla.

Altaiden ja rakennusten vieressä on myös upea L’Umbracle-puutarha.

Lähdimme kävellen takaisin Valencian keskustaan ja jätimme auton tänne parkkiin.

Keskustassa kävelimme jälleen aukioita, katselimme rakennusten seiniä, kirkkojen torneja ja julkisivuja. Oli viihtyisää.

Plaza de Ayuntamiento ja sen komea suihkulähde on päivälläkin näyttävä pysähtymispaikka.

Samoin rautatieasema ja sen vieressä oleva härkätaisteluareena Plaza de Toros, jossa ei enää nykyisin järjestetä härkätaisteluja kuten ei juuri missään muuallakaan Espanjassa. Vain erilaisia konsertteja ja tapahtumia.

Lopulta olimme keskustan pohjoisosassa lähellä Turia-joen varrella olevaa puistoa ja päätimme lähteä kävelemään takaisin puiston kävelytietä pitkin. Tämä olikin onnistunut valinta. Jo puistoon tulo oli hauskaa.

Ohitimme puistoon kävellessämme myös Puerto del Marin, joka on aikanaan ollut kaupungin itäinen portti. Oli mielenkiintoisia ykstyiskohtia, piti pysähtyä katselemaan.

Puisto tarjosi oikein mukavan kävelyreitin. Oli rauhallista puistoa, sillan ja puiston ylittäviä siltoja.

Lähempänä tiede- ja taidemuseoiden aluetta oli lapsille taas houkuttelevia leikkipaikkoja.

Eikä siihen kovin kauan mennyt, kun olimme taas taidemuseon ja altaiden lähellä, jonne olimme jättäneet auton parkkihalliin.

Suunnilleen tällä tavalla kävelimme päivän Valenciassa. Pysähdyimme pari kertaa kahville ja myös yhdelle terassille, jossa tilasimme Paella-annoksen, koska Valencia on espanjalaisen paellan kotikaupunki. Ateria oli kuitenkin sen verran pettymys, että emme viitsi edes kertoa enempää. Illalla kävin jo hotellin respasta tarkistamassa, minne yöllä soitan, jos Juhan mahakipu tulee ylivoimaiseksi. Ei onneksi tullut. Mutta ei tämä kokemus Valenciasta huonoa muistoa jättänyt. Olemme kerran aikaisemmin syöneet siellä hyvän paellan ja kadut ja puistot ovat kivoja kävelykohteita. Paluumatkallamme pysähdyimme uudelleen ja wau, mitkä jouluvalot näimme! Löysimme paljon sopivamman hotellinkin.

18 ajatusta artikkelista “Valencia

    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Tuo taiteen ja tieteen keskus on kyllä jotain sellaista, mitä muut Espanjan kaupungit eivät tuollaisena tarjoa, suosittelen laittamaan kartalle!

      Tykkää

      Vastaa
  1. Eila / Metkaamatkustelua

    Olipa taas kiva juttu kohteesta, jossa olen läynyt kauan sitten (1999). Minullekin jäi mieleen tuo ”uusi” kaupunginosa upeine näyttelyhalleineen. Reissulla otetut paperivalokuvat ovat vielä lisäämättä blogiin, mutta lisäsin linkin juttuunne sivulle, johon olen koonnut vuoden 1999 ulkomaanreissuni. https://matkustelua.blogspot.com/2006/11/1999.html

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Valencia on tosiaan niin kiva, että en yhtään ihmettele, että se on jäänyt sinulle mieleen. Ja tuo kulttuurin ja tieteen museoiden ja näyttelyhallien paikka on tosiaan niin hieno, että toivoisin monenkin sen löytävän näiden meidänkin juttujemme perusteella. Linkitys on aina tervetullutta! Me kävimme Valenciassa ensimmäisen kerran vasta 2016 helmikuussa.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Anne | Elämää Nomadina

    Me käytiin Valenciassa pikaisesti viime kevättalvella, ja minäkin pidin kaupungista kovasti! Vanhan keskustan kaduilla oli ihana vain kuljeskella ja ihastella kauniita rakennuksia, ja tuo Turia-joen uomaan rakennettu puisto on myös todella kiva niin käveleskelyyn kuin varmasti myös ajanviettoon ja urheiluun. Taiteen ja tieteen keskus jäi meillä näkemättä, kun aikaa tutustua kaupunkiin oli kovin rajallisesti, mutta seuraavalla kerralla sitten sinnekin!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Juuri noin, ihana vain kuljeskella ja ihastella kauniita rakennuksia. Tuo taiteen ja tieteen keskus on niin erityinen kohde juuuri Valenciassa, että todella suosittelen käymään ja ihmettelemään monenlaisia hienoja moderneja rakennuksia ja niiden antia. Hyvää seuraavaa käyntiä!

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kävely ja katseleminen on tosiaankin se rentouttava tapa matkalla. Tosi usein me automatkalla pysähdymme pariksi yöksi tai useammaksikin ja vain liikumme ympäristössä. Mikään hotellissa oleilu tai rannoilla makoilu ei maistu, mutta tuollainen rento kävely tosiaankin. Ja ne näkymät palkitsevat lähes aina.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Ennen kaikkea se oli viihtyisä ympäristö päivän kävelyretkelle. Ensi kerralla, kun pääsemme sinne, katsomme kyllä vielä muutaman museon ja muun sisätilan, jossa käymme, niitäkin on. Juu, onneksi paella aiheutti vain mahakivun ja pahoinvoinnin, joka aamuun mennessä oli hävinnyt. Harmi kyllä, että noin kävi.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Tanja

    Valencia on meillä edelleen käymättä, mutta ollut pitkään listalla erityisesti arkkitehtuurinsa vuoksi. Kuvasin aikoinaan arkkitehtuuria työksenikin, joten tässä jutussa viehätti erityisesti runsas rakennuskuvien määrä, kiitos!

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiva, että jaksoit katsella niitä rakennuskuviani. Itse mietin jo, että liitin niitä liikaakin, kun koko ajan kuljin katuja kamera ylöspäin tähdäten. Nautin vain niistä koristeellisista julkisivuista kovasti. Käy ihmeessä joskus, Valenciassa jo yhdessäkin päivässä näkee paljon, ja jos on aikaa enemmän, sillekin riittää tekemistä ja nähtävää.

      Tykkää

      Vastaa
  4. Merja / Merjan matkassa

    Ystäväni on asunut Valenciassa ja kehui sitä kovasti. Olen joskus katsellutkin matkoja sinne, mutta suorien lentojen puute on toistaiseksi hillinnyt intoa. Barcelonasta ilmeisesti junalla tai bussilla pääsisi. Kaunista on, en ihmettele, että tykkäätte! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Barcelonasta pääsee, mutta myös Alicantesta, sieltä on vähän lyhyempi matka Valenciaan. Eikä Madridistakaan muistaakseni kovin pitkä matka ole, olisiko noin kaksi tuntia junalla. Ei mikään näistä tietysti ihan lähellä ole, mutta ihan matkustettavissa kyllä. Me kuljemme lähes aina omalla autolla, joten ei ole kokemusta. Käy ihmeessä!

      Tykkää

      Vastaa
  5. elinanmatkalaukussa

    Kiva kuulla positiivisia kokemuksia Valenciasta, aina on kivempi miettiä matkoja kohteisiin joista on kuullut pidettävän. Vaikuttaa kauniilta ja viihtyisältä kaupungilta! Olipa kiva nähdä tuo El corte Inglesin logo, tuo mieleen lukuisat reissut aurinkorannikolla 🙂

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      El Corte Inglés tosiaankin on olennainen osa Espanjaa. Se on sellainen Espanjan Stockmann kylläkin, ei koskaan se halvin. Mutta monipuolisin. Ja Torremolinosissa ja Fuengirolassa on myös ketjun Outlet-myymälät, joista joskus löytyy jotain edullistakin. Valencia on tosiaankin paikka, joka kannattaa lisätä omille listoille. Meidän pysähdys ei vieläkään varmasti ollut se viimeinen, on esimerkiksi muutamia museoita, joissa emme vielä ole käyneet.

      Tykkää

      Vastaa
  6. Paluuviite: Matkavuosi 2022 | Aila ja Juha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s