¿Opiskeletko espanjaa?

Uusi  ihana ystävämme Lola vei meidät reilut viisi vuotta sitten autollaan Marbellasta viikonlopuksi kotikaupunkiinsa Granadaan.

Osasin espanjaa kaksi sanaa: hola ja gracias. Menomatkalla opin kolme sanaa lisää: Muy bonito, trucha ja coche. Paluumatkalla vielä sanan sol, kun aurinko paistoi viistosti pahasti ajajan silmiin. Minua hävetti ja harmitti. Olisin keksinyt sata asiaa, joista olisi ollut kiva jutella espanjalaisen opettajakollegan kanssa, mutta emme vain päässeet alkuun, kun toisen englannin kieli oli nolla ja toisen espanjan kieli nolla, ja se, että toinen vielä ajoi autoa, ei oikein sallinut käsillä puhumista, elekieltä ja sanakirjoja. Tuon viikonlopun jälkeen päätin, että seuraavalla kerralla osaan.

Lataa Duolingo, sanoi joku. Olin aikaisemmin jo kerrannut sillä ajankulukseni saksaa ja ranskaa. Nyt valitsin uuden kielen ja aloitin.

Duolingo on vähän kuin leikkiä, näppäilyä, pelaamista, oikeiden vaihtoehtojen valintaa. Kyllä siinä sanasto karttuu ja peruskielioppikin tulee tutuksi. Fanfaarit soivat, kun jokin taso on läpäisty. Kävin vähän turhautumassa mukavuusalueeni reunoilla, kun piti opetella outoja fraaseja, kuten ”kissa tarvitsee ruokaa” tai ”elefantti kävelee mansikoitten päällä”, mutta ennen pitkää olin kahlannut alkeet. Duolingo opettaa englanniksi, joten se ei ole oikein kiva vaihtoehto, jos oma englannin taso muodostuu haasteeksi. Minulle se ei ollut ongelma, olen opiskellut englantia aikanaan yliopistossakin ja se oli viimeiset viisitoista vuotta työkielenikin, mutta Juhan aikanaan koulussa lukema lyhyt englanti ei oikein tehnyt opiskelusta luontevaa. Perus Duolingo on ilmainen, lisäopetusta voi ostaa. Kokeilin myös WordDive -ohjelman ilmaisjaksoa, mutta vaikka se vaikutti mukavalta, ilmaisjakso loppui niin alkeisiin, että itselleni siitä ei ollut sanottavaa hyötyä.

Seuraavaksi otettiin vakavampi ote opiskeluun. Helsingin kesäyliopisto tarjoaa monen tasoisia kursseja pitkin vuotta. Toukokuun kurssi kokoontui neljänä aamupäivänä viikossa ja alle kuukaudessa kipaistiin läpi alkeet. Töitä oli. Aamupäivisin pyöräilimme tunneille ja iltapäivällä kotiin tehtäviä tekemään. Kuulustelimme toisiltamme sanoja ja fraaseja samalla kun teimme kevätpuuhia pihalla. Vieläkin muistuu mieleen preesensin taivutusmuotoja, kun katselen krassintaimia ja ruukuissa kasvavia orvokkejani.

Nykyinen oppimisen tutkimus on osoittanut, että käsillä tekeminen samaan aikaan kun opiskelee jotain edistää oppimista. Tosi on. Kuulustelija sai kokeesta hyvän arvosanan ja kuulusteltava, joka samalla istutti krassintaimia  kiitettävän.

Hyvinhän tämä sujuu, totesimme.

Tuli opiskeluun vähän taukoa ja espanja jäi taka-alalle, kun seuraavan syksyn aikana syntyi pari lastenlasta lisää ja vietimme syksyn Suomessa perheen parissa.

Tammikuussa keksimme  Torremolinosin Kymppipaikan ovelta kielikurssi-ilmoituksen. Ma+ke, yhdeksältä kakkoskurssi, sen jälkeen alkeiskurssi ja sitten vielä keskusteluryhmä niille, jotka osaavat.

Tulimme heti seuraavana aamuna paikalle katsomaan, miten opiskelu espanjalaisen Ineksen johdolla onnistuisi. Ines kuunteli meitä ja sanoi, että me putoamme. Siis putoamme ykkös- ja kakkoskurssin väliin, kannattaisi vähän aikaa istua molemmissa.

Tammikuun visiittimme oli kuitenkin vain pariviikkoinen. Hankimme kirjat, tulimme kotiin ja yritimme itseksemme kertailla sitä ykköskurssin osuutta ja maaliskuussa palasimme takaisin kakkosryhmään.

Osasimme ehdottomasti jo enemmän kuin silloin kun häveten istuimme Lolan auton kyydissä. Olisinpa osannut jo silloin edes tämän, minkä nyt jouduin ensimmäiselle tunnille kirjoittamaan:

Hola! Me llamo Aila. Vivo en Helsinki. Soy casada. Mi padre y mis suegros están muertos, pero mi madre vive y tiene ochenta y cinco años. Tengo un hermano y tres hermanas. Son todos casados y tienen familias grandes. Nos juntamos en navidad y los cumpleaños. Tengo tres hijos y una hija, dos nueras y un yerno. Tengo también cinco nietas y cuatro nietos. Son de uno a dieciséis años de edad. Jugamos mucho con nuestros nietos.

Fui una profesora y una orientadora de estudios durante cuarenta años, pero me jubilé hace dos años. Mi marido es jubilado también. Nos gusta viajar. El año pasado viajamos en Alemania, Francia y España. Me gusta estudiar idiomas. Hablo muy bien inglés, bastante bien alemán y sueco, y un poco de francés. Mi marido habla alemán mejor que yo.

Nyt jälkeen päin huomaan, että ser- ja estar-verbit eivät olleet ihan skarppeja vielä ja muutakin pientä oli oppimatta. Kurssilla paneuduttiin jo myös menneeseen aikamuotoon. Preteriti ja imperfekti olivat yhtä sekasotkua aivoissa, eikä ollut helppoa muistaa, miten toista käytettiin kuvailemaan tilannetta ja toista sitten, kun jotain tapahtuu ”räps” puhumattakaan siitä että edes säännölliset taivutusmuodot olisivat tulleet luonnostaan. Epäsäännölliset verbit olivat vielä luku erikseen. Sinnittelimme, mutta kakkoskurssi oli yllättävän vaikea. Vaikeustasoa nosti mielestämme myös se, että espanjalainen opettaja opetti äidinkielellään selittämättä kielioppiasioita siten, kuin me olimme ne oppineet oppimaan, eli vertaamaan esimerkiksi aikamuotoja omaan kieleemme. Tai ehkä yllättävän vaikeaa oli  vain oppia uutta kieltä tässä iässä? Teimme taas paljon töitä kotitehtävien kanssa ja mietimmekin, tuliko haukattua vähän liikaa. Mutta totta kai jotain tarttui mukaan tästäkin jaksosta. Ja opettajamme Ines oli herttainen ja ystävällinen. Tässä poseeraan hänen kanssaan hänen ojentamiansa syntymäpäiväkukkien kanssa.

Ineksen ote opiskeluun oli muutenkin rento. Kun tila kerran ei ollut käytössä, tunti pidettiin keskustan kahvilassa.

Täyttä työtä opiskelu silti oli. Kirjat olivat pöydällä ja iltalenkki jäi monastikin tekemättä, kun oli kotitehtäviä.

Kesällä ilmoittauduimme Helsingin kesäyliopiston kakkoskurssille. Kesäyliopiston nopea tahti jatkui. Kurssilla oli paljon nuoria, opiskelijaikäisiä, muutama seniorikin toki. Joku kuiskasi jonkun espanjanopettajan joskus sanoneen: ”Kun subjunktiivi tulee, seniorit lähtee.” Päätimme, että meille ei käy niin, ja teimme taas iltakaudet kotitehtäviä.

Vähäsen epävarmoina menimme loppukokeeseen, mutta sen jälkeen kävimme Pasilan kirjastossa palauttamassa kurssikirjat ja lainasimme tilalle espanjankielisiä muumikirjoja odottamaan espanjalaisia vieraitamme.

Opettajalta tuli viesti kummallekin jo samana päivänä. ”Valitettavasti pisteet eivät riittäneet läpimenoon.” Siinä tuli hämmästys ja melkein itku. Miten meille kummallekaan voi käydä näin? Kumpikin sai ensimmäistä kertaa elämässään ikinä mistään kielikokeesta hylätyn. Uskomatonta. Latinan prot on läpäisty, virkamiesruotsikin yllättäen, yo-kirjoitusten kielikokeistakin on kummallakin lähes pelkkiä älliä. Onpas tämä espanja nyt vaikeaa! Lähdimme allapäin hakemaan lohdutusta Haagan kukkivasta Rhodopuistosta.

Kertaamaan. Ei luovuteta. Uusintakokeeseen. En ole varmaan koskaan ollut niin iloinen kakkosesta loppukokeessa. Sitä juhlittiin oitis jäätelöllä. Valitettavasti vain yhdellä.

Syksyllä päätimme aloittaa alusta. Kertaus on opintojen äiti – sen olemme oppineet itse ja opettaneet lukuisille vuosikerroille oppilaitamme. Ilmoittauduimme Eiran aikuislukion lyhyen espanjan kursseille. Ensimmäinen kurssi oli pelkkää juhlaa. Oli kiva osata asiat jo ennen kuin opettaja ehti edes kysyä, vaikka huomasimme kyllä, että aina jotain unohtuu, esimerkiksi sanat kaikkoavat helposti mielestä. Kakkoskurssin suoritustavaksi valitsimme jo verkkokurssin, koska olimme lähdössä taas Espanjaan kesken kurssin, mutta osallistuimme opetukseen ennen lähtöämme ja teimme loput tehtävät ja kokeet  Espanjassa netin kautta.

Espanjassa saimmekin sitten hauskan haasteen. Meidät kutsuttiin ystävämme Antonion koululuokkaan kertomaan 100-vuotiaasta Suomesta. Katsoimme toisiamme, ja työnjako oli selvä. Juha ottaa kitaran ja opettaa espanjalaislapset laulamaan: Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Suomi, paljon onnea vaan. Aila näyttää kuvia ja kertoo lapsille Suomesta ja Suomen satavuotisjuhlinnasta. Voisiko sen tehdä espanjaksi?

No voi! Kunhan vain yrittää. Teimme tekstin, ja luokassa luin tekstiä läppärin näytöltä samalla kun Juha vaihtoi kuvia numeroinnin mukaan.

Sabéis dónde está aeropuerto de Malaga?

Si vas al aeropuerto de Málaga, ves un avión de Finnair, que te lleva a Helsinki, Finlandia. (100) El avión de Finnair a veces tiene imágenes de Marimekko (105, 106) o renos (107). No son renos en Helsinki, pero puedes ver renos en Laponia (108). Le septiemdre pasado visitamos Laponia y vimos renos. Laponia esta en el norte de Finlandia.

Se necesitan cuatro horas y media para volar a Helsinki. Puedes conducir con un coche pero tarda quarenta y seis horas (110) conducir desde Finlandia a Costa del Sol. La primavera pasada vinimos en coche y duró más que una semana.

Kysyin lapsilta, ymmärtävätkö he ja sain vastaukseksi innostuneen ”Si!” Eli puutteista huolimatta jonkinlainen ymmärrettävä taso oli saavutettu. Juha valitti jälkeen päin, että en pysynyt tekstissä, eikä hän aina tiennyt, milloin kuvan olisi pitänyt vaihtua, mutta pitihän minun yrittää vastata lasten kysymyksiin.

Joulu lähestyi ja opetimme lapsille vielä suomalaisen tiptaptiptaptipetipetiptapin, mitä en kuitenkaan kyennyt kääntämään. Ja lopuksi opettaja sanoi, että voitaisiin laulaa se uudelleen, mutta vähän reippaammin. Törmättiin näin Espanjan ja Suomen kulttuurieroihin? Opetimme muutakin kulttuuria koululuokalle. Annoin kaikille lahjaksi suomalaiset sinivalkoiset villasukat, joista suurimman osan olin kutonut itse.

Lisäksi lapset saivat itse askartelemani tontut. Tontulle emme löytäneet yhdessäkään ollenkaan vastinetta espanjan kielestä. Elfo (tai duende) eli kai jonkinlainen haltia tai peikko tuli lähimmäksi. Lapsille askarteluni olivat Papá tai Mama Noel, eivät heidän lapsiaan tai apulaisiaan.

Tämän kokemuksen jälkeen melkein lensin. Jalat irti maasta, pää pilvissä, olipa ollut hauskaa. Ja tämän jälkeen espanjan opiskeluun tuli aivan uusi motivaatio. Aikuislukion kolmoskurssi oli verkossa juuri alkanut, ja siirryimme uusiin tehtäviin, jotka vielä olivat kertausta kesälukiokurssin sisällöstä. Suomeen palattuamme ehdimme käydä yhdellä lähiopetustunnilla tapaamassa opettajaa. Kävimme läpi Espanjan joulunviettoon liittyviä tapoja, kuten Gordo-jouluarvontaa ja loppiaisen traditioita ja opiskelimme jouluun kuuluvaa sanastoa.

Oli todella hyvä, että motivaatio oli korkealla, koska kolmoskurssin jälkeen olimme suunnilleen siinä kohdassa, jossa kesäyliopistokurssilla läpi käydyn kertaaminen loppui ja siirryttiin uusiin teksteihin ja kielioppiasioihin. Olimme taas palaamassa myös Espanjaan ja pikkuisen motivaatiota nosti myös se, että matkallamme kävimme tapaamassa paria entistä espanjalaista kodinvaihtoperhettämme, jotka kylläkin olivat Kataloniasta ja heille katalaanin kieli on se oma. Heille on tärkeää, että kutsumme muualla Espanjassa käytettyä kieltä  castellanoksi. Tapasimme myös seuraavan kesän vaihtarit Guadixissa. Kommunikoimme enimmäkseen englanniksi , mutta oli mukavaa aina välillä osata sanoa jotain espanjaksikin. Eikä Guadixilaisen perheen englannin taso ollut kovin huikea, riittävä kylläkin.

Espanjasta alkoi kuin alkoikin kovalla tsempillä tulla jo vähän käyttökieli. Lukion kurssien harjoitustehtävänä piti kirjoittaa pari viestiä espanjankielisille ystäville ja sain aikaan tämmöiset:

Ensimmäinen viesti on opettajaystävällemme, joka oli vieraillut meillä käydessään suomalaisessa koululuokassa ja ihaillut lasten kielitaitoa:

Visitaste en Agosto una escuela Finlandésa y preguntaste, por qué se enseñan muchas idiomas en la escuela. Diste que los alumnos finlandéses hablaban muy bien inglés y unos des alumnos hablaban un poco de español tambien. ¿Has probado el francés? Tu hablas francés, tambien, lo sé. En Finlandia, hay más niños que estudian francés que español. En Finlandia se enseñan muchos idiomas, pero visitaste una escuela especial  de idiomas (SYK). El inglés se enseña  en todas las escuelas y el sueco también. El inglés es el idioma más importante en las relaciones internacionales. El sueco es el segundo idioma oficial en Finlandia. Los otros idiomas europeos como italiano, español, ruso, francés y alemán son importantes para finlandeses, también, porque el finés es un idioma pequeño, El finés se hablan por poco más de cinco millones de personas.

Toista viestiä harjoitellessani sain kirjoittaa viestin perheelle, joka oli tulossa meille kesällä kodinvaihtoon. Heidän kanssaan viestitellessämme yritin muutenkin koko ajan käyttää espanjaa ihan harjoituksen vuoksi:

Viajar con niños no es tan difícil como se imagina. Me alegro que vuestra familia haya decidido intercambiar casas con nosotros en agosto. Escribí un blog para vosotros sobre algunas cosas que podrías hacer aquí con vuestro hijo Mateo. Incluí algunos consejos sobre el vecindario y Tampere, porque dijiste que te gustaría visitarlo.

Viajar en Finlandia y quedarse en nuestra casa con un niño es muy fácil y cómodo. Llévate ropa de abrigo, porque aquí hace más frío que en España. Tenemos un asiento para bebé para el auto y un asiento para la bicicleta también. Recomiendo tomar paseos en bicicleta por el vecindario. El bosque finlandés es tan diferente de lo que se ve en Andalucía. La natación es posible, pero el agua está fría en Finlandia. Tenemos nueve nietos, entonces también tenemos juguetes para niños en nuestra casa.

Cuando nuestros hijos eran pequeños, viajamos mucho. Creo que es muy importante llevar a los niños a otros países y mostrarles cosas nuevas, escenarios nuevos,  comidas diferentes y tal vez aprender algunas palabras nuevas de un idioma extranjero. Recuerdo que ya sabes ”Hei” y ”Kiitos”. Mateo los aprenderá rápidamente.

Kevään ohjelma eteni lukion verkkokursseja suorittaessa, ja toukokuussa jouduimme jo harjoittelemaan ylioppilaskirjoitustehtäviä. Suoriuduimme niistä joten kuten apuneuvojen kuten kieliopin ja sanakirjojen avulla ja harjoittelimme sinnikkäästi läpi Ylen Abitreeneistä löytyviä vanhoja kirjoituksia. Ihan näillä eväillä en vielä lähtisi kirjoituksiin, koska en kestäisi reputtaa, ja itse asiassa en kestäisi, jos en saisi ällää, eli taitaa todellakin jäädä käymättä, mutta kyllä tässä jo jotain on opittu lähtötilanteeseen verrattuna.

Verkossa tehtävistä harjoituksista sai aina välittömän palautteen.

Harva se ilta tietokoneella selattiin tehtäviä samalla kirjoja kerraten. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että viitoskurssin viimeiset tehtävät oli palautettu ja pöytään nostettiin jo viinilasit kirjojen keskelle.

Verkko-opiskelu määräaikoineen piti sopivasti yllä kielen opiskelua. Se oli hyvä tapa lisätä sanavarastoa ja tutustua kielioppiin, mutta jotenkin koin, että asiat eivät tällä tavalla itse opiskellen jääneet kunnolla muistiin. Kertaamista ja harjoittelua tuli varmaan liian vähän. Ja puhumista ei opi puhumatta. Mutta, kuten sanoin, se on hyödyllinen tapa ylläpitää opiskelua ja vähintäänkin kielioppi tulee tutuksi. Hyvä mahdollisuus, jos säännöllinen lähiopetus on hankala järjestää.

Olen tuon lukion espanjan lyhyen oppimäärän jälkeen kokeillut paria muutakin kurssia. Helsingin kesäyliopisto tarjosi kesällä viisipäiväisen suggestopedisen kielikurssin. Taso oli minulle oikea, metodi oli mielenkiintoinen, ja harjoittelua tuli paljon. Ihan saman opettajan kurssille en ehkä lähtisi toista kertaa. Jos jää eläkkeelle, jossain kohtaa ehkä kannattaisi lopettaa. Juhakin aina sanoo kitaransoitostaan, että jos hän ei itse ymmärrä, ottakaa te muut plektra pois. Vaikka ei harmaantumisen välttämättä sitä tarvitse tarkoittaa, että taidot katoaisivat, ei opettajalla sen paremmin kuin soittajallakaan.

Hakeuduin Suomi-Espanja -seuran kielikursseille. Intensiivinen viikonloppu mennyttä aikamuotoa ja subjunktiivia kerraten oli erittäin hyvä. Matti Mäkisen opetustavasta tykkäsin ja koin oppivani paljon. Jatkoin ennen Espanjaan lähtöämme vielä muutaman viikon parin eri opettajan ryhmissä, joissa kummassakin oli kymmenkunta motivoitunutta opiskelijaa. Kertasin saman tason asioita, joita luin aikuislukion kursseilla 4 ja 5. Kertaus oli hyvin mielekästä, koska metodi oli niin erilainen. Sanastoa karttui, ja kurssi antoi paljon hyviä virikkeitä ja kommunikointimahdollisuuksia. Oppiminen ei kuitenkaan ole pelkästään aineistosta ja opettajasta kiinni. Sen tiedän, että itse pitää opiskella tuntien välillä, mieluummin joka päivä edes vähän, tai vähintään tehdä kotitehtävät. Olisin saanut kurssista paljon enemmän irti, jos olisin ottanut.

Juhan kanssa yhdessä osallistuimme Helsingin Työväenopiston kurssille vähän ennen kuin korona peruutti matkasuunnitelmat ja vähän kaiken muunkin. Ryhmä oli melko iso, mutta kotitehtävät ohjasivat hyvin etsimään kommunikointimahdollisuuksia. Taas vain oli tunne, että paljon oli unohtunut. Hauskin tehtävä meille oli, kun seuraavalle viikolle piti tehdä jokin ilmastonmuutokseen liittyvä iskulause tms. Juha keksi, että hän säveltää laulun ja niinpä sitten kehittelimme tällaisen.

Juha otti kitaran mukaansa ja kaikkien yllätykseksi lauloimme tekemämme kotitehtävän. Opettaja löysi muutaman pienen korjattavan asian, mutta muuten saimme olla tyytyväisiä siihen, että motivoiduimme ja paneuduimme.

Sitten tuli stoppi. Koronarajoitukset iskivät, kurssi siirtyi etäalustalle ja meillä oli vaikeuksia kirjautua sille. Opiskelu jäi. Jostain syystä kaikki espanjan harrastaminen poistui arjestamme, myös sellainen epävirallinen, jossa arjen valinnoilla ylläpidetään kieltä. Vaikea sanoa, miksi katkosta tuli niin totaalinen.

Kaikki siis jäi, vaikka olin  myös alkanut ympäröidä itseäni espanjalla kaikin tavoin. Ensimmäiseksi vaihdoin Facebookin käyttökieleksi espanjan. ”Me gusta” palkit ja muut valitut fraasit tulivat nopeasti tutuiksi, kun ne kertautuivat koko ajan.

Ja taas joku ”ha respendido a tu comentario del enlace de…”

Yhtenä kesänä vaihdoimme auton navigaattorin käyttökieleksi saksan, kun piti orientoitua saksan puhumiseen, mutta  espanjaan vaihtoa emme ole vielä uskaltaneet tehdä. Sävellaji saattaisi autossa nousta liian usein.

Wikilocin reittisovelluksen latasin itselleni espanjaksi. Eli nyt aina kun etsin patikointireittejä, joudun kommunikoimaan espanjaksi. Ei haittaa mitään, että vähän väliä saan sähköpostiini ilmoituksen ”Alguien ha compartido nuevas rutas cercanas a las tuyas” tai se, että search sanan korvaa buscar tai reitin vaikeusaste ilmaistaan sanoilla facil, moderado, dificil. Reittikuvausten kanssa saa joskus vähän tsempata.

Muutenkin olen kerännyt ympärilleni espanjaa. Olen ottanut seurattavakseni esimerkiksi Torremolinosin ja Fuengirolan kaupunkien tiedotussivut. On hyvä, että joka päivä silmiin pompahtaa jokin teksti, tulee taas luettua ainakin muutama lause. Ihan ilman paineita.

Opiskeluun liittyviä sivustoja ja ryhmiä löytyisi enemmänkin, mutta mainitsen yhden kivan Facebook-ryhmän: Espanjan kielen ja kulttuurin harrastajat. Juuri tänään siellä kerättiin suosituksia helpoista espanjankielisistä kirjoista ja vähän väliä ruudulla on jokin pieni kiva opeteltava asia, joka tulee siinä saman tien pikaisesti kerrattua, esimerkiksi tällaisia:

Olen myös löytänyt pari kiinnostavaa espanjankielistä blogia. Toinen on tämä:

ja toinen tämä:

http://www.biginfinland.com/

Molemmat kirjoittavat espanjaksi Suomesta. Matkailusta, kulttuurista, tavoista, ilmastosta ja kaikenlaisista kummallisuuksista, kuten avantouinnista, tiernapojista tai karjalanpiirakoista. Niitä lukemalla oppii kielen lisäksi myös ajattelutapoja. Mikä Suomessa kiinnostaa ulkomaalaisia, mikä kummastuttaa, miten asioita voi selittää. Sekä kiinnostavaa että hyödyllistä, ja joskus olen linkannut näitä juttuja myös espanjalaisille ystävilleni. Näiden avulla voi opetella myös itse kertomaan Suomesta espanjaksi.

Yksi tahattomasti eteen tuleva on myös Olé-lehden lopussa oleva aukeama, jossa espanjankielisen tekstin avulla opetetaan sekä sanastoa, kielioppia että kulttuuria. Luin ajatuksella kirjoituksen, jossa Antequerasta lähtenyt vaihto-opiskelija oli viettänyt vuoden Seinäjoella. Tekstissä opiskeltiin myös se-passiivia: En Finlandia se suele viajar a Andalucia. Se disfrutan mucho del calor de Andalucia. Generalmente se piensa que España es más barata para vivir. Viimeksi paneuduin artikkeliin, jossa verrattiin suomen ja espanjan kielen sanontoja. Kun suomeksi sanotaan että johonkin on koira haudattuna, espanjaksi se ilmaistaankin, että jossain on kissa piilossa. Olé lehti on muutenkin korvaamaton tietolähde Espanjan asioista, siis suomeksi.

Ja lopuksi vähän  espanjanopiskeluuni kuuluvaa viihdettä. Usein nukahdan katsellen ja kuunnellen espanjankielisiä saippuasarjoja ja joskus muutakin. Yle Areenasta seurasin Señoran ja La otra mirada -sarjan ja Alcantaran perhettä on tullut katseltua myös. Netflixistä olen katsellut Velvetin, Gran hotelin, Keskustytöt, Sodan ajan ja ihan kummallisen ja koukuttavan Rahapajan.

Yksi suosikkini Espanjan sarjoista oli Yle Areenalta löytyvä Syötävän hyvä Espanja, jossa näyttelijät Imanol Arias ja Juan Echanove, jotka ovat veljeksinä tuttuja Alcantaran perheestä, tekivät ruoka- ja kulttuurimatkaa pitkin Espanjaa. Tässä tuli ruokaa, kulttuuria, maisemia, paikkakuntia ja ihmisiä varsin mukavasti käärityssä paketissa. Ja sanoinko jo, että myös sitä espanjan kieltä? Ruokasanasto karttui erityisesti. Harmi, että sarja ei enää löydy Areenasta. Jos joku tietää, mistä löytyisi, haluaisin ehdottomasti vinkin.

Kevyet telkkariohjelmat opettavat kieltä vähän kuin itsestään. Toistaiseksi en ole uskaltautunut jättämään pois suomenkielistä tekstiä, koska haluan myös nukahtaa. Espanjassa ollessa sitten on joskus pakko. Eivät ne vielä tekstitä uutisia tai säätiedotuksia suomeksi.

Jos viettää lyhyehköjä jaksoja talvella Costa del Solilla, kuten me, ei ole pakko osata espanjaa. Muutenkin pärjää. Meidän mielestämme kielen oppiminen on kuitenkin kivaa, ja uskomme, että sen myötä saamme jotain lisähauskaa elämään.

Kirjoittaessani tätä tekstiä nyt uusiksi, olemme juuri päättäneet olla luovuttamatta ja palanneet takaisin espanjan opiskelun pariin vuoden totaalikatkoksen jälkeen. Aivan ensimmäiseksi ilmoittauduin uudelleen Suomi-Espanja seuraan Matti Mäkisen preteritin, imperfektin ja subjunktiivin kertauskursseille, jotka olin havainnut tehokkaiksi ja pedagogiselta otteeltaan itselleni sopiviksi. Vähän ristiriitaisin tuntein kävin kurssit juuri loppuun. Tiedän, että taas kertasin ja opin paljon, opetus oli selkeää, tehokasta ja kannustavaa, mutta, mutta, mutta: Miten voi vuodessa unohtaa kaiken niin kokonaan? Sanat hukassa, kielioppi epävarmaa, kommunikointitaidot huonot – onko tässä iässä enää mitään mahdollisuutta oppia uutta kieltä? Onko ainoa mahdollisuus käyttää hyväksi kaikki opiskelumahdollisuudet nuorena? Välillä tuntuu siltä, että vaikka lukion lyhyen saksan opiskelusta kohta tulee jo 50 vuotta, silti osaan saksaa melkeinpä paremmin kuin espanjaa. Puhumattakaan Juhasta, jonka saksan kielen taito jo koulusta lähtiessämme oli parempi. Olemme niin erilaisiakin. Joku sanoikin meistä: ”Sie spricht viel aber versteht nichts, er versteht alles aber sagt nichts.”

Sama kyllä on siirtynyt nykyiseenkin opiskeluhaasteeseen: ”La mujer habla mucho pero no entiende nada. Su marido entiende mucho pero no dice nada.” Näin kai jatketaan. Sain Juhan mukaan, kun ilmoittauduin työväenopistoon kertauskurssille. Aloitetaan kolmatta kertaa kerrata Que tal? kakkosta. Eli ei luovuteta.

Emme luovuta, vaikka taas saamme opiskella kotona ja katsella Teamsissa, kun opettaja selittää, emmekä näe muuta opiskeluryhmää. Hetki sitten loppui ensimmäinen tunti. Läppäri pöydällä ja ympärillä läjä kirjoa, joista olemme jo opiskelleet. Onneksi tämä kurssi on selkeästi kertauskurssi. Sitä näköjään tarvitsemme paljon!

Yhden ongelman espanjanopiskelussamme tiedän. Meillä on ollut aivan liian vähän kielen käyttöä suullisesti. Kun se puuttuu, muu ei riitä. En koulusta lähtiessänikään mitään englantia osannut, vaikka ylioppilaskirjoitusten ällästä olisi voinut muuta päätellä. Vasta oltuani yhden kesän Englannissa aupairina puhuin englantia sujuvasti ja silloin opittu säilyi hyvin.

Olisi kiva kuulla sinun ajatuksiasi kielen oppimisesta. Oletko opiskellut espanjaa Espanjan matkojasi tai siellä oleskeluasi varten? Koetko sen tärkeäksi? Miten olet opiskellut ja oppinut? Ja hei, kaikki lisävinkit ovat mielenkiintoisia! Jätä kommentti.

Kirjoittelemme koko ajan lisää matkoistamme ja retkistämme. Kunhan korona on ohi, haaveilemme taas ajavamme Espanjaan. Sitä ennen retkeilemme ja pyöräilemme enimmäkseen pääkaupunkiseudulla. Voit seurata meitä Facebookissa: Ailajajuha.

Pakilan joulupolku ja Helsingin valoja

Mikä olisi ihanampaa nyt kuin päästä itse rakentamaan joulupolkua? Saada tehdä jotain mielekästä, osallistua, kokea yhteisöllisyyttä ja olla mukana porukassa? Tänä jouluna joulu on näkynyt ulkona, ikkunoiden takana ja virtuaalisesti monin tavoin. Me pääsimme mukaan rakentamaan joulupolkua Pakilan Hyvän Paimenen kirkolle.

Kirkon aulaan on rakennettu seimi tai seimeen liittyviä asioita kolmelle pöydälle. Yksi näistä on meidän rakentamamme jouluseimi espanjalaiseen tapaan, enimmäkseen myös espanjalaisin tavaroin.

Paimenille ilosanomaa tuova enkeli on ystävän jäämistöstä ja ympärillä laulavat kaislaenkelit Sloveniasta, mutta paimenet, lampaat ja puskaan piiloutuva kakkija ovat Espanjasta.

Espanjasta ovat myös Betlehemin kyläläiset, kauppiaat, viininpolkijat ja eläinten hoitajat ja kylän keskellä oleva kaivo.

Espanjalaisesta kukkakaupasta joulukoristeiden joukosta ovat löytyneet myös tietäjät, jotka espanjalaiseen tapaan ovat kruunu päässä kameleiden selässä seimelle tulevia kuninkaita.

Joosef, Maria ja Jeesuslapsi lähtivät mukaamme Toledosta, kun emme saaneet silmiämme irti lapsuuden muistot mieleen tuovista hahmoista huivit päässään. Ihan kuin koulujen joulukuvaelmissa. Heidän takanaan on appeni Israelista tuoma öljypuinen rakennus tähtineen.

Meidän seimemme vieressä on Namibialaisia joulukoristeita.

Kirkon kiertäminen on joulupolku. Ikkunoissa on nähtävillä erilaisia näkemyksiä joulusta, enkeleistä ja joulukoristeista ja esittelee muutama ikkuna myös jouluun liittyviä traditioita.

Olemme etsineet myös muita seimiä ja joulupolkuja. Hienoimmat seimet löysimme Kannelmäen kirkosta.

Helsingin keskustassakin on muutamassa kirkossa ja Aleksanterinkadun ja muutaman poikkikadun ikkunoissa perinteisesti seimiä, mutta meitä eivät nämä oikein ole puhutelleet vaikka pari kertaa olemme niitä katselleetkin. Kirkot ovat olleet iltaisin kiinni ja kivatkin seimiasetelmat näyteikkunoissa tuntuvat pieninä hukkuvan muun kaman joukkoon, vaikka jotkut kauniita ovatkin.

Helsingin keskustassa joulupolkuna puhuttelevat paljon enemmän näyttävät jouluvalot ja jouluisesti koristellut ikkunat.

Palaan vielä lopuksi Pakilan Hyvän Paimenen kirkkoon. Alttarille on rakennettu kaunis iso seimiasetelma koko joulun ajaksi.

Tuon seimen edessä saimme Pakilan seurakunnalta mahdollisuuden myös laulaa yhdessä perheenä joululauluja, mitä tänä jouluna emme kodissamme voineet tehdä. Näin voimme toivottaa seurakunnalle, ystäville, sukulaisille ja sinullekin lukijamme hyvää joulua ja onnellista vuotta 2021.

Tuosta tilanteesta on myös olemassa video, jonka kuunteleminen on ollut joka päivä joulun aikaan oma joulupolkumme. Valitettavasti video ei ole enää nähtävissä.

Kaksi käyntiä Dubaissa

Poikkeusaika on luonut poikkeuksellista matkustamista. Tänään istahdin olohuoneessani nojatuoliin, otin sukankutimen käteen ja avasin läppäriltä Zoom-meetingin. Olin varannut Naantalin matkakaupasta puolentoista tunnin opastetun visiitin Dubaihin.

Täällä vietettiin suurin osa ajasta. Dubai frame on uusi näköalapaikka Dubaissa. 150 metriä korkealta näkee paljon ja kauas ja paikka on muutenkin mielenkiintoisen näköinen.

Image by Kon Karampelas from Pixabay

Kierros sisälsi myös pienen kävelylenkin viereisessä vilkkaassa puistossa ja runsaasti tietoa paikallisesta ruokailusta ja pukeutumisesta.

Kierros oli ihan ok, mutta jotenkin odotin enemmän kuin yhden kohteen esittelyä. Itselläni oli varmaan liian suuret odotukset maksetusta kierroksesta. Dubaista on myynnissä muitakin kohteita esitteleviä kierroksia, eli kokonaiskuvaa voisi varmaan lisätä niillä.

Kierrokseni ei kuitenkaan jäänyt tähän. Kävimme Dubaissa 2014 hiihtolomalla ja silloin kirjoittelimme matkastamme matkapäiväkirjan. Luimme sen pariinkin kertaan virtuaalikierroksemme jälkeen ja muistelimme kokemaamme. Vajosin tuntikausiksi muistelemaan ja niiden aikana kirjoitin matkapäiväkirjani perusteella tekstin ja siirsin kuvat tähän blogiin. Katselin uudelleen myös Dubain karttaa ja merkitsin käymiämme kohteita siihen. Nyt tuo teksti on kuvineen ja karttoineen tässä jatkona. Tervetuloa lähes viikon matkalle! Tämä matka oli hyvä pohja kokemallemme virtuaalikierrokselle.

Hiihtolomalla Dubaihin

Oli itselleni aikamoinen yllätys olla lähdössä Dubaihin. Matkaoppaat kuvasivat korkeita rakennuksia ja ostoskeskuksia. Eivät kumpikaan ihan top mielenkiinnon kohteitamme.

Ajoituskin oli käsittämättömän huono. Tullessamme lentokentän ovista sisään soi puhelin. Seitsemäs lapsenlapsemme oli syntymässä. Kyyneleet valuivat turvatarkastusjonossa, hyvä että vielä päästettiin läpi! Olisiko rahat saanut matkavakuutuksesta takaisin, jos turvatarkastajat eivät olisi päästäneet kyynelehtivää mummia portin suuntaan?

Yölento ei ole meidän juttu. Onko sitten kenenkään? Olin piilottanut yhden nukahtamistabletin käsimatkatavaroihin. Dubaihin ei sellaisia saa viedä, siitä joutuu vankilaan. Ei saa viedä paljon muitakaan lääkkeitä, eli tämä kannattaa tarkistaa ja printtailla reseptit ja apteekin todistukset mukaan. Jaoin tabletista sitten päivällisen jälkeen neljänneksen murusen meille kummallekin, että päästäisiin uneen. Nukahdin ihan hyvin ja nukuin reilun tunnin, Juha ei sitäkään, ja loppumatka torkuttiin aika epämukavasti, vaikka meillä olikin lentokoneen parhaat paikat.

Lentokentällä oli piiiiiiitkä matka matkatavaroille, eli heti saatiin tolkuton määrä askeleita mittariin. Virkailijat olivat kuin koulun joulukuvaelmasta, narulla sidottu valkoinen päähine ja valkoinen kaapu. Vitsikkäitäkin olivat, passintarkastuskaveri totesi Juhalle, etttä passi on kadoksissa, piti muutaman sekunnin hiljaisen ja totisen hetken, sitten hymyili ”I was just joking.” Sitten hän vietti hetken opetellen, miten Aila lausutaan ja lähtökohdasta (suunnilleen) eeliilaa  päästiin aika pitkälle. Ei puhettakaan nettipalstoilla puhutuista tunnin jonoista. 

Täkäläiset heittävät rennosti juttua muutenkin. Starbucksin myyjän, taksikuskin ja hotellin respan kanssa käytiin peruskeskustelu: 

– Where are you from?

– Finland

– Nokia! Is this your first time here?

– Yes

– You’ll be shopping a lot!

Kun menee Euroopan maihin, Nokian sijasta huokaistaan ”Pisa”, mutta täällä ei ole vielä moista kuultu. 

En voi sanoa, että olisin tälläkään kertaa epäonnistunut hotellin valinnassa. Studiomme on siisti, tilava ja nätti. Aamupäikkäreiden jälkeen on todettava, että täkäläiset kolme tyynyä per pää riittävät hyvin. Savoy Park Hotel Apartments Mankhoolissa, kadulla 10b. Tsekkasin juuri hotellin ja sen saamat arvostelut (1/2021) ja näytti edelleen olevan hyvä ja sopivan hintainen. Ei kuitenkaan paras sijainti niille, jotka haluavat rannalle.

Parvekkeella tarkeni hyvin ja Juhlamokka maistui. Piti lähteä katsomaan, onko missään mikään auki, kun oli perjantai. Siis täkäläinen pyhäpäivä. Ainakin aamulla hotellin respa totesi aivan luontevasti, ”Metro not working today until afternoon. It’s Friday.” Taidettiin kyllä ymmärtää väärin. Metro kyllä kulki, mutta ei hotellin tarjoama ilmainen kuljetus sinne. Lähin metroasema oli noin vartin kävelymatkan päässä.

Orientointia Dubaihin

Lennon jälkeen otettiin tosiaankin rennosti. Viihdyttiin pikkuhetki kentällä siemaisten varmuuden vuoksi kahvit ennen hotelliin lähtemistä. Eihän meillä ollut mitään takeita siitä, että huoneemme olisi heti aamusta valmiina. Mutta oli se, ja rento alku saattoi jatkua. Sovittiin, että otetaan pienet tunnin unet, ennen kuin lähdetään minnekään, mutta niinpä sitten kolmen tunnin päästä havahduimme siihen, että pitäisi alkaa tehdä jotain muutakin kuin nukkua hotellissa. 

Ruokakauppaa etsiskellen kävelimme kohti Bur Juman ostoskeskusta. Ja kuten respa oli todennut, oli hiljaista kuin Helsingissä juhannussunnuntaina. Ovet kiinni ja ihmisiä vain rukousalueilla. Rukouskutsut kaikuivat minareeteista ja vähän muuallakin, näyttipä parkkipaikka ja pihakin joillekin rukoiluun riittävän. Siellä riveissä seisoivat ja kumartelivat –  siis miehet. Vaimot olivat jossain muualla.

Kesä oli ja Dubain arkkitehtuuria kummastelimme. 

Helsingin julkisivulautakunnalla olisi täällä töitä. Vierekkäisillä taloilla ei ole mitään yhteistä, ei yhdistä väritys, muoto, katon kaltevuus tai edes materiaali.

Vai olisiko tälle pilvenpiirtäjärykelmälle löydettävissä jokin yhteinen idea? Mielikuvitus? Nämä ovat Sheikh Zayed Roadin taloja, esim paikallinen WTC-torni.

07%20dubain%20pilvenpiirt%C3%A4j%C3%A4t-

Ostoskeskus oli sisältäkin hiljainen, eivätkä kalliit merkkiliikkeet meihinkään mitään ihme vipinää saaneet. Kiertelimme portaita ja Juha vietti tovin katsellen Armanin arabipukuja.

Tässä liikkeessä kävimme sisällä asti. Kummityttö olisi varmaan onnessaan liidellyt salolaisella nurmikkopihallaan esimerkiksi tuossa toinen oikealta olevassa mekossa. Kummitäti empi noin satasen hintaa. Toisaalta – ei sentään sen enempää, mutta mietintään jäi.

Tähän kangaskauppaan olisi ollut aivan ihana mennä hypistelemään, mutta en rohjennut. Täällähän voisi edullisesti vaikka teettää mekon muutamassa päivässä.

Yläkerrassa  oli Food Court, joss olisi voinut valita ruokaa mistä päin maailmaa tahansa. Kiertelimme aika monta ruokalistaständiä, ja ehkä tämä on vähän mielikuvituksetontakin, mutta ruokavalioomme iski tällä kertaa italialainen munakas ja salaatti, jotka kummatkin maistuivat tosi hyviltä ja tarjoiltiin äärimmäisen ystävällisesti ja hymyillen. Tarjoilija oli kyllä Intiasta niin kuin monen moni muukin täällä. Käärin leivät ja puolet munakkaastani pussiin päivälliseksi.

Tämä kerros oli parkkitaso – tyyliä riittää. Nahkasohvilla naiset ja lapset voivat odotella, kun mies hakee auton parkista.

Starbucks arabiaksi. Totta kai.

Ruokaostokset painoivat yli 20 kg (mm. kaksi viiden litran vesikanisteria). Kun ne oli saatu hotellille ja keitetty kahvit (kauppakeskuksen kahvilan kahvikone oli huollossa, ei kahvia), Aila ehdotti noin puolen tunnin, tunnin kävelyä, koska ranneke ei ollut vielä päivään tyytyväinen. Siis lyhyt kävely, ei vesipulloa, ei karttaa, ei muovikortteja. Asiayhteydestä olisi taas pitänyt arvata, että toisin kävi. Vaikka oli perjantai ja pyhäpäivä paikallisilla, iltasella kaikki kaupat kadunvarsilla olivat auki. Etsimme avocadoa ja suodatinta (suodatinpussin ympärillä olevaa muovista häkkyrää, jonka avulla kahvi suodattuu haluttuun paikkaan, eikä esimerkiksi pöydälle). Elintarvikeliikkeistä etsimme, ei löytynyt sopivaa, mutta ostimme ensihätään sitten suppilon ja siivilän. Jos erehtyi katsomaan kultasepänliikettä, maustemyymälää tai teurastajaa yli sekunnin, niin jo tarjottiin tuotetta tai palvelua erikoishintaan.  Juuri, kun piti kääntyä takaisin, näkyviin tuli vanha arabialainen kortteli. Aila tiesi, että sen nimi on Bastiaki ja sen ovat rakentaneet aikanaan helmenkalastajat ja kauppiaat. Senkin se tiesi, että siellä voi kävellä, vaikka ei kukaan muu kävellytkään.

Ketään ei näkynyt pimeillä kujilla ja lopulta edessä oli ranta. Dubain lahti, Dubai Creek. Lahdella seilasi jos jonkinmoista paattia. Näyttävimpiä olivat illallisristeilyjä tarjoavat valaistut laivat.

Kävelimme rantaa pohjoiseen, kunnes vastaan tuli seinä ja oli pakko kääntyä basaariin. Varsinainen kujanjuoksu. Suomalaisille ihan kamala paikka, kun jokainen pyrkii juttusille ja tarjoaa pashminaa ja matkamuistoa special hintaan. Me nyt vain emme tarvinneet mitään tämmöistä. Aila sanoi, että se olisi ostanut jostain huivin, jos olisi saanut rauhassa valita, mutta kun ei saanut, niin telineille jäivät.

Basaarista ulos tullessakin kaupat jatkuivat. Näistä mitään ei tehnyt edes mieli.

Tässä kaupassa sen sijaan käytiin ja ostettiin pähkinöitä ja rusinoita ja jotain kivoja valkoisia, jotka olivat sokeria. Jollekin pikkutytölle kakun koristeiksi? Kuka haluaa, huutakoon hep.

Ystävänpäivä näkyi kovasti. Jotkut lahjakaupat oli koristeltu sydämillä kokonaan ja tämäkin kauppa oli vielä iltakymmeneltä pullollaan poikasia, jotka ostivat jotain liekehtivän punaista jollekin.

Mekin saimme ihan huikean ystävänpäivätervehdyksen! Tervetuloa pikkuinen poika – tästä lähtien juhlimme sinun syntymäpäivääsi aina ystävänpäivänä.

Big Bus -ajelulla

Seuraavana päivänä otimme Dubain vanhan puolen haltuun punaisen bussin katolta käsin. Thaisyntyinen nuori nainen piti vartin perusteellisen myyntipuheen ja ohjelmoi koko loppuviikkomme, vaikka ostimmekin vain kahden vuorokauden sightseeing -passin. Samalla passilla pääsisi myöhemmin Sharjahiin ja iltakierrokselle – meni harkintaan kyllä.

Monissakin maissa on näitä nauhoitettuja selostuksia kuunneltu. Ylivoimaisesti parhain äänentoisto täällä. Selostukset olivat vähän niukkoja, mutta täällä ei ole sellaista massiivista määrää kerrottavaa, kuin esim Budapestissa tai Madridissa tai Dresdenissä tai…

Toisaalta kyllä jatkuva länsimaisittain rytmitetty arabihuttu alkoi väsyttää korvia, ja arabialaiset niekut myös.

Tuonne mennään huomenna. Meillä on kaksi valmiiksi ostettua lippua tuohon korkeimpaan neulansilmään. Juha on kysellyt, miksi aion mennä sinne kaksi kertaa.

Palmut ja auringonpaiste on aina hyvä juttu näin lomalla.

Tyypillistä nähtävää. Leveitä hienoja teitä, palmuja, pilvenpiirtäjiä horisontissa.

Miksi? Eikö Manhattan ja muutama muu paikka jo riittäisi? Miksi aavikolle tällaista?

Hopattiin off Wahi-ostoskeskuksessa. Olipa yllättävän hiljainen tämäkin.

Ei kovin turistiystävällinen ruokalista. Juha yritti osua pizzaan ja olueen, mutta sai mansikkaleivoksen ja lattekahvin.

Naisten vessaankin edellytettiin polvien peittämistä.

Mielettömät puitteet ja uskomaton katto.

Eksyttiin uloskäynnistä viereisen Kleopatrahotellin uima-altaalle. 

Seuraava pysäkki oli Creek-puiston portilla. Nyt ei ollut aikaa jäädä, mutta olisi varmaan ollut kiva kesäinen puisto ja paljon tekemistä lapsille.

Mikä tää on? Krapulainen käärme, joka ihmettelee, mikä kumma selkään on kasvanut viime yönä? Mä en muista mitään – eikä selostus kertonut. Kuva on otettu Creek puiston portilta. Sisällä olisi se lasten puisto.

Kiertoajeluun kuului myös tunnin risteily Dubain lahdella. Jo kannella tyyliä! Missä muualla olet nähnyt valkoisilla kankailla huputetut tuolit jokiristeilijän kannella? Eivätkä todellakaan olleet likaiset, luultavasti siis pestään päivittäin.

Vasemmanpuoleinen rakennus on pankki. Mieletön peiliseinä, joka heijastaa jokinäkymän.

Alapuolella kuvissa on abrojen satama.

Tämmöisillä pikkuveneillä ylitetään lahti. Maksaa yhden dirhamin, veneissä ei ole laitoja eikä turvaliivejä kellään. Sen sijaan liikennettä on lahdella ristiin rastiin ja vesikin virtaa kuulemma voimakkaasti.

Kaupungin hienoin, vanha moskeijja.

Jäimme bussista pois Deirassa ja jatkoimme kävellen basaareihin. Ensin kultabasaariin.

Sormuksia, joista ei mielikuvitusta puutu.

Rannerenkaita orsilla ihan kuin makkarapötköjä.

Ja näitä käätyjä! Käätyjä käätyjen perään.

Noista muista en tiedä, mutta tämä oli mielestäni jopa kaunis. Ei kyllä kaulakoruksi, mutta jotenkin muuten kaunis.

Nämä olivat jo niin valtavat, että ikkunan ulkopuolella turistit jonottivat kuvanottohetkeä. 

Jos joku kaipailee tuliaisia, nyt on paras huutaa hep. Täällä on niitä lisää monta käytävällistä.

On täällä muutakin, esimerkiksi kameleita.

Ja vaatteita koko perheelle. 

Ja kokonainen basaarikäytävä keittiötarvikkeille. Jokaisen putiikin ulkopuolella tällaiset kattilatornit. Ihan oikeesti? Kuka keittää noin paljon?

Maustebasaari. Harmi, että kuva ei välitä aromeja.

Ja sitten toteutui se jokaisen länsimaisen naisen kauhu. Kun tulin ulos, Juha räjähti nauruun. Oli kuulemma ilmeeni ollut sen arvoinen. Ja olin onnistunut luomaan pitkän mustakaapuisten naisten jonon paikan ulkopuolelle. Tämä vain oli niin vaikea suorittaa. Ensimmäinen hankaluus oli saada kameralaukku pysymään kuivana, kun ripustuskoukkuja ei ollut ja lattia oli litimärkä. Tuolla letkulla kun jokainen siistii jälkensä toimituksen jälkeen.

Otin lohdutukseksi pari iltakuvaa joelta ja sillä aikaa Juha oli kadonnut jonnekin.

Oli erehtynyt ostamaan tältä arabimiesten kerholta kolme postimerkkiä ja kolme korttia. Hinta oli 110 AED, eli noin 22 Euroa. Tästä sydämistyneenä käytiin tuijottelemassa joukkiota, ja otin kuvan.  Pahasti ne katsoivat, eli ei uskallettu lähteä riihimään asiasta. Lähdettiin liikennevaloihin tuonne kojun taakse. Oltiin ylitetty leveä katu, kun tapahtui ihme: Kaveri täältä kojulta alkoi viittilöidä meitä takaisin. Hetki arvottiin, mennäänkö, mutta lähdettiin sittenkin. Ja kaveri kysyi, mitä kortit maksoivat, oli kovasti pahoillaan ja sanoi, että siihen olisi kuulunut pashmina mukaan. Tarjoutui antamaan sellaisen, mutta totesin aika happamasti, että en tarvitse mitään pashminaa, vaikka käsivarteni näkyvissä ovatkin, vain rahat takaisin. Hän oli aika ihmeissään, että pashmina ei kelpaa, basaareissa se kuulemma on tapana, ja Juhan rahastanut kaveri on ollut vain basaareissa töissä. Kun sitten totesin, että en olisi uskonut Dubaissa tämmöistä tapahtuvan, kaveri toi Juhalle 60 dirhamia takaisin, eli kortit ja merkit lopulta maksoivat noin 10 euroa. Liikaa sekin, mutta siinäpä oli mukana jännittävän kokemuksen lisä. Ja lopuksi kaveri hymyili, kätteli ja toivotti hyvää loppulomaa. Madridin taskuvarkaiden ja poliisiepisodien jälkeen tämä oli lähes hauskaa.

Käännyttiin sitten vielä takaisin kujille vaeltelemaan.

Ja sitten koitti totuuden ja rohkeuden koettelemisen hetki. Mennäänkö vai ei? No mentiin. Istuttiin penkille, maksettiin lennossa keskellä jokea dirhamimme ja nautittiin tuulesta ja pimeydestä. Hetken päästä oltiin lahden toisella puolella. Wau!

Käveltiin hotellille, eilistä reittiä, noin tunnin kävely. Matkalla poikettiin taas Spinney’s kaupassa, joka on 24h auki ja ostettiin Juhalle halal-nakkeja ja molemmille suomalaisia hapankorppuja. Otin salaa kaksi kuvaa ihan vain ihaillakseni sitä, miten suorissa riveissä ja siististi esillä täällä tavarat ovat. Omputkin samalla tavalla, pari kaveria koko ajan järjestelemässä, mutta en tohtinut kuvata. Ja kassalla on apupoika, joka pakkaa tavarat. Miksi meillä maksetaan työttömyyskorvauksia ihmisille, jotka ei tee mitään? Hei haloo poliitikkoystäväni!

Tässä kartta, josta näkyy suunnilleen tämänpäiväinen reittimme:

BigBusilla uudempi Dubai

Tässä kuva meidän aamukahvin keitosta. Jäi suodatin kotiin, eikä täältä löydy. Ostettiin suippo siivilä ja suodatellaan kattilaan. Juhlamokkaa riittää viikoksi. Kaurakorput uhkaavat loppua alkuunsa, mutta onneksi löydettiin lähikaupasta ihan aitoja suomalaisia hapankorppuja.

Aamukahvin jälkeen loikoiltiin hetki uima-altaalla. Tai mitä vielä, pieni vesijumppa piti vetää täälläkin. Ainakin toisen.

Tällekin päivälle oli varattu kiertoajeluaikaa. Siispä reitille. Lähdettiin Wafi-ostoskeskuksen pysäkille taksilla. Olipa helppoa!  Astuttiin ulos hotellin ovesta ja Aila sipaisi oikealla kädellä otsatukkaa sivuun, niin jo laittoi vastakkaisesta suunnasta tullut taksikuski vilkun päälle ja kurvasi eteen. Monen kilometrin matka maksoi alle neljä euroa, joten taitaapa tulla käyttöä tälle kulkuneuvolle toistekin.

Tuonne mennään. 

Ja matkalla otetaan kuvia kaikista kummallisen näköisistä taloista.

Kukkia näkyy täällä kovin vähän, tämmöinen näkymä on oikeastaan harvinaisuus. Dubaissa kulutetaan asukasta kohden eniten vettä maailmassa ja sillä saadaan aikaan palmuja ja lyhytkasvuista tiivistä nurmikkoa, jotain sellaista, mitä muualla kasvatetaan golfkentillä. Eipä riitä petunioihin.

Valkoisia kauniita ja viimeisteltyjä arabitaloja kilometrikaupalla. Tässä ollaan jossain Jumeirahissa. Oikealle noiden talojen takana on ranta, vasemmalla näkyisivät pilvenpiirtäjät.

Täällä on nyt kiva kesä, jossain 25 asteen paikkeilla pyöritään. Kesäkuukausina on yli 40. Eipä ihme, että näitä ilmastointikoneita on talojen seinät täynnä.

Bussipysäkit ovat tietysti ilmastoituja täällä! Näitä on aina kaksi vierekkäin. Ei tarvitse naisten ja miesten istua samassa tilassa, ettei tule mitään siveetöntä mieleen.

Paljon rakennetaan koko ajan.

Viereisen rakennustyömaan väki poistumassa hartaushetkestä. Työmaalla oli vain muutama ei-muslimi työntekijä töissä hartauden aikana.

Tältä täällä kai näytti alunperin.

Jumeirah -hotelli.

Mitä tapahtuu seuraavassa kuvassa?

a. Autonkuljettajani tulee Rolls-Roycellä viemään minut Burj al-Arabin 7 tähden hotellista Burj Khalifaan, maailman korkeimpaan rakennukseen.

b. Ei edes päästy Burj al-Arabia tuon lähemmäs, turvamiehet hätistelivät nytkin kauemmas.

Burj Khalifaankaan ei ehditty tänään, vieressä oli maailman suurin ostoskeskus Dubai mall. Ja matkat tehtiin kävellen ja Hop-lop-bussilla. Nyt tiedän, miltä avoautossa tuntuu moottoritiellä. Bussin yläosassa ei ollut laseja ja vauhti yli sata, samoin kuin aivan loppumatkan taksilla, joka keskustassa päästeli yli satasta. Ehkä suurempaa rohkeutta vaatiikin mennä taksin kyytiin, kuin hissillä puoliväliin kuuta.

Maailmat kohtaavat.

Dubaissa on joka paikassa erittäin siistiä. Jos joku puu uskaltaa nahkeaa lehteään pudottaa, heti sinä on armeija vierastyöläisiä haravoimassa. Dubasissa on yli 80 % väestöstä muita kuin kantaväestöä, Intiasta ja Pakistanista enimmäkseen.

Tämä näkymä on Madinat Dubaista läheltä ostoskeskuksen sisäänkäyntiä. Olisipa ollut oiva paikka eväitten syömiseen, mutta ei niin penkin penkkiä. Istahdettiin yhden kiinni olevan terassin pöydän ääreen, kun missään ei näkynyt ketään, eikä ehditty kuin kaivaa eväsrasiat esiin, kun jostain ilmestyi kolme siivoojaa, jotka katselivat, mitä meillä oli eväänä. Ei jätetty niille mitään – siis siivottavaa. Syötiin kyllä kaikessa rauhassa.

Niin oli asiallinen ja ystävällinen tämä veikko, että Aila osti tuliaisia, muut kauppamiehet olivat pohjoiseen makuun liian kiihkeitä. MInullekin olisi eilen pimenevässä illlassa basaareissa myyty kaikkien tunnettujen merkkien kopioita, kelloja, laukkuja, vaatteita. Sanottiin niille vain, että ostetaan aitoja. Väliin minua puhuteltiin professoriksi ja suureksi johtajaksi, usein tarjottiin ensimmäisenä kielenä saksaa. Sitkeimmille perässähiihtäjille jouduttiin sitten sanomaan terssiä matalammalla äänellä suomeksi. Melkein ystävällisesti.

Seuraava pysäkki olikin sitten keinosaaren kärjessä Atlantis Dubai. Hotellin aulassa oli iso ostoskeskus. Tässä vähän kattoja.

Persian lahti. Tulin Sykkiin ensimmäisen Persianlahden sodan aikaan. Miten satunkaan olemaan täällä juuri nyt?

Kyllä se on niin, että kukin tekee, mitä hän osaa. Joskus joudun kuvaajan rooliin, mutta ei se ole helppoa. Milloin on puut poikki tai jalat, ruotsalaisperhe edessä tai jokin muu maanvaiva, niin että kuvat pitää ottaa uudelleen. Jalat ja osa puista näkyvissä, ruotsalaiset ostoksilla. Aila käveli rannan kahteen kertaan, kun ekassa kuvasarjassa olivat kaikki palmut latvattomia. Ensi kerralla teen sen tahallani. Ailan aktiivisuusranneke muutenkin saa sen pyörimään ympyrää bussipysäkeillä ja ostareitten käytävillä.

Täällä sovelletaan arkkitehtuuria kaikkeen, lyhtypylväisiinkin. Oikeastaan ihan somaa.

Palmusaaren Atlantis. Mereen on pykätty 5 km kanttiinsa oleva palmun muotoinen alue, joka on tupaten täynnä samannäköisiä hotelleja ja asuintaloja. Pikkusaaret, joiden hinta alkaa miljoonasta dollarista, ovat kovin haluttuja kohteita. Jokaisella itseään kunnioittavalla julkimolla on on oma saarensa täällä. 

Monorail vie Palmusaareen ja takaisin. Vähän sama kuin Kardemumman raitiovaunu. Yksi vain. Metrokin Dubaissa on, kokonaista kaksi linjaa. 

Ei voi ihminen ymmärtää, mihin näitä kaikkia tarvitaan. Yhteenkin tällaiseen mahtuisi koko kaupungin alkuperäisväestö asumaan.  Erään oppaan mukaan luonnonsuojelijoilla on täällä oma suojelukohde: 20 vuotta sitten parvina esiintynyt, yleisin ilmestys koko Dubaissa ja nyt vain harvoin tavattavissa oleva lintu: nostokurki. Kyllä täällä silti vieläkin joka paikassa rakennetaan. Olisikohan noista korkeimmista rakennuksista oikeanpuoleisin Princess Tower, jossa on Koneen hissit?

Avobussilla moottoritienopeuksia. Kansa piti kiinni rilleistäänkin.

Maailman suurimman ostoskeskuksen harjoitussuihkulähde. Kameran muistikortti ilmoitti sitten olevansa täynnä ja ennen kuin ehdittiin oikeaan suihkulähdenäytökseen, piti ostaa uusi. Se oli täällä niin paljon halvempi kuin Suomessa, että vois ostaa toisenkin. 32 gigaa maksoi 16 euroa, Suomessa vertaa.fi ilmoitti hinnaksi 39,90.

Täällä menee samaankin suihkulähteeseen paljon korttitilaa, kun joka väristä pitää ottaa oma kuva. Tässä väreistä neljä malliksi.

Maailman korkein torni. Huomenna?

On meilläkin vielä joulukuusi ja siinä valot, ei tää nyt mikään ihme ole.

Tavarataloa sisältä. Alkuun semmoinen toisenlainen basaari.

05%20dubai%20mall%20sis%C3%A4lt%C3%A41-n05%20dubai%20mall%20sis%C3%A4lt%C3%A42-n05%20dubai%20mall%20sis%C3%A4lt%C3%A4%20

Sisällä on iso akvaario. Ei menty sisälle, ulkoa näkyi jo tarpeeksi.

Joku voisi seota näin isossa karkkikaupassa.

Viimeiset akun hönkäykset kuluivat tähän viiden minuutin suihkulähdenäytökseen.

Varsinainen nähtävyys: 127 miljoona dollaria maksanut suihkulähde, värivalot, tietokoneohjaus, 150 metriä korkeat vesisuihkut, synkronoitu sekä länsimaiseen klassiseen että arabialaiseen perinnemusiikkiin. Ja olihan ne äänet paremmat kuin missään tähän astisessa ulkoilmamusiikissa. Bassotkin tuli kuin CFF:n konsertissa.

Katsojia oli massoittain ympäri koko alueen.

Aamun kokemuksesta rohkaistuneena hurautettiin taksilla hotellille. Ei se maksanut enempää kuin Atlantiksen akvaariosta lapsille tuliaisiksi ostettu postikortti.

Näistä paikoista kirjoiteltiin tänään.

Burj Khalifa

Burj Khalifaan ei ole vaikea päästä, mutta harkittua sen täytyy olla. Hetken mielijohteesta hankittu lippu maksaa 100 euroa, etukäteen netistä ostettaessa alle puolet, 30€. Ihan helppoa. Vahingossa ei siis ajaudu maailman korkeimpaan rakennukseen, sinne kun on vielä erittäin tarkat turvatoimet. Vain kameran kanssa mentiin ja useiden tarkastuspisteiden kautta. Hissimatka kesti sekunnilleen saman kuin Tampereella Kalevan torneissa lapsuuskodin hissi kahdeksanteen: 45 sekuntia. Erityisen mielissäni olin siitä, että arabit ovat vihdoin tunnustaneet minutkin atk-osaajaksi: lipussani lukee web adult. Tiesivätköhän he sen, että olen rakentanut tietokoneen osista aikana, jolloin Windows ja hiiri tekivät tuloaan?

Ennen hissiin menoa saatiin monenlaista tietoa tornin yksityiskohdista. Se on maailman korkein rakennus. 

Informaatiotauluista luettiin myös, että hissit ovat maailman nopeimpien joukossa ja torni painaa saman kuin 100 000 elefanttia. Ihmisten kanssa vai ilman, sitä ei kerrottu, eikä elefantteja nähty kuin kuvissa.

Vähän yli neljänsadan metrin korkeudessa on näköalatasanne, jolta nämä kuvat on otettu.

  • 04%20alas%20mallille%20ja%20suihkul%C3%A05%20aavikkoa-normal.jpg04%20aavikkoa%20ja%20pilvenpiirt%C3%A4ji04%20asuintaloja-normal.jpg04%20risteys-normal.jpg

Joku voisi luulla, että seuraava kuva minusta on lavastettu. Mutta ei: kerrankin torni, johon oli helppo tulla. Hissistä ei näkynyt mitään ja ylhäällä voi katsoa koko ajan seinään päin. Rakennukseen on laitettu niin paljon betonia, että se riittäisi maapallon ympäri päiväntasaajan kohdalla en muista kuinka leveänä nauhana. MIeluummin voisi ajatella, että maailman kaikki muovinokkahuilun soittajat olisivat päiväntasaajalla metrin päässä toisistaan soittamassa Ostakaa makkaraa mikrointervallisovituksella. Tai jossain muualla tarpeeksi kaukana. 

 Eiffel-torniin en edelleenkään mene, Empire State Building huojui ylhäällä pelottavan paljon, mutta jostain syystä täällä oli helppo olla. Innostuin jopa leikkimään matkamuistokuvilla niin kuin kaikki muutkin turistit.

  • 05%20peilikuva-normal.jpg04%20aila-normal.jpg04%20juha-normal.jpg

Jokaisesta otettiin kuva ennen torniin menoa. Sen olisi saanut itselleen vain 60 euron maksusta. Jäi kuva telineelle odottamaan. Halvempi oli ottaa kuva omatoimimatkailijasta ja ilotulituksesta. Vuoden 2014 vaihtuessa täällä järjestettiin ennätyksellinen maailman suurin ilotulitus, josta oli Suomen telkkariuutisissakin kuvaa.

Tornin jälkeen olikin jo sopivasti nälkä. Olemme nyt tämän paikan kanta-asiakkaita. Enää yhdeksän ruokailua täällä, niin saamme kymmenennen muhennoksen ilmaiseksi. Kannattaisiko anoa lisää lomaa? Lammaskeitto/muhennos oli ihan maukas. Halpa, söimme tuosta kattilasta alle 8 euron lounaan, eikä edes jaksettu kaikkea.

Lounaan jälkeen ei jaksettu heti shoppailla. Käytiin katselemassa ympäristöä.

Korkea torni

Tornia kierrettiin hartaasti eri kuvakulmien takia. Ailan ranteeseen lukittu kävelypantakin iloitsi yllättäen tulleesta parista kilometristä kesken tavaratalokeikan. Pisteitä lisää.

04%20juha%20ja%20torni-normal.jpg      JUHA JA TORNI04%20aila%20ja%20torni-normal.jpg        AILA JA TORNI

Täällä on tämmöinen PUTOUS keskellä ostoskeskusta.

Tätä varten täällä odotettiin iltapimeää. Viiden minuutin show puolen tunnin välein.

Dubai Mall Fountain on Dubain hienoimpia nähtävyyksiä. Se on iltapimeällä esitettävä vesi-, valo- ja äänishow. Reppu on esitykseen kuuluvan bassokaiuttimen päällä. Esityksen aikana farkkujen lahkeet lepattivat, ei kuitenkaan liian lujaa, sillä samanlaisia systeemejä, joissa oli alhaalla bassot, ylhäällä keski- ja ylä-äänet sekä valo, oli yli sata ympäri tekolampea. Kyllä lähti!

Metrolla Dubai Marinaan

Tänään ihastuttiin metroon. Täällä on kaksi hyvää keinoa päästä paikasta toiseen. Toinen on taksi ja toinen on metro. Taksilla pääsee kätevästi ja halvalla mihin vain. Metrolla pääsee kätevästi ja halvalla sinne, mihin se menee, eikä se mene läheskään kaikkialle. Täällä on vain kaksi metrolinjaa. Toinen kiertää Creekistä Deiran kautta lentokentän suuntaan ja toinen menee idästä länteen. Päivän metrolippu ei maksa paljoa enempää kuin Helsingin kertalippu, noin seitsemällä eurolla lunastettiin kahdelle päiväpassi.

Metroasemilla on näyttäviä valaisimia.

Junaa odotetaan tällaisen seinän takana ja vasta kun juna on paikalla, ovet avautuvat.

Aulat, portaat ja lippuhallit ovat tilavia ja ehdottoman kiiltäviä ja siistejä.

Portit toimivat, eivätkä kolise. Ihmisetkin ovat hiljaisia ja siistejä. Matkustajista valtava enemmistö on miehiä. Heillä on tummat prässihousut, siistit kengät, kravatti ja paita. Lenkkareita ei näkynyt kellään. Jotkut farkut sentään. Toisten kännykkä soittaa Nokian melodiaa, toisten Applen. Menomatkalla kunnioitukseni arabimiehiä kohtaan kasvoi, kun minulle tarjottiin istumapaikkaa, mutta paluumatkalla niin moni nuorikin mies istui, että enpä tiedä sittenkään.

Metrolta voi olla pitkä matka sinne, minne on menossa, mutta matkalla on näitä lentoasemilta tuttuja liukumattoja. Eivät sentään lennä.

Ja aika kivaa on sekin, että metro kulkee suurimman osan matkasta maan pinnalla tai oikeastaan vielä senkin yläpuolella.

Joissain matkaoppaissa on sanottu, että Dubai Marina on kaunis paikka. Tiedä häntä. Minulle tulee mieleen kovasti muita adjektiiveja. Se on ihan täynnä tällaisia sieluttomia torneja. Ja jos sieluton on huono sana, niin sitten joku voi olla kummallinen, kuten esim tämä. On varmaan olleet rakentajat sukua niille lahtelaisille juopoille, jotka rakensivat meille kerrostaloa Länsi-Pasilaan 1984. Ne laittoivat elementit väärin päin niin, että seinät ja ikkunat eivät täsmänneet, seinä saattoi ihan hyvin olla keskellä ikkunaa. Nämä ovat laittaneet elementit alusta lähtien vinoon.

Moni muukin kiersi sataman ympäri menevää kävelytietä. Oli pyöräilijöitä ja hölkkääjiäkin.

Pitkään luultiin, että paikassa ei ole penkin penkkiä missään. Lopulta löydettiin kuitenkin kolme tällaista paria. Lakattua kiiltävää puuta. Ei tulisi kotimaassa mieleenkään, eivätkä takuulla pysyisi näin siisteinä.

Näitä pukujakin oli lenkkeilijöillä. Taisi olla koko perhe kävelyllä tai ainakin lähes. Emiraattimiehille sallitaan neljä vaimoa. Tässä meni kaksi miestä ja kaksi paria vaimoja seurasi muutaman metrin päässä niin kuin asiaan kuului.

Itse asiassa se kaunein paikka Dubai Marinassa olisi ilmeisesti lähempänä meren rantaa oleva kävelykatu, ei tämä satamaa kiertävä reitti, mutta ei kävelty sinne asti. Se olisi ollut vähän vielä kauempana metrosta.

Rannalla on myös Marina Dubai Mall. Se oli jotenkin käsitettävämmän kokoinen kuin esimerkiksi Dubai Mall, jolla on pari iltaa vietetty. Täältä alkoi löytyä jo tuliaisiakin. Ja löytyi uusi piirre Taatasta. Edellisen lastenlapsiPOJAN syntymästä on kahdeksan vuotta ja nyt tämän uusi tulokas sai Taatan ihan itse astumaan vauvanvaatekauppaan ja ostamaan KAKSI potkupukua ja uimahaalarit. Minä sain ihan samanlaiset asiaan kuuluvat motkotukset kun tohdin tuhlata pikkutyttöjen villatakkeihin ja röyhelöuikkariin rahaa. 

Juha on pitkin päivää kysellyt, kuinka monta pistettä aktiivisuusrannekkeessani näkyy. Ei tämä mikään ylettömän aktiivinen päivä ollut, 11km, reilut 16 000 askelta. Vois olla enemmänkin, kun sentään on koko päivä aikaa. 😦

Bond -elokuvaa taas mukaillen ”Kun mikään ei riitä”.

Dubai Marinan alue on täällä:

Kulttuuria

Tähän päivään sisältyi vähemmän ostareita ja enemmän kulttuuria. Jo sitä tuli odotettuakin.

Aamulla tuli melkein kiire, kun Jumeirah Moskeijan opastettu käynti alkoi jo kymmeneltä. Jäi uima-allas ja auringonotto väliin, mutta taksi ei pettänyt, ajoi jälleen kuin hurjapää. Nähtiin sekin, mitä tapahtuu, kun tekee virheen. Toinen jää eteen tuijottamaan ja tukkii risteyksen. Siitähän et lähde, ennen kuin olet näyttänyt olevasi nöyrä. En tiedä, miten ne sen tekee, mutta ehkä meidän kuski vain katsoi alaspäin ja otti nöyrän ilmeen. Ei ainakaan kiroillut eikä näyttänyt sormillaan mitään.

Jumeirahin moskeija on ainoa, johon ei-muslimit täällä pääsevät vierailemaan. On myös hyvin kaunis ja komea.

Portilla ostettiin pääsyliput ja niille naisille, joilla ei ollut huiveja, annettiin sellaiset. Minullapa oli, totta kai. Ja sitten annettiin ihan erikseen nimikoitua vettä desilitra. Juotiin pois, kun nähtiin muidenkin tekevän niin.

Moskeijakäynti oli rikkaasti järjestetty opastus hyvän oppaan johdolla. Heti alkuun hän sanoi myös, että kuvia saa ottaa ihan kaikesta,  hänestäkin. Ja niitähän otetttiin. Ja taas toimi äänentoisto, langaton sellainen, sisällä ja ulkona oikein hyvin!

Ennen moskeijaan menoa suoritettiin peseytyminen. Oppaan lisäksi kahdeksan muuta vapaaehtoista osallistui siihen, muiden ei tarvinnut, kun ei oikeasti menty rukoilemaan.

Ensin pestiin kädet kolmeen kertaan. Sitten käsivarret samoin. Sitten jalat kolmeen kertaan niin, että vesi varmasti valui varpaiden väleistä. Sitten otettiin vettä suuhun ja syljettiin pois, ettei suussa olisi ruoan jäänteitä. Sitten sama nenän kanssa. Lopuksi vielä kasvot ja hiuksetkin, vaikka siinä kohtaa opas sanoi, että naisten ei tarvitse, jos on meikkejä tai ei nyt halua kastella hiuksiaan, mutta miehiä hän kehoitti kyllä peseytymään ohjeiden mukaan. 

Mitä eroa on kristityn ja musliminaisen kengillä? Kummat on kummat?

Kengät jätettiin moskeijan ulkopuolelle hyllylle ja ovella oli tarjolla perinteisiä pukuja, jos halusi kokeilla, miltä sellaiseen pukeutuminen tuntuisi. Minulle riitti huivi, mutta Juha veti valkoisen kaavun päälleen. Maassa maan tavalla?

Ryhmämme istahti lattialle kuuntelemaan.

Lattialla on yleensä matto, jonka raitojen mukaan rukoilijat osaavat asettua suoriin riveihin. Rivit täytetään tulojärjestyksessä. Koristeet ovat ornamentteja ja kalligrafiaa, koska islamissa ei kuvata ihmisiä.  Kuori tai kupoli ei varsinaisesti sisällä mitään symboliikkaa, se on vain sopiva muoto vahvistamaan puhujan ääntä. Nykyisin kyllä äänet vahvistetaan ihan muulla tavalla ja rukouskutsukin kuuluu kaiuttimista, kukaan ei enää kiipeile minareetteihin laulamaan. Miehet rukoilevat isossa salissa ja naiset pienemmissä tai jossain sivuhuoneessa, koska miesten kuuluu tulla moskeijaan, naisilla on niin paljon muuta tekemistä, että he voivat rukoilla missä vain, esimerkiksi kotona.

Miesopas näytti meille rukouksen kulun kumarruksineen. Hän aloitti tunnustamalla uskonsa (ihan kuin mekin Isä meidän…), sitten luki otteen Koraanista, sopivat rukoukset ja kumartui maahan painamalla oman korkeimman kohtansa nöyrästi maahan. 

Islamiin kuuluu viisi peruspilaria. Uskontunnustuksen ja rukouksen lisäksi pitää antaa almuja, paastota ja tehdä pyhiinvaellus Mekkaan, mikäli mahdollista. Ihan hauskojakin opas kertoili. Jos ei ole rahaa, voi almuja antaa vaikka hymyilemällä vieraille ja tuottamalla hyvää mieltä. Ilmankos meillekin on juteltu siellä sun täällä ja availtu ovia. Oppaalla oli tauluja, joista hän näytti asioita, esimerkiksi tämä taulu Mekasta.

Moskeijakäynnin jälkeen suunnattiin Dubain museoon. Oli oikein hyvä museo ja informatiivinen museokäynti. Dubain historia on jotenkin hyvin lyhyt. Tämä on kauan ollut satama ja helmenkalastajien ja kalastajien asuttama ja aavikosta tämä on alkanut kasvaa vasta noin 60-luvulla joksikin muuksi. 

Matkamuistomyymälästä voi ostaa vaikka vesipiipun. Tai kamelin. Juha osti tässä vaiheessa matkaa kartan.

Mikäpä olisi sopinut museon jälkeen paremmin kuin lounas Bastiaki-korttelin Bastiaki Nights -ravintolassa. Riisiä, tosi herkullista leipää, kanaa sieni-kermakastikkeessa ja kahvi. 

Ja taas lisää kulttuuria. Wafi-ostoskeskukseen odottelemaan Sharjahin opastettua kierrosta, joka kuului matkan aluksi ostamiimme turistiajeluihin ikään kuin bonuksena.

Wafissa Juha bongasi Thomannin filiaalin ja minä otin lisää kuvia egyptiläisestä koristelusta.

Sharjah on Dubaista seuraava emiraattikunta pohjoiseen. Näiden kahden välillä on 12-kaistainen moottoritie, joka oli hyvin täysi koko matkan. Opas kertoi, että aamuruuhka on aamukuudesta puoleenpäivään ja iltaruuhka kahdesta puoli yhdeksään.

Ruuhkabussissa istumisen voi täällä onneksi hyödyntää auringonottoon.

Opas varoitti, että Sharjah on hyvin konservatiivinen ja ankara. Kuvia ei saa ottaa ihmisistä eikä poliiseista eikä hallintorakennuksista, siitä voi joutua jopa vankilaan, jos tuolla tavalla häiritsee. Vahingossa näitä komeita hallintorakennuksia kuitenkin eksyi bussin katolta otettuihin kuviin, eikä kai kukaan huomannut, kun vielä vapaalla kuljetaan. En kyllä yhtään muista, mikä on mikä.

Toinen kuvauskohde olivat moskeijat, joita riittää, koska kellään ei saa olla kilometriä pitempi matka rukoilemaan.

Tässä kuvassa ei taida olla moskeijaa, vaan paljon harvinaisempi rakennus. Oikealla suunnilleen kultaisen leikkauksen kohdalla on pieni sininen torni, joka kuuluu Venäjän ortodoksiselle kirkolle ja on kuulemma suurin Venäjän ulkopuolella oleva ortodoksinen kirkko. (Siis ei tuo isompi sininen, jonka päällä on pallo, vaan siitä oikealle)

Oikeastaan oli yllätys, että myös Sharjah on näin täynnä kiiltäviä pilvenpiirtäjiä. Opas kyllä sanoi, että Sharjah on huomattavasti matalampaa kuin Dubai ja on siitä hyvästä saanut Unescon kulttuuripääkaupungin arvon. Opas itse asui Sharjahissa ja sanoi kotikaupunkinsa olevan 10 vuotta jäljessä Dubaista. Siis pilvenpiirtäjien rakentamisessa.

Ajelumme pysähtyi kolmeksi vartiksi sinisen basaarin viereen. Vähän niin kuin paikallinen Hakaniemen halli.

Juha jäi yhteen kahvilaan istumaan ja minä kiersin yläkerrassa kierroksen. Aika moneen mattokauppaan sain kutsun, mutta ei nämä koristelut oikein tämmöiseen skandinaaviseen Skannon ja Ikean turmelemaan mieleen iske. Olisi kuulemma ollut special price for me only and only today. 

Ei tarvittu kolmea varttia tämän hallin kiertämiseen. Ulkona oli hienompaa nähtävää. Rantakatua riitti ja maisemaa. Maisemassa perheet olivat piknikillä

Arabiemiraattien liput liehuivat. En taida muistaa värien symboliikkaa, joku oli turvallisuus, toinen vauraus…

Dubaita kohti tullessa aurinko alkoi laskea.

02%20aurinko%20alkoi%20laskea-normal.jpg02%20aurinko%20alkoi%20laskea3-normal.jp

Näin jälkeen päin ajatellen Sharjahin ajelu oli aika turha. Moottoritie, samanlaisia rakennuksia kuin Dubaissa, vartti aikaa Heritage-alueelle, jolla olisi ollut monta mielenkiintoista museota, esimerkiksi Kalligrafia-museo, jonka ovelta ehdittiin kurkistaa. Neljänkymmenen minuutin pysähdys basaarissa, jossa oli saatavilla lähinnä mattoja ja kultakoruja.

Eilen tutustuttiin metrolippuihin. Tänään jatkettiin näillä. Tehtiin tänään neljä taksimatkaa, kukin niistä maksoi suunnilleen tämän verran, eli vähän päälle kaksi euroa/nenä. Neljä taksimatkaa = 16 – 18 euroa päivän saldo.Tässä on jo tipit mukana, eli joka kerta pyöristys seuraavaan vitoseen. Ei paha ollenkaan, erittäin sujuvaa liikkumista. 

Onneksi tuli tämmöinen kulttuuripläjäys tähän matkaan. Hotellihuoneen katossa on kahdessa kohtaa punainen nuoli. Tajusin tänään, miksi. Juha sanoi, että hän on kyllä tiennyt niiden merkityksen koko ajan. Kysyin Juhalta, miksi se ei ole niitä aikaisemmin kommentoinut. Juha oli ihan ihmeissään: ”Eihän me ole tarvittu sammutuspeittoa!”  

Niinpä niin. Sammutuspeitosta on maininta sen komeron seinässä, jossa se on. Hotellihenkilökunnallekin on tärkeämpää osoittaa vieraille Mekan suunta kuin sammutuspeiton sijainti. Kumpaa tarvitaan viisi kertaa päivässä?

Näissä paikoissa kävimme tänään ja sen lisäksi bussiajelulla Sharjahissa Dubaista pohjoiseen.

Kotiin

Eipä tullut eilisestä päivästä kerrottua mitään. Mitäpä siinä kertomista. Vietettiin vähän pitempi aika ensin uima-altaalla (ainakin puolitoista tuntia), kun ei enää ollut niin huolta palamisesta. Sitten otettiin taksi Dubai Mallille ja tehtiin vähän tuliaisostoksia lastenvaatekerroksesta ja ruokakaupasta. Juha osti matkalaukun ja minä kameralaukun. Jos olisi himoshoppailija, niin Dubai olisi lempparikohde ihan varmaan. Lastenvaatteitakin oli lähes kokonainen kerros. 

Mikä kumma meidät sai varaamaan aamuyön lennon kotiin? Hinta tietysti ja varmaan ajatus siitä, että jos on perjantaina aamupäivällä kotona, ehtii hyvin nukkua tarpeeksi vielä viikonloppuna. 

Herättiin siis aamukahdelta. Kotosuomessa oli vasta puoliyö, mutta olimme kuitenkin ehtineet nukkua nelisen tuntia. Aamukahvi, suihku, laukut kiinni ja alas respaan. Ystävällinen mies tuli kadulle viittilöimään taksia meille. Ei Dubaissa soiteta taksia aamukolmeltakaan, mennään vain kadulle viittilöimään ja odotetaan, kun taksi sattuu paikalle. Noin kymmenen minuutin odotus tällä kertaa. Muitakin autoja oli liikkeellä melko paljon. 

Ei olla lentokoneessa nukkujia kumpikaan, Juha vielä vähemmän kuin minä. Otin kahdet noin tunnin torkut korvatulppien, silmälappujen ja kaulustyynyn avulla, mutta muu aika meni enimmäkseen syödessä ja valokuvia poistaessa. Onnistuin vielä poistamaan noin puolet kuvista, vaikka olin jo kertaalleen käynyt ne läpi. 

Vastaanotto oli ihana. Ella juoksi halaamaan kentällä, Tuukka oli käynyt meillä kotona nostelemassa postit ja keittänyt kahvin valmiiksi. Upeaa! iltaan mennessä oltiin tavattu liuta muitakin lastenlapsia, se uusinkin ihan pikkuinen, ja jaettu pois osa tuliaistaateleista.

Mitkä jäivät päällimmäisiksi vaikutelmiksi? Menisimmekö uudestaan? 

Miksipä ei mentäisi, jos on pakko päästä Suomen talvea pakoon. Tammi – helmikuussa 25 astetta aurinkoa voisi houkuttaa toistekin. Dubai on erittäin siisti ja ystävällinen, siellä oli helppo olla. Taksi oli halpa ja sillä pääsi mihin vain. Aloitimme joka päivä tunnin auringonotolla ja aamu-uinnilla hotellin katolla.

Mitään sellaista nähtävää ei tällä hetkellä tule mieleen, että sinne pitäisi lähteä uudelleen. Kiiltäviä pilvenpiirtäjiä, leveitä liikenneväyliä, valtavia ostoskeskuksia, hiekkaista merenrantaa – ei mikään oikein meidän juttu. Jos haluaisi shoppailla, siihen voisi olla hyvä tilaisuus tammikuussa. Kesällä sinne ei voi mennä ollenkaan, kun lämpötilat kohoavat 40 – 50 asteeseen. Jos olisi talvella edes jotain kulttuuria, oopperataloja, konserttisaleja, teattereita, mutta  tuolla rahan keskellä ei ilmeisesti kovin keskeisesti satsata tällaiseen, vaikka muuten houkutellaankin turismia paikalle.  Suurimmat satsaukset näyttävät kohdistuvan huvipuistoihin ja ostoskeskuksiin.

Aavikkosafarilla ei käyty. Olisikohan pitänyt? Tai jos ensi kerralla?

Kaiken kaikkineen kuitenkin oli ihan kiva nähdä tämäkin ja johtuneeko sitten auringosta niin mieli on aika virkeä.

Kirjoittelemme retkistämme lisää. Voit seurata meitä Facebookissa: Ailajajuha.

Marttilan joulupolku

Tiedätkö sinä, missä Helsingissä on Marttila? Moni ei ole paikasta kuullutkaan. Ainakin näin väitetään viime viikolla Hesarissa ilmestyneessä artikkelissa, jossa Marttilan omakotialueesta kerrotaan. Marttila on Pitäjänmäen kainaloon jäävä omakotialue, joka syntyi rintamamiestaloja rakennettaessa.

Alueella on selkeä historia ja siksikin se on ainutlaatuinen paikka asua. Aktiiviset asukkaat myös pitävät meteliä Marttilan puolesta, jotta alueelle ei nousisi turhan moderneja tornitaloja ja pieni kyläidylli säilyisi. Alueelta talon ostavat saavat kyllä nykyisin jo varautua remontteihin.

Marttilan yhteisöllisyys hakee artikkelin mukaan vertaistaan. Asukkaat tuntevat toisensa ja järjestävät tapahtumia. Kuulimme, että pihoissa on jo perinteeksi muodostunut joulukylä, johon osallistuvat laittavat pihoihinsa jos jonkinlaisia kekseliäitä ja jouluisia asetelmia. Kun tästä kuulimme, nousimme heti pyörille ja pyöräilimme katsomaan.

Olen itse syntynyt ja kasvanut Marttilassa, siis Marttilan kunnassa, joka on 40 kilometriä Turusta itään. Senkin takia Marttilan kaupunginosa kiehtoi ja halusin siihen oitis tutustua.

Pihojen asetelmat kertovat asukkaitten harrastuksista, eivät pelkästään joulusta. Tämän talon pihassa kerrottiin pihan linnuista, niiden ruokkimisesta ja pesimisestä.

Huumoriakin löytyi. Nähdessäni tämän luulin ensin, että joku on keksinyt kirjoittaa ideansa Marttilan murteella, mutta sitten jotkut sanonnat alkoivat vaikuttaa vähän yliampuvilta. Ei ihme, Turun puolen murteen tunnistin, mutta Heli Laaksonen onkin Raumalta, jossa sanat ovat vielä lyhyempiä.

Iso osa talojen vierellä olleista jouluasetelmista oli kuitenkin perinteisempiä joulun aiheita.

Asukkaiden harrastukset tulivat kyllä esille. Tontutkin voivat pilkkiä.

Joku oli laatikossaan esitellyt kaikki alueella kohtaamansa eläimet.

Hauskin ja yllättävin oli kuitenkin tämä hyönteishotellin jouluyöstä kertova rakennelma, jonka vieressä jaettiin myös tietoa hyönteisten talvehtimisesta.

Oli kiva paikka käydä ja kierrellä Mottitiellä, Partiotiellä, Viestitiellä ja Korsutiellä. Katujen nimetkin siis liittyvät kylän historiaan.

Tullessamme kotiin alkoi juuri sataa lunta. Ihan viime tipassa siis pyöräretkemme teimme. Marttilan joulupolkua voisi kyllä käydä katsomassa uudelleenkin, hämärän tullessa valot tulisivat enemmän esille, mutta päivällä oli varmaan helpompi lukea opastauluja.

Voit seurata retkiämme Facebookissa täällä: Facebook: Ailajajuha

Seimet kertovat Betlehemistä, joulusta ja muustakin

Espanjan jouluseimet ovat valloittaneet minut. Niitä on kaikkialla,  ei vain kirkoissa vaan myös kaupungintaloilla, toreilla, näyteikkunoissa ja jopa liikenneympyröissä, ja ne ovat monipuolisia, todellisia kuvakertomuksia joulusta ja joulun ympärille sijoittuvista tapahtumista. Joissain kylissä on jouluseimiä myös livenä, paikallisten asukkaiden näytteleminä, mutta sellaista en ole vielä ehtinyt nähdä.  Loppiaisen jälkeen seimet puretaan.

Ihan uusi innostukseni seimiin ei ole, mutta espanjalaisseimien monipuolisuus on yllättänyt.

Lue loppuun

En onnistunut tänäänkään!

Kuinka pitkälle matkalle sähköpyörän avustus riittää? Halusimme kokeilla, milloin akku loppuu. Sää näytti lupaavan sopivalta eli pilviseltä ja harmaalta, mutta ei kumminkaan sateiselta. Lähdimme matkaan. Kun kahdeksan tunnin ajeluretken jälkeen olimme kotona taas, emme tienneet vastausta vieläkään. On tää nyt vaikeaa.

Alku oli lupaava. Ajoimme Pakilasta Vantaanjoen rantaan, käännyimme Longinojalle ja ennen pitkää olimme jossain Malmilla. Emme suunnitelleet erityisesti mitään, käännyimme vain aina sellaiseen suuntaan, jonne näytti olevan sopiva pyörätie.

Lue loppuun

Mä tein sen!

Ainakin suunnittelin tekeväni, eli kokeilevani, miten pitkään matkaan sähköpyörän akun lataus kestää. Oli upea sää, pyöräily oli nautinto, eli edellytykset pyöräillä reippaasti koko päivä olivat kunnossa. Lähdimme Vantaan suuntaan ja katsoimme kartasta, miten lentokenttä kierretään.

Omille tottumuksilleen ei vain voi mitään. Vähän väliä matka katkesi hetkeksi, kun tien varressa näkyi jotain mielenkiintoista.

Lue loppuun

Stadionin torni – heti uudelleen!

Kävimme lauantaiaamuna Stadionin tornissa ja laitoimme WhatsApp-viestin lastenlasten ryhmään: ”Kuka haluaisi huomenna lähteä Stadionin torniin meidän kanssa?” Saman tien saimme ostaa yhdeksän uutta lippua. Kaksi eläkeläislippua (4€), 5 lastenlippua (4€) ja kaksi aikuisten lippua (6,50€). Yli 16-vuotiaat ovat jo aikuisia.

Tapasimme vanhimmat lastenlapsemme Stadionin tornin juurella ja jännitimme, kuinka kauan kestää, että koko ryhmä pääsee hissillä ylös, kun sinne päästetään vain kymmenkunta kerrallaan. Turhaan jännitimme, noin viiden minuutin päästä neljä henkeä tuli alas ja puolet meistä sai luvan mennä hissiin. Ja ihan hetken päästä loput. Uskomatonta, noin hieno paikka, eikä tuon isompaa ryntäystä edes aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä. Omassa porukassa olimme ylhäällä.

”Wau! Onpa täältä hienot näkymät!” Aika yksimielinen reaktio koko porukalta. Saman tien aloin haastatella nuorisoa: ”Sano yksi juttu, mikä on sinun mielestäsi hieno:”

Lue loppuun

Stadionin torni – juuri nyt!

Mitä Stadionin tornista ei näy? Juha muisteli kouluajan ympäristöopin kirjan tekstiä, mutta minä kaivelin esille kameraa ja halusin nähdä sen, mitä sieltä näkyy.

”Stadionin tornista ei näy vain Helsinkiä vaan myös Espoota ja Vantaata”, luki siinä Juhan ympäristöopin kirjassa. Totta. Mennäänpä yksityiskohtiin, nimittäin niin paljon näkyy.

Aurinkoisen sunnuntaiaamun päähänpisto oli täydellinen ajoitus. Stadionin tornista näkyi fantastisia ruskamaisemia yli Helsingin joka suuntaan.

Lue loppuun

Porkkalaniemi – nyt tiedän, miksi tulin!

Porkkalanniemi mainittiin keväällä usein yhtenä niistä paikoista, joissa poikkeuskevät aiheutti ruuhkia luonnossa. Vältimme sitä ja etsimme muita kohteita. Lokakuun aurinkoisena perjantaina olimme tulossa Kirkkonummelle konserttiin ja luonto kutsui. Lenkkarit jalkaan ja kamera mukaan!

Nopea vilkaisu kartalle ja osoitteeksi Omsatuntie 16, Hirviniiityn parkkipaikka, jolta pääsi suoraan Telegrafbergetin lenkille ja siltä poikkeamaan Pampskatanin pistolle.

Loput syyt tulla tänne ja kävellä Pampskatanin kärkeen asti löytyvätkin sitten kuvista.

Telegrafbergetin reitillä olisi ollut lisää näköalapaikkoja ja muutkin reitit kutsuivat. Vaikka mottomme mukaan meillä ”ei ole kiirettä mihinkään”, tällä kertaa meillä oli aikataulu, joka hiukan lyhensi aikaa, jonka olisimme voineet näissä upeissa maisemissa viettää. Seuraava elämys kutsui.

Ajoimme Kirkkonummen kirkolle.

Nautimme rauhassa ja turvavälein Club For Fiven tällä kertaa akustisen konsertin.

Kotiin lähtiessämme konsertin jälkeen oli jo pimeä. Lokakuinen aurinkoinen päivä oli lyhyydestään huolimatta ehtinyt tarjota hienot elämykset.

Palaan vielä joskus Porkkalanniemelle. Pitkä mutkainen tie Kirkkonummelta Porkkalaniemeen kutsuu kyllä mieluummin silloin, kun kaikki muut eivät aja sinne myös. Vaihtoehtona ruuhkattomampaa paikkaa etsivälle suosittelen lähellä olevaa Linlon ulkoilualuetta. Matka on lyhyempi, väkeä on vähemmän ja Linlo tarjoaa hyvät taukopaikat, polut ja näköalat. Kävimme siellä kesällä. Tässä linkki tekstiin:

Linlon ulkoilualue

Kirjoittelemme retkistämme lisää. Voit seurata meitä Facebookissa: Ailajajuha.

Kirkkonummi jäi houkuttelemaan muutenkin. Kirkonmäeltä katselin vastapäisen uuden kirjastorakennuksen mielenkiintoista kuparista seinää. Kirjasto avataan pian, pitääpä poiketa katsomassa, onko Oodi saanut kilpailijan.