Graz – oopperaa, tunnelmia ja tunteita

Graz on Itävallan toiseksi suurin kaupunki. Ajoimme sinne ensimmäistä kertaa ja olimme jo etukäteen aivan innoissamme monesta kiinnostavasta nähtävyydestä ja niiden kiertelystä. Linnavuori näköaloineen, sininen sukellusveneen näköinen modernin taiteen museo, joessa kelluva Murinselin keinotekoinen saari, vanha kaupunki ja monenlaiset kirkot ja kulttuurirakennukset olivat suunnittelemani kävelyreitin varrella. Eggenbergin linna, joka on yksi Itävallan merkittävävimmistä barokkilinnoista sijaitsee sen verran kaupungin ulkopuolella, että sinne olisi pitänyt mennä ykkösen ratikalla tai autolla.

Tulimme Graziin illan suussa ja pidimme kiirettä etsiessämme sopivaa parkkipaikkaa kiivetäksemme Linnavuorelle ennen auringon laskua. Onnistuimme ja melkein juoksimme mäen ylös mutkittelevaa kävelypolkua. Näkymät olivat hienot yli kaupungin. Kuuluisa katedraali, vanha kaupunki ja alempana näkyvä puisto houkuttelivat näkemään paljon.

Moderni nykytaiteen museo oli niin erikoisen näköinen, että teki todella mieli päästä myös sisälle katsomaan.

Linnavuoren reunalla on myös kellotorni, joka peräisin vuorella sijainneesta raunioituneesta linnoituksesta.

Linnavuori on nykyisin upea puistoalue, jossa voisi hyvin viihtyä vaikka kokonaisen aurinkoisen päivän.

Meillä oli myös vähän kiire ehtiä lupaamaamme aikaan majapaikkaamme. Tervetulotoivotus oli valtavan lämmin. Isäntämme heilutti meidät tervetulleiksi nähdessään suomalaisen Volvon lähestyvän katua pitkin ja lämmin vastaanotto jatkui kaikin tavoin. Nousimme viidenteen kerrokseen hissillä, ihastuimme siistiin ja kauniiseen huoneistoon, katselimme seinien koristeita, kuulimme hyvät selostukset laitteitten toimimisesta, iloitsimme pyykinpesukoneesta, täytimme koronapassin ja muun majoitusrekisteröinnin vaatimat henkilötiedot ja isännän lähdettyä nostimme jääkaapista meille varatun kuohuviinipullon, kaadoimme itsellemme tervetuliaismaljat ja istahdimme parvekkeelle katsomaan auringonlaskua. Oli yksi matkamme onnistuneista majapaikoista kaikin tavoin. Otimme hetken ollaksemme onnellisia. Suosittelemme. (Komfortables Appartement/Garconniere in Graz für Urlaub und Geschäftsreisen)

Aamulla näkymät palkitsivat taas.

Feldbach

Graz jäi odottamaan, meillä oli luvassa hieno päivä, jota olimme myös innokkaasti odottaneet. Entinen itävaltalainen opiskelijani oli loppukesästä muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleen oltuaan kymmenen vuotta Suomessa ja opiskeltuaan Suomessa sekä lukion että yliopistotutkinnon. Hän oli kutsunut meidät tutustumaan kotipaikkakuntaansa ja järjesti meille upean päivän.

Feldbach on kaupunki Steiermarkin osavaltion kaakkoisosassa , lähellä Slovenian ja Unkarin rajaa. Se sijaitsee Raab -joen laaksossa. Grazista sinne on noin tunnin ajomatka.

Kävelimme Raab-joen laaksoa ja Melanie kertoi meille paljon Itävallan ja paikkakunnan historiasta ja siitä, miten vankityövoimalla oli rakennettu paikalle linnoitusta. Puisto näytti mukavalta ulkoilupaikalta, jokinäkymät rauhallisilta ja yksityiskohtiakin löytyi, kuten esim. kirjojen ilmainen vaihtopiste.

Katua jatkaessamme Juha yhtäkkiä hypähti: Musiikkiliike!

Feldbachin kirkon torni oli mielenkiintoisin, mitä missään olemme nähneet. Se oli toisen maailmansodan aikana tuhoutunut ja sitten rakennettu aivan uudenlainen torni tilalle. Torni on tällä tavalla osa uutta viher- ja virkistysaluetta.

Poikkesimme kirkossa sisälläkin ja alttarilla näkyi lähestyvän kiitospäivän aihe. Paikkakunnalla oltiin kiitollisia maatalouden ja hedelmätarhojen antimista.

Kirkon vieressä Feldbachin pääaukiolla on komea kaupungintalo. Ylpeinä toisistamme asetuimme Melanien kanssa sen eteen kuvaan.

Sitten teimme kierroksen valtavan hienosti ja monipuolisesti järjestetyssä Taborin kotiseutumuseossa, joka on sijoitettu vanhaan linnoitusrakennukseen, joka on koko Steiermarkin parhaiten säilyneitä rakennuksia. Museossa on 12 näyttelyä 41 huoneessa ja siellä oli helppoa ja hienoa kävellä senkin takia, että huoneitten seinillä oli hyvät selostukset museon esineistöstä ja niiden taustoista. Paikkakunnalla on paljon kalastukseen, käsitöihin ja maanviljelyyn, puutarhanhoitoon liittyvää historiaa, josta esineistö elävästi kertoo. Melaniellakin oli paljon hienoa kerrottavaa, jopa sellaista, että hän oli itse löytänyt hautoihin liittyvää arkeologista esineistöä.

Mielenkiintoista päivässämme oli myös ajaa pois keskustasta, sille kylälle, jossa Melanie oli aloittanut koulunsa ja kasvanut. Saimme jakaa paljon muistoja ja tunteita lapsuudesta ja koulunkäynnistä ajaessamme hänen kotiinsa, jossa äiti jo odotti.

Poikkesimme matkalla myös kylän aukiolla ja kirkossa, jossa oli hauska yksityiskohta. Värillisten ikkunoiden kautta syntyi auringon luomia väriläikkiä sisätiloihin. Ja täälläkin näkyi se kiitospäivän lähestyminen.

Olikohan tämä loppujen lopuksi koko päivän huippuhetki? Melanie oli tilannut paikalliselta tuottajalta tyypillisen lounastarjottimen. Oli upeasti laitettu ja joka ikinen ruoka-aine oli herkkujen herkku. Voi mikä nautinto! Saisipa joka matkalla kokea jotain näin ihanaa. Ja kaunista.

Matkapäivämme ei vielä päättynyt tähän, mutta iloinen, onnellinen ja tunteellinen tapaaminen oli tehnyt päivästämme ikimuistoisen. Keskustelimme paljon lapsuudestamme sekä koulunkäynnistä ja opiskelusta. Aivan erityisesti pohdimme sitä, miten iso merkitys on sillä, että lasta kannustetaan tai hänet lannistetaan yrittämästä. Aivan olennainen ja iso merkitys ajatellen koko elämän kulkua. Sattumalta tämä päivä oli myös Kansainvälinen opettajien päivä, eli Melanie oli tälläkin tavalla tehnyt päivästäni ainutlaatuisen. Tämän tulen muistamaan aina.

Riegensburgin linna

Saimme häneltä vinkin lähteä tutustumaan myös Riegensburgin linnaan, Ja sinnehän me! Jo nähdessämme linnan tiesimme, että tänne piti tulla.

Lipunmyyjä huomautti, että meidän pitää pitää vähän kiirettä, meillä olisi vain puolisen tuntia aikaa tutustua linnaan, joten sinne meno piti valita nopeimmalla tavalla. Kävellenkin olisi päässyt,

Kuten olettaa sopii, korkealta mäeltä oli hienot näkymät takaisin parkkipaikalle, ympäröivään maaseutumaisemaan, viinirinteille ja Riegensburgiin.

Tätä maisemaa ihaillessamme huomasimme yllättäen, että tästä suunnasta linnalle voi jopa itse kiivetä. Pari reipasta naista nousi jyrkänteen köysien varassa kiiveten. Huh! sanoin minä ja hymyillen peukutin.

Linnassa sisällä on hienoja huoneita ja paljon historiaa. Harmi, että meidän piti vain kävellä läpi paljonkaan pysähtelemättä. Jäipähän hienosta paikasta kuvia ja muistoja kumminkin.

Linnalle olisi päässyt kävellenkin ja myös sieltä pois. Harkitsimme hetken, mutta päätimme sitten niin, että odotellessamme viimeistä hissiyhteyttä käymme katsomassa pikkuisen matkaa alamäkeen. Linnasta oli hienot maisemat täältäkin suunnasta.

Kokonaisuudessaan oikein kiinnostava käyntikohde tämäkin. Tässä vielä opastaulun antama kartta:

Graz ja Grazin ooppera

Illan saapuminen Graziin, Linnavuoren näkymät, yllättävän iloinen saapuminen majapaikkaan ja suunnattoman tunteikas ja hieno päivä Feldbachissa – näiden jälkeen jäljellä olevaan Grazin kävelykierrokseen kohdistui suuria odotuksia. Majapaikkamme ei ollut keskustassa, joten lähdimme etsimään lähintä bussipysäkkiä.

Ihan reippaasti emme sinnekään kävelleet, lähiön pihapuistoissakin oli nähtävää.

Bussipysäkki näytti löytyvän, mutta miten täällä maksetaan, minne bussi menee – ne normaalit kysymykset olivat ilmassa. Onneksi pysäkillä oli ystävällinen mies, joka yritti vastata kysymyksiimme ja kun ei ihan kaikkea tiennyt, vinkkasi mukaansa bussiin, kysyi toiselta matkustajalta, joka katsoi ensin kännykästään ja sitten kävi kysymässä kuskilta ja lopuksi bussin päätepysäkillä Murpark-ostoskeskuksen vieressä ystävällisesti neuvoi meille, miten ostamme automaatista päivälipun ja miten jatkamme. Voi miten meistä pidettiin huolta! Monta ihmistä auttoi turisteja ja toivotti hyvää päivän jatkoa.

Bussissa näkyivät Itävallan tiukat koronarajoitukset, joiden takia kuljettajan vieressä olevaa bussin etuovea ei saanut käyttää. Sekin tuntui vain hyvältä.

Grazin keskustassa kiertelimme aluksi kauniita katuja ihaillen, kävimme turisti-infossa hakemassa kartan ja poikkesimmepa yhdessä kirkossakin.

Ennen kuin lähdimme suunnistamaan Modernin taiteen museoon, Murinselille ja uudelleen Linnavuorelle, etsimme Grazin oopperan rakennuksen. Sinne mennessämme olisi jopa tehnyt mieli istahtaa tähän paviljonkiin, jos se olisi ollut auki.

Oopperalippujen ostossa näkyi koronan vaikutus selvästi. Jono eteni melko hitaasti, koska kaikilta kerättiin koronapassin lisäksi myös henkilötiedot kotiosoitteita, puhelinnumeroja ja sähköpostiosoitteita myöten. Olimme odottelusta huolimatta tyytyväisiä siihen, että tiesimme osallistuvamme tilaisuuteen, jossa osallistujien turvallisuudesta huolehdittiin kaikin mahdollisin keinoin ja näin myös haluttiin pitää kulttuuripaikat auki. Hetken päästä meillä oli liput illaksi.

Ja sitten tuli mutka matkaan. Ensin kaivoimme vain sateenvarjot esille repusta, mutta sitten jouduimme pian jo hyppimään lätäköissä. Luikahdimme sisälle kahvilaan, jossa ei ollut lisäksemme kuin yksi asiakas ja ajattelimme odotella hetken, voisimmeko jatkaa kävelyä. Ei muuten ollut yllätys, että meiltä taas kerättiin henkilötiedot ja paperiin merkittiin myös, missä pöydässä istuimme ja milloin olimme tulleet. Yllätys ja pettymys oli, että sade tuli koko ajan rankemmaksi.

Eipä siinä sitten oikein muuta voinut tehdä kuin etsiytyä ratikkapysäkille ja keskeyttää ulkoilmakierros. Teimme sen sijaan takit märkinä kierroksen ratikkamatkan jälkeen Murpark-ostoskeskuksessa. Paikka oli oikein hyvä, suosittelen kyllä, jos shoppailu kiinnostaa.

Illalla sitten pettymys vaihtuikin tunteelliseen juhlaan. Olimme lähes tuntia ennen oopperan alkua Oopperatalossa, näytimme rokotustodistukset ja meillä oli aikaa katsella ympärillemme, ottaa toisistamme kuvat portailla ja siirtää maski käteen kuvan nappaamisen ajaksi. Lopuksi asetuimme rauhassa melkein tyhjään saliin. Oi, miten ihanaa!

Ja sitten se ihanuus vasta alkoi. Grazin ooppera on täynnä erittäin hyviä laulajia ja orkesterisoittajia. Kaikki oli hienoa lavastusta myöten. Melkein kyyneleet silmissä kuuntelimme ja haikailimme päästä Suomessakin taas pitkästä aikaa oopperaan. Oli hienoa kokea elämys, jonka jälkeen aplodeille ei tuntunut loppua tulevan.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaamme Wieniin. Sielläkin meitä odottivat koronapassivaatimukset, laadukas huoneisto majapaikkana ja konserttielämykset. Ihan ilman pettymyksiä ei sielläkään selvitty, mutta siitä seuraavassa tekstissä.

Kävin matkamme jälkeen lueskelemassa lisää Feldbachin matkailusivuja ja varsinkin yksi paikka tuntui tosi kiinnostavalta näiden käymiemme lisäksi, nimittäin Nostalgiewelt-Posch, jossa on tila- ja hyllykaupalla kaikkea nähtävää autoista ja kodin esineistä nukkeihin ja nalleihin ja vieläpä Antonov-lentokone. Tällaisen kuvakaappauksen otin heidän omalta sivultaan.

Siihen pääsee tutustumaan virtuaalisesti kävellen tästä linkistä: https://www.nostalgiewelt-posch.at

Bohinj – Slovenian kaunein järvi

3 vastausta

Vai onko se Bled? En osaa valita. Sekä Bled että Bohinj olivat jälleen kerran matkareitillämme, eivätkä sattumalta ollenkaan. Bled ja Bohinj ovat ohittamattomia.

Bled tarjoaa turisteille enemmän palveluja, esimerkiksi isoja hotelleja, paremmat matkayhteydet ja rakennetummat rannat, joten Bohinj on hieno valinta sille, joka arvostaa vielä enemmän luontoa ja rauhallisuutta. Näitä olemme arvostaneet mekin jo monta kertaa. Bohinj-järvellä olemme jopa uineet, vaikka se harvoin kuuluukaan päiväohjelmaamme. Ja Bohinj-järven kiersimme kerran pohjoisrannan polkua pitkin täysin kahdestaan tapaamatta ketään muuta. Polku ei kulje ihan rannassa ja kivisyytensä takia se ei myöskään ole esteetön. Rauhallinen luontokokemus kuitenkin parhaimmillaan.

Nyt lähdimme käymään järvellä pyörät auton perässä, kun ajattelimme, että rantoja pitkin voisi pyöräillä esimerkiksi Savican vesiputoukselle johtavan polun alkuun. Mielikuvamme kuitenkin petti, järven rannassa ei ollutkaan erillistä pyörätietä, vain pehmeällä soralla päällystetty kävelytie ja kapea autotie. Meitä ei kiinnosta ajaa autojen kanssa samaa väylää, joten jatkoimme Savican vesiputouksen polun parkkipaikalle autolla ja lähdimme nousemaan polkua. Polku oli rakennettua ja melko helppoa ja vähän väliä oli penkki tai penkki ja pöytiä levähdyksiä varten. Liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, ehkä tyypillistä juuri valitsemallemme sunnuntaipäivälle.

Itse putous on nähtävissä vain aivan sen läheltä. Sekä näköalatasanne että puoleen rinteeseen asti ulottuvat portaat tarjoavat näkymän. Tämän käyntimme ajankohta, eli lokakuun alku ei ole se hetki, jolloin putous olisi komeimmillaan. Kuivan kesäkauden jälkeen vettä on vähemmän kuin alkukesästä, kun jäät vuorilla sulavat. Ero näkyy kuvista. Ensimmäinen kuva on paikan infotaulusta, toinen itse ottamamme. Mutta oli tämä siitä huolimatta kiva paikka pistäytyä. Kalliot, veden kohina ja vihreänturkoosi vesi ovat aina hienoja elämyksiä. Kerran kävimme täällä kesäkuussa ja putous oli tosiaankin silloin komeampi. Kalliot putouksen takana olivat jälleen komea elämys.

Palasimme takaisin järven rannalle ja parkkeerasimme auton lähelle leirintäaluetta. Siitäkin näki, että turistisesonki oli, pari asuntoautoa näimme, telttoja emme ollenkaan.

Myöskin järvellä liikkuvien veneiden paikka oli suljettu. Niitä olimme viimeksi muutama vuosi sitten täällä käydessämme nähneet todella paljon. Silloin kävelimme sen järven pohjoisrannan polun idästä länteen ajatuksella mennä takaisin veneellä, mutta yllätykseksemme viimeinen turistivene oli juuri lähtenyt. Taisimme olla jo silloin vanhan ja väsyneen näköisiä, kun veneen kuljettaja tarjoutui viemään meidät autollaan takaisin lähtöpaikkaamme. Ja vei. Ystävällisesti, eikä veloittanut siitä paljon mitään.

Näitä muistelimme ihaillessamme järven kauneutta ihan rauhassa kahdestaan.

Täältä pääsisi nousemaan myös Vogel-alueelle. Voipa olla, että sieltä olisi hienoja näkymiä järven yli. Ilmeisesti paikka on kuitenkin enemmän hiihtokeskus, vaikka näimme kyllä muutaman hissin kulkevan nytkin.

Bohinj-järven itäisessä päässä oli vähän enemmän väkeä ja elämää. Tämän selfien otimme kuitenkin ihan itse. Juha kokeili, miten kännykän kamera tottelee ranteessa olevan kellon käskyä: ”Ota kuva!” Ja ottihan se.

Tässä päässä järveä on myös nätti silta ja pieni kirkko.

Kirkko sattui olemaan auki ja käytin heti tilaisuuden hyväkseni. Maksoin pääsymaksun ja avasin oven. Yllätyksekseni pieni kirkko olikin täynnä. Menossa oli saksankielinen opastus ja kuuntelin oppaan kertomuksia yksityiskohdista ja kirkon historiasta. Kun ryhmä lähti, jäin yksin kirkkoon ja otin muutaman kuvan pienestä ja valtavan koristellusta kirkosta.

Kirkon eteisessä oli matkamuistomyymälä. Yllätyksekseni näin hyllyssä samantapaisia kaisla-askarteluja, joita olin kerran ostanut matkamuistoksi Bratislavasta.

Bled vai Bohinj?

Kumpi on se kauniimpi, Slovenian ykkönen? Molempia kehutaan, niin kehumme mekin. Bledissä on enemmän ruuhkaa, varsinkin turistisesonkina, mutta myös viikonloppuina, koska se tuntuu olevan myös paikallisten suosikki. On Bohinjissakin turisteja toki. Molemmissa on myös mahdollisuus luonnossa retkeilyyn. Bohinjissa järven kiertäminen, Savican putous ja Vogel hiihtokeskus, Bledissä taas Ojstrican rinteet ja Vintgar tulivat meille tutuiksi.

Emme päätä, kumpi on ykkönen. Mitä sinä ajattelet?

Tässä on linkki kirjoitukseen, jossa kerromme Bledistä:

Bled

Bled

Samoilla seuduilla pyörälimme myös muilla järvillä, eli Triglavin kansallispuiston maisemissa ja Italian puolella Lago di Fusine -järvillä.

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Myös Vršic-solatien seikkailupäivänä reitillemme osui paikallisia järviä, esimerkiki Jasna-järvi lähellä Kranjska Goraa ja Predil-järvi Italian puolella. Molemmat innoittivat kahvitaukoon.

Vršic-solatie – serpentiinejä ja maisemia

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

Bled

3 vastausta

Bled on on Slovenian suosituin, kaunein ja kuvatuin kohde. Järven keskellä pienessä saaressa oleva valkoinen kirkko näkyy kaikissa Slovenian matkailuesitteissä ja turistien ottamissa kuvissa. On se todella kaunis.

En edes muista, kuinka monta kertaa olemme Bledissä käyneet. Ehkä viisi?

Perusjuttu Bledissä on kiertää järvi. Järven ympäri kulkee helppo kävelyreitti, josta suurimman osan voi yhtä hyvin pyöräillä. Välillä kävelyreitti siirtyy lankkupolulle veden rajaan ja silloin tietysti pyöräilijä jää ajoväylälle. Kuuden kilometrin reitti sopii kävelyyn erittäin hyvin, koska joka tapauksessa koko ajan tekee mieli pysähdellä nauttimaan maisemista ja kirkkaasta osin turkoosista järvestä tai ottamaan kuvia. Uimarantaakin löytyy.

Kuvaajien suosikki on siis ilman muuta järven keskellä oleva kirkko.

Järven rannalla on myös koko ajan näkyvissä korkealle jyrkän kallion päälle rakennettu linna.

Linnaan pääsee järven rannasta kiipeämällä pientä viitoitettua polkua, mutta jos on liikkeellä autolla, linnan vieressä on myös parkkipaikka. Linnasta on hienot näkymät yli järven.

Järven itäisessä päässä on enemmän palveluja turisteja ajatellen. Parkkipaikkoja, hotelleja, kahviloita, myymälöitä, rakennetumpia puistoja, turisti-info yms.

Täällä istahdimme mekin hetkeksi terassille ennen kuin jatkoimme kävelyämme takaisin järven läntisempään päähän, jonne olimme jättäneet auton. Kahvikupin teksti oli päivän osuma. Päivän kauniit maisemat, rento liikkuminen ja yleensä se, että olimme taas matkalla ja jälleen kerran Bledissä teki hetkestämme mielenkiintoisen ja onnellisenkin,

Tästä kartasta näkyy parkkipaikka Pristava, jonne sen auton jätimme. Ja miksi tänne? Olimme katsoneet, että täällä päässä on paikka, josta voi nousta rinteelle maisemia katsomaan, eli Mala Osojnica tai Ojstrica polun alku.

Sinne olimme siis aamulla ensimmäiseksi suunnanneet . Eipä ollut ihan sellainen polku, jonka luulimme suunnitelleemme, mutta kun ei ole kiirettä mihinkään, jokaisen juuren ja kiven voi sovittaa askeleisiinsa yhden kerrallaan. Juhan sauvoista oli kyllä iloa myös.

Mutta sitten tuli sauvakävelijälle stoppi. Hän jäi istumaan ja odottamaan.

Jatkoin sitten yksin portaat ylös ja pääsin näköalapaikalle. Polku jatkui vieläkin ylemmäs, mutta kyllä tämä jo riitti. Kirkko saarella ja ympäröivä sininen järvi olivat niin viehättäviä, että soitin taas Juhalle ja sanoin, että ei kannata huolestua, vaikka vähän aikaa viivyn.

Oli ihan kiva nousu rinteelle ja polku sieltä alas.

Toinenkin meille sopiva patikkareitti löytyy Bledistä, nimittäin Vintgarin rotko. Sinne pääsee kyllä autollakin, mutta me nousimme kylästä kävellen. Polun varrella oli mukava katsella paikallista maaseutua, jolla heinien kuivatustelineitä oli vähän väliä. Reitti oli selkeästi viitoitettu.

Rotkon kävely on hidasta. Ei tietenkään siksi, ettei näillä lankkuterasseilla voisi kävellä reippaastikin, mutta kamera hidastaa matkaa huomattavasti.

Polku päättyy Sumin putoukseen ja sieltä voi jatkaa ylöspäin rinnettä, kunnes tulee jälleen metsän jälkeen aukeisiin maisemiin.

Vintgarissa kävelyä suosittelemme, se on niin vaikuttava. Ainoa miinus on ehkä se, että tosi moni muukin tietää sen olevan hyvä käyntikohde, eli sesonkiaikoina voi varautua siihen, ettei saa kävellä yksin. Tässä kartta kävelyreitistämme:

Miksi pitäisi vielä palata Blediin? Mitä on näkemättä?

Olemme joka kerta katselleet näitä veneitä ja päättäneet, että ensi kerralla sitten. Mutta ei vielä nytkään. Katselimme vain, että moni muu kyllä nautti järvestä veneestä käsin.

Ja mitä vielä? Emme ole käyneet myöskään saarella olevassa kirkossa. Sinne pääsee veneellä vastakkaiselta rannalta ja kirkkoon on myös opastettuja kierroksia. Kirkon tarinakin kiehtoo: Bledin linnassa asunut leskirouva sulatti kaiken omistamansa hopean ja kullan teettääkseen kellon kuolleen miehensä muistoksi. Kello piti kuljettaa saarelle, mutta kello, laiva ja laivan miehistö upposivat myrskyssä. Leskirouva meni suunniltaan, myi koko omaisuuteensa ja muutti Roomaan nunnaksi. Kun hän kuoli, piispa kustansi kirkolle uuden kellon kiitokseksi hyvästä nunnaelämästä. Kirkossa on nyt kello ja jokainen, joka kolmesti soittaa kelloa ja uskoo Jumalaan, saa toiveensa toteutetuksi. Pitäisi varmaan käydä kokeilemassa, koska toiveita riittää.

Pari päivää retkeilykäyntimme jälkeen oli sunnuntai ja tulimme takaisin osallistuaksemme katoliseen messuun linnan lähellä olevassa kirkossa. Oli upea kirkko tämäkin, kannatti ehdottomasti käydä, vaikka tällä kertaa olimme tilaisuudessa, jossa emme ymmärtäneet muuta kuin viisi sanaa: Jeesus, Kristus, Maria, halleluja ja aamen.

Kirkon jälkeen jatkoimme matkaa toiselle Slovenian suositulle järvelle, eli Bohinj-järvelle. Siitä on sanottu, että se on Slovenian kaunein järvi. En osaa laittaa näitä kahta järveä kauneusjärjestykseen, ovat molemmat aivan ihania. Seuraava teksti sitten Bohinjista.

Emme tällä matkalla käyneet myöskään Bledin linnassa. Se on myös kiva käyntikohde, sekä linna että maisemat. Laitan tähän linkin Unelmatrippi-blogin postaukseen ko. linnasta, niin voit lukea ja innostua:

Satumainen Bledin linna

Satumainen Bledin linna

Olimme tällä kertaa varanneet Slovenian käynnillemme vain viisi yötä Mojstranasta muistellaksemme samalla myös entisiä Slovenian vierailujamme. Liian vähän! Slovenia on ihana matkakohde. Se tarjoaa juuri sitä, mitä haluamme: kauniita maisemia, rauhaa ja miellyttäviä liikkumismahdollisuuksia. Ja tykkäämme kyllä käydä erilaisissa historiallisissakin kohteissa, näistä mainitsen tässä nyt esimerkiksi Kobarikin sotamuseon ja Franjan partisaanisairaalan.

Tässä edellisten päivien tekstit:

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

13 vastausta

Grosslockner, Stelvio, Timmelsjoch, Furka – tuttuja nimiä, kun puhutaan vuoristojen maisemareiteistä, mutta tunnetko tämän? Vršič solatie Kranjska Goran ja Trentan välillä tarjoaa samanlaisia haasteita ja maisemia. Viimeksi ajoimme sen lokakuussa.

Vršič on Juliaanisten alppien ja Slovenian korkein kohta ja se toimii erittäin hyvänä paikkana lähteä vuoristoon patikointiretkille. Itse tie on rakennettu alun perin sotilaallisiin tarpeisiin ja sen nimi onkin Ruska cesta eli venäläinen tie. Tie Kranjska Gorasta Trentaan ei ole mahdottoman pitkä, joten ehdimme päivän mittaan kokea myös muuta kuin tämän serpentiinitien.

Aloitimme Ratecen kylän kohdalta kääntymällä vuorten suuntaan Planica Nordic centeriin, jossa on ollut lentomäen maailmanmestaruuskilpailuja viimeksi 2020. Planicalle on myönnetty myös hiihdon maailmanmestaruuskilpailut vuodeksi 2023. Ei hiihdetty, ei lennetty, mutta katsottiin hienoa maisemaa ja seurattiin nuorukaisten lentelyä alas hyppyrimäistä. Alueella oli kyllä mahdollisuuksia olla aktiivisempikin, jos olisi halunnut ja halukkaita näyttikin olevan liikkeellä. Katselin vaijerin varassa alas liukuvia ja hymyillen muistelin parin vuoden takaista lentoani Montenegrossa Tara kanjonin yli. Olisiko pitänyt taas?

Zelencin luonnonsuojelualue, jossa on turkoosivetinen lampi, rantareittejä, harvinaisia kasveja ja kahlaajalintuja sattui olemaan sopivasti lähellä, joten toinen pysähdys oli siinä. Tien vieressä olevalta parkkipaikalta oli lyhyt matka ja helpot polut lammelle, jonka vieressä oli myös lintutorni. Polulla tuli vastaan useitakin lapsiperheitä, joiden pikkuiset katsoivat meitä hymyillen, tervehtivät ja vilkuttivat. Kuulin jonkun äidin sanovankin lapselleen, että vilkuta nyt joulupukille. Parkkipaikan vieressä oleva kahvila ei näyttänyt ruuhkaiselta. Oli mukavaa ja rauhallista luontoa.

Seuraavankin pysähdyksen teimme vielä ennen varsinaiselle solatielle ajamista. Jasna järvialue näytti olevan suosittu pysähdyspaikka. Uimareille vesi taisi olla jo lokakuun alussa vähän kylmää, mutta heitäkin näkyi. Enimmäkseen ihmiset istuskelivat terasseilla ja rannoilla ja rentoutuivat katsellen maisemia ja upean kirkasta vettä. Mekin kaivelimme eväskahvit esille ja istahdimme turvalliseen ja rauhalliseen seuraan nauttimaan kahvimme kauniissa maisemassa.

Ja sitten kohti Vršičin tietä ja ylöspäin vuorille. Tie on kapea ja mutkainen, liikennettäkin näytti olevan, joten pientä varovaisuutta tarvittiin koko ajan. Hidas vauhti sopi kyllä meille hyvin, koska ympäröivät maisemat palkitsivat koko ajan.

Yksi erikoinen pysähtymispaikka reitin varrella on Ruska Kapelle eli venäläinen kappeli. Se kertoo myös tien historiasta. Tie oli olemassa aiemminkin, sitä pitkin kulkivat paikalliset pohjoisesta Trentaan ja trentalaiset vuoriston pohjoispuolelle asioilleen. Nykyisen tien rakensivat ensimmäisen maailmansodan venäläiset sotavangit. Vaaralliset työolosuhteet johtivat useiden vankien kuolemaan, sekä lumivyöryt että sairaudet tappoivat satoja vankeja. Heidän muistokseen venäläiset pystyttivät tien varteen kappelin, muistomerkin ja hautausmaan, joka näyttää olevan suosittu pysähtymispaikka reitin varrella. Hetken sain odottaa, että sain kappelista kuvan ilman muita ihmisiä. Paikasta on jälleen myös upeita vuoristonäkymiä.

Muutkin pysähdyspaikat houkuttivat. Selfienottajat jälleen jonossa ja yksi nuori mies tarjoutui ottamaan meistä päivän kuvan. Kiitos! Olimme kovin tyytyväisiä. Harvoin sitä näin upeaan maisemakuvaan pääsee.

Solatien ylimmällä osuudella odottikin sitten jo parikin yllätystä. Ensimmäisenä ihmettelimme vilkkaalla tiellä kulkevia lampaitten laumoja, jotka todellakin viis veisasivat ympäröivästä liikenteestä. Ympäristössä oli paljon lammaslaumoja rinteillä, eli ei ihme, että niitä oli tielläkin ja silittämään pyrkivät lapset näyttivät olevan tervetulleita myös.

Toinen yllätys oli valtava autojen määrä. Tästä näkyi, miten suosittuja ympäristön patikkareitit oikeasti ovat. Tällaisella kauniilla säällä ihmisiä oli liikkeellä paljon.

Tästä tulosuunnastamme ei meille parkkipaikkaa löytynyt ja ajoimmekin sitten vain läpi ja vähän alaspäin, jossa parkkeerasimme jyrkänteen viereen kapealle pientareelle niin kuin moni muukin.

Ylhäällä rinteellä näkyi reippaita ja rohkeita patikoijia, joita muutaman muun katsojan kanssa ihaillen ja ihmetellen katselimme.

Jatkoimme maisemareittiä alaspäin Trentan suuntaan. Navigaattorin näyttö ilmaisi aika uskomatonta ajoreittiä. Tuolta tultiin.

Ennen Trentaa piti pari kertaa pysähtyä katsomaan tien vieressä virtaavaa kirkasvetistä jokea. Näin syksyllä joki ei ollut ihan yhtä turkoosi kuin edellisellä kesäkuuhun ajoittuneella käynnillämme.

Trentassa alkoi mietityttää, pysähtelisimmekö lisää vaiko emme. Olimmehan kuitenkin reitillä, jolla olimme tutustuneet ympäristöön rauhallisemmin ja monipuolisemmin jo muutama vuosi sitten. Emme pysähtyneet, eli ajoimme tällä kertaa näiden paikkojen ohi. Trentassa oli mielenkiintoinen kirkko kattomaalauksineen ja Kobarikissa palkintojakin saanut sotamuseo. Molemmat hienoja pysähtymiskohteita.

Lähellä oli myös muita kohteita, jotka jäivät haikailun kohteeksi. Ei olisi ollut kovin pitkä matka. Näistä yksi olisi ollut Velika Korita Soče -rotko, jossa Soca-joki kapenee kallioiden väliin kapeaksi uomaksi. Paikka on kaunis ja vaikka siellä yleensä on jokin verran väkeä, jopa kallioilta veteen hyppiviä, ei tungosta kuitenkaan. Tästäkin oli hyvä muisto turkooseista vesistä ja kivoista maisemista.

Yksi Slovenian upeista putouksista oli myöskin kohtuullisen lähellä, eli Boka. Sielläkin olimme jo käyneet. Ylös kiipeämiseen polkua pitkin olisi pitänyt kuitenkin olla vähän enemmän aikaa kuin meillä nyt oli.

Mietimme myös, olisiko pitänyt kääntyä Trentasta idän kautta takaisin, mutta matkasta olisi tullut reilusti pitempi, emmekä tykkää vieraista reiteistä pimeällä. Eli tämäkin ihana maisema Soca joen varrelta jäi näkemättä tällä kertaa.

Matkamme jatkui Bovecin kautta sitten Italian suuntaan. Bovecissa pysähdyimme hetkeksi ruokakauppaan ja jälleen vuoria katselemaan.

Ja sen jälkeen vasta auringonlaskussa kylpevät vuorimaisemat alkoivatkin toden teolla viihdyttää.

Italiaan koukkaava reitti ei ollut ollenkaan huono valinta. Yhtäkkiä olimme niin kauniin järven rannalla, että päivän toinen eväshetki oli aivan välttämätön. Paikka on Lago di Predilin näköalapaikka. Kartan mukaan lähistöllä olisi ollut vaikka kuinka paljon kaunista nähtävää, eli sääli, että laskeva aurinko hätisteli kiirehtimään eteenpäin.

Päivään oli mahtunut upea palanen Sloveniaa ja Italiaa, monta ennestäänkin tuttua paikkaa ja muutama uusi, mutta päivää olivat värittäneet myös hyvät muistot edellisestä Slovenian matkasta, maisemista ja käyntikohteista. Slovenia on edelleenkin yksi niistä kohteista, jonne tekee mieli palata ja olimme iloisia palattuamme.

Tältä kartalta näkyvät päivän etapit.

Parina seuraavana päivänä jatkoimme muisteluamme kiertelemällä Bled- ja Bohinj-järvien rannoilla ja rinteillä.

Edellisen päivänhän olimme jo pyöräilleet ihaninta maisemareittiämme. Lue tästä:

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

https://ailajajuha.com/2021/11/24/maisemareitti-sloveniassa-pyoraillen/

Heidin Maailman äärellä -blogissa oli hieno teksti samoista seuduista. Erityisesti tässä tekstissä on lisää ideoita vuorilla patikoinnista, joka meidän tekstistämme puuttuu. Ja aivan mahtavia kuvia.

Road trip Slovenian kauneimmissa maisemissa

https://maailmanaarella.com/road-trip-slovenian-kauneimmissa-maisemissa/

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

5 vastausta

Triglavin kansallispuiston pohjoisreunassa Sava-joen laaksossa kulkee valtavan hyvä pyöräilyreitti Jesenicestä Italian rajalle Rateceen, josta pyörätie jatkuu Italiaan. Reitin varrelle jäävät Mojstrana, Gozd Martuljek ja Kranjska Gora, jotka ovat viehättäviä pieniä kyliä ja tarjoavat paljon majapaikkoja, laskettelurinteitä, patikkareittejä, näköaloja ja muuta viihdykettä myös matkailijoille. Pyörätie on hyvässä kunnossa ja kulkee metsän, vuorten ja niittyjen keskellä, ei edes autotien rinnalla. Siis juuri sellainen, jota me ajaisimme vaikka joka päivä. Olimme Gozd Martuljekissa 2013 kolmisen viikkoa kodinvaihtolomalla ja pyöräilimme reitillä ja muuallakin lähistöllä paljon, joten oli itsestäänkin selvää, että tulimme uudelleen juuri tänne, kun tulimme uudelleen Sloveniaan.

Löysimme upeasti tarpeisiimme sopivan majapaikan AirBnb:n kautta Mojstranasta. Oma tilava huoneisto talon alakerrassa, ystävällinen isäntä, autopaikka pihalla, pyörillekin varasto, kauppa lähes nurkan takana, joten vain viisi päivää alkoi heti tuntua liiankin lyhyeltä ajalta. Kannoimme tavaramme helposti sisään ja lähdimme auringon laskiessa käymään kaupassa ja fiilistelemään Mojstranan pienillä kaduilla. Kamera tähtäsi kuitenkin lähes poikkeuksetta vuorten rinteille.

Mojstranan kylässä saimme aamulla kysyä pari kertaa tietä ennen kuin löysimme sillan, joka ylitti Sava-joen. Pyörätie kulki tässä kohtaa joen pohjoisrantaa. Joessa oli turkoosia vettä huomattavasti vähemmän kuin muistimme edellisellä matkallamme 2013 kesäkuussa olleen.

Pyörätie oli hyvin viitoitettu.

Meillä oli päämääränä ajaa Italian puolelle Fusine-järville. Menomatka oli hienoista ylämäkeä koko matkan. Ennen järville johtavaa jyrkkää nousua tie nousi noin 200 metriä. Jotenkin se ylämäki tuntui koko ajan, sähköavustuksesta huolimatta polkeminen oli raskaampaa. Rauhallinen ja kaunis tie tarjosi näkymiä. Yksi hauska rakennelma, joka toistui niityillä, oli teline, jolle täällä nostetaan heinät kuivumaan. Siis seipäitten korvaaja, niitä täällä ei näy.

Gozd Martuljek oli paikka, jossa muutama vuosi sitten asuimme kolmisen viikkoa. Kyseessä oli kodinvaihto ljubljanalaisen pariskunnan kanssa. Heidän asuntonsa oli Ljubljanassa ja he antoivat meille tämän vuoristomökkinsä vaihtokodiksi. Tapasimme heidät Ljubljanassa, kun he olivat tulleet meiltä kotiin ja saimme sitten sen jälkeen vielä olla täällä muutaman päivän lisää. Ajasta on paljon hyviä muistoja.

Kävimme seuraavana päivänä muistelemassa ympäristöä. Emme löytäneet enää reittiä mökkiin, näytti siltä, että sen ympäristöön oli rakennettu paljon uutta. Katseltiin maisemia. Tämän vuoren juurella mökkimme oli ollut. Tuossa edessä näkyy myös Martuljekin laakso, jonka yläpäässä oli hieno putouskohde patikointiin.

Seuraava kylä oli Granjska Gora. Se on erittäin suosittu laskettelu- ja patikointipaikka. Kesällä rinteellä on paljon muutakin toimintaa, esimerkiksi pyörillä tai vaunuilla laskettelua.

Italian raja melkein huvitti. Ei tunnu rajan ylitykseltä ollenkaan, kun vain pari kylttiä kertoo siitä, että ollaan toisen maan puolella.

Pyörätie oli yhtä hyvä koko ajan.

Viitat ohjasivat Ratecen jälkeen Lago di Fusinelle. Tiestä oli tullut maksullinen, mutta pyöräilijöiltä ei maksua otettu, tyttö kioskissa vilkutti iloisesti ja peukutti meitä polkemaan jyrkkää ylämäkeä. Tien viereen oltiin rakentamassa kevyen liikenteen väylää, mutta sen valmiskin osa oli niin pehmeän sorainen, että palasimme heti autotielle. Eipä tällä tiellä paljon liikennettä ollut ja parin kilometrin hengästyttävän jyrkän nousun jälkeen olimme järven rannassa. Järviä on kaksi, eli tämän ensimmäisen jälkeen pyöräilimme vielä vähän ylöspäin toiselle järvelle.

Järven rannoilla oli ajateltu turistejakin ja kummankin järven rannassa oli kahviloita ja ruokapaikkoja. Kävellen järvet voi kiertää polkuja pitkin, mutta pyörille oli poluilla liikaa juuria.

Me joimme omat kahvit ja pyöräilimme järvien rannoilla siellä, missä pystyimme.

Kahvitaukoa venytti ympäröivä maisema. Uskomaton.

Hyvät vessapalvelutkin löytyivät.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva käyntikohde. Helppo tulla ja liikkua pyörillä. Olisi hyvin voinut tulla myös autolla, parkkipaikkoja oli ja polkuja käveltäväksi yllin kyllin.

Jos tulo tänne oli hienoista ylämäkeä, paluu Mojstranaan piti sitten olla hienoista alamäkeä, joka sähköavusteisella pyörällä on lähes kuin ajaisi autolla vapaalla. Polkaisu silloin tällöin vauhdin ylläpitämiseksi.

Mokasimme kuitenkin. Lago di Fusinen reippaassa alamäessä oikealle johtava pyörätien viitta vilahti vahingossa ohi, ja lopulta huomasimme olevamme lähes Tarvisiossa, autotiellä. Lähdimme ajamaan sitten sitä ja koimmekin aika hurjan pätkän tämän päiväistä pyöräilyämme. Jyrkkä serpentiinitie nousi ylös rinteelle, me yritimme jaksaa ja väistellä samalla autoja, joilla oli vähän vaikea väistää meitä serpentiineissä, kun seuraavan mutkan takaa mahdollisesti vastaan tulevia ei pitkältä näkynyt.

Tältä Sportstrackerin rekisteröimältä reittikartalta näkyy, millainen alku paluumatkallamme oli. Laskimme siis Lago di Fusinelta tulevaa jyrkkää alamäkeä liian alas, ja jouduimme kiipeämään takaisin ylös laakson toiselle puolelle. Mutta ennen pitkää olimme kohdassa, josta lähti pyörätie takaisin reitillemme ja kaikki oli taas hyvin. Ja sitten vasta alkoi rauha ja rentous.

Mutta tosiaankin, selvisimme ja sitten oli kaikki hyvin.

Loput parikymmentä kilometriä takaisin olivatkin sitten pelkkää nauttimista. Kevyttä pyöräilyä hienoiseen alamäkeen ja auringonlaskun maalaamia vuorimaisemia. Nauti kanssamme!

Olimme näin toistaneet yhden nautintomme vuosien takaisesta onnistuneesta lomasta. Seuraavina päivinä toistimme niitä lisää: Ajoimme Vršicin solatien serpentiinit, kiersimme Bled-järven ja Bohinj-järven ja kiipeilimme kummankin järven rinteille. Slovenia on tosi hieno matkakohde. Jos olisimme viipyneet täällä vielä pitempään, olisi seuraava pyöräily voinut suuntautua Radovnan tielle. Sillä suunnalla on Pericnikin putous, jolla kävimme silloin ensimmäisellä Slovenian lomallamme. Radovnan kautta pääsisi pyöräillen myös Blediin. Tosin huomattavasti jyrkempiä ylä- ja alamäkiä kuin tämä Lago di Fusinen retkemme.

Vršicin solatiellä ja sen ympäristössä vietetystä päivästä voit lukea lisää täältä:

Vršicin solatie – serpentiinejä ja maisemia

Zelena Horan linna Nepomuk

6 vastausta

Zelena Horan linna on paikka, josta emme todellakaan tienneet mitään aikaisemmin. Samoin paikkakunta, jonka nimi on Nepomuk. Ajoimme rauhallisesti Mariánske Laznésta etelään päin kohti Céske Budejoviceä ja yhtäkkiä näimme vasemmalla puolellamme korkealla mielenkiintoisen näköisen linnan. Eikä sitä ennen ollut kyläkään näyttänyt huonolta idealta poiketa tieltä.

Näin sitä välillä löytää sattumanähtävyyden. Ajoimme ensin kylään ja katselimme ympärillemme.

Viitoitusta seuraten olimme kohta melko ylhäällä ja saapumassa linnan alueelle. Sitä ennen oli kuitenkin lippukioski. Sen pitäjä ei ymmärtänyt sanaakaan niitä kieliä, joita me osaamme, joten elekielellä ostimme liput kahdelle eläkeläiselle ja parkkimaksun autolle.

Hauska juttu, maksoimme parkista, vaikka olimme ainoat vieraat koko alueella.

Tulimme linnan alueelle viimeiset sadat metrit kävellen ja olimme heti portilla hyvin hämmästyneitä vastaanotosta. Mitä tää oikein on???

Sama teema jatkui pienessä kappelissa, jonne poikkesimme heti linnan portilta. Joku natsi siellä oli saarnatuolissa ja samaa kategoriaa olivat kuvat seinällä.

Oli siellä vähän jotain kirkolliseenkin perinteeseen viittaavaa.

Kun tulimme ulos, näimme, että linnan pihalla meitä odotti nainen. Hän osoittautui oppaaksi, joka kierrätti meitä linnan tiloissa ja kertoi kuvista ja tiloista. Harmi, että meiltä puuttui yhteinen kieli kokonaan. Lopuksi sanomme hänelle kiitos venäjäksi, ja sen hän näytti ymmärtävän.

Linna oli korkealla ja sieltä oli ollut aikanaan hienot näkymät ympäristöön.

Linnan ympärille oli kuitenkin kasvanut niin paljon puita, että ihan noin avoimia näkymiä eivät ikkunat enää suoneet. Piti kuvitella, mitä terassilta olisi voinut nähdä.

Linnan piha kertoi kyllä siitä, että se on aikanaan ollut hieno.

Olimme todellakin linnan ainoat vieraat. Ei ollut auto saanut kavereita.

Zelena Horan linnan historia

Tämän kaiken oppaamme meille kertoi. Linnalla oli pitkä ja monipolvinen historia.

Zelená hora Chateau sijaitsee Nepomukin kaupungissa Plzeň-jih-alueella. Linnan paikalla oli alun perin vain linnoitettu kirkko, joka rakennettiin 1200-luvulla. On mahdollista, että kirkon linnoituksia rakennettiin vasta vuonna 1419, jolloin kukkulaa linnoitti Husin Mikoláš, joka antoi vuorelle nimen Olivetská. Vuonna 1420 Bohuslav Švamberkistä valloitti tämän linnoituksen. Linna, josta tuli linnan edeltäjä, rakennettiin vasta Hussin sodan jälkeen Hynek Krušinan ja Švamberkin toimesta. Ennen vuotta 1564 Zdeněk piti Švamberk-vuorta Švamberkissa. Vuonna 1465 täällä pidettiin tšekkiläisten herrojen kokous, jotka olivat oppositiossa Tšekin tasavallan Poděbradyn kuninkaan Georgian kanssa ja muodostivat Zelenohorskén yhtenäisyyden. Vuoden 1529 jälkeen kuningas rekisteröi linnan Rožmitálin Zdeněk Lv: lle. Jo vuonna 1536 linnaa hallitsivat taas Štemberks. Tämän päivän linna sijaitsee linnan paikalla, jonka Šternberkin perhe rakensi barokkityyliseksi linnaksi vuosina 1669-1696. Vuodesta 1726 sen omistivat maratonilaiset ja vuodesta 1784 Colloredo – Mansfeldit. Vuosina 1852 – 1931 linnan omisti Aueršperk-perhe, sitten Plavc-pari osti sen, ja vuonna 1938 Karel Blažekista tuli omistaja. Sitten linna putosi valtion omistukseen. Vuoteen 1947 asti linnan kokoelmat olivat avoimia yleisölle. Vuoden 1948 jälkeen hän palveli armeijassa ja oli teknisen apupataljoonan – Mustan paronin – kotipaikka. Vuonna 1956 hän jätti armeijan. Vuonna 1992 linnan otti haltuunsa Klášterin kylä, joka rakentaa sitä vähitellen.

Luulitko jo, että sittenkin ymmärsimme jotain? No ei, otin kuvia joistain linnan huoneiden kuvateksteistä kyllä, että voin tarkistaa, mitä näimme, mutta tämän kopioin kyllä Wikipediasta.

Joku muu oli Googlen arvosteluissa sanonut, että ”tuli hieman kiusallinen vaikutelma, linna ja koko alue on pitänyt olla kaunis, mutta omistaja on pieni kylä, jolla ei ole tarpeeksi rahaa tai energiaa korjata, vaikka se todennäköisesti yrittää. Joten linna elää todellisuudessa osoittamalla, kuinka se kaikki tuhottiin ja varastettiin. Melko surullinen. Mutta se on vierailun arvoinen”. Ei meidän vaikutelmamme ollut kiusallinen, päin vastoin oli hauska tällaisena satunnaisena vierailijana kokea ystävällinen ja perusteellinen vastaanotto.

Mustat paronit

Ja selvisihän niiden natsikuvienkin tausta. Linna oli ollut elokuvan Mustat paronit kuvauspaikka. Juonesta kerrottiin näin: ”Elokuva esittelee ”Pétepákyn” – teknisen apupataljoonan jäsenet – armeijapataljoonan, jonka muodostivat ihmiset, jotka tunnettiin kommunismin luokkavihollisina Tšekkoslovakiassa 1950 -luvulla. Ryhmään kuuluvat älymystöt, porvarilliset ihmiset, talonpojat, uskonnolliset kannattajat jne. Tätä ryhmää kompensoivat heidän komentajansa, jotka ovat kouluttamattomia mutta poliittisesti aktiivisia. Kahden ryhmän välisistä yhteenotoista syntyy järjettömiä tilanteita, jotka parodioivat Tšekkoslovakian historian ajanoloja.” Emme löytäneet mistään tietoa, pystyisikö tuon elokuvan löytämään jollain tutulla kielellä tekstitettynä. Olisi mielenkiintoista nähdä se, aihepiiri on jännittävää paikallista historiaa.

Matkalla on aina kiva törmätä sattumanähtävyyksiin. Tuli rikas päivä tästäkin. Hämärän laskeutuessa olimme Lipno nad Vltavoussa, jossa iloinen Petra odotti meitä yöksi majataloonsa. Oli ystävällinen vastaanotto ja kiva paikka ja seuraavana päivänä meitä odotti aivan toisenlainen nähtävyys: Baumwipfelpfad Lipno.

Baumwipelpfadit ovat mielenkiintoisia pysähdys- ja näköalapaikkoja. Näimme niitä kaksi tällä matkallamme ja sen lisäksi kiipeilin pariin muuhunkin puiseen näkötorniin.

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Marianske Lazne

2 vastausta

Mariánské Láznessa on kolme ihanuutta, jotka saivat meidät pysähtymään siellä pariksi tunniksi. Paras on pylväikkökylpylä ja erityisesti juuri se mahtava pylväikkö. Laulava suihkulähde ja muuten vain hienot puistonäkymät ja kauniit talot ovat myös huikeita. Kaikki ovat nähtävissä yhdessä paikassa, joten syötimme navigaattoriin ohjeeksi Singing Fountain ja löysimme parkkipaikan heti.

Lue loppuun →

Millstätter Seen ympäri pyöräillen

2 vastausta

Millstätter See oli meille tuttu paikka. Olimme jo kerran pyöräilleet sen ympäri ja juuri siksi halusimme tehdä sen jälleen. Koko järven ympäri kulkee pyörätie kauniissa maisemissa ja matkaksi tulee vain reilut 30km.

Aamunäkymä terassiltamme kiirehti matkaan lähtöä. Tuonne ja pian!

Aika pian olimme pyörien päällä, ajoimme tien reunassa pyöräilijöille varattua kaistaa ja kaivelimme mielestämme muistoja kahdeksan vuoden takaa, josta tämä kuva.

Muistomme olivatkin yllättäen kauempana ja erilaisia kuin kokemamme ajelu nyt. Silloin oli mieleemme jäänyt rantaa pitkin kulkeva rauhallinen pyörätie, mutta nyt ajoimme ihan autojen vieressä ja vähän jännitimme aina mahtumista, kun oli vastaantulijoita tai jalankulkijoita. Jotain oli tapahtunut. Mutta ei tämä mahdoton ollut. Paikoitellen välissä oli jopa kaide.

Tien vieressä oli vähän väliä tarjolla penkki tai muu paikka, jolle pysähtyä katselemaan aivan ihastuttavia maisemia. Nämä olivat muistojamme myös.

Ja kun katsoi välillä toiseen suuntaan, näkyi hienoja rakennuksia myös.

Tämän rakennuksen pihalle piti kiepauttaa katsomaan sitä myös pihan puolelta.

Vielä ei ollut kahvitauon aika, mutta siihen kutsuvia puistotiloja oli kyllä.

Järven pohjoispäässä on Spittal an der Draun kaupunki, jonka tällä kertaa ohitimme. Kaunis paikka poiketa kyllä. Tämäkin kuva on yhdeksän vuoden takaa.

Hetken pyöräilyn jälkeen olimme järven länsipuolella, jossa pyörätie nousi ylemmäs rinteeseen ja tarjosi toisenlaisia näkymiä järven yli. Täällä vihdoin pidimme sen kahvitauonkin.

Katselimme järven yli ja kuvittelimme jo näkevämme siellä hotellimmekin. Ei se tarkemmin tarkasteltuna ollutkaan tämä rakennus, vaikka olikin hyvin saman näköinen.

Järven eteläpää lähestyi.

Olimme jo vähän kauempana kaikkein tiiviimmin asutusta alueesta ja pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan jälleen yhtä ison kellon kilkatusta.

Oli täällä muutakin nähtävää.

Järven eteläpäässä oli myös iso uimaranta-alue.

Teimme uimarannan jälkeen pienen mutkan Radentheinin kylään. Ihan kiva, mutta ei mitään erityistä, nätti pikkukylä. Sieltä tullessa olimme tiellä, joka kulki korkeammalla rinteessä ja nautimme taas uudenlaisista näkymistä. Hetken mietimme, olivatko yhdeksän vuoden takaiset muistomme rauhallisesta pyörätiestä jostain täältä. On se mahdollista, puut vain olivat sitten kasvaneet korkeammiksi.

Ruska alkoi värittää maisemia.

Kävelimme pihan kautta omalle patiollemme ja aloimme katsella huomisen reittiä Slovenian puolelle.

Klagenfurtin suuntaan lähdimme ja löysin reitin varrelle yhden mieleenpainuvimmista kiipeilykokemuksistamme tällä matkalla. Pyramidenkogel. Se on puusta tehty näkötorni aivan upeassa ympäristössä. Ylös oli 441 porrasta ja kun olin ylhäällä, soitin Juhalle, että en kyllä vähään aikaan tule takaisin, niin ihanat näkymät olivat.

Kirjoitin näkötornista samassa tekstissä kuin aikaisemmin käydyissä Baumwipfelpfad-rakennelmista.

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Grossglockner – alppiteiden suosikki

10 vastausta

Pilvinen aamu – mikä pettymys.

Ikkunaverhojen avaaminen ja terassilta avautuva näkymä saivat suupielet vetäytymään alas. Voiko tuollaisessa säässä ylipäätään ajella vuorten rinteitä ja serpentiiniteitä? Eikä näköaloista ainakaan voi olla mitään iloa. Höh.

Majapaikasta piti ainakin lähteä. Yritimme lähteä matkaan viivytellen. Kävimme tankkaamassa. Muutama minuutti ei paljon mitään muuttanut. Poikettaisiinko Kaprunissa ruokakaupassa?

”Ei tuonne sekaan oikein mieli tee.”
”Ajettaisiinko vaikka muutama kilometri Bruckista etelään ja katsotaan.”
”Tässä on maksuportti. 37,50€ päivämaksu. Nyt pitää päättää, mennäänkö ollenkaan.”

”Ei kai ne tietä pitäisi auki, jos ei sinne voi mennä?”
”No, maksetaan sitten ja mennään. Vaikka hitaasti vain mutka kerrallaan.”
”Ja voithan sä pysähdellä, niin katsotaan maisemia ja otetaan kuvia.”

”Näkyyhän täältä koko ajan jotain.”

Edelweisspitze

”Muistatko, kun kerran poikettiin tuolla Edelweisspitzellä?”
”Muistan. Sinne ajaminen oli yhtä jyrkkää serpentiiniä. Ja tien pinta jotain mukulakiveä.”
”Mutta olihan sieltä ylhäältä vastustamattoman hienot näkymät.”
”Onneks nyt ei tarvitse ajaa. Ei sieltä näy yhtään mitään.”
”Kaiva sitten eväät esiin, mä otan tästä pari kuvaa.”

”Mitä noi tollaset autot on?”
”Ne on uusia sähköautoja. Ne maalataan tuollaisiksi, ettei kukaan erota merkkiä ja ne on koeajossa.”
”No, ilmankos ne ajaa ihan tolkuttoman lujaa. Vetävät serpentiinit suoriksi.”
”Mersuja.”

”Tossa alempana on Fuscher Törl torni ja näköalapaikka. Näkisiköhän sieltä mitään? Ainakin siinä alhaalla on vessa.”

”Jatketaan sitten.”

”Kyllä näitä Kehrejä riittää.”
”Niitä on 36. Eli maksettiin noin euro/mutka.”

”Alkaako aurinko jo näkyä enemmän?”
”Jaa, ehkä. Anna mulle aurinkolasit.”

”Mä en muistanut, että tältä tieltä pitää poiketa välillä pois, jos haluaa sinne päänäköalapaikalle. Sille Kaiser-Franz-Josef-Höhelle, mistä näkyy se Grossglocknerin huippu.”
”En minäkään muistanut, että se poikkeaminen oli näin pitkä.”
”Sitäkään en muistanut, että täällä olisi jopa parkkitalo.”
”Kuinka monta vuotta siitä on, kun olimme täällä viimeksi?”

”Ehkä emme edes huomanneet, että tämä tie ajettiin edestakaisin, kun täällä on niin hienoja maisemia koko ajan joka suuntaan.”
”Ja levikkeitä pysähdyspaikoiksi koko ajan.”

”Mutta huh, mikä letka tuo on? Urheiluautoja, jotka paahtavat hurjaa vauhtia, eivätkä pysy edes omalla puolella tietä.”

”Nyt alkaa tie jo laskea laaksoon ja siellä näkyy kyläkin.”
”Onko se jo Heiligenblut?”
”Kyllähän tämän ajaminen tänäänkin kannatti. Ei sitä aamulla tajunnut, miten hyvin pilvet vaihtuivat aurinkoon.”

”Nyt olisi kiva löytää joku paikka, jossa voisi pitää taas evästauon.”
”Hiljennä vähän vauhtia, niin nähdään, olisiko joku sopiva puisto tai parkkis.”

”Hei, tässä! Ja paikka on näköjään kiinni, istutaan pöytään tuonne järven puolelle.”
”Joo, pyöräilijöitähän me ollaan.”

Kun oikein tarkasti katsoo, niin tuolla oikeanpuoleisella penkillä näkyy istuinalusta. Se ja toinen samanlainen jäivät sinne. Tämä oli kyllä tasan ainoa harmi tänä päivänä. Ankean epäilyttävästä aamusta huolimatta päivä oli ollut loistava. Eikä illan auringonlasku Millstätterseen rannan majatalossakaan Dellahin kylässä ollut ollenkaan huono vaan niin hieno, että ei heti tehnyt mieli sisälle vetäytyäkään.

Aila: ”Nyt on sitten Itävalta jo aikalailla läpi ajettu. Pyöräilläänkö vielä huomenna tämä Millstätter See ympäri?”
Juha: ”Kai se on pakko.”

Aila: ”No, mitäs olet tykännyt?”
Juha: ”On me aika hyviä paikkoja nähty koko ajan. Se Harry’s Klingendes Museum oli hyvä ainakin.”
Aila: ”Sä et taaskaan ole kartalla, se oli Saksassa. Parisataa kilometriä Travemündestä.”
Harry’s Klingendes Museum

Juha: ”No, mikä sitten oli Itävaltaa?”
Aila: ”Kun tultiin Itävaltaan, ajettiin heti ekana päivänä Tonavan rannoilla ja sitten muutaman päivän päästä Salzach-joen rannoilla. Näit jokia, järviä ja Alppeja.”
Juha: ”Alpit on aina hyviä. Kun ajaa Etelä-Saksaan tai Ranskaan, tulee hieno fiilis.”
Aila: ”No, onneksi sä ajat. Mä mieluummin pyöräilen laaksoissa ja jokirannoilla ja vain katselen. Ja otan kuvia.”

Tonavan rannat pyöräillen

Salzach ja Zell am See – pyöräilyelämys

Aila: ”Ja olihan meillä Itävallan puolellakin paikka, jossa sä muistit musiikinopettajana vaikka mitä . Ainakin Sound of Music toistui kommenteissasi koko ajan. Ja halusit itsestäsi kuvan sen paviljongin edessä, missä laulettiin se ”I am sixteen going on seventeen”, vaikka olet itse jo seventy”
Juha: ”Näithän säkin lelukaupan ikkunassa ja torilla laulajia ja soittajia, vaikka et itse soita.”

Salzburg

Aila: ”Joo, mä mieluummin kiipeän.”
Juha: ”Pitäiskö ottaa kitara mukaan, niin mä voisin soittaa sillä aikaa kun sä kiipeät?”
Aila: ”Kyllähän sullekin se Baumwipfelpfad kiipeilemiseen kelpasi.”
Juha: ”Se oli vähän sellaista vaivihkaa ylöspäin menoa. Mutta sinne Pyramidikuulaan en olisi kiivennyt ikinä.”

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Juha: ”Mitkä muut paikat on sitten olleet Itävaltaa? Oliko Kehlsteinhaus? Karlovy Vary ei ainakaan. Eikä tainneet olla ne Saksin Sveitsin maisematkaan?
Aila: ”No ei niistä kumpikaan, olet sä sitten edes jonkin verran kartalla.”
Juha: ”Miksi mun edes pitäisi olla kartalla, kun mä ajan ja sä luet sitä karttaa.”

Aila: ”Nämä paikat olivat Itävaltaa.”

Mondsee ja Traunsee Hallstatt Krimmlin putoukset

Juha: ”Onneksi sulla on kuvat ja tekstit, en mä muuten muistaisi näistä mitään.”
Aila: ”En kauan minäkään. Kuvat auttaa paljon. Ja niillä voi kertoa muillekin, missä oltiin. Ja kyllä säkin noista varmaan muistaisit, missä kapteeni Von Trapp ja Fräulein Maria vihittiin, tai missä se luukirkko oli tai kuinka monta kerrosta askelmittariin tuli, kun kiivettiin sinne Krimmlin putouksille.”
Juha: ”Ok, kierretään sitten huomenna tää järvi. Oliko se 30 kilometriä?”

Salzach ja Zell am See – pyöräilynautinto

3 vastausta

Salzach-joki välähti viime kesänä otsikoissa, kun uutisoitiin Saksan järkyttävistä tulvista, jotka vähän levisivät Itävallankin puolelle, jossa juuri Salzach-joen varrella vesi nousi. Olimme kuulleet myös joen varren pyöräteistä, ja ne houkuttelivat. Etsimme majapaikan pienestä Uttendorfin kylästä ja vierailtuamme Berchtesgadenissa Kehlsteinhausissa suuntasimme sinne.

Hyvältä näytti, vaikka ensin olimme vähän ymmällä. Soittelimme isäntäväen ovikelloa, eikä kukaan tullut. Ovikin aukesi, mutta ei sisällä ollut ketään. Sitten hoksasin nimelläni olevan kirjekuoren parvekekukkien laatikossa. Sielläpä oli avain ja viesti siitä, että huoneistomme oli ensimmäisessä (eli toisessa) kerroksessa.

Ei mitään ongelmaa. Tällaisia kontaktittomia sisäänkirjautumisia olimme kokeneet jo useita matkallamme ja meille se sopi mainiosti. Kun sisätilat vielä olivat tervetulleen viihtyisät, kaikki oli hyvin.

HUH! Vai oliko sittenkään? Avasimme terassin oven ja pöydän ja tuolien ympärillä pyöri tolkuton määrä pieniä itikoita. Tässä kuvassa ne näkyvät pieninä valkoisina pisteinä.

Viereisissä puissa visersi iso parvi pieniä lintuja ja hetken seisottuamme totesimme itikoitten olevan jotain vaaratonta, ei pistelevää lajia, joten kaikki oli sittenkin hyvin.

Iltapyöräily

Lähdimme katsomaan jokirannan pyöräreittiä, vaikka aurinko oli jo kohta laskemassa. Näytti tosi lupaavalta.

Juha jäi lukitsemaan pyöriä uudelleen yöksi ja minä halusin tehdä vielä pienen kävelylenkin kylän pienen lammen ympäri. Ympäristömme vaikutti tosi viihtyisältä, ihan siltä mitä olimme etsineetkin. Rauhallista paikkaa, josta tehdä retkiä.

Kaprun ja Zell am See

Seuraavana päivänä otimme suunnaksi turistien suosiman Zell am Seen ja katsoimme, että mukava reitti Salzach-jokea seuraten sinne kulkisi Kaprunin kautta.

Ihan ensimmäinen pysähdyksemme oli kuitenkin Niedernsill. Emme yleensä malta ohittaa kylien kirkkoja, ja usein ne ovat auki. Ei ollut pettymys tämäkään. Kaunis kirkko pienessä kylässä, kaunis kynttelikkö ja paikallisten koululaisten askartelema taulu ”Jumala pitää meitä kädessään”, jossa värikkäät kädet oli merkitty lasten omilla kuvilla.

Kaprun on selkeän ensisijaisesti laskettelupaikka, mutta kyllä hisseillä olisi nytkin päässyt ihailemaan näköaloja ja patikoimaan rinteille. Kaunis kylä tarjosi muutakin hauskaa ja kaunista nähtävää. Pakko kyllä sanoa, että lumipeitteiset huiput eivät meidän suosikkejamme ole. Paitsi valokuvissa tietysti, siinähän ne ovat vaikuttavan kauniita.

Zell am See

Aika helposti navigoiden tulimme kauniiden maisemien kautta Zell am Seen puistoihin ja rannoille.

Pienestä puistosta löytyi pari pöytää ja niiden ympärillä penkit, eikä meidän tarvinnut kuin katsahtaa toisiimme, niin suunnitelma oli selvä: Eväät esille ja tietysti myös kamera.

Pyöräilimme Zell am Seen kaupungin läpi rantoja seuraillen järven pohjoista rantaa kohti. Näkymät hurmasivat, mutta pyöräilijöiden kaistat eivät ihan koko matkalta. Kevyen liikenteen kaistoilla oli paljon sekä kävelijöitä että pyöräilijöitä ja erilaiset risteykset ja katujen ylitykset eivät olleet kovin helppoja. Mutta eihän pyöräilijöille tietenkään tällaisessa paikassa omaa rauhaa voida taata, joten mentiin sitten enemmän kävelijöiden ehdoilla rantakatujen läpi ja katseltiin järvelle huikeita maisemia.

Järvestä ja ympäröivistä vuorista olisi voinut nauttia laivaristeilylläkin.

Ajoimme pohjoiseen rantaan Seecampin leirintäalueelle asti. Katsoimme vähän, olisiko reitti jatkunut mukavasti mahdollisesti myös järven länsipuolelle. Pyörätie kyllä jatkui, mutta sellaisena omana kaistana autotien vieressä, josta emme oikein tykkää, niin päätimme ajaa samaa reittiä takaisin. Yllättäen varjotkin alkoivat jo pidentyä ja matkaa takaisin oli noin kolmekymmentä kilometriä, eli ei kun menoksi.

Kiersimme takaisin Kaprunin suuntaan Bruckin kautta. Ei huono.

Kaprunissa olisi ollut myös linna.

Matkan varrelle sattuu aina jotain hauskaa nähtävää. Esimerkiksi eläimiä tai kuten tässä, iso voimalaitos ja valtavat sähköjohdot maisemassa.

Salzach joen rannalla näkyi paikoitellen jälkiä siitä, että tulva oli täälläkin nostanut veden mukana oksia ja roskaa rannoille. Kaikkia ei ollut vielä siivottu pois.

Enimmäkseen joki oli kuitenkin vain kaunista maisemaa.

Nautinnollinen pyöräilypäivä oli täyttänyt odotukset. Sportstrackerin rekisteröimä kartta näyttää erittäin selkeästi, mitä meidän pyöräilymme on. Hidasta nauttimista ja pysähtelyä. Eikä meillä ole tätä tapaa mitään tarvetta muuttaa.

Ensin Uttendorfin kirkko sunnuntaiaamuna, sitten taas pyörille seikkailemaan

Hakeudumme usein paikkakunnan kirkkoon, jos satumme olemaan kirkon lähellä sunnuntaina. Monasti silloin tapaamme paikallisia ihmisiä, joiden kanssa on mukava jutella tai näemme muuten, miten paikkakunnalla toimitaan esimerkiksi juuri jumalanpalveluksessa. Tällainen tilaisuus tarjoutui meille nyt, meillä oli lähimpään katoliseen kirkkoon vain viiden minuutin kävelymatka.

Olipa mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa. Papin kanssa alttarille tuli kaksi kymmenen korvilla olevaa pikkutyttöä, jotka avustivat. Sytyttelivät kynttilöitä, soittivat kelloja, lukivat päivän tekstit ja rukoukset. Kuvassa he näkyvät alttarilla papin vieressä, jos oikein tarkasti katsot.

Seuraava yllätys oli saarna, jollaista en olisi katolisessa kirkossa luullut kuulevani. Pappi viittasi uskonpuhdistukseen ja siihen, että se oli uudistanut kirkkoa. Hän sanoi nykyajan tuoneen mukanaan paljon uudistuspaineita ja niiden kohtaamisessa olisi tärkeää muistaa, mitä Jeesus todella opetti: lähimmäisenrakkautta ja suvaitsevaisuutta. Luulin katolista saarnaa ilman muuta konservatiivisemmaksi.

Tämän kuvan kävin ottamassa vasta kun seurakunta oli jo poistunut paikalta. Katoliset kirkot ovat aina koristeellisia ja kauniita.

Toinenkin iso yllätys jumalanpalveluksessa oli. Parvelta kuuluva musiikki oli enimmäkseen yhtyelaulua englanniksi, esimerkiksi useita Andrea Crouchin kappaleita. Tämänkin kuvan otin vasta messun lopuksi, kun kansan poistuessa yhtye jäi iloksemme soittamaan vielä yhden kappaleen.

Yllätys sai selityksen vasta tultuamme ulos, kun huomasimme kirkon ovella tämän mainoksen.

Juha googlasi yhtyeen nimen ja se paljastui liettualaiseksi ryhmäksi, joka oli esiintymismatkalla.

Kirkosta poistuessamme meillä ei ollut kiire minnekään, katselimme kylän erikoisuuksia.

Tässä kohdassa nautimme majapaikkamme verannasta ja katoimme itsellemme lounaan ennen iltapäivän pyöräretkeä.

Pyöräretki Mittersilliin

Tämän päivän pyöräretki ei ollut ollenkaan niin sujuva ja sileä kuin eilinen Zell am Seen suuntaan oli ollut. Lähdimme taas Salzachin rantaan ja ajattelimme nyt ajaa toiseen suuntaan, eli länteen Mittersilliin.

Eipä löytynytkään pyörätietä. Tai se, jota lähdimme ajamaan, päättyi umpikujaan ja piti tulla takaisin. Lähdimme sitten pitemmälle vuoren rinnettä kohti ja ajattelimme tien kulkevan siellä. Google mapsin kartta vihjasi siihen.

Ja olihan siellä tie. Mutta yllätys, tie päättyi aitaan ja veräjään, jonka takana näkyi lehmiä. Ja mitä sitten? Päätimme avata veräjän, mennä laitumelle ja jatkaa. Lehmiä ei tullut lähelle, mutta tien varren maisemat muuttuivat aika harmaiksi.

Ja kohta tiekin muuttui vähemmän houkuttelevaksi. Näytti kiviseltä ylämäeltä. Onneksemme paikalle sattui koiraa ulkoiluttava pariskunta ja kysyimme, minne pitäisi suunnata, jos haluaisimme Mittersillin suuntaan. He näyttivät sinne kiviselle rinteelle ja sanoivat, että se on kyllä aika rankka reitti. Kysyimme, onko se vanhoille ihmisille liian rankka, ja he nauroivat, että ihminen on niin vanha kuin sanoo olevansa. Sitten mies avasi veräjän pellolle ja sanoi, että jos ajamme heinäpellon reunaa hetken, löydämme sillan, josta pääsemme joen toiselle puolelle ja kunnon pyörätielle. Sanoimme: ”KIITOS!” ja lähdimme ajamaan.

Löytynyt pyörätie ei ollut kovin leveä, mutta hyvä kuitenkin. Eikä kulkenut enää laitumella.

Tulimme muutaman mutkan jälkeen Stuhlfeldeniin ja istahdimme syömään eväitämme paikallisten maanviljelijöiden seuraan.

Juha löysi infotaulun, josta yritti saada esille karttaa, mutta tulos oli vain ”No signal.” Eli mentiin sitten jonkinlaisella näppituntumalla suunnilleen jonnekin suuntaan ja lopulta oltiin Mittersillissä.

Täälläkin huomion kiinnitti kaunis kirkko.

Tämmöinenkin erikoisuus löytyi.

Paluumatka sujui jo paljon paremmin. Näimme, että tällä kohtaa pyöräreitti ei kulkenutkaan jokirantoja, vaan suorempaan rinteellä Uttendorfiin. Päivän sekoilut taas karttana.

Uttendorf oli myös sopiva paikka lähteä käymään Krimmlin vesiputouksilla. Siellä sitten seuraavaksi.

Krimmlin vesiputoukset

Näiden pyöräilypäivien jälkeen seuraavaksi olikin vuorossa ajopäivä ja Grossglocknerin Alppitie. Siitä seuraava teksti. Voit seurata meidän matkaamme myös Facebookin kautta:

Aila ja Juha