Aamun suunnitelma oli pyöräillä Kuusisaareen Didrichsenin taidemuseon Tove Jansson -näyttelyyn ja sitten pyöräillä takaisin kotiin paistamaan lättyjä pienille lastenlapsille. Päivän suunnitelmat eivät toteutuneet ollenkaan, ja päivä oli täynnä pelkkiä yllätyksiä. Onneksi yhtä lukuun ottamatta hyviä yllätyksiä.
Didrichsenin taidemuseo
Museo on Kuusisaaressa, emmekä olleet menossa sinne ensimmäistä kertaa. Silti mokasimme, emmekä muistaneet, että museot ovat yleiseurooppalaisesti kiinni maanantaisin. Ei siis ihme, että parkkipaikalla oli tyhjää, eikä jonoja missään. Tämä olikin se päivän ainoa huono yllätys. Tove Jansson jäi näkemättä. Paitsi kuva museon ulkoseinällä.
Kiertelimme sitten sen sijaan talon ympäri ja katselimme pihapiirin taideteoksia ja rantanäkymiä. Näidenkin takia paikalla kannattaa poiketa.
Eila Hiltunen Crescendo 
Laila Pullinen Arktinen Afrodite 
Eino Ruutsalo Aurinkokello 
Museon päädyssä Tilla Kekki Inanna Mama Europa ja Mami Wata Mama Africa 
Museon takana on rannan rinteellä selkeät polut ja pääsy myös laiturille 
Näkymät Laajalahdelle 
En maistanut, mutta kokeilin nostaa golfpallon kokoisia mustikoita. Painoivat lähes kuin kivet. 
Onkohan tämäkin virallisia taideteoksia? Nimeä ei löytynyt eikä tekijää. 
Björn Wekström Feniks 
Eila Hiltunen Turbulenssi
Lehtisaari
Sitten seurasi uusi yllätys. Puhelimeni soi kesken pyöräilyn ja sisko soitti. Harvemmin opettajasisko maanantai-aamupäivisin soittaa ja niinpä kurvasin pienelle näkemälleni polulle oikealle. Juha kattoi eväskahvit penkille ja vietimme hetken maisemassa, jota emme olleet ennen tässä tajunneet olevan. Lehtisaaren ja Kuusisaaren välissä on rannassa kevyen liikenteen reitti ja silta.
Jatkoimme Otaniemen suuntaan ja takaamme kuului seuraava yllätys: ”Moi, mitä te täällä teette? Eiks teidän pitänyt olla kotona laittamassa ruokaa meidän pojille? Meidänhän piti tulla teille parin tunnin päästä?” Poikamme ajoi rinnallemme pyörällään varsin yllättyneenä. Emme tienneet pyöräilevämme hänen tämänpäiväisellä työmatkareitillään.
Otsolahti
Saimmepa sitten saman tien opastuksen siitä, miten pääsisimme mukavasti ajamaan Otsolahden rantaan Tapiolan suuntaan. Otaniemen suunnassa on niin paljon vieläkin Kehä ykkösen ja Raide-Jokerin tietöitä, että emme sujuvaa reittiä olisi itse löytäneetkään. Otsolahti oli suunnitelmissa, koska se on se osa Espoon Rantaraittia, jota emme vielä ole aiemmin ajaneetkaan. On ihan kiva puisto.
Tapiola on täältä vain niityn takana.
Ja Länsiväylän vieressä kulkevalle pyörätielle pysähdyn ihan joka kerta katselemaan merta.
Ajoimme takaisin Otaniemeen ja tämän talon kohdalla pysähtyessämme puhelin soi jälleen: ”Hei, oli mukava nähdä äsken, mutta ei me oikein ehditäkään teille tänään. Voidaanko tulla vasta perjantaina?” Jäi kysymättä, mikä tämä talo on. Me emme tiedä.
Okei, eli meillä ei sitten ollutkaan mitään kiirettä kotiin. Pysähdyttiin toiselle kahvitauolle saman tien.
Otaranta ja Laajalahti
Otaranta oli vielä viime kesänä huonosti löydettävissä tietöiden takia, mutta nyt olemme jo iloksemme pari kertaa sitä pitkin ajelleet. Laajalahden ranta kuuluu vielä Espoon Rantaraittiin.
Siinä kahvilla istuessamme yritimme hahmottaa, mitä vastarannalla näimme. Päädyimme siihen, että Pasilan torni, Munkkiniemen rakennukset ja ranta ja Kalastajatorppa sieltä hahmottuivat.
Lehtisaaren ja Otaniemen välinen silta jäi taakse
Reitti sopii hyvin rentoon ajeluumme. Ennen pitkää olimme Villa Elfvikin luontotalon rantapoluilla ja pysähdyimme katsomaan myös jostain kaukaa lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja heinäseipäitä.
Villa Elfvikin luontotalo, rannan lintutorni ja luontopolut ovat hieno käyntikohde. Tällä kertaa emme pysähtyneet, mutta liitän tähän pari kuvaa siitä, miten ihan vähän aikaa sitten juoksentelimme täällä niiden pienten poikien kanssa, joiden lättyjenpaisto tänään peruuntui.
Näkymä lintutornista 
Puinen polku järviruokojen seassa. 
Villa Elfvikistä käännyimme Gallen-Kallelan museon viittojen mukaan Ruukinrantaan, kun vastaantuleva rattaita työntävä nuori nainen yhtäkkiä huikkasi: ”Terve Juha, mun ope, muistatko minut?” No totta kai Juha muisti. Oli hauska pysähtyä juttelemaan, kuulemaan kuulumisia ja nähdä myös kaksi pientä ihanaa tyttöstä. Toinen nukkui vaunuissaan, mutta isompi kiharapää jo potki innoissaan potkulaudallaan alamäkeen. Yksi päivän kivoista yllätyksistä oli tässä.
Gallen-Kallelan museo
Niin monta kertaa olemme ajaneet ohi, mutta nyt yllätysten päivänä yllättäen olikin aikaa pysähtyä tähän upeaan pihaan ja mennä myös sisään.
Pihallakin on nähtävää ja näkymiä.
Museon sisätiloissa esitellään sekä Akseli Gallen-Kallelan ja hänen perheensä elämää että hänen teoksiaan. Kuuluisimmat teokset eivät ole täällä vaan esim. Ateneumissa, mutta niistä voi katsella diaesitystä. Pöydällä on myynnissä myös Akseli Gallen-Kallelaa käsitteleviä teoksia.
Rakennuksen ylempiin kerroksiin kävellään kapeita kierreportaita.
Ylhäällä on sekä muistoja asumisesta että hauskoja näkymiä ikkunoista katolle ja pihalle.
Pihan toisella puolella on upea kahvila. Kävimme ensin sisällä, mutta yllättäen jonoa oli niin paljon, että päätimme jatkaa matkaa. Kahvittelijat olivat kyllä hyvin siirtyneet pihalle pöytiin ja salissa oli tyhjää.
Sitten vielä viimeinen etappi, johon Espoon Rantaraitti päättyykin, eli uusi silta Tarvaspäästä Munkkiniemeen. Ja pieni hetki sillalla päivän poutapilviä ihaillen.
Yllätysjätskit
Ei tämä nyt varsinainen yllätys ollut. Harvoin ajamme Munkkiniemen läpi kaartamatta rantaan ja jäätelökioskille. Yllätys oli vain se, että tänäänkin olimme täällä ja tällekin oli aikaa.
Pihlajatkin vähän yllättivät. Ei kai joka vuosi järjestään jokaisen pihlajan marjat vielä ihan näin punaisia ole.
Ja sitten taas kerran tämän sillan yli Pikku Huopalahdesta Haagaan ja kotia kohti.
Yllättäen olimme kotona monta tuntia myöhemmin kuin aamulla lähtiessämme olimme suunnitelleet. Oli mukava yllätysten päivä. Pyörän matkamittaria en katsonut kertaakaan, vasta kotiin tullessani tarkistin toteutuneen matkan pituuden: 35km.
