Lauttasaari – onnellisten saari

Lauttasaaren ympäri pyöräillen rantoja pitkin – monta kaunista näkymää, lintuja ja kasveja, yllättävän paljon historiaa, paljon yksityiskohtia – näistä oli antoisa pyöräretki tehty. Emmekä olleet kuin muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Ruoholahdesta Lauttasaareen

Ruoholahden suunnasta voi ajaa Lauttasaareen Lauttasaaren siltaa pitkin. Jos ajelee sillalle Lapinniemestä Morsiamen ja Ison Pässin kautta Länsiväylän sillan alta, törmää Ruoholahden puolella kiinnostavan näköiseen, mutta yllättävään taiteeseen. Tämän sillan jälkeen tullaan Salmisaaren rantaan, jossa odottavilla patsailla on yllättävän tyly nimi tervetulotoivotukseksi: ”Liian painavat vieraat”. Kyllä varmaan, ovathan nämä Maria Dunckerin luomat kuusi kivistä patsasta aika painavia.

Salmisaaren rannasta on hieno näkymä Länsiväylän sillalle.

Kaskisaaresta Lemissaaren ja Maamonlahden sillan kautta

Lauttasaareen pyöräiltäessä kaunis reitti rantoja pitkin tulee pohjoisesta Lehtisaaren ja Kaskisaaren kautta. Tämä reitti merinäkymineen ja kauniine siltoineen on suosikkimme.

Kaskisaaren puolella on myös huoltosilta Mustasaareen, joka on Helsingin seurakuntayhtymän omistama saari, joka tarjoaa luontoa, eläimiä ja ravintolapalveluja ja on erityisesti lapsiperheitten suosiossa. Tätä huoltosiltaa pitkin sinne ei kuitenkaan pääse edes kävellen vaan ainoa yhteys on Taivallahdesta veneellä.

Tästä rannasta alkoi meidän lintubongailumme. Lauttasaari on nimittäin hyvin tunnettu linnuista ja kasveista. Täällä katselimme joutsenten ja kanadanhanhien sukeltelua, kun ne etsivät ruokaa rantakaislikon pohjasta.

Katajaharjunniemellä voi ajella pitkin läntistä rantaa. Seurasaarenselän vieressä on noin 400 metriä pitkä rantaosuus Nackapuisto. Lyhyen Luoteisväylän koukkauksen jälkeen voi taas palata ihan rantaan ja poiketa Lemissaareen. Lemissaaren vieressä lintutarkkailumme jatkui. Täällä silkkiuikkupariskunta vaelsi rantavedessä ja meriharakka hyppi kivillä.

Ennen Länsiväylän yli vievää Maamonlahden siltaa voi luoda vielä katseen Seurasaarenselän yli Meilahden ja Töölön rantojen suuntaan.

Reitin vierellä olisi ollut Kotkavuori, mutta kun olimme jo alhaalla rannassa, sinne kiipeäminen olisi ollut hankalaa. Olisi ilmeisesti pitänyt ainakin jättää pyörät jonnekin ja sitä yleensä vältämme.

Mutterikahvilasta Vattuniemeen

Lauttasaaren sillan kupeessa Ruoholahdesta tullessa vasemmalla puolella on lähes jalkakäytävällä entisen lauttasataman palvelupisteeksi rakennettu Mutterikahvila. Lauttasaareen on rakennettu silta jo 1935, mutta kahvila on paikallaan vieläkin. Ja auki.

Koirakivenniemen puiston rannasta on selkeät näkymät takaisin Helsingin keskustaa kohti eli Ruoholahteen ja Jätkäsaareen. Ruoholahdessa kanavan ylittävä silta on hyvin näkyvissä ja etelän suunnassa olevan venesataman mastot luovat aivan oman maisemansa kallioiden jälkeen.

Täällä lintubongailumme jatkui kivillä keikkuvia merimetsoja kuvaten.

Tällä puolella Lauttasaarta on venesatamia, rantataloja ja näkymät laivojen reitille. Täällä tuli heti mieleen tutkimus, jossa Lauttasaari oli nimetty onnellisten saareksi. No mikäs tällaisissa maisemissa on ollessa.

Sopivasti shoppailusta innostuneille täältä löytyy myös sitä tarjontaa. Yksi Juhan suosikeista, joku ostos on täältä tehtykin.

Vattuniemestä, Veijarivuoreen ja Lauttasaaren ulkoilupuistoon

Lauttasaaressa on merkkejä sotien aikaisesta varustelusta. Veijarivuoren puistossa on Krimin sodan aikaisia rakennelmia ja sen läntisessä osassa toisen maailmansodan ajalta oleva ilmatorjuntatykki.

Vallien päältä näkyy merelle ja Veijarivuoren rauhallisemmalle uimarannalle. Täällä on myös lapsille leikkipuisto.

Tämän rakennelman varsinaista tarkoitusta en käydessäni ihan saanut selville, mutta jokin sodanaikainen bunkkeri tämäkin on.  (Julkaistuani tekstin sain paikalliselta asukkaalta tiedon, että tuo ihmettelemäni hauskan näköinen ”bunkkeri” on Krimin sodan aikainen venäläisen ruutivaraston tuuletuskanavan suojakupu.) Seurasin kahden pikkupojan kiipeämistä bunkkerin päälle ja peffalaskua alas, enkä tippaakaan kadehtinut heidän kanssaan ulkoilemassa ollutta mummia.

Yksi ihana mummimuisto minullakin kuitenkin liittyy tähän Lauttasaaren ulkoilupuistoon. Vuonna 2016 merivesi oli niin alhaalla, että matala ranta oli niin kuiva, että Lauttasaaren edustalla olevalle Ison Hatun saarelle pääsi kävelemään kuivin jaloin. Keräsimme mukaan kaikki silloiset lastenlapset ja vietimme siellä hauskan iltapäivän kallioilla kiipeillen. Silloin heitä oli seitsemän. Nyt olisi neljä lisää, joiden kanssa voisi retkeillä, mutta kahlaamaan meistä ei ole. Näytti kyllä muutama kahlanneen saarelle onkien kanssa tänäkin keväänä.

Siinä retkipäiväämme muistellessani huomasin taas rannassa pari uudenlaista lintua. Jälkeen päin löysin toiselle nimen haahka, mutta joutsenen näköisestä jäin epävarmaksi. Millään joutsenella ei liene mustaa nokkaa? Ja onko lintu vähän liian harmaa ollakseen joutsen?

Veijarivuoressa on näkyvissä myös yksi Lauttasaaren etelärantojen ominaispiirre. Siellä on yli 400 kaupunkilaisten käytössä olevaa kesämajaa. Kaupungin vuokratonteilla olevat majat ovat yksityisomistuksessa ja vaikka ne ovat lähellä ulkoilupolkuja ja ilman aitoja, niiden pihoille ei kuitenkaan saa mennä, vaan yksityisyyttä pitää kunnioittaa.

Lauttasaaren etelärannan ulkoilupuistossa polkupyörä ei ole paras mahdollinen liikkumisväline. Pyörätie ei kulje ihan rannassa, joten rantakiville mennäkseen pitää pyörää taluttaa. Särkiniemen kohdalla on pyöräilyn kieltävät merkitkin. Kävimme kurkistamassa vähän lähempänä rantaa, mutta rannan läpi ei siis voinut ajaa.

Länsiulapanniemi

Kaarsimme siis pohjoiseen ja otimme suunnaksi Länsiulapanniemen. Sinne ajoimme Kasinonrannan uimarannan kautta. Ranta on laaja ja suosittu leikkipaikkoiheen ja ravintoloineen, jossa on isot kesäterassit.

Länsiulapanniemeen liittyy muutakin mukavaa muisteltavaa lastenlasten kanssa. Pari vuotta sitten yhdeltä puuttui pari tärkeää kasvia kasviosta eikä meillä ollut aavistustakaan, mistä niitä löytyisi. Kyselimme kavereilta, saimme vinkin Lauttasaaren rannoista ja siellähän niitä oli. Seuraavana päivänä tuotiin pojat retkelle kiviselle rannalle ottamaan kasvioon kuvat. Meillä on aikaa tehdä tällaiset pohjatyöt ja tuoda koululaiset sitten valmiille.

Myös Länsiulapanniemi on kesämajojen valtakuntaa. Siellä kesämajat ovat poliiseille ja Helsingin kaupungin palveluksessa oleville.

Me löysimme täältä rauhallisen lasten leikkipaikan, jossa oli sopiva pöytä ja penkit kahvitauollemme.

Myllykallio

Tässä vaiheessa suunnistimme pois rannalta, koska Myllykallio kuulosti mielenkiintoiselta korkealta paikalta. Ja niin se todella olikin. Olimme aivan yllättyneitä siitä, että keskellä kaupunkiympäristöä on tällaista.

Kalliomäellä sijaitsee nimittäin toisen maailmansodan aikainen ilmapuolustuksen tykkipatteri. Se toimi vuosina 1939–1944. Kalliolle on pystytetty vuonna 1980 Lauttasaaren ilmapuolustuksen muistomerkiksi yksi siellä vuosina 1941­–1944  käytössä olleista it-kanuunoista. Kalliomäen hyvistä näköaloista eri suuntiin kertoo myös se, että Myllykalliolla sijaitsi Krimin sodan aikana (1853‒1856) optinen lennätinasema, mutta tästä ei näy rakenteita maastossa.

Kallion päällä on useita patterin betonisia tykkiasemia sekä muita tykkipatteriin liittyviä rakenteita. Monissa jalustoissa on jäljellä vielä tykin kiinnityspultit. Koko Lauttasaaren pohjoisosa, Myllykallio mukaan lukien, on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi.

Tämän kuvan jälkeen tuskin kannattaa edes mainita, että Myllykallio on keskellä Lauttasaarta myös hieno näköalapaikka. Sieltä näkee talojen yli Lauttasaaren kirkon tornin ja kauas merelle. Ja kun kiipeää lintutorniin, näkee vielä enemmän. Ei ehkä olisi tarvinnut edes yllättyä siitä, että kukaan paikalla ollut ihminen ei puhunut suomea. Tunnistin englannin ja venäjän, eli ilmeisesti paikka on mainittu myös jossain turistioppaissa.

Kaarsimme vielä käymään läheisen Lauttasaaren kirkon pihalle, jonka edessä on sankarihautojen muistomerkki.

Lauttasaaresta Keilarannan ja Laajalahden kautta kotiin

Aluksi mainitsin, että suosikkireittimme Lauttasaareen kulkee Lehtisaaren ja Kaskisaaren kautta, mutta se ei ole koko totuus. Lauttasaaresta pohjoiseen pääsee erilaisia merellisiä reittejä ja yksi niistä kulkee Keilarannan ja Laajalahden kautta. Keilarantaa kohti ajetaan Koivusaaren metroaseman ohi ja sen jälkeen pysähdytään ihailemaan avaria merinäkymiä.

Keilarannassa pyörätie kulkee yllättäen korkeiden toimistotalojen ja rannan välissä, joka näyttää enemmänkin jalkakäytävältä.

Laajalahdenrannassa on parin viime vuoden aikana ollut hankaluuksia päästä rannan ulkoiluväylille Kehä I:n rakennustyömaan takia, mutta nyt Otaniemen rannan kautta löytämämme reitti oli täydellinen.

Maarin lintutornikin oli mukava kohde poiketa, kun kerran oli lintujen tarkkailua aloitettu. Kiipesin. Kotona tunnistin, että olin ottanut kuvan tavista.

Villa Elfvik on hieno luontotalo, jonka näyttelyssä ja kahviossa kannattaa käydä, kun se on auki. Nyt ei ollut. Istuimme hetken pihalla. Senkin lähellä on kiva luontopolku ja lintutorni, mutta emme viitsineet nyt ryhtyä lukitsemaan ja kiinnittämään nyt pyöriä minnekään, koska se vie aina aikaa ja olimme jo ennen kiertäneet luontopolun.

Lauttasaari nähty siis taas kerran. Meille kohde on mieleinen monin tavoin. Me olimme siellä jälleen kerran pyörillä, mutta pelkkä Lauttasaaren ympäri kiertäminen on noin 12 km, joten se sopii hyvin kävelylenkiksikin.

Tässä kartassa on nimettynä kohteet, joissa pysähdyimme.

Kirjoittelemme lisää kesän pyöräretkistä ja toivottavasti jostain muustakin. Voit seurata meitä Facebookissa sivullamme: Ailajajuha

Kirsikankukkia ja kevään vihreää

Aurinko houkutteli pyörien selkään ja kirsikankukkien toivo vei mukanaan. Lähdimme matkaan emmekä yhtään pettyneet. Kirsikkapuita on kaikkialla.

Aivan ensimmäinen suuntamme oli Viikki, mutta jo sinne kääntyessämme Itä-Pakilasta koulun mäellä kukki kirsikkapuu.

Viikin Gardenian trooppinen puutarha oli vuodesta 2001 lähtien paikka, josta esimerkiksi Helsingin koulut tilasivat luontokouluja. Siitä paikka oli Juhallekin tuttu. Gardenia lopetettiin kannattamattomana 2015 ja viime vuonna sen vuokrasi pienpanimo CoolHead Brew, joka perusti sinne panimon, ravintolan ja saunan. Paikan remontti näytti olevan todella kesken, mutta ravintolaan oli aurinkoisena iltapäivänä jo ulkoa jono. Emme siihen osallistuneet kuitenkaan, meille riitti mainiosti, että Gardenian puutarhan ihanat kirsikkapuut olivat paikoillaan ja niiden alla oli nurmikko, jonne näytti kerääntyvän muutamia lapsiperheitä nauttimaan auringosta ja kukista. Kirsikkapuut olivat juuri alkaneet kukkia parhaimmillaan. Tähtäilin kamerallani niin kauan, että oli vaikea valita, mitä tähän tekstiin näytille laittaisin.

Kuten kuvista näkyy, kukinta ei vielä lähipäivinä ole ohi, eli tuonne kannattaa vielä suunnata varsinkin, jos Roihuvuoren tai Tokoinrannan tungos ei kiinnosta.

Puistossa oli myös upean keltainen kevätesikkorinne.

Jatkoimme Viikin arboretumin suuntaan ja heräävän luonnon vihreys villitsi täysin.

Pornaistenniemen lintutornin juurella oli koululaisryhmä retkellään. Kävin viimeksi tornissa ylhäällä, joten nyt ei tarvinnut sinne kiivetä. Sen sijaan katoimme päiväkahvit pöydälle aurinkoon.

Vieressä oli niin lupaavassa vaiheessa oleva tuomi, että tänne pitäisi palata ihan lähiaikoina.

Taas pyörille ja suunnaksi Vanhankaupungin lahti. Ennen kuin sinne ehdittiin, piti taas pysähtyä ottamaan kuva komeasta kirsikkapuusta.

Vanhankaupungin lahdella on viime aikoina ollut ruokavaunujen rivistö. Näytti siltä, että asiakkaitakin riitti. Hesari listasi tämän pari päivää sitten suosituksi ulkoilualueiden ruokapaikaksi.

Meillä on aina omat eväät, joten kokeilematta jäi. Käännyimme katsomaan kiehtovaa maisemaa kosken suuntaan. Mikä voisi olla kiehtovampaa kuin vesi, vihreä luonto ja sininen taivas.

Kiersimme lähemmäs katsomaan ja kuuntelemaan koskea.

Kosken juurella en ollut ainoa, joka tähtäsi kamerallaan myös kaloja pyydystäviä lokkeja.

Komeaa siltaa pitkin pääsi Arabianrannan puistoon.

Teimme pienen mutkan Vanhan kaupungin puistoon eli paikalle, jolle aikanaan Helsinki perustettiin.

Näitä polkuja oli taas huikean nautinnollista ajella. Miten voikin tämä kevään vihreä joka kevät yllättää.

Arabian taidekeskusta vastapäätä oli taas kukkiva puisto. Täällä oli mukana myös valkokukkaisia puita, jotka sinistä taivasta vasten loivat täydellisen taidenautinnon.

Näissä maisemissa näimme taas yllätykseksemme pari komeaa muraalia korkeitten talojen seinissä.

Seuraavaksi suuntasimme Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Jo ulkopuolella oli kauniita kevään tulppaaneja ja narsisseja.

Eläkeläislippu maksoi 7€. Tiedän jo nyt, että kunhan kesä on vähän pidemmällä, maksan sen mielelläni uudelleen. Kukkivien kevätkasvien lisäksi alueella oli niin paljon nuppuja ja mielenkiintoisen näköisiä ja nimisiä kasveja, että haluan ne kyllä vielä nähdä. Alue oli viihtyisä ja tosi rauhallinen. Terassilla oli jokunen asiakas, mutta meidän lisäksemme polkuja kierteli vain yksi pariskunta parivuotiaan lapsen kanssa. Lapsi innostui lammen linnuista. Tavi ja sorsia.

Yhtäkkiä huomasimme, että sininen taivas olikin muuttunut tummemmaksi ja päätimme lähteä lyhintä reittiä kotiin.

Sellainen olo jäi, että tänne tullaan uudelleen sitten kun vielä useampi kasvi kukkii.

Ihan lähellä kotia pysähdyin vielä kerran ja otin kuvan naapurin kirsikkapuusta.

Toivottavasti ehdit kulkea nauttimassa kirsikkapuitten kukinnasta. Niitä on paljon muuallakin kuin tungokseen asti täydessä Roihuvuoren kirsikkapuistossa tai Tokoinrannassa. Ja kun kirsikat lopettavat kukkimisen, nautimme yhdessä omenapuista ja tuomenkukista. Kesä on paras!

Tässä vielä kartta, jossa on suunnilleen tänään ajelemamme reitti. Punaiset tähdet ovat paikoissa, joista on kirsikkankukkakuvia, vihreät tähdet paikoista, joista on enemmänkin vihreän luonnon kuvia. Parhaat tämän päivän paikat olivat meidän mielestämme tänään Viikin alue ja Vanhankaupungin koski. Myös Kumpula kuuluu hienoihin kohteisiin, mutta se on varmaan vielä parempi sitten, kun enemmän kasveja kukkii.

Jatkamme retkiämme, voit seurata meitä myös Facebook-sivullamme Ailajajuha.

70-vuotisjuhlat – pyöräilyä 70km

Juha täytti 70. Juhlan kunniaksi suunnittelin 70 kilometrin pyöräilyretken. Keräsin retken varrelle erityisesti kirsikkapuita, joita löytyy Roihuvuoren lisäksi Tokoinrannasta, Viikistä ja sieltä täältä muualtakin, ja yhden Juhan ehdottoman suosikin. Fazerin vierailukeskus Vaaralassa tuli siis kartalle.

Aamupalan seurana oli jo riittävä määrä valmiiksi tehtyjä eväitä ja siten matkaan päästiin jo ennen yhdeksää.

Ensimmäinen onnittelusoitto tuli, kun ensimmäiset neljä kilometriä olivat takana. Juha kuunteli siskonsa laulutervehdyksen Vantaanjoen varren ulkoilupolulla.

Hetken päästä oltiin jo Keravanjoen puolella ja pysähdyttiin Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyn kosken kohdalla.

Tällä sillalla poiketaan usein, kun Helsingistä Vantaalle ajetaan. Ihan kiva silta, vaikka vieläkin ihmettelen sitä, että Juha ensi kertaa täällä ollessamme sanoi, että hänelle tulee tästä mieleen Firenzen Ponte Vecchion silta. Ei kai sentään? Missä kultakaupat ja matkamuistomyymälät?

Keravanjoen rantoja on helppo ajella Tikkurilaan asti. Ennen Tikkurilaa saimme jo ihailla ensimmäisiä kirsikkapuita ja muutenkin kaunista rantaa.

Ajoimme Heurekan pihaan. Kaksi tärkeää muistoa Juhan elämän varrelta. Anssi Asunnan taideteos muistuttaa Juhan entisen koulun pihalla olevasta vastaavasta taideteoksesta ja työtoveruudesta.

Toinen muisto on syntymäpäiväliputus. Jo lapsena Juha riemuitsi siitä, että hänen syntymäpäivänsä oli liputuspäivä. Vasta aikuisempana selvisi syy-yhteys Snellmannin päivään. Heureka liputti komeasti 70-vuotiaalle tänään.

Tässä kartta matkan alusta. Kirsikkapuiden kohdalla on tähti, muiden kuvien kohdalla sydän.

Kohta jatkettiin matkaa ja taas soi puhelin. Piti istahtaa kirsikkapuun viereen penkille.

Ehdittiin juuri seuraavalle kirsikkapuulle, kun puhelin soi taas.

Sitten olikin vuorossa ensimmäinen yllätyspysähdys. Tikkurilan uusi kirkko oli hieno nähtävä.

Kirkon yhteydessä olevaa Lauran kaffilaa olemme kuulleet monien kehuvan ja niinpä Juha kävi tiskiltä ostamassa kahvin ja kakkupalan. Vessakin oli upea ja varmaan siisteimpiä, mitä retkillämme olemme tavanneet.

Tällä kartalla Tikkurilan kirkko ja kirsikkapuut.

Seuraava etappi oli Koivuhaan arboretum. Kirsikkapuu toivotti tervetulleeksi sinnekin.

Hetken päästä Koivuhaan puulajipuisto tarjoaa vielä monipuolisempaa nähtävää, kunhan puissa alkaa olla lehtiä, mutta oli se kaunis nytkin valkovuokkomattoineen ja tuohituomen runko antoi jo aavistuksen siitä, mitä jännää on tulossa.

Koivuhaan puulajipuiston vieressä on monien kehuma Viherpaja. Kyllä se hieno käyntikohde olikin. Viherpaja tarjoaa erittäin monipuolisen valikoiman kasveja, pensaita ja puita ja niitä katsellessamme tuli sellainen olo, että jostain pitäisi äkkiä saada lisää rahaa ja sitten tulla autolla uudelleen. Puutarhamyymälästä saisi myös japanilaishenkisiä koristeita puutarhaan. Harmiksemme paikan Japanilainen puutarha oli nyt suljettu.

Matka jatkui Ristisillan puistoon, jossa olemme jo monta kertaa ennenkin pysähtyneet kahvitauolle.

Kartta tästä osasta matkaa:

Sitten Hakkilan suuntaan. Pikku pysähdys Punaisten muistomerkille Hiekkaharjun urheilupuiston vieressä.

Jokipakanpolkua jatkettiin jälleen Keravanjoen toiselle puolelle.

Ja hetken päästä oltiin Honkanummen hautausmaalla, josta myös löytyi kukintaansa aloittelevia kirsikkapuita.

Sitten alkoi Juha olla jo aikalailla hämmennyksissään siitä, minne jatkoimme. Eikä viime vuonna käydyn Håkansbölen kartanon näkeminen paljon auttanut aavistamaan, minne olimme seuraavaksi ajamassa.

Mutta muutaman kilometrin pyöräilyn jälkeen alkoi ilo kuplia. ”Mennäänkö me Fazerilaan?” No mentiin, kohta oltiin pihalla lukitsemassa pyöriä telineeseen. Juha piipahti vessaan ja minä kuiskasin myymälän kassalle, että hän voisi ilahduttaa kohta paikkaan astuvaa miestä toivottamalla hyvää syntymäpäivää. Hänpä innostui asiasta, kuiskasi pyynnön kahdelle muulle lipunmyynnissä olevalle naiselle ja kun Juha tuli esiin, alkoi laulu: ”Paljon onnea vaan… paljon onnea herra.. paljon onnea vaan!” ja Juha sai käteensä pussillisen suklaamaistiaisia.

Näin ajelimme Fazerilaan:

Teimme sitten tarvittavat ostokset. Minä ostin 12 pakettia Kaurakorppuja ja Juha erinäisen määrän suklaaherkkuja. Sen jälkeen odottikin sitten uusi yllätys. Tuukka ilmestyi paikalle kahvilan terassille ja osti isälleen Pätkiskakkupalan.

Kun Tuukka oli autolla liikkeellä, meidän ei tarvinnutkaan pakata korppujamme ja suklaitamme pyöränkoreihin, vaan saimme kotiinkuljetuksen ostoksillemme.

Juha kysyi jo, paljonko kotiin olisi matkaa lyhintä tietä, mutta minä torppasin ajatuksen heti, koska siten ei olisi matkamittariin kertynyt ajateltua 70 kilometriä. Lähdimme kiertämään Länsimäen suuntaan. Kadun varressa yllätti pari komeaa muraalia.

Mustapuronpolku Mellunmäen ja Myllypuron välillä oli todella miellyttävää ajettavaa. Kaunista, rauhallista ja tasaista.

Ja sitten suunnistimme Strömsinlahdelle meren rantaan ja käännyimme kohti Herttoniemeä ja Roihuvuorta.

Näin saavuimme Fazerilasta Roihuvuoreen:

Roihuvuoressa työnsimme pyörät kävelyteitten ulkopuolelle ja kaivoimme laukusta kahvit ja eväät kivelle. Täällä olemme olleet ennenkin. Syrjässä tungokselta.

Lähtiessämme soi taas puhelin ja Juha sai onnittelut jälleen yhden kirsikkapuun alla.

Kirsikkapuut alkavat juuri kukkia. Helatorstain aatto ja kesäisen lämmin ilma olivat jo keränneet paljon ihmisiä nauttimaan kesästä ja kukista.

Tämän jälkeen pyöräreitillemme tuli ongelma. Herttoniemestä ei päässytkään Kulosaaren puolelle Kipparlahden reittiä, jota olimme aikaisemmin ajelleet. Kyselimme vastaantulijoilta vinkkejä ja lopulta kaksi nuorta naista neuvoivat, että Herttoniemen siirtolapuutarhan läpi voi ajaa. Ei se ehkä virallinen ja tarkoitettu reitti ollut, mutta niin teimme. Olimme ensimmäistä kertaa Herttoniemen siirtolapuutarhassa sisällä.

Näillä seuduilla olemme viihtyneet usein aikaisemminkin. Kivinokka, Kulosaari ja Mustikkamaa tarjoavat oikein mukavat ja viihtyisät kävely- ja pyöräilykohteet. Nyt emme kuitenkaan pysähdelleet vaan ajoimme Kulosaaren ja Mustikkamaan läpi suoraan Taatan omalle sillalle eli Isoisän sillalle Kalasatamaan.

Kalasatamasta Hakaniemen kautta Tokoinrantaan ei ole miellyttävin kohta pyöräretkellämme, mutta selvisimme kuitenkin. Pyöräilyväylät ovat sekavat ja kun liikkeellä oli paljon myös jalankulkijoita, piti koko ajan väistellä ja pysähdelläkin.

Tokoinrantaan on istutettu kaunis rivi kirsikkapuita. Puut eivät ole vielä kovin isoja ja kun kukintakin oli vielä hyvin alussa, ei täältä vielä saanut kovin näyttäviä kukkivien puiden kuvia. Nurmikoille kasautuneiden ihmisten määräkin vähän yllätti. Ja harmittikin. Aamulla luimme lehdestä, että poliisi oli joissain puistoissa joutunut pyytämään väkeä lähtemään pois.

Tokoinrannan suosiota piknikpaikkana emme kyllä ihmettele. Eläintarhanlahden näkymät ovat hienot ja lähellä rataa on jo muutamia komeita kirsikkapuitakin. Ja täysi ravintolan terassi.

Roihuvuoresta Tokoinrantaan:

Eikä vieläkään suorinta tietä kotiin, vaan otimme suunnaksi Meilahden. Stadionin, Tukholmankadun ja Paciuksenkadun vierellä kulki ihan mukavat pyöräilyväylät, vaikka ei tuollainen katujen varsien ajelu meidän mieleisintä puuhaamme olekaan.

Meilahden arboretum on viihtyisä ja yleensä väljä paikka. Tällä kertaa piknikpöydät olivat täälläkin harvinaisen täynnä, mutta nurmikoilla olisi kyllä tilaa ollut enemmänkin. Meilahden arboretum tarjoaa eri aikoina erilaista nähtävää. Kohta on paljon kukkivia puita, alppiruusujakin on kesäkuussa ja sen jälkeen kukkivat ruusut. Tällä kertaa nautimme hetken vihreästä nurmikosta ja yhdestä kukkivasta valkoisesta puusta.

Tokoinrannasta Meilahden arboretumiin matka oli kadunvarsipyöräilyä.

Sitten alkoi tulla jo ajatus aika suorasta ajamisesta kotiin. Pikku Huopalahden rantoja ajaessa saimme taas pysähtyä katselemaan talon pihassa kasvavia kirsikkapuita. Niitä kuvasi joku muukin ja vieressä olevalla leikkipaikalla oli muutama leikkijä. Mutta ei tungosta.

Ruskeasuon kautta ajaessamme jäimme hetkeksi katselemaan sähköbussia, joka lataantui siinä päätepysäkillä. Emmepä ole ennen nähneet.

Ruskeasuolla on puistossa myös muutama upea kirsikkapuu.

Näiden kirsikkapuiden jälkeen ajoimme sitten kotiin. Kotimatkan mutkat tässä.

Matkamittariin oli pihalle tullessamme kertynyt 71km, eli päivän tavoite oli jo ylitettykin. Juha ehdotti, että tällä ajelulla olisi sitten kuitattu jo ensi vuoden syntymäpäivä jo etukäteen. Saa nähdä, mikä on juhlimistilanne silloin. Sen jälkeen kiinnosti tietysti katsoa, olisiko akun sähköavustusta ollut vielä jäljellä ja olisihan sitä. Päivä oli mennyt rattoisasti rennosti ajellen ja enimmäkseen ECO-avustuksella, joten tehoja oli aika paljon vielä jäljellä. Viidestä akun palkistakin oli jäljellä kaksi. Meillä on varmaan hyvät pyörät? Husqvarnan kaupunkipyörät, jotka ostimme viime kesänä.

Päivä päättyi juhlimiseen. Ovella oli odottamassa kukkakimppu onnitteluineen ja kun siihen lisäsi vielä Fazerilta ostetut tuliaiset, Juha hymyili vielä 70 kilometrin pyöräilypäivän jälkeenkin.

Tämä kuva on kyllä otettu jo edellisenä päivänä, kun kaksi entistä kollegaa kävi onnittelemassa ja syntymäpäivän pyöräretki oli vasta suunnitteilla.

Tähän loppuun vielä yksi vinkki kirsikkapuistosta, jossa emme tänään käyneet. Viikissä on Gardenian vieressä upeita kukkivia puita. Nämä kuvat ovat viime keväältä.

Facebookin sivultamme Ailajajuha voit seurailla retkiämme.

Tämän matkan jälkeen haluan suositella kahta aikaisempaa tekstiämme. Tällä kertaa emme pysähtyneet Kivinokka, Kulosaari, Mustikkamaa -alueella, mutta lue ihmeessä teksti, alue on hieno ja monipuolinen käyntikohde.

Lisää pyöräretkistämme löydät tällä haulla. Viime vuonna otimme projektiksi tutustua Vantaaseen pyöräillen. Oli kivaa, ja tällä matkalla bongasimme uudelleen muutamia silloin löytämiämme helmiä.

Pääsiäisviikko Granadassa

Niin paljon mahtui pääsiäisviikkoon  Granadassa. Palmusunnuntaina siunattiin palmunoksia, joka päivä kulkueet kulkivat pitkin katuja. Katselimme niitä katujen varsilla, kuljimme mukana, istuimme kiviaidalla monta tuntia katsellen Alhambran näkymistä lähtevää kulkuetta. Näimme  kantajia, soittajia, surevia naisia ja iloisia lapsia. Yhtenä yönä valvoimme aamuyöhön, kun kotikirkkoonsa palaava kulkue ohitti kapean kotikatumme parvekkeemme alta kahden maissa aamuyöllä. Kuvia kaikesta on paljon!

Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista, Domingo de Ramos, jolloin messussa siunataan palmunoksat. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, kansa huusi hoosiannaa kuninkaalle ja heilutteli palmunoksia. Tuskin ne kuitenkaan olivat ihan samanlaisia kuin nämä pitkälle kehitellyt viritelmät espanjalaisista pääsiäiskoristeista. Ei varmaan mikään ihme, että näitä näkyy parvekkeilla koristeina vielä kesälläkin.

Kirkoissa odottavat patsaat kulkueita. Ne on veljeskuntien tiloista kannettu valmiiksi kirkkoihin, joista ne sitten kulkueissa lavettien päällä kannetaan ulos. Patsaista käytetään nimitystä trono tai paso. Kulkueet ovat katolisten veljeskuntien järjestämiä, eivät katolisten seurakuntien.

Sattui olemaan sateinen päivä, mutta siitä huolimatta sadat ihmiset odottivat kirkon edustalla kulkueen alkamista. Me muiden mukana ja samalla seurasimme kulkueen hahmojen kerääntymistä kirkkoon. Siellä oli soittokuntaa, roomalaisia sotilaita, huppupäistä kansaa ja lapsia, joita vanhemmat ja koko suku saattoi paikalle. Kaikesta näki, miten yhteisöllinen tapahtuma koko pääsiäisviikko on. Eri ikäisiä osallistujia oli valtavasti. Kulkueilla ei kaikille ole mitään uskonnollista merkitystä, monet korostavat, että ne ovat enemmänkin kulttuuriin liittyvä traditio ja nykyisin vasemmistolaiset liikkeet ovat alkaneet yhä näkyvämmin niitä myös vastustaa.

Lasten osallistuminen oli iloista seurattavaa. Sieltä he tulivat koreineen iloisesti telmien ja koko suku otti kuvia. Lapset edustavat kulkueissa tavallisia Jeesuksen ajan kansalaisia.

Koreissa oli jaettavaa kulkueita seuraavalle yleisölle. Ensimmäiset jaettavat lähtivät odottaville kavereille heti kirkon pihalla. Olikohan kaikilla enää monituntisen vaelluksen jälkeen mitään jäljellä kulkueen loppupuolella?

Laveteilla kannettavat patsaat sisältävät eri tapahtumia pääsiäisviikolta. Tämä veljeskunta kantoi ehtoollisen asettamista kuvaavaa asetelmaa.

Sen perässä kulki surevia naisia mustissaan. Kaikilla oli musta huntu, risti kaulassa ja rukousnauha ja kynttilä kädessä.

Kulkueeseen osallistuva veljeskunta huppuineen ja silmäaukkoineen saattaa näyttää vähän pelottavaltakin. Heitä kutsutaan nimellä penitentes, eli he ovat syntejään katuvia Jeesuksen seuraajia. Jotkut kantavat siihen liittyviä symboleja, esim. ristiä olkapäillään tai kulkevat vaikka paljain jaloin, eli tekevät katumisharjoituksia. Kun he myöskin edustavat ensimmäisiä Jeesuksen seuraajia,  he kulkevat tunnistamattomina. Naamioitumisen ja huppujen alkuperään en ole löytänyt tämän lisäksi muita kovin hyviä selityksiä, mutta yksi on se, että naamioituminen perustuu siihen, että veljeskunnat ovat nykyisin oikeammin hyväntekeväisyysjärjestöjä. Autettavan ei haluta tunnistavan auttajaansa, ettei hän joutuisi kiitollisuudenvelkaan tunnistamalleen henkilölle. Huppujen tarkoitus on naamioida heidät niin, että ainoastaan Jumala tietää heidän henkilöllisyytensä. Tämä tietysti sopii myös syntien katumiseen. Vain Jumala näkee.

Jeesuksen perässä kuljetetaan aina surusilmäistä Mariaa.

Vieressäni  seisonut vanhahko nainen oli ilmeisesti huomannut, että olen turisti ja neuvoi, että Marian tullessa minun pitäisi polvistua ja tehdä ristinmerkki. Ei meistä kumpikaan siihen sateesta märkään maahan polvistunut, enkä nähnyt kenenkään muunkaan sitä tekevän. Ristinmerkkejä sen sijaan tehtiin ahkerasti ja kuvia otettiin ihan yhtä ahkerasti.

Kulkueet lähtevät eri kirkoista ja kulkevat reittiään tuntikausia. Kaikkien reitit kulkevat kuitenkin tietyn aikataulun mukaan pienen matkan samaa reittiä. Sille taipaleelle on parin korttelin verran rakennettu katsomot, joilla voi istua ja katsoa ohi kulkevia kulkueita. Näihin katsomoihin ei satunnaisella turistilla kuitenkaan ole asiaa. Niihin pitää hankkia liput jo edellisenä vuonna ja koko viikoksi.

Kadunvarsilla oli tungokseen asti ihmisiä, mutta silti vietimme siinä seisten tuntikausia. Näimme uudelleen monta tuntia myöhemmin myös sen kulkueen, jonka lähtöä olimme seuranneet.

Tuuli antoi vauhdin tuntua huppupäiden kävelyyn.

Eri veljeskunnilla oli eri värit.

Lähietäisyydeltä saattoi vain ihmetellä lavettien ja patsaitten monimutkaisia koristeita.

Ja aina vain upeampia kukka-asetelmia Marian vaunuissa.

Pienen vilahduksen näimme myös kantajien määrästä. Tennareissa ja lenkkitossuissa mennään. Musiikki antaa tarkan tahdin ja sitä vielä ohjaa edessä kulkeva ohjaaja. On ehdottoman välttämätöntä, että kaikki kantajat etenevät samaan tahtiin. Jos tulisi häslinkiä, koko painava vaunu saattaisi alkaa kaatua ja sitä ei enää pysäyttäisi mikään.

Taukoja pidetään muutaman kymmenen metrin välein ja kantajia vaihdetaan välillä .

Kun Maria jälleen nousee ylös kantajien olkapäille, kansa yleensä taputtaa ja saattaapa pikkuisen huudella kannustushuutojakin. Ei tämä pelkkää harrasta suremista ole. Siis voisiko Espanjassa ollakaan?

Lapsia kulkueissa oli erityisen hauska seurata. Tämä pieni poika ”johti” koko orkesteria. Tarkoin askelein, täsmälleen rytmissä.

Pikkurumpalit ottivat tehtävänsä niin iloisesti tosissaan, että ihmettelimme, jaksavatko he oikeasti niin monta tuntia rummuttaa, kuin kulkue on liikkeellä.

Lapsilla oli myös monessa ryhmässä tämä erityistehtävä. Pienillä sytyttimillä käytiin sytyttelemässä tuulessa sammuvia kynttilöitä.

Monetkin pikkutytöt olivat äitiensä ja isoäitiensä tavoin pukeutuneet suruasuun. Ilme ei koko aikaa niin surullisena pysynyt.

Omasta korista riitti myös omaan suuhun.

En ole kyllä varma, olivatko koreissa näkyvät karkit ja suklaat jaettavaksi tarkoitettujakaan. Tässä kohtaa minullekin nimittäin käytiin tuomassa lahja.

Eikä se ollut syötävää vaan tällaisia pieniä tulitikkulaatikon kokoisia Jeesuksen ja Marian kuvia.

Ainoat kulkueissa näkemämme eläimet olivat hevosia. Yleensä Espanjassa on paljon koiria, mutta pääsiäiskulkueissa emme nähneet ainuttakaan.

Vieressäni seisonut mies (ei Juha) näytti vähän ihmettelevän, kun kamerani ei ollutkaan koko ajan suunnattuna kulkueeseen, vaan kallistelin ihan toiseen suuntaan. Sitten hän huomasi  kamerani näytöltä, mitä tein ja hymyili hyvin ymmärtävästi. Auringonlasku Sierra Nevadan suuntaan oli hetken kiinnostavampaa katsottavaa kuin pääsiäiskulkueet.

Eikä soittajien sormia palellut?

Lasten jaksamista emme lakanneet ihmettelemästä. Auringon laskettuakin vielä vain marssittiin iloisesti eteenpäin.

Me aloimme jo pikkuhiljaa väistyä vähän sivummalle.

Emmekä ihan viimeisiä ryhmiä enää nähneetkään.

Kulkueita ei kannata jäädä seuraamaan vain siinä muutaman korttelin tungoksessa, jonka kaikki ohittavat. Kulkueiden reitit ja aikataulut saimme turisti-infon esitteestä, jonka mukaan oli helppo suunnistaa reitille jo päiväsaikaa auringon paistaessa ja kulkea mukana.

Päivällä etenevässä kulkueessa oli rennompi meininki. Kulkue eteni jutellen toisilleen, ei ihan hiljaa ja tahdissa.

Jeesus kantoi ristiä liikenteenjakajien yli.

Marian kynttilöitä sytyteltiin pitkävartisella sytyttimellä.

Jeesuksen ristin kantaminen eteni pienen kävelysillan yli.

Katsojat istuskelivat rennosti sillan kaiteilla.

Päivällä kulkueen mukana kävellessä oli helppo myös tarkkailla kanssakulkijoiden jalkineita.

Jotkut etenivät paljain jaloin. Valinta liittyy ilmeisesti asketismiin ja kärsimyksen kokemiseen. Siis sillä tavalla, että mitä enemmän kärsii, sitä kirkkaamman kruunun saa.

Jotkut lievensivät kärsimystään sukilla.

Itse sanoisin kyllä, että näillä naisilla kärsimys vasta oli huipussaan, kun iltapäivällä alkanut kävely loppui joskus aamuyöstä.

Palmusunnuntaina olimme vähän ihmetellen katselleet, miten pääsiäiskulkueiden reiteillä myytiin ilmapalloja ja kaikenlaista (meidän mielestämme) vappukamaa, mutta asia alkoi aueta viikon mittaan.

Lapsillehan oli tärkeää päästä osallistumaan ja siihen tarvittiin sekä karkkia että rumpuja. Tietysti myös niille lapsille, jotka eivät kulkeneet mukana vaan katselivat kulkueita yleisön joukosta. Eikä kai ilmapalloista mitään haittaa ollut niistäkään. 

Ihmettelimme pitkään, minkä vuoksi lapset keräävät kynttilöistä tippuvaa talia isoksi palloksi. Kysyin yhdeltä naiselta,  ja hän sanoi, että se on vain hupia, että aika kuluisi, kun tuntikaupalla katsoo kulkueiden ohimarssia.

Näyttipä aikuisillekin olevan tarjolla jotain muuta kuin suruasuja ja huppuja.

Yksi kivoimmista kulkuepäivistä meille oli se, jolloin kiipesimme kaunista Carrera del Darroa Alhambran sivuitse Albaicinin puolelta Monasterio de la Concepciónin aukiolta lähtevää kulkuetta seuraamaan.

Olimme paikalla lähes pari tuntia ennen kulkueen lähtöä ja kun totesimme, että aukiolla jo oli paljon ihmisiä, jäimme portin pieleen muurille istumaan ja odottamaan, eli varasimme itsellemme istumapaikan niin kauan kuin se vielä oli mahdollista. Ei se odottaminen niin tylsää ollut, oli kiva seurata kaikenlaista.

Näimme läheltä veljeskunnan tunnukset jonkun kulkijan selästä. On siinä ollut kirjomista, kun nämä vaatteet ovat kymmenillä.

Tyttöjen lettinauhat olivat poikkeuksetta veljeskunnan väreissä.

Eilisen päivän kulkueessa lettinauhat olivat tietysti punaiset tai valkoiset niin kuin puvutkin.

Kantajanuorukaiset esittelivät auliisti, miten selkää vahvistetaan kantourakkaa varten ja peukuttivat hymyillen kuvaajaa.

Näin pehmustetuilla päähineillä vahvistetaan otsaa ja niskaa.

Orkesteri marssi paikalle soittaen.

Lopulta kulkue oli järjestäytynyt ja valui ulos luostarin pihalta.

Ensin tuli Jeesus jälleen kantaen ristiä.

Vaunu oli erittäin koristeellinen.

Alaspäin menevässä mutkassa Alhambra jäi hienosti taustalle.

Sitten tuli Maria, tällä kertaa tietysti sinisessä viitassa veljeskunnan värien mukaan.

Moni kävi kevyesti koskettamassa Marian vaunua. En tiedä, miksi, ehkä siihen liittyy jokin rukouselementti. Päätin kokeilla itsekin, kun olin sopivasti lähellä.

Maria hävisi samaan mutkaan Jeesuksen perässä, Alhambra taustalla. Oli kyllä juhlallista!

Tullimme Albaicinin pikkukatuja pitkin takaisin keskustaan katsomaan muita kulkueita. Jeesus kantoi taas ristiään ja näimme Marialla sekä punaisen että vihreän viitan.

Ohi kulkevassa orkesterissa äänenjohtaja piti huolta siitä, että puhaltimet säilyttivät vireensä.

Jotkut veljeskuntien symbolit olivat villimpiä kuin toiset.

Iltamyöhään seurasimme upeita kulkueita tänäänkin. Ei sieltä kaduilta oikein malttanut poiskaan lähteä, kun aina tuli uutta.

Seisomisella ja kylmällä ilmalla alkoi olla jo seurauksensa. Aamulla Juhan oli kovin vaikea päästä liikkeelle, ylipäänsä istua tai edes seistä. Soitimme matkavakuutusfirmaan ja saimme osoitteen, jonka kanssa he tekevät yhteistyötä. Harjoittelimme espanjaksi selittämään, että selkä on kipeä. Se kuvattiin ja Juha sai montakin lääkettä.

Maltoinko minä jättää yhtään iltaa väliin. No en, kyllähän tuolla tungoksessa yksinkin pärjää. Kävelin Plaza Nuevalle, jonka kautta kulki useita kulkueita.

Sen verran yksin oleminen toi mieleen epävarmuutta, että jossain vaiheessa siirryin syrjään avoimelta aukiolta vähän kauemmas seinän viereen. Aukio oli jotenkin liian avoin.

Eipä näitä mikään pakko olisi ollut iltakausia kadulla katsella. Televisiosta tuli koko viikon joka ilta ja yö kulkueita Sevillasta. Ihan selostettuina. Ihan kuin urheilukilpailuissa.

Oli meillä yksi ihan omakin yönäytös. Asuntomme oli vanhassa kaupungissa ja parvekkeemme alta kapeaa katua pitkin kulki aamuyöstä yksi kulkue kotikirkkoonsa. Jo hyvissä ajoin katu oli täynnä väkeä. Niin täynnä, että ihmettelimme, miten tuosta enää voi mikään kulkue mahtua.

Mutta sieltä se vähitellen tuli. Jeesus rukoili Getsemanessa öljypuun alla ja enkeli tarjosi hänelle juotavaa opetuslasten nukkuessa.

Marian tullessa näimme näytelmän, johon emme muualla olleet törmänneet. Parvekkeella meitä vastapäätä seisoi mies ja nainen ja he molemmat lauloivat arabialaistyyppisen ylistys- ja rukouslaulun Marialle ennen kuin kulkue jatkoi eteenpäin. Kysymyksessä oli ilmeisesti maurilaisperinnöstä muistuttava saeta-laulu.

Ja sitten Marian katoksen päälle alkoi sataa tuoreita kukkien terälehtiä. Seuraavana päivänä näin kadulla, että ne  olivat ruusun ja orkidean kukkia.

Laitomme parvekkeen ovet kiinni, laskimme kaihtimet ja vuorokaudenaika armahti. Hiljaista ei ollut, mutta uni tuli, olihan kello jo ainakin kolme.

Pääsiäispäivän kulkueita leimasi valo. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta, aurinko ja kevään vihreys yhdessä loivat iloisen tunnelman, jota heijastui kaikkialle. Hakeuduimme valoisalle puistokadulle katsomaan viimeistä kulkuetta. Musiikkikin oli iloisempaa.

Surevat naiset olivat vaihtaneet asunsa valkoiseen morsiushuntuun.

Mariankin puku oli valkoinen ja kukka-asetelmat vaaleanvihreän ja valkoisen yhdistelmää.

Poikkesimme vielä viereisessä kirkossakin katsomassa pääsiäisaamupäivän messua. Hetkeksi vain, espanjankieliseen messuun ei oikein jaksanut jäädä pitkäksi aikaa seisomaan. Istumapaikkoja ei enää riittänyt. Tunnelma oli kyllä käsin kosketeltavan iloinen ja helpottunut kaiken piinaviikon suremisen jälkeen.

Keväisenä iltapäivänä meidät yllätti vielä lasten kulkue. Kannettava lavetti ja patsas oli kevyempi ja vaatetus rennompi. Hartaus oli hommasta kaukana, niin paljon oli omaisia vieressä ottamassa kuvaa ja videota.

Pääsiäisviikko Granadassa on ikimuistettava. Tunnelma, kaikenlaiset pikkujutut, lapset, soittajat, koristellut lavetit ja patsaat – tällaisen kokeminen on harvinaista. Granada on ehkä kokemistamme pääsiäisviikoista kivoin. Olemme katselleet kulkueita aikaisemmin jo Marbellassa, Malagassa ja Tarragonassa. Kaikki ovat erilaisia. Marbellassa illat olivat tunnelmallisia, Malagan kulkueet ehdottomasti näyttävimpiä, joskin turistien tungos jonkin verran vie tunnelmaa. Tarragona Kataloniassa oli erilainen, kulkueet vaatimattomampia, niitä oli vähemmän ja kaikissa oli roomalaisia sotilaita.

Pääsiäispäivän iltana jätimme hyvästejä sekä pääsiäisviikolle että Granadalle. Kiipesimme Alhambran ohi mäelle ja katselimme vaaleanpunaiseksi värjäytyvää Sierra Nevadaa.

Jostain kaukaa kuului vielä orkesterin musiikkia sen verran, että aavistimme jossain vielä jonkun kulkueen menevän. Aurinko laski ja valot alkoivat syttyä.

Edellä olevasta voisi kuvitella, että näimme kaiken, mitä Granadalla oli tarjolla. Ei ihan sentään. Pitkäperjantain hartaimpia ja hiljaisempia kulkueita emme nähneet. Olimme poissa kaupungista, koska halusimme nähdä Riogordon kylän pääsiäisnäytelmän. Siitä on oma teksti täällä:

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näytttämöllä

Toinen näkemättä jäänyt on perinteinen ja kuuluista mustalaisten Kristuksen kulkue paso del Cristo de los Gitanos,  joka lähtee Sacromontesta. Kulkue on liikkeellä pimeän aikaan ja sitä juhlistavat luolien suulle ja asumusten eteen sytytetyt pääsiäistulet. Ehkä vielä joskus? Oletko sinä nähnyt sitä? Tai yleensä näitä pääsiäiskulkueita? Mitä mieltä olet? Jätä viesti kommentteihin, olisi kiva jakaa kokemuksia.

Luin tänään mielenkiintoisen ja minulle uutta tietoa antanee tekstin palmunoksista Barcelonassa: Löydät sen täältä Virvon varvon Barcelonassa 

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Jos erityisesti Malagan kulkueet kiinnostavat, Espanja-loman sivulta löytyy hyvin sekä eri päivien kulkueita ja veljeskuntien osuutta valaiseva teksti.

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näyttämöllä

Pääsiäisviikolla Espanjassa todella tapahtuu. Pääsiäiskulkueita on kaikkialla ja ne ovat varsinkin suuremmissa kaupungeissa todella näyttäviä. Monissa kylissä on omia perinteisiä tapahtumia, esimerkiksi pääsiäisnäytelmiä. Yksi hienoimmista on Riogordon pääsiäisnäytelmä, jota pidetään yhtenä Espanjan upeimmista.

Riogordon kylä on nätisti vuorten sylissä. Kuvat on otettu Colmenarin suunnasta. Ensimmäinen helmikuun alussa, kun Sierra Nevadan huipuilla vielä näkyi reilusti lunta ja rinteillä kukkivat mantelipuut. Toinen maaliskuun lopussa, jolloin rinteillä jo oli paljon vihreämpää.

Näyttämö on luonnonrinne, jonne on rakennettu esityspaikat. Koko näytelmä tapahtuu rinteellä eri paikoissa. Vasemmalla on juutalaisten pappien paikka, edessä olevat pylväät kuuluvat roomalaisille ja niiden edessä Pilatuskin kätensä pesee. Jeesus opettaa rinteellä, kansa kulkee milloin missäkin, samarialainen nainen tulee kaivolle, sokea mies tulee kansanjoukosta, kansalla on mukanaan lapsia, joiden Jeesus sallii tulla lähelleen. Näytelmää on helppo seurata, vaikka ei osaisi espanjaa. Raamatun keskeiset kertomukset ovat useimmille niin tuttuja, että hyvin tietää, mitä on tekeillä.

Katsomoon mahtuu noin 6000 ihmistä ja hyville paikoile pitää tulla ajoissa. Tässä tilanne noin 1,5 tuntia ennen näytöksen alkamista. Keskellä edessä oli paikkoja varattu joillekin kutsuvieraille tai ryhmille. Onneksi vielä pääsimme eturiviin. Siitä oli helppo häiritsemättä kuvata. Kamera sylissä.

Tämä aurinkoisempi kuva on ensimmäisestä kerrastamme vuodelta 2016. Silloin paistoi aurinko, mutta toisinkin voi olla. Näytelmä kestää ilman väliaikaa melkein neljä tuntia, joten on hyvä myös pukeutua kunnolla. Toisella kerralla pipo ei ollut yhtään liikaa.  Mukana tuodut tuolin pehmusteet eivät myöskään olleet turhaa luksusta. Takanamme istunut pariskunta sanoi näytelmän jälkeen koko ajan kadehtineensa istuintyynyjämme.

Pääsiäisnäytelmä on koko kylän ponnistus ja harrastus. Siihen osallistuu 400 esittäjää. Kävellessämme esityspaikalle yksi ravintolanpitäjä ystävineen jäi juttelemaan. He kertoivat kohta olevansa näyttämöllä Barabbas ja Kaifas ja olivat aivan innoissaan, kun me kerroimme omien poikiemme olleen myös esittämässä pääsiäisnäytelmärooleja Suomessa. Toinen lauloi Jeesuksen roolin ja toinen Kaifaan.

Aluksi kaikki esittäjät marssivat näyttämölle hevosta myöten.

Naisia lapsineen, mukana myös ihan kannettavia pieniä. Naisten itse tehdyissä puvuissa oli mukava värimaailma.

Ensimmäisessä näytöksessä Abraham ja Iisak joutuivat ratkaisemaan vaikeimmista vaikeinta ongelmaa.

Isä ja poika olivat jo luopuneet taistelemasta Jumalan tahtoa vastaan, kun Jumala sanoikin Abrahamille, ettei Iisakia tarvitse uhrata ja antoi samalla isot lupaukset tulevaisuudesta. Paikalle tupsahti enkeli, jolla oli lammas sylissään. Lopulta lammaskin sai lähteä Iisakin olkapäillä pois.

Jeesus kohtasi kaivolla samarialaisen naisen, jolle kertoi olevansa Messias.

Nainen villiintyi täysin ja juoksi kertomaan kohtaamisesta kylän muille naisille. ”Hän kertoi minusta kaiken! Hän se on!”

Jeesus opetti kansaa. Vuorisaarna menossa. ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”
”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen”
”Autuaita kärsivälliset, he perivät maan”
”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan”
”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan”
”Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan”
”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen”
”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta”
”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa”
”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri”
Jeesus valitsi itselleen kurjan joukon opetuslapsia. Mukana oli myös pettureita ja vallanhimoisia vehkeilijöitä.
Rikasta nuorukaista Jeesus kehotti menemään ja myymään kaiken ja antamaan sen köyhille. Ei ihme, että rikkaan on vaikea päästä taivaaseen.
Jeesus opetti rukoilemaan. Isä meidän, joka olet taivaissa…

Fariseukset yrittivät saada Jeesuksen tuomitsemaan aviorikoksesta syytetyn naisen, mutta Jeesus yllätti heittämällä pallon syyttäjille. ”Se joka on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven!”

Naisen tuoneet miehet katselivat äänettöminä vaivihkaa sopivaa reittiä poistua tapahtumien keskipisteestä.

Sokea kerjäläinen tuotiin Jeesuksen luokse. Jeesus kysyi osuvan kysymyksen: ”Mitä haluat, että tekisin sinulle?” ”Herra, että saisin näköni jälleen”, vastasi mies ja kohtaamisen jälkeen hän lähti iloisena näkevänä eteenpäin.

Kansa heilutti palmunoksia kaupunkiin ratsastavalle Jeesukselle.

Jeesus antoi lasten tulla, vaikka opetuslapset ensin luulivatkin lasten häiritsevän Jeesusta.

Lapset innoissaan melkein peittivät Jeesuksen näkyvistä. Jokainen sai halit ja  kaksi poskipusua espanjalaiseen tapaan.

Opetuslapsetkin olivat ymmällä, kun Jeesus antoi naisen voidella jalkansa kalliilla öljyllä. Juudas piti sitä suurena tuhlauksena ja olisi keksinyt tuhlatuille rahoille paremmankin osoitteen kuin Jeesuksen jalat.

Illan isäntä sai näpäyksen siitä, että ei ollut huomioinut vierastaan tapojen mukaisesti.

Mariaan oli tämän näytelmän Jeesuksella tiiviimmät suhteet, kuin ennestään tiesin. En muista Raamatusta esim. sellaista kohtaa, jossa Jeesus kävisi kysymässä äidiltään neuvoa.

Enkä sitä, että Maria olisi tullut erityisesti Jeesuksen avuksi, kun hän lyyhistyi ristin alle.

Opetuslapset ja Jeesus viettivät viimeistä iltaa yhdessä. Paljon Jeesus puhui heille. Antoi leipää ja viiniä ja rukoili, että olisivat yhtä ja rakastaisivat toisiaan. Että maailma uskoisi. Rukoilee varmaan vieläkin.

Juudas keksi, keneltä saa rahaa. 

Ja laski, että varmasti sai kolmekymmentä. Yksi puuttui, ja ylipappi sai kaivaa jostain vielä lisää.

Jeesus rukoili, muut nukkuivat. ”Jos on mahdollista, ota minulta pois tämä malja. Tapahtukoon Sinun tahtosi.”

Juudas kuitenkin kavalsi Jeesuksen ja Jeesus vangittiin. Äkkipikainen Pietari nousi puolustamaan Jeesusta ja huitaisi miekalla yhdeltä vangitsijalta korvan.

Jeesus yllätti nuhtelemalla Pietaria, että miekkaan tarttuva siihen hukkuu ja paransi palvelijan korvan.

Ja sen jälkeen vangitsijat lähtivät viemään Jeesusta köytettynä tuomiolle.

Jumalaa pilkannut Jeesus joutui tuomiolle.

Ja taas Jeesusta vietiin narussa sidottuna pitkin kenttää.

Pilatuksen antaman tuomion jälkeen Jeesusta ruoskittiin pahasti. 

Pilatus yritti pestä kätensä koko hommasta. Roomalaiset sotilaat olivat jo kruunanneeet Jeesuksen kuninkaaksi orjantappurakruunulla.

Pietari joutui tilille Jeesuksen tuntemisesta, kielsi kaiken ja kauhistui itsekin, kun kukko muistutti, mitä Jeesus oli ennustanut.

Samoin Juudas tajusi pettäneensä Herransa. Mutta tehtyä ei saanut tekemättömäksi, vaikka hän kävi palauttamassa saamansa kolmekymmentä kolikkoa. Jeesus oli jo otettu kiinni ja vangittu.

Juudas ajautui täysin toivottomaan tekoon. Koki tehneensä kovin väärin ja meni ja hirtti itsensä.

Jeesus päätyi kantamaan ristiä, jonka alle lopulta luhistui.

Golgatalle se risti kuitenkin vietiin, ja sotilaat marssivat tekemään, mitä tehtävä oli.

Lopulta siellä seisoi kolme ristiä. Muutama vaikuttava keskustelu käytiin. Ryöväri sai taivaspaikan ja Maria uuden pojan Johanneksesta. Lopulta Jeesus antoi henkensä.

Kuolinhetkellä tuli pimeys ja maanjäristys ja kansa pakeni.

Viimeisinä pakenivat sotilaatkin.

Vain Jeesuksen äiti ja Maria Magdaleena jäivät.

Jeesus laskettiin alas ristiltä ja häntä lähdettiin viemään Nikodeemuksen osoittamaan hautaan

.

Ja lopuksi oli vain tyhjä risti. Kansa lähti pääsiäislauantain viettoon.

Me lähdimme ajamaan pois muutaman kilometrin päähän Colmenariin hotelliin.  Liikennettä oli niin paljon, että piti tyytyä auton ikkunasta räpsimään hienosta iltamaisemasta mitä räpsittävissä oli. Ilta ei ollut vielä liian pitkällä, mutta olimme valinneet hotellimajoituksen, koska majapaikkamme oli tällä kertaa Granadassa ja sinne vanhaan kaupunkiin ajaminen olisi ollut pääsiäiskulkueiden takia mahdotonta perjantai-iltana.

Tietoa Riogordon tämänvuotisesta pääsiäisnäytelmästä: El Paso de Riogordo. Näytelmä esitetään pitkäperjantaina ja pääsiäislauantaina. Viime vuonna emme onnistuneet saamaan etukäteen lippua. Menimme paikalle jo kahdelta, jolloin lippuja alettiin myydä portilla. Olimme ensimmäisten joukossa ja saimme lipun. Vaikka jono näytti kasvavan, luulen, että halukkaat lippunsa saivat.

Oletko sinä nähnyt tämän? Mitä tykkäsit? Voit jättää kommentin tähän alle.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt kotona Helsingin lähialueilla retkeillessä, mikä sekin on ollut hyvin antoisaa. Kuvia tästä pääsiäisnäytelmästä on tänä vuonna esillä pääsiäisviikolla Länsi-Pakilassa Hyvän Paimenen kirkon pääsiäisikkunoilla, eli rakennuksen pohjoispuolella ulkoiluväylän puolella.

La segunda visita a Córdoba

Este es un ejercicio para un curso de español

Visitamos Górdoba nuevamente en el otoño de 2019.

Paramos en una tienda para comprar algo de comida y nos alegramos mucho al ver esta bienvenida en la puerta:

Habíamos pasado un mes en Suiza y íbamos en coche a la Costa del Sol. Teníamos nuestras bicicletas con nosotros, porque queríamos hacer excursiónes en bicicleta en Suiza, así que reservamos un hotel con un buen aparcamiento más lejos del centro. El aparcamiento de Apartamentos Turísticos La Castilleja no era fácil para conducir con las bicicletas, por lo que tuvimos que dejar el coche en la calle, pero no era un problema.

Siempre nos gustan las habitaciones de hotel donde podemos cocinar nuestras comidas. Este hotel estaba bien.

Por la mañana caminamos hasta la parada del autobús. El autobús nos llevó ala estación de tren. Caminamos por Jardines de la Agricultura y Paseo de la Victoria hasta Puerta de Almodóvar.

Entramos en la calle Judios. La Casa Andalusí se veía muy interesante y decidimos a entrar. Era muy hermoso y tenía muchas cosas interesantes que ver.

La pasarela está pegada a la antigua muralla. Pasamos por la puerta de entrada y vimos un ambiente típicamente morisco. En sus salas y patios vimos colecciones de monedas antiguas, un modelo de las primeras máquinas de fabricar papel y muchas cosas decoradas.

En el barrio de la Judería hay otras casas y museos interesantes, por ejemplo Casa de Sefarad y Casa de las Bulas, pero los dejamos para nuestro próximo viaje a Córdoba. Solo entramos en la Sinagoga.

Pasamos del Monumento a Maimónides, uno de los grandes pensadores y médicos de la Córdoba judía y nos sentamos en la plaza de Juda Levi a comer algo.

Cuando visitamos Górdoba la primera vez, no tuve tiempo de subir a la torre de la Catedral, pero hoy quería hacerlo. Así que pasamos por delante de las tiendas de souvenirs, andamos hasta la catedral y entramos en el jardín de la Mezquita y la Catedral.

Juha nunca quiere subir escaleras, así que compré un boleto y esperé a que entrara el siguiente grupo.

Realmente valió la pena escalar allí.

Juha estaba esperando aquí.

Y yo estaba tomando fotos aquí. Así es siempre.

Todavía había una cosa que queríamos volver a ver. Los patios de San Basilio y caminamos de regreso a el barrio de San Basilio. En España siempre vale la pena visitar los patios con flores.

Habíamos visto lugares muy interesantes y hermosos, y había sido un día muy largo. Ahora queríamos andar hasta Calle de America y coger el autobús a hotel. El sol se puso antes de que estuviéramos allí.

Al día siguiente conducimos en coche hasta Fuengirola en Costa del Sol. En un minuto nuestros amigos nos recibieron calurosamente y Juha se sentó a cantar en el coro. (Aurinkorannikon kuoro).

Por la tarde nos conducimos a Torremolinos para ver nuestra casera. Cenamos con ella y su esposo. Después de que salieron, llevamos todo nuestro equipaje y nos preparamos para quedarnos allí hasta diciembre.

Córdoba en español

Este es un ejercicio para un curso de español

Ahora me sorprende que no hemos visitado Górdoba antes. Hemos visto Barcelona, ​​Madrid, Bilbao, San Sebastián, Zaragoza, Segovia, Tarragona, Valencia, Alicante, Granada, Sevilla, Marbella, Málaga, Torremolinos, Fuengirola y muchos pueblos blancos de Andalucía, pero no habíamos visitado Górdoba.

Nos quedamos en la Costa del Sol muchos meses al año después de nuestra jubilación y sabíamos que muchas agencias de viajes organizaban excursiones de un día a Córdoba, pero no queríamos eso y aquí hay una razón importante:

Reservamos una habitación en el Hostal Alcázar, que estaba justo al lado del Alcázar de los Reyes Cristianos y a una manzana de la Mezquita. Llegamos el miércoles por la tarde. No podíamos conducir a la puerta, así que primero tuve que ir solo al lugar. El vestíbulo de entrada estaba lleno de graciosas placas conmemorativas de diferentes países. ¿Estaba el posadero muy feliz de recibir otra turista desde Finlandia, o por qué sentí que la mano que puso en mi hombro fue demasiado rápida y baja?

Amable nos guió hasta el aparcamiento.

El coche se podía dejar con la tarjeta del posadero en un aparcamiento vigilado cercano (10 € / día), así que muchas cosas estaban bien.

En un momento, ya estábamos viendo las mejores vistas del casco antiguo. Alcázar de los Reyes, palmeras y naranjas: ¡una combinación maravillosa e inmejorable!

Caminamos hasta el Puente Romano pasando la estatua de San Rafael.

Había todos los demás turistas en el Puente Romano, pero no había mucha gente allí en febrero.

Dimos un largo paseo por el río. El sol comenzó a ponerse y tomé una foto de un prado amarillo en los bordes del Parque de Miraflores. Era tranquilizante caminar sola en el crepúsculo. Me sentía completamente segura, aunque Juha se había quedado sentado en un banco de la playa.

Juntos seguimos andando por los puentes, paramos en el Puente de Miraflores mirando el río y el paisaje iluminado por su luz del atardecer.

 Caminamos de regreso a lo largo del río pasando Puente Romano.

Aún así, andamos vigorosamente por el Puente de Rafael nuevamente hasta el casco antiguo. La fuente de la rotonda de la Plaza de Andalucía estaba hermosamente iluminada.

Los naranjos en el borde de la plaza eran espectaculares por la noche también.

En el casco antiguo, a lo largo de la Avenida de Alcázar, también tuve que pararme para hacer fotos.

Anoche tomamos una foto del lugar donde comenzó nuestra caminata.

A la mañana siguiente, la conducta del posadero sorprendentemente familiar continuó de la misma manera. En el desayuno, otra mujer y yo recibimos un guiño y una oferta para pasar al lado de la cocina para disfrutar de uno de los coñacs como postre de jugo fresco, café, tostadas y mermelada. Bueno no!

Salimos para hacer turismo. El principal atractivo de Córdoba es, por supuesto, Mezquita, que después la Reconquista, primero tenía que ser derribada, pero luego se dejaba en su lugar y se convertía en catedral. Las bóvedas originales eran una vista impresionante.

La Mezquita fue conquistada por los musulmánes y convertida en iglesia cristiana mediante la construcción de capillas en los bordes de las columnatas y una catedral en el centro. Alguien puede sentir esto como discrepancia, pero ¿qué podemos hacer por lo que ocurría hace quinientos años? Encontré que era respetuoso y correcto, que el ambiente original se hubiera conservado, y que su paz y la música de órgano resonando todo el tiempo crearan una atmósfera pacífica para la visita.

La catedral estaba muy bien. Nos sentamos en el banco y solo miramos el techo y las decoraciones.

Había caminos llenos de estos adornos de guijarros en el patio.

Se puede subir a la torre de la iglesia para contemplar el paisaje, pero esta vez no fui.

En cambio, subí a la torre del Alcázar de los Reyes Cristianos. Había una bonita vista del Puente Romano y las montañas sobre la ciudad.

Juha tomó la foto. Sí, estoy allí.

Teníamos buena y mala suerte el día que elegimos. 28.2. fue el Día de Andalucía. La buena suerte estaba que había libre acceso al castillo en su honor. Y la mala suerte estaba que las vacaciones y el acceso gratuito habían atraído a otros turistas al lugar. En el parque, la cola duró más de media hora.

La cantidad de personas en el castillo y las plazas del patio no era muy visible, porque solo se permitía entrar a un grupo de personas a la vez. Maravillosos estanques, árboles, plantas y incluso paz.

El Día de Andaluza tuvo poca repercusión en el programa. Normalmente siempre decimos: ”¡No tenemos ninguna prisa!” Pero ahora de repente hubo una prisa. Las colas en la mezquita y el castillo habían tomado su tiempo, y en honor al día, el próximo destino que pensamos, el Palacio de Viena, cerró antes de lo habitual, a las tres. No queríamos perder el tiempo deambulando por allí y, contrariamente a nuestros hábitos, cogimos un taxi. No estaba caro, no más que cinco euros. Estuvimos instantáneamente en la entrada del palacio.

El palacio en sí también habría recibido una visita guiada, pero nuestro mayor interés fueron los hermosos patios de diferentes épocas en el patio. Hay gran información sobre ellos y su historia aquí: Palacio de Viena.

Por supuesto, también nos miramos los dedos de los pies mientras caminábamos una vez más sobre estos adornos de piedra.

En febrero, los patios aún no estaban en flor, pero eran muy hermosos.

Salimos poco a poco y ahora con no prisa. Las calles volvieron a tenían todo lo lindo y hermoso.

De repente estábamos frente a un edificio tan hermoso que nos preguntamos por qué no se menciona en las páginas de información turística como en la mezquita y los castillos de los reyes cristianos. El Palacio de la Merced no está muy abierto al público, es el edificio administrativo de la provincia. El patio es accesible en ciertos momentos, pero mientras buscaba en Google sobre el lugar, a menudo me encontraba con la impresión de que el mejor lado del edificio está aquí. Fachada decorativa. Y luego ese patio, pero puedes verlos en otra parte. Al lado se encuentra el tranquilo parque Jardines de la Merced.

Caminamos hacia el casco antiguo. El ambiente relajado de las vacaciones se sintió en todas partes. Las personas se estaban dando vueltas como familias y grupos. Hubo diversión para los niños y la gente se sentó juntos a las fuentes en las plazas. Comenzó a tener ganas de helado y se encontró que sí.

En el corazón del casco antiguo se encuentra uno de los lugares más fotografiados de Córdoba: la Calle de los Flores. Es una callejuela estrecha con una cantidad de macetas en los bordes y al final de la callejuela se puede ver la torre de la Catedral de la Mesquita. Sin embargo,  el tiempo de mi visita fue incorrecto. Había una multitud del gente en la calle y muchas parejas jovenes que se tomaban una selfie besándose en un gran escenario. Mi foto no le hace justicia a la escena, no podía pararme y hacer zoom. Y la torre de la iglesia no entró en la imagen en absoluto, se ahogó en la luz del cielo.

En ese momento, Juha amablemente se había quedado a esperar en una de las plazas y ver cómo los niños se entretenían en la fiesta andaluza. Con un caballo aplaudiendo y selfie con el caballo, por supuesto.

La oferta de tiendas de souvenirs comenzó a anticipar lo que aún ocurría hoy. Córdoba también es famosa por sus patios de flores. Serán admirados especialmente durante el festival del patio a principios de mayo.

Las flores se encontraron por todas partes ahora también.

En tal lugar, se podía recorrer los patios de las casas en las cuadras de San Basilio. Para los patios de flores individuales, fuimos a comprar un boleto de unos pocos euros y luego simplemente fuimos de acuerdo con el mapa y entramos a los patios. ¡Esto fue realmente lindo!

Flores, macetas, escaleras, todo el camino hacia la confusión. También vimos cómo se riegan estos. Al final del tallo largo hay una jarra de agua y luego se vierte en una maceta.  ¿Por qué no lo había sabido antes? El próximo verano, el riego de mis flores en ampolla será más suave.

Era posible hablar con los dueños de estas viviendas también.

Se han pintado más flores en las paredes.

Seguramente, hay más que ver en estas estructuras en el verano.

La tarde de nuestro rico día comenzó a ser en este punto. Nuestro posadero parece estar esperando más turistas nuevos frente a nuestro hostal.

Sin embargo, la noche todavía me atrajo a un nuevo paseo. ¡Por suerte! Ahora tenía suerte  de tomar la foto ese ambiente tranquilo de la Calle de los Flores.

La última noche de nuestro viaje en coche por Córdoba terminó en el mejor ambiente de Córdoba.

A la mañana siguiente fuimos en coche a la Costa del Sol. Sí, también hay suficiente para escribir desde allí.

¿Estás siguiendo nuestra página de Ailajajuha en Facebook? Hemos escrito mucho sobre nuestro viaje en coche a España y de regreso y sobre nuestros viajes en España, pero también sobre nuestros otros viajes. El año 2020 ha sido de senderismo por los alrededores de Helsinki, lo que ha sido muy gratificante.

Y espero que algún día tengas tiempo para esta hermosa Córdoba. Por supuesto, una excursión de un día es mejor que nada, pero también vale la pena experimentar el ambiente nocturno si es posible.

En octubre de 2019 visitamos Córdoba nuevamente. También fue una gran visita. 

Jäätaidetta

Ollaan kotona ja keksitään jotain kivaa! Ei päästä lähtemään lämpimään, niin nautitaan sitten kunnon pakkasista, lumesta ja jäästä.

Kaikki alkoi jo lokakuun lopulla, kun päivien lyhetessä virittelimme valoja pihallemme.

Tammikuun pakkaset toivat idean tehdä hankeen muutama jäälyhty. Reilun kaupan ruusukimppu jäädytettiin lyhtyjen sisään.

Välillä lumi peitti kaiken. Sitten tuli muutama liian lämmin päivä ja kaikki alkoi sulaa. Pelastimme lyhdyt uudelleen ämpäreihin ja uusien pakkasten myötä ne jäätyivät uudelleen.

Ämpärit olivat taas tyhjinä, jotkut kaupat myivät pattereilla toimivia led-valonauhoja puoleen hintaan, ja alkoi näyttää siltä, että pihalle mahtuisi valoa, väriä ja jäätä enemmänkin. Kylppärin lattialla kokeiltiin valojen toiminta ja sitten vietiin ämpärit ulos jäätymään. Homma alkoi vähän lähteä lapasesta.

Ämpärien reunoja vasten teipattiin eläviä tulppaaneja ja ruusuja ja myös tekokukkia.

Puuha sain aivan uuden elementin, ja samalla lopullinen villiintyminen alkoi siitä, kun Juha keksi kaapista kitaran muotoisen kakkuvuoan ja kaatoi siihen elintarvikevärillä värjättyä vettä.

Kitaroita alkoi syntyä vähintään yksi vuorokaudessa. Käyttöön tulivat myös mehu- ja maitotölkit, muffinsvuoat, tarjottimet ja pakasterasioiksi säästetyt juustorasiat. Lopulta vettä valutettiin myös muutamaan ilmapalloon ja kertakäyttöhansikkaaseen. Aikuisetkin voivat yltyä leikkimään.

Pihallamme alkoi vierailla naapureita ja kavereita, lastenlapsetkin pääsivät mukaan ihmettelemään taatan ja mummin hommia ja vähän rakentelemaankin. Varovasti! Ei saanut kiipeillä eikä hyppiä.

Pihan jäätaide levisi joka päivä ja pihasta muodostui ihana paikka tavata ystäviä monen metrin etäisyydellä, värejä ja valoja ihaillen ja kuulumisia vaihtaen. Tämä oli ehdottomasti ihanin asia koko jääprojektissamme.

Ystävänpäiväsunnuntaina pihallamme vieraili useitakin ystäviä.

Muutamat heistä olivat lähettäneet uutisvinkkejä eri medioihin ja niinpä saimme eräänä päivänä puhelinsoiton: ”MTV3:sta päivää. Saimme vinkin, että teillä olisi hieno piha täynnä upeaa jäätaidetta. Sopisiko teille, että tulisimme tekemään haastattelun tämäniltaista Kympin uutisten kevennystä varten?” No totta kai sopi, odottamaton tilanne, mutta menimme mukaan ihan täysillä. He tulivat iltapäivällä, joten uutiskevennyksessä 18.2.2021 nähtiin päivänvalossa otettuja värikkäitä kuvia pihaltamme. Annoin heille muutaman itse illalla ottamani kuvan ja sellaiseen kevennys sitten päättyikin: ”Illalla tämä värikäs piha muuttuu valojen myötä satumaaksi.”

Uutiskevennyksen oli nähnyt moni ja saimme somessa kavereiden lisäksi yhteydenottoja myös kollegoilta, opiskelijoiltamme ja muilta tutuilta vuosien takaa. Tämä oli hurjan antoisaa. Sen lisäksi pihaamme kävi muutama ystävä katsomassa ja eristäytymiseemme tuli kivaa katkosta. Oli tosi ihanaa. Kuljin vähän väliä pihalla myös kameran kanssa. Ihanaa sekin.

Uutisankkuri Maija Lehmusvirta oli kevennyksen jälkeen ennen sääennustetta varoittanut, että kohta Juha saa kaivella kitaroitaan lumesta ja niin kävikin.

Ei lumen tulo ole jäätaiteessa ongelma, lumi vain pehmentää muotoja, tuo lisälämpöä ja on ihan tiskiharjalla poistettavissa, jos tarvis on. Mutta sitten tuli päivä, jolloin lämpötila nousi plussalle ja sade alkoi tulla vetenä. Yhdessä päivässä tapahtui paljon. Juha suri sitä, että hänen viisitoista kitaraansa olivat muutaman tunnin sateen jälkeen pahasti poissa vireestä.

Tätä kirjoittaessani on vähän haikea olo. En olisi ikinä uskonut toivovani, että pakkaset jatkuisivat, mutta olisivat ne nyt pari viikkoa vielä voineet jatkuakin. Tänä vuonna. Jotenkin kuitenkin luulen, että tämä oli meille ainutkertainen projekti. Kovin paljon iloa se tuotti, hymyillen katselemme ikkunasta avautuvaa näkyä. Ei se ihan heti poissa ole ja muistoissa säilyy.

Voit seurata meitä myös Facebookissa: Ailajajuha

MTV3 Kympin uutisten 18.2.2021 kevennys löytyy tästä linkistä. Uutisankkurit juonsivat rivitalopihamme jäätaiteilun hauskasti mukana ollen.

Kodinvaihtoloman plussat ja miinukset

Luin juuri kodinvaihtajista tehdyn laadullisen tutkimuksen, jossa analysoitiin motiiveja ja kodinvaihdon hyviä ja huonoja puolia. Tunnistin meidät aika hyvin tutkimustuloksista. Kodinvaihto on kymmenisen vuotta ollut meille mieleinen tapa matkustaa. Kommentoin tässä tutkimuksen piirteitä omien kokemustemme kautta.

(Lähde: Ella Björn, Kansainvälisen kodinvaihdon suosioon vaikuttavia tekijöitä Euroopassa. Saimaan ammattikorkeakouluun tehty opinnäytetyö vuodelta 2014).

Taloudellisuus

Kaksi kolmesta tutkimukseen haastatelluista mainitsi tärkeänä motiivinaan kodinvaihdon edullisuuden. Koteja vaihdetaan päikseen ilman että kumpikaan maksaa toiselle mitään. Kodinvaihtojärjestöillä on vuosittainen jäsenmaksu, joka kattaa oman kodin esittelyn ja muiden kotien tiedot yhteystietoineen. Varsinainen vaihto sovitaan toisen vaihtajan kanssa yksityisesti viestitellen, eli järjestöt eivät ole järjestämässä vaihtoja, vaan tarjoavat vain alustan viestittelyyn ja pohjan sopimuksen tekemiselle. Meidän Intervacin jäsenmaksumme on 80€ vuodessa. Intervaciin tekemämme kodin esittely on tuottanut meille ihan riittävästi kodinvaihtopyyntöjä. Itse olemme lähetelleet aika vähän.

Kodinvaihdossa säästämme siis hotellikulut ja usein samalla on mahdollisuus vaihtaa myös autoja tai saada käyttöön esimerkiksi polkupyörät. Meidän matkamme ovat kuitenkin usein automatkoja kohteeseen, pyörätkin voivat olla mukana, eli usein emme ole auton vaihtamisen mahdollisuutta käyttäneet.

En kuitenkaan pitäisi taloudellista puolta ensisijaisena motiivina, enkä suosittele, että kukaan lähtisi kodinvaihtoon pelkästään taloudellisista motiiveista, ellei tämä lomailumuoto houkuttele muistakin syistä. Olin vähän hämmästynytkin, kun luin esimerkiksi Rantapallon kodinvaihtovinkkejä tai HomeExchange-järjestön esittelyä ja näin niissä moneen kertaan kannustettavan ihmisiä kodinvaihtoon, erityisesti siksi, että se on ilmainen tapa lomailla. Näin en itse mainostaisi tätä matkailumuotoa missään tapauksessa.

Edullisuutta ajatellessa pitää kyllä myöntää, että koteja vaihtamalla olemme aina saaneet lomailla tilavassa ja hyvin varustetussa kodissa. Tuon tasoiseen majapaikkaan ei meillä mitenkään muuten olisi ollut varaa.

Yhteisöllisyys

Olisiko lomallasi hienoa, jos voisit tutustua naapuruston ihmisiin, osallistua paikallisiin tapahtumiin, tutustua lähiympäristön kulttuuritapahtumiin ja löytää läheltäsi retkikohteita? Tämä on meidän motiiveistamme selkeästi vahvin. Tätä ajatellen meille sopii mainiosti, että vaihtokotimme ovat usein olleet pienemmillä paikkakunnilla kauniissa maisemissa, kuten tässä kuvassa Sveitsissä.

Weinfelden, Sveitsi

Vieraalla kielellä kommunikointi on aina pikkuisen haaste, mutta meille se on mieleinen haaste ja auttaa ylläpitämään kauan sitten koulussa hankittua kielitaitoa, siis muutakin kuin englantia. Neljä kertaa olemme tehneet vaihtomme saksaksi, kaksi kertaa näistä Sveitsissä, kerran Saksassa ja kerran Wienissä. Sveitsi oli haasteellisempi, koska sveitsinsaksaa oli vaikea ymmärtää, mutta kaikki tapaamamme ihmiset osasivat pyytäessämme puhua meille saksaa. Kaksi ranskan vaihtoamme olemme tehneet osittain ranskaksi. Vaikka alkeellinen ranskan taitomme ei riitä puhumalla kommunikointiin, etukäteen käymämme kirjeenvaihto sujui ranskaksi, vaikka töitä teettikin. Tanskalaisten vaihtariemme kanssa käytimme mieluummin englantia. He toki olisivat ymmärtäneet ruotsiamme, mutta me emme olisi ymmärtäneet heidän tanskalaista kieltään. Espanjan opiskelu on ollut viimeisten neljän vuoden haaste, mutta nykyisin selviämme jo silläkin. Takana on jo neljä vaihtoa Espanjaan. Tämä kielten puhuminen ja opiskelu toteutuu kodinvaihdoissa hyvin ja on meille antoisaa.

Kanssamme kotia vaihtaneisiin ihmisiin tutustuminen on joka kerta ollut todella antoisaa ja suuren osan kanssa yhteyttä on pidetty jälkeenkin päin. Olemme vierailleet heillä uudelleenkin, viestitelleet kuulumisia tai vakiintuneet Facebook-kavereiksi. Tämän lisäksi naapurusto tai paikkakuntalaiset ovat tarjonneet mukavaa seuraa. Meidän yleisin tapamme tutustua paikallisiin on ollut mennä mukaan esimerkiksi paikkakunnan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Niissä harvemmin on turisteja ja jos jää vielä kirkkokahville, yleensä saa juttuseuraa. Ja todella usein vinkkejä näkemisen arvoisista paikoista tai lähiympäristön tapahtumista. Ja se kielitaito joutuu taas haastetuksi. Monessa pienemmässä paikassa on ollut myös paikallisia kyläjuhlia tai konsertteja, ne ovat antoisia myös.

Turvallisuus ja luottamus

Tämä on se seikka, jota eniten kysytään ja johon yleensä vedotaan, jos kodinvaihto ei itseä kiinnosta. Ymmärrän sen todella hyvin. Kai me olemme jotenkin kummallisia, kun päästämme ventovieraat ihmiset kotiimme, annamme avaimet, emme piilota mitään, emmekä lukitse kaappeja. Joskus tarjoamme myös auton avaimet samalla. Lähdemme siitä olettamuksesta, että hekin luottavat meihin ja tarjoavat samalla tavalla kotinsa meille, joten molemmat haluamme toisillemme vain hyvää ja yritämme auttaa toisiamme viettämään hyvän loman.

Miinukset

En keksi kuin yhden sen jälkeen kun ensin sopiva vaihtokumppani on löydetty ja vaihdon ajankohta on sovittu. Siihen kyllä usein menee aikaa, eikä sopivan ajankohdan ja kumppanin löytäminen mikään itsestään selvyys ole, jos itsellä on rajatut toiveet.

Kun vaihto on sovittu, alkaa kodin valmistelu. Ainakin meillä se tarkoittaa kodin perusteellista siivousta ja samalla pientä tilan järjestämistä vaihtokumppanin tavaroille. Kaappiin vähän tilaa, yöpöydän laatikot, hyllytilaa kylppärissä ja vähän muuta. On ihan eri juttu vain pakata omat kamat matkalle mukaan ja lähteä, kuin lähteä ylisiististä kodista, jossa myös on sinne saapuville vieraille sopivat infot ja kartat siitä, mitä heidän meidän mielestään kannattaisi Suomessa tehdä. Tämä on se juttu, miksi en varauksetta suosittele kodinvaihtoa kenelle tahansa, koska tämä valmistautuminen vie aikaa ja vaatii motivaatiota.

Toisaalta valmistautumisesta saa usein kauniit palautteet myös. Parhaat kiitokset olemme saaneet siitä, kun ostimme paikallisesta kierrätysryhmästä meille tulleen lapsiperheen käyttöön kaksi sopivankokoista lasten pyörää. Eli näinkin perusteellisesti voi asiaan paneutua. Hauskaa on saada myös vaihdon kuluessa joskus yllättäviäkin kuvia siitä, mitä kodissamme tapahtuu. Lapset olivat löytäneet piparimuottimme ja halunneet heti kokeilla musiikkipipareiden koristelua.

Kirjoitimme viime vuonna kokemuksistamme oman tekstin, siinä kerromme niistä enemmän. Teksti sisältää myös käytännön ohjeita kodinvaihtoon. Täältä löytyy lisää:

Kodinvaihto – rentoa lomailua

Haluan taas lentää!

Haluan lentää maailmalle! En lentokoneella, vaan itse autoillen, pyöräillen ja kävellen, huikeita maisemia katsellen, yksityiskohtiin vaipuen ja ihanuuksia ihmetellen.

Haluan vaipua tuntikausiksi ruusujen keskelle, kävellä käytävillä kaikki aistit auki ja istahtaa vain nauttimaan imien silmilläni värien runsautta.

Haluan kierrellä juustojen ja posliiniin keskellä, oppia ja ihmetellä paikallisia herkkuja ja taidetta.

Haluan etsiä hullunkurisia ja persoonallisia majapaikkoja, joissa minut otetaan vastaan ystävällisesti ja iloiten.

Haluan kierrellä pienissä tunnelmallisissa kaupungeissa.

Vezprem Unkari

Haluan törmäillä kummalliseen katutaiteeseen.

Haluan kiipeillä torneihin ja rinteille ja katsella maailmaa ylhäältä.

Haluan hullutella ja pitää pikkuisen hauskaa.

Haluan kuvata arkkitehtuurin ihmeellisyyksiä ja vallattomia värejä.

Antaisin itseni yllättyä siitä, miten paljon suomalaisia on ulkomailla. Haluaisin kuunnella, miksi he ovat siellä, mitä tekevät ja miten viihtyvät. Yllättyisin mielelläni näyteikkunoiden suomalaistarjonnasta.

Haluan etsiä kartalta reittejä ja maisemia, joita en ole ennen nähnyt.

Haluan tutustua kulttuurin piirteisiin ja osallistua paikallisiin juhliin.

Haluan nähdä paikallista kulttuuria, vaikka voisin kokea sen ylilyöntinäkin.

Haluan vaeltaa ihanissa maisemissa ja lämpimässä säässä.

Haluan pyöräillä paikallisilla pyöräteillä. Pysähdellä, katsella maisemia, nauttia.

Haluan istua autossa, kun Juha ajaa vuoristoteitä.

Haluan tutustua historiaan.

Haluan kurkistaa sisällekin hienoihin linnoihin, konserttisaleihin ja kirkkoihin.

Haluan, siis haluan taas kokea jotain uutta. Yllättyä, löytää jotain, mistä en ennen edes tiennyt. Isoihin turistikohteisiin ei varsinaisesti enää tee mieli, sellaisia on jo menneinä vuosikymmeninä nähty. Nyt ei ole enää kiirettä mihinkään.

Voisin jatkaa matkakuvien selaamista vaikka kuinka kauan ja poimia kymmeniä lisää. Tähän kuvaan haluan kuitenkin tänään kuvavirran lopettaa. Vielä joskus istun jossain katsellen auringonlaskua ja olen iloinen takana olevasta vaiherikkaasta päivästä.

Durmitor Montenegro

Kirjoittelemme koko ajan lisää matkoistamme ja retkistämme. Kunhan korona on ohi, haaveilemme taas ajavamme Espanjaan tai jonnekin. Sitä ennen retkeilemme ja pyöräilemme enimmäkseen pääkaupunkiseudulla. Voit seurata meitä Facebookissa: Ailajajuha.