Stelvion alppitie

Yksi suosituimmista alppien solateistä on ilman muuta Stelvio. Olemme kerrran ennenkin ajaneet sen ja nyt jännitimme lokakuun lopun säitä. Tie suljetaan, jos lunta on tullut, yleensä viimeistään 1.11.

Trenton Explorer-hotellista lähtiessä sää vaikutti oikein lupaavalta. Pieniä aamupilviä, lämmintä lähes 15 astetta. Viinitien maisema Traminissa oli hyvä alku.

Bolzanon ohitettuamme Stelvion suunnan näkymät lumihuippuineen alkoivat viehättää, mutta myös vähän jännittää. Stelvion huippu on korkealla, entä jos tie sittenkin on jo jäässä?

Tien varrella oli muutakin kiinnostavan näköistä. Puita, kirkkoja, linnakin.

Ennen pitkää tie alkoi nousta.

Pysähtymispaikkoja oli harvassa, mutta tälle tasanteelle oli pysähtynyt moni muukin ja siinä tähtäiltiin ruskan ja rinteiden suuntaan.

Tässä kohtaa Juha kauhistui. Olemme kerran ennenkin ajaneet tämän serpentiinitien ja Juha väitti, että ei muistanut, minne oli tulossa. Minä muistin. Yksityiskohtia myöten. Muistan, miten laskettiin sepentiinejä ja Juha kielsi minua pitämästä ikkunaa auki ajaessa, kun halusin ottaa kuvia. Tässä kohdassa Juha ei suostunut edes katsahtamaan ylös tai eteenpäin. Toki hyvä niin. Valtavan jyrkät serpentiinimutkat vaativat kyllä tarkkaavaisuutta ratissa.

Nämä tyypit olivat aivan uskomattomia. Näimme useita. Toki myös useita, jotka olivat pysähtyneet levähtämään tien viereen.

Sitten oltiin jo melko ylhäällä, vähän vielä.

Lumihuiput olivat jo silmien tasalla ja tien vieressäkin vähän lunta, kun tultiin huipulle. Navigaattorissa näkyvä serpentiinitie oli aikamoinen näkymä sekin.

Sitten auto parkkiin. Ympärillä näkyy hotelleja ja ravintoloita, kioskit myivät kortteja, jääkaappimagneetteja, leluja ja muita matkamuistoja. Tarjosivat myös selfienottopaikan korkeuden dokumentointiin.

Enkä minä olisi minä, jos en olisi vielä kiivennyt vähän pitemmälle. Kuva on otettu niin kaukaa, että laitoin siihen pienen punaisen ympyrän näyttämään, missä olen. Monet lähtivät oikeastikin patikoimaan ylöspäin.

Kävelimme takaisin huipun sille puolelle, josta olimme tulleet, dokumentoimaan näkymät, jotka olimme nousseet. Kuski hymyilee sekä ylpeänä että stressaantuneena ja vähän epäuskoisena. Eikä katso alas vieläkään.

Vuoren toiselle puolelle laskeutuminen ei ollut ihan yhtä mutkaista serpentiiniä, eli tämä suunta ajaa tie on varmaan optimaalinen. Alaspäin oli taas tosi hienoja maisemia.

Rinteillä näkyi myös puroja, joki ja hieno koski.

Serpentiinejä kyllä riitti. Ja hienoja näkymiä laaksoon.

Lopulta oltiin Bormiossa. Täältä olisi voinut jatkaa Sveitsin suuntaan Livignoon. Sinne jatkoimmekin silloin viimeksi, kun tämän vuosia sitten ajelimme, mutta nyt suuntamme oli etelään.

Ei mennyt ilman yllätyksiä loppumatkakaan. Mutta onneksi Juha vielä jaksoi lisää mutkia ja illaksi olimme Lago di Iseon rannalla. Kirjoitellaan pian niistä yllätysmutkista lisää.

Olet tervetullut seuraamaan myös muita matkojamme. Tässä linkki Facebook-sivullemme:

Ailajajuha

4 ajatusta artikkelista “Stelvion alppitie

    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      On kyllä ihan hurja tie. Lokakuu on vielä ok, ainakin lokakuun alku, mutta kuun lopussa alkaa olla jo säiden tuomaa riskiä siitä, että tiellä on lunta, kun huippu on niin korkealla. Meillä oli tuuria. Olemme kerran ennen ajaneet sen kesäaikaan, silloin oli liikennettä ja turisteja enemmän. Eli siinä mielessä sesongin ulkopuolella on kyllä kivempi ajaa.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s