Kirjoittajan arkistot: Aila ja Juha

Pääsiäisviikko Granadassa

Niin paljon mahtui pääsiäisviikkoon  Granadassa. Palmusunnuntaina siunattiin palmunoksia, joka päivä kulkueet kulkivat pitkin katuja. Katselimme niitä katujen varsilla, kuljimme mukana, istuimme kiviaidalla monta tuntia katsellen Alhambran näkymistä lähtevää kulkuetta. Näimme  kantajia, soittajia, surevia naisia ja iloisia lapsia. Yhtenä yönä valvoimme aamuyöhön, kun kotikirkkoonsa palaava kulkue ohitti kapean kotikatumme parvekkeemme alta kahden maissa aamuyöllä. Kuvia kaikesta on paljon!

Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista, Domingo de Ramos, jolloin messussa siunataan palmunoksat. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, kansa huusi hoosiannaa kuninkaalle ja heilutteli palmunoksia. Tuskin ne kuitenkaan olivat ihan samanlaisia kuin nämä pitkälle kehitellyt viritelmät espanjalaisista pääsiäiskoristeista. Ei varmaan mikään ihme, että näitä näkyy parvekkeilla koristeina vielä kesälläkin.

Kirkoissa odottavat patsaat kulkueita. Ne on veljeskuntien tiloista kannettu valmiiksi kirkkoihin, joista ne sitten kulkueissa lavettien päällä kannetaan ulos. Patsaista käytetään nimitystä trono tai paso. Kulkueet ovat katolisten veljeskuntien järjestämiä, eivät katolisten seurakuntien.

Sattui olemaan sateinen päivä, mutta siitä huolimatta sadat ihmiset odottivat kirkon edustalla kulkueen alkamista. Me muiden mukana ja samalla seurasimme kulkueen hahmojen kerääntymistä kirkkoon. Siellä oli soittokuntaa, roomalaisia sotilaita, huppupäistä kansaa ja lapsia, joita vanhemmat ja koko suku saattoi paikalle. Kaikesta näki, miten yhteisöllinen tapahtuma koko pääsiäisviikko on. Eri ikäisiä osallistujia oli valtavasti. Kulkueilla ei kaikille ole mitään uskonnollista merkitystä, monet korostavat, että ne ovat enemmänkin kulttuuriin liittyvä traditio ja nykyisin vasemmistolaiset liikkeet ovat alkaneet yhä näkyvämmin niitä myös vastustaa.

Lasten osallistuminen oli iloista seurattavaa. Sieltä he tulivat koreineen iloisesti telmien ja koko suku otti kuvia. Lapset edustavat kulkueissa tavallisia Jeesuksen ajan kansalaisia.

Koreissa oli jaettavaa kulkueita seuraavalle yleisölle. Ensimmäiset jaettavat lähtivät odottaville kavereille heti kirkon pihalla. Olikohan kaikilla enää monituntisen vaelluksen jälkeen mitään jäljellä kulkueen loppupuolella?

Laveteilla kannettavat patsaat sisältävät eri tapahtumia pääsiäisviikolta. Tämä veljeskunta kantoi ehtoollisen asettamista kuvaavaa asetelmaa.

Sen perässä kulki surevia naisia mustissaan. Kaikilla oli musta huntu, risti kaulassa ja rukousnauha ja kynttilä kädessä.

Kulkueeseen osallistuva veljeskunta huppuineen ja silmäaukkoineen saattaa näyttää vähän pelottavaltakin. Heitä kutsutaan nimellä penitentes, eli he ovat syntejään katuvia Jeesuksen seuraajia. Jotkut kantavat siihen liittyviä symboleja, esim. ristiä olkapäillään tai kulkevat vaikka paljain jaloin, eli tekevät katumisharjoituksia. Kun he myöskin edustavat ensimmäisiä Jeesuksen seuraajia,  he kulkevat tunnistamattomina. Naamioitumisen ja huppujen alkuperään en ole löytänyt tämän lisäksi muita kovin hyviä selityksiä, mutta yksi on se, että naamioituminen perustuu siihen, että veljeskunnat ovat nykyisin oikeammin hyväntekeväisyysjärjestöjä. Autettavan ei haluta tunnistavan auttajaansa, ettei hän joutuisi kiitollisuudenvelkaan tunnistamalleen henkilölle. Huppujen tarkoitus on naamioida heidät niin, että ainoastaan Jumala tietää heidän henkilöllisyytensä. Tämä tietysti sopii myös syntien katumiseen. Vain Jumala näkee.

Jeesuksen perässä kuljetetaan aina surusilmäistä Mariaa.

Vieressäni  seisonut vanhahko nainen oli ilmeisesti huomannut, että olen turisti ja neuvoi, että Marian tullessa minun pitäisi polvistua ja tehdä ristinmerkki. Ei meistä kumpikaan siihen sateesta märkään maahan polvistunut, enkä nähnyt kenenkään muunkaan sitä tekevän. Ristinmerkkejä sen sijaan tehtiin ahkerasti ja kuvia otettiin ihan yhtä ahkerasti.

Kulkueet lähtevät eri kirkoista ja kulkevat reittiään tuntikausia. Kaikkien reitit kulkevat kuitenkin tietyn aikataulun mukaan pienen matkan samaa reittiä. Sille taipaleelle on parin korttelin verran rakennettu katsomot, joilla voi istua ja katsoa ohi kulkevia kulkueita. Näihin katsomoihin ei satunnaisella turistilla kuitenkaan ole asiaa. Niihin pitää hankkia liput jo edellisenä vuonna ja koko viikoksi.

Kadunvarsilla oli tungokseen asti ihmisiä, mutta silti vietimme siinä seisten tuntikausia. Näimme uudelleen monta tuntia myöhemmin myös sen kulkueen, jonka lähtöä olimme seuranneet.

Tuuli antoi vauhdin tuntua huppupäiden kävelyyn.

Eri veljeskunnilla oli eri värit.

Lähietäisyydeltä saattoi vain ihmetellä lavettien ja patsaitten monimutkaisia koristeita.

Ja aina vain upeampia kukka-asetelmia Marian vaunuissa.

Pienen vilahduksen näimme myös kantajien määrästä. Tennareissa ja lenkkitossuissa mennään. Musiikki antaa tarkan tahdin ja sitä vielä ohjaa edessä kulkeva ohjaaja. On ehdottoman välttämätöntä, että kaikki kantajat etenevät samaan tahtiin. Jos tulisi häslinkiä, koko painava vaunu saattaisi alkaa kaatua ja sitä ei enää pysäyttäisi mikään.

Taukoja pidetään muutaman kymmenen metrin välein ja kantajia vaihdetaan välillä .

Kun Maria jälleen nousee ylös kantajien olkapäille, kansa yleensä taputtaa ja saattaapa pikkuisen huudella kannustushuutojakin. Ei tämä pelkkää harrasta suremista ole. Siis voisiko Espanjassa ollakaan?

Lapsia kulkueissa oli erityisen hauska seurata. Tämä pieni poika ”johti” koko orkesteria. Tarkoin askelein, täsmälleen rytmissä.

Pikkurumpalit ottivat tehtävänsä niin iloisesti tosissaan, että ihmettelimme, jaksavatko he oikeasti niin monta tuntia rummuttaa, kuin kulkue on liikkeellä.

Lapsilla oli myös monessa ryhmässä tämä erityistehtävä. Pienillä sytyttimillä käytiin sytyttelemässä tuulessa sammuvia kynttilöitä.

Monetkin pikkutytöt olivat äitiensä ja isoäitiensä tavoin pukeutuneet suruasuun. Ilme ei koko aikaa niin surullisena pysynyt.

Omasta korista riitti myös omaan suuhun.

En ole kyllä varma, olivatko koreissa näkyvät karkit ja suklaat jaettavaksi tarkoitettujakaan. Tässä kohtaa minullekin nimittäin käytiin tuomassa lahja.

Eikä se ollut syötävää vaan tällaisia pieniä tulitikkulaatikon kokoisia Jeesuksen ja Marian kuvia.

Ainoat kulkueissa näkemämme eläimet olivat hevosia. Yleensä Espanjassa on paljon koiria, mutta pääsiäiskulkueissa emme nähneet ainuttakaan.

Vieressäni seisonut mies (ei Juha) näytti vähän ihmettelevän, kun kamerani ei ollutkaan koko ajan suunnattuna kulkueeseen, vaan kallistelin ihan toiseen suuntaan. Sitten hän huomasi  kamerani näytöltä, mitä tein ja hymyili hyvin ymmärtävästi. Auringonlasku Sierra Nevadan suuntaan oli hetken kiinnostavampaa katsottavaa kuin pääsiäiskulkueet.

Eikä soittajien sormia palellut?

Lasten jaksamista emme lakanneet ihmettelemästä. Auringon laskettuakin vielä vain marssittiin iloisesti eteenpäin.

Me aloimme jo pikkuhiljaa väistyä vähän sivummalle.

Emmekä ihan viimeisiä ryhmiä enää nähneetkään.

Kulkueita ei kannata jäädä seuraamaan vain siinä muutaman korttelin tungoksessa, jonka kaikki ohittavat. Kulkueiden reitit ja aikataulut saimme turisti-infon esitteestä, jonka mukaan oli helppo suunnistaa reitille jo päiväsaikaa auringon paistaessa ja kulkea mukana.

Päivällä etenevässä kulkueessa oli rennompi meininki. Kulkue eteni jutellen toisilleen, ei ihan hiljaa ja tahdissa.

Jeesus kantoi ristiä liikenteenjakajien yli.

Marian kynttilöitä sytyteltiin pitkävartisella sytyttimellä.

Jeesuksen ristin kantaminen eteni pienen kävelysillan yli.

Katsojat istuskelivat rennosti sillan kaiteilla.

Päivällä kulkueen mukana kävellessä oli helppo myös tarkkailla kanssakulkijoiden jalkineita.

Jotkut etenivät paljain jaloin. Valinta liittyy ilmeisesti asketismiin ja kärsimyksen kokemiseen. Siis sillä tavalla, että mitä enemmän kärsii, sitä kirkkaamman kruunun saa.

Jotkut lievensivät kärsimystään sukilla.

Itse sanoisin kyllä, että näillä naisilla kärsimys vasta oli huipussaan, kun iltapäivällä alkanut kävely loppui joskus aamuyöstä.

Palmusunnuntaina olimme vähän ihmetellen katselleet, miten pääsiäiskulkueiden reiteillä myytiin ilmapalloja ja kaikenlaista (meidän mielestämme) vappukamaa, mutta asia alkoi aueta viikon mittaan.

Lapsillehan oli tärkeää päästä osallistumaan ja siihen tarvittiin sekä karkkia että rumpuja. Tietysti myös niille lapsille, jotka eivät kulkeneet mukana vaan katselivat kulkueita yleisön joukosta. Eikä kai ilmapalloista mitään haittaa ollut niistäkään. 

Ihmettelimme pitkään, minkä vuoksi lapset keräävät kynttilöistä tippuvaa talia isoksi palloksi. Kysyin yhdeltä naiselta,  ja hän sanoi, että se on vain hupia, että aika kuluisi, kun tuntikaupalla katsoo kulkueiden ohimarssia.

Näyttipä aikuisillekin olevan tarjolla jotain muuta kuin suruasuja ja huppuja.

Yksi kivoimmista kulkuepäivistä meille oli se, jolloin kiipesimme kaunista Carrera del Darroa Alhambran sivuitse Albaicinin puolelta Monasterio de la Concepciónin aukiolta lähtevää kulkuetta seuraamaan.

Olimme paikalla lähes pari tuntia ennen kulkueen lähtöä ja kun totesimme, että aukiolla jo oli paljon ihmisiä, jäimme portin pieleen muurille istumaan ja odottamaan, eli varasimme itsellemme istumapaikan niin kauan kuin se vielä oli mahdollista. Ei se odottaminen niin tylsää ollut, oli kiva seurata kaikenlaista.

Näimme läheltä veljeskunnan tunnukset jonkun kulkijan selästä. On siinä ollut kirjomista, kun nämä vaatteet ovat kymmenillä.

Tyttöjen lettinauhat olivat poikkeuksetta veljeskunnan väreissä.

Eilisen päivän kulkueessa lettinauhat olivat tietysti punaiset tai valkoiset niin kuin puvutkin.

Kantajanuorukaiset esittelivät auliisti, miten selkää vahvistetaan kantourakkaa varten ja peukuttivat hymyillen kuvaajaa.

Näin pehmustetuilla päähineillä vahvistetaan otsaa ja niskaa.

Orkesteri marssi paikalle soittaen.

Lopulta kulkue oli järjestäytynyt ja valui ulos luostarin pihalta.

Ensin tuli Jeesus jälleen kantaen ristiä.

Vaunu oli erittäin koristeellinen.

Alaspäin menevässä mutkassa Alhambra jäi hienosti taustalle.

Sitten tuli Maria, tällä kertaa tietysti sinisessä viitassa veljeskunnan värien mukaan.

Moni kävi kevyesti koskettamassa Marian vaunua. En tiedä, miksi, ehkä siihen liittyy jokin rukouselementti. Päätin kokeilla itsekin, kun olin sopivasti lähellä.

Maria hävisi samaan mutkaan Jeesuksen perässä, Alhambra taustalla. Oli kyllä juhlallista!

Tullimme Albaicinin pikkukatuja pitkin takaisin keskustaan katsomaan muita kulkueita. Jeesus kantoi taas ristiään ja näimme Marialla sekä punaisen että vihreän viitan.

Ohi kulkevassa orkesterissa äänenjohtaja piti huolta siitä, että puhaltimet säilyttivät vireensä.

Jotkut veljeskuntien symbolit olivat villimpiä kuin toiset.

Iltamyöhään seurasimme upeita kulkueita tänäänkin. Ei sieltä kaduilta oikein malttanut poiskaan lähteä, kun aina tuli uutta.

Seisomisella ja kylmällä ilmalla alkoi olla jo seurauksensa. Aamulla Juhan oli kovin vaikea päästä liikkeelle, ylipäänsä istua tai edes seistä. Soitimme matkavakuutusfirmaan ja saimme osoitteen, jonka kanssa he tekevät yhteistyötä. Harjoittelimme espanjaksi selittämään, että selkä on kipeä. Se kuvattiin ja Juha sai montakin lääkettä.

Maltoinko minä jättää yhtään iltaa väliin. No en, kyllähän tuolla tungoksessa yksinkin pärjää. Kävelin Plaza Nuevalle, jonka kautta kulki useita kulkueita.

Sen verran yksin oleminen toi mieleen epävarmuutta, että jossain vaiheessa siirryin syrjään avoimelta aukiolta vähän kauemmas seinän viereen. Aukio oli jotenkin liian avoin.

Eipä näitä mikään pakko olisi ollut iltakausia kadulla katsella. Televisiosta tuli koko viikon joka ilta ja yö kulkueita Sevillasta. Ihan selostettuina. Ihan kuin urheilukilpailuissa.

Oli meillä yksi ihan omakin yönäytös. Asuntomme oli vanhassa kaupungissa ja parvekkeemme alta kapeaa katua pitkin kulki aamuyöstä yksi kulkue kotikirkkoonsa. Jo hyvissä ajoin katu oli täynnä väkeä. Niin täynnä, että ihmettelimme, miten tuosta enää voi mikään kulkue mahtua.

Mutta sieltä se vähitellen tuli. Jeesus rukoili Getsemanessa öljypuun alla ja enkeli tarjosi hänelle juotavaa opetuslasten nukkuessa.

Marian tullessa näimme näytelmän, johon emme muualla olleet törmänneet. Parvekkeella meitä vastapäätä seisoi mies ja nainen ja he molemmat lauloivat arabialaistyyppisen ylistys- ja rukouslaulun Marialle ennen kuin kulkue jatkoi eteenpäin. Kysymyksessä oli ilmeisesti maurilaisperinnöstä muistuttava saeta-laulu.

Ja sitten Marian katoksen päälle alkoi sataa tuoreita kukkien terälehtiä. Seuraavana päivänä näin kadulla, että ne  olivat ruusun ja orkidean kukkia.

Laitomme parvekkeen ovet kiinni, laskimme kaihtimet ja vuorokaudenaika armahti. Hiljaista ei ollut, mutta uni tuli, olihan kello jo ainakin kolme.

Pääsiäispäivän kulkueita leimasi valo. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta, aurinko ja kevään vihreys yhdessä loivat iloisen tunnelman, jota heijastui kaikkialle. Hakeuduimme valoisalle puistokadulle katsomaan viimeistä kulkuetta. Musiikkikin oli iloisempaa.

Surevat naiset olivat vaihtaneet asunsa valkoiseen morsiushuntuun.

Mariankin puku oli valkoinen ja kukka-asetelmat vaaleanvihreän ja valkoisen yhdistelmää.

Poikkesimme vielä viereisessä kirkossakin katsomassa pääsiäisaamupäivän messua. Hetkeksi vain, espanjankieliseen messuun ei oikein jaksanut jäädä pitkäksi aikaa seisomaan. Istumapaikkoja ei enää riittänyt. Tunnelma oli kyllä käsin kosketeltavan iloinen ja helpottunut kaiken piinaviikon suremisen jälkeen.

Keväisenä iltapäivänä meidät yllätti vielä lasten kulkue. Kannettava lavetti ja patsas oli kevyempi ja vaatetus rennompi. Hartaus oli hommasta kaukana, niin paljon oli omaisia vieressä ottamassa kuvaa ja videota.

Pääsiäisviikko Granadassa on ikimuistettava. Tunnelma, kaikenlaiset pikkujutut, lapset, soittajat, koristellut lavetit ja patsaat – tällaisen kokeminen on harvinaista. Granada on ehkä kokemistamme pääsiäisviikoista kivoin. Olemme katselleet kulkueita aikaisemmin jo Marbellassa, Malagassa ja Tarragonassa. Kaikki ovat erilaisia. Marbellassa illat olivat tunnelmallisia, Malagan kulkueet ehdottomasti näyttävimpiä, joskin turistien tungos jonkin verran vie tunnelmaa. Tarragona Kataloniassa oli erilainen, kulkueet vaatimattomampia, niitä oli vähemmän ja kaikissa oli roomalaisia sotilaita.

Pääsiäispäivän iltana jätimme hyvästejä sekä pääsiäisviikolle että Granadalle. Kiipesimme Alhambran ohi mäelle ja katselimme vaaleanpunaiseksi värjäytyvää Sierra Nevadaa.

Jostain kaukaa kuului vielä orkesterin musiikkia sen verran, että aavistimme jossain vielä jonkun kulkueen menevän. Aurinko laski ja valot alkoivat syttyä.

Edellä olevasta voisi kuvitella, että näimme kaiken, mitä Granadalla oli tarjolla. Ei ihan sentään. Pitkäperjantain hartaimpia ja hiljaisempia kulkueita emme nähneet. Olimme poissa kaupungista, koska halusimme nähdä Riogordon kylän pääsiäisnäytelmän. Siitä on oma teksti täällä:

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näytttämöllä

Toinen näkemättä jäänyt on perinteinen ja kuuluista mustalaisten Kristuksen kulkue paso del Cristo de los Gitanos,  joka lähtee Sacromontesta. Kulkue on liikkeellä pimeän aikaan ja sitä juhlistavat luolien suulle ja asumusten eteen sytytetyt pääsiäistulet. Ehkä vielä joskus? Oletko sinä nähnyt sitä? Tai yleensä näitä pääsiäiskulkueita? Mitä mieltä olet? Jätä viesti kommentteihin, olisi kiva jakaa kokemuksia.

Luin tänään mielenkiintoisen ja minulle uutta tietoa antanee tekstin palmunoksista Barcelonassa: Löydät sen täältä Virvon varvon Barcelonassa 

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Jos erityisesti Malagan kulkueet kiinnostavat, Espanja-loman sivulta löytyy hyvin sekä eri päivien kulkueita ja veljeskuntien osuutta valaiseva teksti.

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näyttämöllä

Pääsiäisviikolla Espanjassa todella tapahtuu. Pääsiäiskulkueita on kaikkialla ja ne ovat varsinkin suuremmissa kaupungeissa todella näyttäviä. Monissa kylissä on omia perinteisiä tapahtumia, esimerkiksi pääsiäisnäytelmiä. Yksi hienoimmista on Riogordon pääsiäisnäytelmä, jota pidetään yhtenä Espanjan upeimmista.

Riogordon kylä on nätisti vuorten sylissä. Kuvat on otettu Colmenarin suunnasta. Ensimmäinen helmikuun alussa, kun Sierra Nevadan huipuilla vielä näkyi reilusti lunta ja rinteillä kukkivat mantelipuut. Toinen maaliskuun lopussa, jolloin rinteillä jo oli paljon vihreämpää.

Näyttämö on luonnonrinne, jonne on rakennettu esityspaikat. Koko näytelmä tapahtuu rinteellä eri paikoissa. Vasemmalla on juutalaisten pappien paikka, edessä olevat pylväät kuuluvat roomalaisille ja niiden edessä Pilatuskin kätensä pesee. Jeesus opettaa rinteellä, kansa kulkee milloin missäkin, samarialainen nainen tulee kaivolle, sokea mies tulee kansanjoukosta, kansalla on mukanaan lapsia, joiden Jeesus sallii tulla lähelleen. Näytelmää on helppo seurata, vaikka ei osaisi espanjaa. Raamatun keskeiset kertomukset ovat useimmille niin tuttuja, että hyvin tietää, mitä on tekeillä.

Katsomoon mahtuu noin 6000 ihmistä ja hyville paikoile pitää tulla ajoissa. Tässä tilanne noin 1,5 tuntia ennen näytöksen alkamista. Keskellä edessä oli paikkoja varattu joillekin kutsuvieraille tai ryhmille. Onneksi vielä pääsimme eturiviin. Siitä oli helppo häiritsemättä kuvata. Kamera sylissä.

Tämä aurinkoisempi kuva on ensimmäisestä kerrastamme vuodelta 2016. Silloin paistoi aurinko, mutta toisinkin voi olla. Näytelmä kestää ilman väliaikaa melkein neljä tuntia, joten on hyvä myös pukeutua kunnolla. Toisella kerralla pipo ei ollut yhtään liikaa.  Mukana tuodut tuolin pehmusteet eivät myöskään olleet turhaa luksusta. Takanamme istunut pariskunta sanoi näytelmän jälkeen koko ajan kadehtineensa istuintyynyjämme.

Pääsiäisnäytelmä on koko kylän ponnistus ja harrastus. Siihen osallistuu 400 esittäjää. Kävellessämme esityspaikalle yksi ravintolanpitäjä ystävineen jäi juttelemaan. He kertoivat kohta olevansa näyttämöllä Barabbas ja Kaifas ja olivat aivan innoissaan, kun me kerroimme omien poikiemme olleen myös esittämässä pääsiäisnäytelmärooleja Suomessa. Toinen lauloi Jeesuksen roolin ja toinen Kaifaan.

Aluksi kaikki esittäjät marssivat näyttämölle hevosta myöten.

Naisia lapsineen, mukana myös ihan kannettavia pieniä. Naisten itse tehdyissä puvuissa oli mukava värimaailma.

Ensimmäisessä näytöksessä Abraham ja Iisak joutuivat ratkaisemaan vaikeimmista vaikeinta ongelmaa.

Isä ja poika olivat jo luopuneet taistelemasta Jumalan tahtoa vastaan, kun Jumala sanoikin Abrahamille, ettei Iisakia tarvitse uhrata ja antoi samalla isot lupaukset tulevaisuudesta. Paikalle tupsahti enkeli, jolla oli lammas sylissään. Lopulta lammaskin sai lähteä Iisakin olkapäillä pois.

Jeesus kohtasi kaivolla samarialaisen naisen, jolle kertoi olevansa Messias.

Nainen villiintyi täysin ja juoksi kertomaan kohtaamisesta kylän muille naisille. ”Hän kertoi minusta kaiken! Hän se on!”

Jeesus opetti kansaa. Vuorisaarna menossa. ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”
”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen”
”Autuaita kärsivälliset, he perivät maan”
”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan”
”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan”
”Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan”
”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen”
”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta”
”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa”
”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri”
Jeesus valitsi itselleen kurjan joukon opetuslapsia. Mukana oli myös pettureita ja vallanhimoisia vehkeilijöitä.
Rikasta nuorukaista Jeesus kehotti menemään ja myymään kaiken ja antamaan sen köyhille. Ei ihme, että rikkaan on vaikea päästä taivaaseen.
Jeesus opetti rukoilemaan. Isä meidän, joka olet taivaissa…

Fariseukset yrittivät saada Jeesuksen tuomitsemaan aviorikoksesta syytetyn naisen, mutta Jeesus yllätti heittämällä pallon syyttäjille. ”Se joka on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven!”

Naisen tuoneet miehet katselivat äänettöminä vaivihkaa sopivaa reittiä poistua tapahtumien keskipisteestä.

Sokea kerjäläinen tuotiin Jeesuksen luokse. Jeesus kysyi osuvan kysymyksen: ”Mitä haluat, että tekisin sinulle?” ”Herra, että saisin näköni jälleen”, vastasi mies ja kohtaamisen jälkeen hän lähti iloisena näkevänä eteenpäin.

Kansa heilutti palmunoksia kaupunkiin ratsastavalle Jeesukselle.

Jeesus antoi lasten tulla, vaikka opetuslapset ensin luulivatkin lasten häiritsevän Jeesusta.

Lapset innoissaan melkein peittivät Jeesuksen näkyvistä. Jokainen sai halit ja  kaksi poskipusua espanjalaiseen tapaan.

Opetuslapsetkin olivat ymmällä, kun Jeesus antoi naisen voidella jalkansa kalliilla öljyllä. Juudas piti sitä suurena tuhlauksena ja olisi keksinyt tuhlatuille rahoille paremmankin osoitteen kuin Jeesuksen jalat.

Illan isäntä sai näpäyksen siitä, että ei ollut huomioinut vierastaan tapojen mukaisesti.

Mariaan oli tämän näytelmän Jeesuksella tiiviimmät suhteet, kuin ennestään tiesin. En muista Raamatusta esim. sellaista kohtaa, jossa Jeesus kävisi kysymässä äidiltään neuvoa.

Enkä sitä, että Maria olisi tullut erityisesti Jeesuksen avuksi, kun hän lyyhistyi ristin alle.

Opetuslapset ja Jeesus viettivät viimeistä iltaa yhdessä. Paljon Jeesus puhui heille. Antoi leipää ja viiniä ja rukoili, että olisivat yhtä ja rakastaisivat toisiaan. Että maailma uskoisi. Rukoilee varmaan vieläkin.

Juudas keksi, keneltä saa rahaa. 

Ja laski, että varmasti sai kolmekymmentä. Yksi puuttui, ja ylipappi sai kaivaa jostain vielä lisää.

Jeesus rukoili, muut nukkuivat. ”Jos on mahdollista, ota minulta pois tämä malja. Tapahtukoon Sinun tahtosi.”

Juudas kuitenkin kavalsi Jeesuksen ja Jeesus vangittiin. Äkkipikainen Pietari nousi puolustamaan Jeesusta ja huitaisi miekalla yhdeltä vangitsijalta korvan.

Jeesus yllätti nuhtelemalla Pietaria, että miekkaan tarttuva siihen hukkuu ja paransi palvelijan korvan.

Ja sen jälkeen vangitsijat lähtivät viemään Jeesusta köytettynä tuomiolle.

Jumalaa pilkannut Jeesus joutui tuomiolle.

Ja taas Jeesusta vietiin narussa sidottuna pitkin kenttää.

Pilatuksen antaman tuomion jälkeen Jeesusta ruoskittiin pahasti. 

Pilatus yritti pestä kätensä koko hommasta. Roomalaiset sotilaat olivat jo kruunanneeet Jeesuksen kuninkaaksi orjantappurakruunulla.

Pietari joutui tilille Jeesuksen tuntemisesta, kielsi kaiken ja kauhistui itsekin, kun kukko muistutti, mitä Jeesus oli ennustanut.

Samoin Juudas tajusi pettäneensä Herransa. Mutta tehtyä ei saanut tekemättömäksi, vaikka hän kävi palauttamassa saamansa kolmekymmentä kolikkoa. Jeesus oli jo otettu kiinni ja vangittu.

Juudas ajautui täysin toivottomaan tekoon. Koki tehneensä kovin väärin ja meni ja hirtti itsensä.

Jeesus päätyi kantamaan ristiä, jonka alle lopulta luhistui.

Golgatalle se risti kuitenkin vietiin, ja sotilaat marssivat tekemään, mitä tehtävä oli.

Lopulta siellä seisoi kolme ristiä. Muutama vaikuttava keskustelu käytiin. Ryöväri sai taivaspaikan ja Maria uuden pojan Johanneksesta. Lopulta Jeesus antoi henkensä.

Kuolinhetkellä tuli pimeys ja maanjäristys ja kansa pakeni.

Viimeisinä pakenivat sotilaatkin.

Vain Jeesuksen äiti ja Maria Magdaleena jäivät.

Jeesus laskettiin alas ristiltä ja häntä lähdettiin viemään Nikodeemuksen osoittamaan hautaan

.

Ja lopuksi oli vain tyhjä risti. Kansa lähti pääsiäislauantain viettoon.

Me lähdimme ajamaan pois muutaman kilometrin päähän Colmenariin hotelliin.  Liikennettä oli niin paljon, että piti tyytyä auton ikkunasta räpsimään hienosta iltamaisemasta mitä räpsittävissä oli. Ilta ei ollut vielä liian pitkällä, mutta olimme valinneet hotellimajoituksen, koska majapaikkamme oli tällä kertaa Granadassa ja sinne vanhaan kaupunkiin ajaminen olisi ollut pääsiäiskulkueiden takia mahdotonta perjantai-iltana.

Tietoa Riogordon tämänvuotisesta pääsiäisnäytelmästä: El Paso de Riogordo. Näytelmä esitetään pitkäperjantaina ja pääsiäislauantaina. Viime vuonna emme onnistuneet saamaan etukäteen lippua. Menimme paikalle jo kahdelta, jolloin lippuja alettiin myydä portilla. Olimme ensimmäisten joukossa ja saimme lipun. Vaikka jono näytti kasvavan, luulen, että halukkaat lippunsa saivat.

Oletko sinä nähnyt tämän? Mitä tykkäsit? Voit jättää kommentin tähän alle.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt kotona Helsingin lähialueilla retkeillessä, mikä sekin on ollut hyvin antoisaa. Kuvia tästä pääsiäisnäytelmästä on tänä vuonna esillä pääsiäisviikolla Länsi-Pakilassa Hyvän Paimenen kirkon pääsiäisikkunoilla, eli rakennuksen pohjoispuolella ulkoiluväylän puolella.

La segunda visita a Córdoba

Este es un ejercicio para un curso de español

Visitamos Górdoba nuevamente en el otoño de 2019.

Paramos en una tienda para comprar algo de comida y nos alegramos mucho al ver esta bienvenida en la puerta:

Habíamos pasado un mes en Suiza y íbamos en coche a la Costa del Sol. Teníamos nuestras bicicletas con nosotros, porque queríamos hacer excursiónes en bicicleta en Suiza, así que reservamos un hotel con un buen aparcamiento más lejos del centro. El aparcamiento de Apartamentos Turísticos La Castilleja no era fácil para conducir con las bicicletas, por lo que tuvimos que dejar el coche en la calle, pero no era un problema.

Siempre nos gustan las habitaciones de hotel donde podemos cocinar nuestras comidas. Este hotel estaba bien.

Por la mañana caminamos hasta la parada del autobús. El autobús nos llevó ala estación de tren. Caminamos por Jardines de la Agricultura y Paseo de la Victoria hasta Puerta de Almodóvar.

Entramos en la calle Judios. La Casa Andalusí se veía muy interesante y decidimos a entrar. Era muy hermoso y tenía muchas cosas interesantes que ver.

La pasarela está pegada a la antigua muralla. Pasamos por la puerta de entrada y vimos un ambiente típicamente morisco. En sus salas y patios vimos colecciones de monedas antiguas, un modelo de las primeras máquinas de fabricar papel y muchas cosas decoradas.

En el barrio de la Judería hay otras casas y museos interesantes, por ejemplo Casa de Sefarad y Casa de las Bulas, pero los dejamos para nuestro próximo viaje a Córdoba. Solo entramos en la Sinagoga.

Pasamos del Monumento a Maimónides, uno de los grandes pensadores y médicos de la Córdoba judía y nos sentamos en la plaza de Juda Levi a comer algo.

Cuando visitamos Górdoba la primera vez, no tuve tiempo de subir a la torre de la Catedral, pero hoy quería hacerlo. Así que pasamos por delante de las tiendas de souvenirs, andamos hasta la catedral y entramos en el jardín de la Mezquita y la Catedral.

Juha nunca quiere subir escaleras, así que compré un boleto y esperé a que entrara el siguiente grupo.

Realmente valió la pena escalar allí.

Juha estaba esperando aquí.

Y yo estaba tomando fotos aquí. Así es siempre.

Todavía había una cosa que queríamos volver a ver. Los patios de San Basilio y caminamos de regreso a el barrio de San Basilio. En España siempre vale la pena visitar los patios con flores.

Habíamos visto lugares muy interesantes y hermosos, y había sido un día muy largo. Ahora queríamos andar hasta Calle de America y coger el autobús a hotel. El sol se puso antes de que estuviéramos allí.

Al día siguiente conducimos en coche hasta Fuengirola en Costa del Sol. En un minuto nuestros amigos nos recibieron calurosamente y Juha se sentó a cantar en el coro. (Aurinkorannikon kuoro).

Por la tarde nos conducimos a Torremolinos para ver nuestra casera. Cenamos con ella y su esposo. Después de que salieron, llevamos todo nuestro equipaje y nos preparamos para quedarnos allí hasta diciembre.

Córdoba en español

Este es un ejercicio para un curso de español

Ahora me sorprende que no hemos visitado Górdoba antes. Hemos visto Barcelona, ​​Madrid, Bilbao, San Sebastián, Zaragoza, Segovia, Tarragona, Valencia, Alicante, Granada, Sevilla, Marbella, Málaga, Torremolinos, Fuengirola y muchos pueblos blancos de Andalucía, pero no habíamos visitado Górdoba.

Nos quedamos en la Costa del Sol muchos meses al año después de nuestra jubilación y sabíamos que muchas agencias de viajes organizaban excursiones de un día a Córdoba, pero no queríamos eso y aquí hay una razón importante:

Reservamos una habitación en el Hostal Alcázar, que estaba justo al lado del Alcázar de los Reyes Cristianos y a una manzana de la Mezquita. Llegamos el miércoles por la tarde. No podíamos conducir a la puerta, así que primero tuve que ir solo al lugar. El vestíbulo de entrada estaba lleno de graciosas placas conmemorativas de diferentes países. ¿Estaba el posadero muy feliz de recibir otra turista desde Finlandia, o por qué sentí que la mano que puso en mi hombro fue demasiado rápida y baja?

Amable nos guió hasta el aparcamiento.

El coche se podía dejar con la tarjeta del posadero en un aparcamiento vigilado cercano (10 € / día), así que muchas cosas estaban bien.

En un momento, ya estábamos viendo las mejores vistas del casco antiguo. Alcázar de los Reyes, palmeras y naranjas: ¡una combinación maravillosa e inmejorable!

Caminamos hasta el Puente Romano pasando la estatua de San Rafael.

Había todos los demás turistas en el Puente Romano, pero no había mucha gente allí en febrero.

Dimos un largo paseo por el río. El sol comenzó a ponerse y tomé una foto de un prado amarillo en los bordes del Parque de Miraflores. Era tranquilizante caminar sola en el crepúsculo. Me sentía completamente segura, aunque Juha se había quedado sentado en un banco de la playa.

Juntos seguimos andando por los puentes, paramos en el Puente de Miraflores mirando el río y el paisaje iluminado por su luz del atardecer.

 Caminamos de regreso a lo largo del río pasando Puente Romano.

Aún así, andamos vigorosamente por el Puente de Rafael nuevamente hasta el casco antiguo. La fuente de la rotonda de la Plaza de Andalucía estaba hermosamente iluminada.

Los naranjos en el borde de la plaza eran espectaculares por la noche también.

En el casco antiguo, a lo largo de la Avenida de Alcázar, también tuve que pararme para hacer fotos.

Anoche tomamos una foto del lugar donde comenzó nuestra caminata.

A la mañana siguiente, la conducta del posadero sorprendentemente familiar continuó de la misma manera. En el desayuno, otra mujer y yo recibimos un guiño y una oferta para pasar al lado de la cocina para disfrutar de uno de los coñacs como postre de jugo fresco, café, tostadas y mermelada. Bueno no!

Salimos para hacer turismo. El principal atractivo de Córdoba es, por supuesto, Mezquita, que después la Reconquista, primero tenía que ser derribada, pero luego se dejaba en su lugar y se convertía en catedral. Las bóvedas originales eran una vista impresionante.

La Mezquita fue conquistada por los musulmánes y convertida en iglesia cristiana mediante la construcción de capillas en los bordes de las columnatas y una catedral en el centro. Alguien puede sentir esto como discrepancia, pero ¿qué podemos hacer por lo que ocurría hace quinientos años? Encontré que era respetuoso y correcto, que el ambiente original se hubiera conservado, y que su paz y la música de órgano resonando todo el tiempo crearan una atmósfera pacífica para la visita.

La catedral estaba muy bien. Nos sentamos en el banco y solo miramos el techo y las decoraciones.

Había caminos llenos de estos adornos de guijarros en el patio.

Se puede subir a la torre de la iglesia para contemplar el paisaje, pero esta vez no fui.

En cambio, subí a la torre del Alcázar de los Reyes Cristianos. Había una bonita vista del Puente Romano y las montañas sobre la ciudad.

Juha tomó la foto. Sí, estoy allí.

Teníamos buena y mala suerte el día que elegimos. 28.2. fue el Día de Andalucía. La buena suerte estaba que había libre acceso al castillo en su honor. Y la mala suerte estaba que las vacaciones y el acceso gratuito habían atraído a otros turistas al lugar. En el parque, la cola duró más de media hora.

La cantidad de personas en el castillo y las plazas del patio no era muy visible, porque solo se permitía entrar a un grupo de personas a la vez. Maravillosos estanques, árboles, plantas y incluso paz.

El Día de Andaluza tuvo poca repercusión en el programa. Normalmente siempre decimos: ”¡No tenemos ninguna prisa!” Pero ahora de repente hubo una prisa. Las colas en la mezquita y el castillo habían tomado su tiempo, y en honor al día, el próximo destino que pensamos, el Palacio de Viena, cerró antes de lo habitual, a las tres. No queríamos perder el tiempo deambulando por allí y, contrariamente a nuestros hábitos, cogimos un taxi. No estaba caro, no más que cinco euros. Estuvimos instantáneamente en la entrada del palacio.

El palacio en sí también habría recibido una visita guiada, pero nuestro mayor interés fueron los hermosos patios de diferentes épocas en el patio. Hay gran información sobre ellos y su historia aquí: Palacio de Viena.

Por supuesto, también nos miramos los dedos de los pies mientras caminábamos una vez más sobre estos adornos de piedra.

En febrero, los patios aún no estaban en flor, pero eran muy hermosos.

Salimos poco a poco y ahora con no prisa. Las calles volvieron a tenían todo lo lindo y hermoso.

De repente estábamos frente a un edificio tan hermoso que nos preguntamos por qué no se menciona en las páginas de información turística como en la mezquita y los castillos de los reyes cristianos. El Palacio de la Merced no está muy abierto al público, es el edificio administrativo de la provincia. El patio es accesible en ciertos momentos, pero mientras buscaba en Google sobre el lugar, a menudo me encontraba con la impresión de que el mejor lado del edificio está aquí. Fachada decorativa. Y luego ese patio, pero puedes verlos en otra parte. Al lado se encuentra el tranquilo parque Jardines de la Merced.

Caminamos hacia el casco antiguo. El ambiente relajado de las vacaciones se sintió en todas partes. Las personas se estaban dando vueltas como familias y grupos. Hubo diversión para los niños y la gente se sentó juntos a las fuentes en las plazas. Comenzó a tener ganas de helado y se encontró que sí.

En el corazón del casco antiguo se encuentra uno de los lugares más fotografiados de Córdoba: la Calle de los Flores. Es una callejuela estrecha con una cantidad de macetas en los bordes y al final de la callejuela se puede ver la torre de la Catedral de la Mesquita. Sin embargo,  el tiempo de mi visita fue incorrecto. Había una multitud del gente en la calle y muchas parejas jovenes que se tomaban una selfie besándose en un gran escenario. Mi foto no le hace justicia a la escena, no podía pararme y hacer zoom. Y la torre de la iglesia no entró en la imagen en absoluto, se ahogó en la luz del cielo.

En ese momento, Juha amablemente se había quedado a esperar en una de las plazas y ver cómo los niños se entretenían en la fiesta andaluza. Con un caballo aplaudiendo y selfie con el caballo, por supuesto.

La oferta de tiendas de souvenirs comenzó a anticipar lo que aún ocurría hoy. Córdoba también es famosa por sus patios de flores. Serán admirados especialmente durante el festival del patio a principios de mayo.

Las flores se encontraron por todas partes ahora también.

En tal lugar, se podía recorrer los patios de las casas en las cuadras de San Basilio. Para los patios de flores individuales, fuimos a comprar un boleto de unos pocos euros y luego simplemente fuimos de acuerdo con el mapa y entramos a los patios. ¡Esto fue realmente lindo!

Flores, macetas, escaleras, todo el camino hacia la confusión. También vimos cómo se riegan estos. Al final del tallo largo hay una jarra de agua y luego se vierte en una maceta.  ¿Por qué no lo había sabido antes? El próximo verano, el riego de mis flores en ampolla será más suave.

Era posible hablar con los dueños de estas viviendas también.

Se han pintado más flores en las paredes.

Seguramente, hay más que ver en estas estructuras en el verano.

La tarde de nuestro rico día comenzó a ser en este punto. Nuestro posadero parece estar esperando más turistas nuevos frente a nuestro hostal.

Sin embargo, la noche todavía me atrajo a un nuevo paseo. ¡Por suerte! Ahora tenía suerte  de tomar la foto ese ambiente tranquilo de la Calle de los Flores.

La última noche de nuestro viaje en coche por Córdoba terminó en el mejor ambiente de Córdoba.

A la mañana siguiente fuimos en coche a la Costa del Sol. Sí, también hay suficiente para escribir desde allí.

¿Estás siguiendo nuestra página de Ailajajuha en Facebook? Hemos escrito mucho sobre nuestro viaje en coche a España y de regreso y sobre nuestros viajes en España, pero también sobre nuestros otros viajes. El año 2020 ha sido de senderismo por los alrededores de Helsinki, lo que ha sido muy gratificante.

Y espero que algún día tengas tiempo para esta hermosa Córdoba. Por supuesto, una excursión de un día es mejor que nada, pero también vale la pena experimentar el ambiente nocturno si es posible.

En octubre de 2019 visitamos Córdoba nuevamente. También fue una gran visita. 

Jäätaidetta

Ollaan kotona ja keksitään jotain kivaa! Ei päästä lähtemään lämpimään, niin nautitaan sitten kunnon pakkasista, lumesta ja jäästä.

Kaikki alkoi jo lokakuun lopulla, kun päivien lyhetessä virittelimme valoja pihallemme.

Tammikuun pakkaset toivat idean tehdä hankeen muutama jäälyhty. Reilun kaupan ruusukimppu jäädytettiin lyhtyjen sisään.

Välillä lumi peitti kaiken. Sitten tuli muutama liian lämmin päivä ja kaikki alkoi sulaa. Pelastimme lyhdyt uudelleen ämpäreihin ja uusien pakkasten myötä ne jäätyivät uudelleen.

Ämpärit olivat taas tyhjinä, jotkut kaupat myivät pattereilla toimivia led-valonauhoja puoleen hintaan, ja alkoi näyttää siltä, että pihalle mahtuisi valoa, väriä ja jäätä enemmänkin. Kylppärin lattialla kokeiltiin valojen toiminta ja sitten vietiin ämpärit ulos jäätymään. Homma alkoi vähän lähteä lapasesta.

Ämpärien reunoja vasten teipattiin eläviä tulppaaneja ja ruusuja ja myös tekokukkia.

Puuha sain aivan uuden elementin, ja samalla lopullinen villiintyminen alkoi siitä, kun Juha keksi kaapista kitaran muotoisen kakkuvuoan ja kaatoi siihen elintarvikevärillä värjättyä vettä.

Kitaroita alkoi syntyä vähintään yksi vuorokaudessa. Käyttöön tulivat myös mehu- ja maitotölkit, muffinsvuoat, tarjottimet ja pakasterasioiksi säästetyt juustorasiat. Lopulta vettä valutettiin myös muutamaan ilmapalloon ja kertakäyttöhansikkaaseen. Aikuisetkin voivat yltyä leikkimään.

Pihallamme alkoi vierailla naapureita ja kavereita, lastenlapsetkin pääsivät mukaan ihmettelemään taatan ja mummin hommia ja vähän rakentelemaankin. Varovasti! Ei saanut kiipeillä eikä hyppiä.

Pihan jäätaide levisi joka päivä ja pihasta muodostui ihana paikka tavata ystäviä monen metrin etäisyydellä, värejä ja valoja ihaillen ja kuulumisia vaihtaen. Tämä oli ehdottomasti ihanin asia koko jääprojektissamme.

Ystävänpäiväsunnuntaina pihallamme vieraili useitakin ystäviä.

Muutamat heistä olivat lähettäneet uutisvinkkejä eri medioihin ja niinpä saimme eräänä päivänä puhelinsoiton: ”MTV3:sta päivää. Saimme vinkin, että teillä olisi hieno piha täynnä upeaa jäätaidetta. Sopisiko teille, että tulisimme tekemään haastattelun tämäniltaista Kympin uutisten kevennystä varten?” No totta kai sopi, odottamaton tilanne, mutta menimme mukaan ihan täysillä. He tulivat iltapäivällä, joten uutiskevennyksessä 18.2.2021 nähtiin päivänvalossa otettuja värikkäitä kuvia pihaltamme. Annoin heille muutaman itse illalla ottamani kuvan ja sellaiseen kevennys sitten päättyikin: ”Illalla tämä värikäs piha muuttuu valojen myötä satumaaksi.”

Uutiskevennyksen oli nähnyt moni ja saimme somessa kavereiden lisäksi yhteydenottoja myös kollegoilta, opiskelijoiltamme ja muilta tutuilta vuosien takaa. Tämä oli hurjan antoisaa. Sen lisäksi pihaamme kävi muutama ystävä katsomassa ja eristäytymiseemme tuli kivaa katkosta. Oli tosi ihanaa. Kuljin vähän väliä pihalla myös kameran kanssa. Ihanaa sekin.

Uutisankkuri Maija Lehmusvirta oli kevennyksen jälkeen ennen sääennustetta varoittanut, että kohta Juha saa kaivella kitaroitaan lumesta ja niin kävikin.

Ei lumen tulo ole jäätaiteessa ongelma, lumi vain pehmentää muotoja, tuo lisälämpöä ja on ihan tiskiharjalla poistettavissa, jos tarvis on. Mutta sitten tuli päivä, jolloin lämpötila nousi plussalle ja sade alkoi tulla vetenä. Yhdessä päivässä tapahtui paljon. Juha suri sitä, että hänen viisitoista kitaraansa olivat muutaman tunnin sateen jälkeen pahasti poissa vireestä.

Tätä kirjoittaessani on vähän haikea olo. En olisi ikinä uskonut toivovani, että pakkaset jatkuisivat, mutta olisivat ne nyt pari viikkoa vielä voineet jatkuakin. Tänä vuonna. Jotenkin kuitenkin luulen, että tämä oli meille ainutkertainen projekti. Kovin paljon iloa se tuotti, hymyillen katselemme ikkunasta avautuvaa näkyä. Ei se ihan heti poissa ole ja muistoissa säilyy.

Voit seurata meitä myös Facebookissa: Ailajajuha

MTV3 Kympin uutisten 18.2.2021 kevennys löytyy tästä linkistä. Uutisankkurit juonsivat rivitalopihamme jäätaiteilun hauskasti mukana ollen.

Kodinvaihtoloman plussat ja miinukset

Luin juuri kodinvaihtajista tehdyn laadullisen tutkimuksen, jossa analysoitiin motiiveja ja kodinvaihdon hyviä ja huonoja puolia. Tunnistin meidät aika hyvin tutkimustuloksista. Kodinvaihto on kymmenisen vuotta ollut meille mieleinen tapa matkustaa. Kommentoin tässä tutkimuksen piirteitä omien kokemustemme kautta.

(Lähde: Ella Björn, Kansainvälisen kodinvaihdon suosioon vaikuttavia tekijöitä Euroopassa. Saimaan ammattikorkeakouluun tehty opinnäytetyö vuodelta 2014).

Taloudellisuus

Kaksi kolmesta tutkimukseen haastatelluista mainitsi tärkeänä motiivinaan kodinvaihdon edullisuuden. Koteja vaihdetaan päikseen ilman että kumpikaan maksaa toiselle mitään. Kodinvaihtojärjestöillä on vuosittainen jäsenmaksu, joka kattaa oman kodin esittelyn ja muiden kotien tiedot yhteystietoineen. Varsinainen vaihto sovitaan toisen vaihtajan kanssa yksityisesti viestitellen, eli järjestöt eivät ole järjestämässä vaihtoja, vaan tarjoavat vain alustan viestittelyyn ja pohjan sopimuksen tekemiselle. Meidän Intervacin jäsenmaksumme on 80€ vuodessa. Intervaciin tekemämme kodin esittely on tuottanut meille ihan riittävästi kodinvaihtopyyntöjä. Itse olemme lähetelleet aika vähän.

Kodinvaihdossa säästämme siis hotellikulut ja usein samalla on mahdollisuus vaihtaa myös autoja tai saada käyttöön esimerkiksi polkupyörät. Meidän matkamme ovat kuitenkin usein automatkoja kohteeseen, pyörätkin voivat olla mukana, eli usein emme ole auton vaihtamisen mahdollisuutta käyttäneet.

En kuitenkaan pitäisi taloudellista puolta ensisijaisena motiivina, enkä suosittele, että kukaan lähtisi kodinvaihtoon pelkästään taloudellisista motiiveista, ellei tämä lomailumuoto houkuttele muistakin syistä. Olin vähän hämmästynytkin, kun luin esimerkiksi Rantapallon kodinvaihtovinkkejä tai HomeExchange-järjestön esittelyä ja näin niissä moneen kertaan kannustettavan ihmisiä kodinvaihtoon, erityisesti siksi, että se on ilmainen tapa lomailla. Näin en itse mainostaisi tätä matkailumuotoa missään tapauksessa.

Edullisuutta ajatellessa pitää kyllä myöntää, että koteja vaihtamalla olemme aina saaneet lomailla tilavassa ja hyvin varustetussa kodissa. Tuon tasoiseen majapaikkaan ei meillä mitenkään muuten olisi ollut varaa.

Yhteisöllisyys

Olisiko lomallasi hienoa, jos voisit tutustua naapuruston ihmisiin, osallistua paikallisiin tapahtumiin, tutustua lähiympäristön kulttuuritapahtumiin ja löytää läheltäsi retkikohteita? Tämä on meidän motiiveistamme selkeästi vahvin. Tätä ajatellen meille sopii mainiosti, että vaihtokotimme ovat usein olleet pienemmillä paikkakunnilla kauniissa maisemissa, kuten tässä kuvassa Sveitsissä.

Weinfelden, Sveitsi

Vieraalla kielellä kommunikointi on aina pikkuisen haaste, mutta meille se on mieleinen haaste ja auttaa ylläpitämään kauan sitten koulussa hankittua kielitaitoa, siis muutakin kuin englantia. Neljä kertaa olemme tehneet vaihtomme saksaksi, kaksi kertaa näistä Sveitsissä, kerran Saksassa ja kerran Wienissä. Sveitsi oli haasteellisempi, koska sveitsinsaksaa oli vaikea ymmärtää, mutta kaikki tapaamamme ihmiset osasivat pyytäessämme puhua meille saksaa. Kaksi ranskan vaihtoamme olemme tehneet osittain ranskaksi. Vaikka alkeellinen ranskan taitomme ei riitä puhumalla kommunikointiin, etukäteen käymämme kirjeenvaihto sujui ranskaksi, vaikka töitä teettikin. Tanskalaisten vaihtariemme kanssa käytimme mieluummin englantia. He toki olisivat ymmärtäneet ruotsiamme, mutta me emme olisi ymmärtäneet heidän tanskalaista kieltään. Espanjan opiskelu on ollut viimeisten neljän vuoden haaste, mutta nykyisin selviämme jo silläkin. Takana on jo neljä vaihtoa Espanjaan. Tämä kielten puhuminen ja opiskelu toteutuu kodinvaihdoissa hyvin ja on meille antoisaa.

Kanssamme kotia vaihtaneisiin ihmisiin tutustuminen on joka kerta ollut todella antoisaa ja suuren osan kanssa yhteyttä on pidetty jälkeenkin päin. Olemme vierailleet heillä uudelleenkin, viestitelleet kuulumisia tai vakiintuneet Facebook-kavereiksi. Tämän lisäksi naapurusto tai paikkakuntalaiset ovat tarjonneet mukavaa seuraa. Meidän yleisin tapamme tutustua paikallisiin on ollut mennä mukaan esimerkiksi paikkakunnan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Niissä harvemmin on turisteja ja jos jää vielä kirkkokahville, yleensä saa juttuseuraa. Ja todella usein vinkkejä näkemisen arvoisista paikoista tai lähiympäristön tapahtumista. Ja se kielitaito joutuu taas haastetuksi. Monessa pienemmässä paikassa on ollut myös paikallisia kyläjuhlia tai konsertteja, ne ovat antoisia myös.

Turvallisuus ja luottamus

Tämä on se seikka, jota eniten kysytään ja johon yleensä vedotaan, jos kodinvaihto ei itseä kiinnosta. Ymmärrän sen todella hyvin. Kai me olemme jotenkin kummallisia, kun päästämme ventovieraat ihmiset kotiimme, annamme avaimet, emme piilota mitään, emmekä lukitse kaappeja. Joskus tarjoamme myös auton avaimet samalla. Lähdemme siitä olettamuksesta, että hekin luottavat meihin ja tarjoavat samalla tavalla kotinsa meille, joten molemmat haluamme toisillemme vain hyvää ja yritämme auttaa toisiamme viettämään hyvän loman.

Miinukset

En keksi kuin yhden sen jälkeen kun ensin sopiva vaihtokumppani on löydetty ja vaihdon ajankohta on sovittu. Siihen kyllä usein menee aikaa, eikä sopivan ajankohdan ja kumppanin löytäminen mikään itsestään selvyys ole, jos itsellä on rajatut toiveet.

Kun vaihto on sovittu, alkaa kodin valmistelu. Ainakin meillä se tarkoittaa kodin perusteellista siivousta ja samalla pientä tilan järjestämistä vaihtokumppanin tavaroille. Kaappiin vähän tilaa, yöpöydän laatikot, hyllytilaa kylppärissä ja vähän muuta. On ihan eri juttu vain pakata omat kamat matkalle mukaan ja lähteä, kuin lähteä ylisiististä kodista, jossa myös on sinne saapuville vieraille sopivat infot ja kartat siitä, mitä heidän meidän mielestään kannattaisi Suomessa tehdä. Tämä on se juttu, miksi en varauksetta suosittele kodinvaihtoa kenelle tahansa, koska tämä valmistautuminen vie aikaa ja vaatii motivaatiota.

Toisaalta valmistautumisesta saa usein kauniit palautteet myös. Parhaat kiitokset olemme saaneet siitä, kun ostimme paikallisesta kierrätysryhmästä meille tulleen lapsiperheen käyttöön kaksi sopivankokoista lasten pyörää. Eli näinkin perusteellisesti voi asiaan paneutua. Hauskaa on saada myös vaihdon kuluessa joskus yllättäviäkin kuvia siitä, mitä kodissamme tapahtuu. Lapset olivat löytäneet piparimuottimme ja halunneet heti kokeilla musiikkipipareiden koristelua.

Kirjoitimme viime vuonna kokemuksistamme oman tekstin, siinä kerromme niistä enemmän. Teksti sisältää myös käytännön ohjeita kodinvaihtoon. Täältä löytyy lisää:

Kodinvaihto – rentoa lomailua

Haluan taas lentää!

Haluan lentää maailmalle! En lentokoneella, vaan itse autoillen, pyöräillen ja kävellen, huikeita maisemia katsellen, yksityiskohtiin vaipuen ja ihanuuksia ihmetellen.

Haluan vaipua tuntikausiksi ruusujen keskelle, kävellä käytävillä kaikki aistit auki ja istahtaa vain nauttimaan imien silmilläni värien runsautta.

Haluan kierrellä juustojen ja posliiniin keskellä, oppia ja ihmetellä paikallisia herkkuja ja taidetta.

Haluan etsiä hullunkurisia ja persoonallisia majapaikkoja, joissa minut otetaan vastaan ystävällisesti ja iloiten.

Haluan kierrellä pienissä tunnelmallisissa kaupungeissa.

Vezprem Unkari

Haluan törmäillä kummalliseen katutaiteeseen.

Haluan kiipeillä torneihin ja rinteille ja katsella maailmaa ylhäältä.

Haluan hullutella ja pitää pikkuisen hauskaa.

Haluan kuvata arkkitehtuurin ihmeellisyyksiä ja vallattomia värejä.

Antaisin itseni yllättyä siitä, miten paljon suomalaisia on ulkomailla. Haluaisin kuunnella, miksi he ovat siellä, mitä tekevät ja miten viihtyvät. Yllättyisin mielelläni näyteikkunoiden suomalaistarjonnasta.

Haluan etsiä kartalta reittejä ja maisemia, joita en ole ennen nähnyt.

Haluan tutustua kulttuurin piirteisiin ja osallistua paikallisiin juhliin.

Haluan nähdä paikallista kulttuuria, vaikka voisin kokea sen ylilyöntinäkin.

Haluan vaeltaa ihanissa maisemissa ja lämpimässä säässä.

Haluan pyöräillä paikallisilla pyöräteillä. Pysähdellä, katsella maisemia, nauttia.

Haluan istua autossa, kun Juha ajaa vuoristoteitä.

Haluan tutustua historiaan.

Haluan kurkistaa sisällekin hienoihin linnoihin, konserttisaleihin ja kirkkoihin.

Haluan, siis haluan taas kokea jotain uutta. Yllättyä, löytää jotain, mistä en ennen edes tiennyt. Isoihin turistikohteisiin ei varsinaisesti enää tee mieli, sellaisia on jo menneinä vuosikymmeninä nähty. Nyt ei ole enää kiirettä mihinkään.

Voisin jatkaa matkakuvien selaamista vaikka kuinka kauan ja poimia kymmeniä lisää. Tähän kuvaan haluan kuitenkin tänään kuvavirran lopettaa. Vielä joskus istun jossain katsellen auringonlaskua ja olen iloinen takana olevasta vaiherikkaasta päivästä.

Durmitor Montenegro

Kirjoittelemme koko ajan lisää matkoistamme ja retkistämme. Kunhan korona on ohi, haaveilemme taas ajavamme Espanjaan tai jonnekin. Sitä ennen retkeilemme ja pyöräilemme enimmäkseen pääkaupunkiseudulla. Voit seurata meitä Facebookissa: Ailajajuha.

¿Opiskeletko espanjaa?

Uusi  ihana ystävämme Lola vei meidät reilut viisi vuotta sitten autollaan Marbellasta viikonlopuksi kotikaupunkiinsa Granadaan.

Osasin espanjaa kaksi sanaa: hola ja gracias. Menomatkalla opin kolme sanaa lisää: Muy bonito, trucha ja coche. Paluumatkalla vielä sanan sol, kun aurinko paistoi viistosti pahasti ajajan silmiin. Minua hävetti ja harmitti. Olisin keksinyt sata asiaa, joista olisi ollut kiva jutella espanjalaisen opettajakollegan kanssa, mutta emme vain päässeet alkuun, kun toisen englannin kieli oli nolla ja toisen espanjan kieli nolla, ja se, että toinen vielä ajoi autoa, ei oikein sallinut käsillä puhumista, elekieltä ja sanakirjoja. Tuon viikonlopun jälkeen päätin, että seuraavalla kerralla osaan.

Siitä alkoi vuosien prosessi. Duolingo, kesäyliopistokurssit, keskustelukursseja Espanjassa, työväenopisto, SES-kielikurssit – jopa lukion lyhyen espanjan oppimäärä. Onnistumisia ja pettymyksiä …

Lue loppuun

Pakilan joulupolku ja Helsingin valoja

Mikä olisi ihanampaa nyt kuin päästä itse rakentamaan joulupolkua? Saada tehdä jotain mielekästä, osallistua, kokea yhteisöllisyyttä ja olla mukana porukassa? Tänä jouluna joulu on näkynyt ulkona, ikkunoiden takana ja virtuaalisesti monin tavoin. Me pääsimme mukaan rakentamaan joulupolkua Pakilan Hyvän Paimenen kirkolle.

Kirkon aulaan on rakennettu seimi tai seimeen liittyviä asioita kolmelle pöydälle. Yksi näistä on meidän rakentamamme jouluseimi espanjalaiseen tapaan, enimmäkseen myös espanjalaisin tavaroin.

Paimenille ilosanomaa tuova enkeli on ystävän jäämistöstä ja ympärillä laulavat kaislaenkelit Sloveniasta, mutta paimenet, lampaat ja puskaan piiloutuva kakkija ovat Espanjasta.

Espanjasta ovat myös Betlehemin kyläläiset, kauppiaat, viininpolkijat ja eläinten hoitajat ja kylän keskellä oleva kaivo.

Espanjalaisesta kukkakaupasta joulukoristeiden joukosta ovat löytyneet myös tietäjät, jotka espanjalaiseen tapaan ovat kruunu päässä kameleiden selässä seimelle tulevia kuninkaita.

Joosef, Maria ja Jeesuslapsi lähtivät mukaamme Toledosta, kun emme saaneet silmiämme irti lapsuuden muistot mieleen tuovista hahmoista huivit päässään. Ihan kuin koulujen joulukuvaelmissa. Heidän takanaan on appeni Israelista tuoma öljypuinen rakennus tähtineen.

Meidän seimemme vieressä on Namibialaisia joulukoristeita.

Kirkon kiertäminen on joulupolku. Ikkunoissa on nähtävillä erilaisia näkemyksiä joulusta, enkeleistä ja joulukoristeista ja esittelee muutama ikkuna myös jouluun liittyviä traditioita.

Olemme etsineet myös muita seimiä ja joulupolkuja. Hienoimmat seimet löysimme Kannelmäen kirkosta.

Helsingin keskustassakin on muutamassa kirkossa ja Aleksanterinkadun ja muutaman poikkikadun ikkunoissa perinteisesti seimiä, mutta meitä eivät nämä oikein ole puhutelleet vaikka pari kertaa olemme niitä katselleetkin. Kirkot ovat olleet iltaisin kiinni ja kivatkin seimiasetelmat näyteikkunoissa tuntuvat pieninä hukkuvan muun kaman joukkoon, vaikka jotkut kauniita ovatkin.

Helsingin keskustassa joulupolkuna puhuttelevat paljon enemmän näyttävät jouluvalot ja jouluisesti koristellut ikkunat.

Palaan vielä lopuksi Pakilan Hyvän Paimenen kirkkoon. Alttarille on rakennettu kaunis iso seimiasetelma koko joulun ajaksi.

Tuon seimen edessä saimme Pakilan seurakunnalta mahdollisuuden myös laulaa yhdessä perheenä joululauluja, mitä tänä jouluna emme kodissamme voineet tehdä. Näin voimme toivottaa seurakunnalle, ystäville, sukulaisille ja sinullekin lukijamme hyvää joulua ja onnellista vuotta 2021.

Tuosta tilanteesta on myös olemassa video, jonka kuunteleminen on ollut joka päivä joulun aikaan oma joulupolkumme. Valitettavasti video ei ole enää nähtävissä.

Kaksi käyntiä Dubaissa

Poikkeusaika on luonut poikkeuksellista matkustamista. Tänään istahdin olohuoneessani nojatuoliin, otin sukankutimen käteen ja avasin läppäriltä Zoom-meetingin. Olin varannut Naantalin matkakaupasta puolentoista tunnin opastetun visiitin Dubaihin.

Täällä vietettiin suurin osa ajasta. Dubai frame on uusi näköalapaikka Dubaissa. 150 metriä korkealta näkee paljon ja kauas ja paikka on muutenkin mielenkiintoisen näköinen.

Image by Kon Karampelas from Pixabay

Kierros sisälsi myös pienen kävelylenkin viereisessä vilkkaassa puistossa ja runsaasti tietoa paikallisesta ruokailusta ja pukeutumisesta.

Kierros oli ihan ok, mutta jotenkin odotin enemmän kuin yhden kohteen esittelyä. Itselläni oli varmaan liian suuret odotukset maksetusta kierroksesta. Dubaista on myynnissä muitakin kohteita esitteleviä kierroksia, eli kokonaiskuvaa voisi varmaan lisätä niillä.

Kierrokseni ei kuitenkaan jäänyt tähän. Kävimme Dubaissa 2014 hiihtolomalla ja silloin kirjoittelimme matkastamme matkapäiväkirjan. Luimme sen pariinkin kertaan virtuaalikierroksemme jälkeen ja muistelimme kokemaamme. Vajosin tuntikausiksi muistelemaan ja niiden aikana kirjoitin matkapäiväkirjani perusteella tekstin ja siirsin kuvat tähän blogiin. Katselin uudelleen myös Dubain karttaa ja merkitsin käymiämme kohteita siihen. Nyt tuo teksti on kuvineen ja karttoineen tässä jatkona. Tervetuloa lähes viikon matkalle! Tämä matka oli hyvä pohja kokemallemme virtuaalikierrokselle.

Hiihtolomalla Dubaihin

Oli itselleni aikamoinen yllätys olla lähdössä Dubaihin. Matkaoppaat kuvasivat korkeita rakennuksia ja ostoskeskuksia. Eivät kumpikaan ihan top mielenkiinnon kohteitamme.

Ajoituskin oli käsittämättömän huono. Tullessamme lentokentän ovista sisään soi puhelin. Seitsemäs lapsenlapsemme oli syntymässä. Kyyneleet valuivat turvatarkastusjonossa, hyvä että vielä päästettiin läpi! Olisiko rahat saanut matkavakuutuksesta takaisin, jos turvatarkastajat eivät olisi päästäneet kyynelehtivää mummia portin suuntaan?

Yölento ei ole meidän juttu. Onko sitten kenenkään? Olin piilottanut yhden nukahtamistabletin käsimatkatavaroihin. Dubaihin ei sellaisia saa viedä, siitä joutuu vankilaan. Ei saa viedä paljon muitakaan lääkkeitä, eli tämä kannattaa tarkistaa ja printtailla reseptit ja apteekin todistukset mukaan. Jaoin tabletista sitten päivällisen jälkeen neljänneksen murusen meille kummallekin, että päästäisiin uneen. Nukahdin ihan hyvin ja nukuin reilun tunnin, Juha ei sitäkään, ja loppumatka torkuttiin aika epämukavasti, vaikka meillä olikin lentokoneen parhaat paikat.

Lentokentällä oli piiiiiiitkä matka matkatavaroille, eli heti saatiin tolkuton määrä askeleita mittariin. Virkailijat olivat kuin koulun joulukuvaelmasta, narulla sidottu valkoinen päähine ja valkoinen kaapu. Vitsikkäitäkin olivat, passintarkastuskaveri totesi Juhalle, etttä passi on kadoksissa, piti muutaman sekunnin hiljaisen ja totisen hetken, sitten hymyili ”I was just joking.” Sitten hän vietti hetken opetellen, miten Aila lausutaan ja lähtökohdasta (suunnilleen) eeliilaa  päästiin aika pitkälle. Ei puhettakaan nettipalstoilla puhutuista tunnin jonoista. 

Täkäläiset heittävät rennosti juttua muutenkin. Starbucksin myyjän, taksikuskin ja hotellin respan kanssa käytiin peruskeskustelu: 

– Where are you from?

– Finland

– Nokia! Is this your first time here?

– Yes

– You’ll be shopping a lot!

Kun menee Euroopan maihin, Nokian sijasta huokaistaan ”Pisa”, mutta täällä ei ole vielä moista kuultu. 

En voi sanoa, että olisin tälläkään kertaa epäonnistunut hotellin valinnassa. Studiomme on siisti, tilava ja nätti. Aamupäikkäreiden jälkeen on todettava, että täkäläiset kolme tyynyä per pää riittävät hyvin. Savoy Park Hotel Apartments Mankhoolissa, kadulla 10b. Tsekkasin juuri hotellin ja sen saamat arvostelut (1/2021) ja näytti edelleen olevan hyvä ja sopivan hintainen. Ei kuitenkaan paras sijainti niille, jotka haluavat rannalle.

Parvekkeella tarkeni hyvin ja Juhlamokka maistui. Piti lähteä katsomaan, onko missään mikään auki, kun oli perjantai. Siis täkäläinen pyhäpäivä. Ainakin aamulla hotellin respa totesi aivan luontevasti, ”Metro not working today until afternoon. It’s Friday.” Taidettiin kyllä ymmärtää väärin. Metro kyllä kulki, mutta ei hotellin tarjoama ilmainen kuljetus sinne. Lähin metroasema oli noin vartin kävelymatkan päässä.

Orientointia Dubaihin

Lennon jälkeen otettiin tosiaankin rennosti. Viihdyttiin pikkuhetki kentällä siemaisten varmuuden vuoksi kahvit ennen hotelliin lähtemistä. Eihän meillä ollut mitään takeita siitä, että huoneemme olisi heti aamusta valmiina. Mutta oli se, ja rento alku saattoi jatkua. Sovittiin, että otetaan pienet tunnin unet, ennen kuin lähdetään minnekään, mutta niinpä sitten kolmen tunnin päästä havahduimme siihen, että pitäisi alkaa tehdä jotain muutakin kuin nukkua hotellissa. 

Ruokakauppaa etsiskellen kävelimme kohti Bur Juman ostoskeskusta. Ja kuten respa oli todennut, oli hiljaista kuin Helsingissä juhannussunnuntaina. Ovet kiinni ja ihmisiä vain rukousalueilla. Rukouskutsut kaikuivat minareeteista ja vähän muuallakin, näyttipä parkkipaikka ja pihakin joillekin rukoiluun riittävän. Siellä riveissä seisoivat ja kumartelivat –  siis miehet. Vaimot olivat jossain muualla.

Kesä oli ja Dubain arkkitehtuuria kummastelimme. 

Helsingin julkisivulautakunnalla olisi täällä töitä. Vierekkäisillä taloilla ei ole mitään yhteistä, ei yhdistä väritys, muoto, katon kaltevuus tai edes materiaali.

Vai olisiko tälle pilvenpiirtäjärykelmälle löydettävissä jokin yhteinen idea? Mielikuvitus? Nämä ovat Sheikh Zayed Roadin taloja, esim paikallinen WTC-torni.

07%20dubain%20pilvenpiirt%C3%A4j%C3%A4t-

Ostoskeskus oli sisältäkin hiljainen, eivätkä kalliit merkkiliikkeet meihinkään mitään ihme vipinää saaneet. Kiertelimme portaita ja Juha vietti tovin katsellen Armanin arabipukuja.

Tässä liikkeessä kävimme sisällä asti. Kummityttö olisi varmaan onnessaan liidellyt salolaisella nurmikkopihallaan esimerkiksi tuossa toinen oikealta olevassa mekossa. Kummitäti empi noin satasen hintaa. Toisaalta – ei sentään sen enempää, mutta mietintään jäi.

Tähän kangaskauppaan olisi ollut aivan ihana mennä hypistelemään, mutta en rohjennut. Täällähän voisi edullisesti vaikka teettää mekon muutamassa päivässä.

Yläkerrassa  oli Food Court, joss olisi voinut valita ruokaa mistä päin maailmaa tahansa. Kiertelimme aika monta ruokalistaständiä, ja ehkä tämä on vähän mielikuvituksetontakin, mutta ruokavalioomme iski tällä kertaa italialainen munakas ja salaatti, jotka kummatkin maistuivat tosi hyviltä ja tarjoiltiin äärimmäisen ystävällisesti ja hymyillen. Tarjoilija oli kyllä Intiasta niin kuin monen moni muukin täällä. Käärin leivät ja puolet munakkaastani pussiin päivälliseksi.

Tämä kerros oli parkkitaso – tyyliä riittää. Nahkasohvilla naiset ja lapset voivat odotella, kun mies hakee auton parkista.

Starbucks arabiaksi. Totta kai.

Ruokaostokset painoivat yli 20 kg (mm. kaksi viiden litran vesikanisteria). Kun ne oli saatu hotellille ja keitetty kahvit (kauppakeskuksen kahvilan kahvikone oli huollossa, ei kahvia), Aila ehdotti noin puolen tunnin, tunnin kävelyä, koska ranneke ei ollut vielä päivään tyytyväinen. Siis lyhyt kävely, ei vesipulloa, ei karttaa, ei muovikortteja. Asiayhteydestä olisi taas pitänyt arvata, että toisin kävi. Vaikka oli perjantai ja pyhäpäivä paikallisilla, iltasella kaikki kaupat kadunvarsilla olivat auki. Etsimme avocadoa ja suodatinta (suodatinpussin ympärillä olevaa muovista häkkyrää, jonka avulla kahvi suodattuu haluttuun paikkaan, eikä esimerkiksi pöydälle). Elintarvikeliikkeistä etsimme, ei löytynyt sopivaa, mutta ostimme ensihätään sitten suppilon ja siivilän. Jos erehtyi katsomaan kultasepänliikettä, maustemyymälää tai teurastajaa yli sekunnin, niin jo tarjottiin tuotetta tai palvelua erikoishintaan.  Juuri, kun piti kääntyä takaisin, näkyviin tuli vanha arabialainen kortteli. Aila tiesi, että sen nimi on Bastiaki ja sen ovat rakentaneet aikanaan helmenkalastajat ja kauppiaat. Senkin se tiesi, että siellä voi kävellä, vaikka ei kukaan muu kävellytkään.

Ketään ei näkynyt pimeillä kujilla ja lopulta edessä oli ranta. Dubain lahti, Dubai Creek. Lahdella seilasi jos jonkinmoista paattia. Näyttävimpiä olivat illallisristeilyjä tarjoavat valaistut laivat.

Kävelimme rantaa pohjoiseen, kunnes vastaan tuli seinä ja oli pakko kääntyä basaariin. Varsinainen kujanjuoksu. Suomalaisille ihan kamala paikka, kun jokainen pyrkii juttusille ja tarjoaa pashminaa ja matkamuistoa special hintaan. Me nyt vain emme tarvinneet mitään tämmöistä. Aila sanoi, että se olisi ostanut jostain huivin, jos olisi saanut rauhassa valita, mutta kun ei saanut, niin telineille jäivät.

Basaarista ulos tullessakin kaupat jatkuivat. Näistä mitään ei tehnyt edes mieli.

Tässä kaupassa sen sijaan käytiin ja ostettiin pähkinöitä ja rusinoita ja jotain kivoja valkoisia, jotka olivat sokeria. Jollekin pikkutytölle kakun koristeiksi? Kuka haluaa, huutakoon hep.

Ystävänpäivä näkyi kovasti. Jotkut lahjakaupat oli koristeltu sydämillä kokonaan ja tämäkin kauppa oli vielä iltakymmeneltä pullollaan poikasia, jotka ostivat jotain liekehtivän punaista jollekin.

Mekin saimme ihan huikean ystävänpäivätervehdyksen! Tervetuloa pikkuinen poika – tästä lähtien juhlimme sinun syntymäpäivääsi aina ystävänpäivänä.

Big Bus -ajelulla

Seuraavana päivänä otimme Dubain vanhan puolen haltuun punaisen bussin katolta käsin. Thaisyntyinen nuori nainen piti vartin perusteellisen myyntipuheen ja ohjelmoi koko loppuviikkomme, vaikka ostimmekin vain kahden vuorokauden sightseeing -passin. Samalla passilla pääsisi myöhemmin Sharjahiin ja iltakierrokselle – meni harkintaan kyllä.

Monissakin maissa on näitä nauhoitettuja selostuksia kuunneltu. Ylivoimaisesti parhain äänentoisto täällä. Selostukset olivat vähän niukkoja, mutta täällä ei ole sellaista massiivista määrää kerrottavaa, kuin esim Budapestissa tai Madridissa tai Dresdenissä tai…

Toisaalta kyllä jatkuva länsimaisittain rytmitetty arabihuttu alkoi väsyttää korvia, ja arabialaiset niekut myös.

Tuonne mennään huomenna. Meillä on kaksi valmiiksi ostettua lippua tuohon korkeimpaan neulansilmään. Juha on kysellyt, miksi aion mennä sinne kaksi kertaa.

Palmut ja auringonpaiste on aina hyvä juttu näin lomalla.

Tyypillistä nähtävää. Leveitä hienoja teitä, palmuja, pilvenpiirtäjiä horisontissa.

Miksi? Eikö Manhattan ja muutama muu paikka jo riittäisi? Miksi aavikolle tällaista?

Hopattiin off Wahi-ostoskeskuksessa. Olipa yllättävän hiljainen tämäkin.

Ei kovin turistiystävällinen ruokalista. Juha yritti osua pizzaan ja olueen, mutta sai mansikkaleivoksen ja lattekahvin.

Naisten vessaankin edellytettiin polvien peittämistä.

Mielettömät puitteet ja uskomaton katto.

Eksyttiin uloskäynnistä viereisen Kleopatrahotellin uima-altaalle. 

Seuraava pysäkki oli Creek-puiston portilla. Nyt ei ollut aikaa jäädä, mutta olisi varmaan ollut kiva kesäinen puisto ja paljon tekemistä lapsille.

Mikä tää on? Krapulainen käärme, joka ihmettelee, mikä kumma selkään on kasvanut viime yönä? Mä en muista mitään – eikä selostus kertonut. Kuva on otettu Creek puiston portilta. Sisällä olisi se lasten puisto.

Kiertoajeluun kuului myös tunnin risteily Dubain lahdella. Jo kannella tyyliä! Missä muualla olet nähnyt valkoisilla kankailla huputetut tuolit jokiristeilijän kannella? Eivätkä todellakaan olleet likaiset, luultavasti siis pestään päivittäin.

Vasemmanpuoleinen rakennus on pankki. Mieletön peiliseinä, joka heijastaa jokinäkymän.

Alapuolella kuvissa on abrojen satama.

Tämmöisillä pikkuveneillä ylitetään lahti. Maksaa yhden dirhamin, veneissä ei ole laitoja eikä turvaliivejä kellään. Sen sijaan liikennettä on lahdella ristiin rastiin ja vesikin virtaa kuulemma voimakkaasti.

Kaupungin hienoin, vanha moskeijja.

Jäimme bussista pois Deirassa ja jatkoimme kävellen basaareihin. Ensin kultabasaariin.

Sormuksia, joista ei mielikuvitusta puutu.

Rannerenkaita orsilla ihan kuin makkarapötköjä.

Ja näitä käätyjä! Käätyjä käätyjen perään.

Noista muista en tiedä, mutta tämä oli mielestäni jopa kaunis. Ei kyllä kaulakoruksi, mutta jotenkin muuten kaunis.

Nämä olivat jo niin valtavat, että ikkunan ulkopuolella turistit jonottivat kuvanottohetkeä. 

Jos joku kaipailee tuliaisia, nyt on paras huutaa hep. Täällä on niitä lisää monta käytävällistä.

On täällä muutakin, esimerkiksi kameleita.

Ja vaatteita koko perheelle. 

Ja kokonainen basaarikäytävä keittiötarvikkeille. Jokaisen putiikin ulkopuolella tällaiset kattilatornit. Ihan oikeesti? Kuka keittää noin paljon?

Maustebasaari. Harmi, että kuva ei välitä aromeja.

Ja sitten toteutui se jokaisen länsimaisen naisen kauhu. Kun tulin ulos, Juha räjähti nauruun. Oli kuulemma ilmeeni ollut sen arvoinen. Ja olin onnistunut luomaan pitkän mustakaapuisten naisten jonon paikan ulkopuolelle. Tämä vain oli niin vaikea suorittaa. Ensimmäinen hankaluus oli saada kameralaukku pysymään kuivana, kun ripustuskoukkuja ei ollut ja lattia oli litimärkä. Tuolla letkulla kun jokainen siistii jälkensä toimituksen jälkeen.

Otin lohdutukseksi pari iltakuvaa joelta ja sillä aikaa Juha oli kadonnut jonnekin.

Oli erehtynyt ostamaan tältä arabimiesten kerholta kolme postimerkkiä ja kolme korttia. Hinta oli 110 AED, eli noin 22 Euroa. Tästä sydämistyneenä käytiin tuijottelemassa joukkiota, ja otin kuvan.  Pahasti ne katsoivat, eli ei uskallettu lähteä riihimään asiasta. Lähdettiin liikennevaloihin tuonne kojun taakse. Oltiin ylitetty leveä katu, kun tapahtui ihme: Kaveri täältä kojulta alkoi viittilöidä meitä takaisin. Hetki arvottiin, mennäänkö, mutta lähdettiin sittenkin. Ja kaveri kysyi, mitä kortit maksoivat, oli kovasti pahoillaan ja sanoi, että siihen olisi kuulunut pashmina mukaan. Tarjoutui antamaan sellaisen, mutta totesin aika happamasti, että en tarvitse mitään pashminaa, vaikka käsivarteni näkyvissä ovatkin, vain rahat takaisin. Hän oli aika ihmeissään, että pashmina ei kelpaa, basaareissa se kuulemma on tapana, ja Juhan rahastanut kaveri on ollut vain basaareissa töissä. Kun sitten totesin, että en olisi uskonut Dubaissa tämmöistä tapahtuvan, kaveri toi Juhalle 60 dirhamia takaisin, eli kortit ja merkit lopulta maksoivat noin 10 euroa. Liikaa sekin, mutta siinäpä oli mukana jännittävän kokemuksen lisä. Ja lopuksi kaveri hymyili, kätteli ja toivotti hyvää loppulomaa. Madridin taskuvarkaiden ja poliisiepisodien jälkeen tämä oli lähes hauskaa.

Käännyttiin sitten vielä takaisin kujille vaeltelemaan.

Ja sitten koitti totuuden ja rohkeuden koettelemisen hetki. Mennäänkö vai ei? No mentiin. Istuttiin penkille, maksettiin lennossa keskellä jokea dirhamimme ja nautittiin tuulesta ja pimeydestä. Hetken päästä oltiin lahden toisella puolella. Wau!

Käveltiin hotellille, eilistä reittiä, noin tunnin kävely. Matkalla poikettiin taas Spinney’s kaupassa, joka on 24h auki ja ostettiin Juhalle halal-nakkeja ja molemmille suomalaisia hapankorppuja. Otin salaa kaksi kuvaa ihan vain ihaillakseni sitä, miten suorissa riveissä ja siististi esillä täällä tavarat ovat. Omputkin samalla tavalla, pari kaveria koko ajan järjestelemässä, mutta en tohtinut kuvata. Ja kassalla on apupoika, joka pakkaa tavarat. Miksi meillä maksetaan työttömyyskorvauksia ihmisille, jotka ei tee mitään? Hei haloo poliitikkoystäväni!

Tässä kartta, josta näkyy suunnilleen tämänpäiväinen reittimme:

BigBusilla uudempi Dubai

Tässä kuva meidän aamukahvin keitosta. Jäi suodatin kotiin, eikä täältä löydy. Ostettiin suippo siivilä ja suodatellaan kattilaan. Juhlamokkaa riittää viikoksi. Kaurakorput uhkaavat loppua alkuunsa, mutta onneksi löydettiin lähikaupasta ihan aitoja suomalaisia hapankorppuja.

Aamukahvin jälkeen loikoiltiin hetki uima-altaalla. Tai mitä vielä, pieni vesijumppa piti vetää täälläkin. Ainakin toisen.

Tällekin päivälle oli varattu kiertoajeluaikaa. Siispä reitille. Lähdettiin Wafi-ostoskeskuksen pysäkille taksilla. Olipa helppoa!  Astuttiin ulos hotellin ovesta ja Aila sipaisi oikealla kädellä otsatukkaa sivuun, niin jo laittoi vastakkaisesta suunnasta tullut taksikuski vilkun päälle ja kurvasi eteen. Monen kilometrin matka maksoi alle neljä euroa, joten taitaapa tulla käyttöä tälle kulkuneuvolle toistekin.

Tuonne mennään. 

Ja matkalla otetaan kuvia kaikista kummallisen näköisistä taloista.

Kukkia näkyy täällä kovin vähän, tämmöinen näkymä on oikeastaan harvinaisuus. Dubaissa kulutetaan asukasta kohden eniten vettä maailmassa ja sillä saadaan aikaan palmuja ja lyhytkasvuista tiivistä nurmikkoa, jotain sellaista, mitä muualla kasvatetaan golfkentillä. Eipä riitä petunioihin.

Valkoisia kauniita ja viimeisteltyjä arabitaloja kilometrikaupalla. Tässä ollaan jossain Jumeirahissa. Oikealle noiden talojen takana on ranta, vasemmalla näkyisivät pilvenpiirtäjät.

Täällä on nyt kiva kesä, jossain 25 asteen paikkeilla pyöritään. Kesäkuukausina on yli 40. Eipä ihme, että näitä ilmastointikoneita on talojen seinät täynnä.

Bussipysäkit ovat tietysti ilmastoituja täällä! Näitä on aina kaksi vierekkäin. Ei tarvitse naisten ja miesten istua samassa tilassa, ettei tule mitään siveetöntä mieleen.

Paljon rakennetaan koko ajan.

Viereisen rakennustyömaan väki poistumassa hartaushetkestä. Työmaalla oli vain muutama ei-muslimi työntekijä töissä hartauden aikana.

Tältä täällä kai näytti alunperin.

Jumeirah -hotelli.

Mitä tapahtuu seuraavassa kuvassa?

a. Autonkuljettajani tulee Rolls-Roycellä viemään minut Burj al-Arabin 7 tähden hotellista Burj Khalifaan, maailman korkeimpaan rakennukseen.

b. Ei edes päästy Burj al-Arabia tuon lähemmäs, turvamiehet hätistelivät nytkin kauemmas.

Burj Khalifaankaan ei ehditty tänään, vieressä oli maailman suurin ostoskeskus Dubai mall. Ja matkat tehtiin kävellen ja Hop-lop-bussilla. Nyt tiedän, miltä avoautossa tuntuu moottoritiellä. Bussin yläosassa ei ollut laseja ja vauhti yli sata, samoin kuin aivan loppumatkan taksilla, joka keskustassa päästeli yli satasta. Ehkä suurempaa rohkeutta vaatiikin mennä taksin kyytiin, kuin hissillä puoliväliin kuuta.

Maailmat kohtaavat.

Dubaissa on joka paikassa erittäin siistiä. Jos joku puu uskaltaa nahkeaa lehteään pudottaa, heti sinä on armeija vierastyöläisiä haravoimassa. Dubasissa on yli 80 % väestöstä muita kuin kantaväestöä, Intiasta ja Pakistanista enimmäkseen.

Tämä näkymä on Madinat Dubaista läheltä ostoskeskuksen sisäänkäyntiä. Olisipa ollut oiva paikka eväitten syömiseen, mutta ei niin penkin penkkiä. Istahdettiin yhden kiinni olevan terassin pöydän ääreen, kun missään ei näkynyt ketään, eikä ehditty kuin kaivaa eväsrasiat esiin, kun jostain ilmestyi kolme siivoojaa, jotka katselivat, mitä meillä oli eväänä. Ei jätetty niille mitään – siis siivottavaa. Syötiin kyllä kaikessa rauhassa.

Niin oli asiallinen ja ystävällinen tämä veikko, että Aila osti tuliaisia, muut kauppamiehet olivat pohjoiseen makuun liian kiihkeitä. MInullekin olisi eilen pimenevässä illlassa basaareissa myyty kaikkien tunnettujen merkkien kopioita, kelloja, laukkuja, vaatteita. Sanottiin niille vain, että ostetaan aitoja. Väliin minua puhuteltiin professoriksi ja suureksi johtajaksi, usein tarjottiin ensimmäisenä kielenä saksaa. Sitkeimmille perässähiihtäjille jouduttiin sitten sanomaan terssiä matalammalla äänellä suomeksi. Melkein ystävällisesti.

Seuraava pysäkki olikin sitten keinosaaren kärjessä Atlantis Dubai. Hotellin aulassa oli iso ostoskeskus. Tässä vähän kattoja.

Persian lahti. Tulin Sykkiin ensimmäisen Persianlahden sodan aikaan. Miten satunkaan olemaan täällä juuri nyt?

Kyllä se on niin, että kukin tekee, mitä hän osaa. Joskus joudun kuvaajan rooliin, mutta ei se ole helppoa. Milloin on puut poikki tai jalat, ruotsalaisperhe edessä tai jokin muu maanvaiva, niin että kuvat pitää ottaa uudelleen. Jalat ja osa puista näkyvissä, ruotsalaiset ostoksilla. Aila käveli rannan kahteen kertaan, kun ekassa kuvasarjassa olivat kaikki palmut latvattomia. Ensi kerralla teen sen tahallani. Ailan aktiivisuusranneke muutenkin saa sen pyörimään ympyrää bussipysäkeillä ja ostareitten käytävillä.

Täällä sovelletaan arkkitehtuuria kaikkeen, lyhtypylväisiinkin. Oikeastaan ihan somaa.

Palmusaaren Atlantis. Mereen on pykätty 5 km kanttiinsa oleva palmun muotoinen alue, joka on tupaten täynnä samannäköisiä hotelleja ja asuintaloja. Pikkusaaret, joiden hinta alkaa miljoonasta dollarista, ovat kovin haluttuja kohteita. Jokaisella itseään kunnioittavalla julkimolla on on oma saarensa täällä. 

Monorail vie Palmusaareen ja takaisin. Vähän sama kuin Kardemumman raitiovaunu. Yksi vain. Metrokin Dubaissa on, kokonaista kaksi linjaa. 

Ei voi ihminen ymmärtää, mihin näitä kaikkia tarvitaan. Yhteenkin tällaiseen mahtuisi koko kaupungin alkuperäisväestö asumaan.  Erään oppaan mukaan luonnonsuojelijoilla on täällä oma suojelukohde: 20 vuotta sitten parvina esiintynyt, yleisin ilmestys koko Dubaissa ja nyt vain harvoin tavattavissa oleva lintu: nostokurki. Kyllä täällä silti vieläkin joka paikassa rakennetaan. Olisikohan noista korkeimmista rakennuksista oikeanpuoleisin Princess Tower, jossa on Koneen hissit?

Avobussilla moottoritienopeuksia. Kansa piti kiinni rilleistäänkin.

Maailman suurimman ostoskeskuksen harjoitussuihkulähde. Kameran muistikortti ilmoitti sitten olevansa täynnä ja ennen kuin ehdittiin oikeaan suihkulähdenäytökseen, piti ostaa uusi. Se oli täällä niin paljon halvempi kuin Suomessa, että vois ostaa toisenkin. 32 gigaa maksoi 16 euroa, Suomessa vertaa.fi ilmoitti hinnaksi 39,90.

Täällä menee samaankin suihkulähteeseen paljon korttitilaa, kun joka väristä pitää ottaa oma kuva. Tässä väreistä neljä malliksi.

Maailman korkein torni. Huomenna?

On meilläkin vielä joulukuusi ja siinä valot, ei tää nyt mikään ihme ole.

Tavarataloa sisältä. Alkuun semmoinen toisenlainen basaari.

05%20dubai%20mall%20sis%C3%A4lt%C3%A41-n05%20dubai%20mall%20sis%C3%A4lt%C3%A42-n05%20dubai%20mall%20sis%C3%A4lt%C3%A4%20

Sisällä on iso akvaario. Ei menty sisälle, ulkoa näkyi jo tarpeeksi.

Joku voisi seota näin isossa karkkikaupassa.

Viimeiset akun hönkäykset kuluivat tähän viiden minuutin suihkulähdenäytökseen.

Varsinainen nähtävyys: 127 miljoona dollaria maksanut suihkulähde, värivalot, tietokoneohjaus, 150 metriä korkeat vesisuihkut, synkronoitu sekä länsimaiseen klassiseen että arabialaiseen perinnemusiikkiin. Ja olihan ne äänet paremmat kuin missään tähän astisessa ulkoilmamusiikissa. Bassotkin tuli kuin CFF:n konsertissa.

Katsojia oli massoittain ympäri koko alueen.

Aamun kokemuksesta rohkaistuneena hurautettiin taksilla hotellille. Ei se maksanut enempää kuin Atlantiksen akvaariosta lapsille tuliaisiksi ostettu postikortti.

Näistä paikoista kirjoiteltiin tänään.

Burj Khalifa

Burj Khalifaan ei ole vaikea päästä, mutta harkittua sen täytyy olla. Hetken mielijohteesta hankittu lippu maksaa 100 euroa, etukäteen netistä ostettaessa alle puolet, 30€. Ihan helppoa. Vahingossa ei siis ajaudu maailman korkeimpaan rakennukseen, sinne kun on vielä erittäin tarkat turvatoimet. Vain kameran kanssa mentiin ja useiden tarkastuspisteiden kautta. Hissimatka kesti sekunnilleen saman kuin Tampereella Kalevan torneissa lapsuuskodin hissi kahdeksanteen: 45 sekuntia. Erityisen mielissäni olin siitä, että arabit ovat vihdoin tunnustaneet minutkin atk-osaajaksi: lipussani lukee web adult. Tiesivätköhän he sen, että olen rakentanut tietokoneen osista aikana, jolloin Windows ja hiiri tekivät tuloaan?

Ennen hissiin menoa saatiin monenlaista tietoa tornin yksityiskohdista. Se on maailman korkein rakennus. 

Informaatiotauluista luettiin myös, että hissit ovat maailman nopeimpien joukossa ja torni painaa saman kuin 100 000 elefanttia. Ihmisten kanssa vai ilman, sitä ei kerrottu, eikä elefantteja nähty kuin kuvissa.

Vähän yli neljänsadan metrin korkeudessa on näköalatasanne, jolta nämä kuvat on otettu.

  • 04%20alas%20mallille%20ja%20suihkul%C3%A05%20aavikkoa-normal.jpg04%20aavikkoa%20ja%20pilvenpiirt%C3%A4ji04%20asuintaloja-normal.jpg04%20risteys-normal.jpg

Joku voisi luulla, että seuraava kuva minusta on lavastettu. Mutta ei: kerrankin torni, johon oli helppo tulla. Hissistä ei näkynyt mitään ja ylhäällä voi katsoa koko ajan seinään päin. Rakennukseen on laitettu niin paljon betonia, että se riittäisi maapallon ympäri päiväntasaajan kohdalla en muista kuinka leveänä nauhana. MIeluummin voisi ajatella, että maailman kaikki muovinokkahuilun soittajat olisivat päiväntasaajalla metrin päässä toisistaan soittamassa Ostakaa makkaraa mikrointervallisovituksella. Tai jossain muualla tarpeeksi kaukana. 

 Eiffel-torniin en edelleenkään mene, Empire State Building huojui ylhäällä pelottavan paljon, mutta jostain syystä täällä oli helppo olla. Innostuin jopa leikkimään matkamuistokuvilla niin kuin kaikki muutkin turistit.

  • 05%20peilikuva-normal.jpg04%20aila-normal.jpg04%20juha-normal.jpg

Jokaisesta otettiin kuva ennen torniin menoa. Sen olisi saanut itselleen vain 60 euron maksusta. Jäi kuva telineelle odottamaan. Halvempi oli ottaa kuva omatoimimatkailijasta ja ilotulituksesta. Vuoden 2014 vaihtuessa täällä järjestettiin ennätyksellinen maailman suurin ilotulitus, josta oli Suomen telkkariuutisissakin kuvaa.

Tornin jälkeen olikin jo sopivasti nälkä. Olemme nyt tämän paikan kanta-asiakkaita. Enää yhdeksän ruokailua täällä, niin saamme kymmenennen muhennoksen ilmaiseksi. Kannattaisiko anoa lisää lomaa? Lammaskeitto/muhennos oli ihan maukas. Halpa, söimme tuosta kattilasta alle 8 euron lounaan, eikä edes jaksettu kaikkea.

Lounaan jälkeen ei jaksettu heti shoppailla. Käytiin katselemassa ympäristöä.

Korkea torni

Tornia kierrettiin hartaasti eri kuvakulmien takia. Ailan ranteeseen lukittu kävelypantakin iloitsi yllättäen tulleesta parista kilometristä kesken tavaratalokeikan. Pisteitä lisää.

04%20juha%20ja%20torni-normal.jpg      JUHA JA TORNI04%20aila%20ja%20torni-normal.jpg        AILA JA TORNI

Täällä on tämmöinen PUTOUS keskellä ostoskeskusta.

Tätä varten täällä odotettiin iltapimeää. Viiden minuutin show puolen tunnin välein.

Dubai Mall Fountain on Dubain hienoimpia nähtävyyksiä. Se on iltapimeällä esitettävä vesi-, valo- ja äänishow. Reppu on esitykseen kuuluvan bassokaiuttimen päällä. Esityksen aikana farkkujen lahkeet lepattivat, ei kuitenkaan liian lujaa, sillä samanlaisia systeemejä, joissa oli alhaalla bassot, ylhäällä keski- ja ylä-äänet sekä valo, oli yli sata ympäri tekolampea. Kyllä lähti!

Metrolla Dubai Marinaan

Tänään ihastuttiin metroon. Täällä on kaksi hyvää keinoa päästä paikasta toiseen. Toinen on taksi ja toinen on metro. Taksilla pääsee kätevästi ja halvalla mihin vain. Metrolla pääsee kätevästi ja halvalla sinne, mihin se menee, eikä se mene läheskään kaikkialle. Täällä on vain kaksi metrolinjaa. Toinen kiertää Creekistä Deiran kautta lentokentän suuntaan ja toinen menee idästä länteen. Päivän metrolippu ei maksa paljoa enempää kuin Helsingin kertalippu, noin seitsemällä eurolla lunastettiin kahdelle päiväpassi.

Metroasemilla on näyttäviä valaisimia.

Junaa odotetaan tällaisen seinän takana ja vasta kun juna on paikalla, ovet avautuvat.

Aulat, portaat ja lippuhallit ovat tilavia ja ehdottoman kiiltäviä ja siistejä.

Portit toimivat, eivätkä kolise. Ihmisetkin ovat hiljaisia ja siistejä. Matkustajista valtava enemmistö on miehiä. Heillä on tummat prässihousut, siistit kengät, kravatti ja paita. Lenkkareita ei näkynyt kellään. Jotkut farkut sentään. Toisten kännykkä soittaa Nokian melodiaa, toisten Applen. Menomatkalla kunnioitukseni arabimiehiä kohtaan kasvoi, kun minulle tarjottiin istumapaikkaa, mutta paluumatkalla niin moni nuorikin mies istui, että enpä tiedä sittenkään.

Metrolta voi olla pitkä matka sinne, minne on menossa, mutta matkalla on näitä lentoasemilta tuttuja liukumattoja. Eivät sentään lennä.

Ja aika kivaa on sekin, että metro kulkee suurimman osan matkasta maan pinnalla tai oikeastaan vielä senkin yläpuolella.

Joissain matkaoppaissa on sanottu, että Dubai Marina on kaunis paikka. Tiedä häntä. Minulle tulee mieleen kovasti muita adjektiiveja. Se on ihan täynnä tällaisia sieluttomia torneja. Ja jos sieluton on huono sana, niin sitten joku voi olla kummallinen, kuten esim tämä. On varmaan olleet rakentajat sukua niille lahtelaisille juopoille, jotka rakensivat meille kerrostaloa Länsi-Pasilaan 1984. Ne laittoivat elementit väärin päin niin, että seinät ja ikkunat eivät täsmänneet, seinä saattoi ihan hyvin olla keskellä ikkunaa. Nämä ovat laittaneet elementit alusta lähtien vinoon.

Moni muukin kiersi sataman ympäri menevää kävelytietä. Oli pyöräilijöitä ja hölkkääjiäkin.

Pitkään luultiin, että paikassa ei ole penkin penkkiä missään. Lopulta löydettiin kuitenkin kolme tällaista paria. Lakattua kiiltävää puuta. Ei tulisi kotimaassa mieleenkään, eivätkä takuulla pysyisi näin siisteinä.

Näitä pukujakin oli lenkkeilijöillä. Taisi olla koko perhe kävelyllä tai ainakin lähes. Emiraattimiehille sallitaan neljä vaimoa. Tässä meni kaksi miestä ja kaksi paria vaimoja seurasi muutaman metrin päässä niin kuin asiaan kuului.

Itse asiassa se kaunein paikka Dubai Marinassa olisi ilmeisesti lähempänä meren rantaa oleva kävelykatu, ei tämä satamaa kiertävä reitti, mutta ei kävelty sinne asti. Se olisi ollut vähän vielä kauempana metrosta.

Rannalla on myös Marina Dubai Mall. Se oli jotenkin käsitettävämmän kokoinen kuin esimerkiksi Dubai Mall, jolla on pari iltaa vietetty. Täältä alkoi löytyä jo tuliaisiakin. Ja löytyi uusi piirre Taatasta. Edellisen lastenlapsiPOJAN syntymästä on kahdeksan vuotta ja nyt tämän uusi tulokas sai Taatan ihan itse astumaan vauvanvaatekauppaan ja ostamaan KAKSI potkupukua ja uimahaalarit. Minä sain ihan samanlaiset asiaan kuuluvat motkotukset kun tohdin tuhlata pikkutyttöjen villatakkeihin ja röyhelöuikkariin rahaa. 

Juha on pitkin päivää kysellyt, kuinka monta pistettä aktiivisuusrannekkeessani näkyy. Ei tämä mikään ylettömän aktiivinen päivä ollut, 11km, reilut 16 000 askelta. Vois olla enemmänkin, kun sentään on koko päivä aikaa. 😦

Bond -elokuvaa taas mukaillen ”Kun mikään ei riitä”.

Dubai Marinan alue on täällä:

Kulttuuria

Tähän päivään sisältyi vähemmän ostareita ja enemmän kulttuuria. Jo sitä tuli odotettuakin.

Aamulla tuli melkein kiire, kun Jumeirah Moskeijan opastettu käynti alkoi jo kymmeneltä. Jäi uima-allas ja auringonotto väliin, mutta taksi ei pettänyt, ajoi jälleen kuin hurjapää. Nähtiin sekin, mitä tapahtuu, kun tekee virheen. Toinen jää eteen tuijottamaan ja tukkii risteyksen. Siitähän et lähde, ennen kuin olet näyttänyt olevasi nöyrä. En tiedä, miten ne sen tekee, mutta ehkä meidän kuski vain katsoi alaspäin ja otti nöyrän ilmeen. Ei ainakaan kiroillut eikä näyttänyt sormillaan mitään.

Jumeirahin moskeija on ainoa, johon ei-muslimit täällä pääsevät vierailemaan. On myös hyvin kaunis ja komea.

Portilla ostettiin pääsyliput ja niille naisille, joilla ei ollut huiveja, annettiin sellaiset. Minullapa oli, totta kai. Ja sitten annettiin ihan erikseen nimikoitua vettä desilitra. Juotiin pois, kun nähtiin muidenkin tekevän niin.

Moskeijakäynti oli rikkaasti järjestetty opastus hyvän oppaan johdolla. Heti alkuun hän sanoi myös, että kuvia saa ottaa ihan kaikesta,  hänestäkin. Ja niitähän otetttiin. Ja taas toimi äänentoisto, langaton sellainen, sisällä ja ulkona oikein hyvin!

Ennen moskeijaan menoa suoritettiin peseytyminen. Oppaan lisäksi kahdeksan muuta vapaaehtoista osallistui siihen, muiden ei tarvinnut, kun ei oikeasti menty rukoilemaan.

Ensin pestiin kädet kolmeen kertaan. Sitten käsivarret samoin. Sitten jalat kolmeen kertaan niin, että vesi varmasti valui varpaiden väleistä. Sitten otettiin vettä suuhun ja syljettiin pois, ettei suussa olisi ruoan jäänteitä. Sitten sama nenän kanssa. Lopuksi vielä kasvot ja hiuksetkin, vaikka siinä kohtaa opas sanoi, että naisten ei tarvitse, jos on meikkejä tai ei nyt halua kastella hiuksiaan, mutta miehiä hän kehoitti kyllä peseytymään ohjeiden mukaan. 

Mitä eroa on kristityn ja musliminaisen kengillä? Kummat on kummat?

Kengät jätettiin moskeijan ulkopuolelle hyllylle ja ovella oli tarjolla perinteisiä pukuja, jos halusi kokeilla, miltä sellaiseen pukeutuminen tuntuisi. Minulle riitti huivi, mutta Juha veti valkoisen kaavun päälleen. Maassa maan tavalla?

Ryhmämme istahti lattialle kuuntelemaan.

Lattialla on yleensä matto, jonka raitojen mukaan rukoilijat osaavat asettua suoriin riveihin. Rivit täytetään tulojärjestyksessä. Koristeet ovat ornamentteja ja kalligrafiaa, koska islamissa ei kuvata ihmisiä.  Kuori tai kupoli ei varsinaisesti sisällä mitään symboliikkaa, se on vain sopiva muoto vahvistamaan puhujan ääntä. Nykyisin kyllä äänet vahvistetaan ihan muulla tavalla ja rukouskutsukin kuuluu kaiuttimista, kukaan ei enää kiipeile minareetteihin laulamaan. Miehet rukoilevat isossa salissa ja naiset pienemmissä tai jossain sivuhuoneessa, koska miesten kuuluu tulla moskeijaan, naisilla on niin paljon muuta tekemistä, että he voivat rukoilla missä vain, esimerkiksi kotona.

Miesopas näytti meille rukouksen kulun kumarruksineen. Hän aloitti tunnustamalla uskonsa (ihan kuin mekin Isä meidän…), sitten luki otteen Koraanista, sopivat rukoukset ja kumartui maahan painamalla oman korkeimman kohtansa nöyrästi maahan. 

Islamiin kuuluu viisi peruspilaria. Uskontunnustuksen ja rukouksen lisäksi pitää antaa almuja, paastota ja tehdä pyhiinvaellus Mekkaan, mikäli mahdollista. Ihan hauskojakin opas kertoili. Jos ei ole rahaa, voi almuja antaa vaikka hymyilemällä vieraille ja tuottamalla hyvää mieltä. Ilmankos meillekin on juteltu siellä sun täällä ja availtu ovia. Oppaalla oli tauluja, joista hän näytti asioita, esimerkiksi tämä taulu Mekasta.

Moskeijakäynnin jälkeen suunnattiin Dubain museoon. Oli oikein hyvä museo ja informatiivinen museokäynti. Dubain historia on jotenkin hyvin lyhyt. Tämä on kauan ollut satama ja helmenkalastajien ja kalastajien asuttama ja aavikosta tämä on alkanut kasvaa vasta noin 60-luvulla joksikin muuksi. 

Matkamuistomyymälästä voi ostaa vaikka vesipiipun. Tai kamelin. Juha osti tässä vaiheessa matkaa kartan.

Mikäpä olisi sopinut museon jälkeen paremmin kuin lounas Bastiaki-korttelin Bastiaki Nights -ravintolassa. Riisiä, tosi herkullista leipää, kanaa sieni-kermakastikkeessa ja kahvi. 

Ja taas lisää kulttuuria. Wafi-ostoskeskukseen odottelemaan Sharjahin opastettua kierrosta, joka kuului matkan aluksi ostamiimme turistiajeluihin ikään kuin bonuksena.

Wafissa Juha bongasi Thomannin filiaalin ja minä otin lisää kuvia egyptiläisestä koristelusta.

Sharjah on Dubaista seuraava emiraattikunta pohjoiseen. Näiden kahden välillä on 12-kaistainen moottoritie, joka oli hyvin täysi koko matkan. Opas kertoi, että aamuruuhka on aamukuudesta puoleenpäivään ja iltaruuhka kahdesta puoli yhdeksään.

Ruuhkabussissa istumisen voi täällä onneksi hyödyntää auringonottoon.

Opas varoitti, että Sharjah on hyvin konservatiivinen ja ankara. Kuvia ei saa ottaa ihmisistä eikä poliiseista eikä hallintorakennuksista, siitä voi joutua jopa vankilaan, jos tuolla tavalla häiritsee. Vahingossa näitä komeita hallintorakennuksia kuitenkin eksyi bussin katolta otettuihin kuviin, eikä kai kukaan huomannut, kun vielä vapaalla kuljetaan. En kyllä yhtään muista, mikä on mikä.

Toinen kuvauskohde olivat moskeijat, joita riittää, koska kellään ei saa olla kilometriä pitempi matka rukoilemaan.

Tässä kuvassa ei taida olla moskeijaa, vaan paljon harvinaisempi rakennus. Oikealla suunnilleen kultaisen leikkauksen kohdalla on pieni sininen torni, joka kuuluu Venäjän ortodoksiselle kirkolle ja on kuulemma suurin Venäjän ulkopuolella oleva ortodoksinen kirkko. (Siis ei tuo isompi sininen, jonka päällä on pallo, vaan siitä oikealle)

Oikeastaan oli yllätys, että myös Sharjah on näin täynnä kiiltäviä pilvenpiirtäjiä. Opas kyllä sanoi, että Sharjah on huomattavasti matalampaa kuin Dubai ja on siitä hyvästä saanut Unescon kulttuuripääkaupungin arvon. Opas itse asui Sharjahissa ja sanoi kotikaupunkinsa olevan 10 vuotta jäljessä Dubaista. Siis pilvenpiirtäjien rakentamisessa.

Ajelumme pysähtyi kolmeksi vartiksi sinisen basaarin viereen. Vähän niin kuin paikallinen Hakaniemen halli.

Juha jäi yhteen kahvilaan istumaan ja minä kiersin yläkerrassa kierroksen. Aika moneen mattokauppaan sain kutsun, mutta ei nämä koristelut oikein tämmöiseen skandinaaviseen Skannon ja Ikean turmelemaan mieleen iske. Olisi kuulemma ollut special price for me only and only today. 

Ei tarvittu kolmea varttia tämän hallin kiertämiseen. Ulkona oli hienompaa nähtävää. Rantakatua riitti ja maisemaa. Maisemassa perheet olivat piknikillä

Arabiemiraattien liput liehuivat. En taida muistaa värien symboliikkaa, joku oli turvallisuus, toinen vauraus…

Dubaita kohti tullessa aurinko alkoi laskea.

02%20aurinko%20alkoi%20laskea-normal.jpg02%20aurinko%20alkoi%20laskea3-normal.jp

Näin jälkeen päin ajatellen Sharjahin ajelu oli aika turha. Moottoritie, samanlaisia rakennuksia kuin Dubaissa, vartti aikaa Heritage-alueelle, jolla olisi ollut monta mielenkiintoista museota, esimerkiksi Kalligrafia-museo, jonka ovelta ehdittiin kurkistaa. Neljänkymmenen minuutin pysähdys basaarissa, jossa oli saatavilla lähinnä mattoja ja kultakoruja.

Eilen tutustuttiin metrolippuihin. Tänään jatkettiin näillä. Tehtiin tänään neljä taksimatkaa, kukin niistä maksoi suunnilleen tämän verran, eli vähän päälle kaksi euroa/nenä. Neljä taksimatkaa = 16 – 18 euroa päivän saldo.Tässä on jo tipit mukana, eli joka kerta pyöristys seuraavaan vitoseen. Ei paha ollenkaan, erittäin sujuvaa liikkumista. 

Onneksi tuli tämmöinen kulttuuripläjäys tähän matkaan. Hotellihuoneen katossa on kahdessa kohtaa punainen nuoli. Tajusin tänään, miksi. Juha sanoi, että hän on kyllä tiennyt niiden merkityksen koko ajan. Kysyin Juhalta, miksi se ei ole niitä aikaisemmin kommentoinut. Juha oli ihan ihmeissään: ”Eihän me ole tarvittu sammutuspeittoa!”  

Niinpä niin. Sammutuspeitosta on maininta sen komeron seinässä, jossa se on. Hotellihenkilökunnallekin on tärkeämpää osoittaa vieraille Mekan suunta kuin sammutuspeiton sijainti. Kumpaa tarvitaan viisi kertaa päivässä?

Näissä paikoissa kävimme tänään ja sen lisäksi bussiajelulla Sharjahissa Dubaista pohjoiseen.

Kotiin

Eipä tullut eilisestä päivästä kerrottua mitään. Mitäpä siinä kertomista. Vietettiin vähän pitempi aika ensin uima-altaalla (ainakin puolitoista tuntia), kun ei enää ollut niin huolta palamisesta. Sitten otettiin taksi Dubai Mallille ja tehtiin vähän tuliaisostoksia lastenvaatekerroksesta ja ruokakaupasta. Juha osti matkalaukun ja minä kameralaukun. Jos olisi himoshoppailija, niin Dubai olisi lempparikohde ihan varmaan. Lastenvaatteitakin oli lähes kokonainen kerros. 

Mikä kumma meidät sai varaamaan aamuyön lennon kotiin? Hinta tietysti ja varmaan ajatus siitä, että jos on perjantaina aamupäivällä kotona, ehtii hyvin nukkua tarpeeksi vielä viikonloppuna. 

Herättiin siis aamukahdelta. Kotosuomessa oli vasta puoliyö, mutta olimme kuitenkin ehtineet nukkua nelisen tuntia. Aamukahvi, suihku, laukut kiinni ja alas respaan. Ystävällinen mies tuli kadulle viittilöimään taksia meille. Ei Dubaissa soiteta taksia aamukolmeltakaan, mennään vain kadulle viittilöimään ja odotetaan, kun taksi sattuu paikalle. Noin kymmenen minuutin odotus tällä kertaa. Muitakin autoja oli liikkeellä melko paljon. 

Ei olla lentokoneessa nukkujia kumpikaan, Juha vielä vähemmän kuin minä. Otin kahdet noin tunnin torkut korvatulppien, silmälappujen ja kaulustyynyn avulla, mutta muu aika meni enimmäkseen syödessä ja valokuvia poistaessa. Onnistuin vielä poistamaan noin puolet kuvista, vaikka olin jo kertaalleen käynyt ne läpi. 

Vastaanotto oli ihana. Ella juoksi halaamaan kentällä, Tuukka oli käynyt meillä kotona nostelemassa postit ja keittänyt kahvin valmiiksi. Upeaa! iltaan mennessä oltiin tavattu liuta muitakin lastenlapsia, se uusinkin ihan pikkuinen, ja jaettu pois osa tuliaistaateleista.

Mitkä jäivät päällimmäisiksi vaikutelmiksi? Menisimmekö uudestaan? 

Miksipä ei mentäisi, jos on pakko päästä Suomen talvea pakoon. Tammi – helmikuussa 25 astetta aurinkoa voisi houkuttaa toistekin. Dubai on erittäin siisti ja ystävällinen, siellä oli helppo olla. Taksi oli halpa ja sillä pääsi mihin vain. Aloitimme joka päivä tunnin auringonotolla ja aamu-uinnilla hotellin katolla.

Mitään sellaista nähtävää ei tällä hetkellä tule mieleen, että sinne pitäisi lähteä uudelleen. Kiiltäviä pilvenpiirtäjiä, leveitä liikenneväyliä, valtavia ostoskeskuksia, hiekkaista merenrantaa – ei mikään oikein meidän juttu. Jos haluaisi shoppailla, siihen voisi olla hyvä tilaisuus tammikuussa. Kesällä sinne ei voi mennä ollenkaan, kun lämpötilat kohoavat 40 – 50 asteeseen. Jos olisi talvella edes jotain kulttuuria, oopperataloja, konserttisaleja, teattereita, mutta  tuolla rahan keskellä ei ilmeisesti kovin keskeisesti satsata tällaiseen, vaikka muuten houkutellaankin turismia paikalle.  Suurimmat satsaukset näyttävät kohdistuvan huvipuistoihin ja ostoskeskuksiin.

Aavikkosafarilla ei käyty. Olisikohan pitänyt? Tai jos ensi kerralla?

Kaiken kaikkineen kuitenkin oli ihan kiva nähdä tämäkin ja johtuneeko sitten auringosta niin mieli on aika virkeä.

Kirjoittelemme retkistämme lisää. Voit seurata meitä Facebookissa: Ailajajuha.