Kirjoittajan arkistot: Aila ja Juha

Wien

Ihastumisia, yllätyksiä ja yksi paha pettymys sijoittuivat kolmen yön vierailuumme Wieniin. Ihastuksia olivat puistot, kirkot, patsaat ja kaikenlainen kaunis Wienissä sekä kaksi hienoa konserttia hienoissa kansainvälisesti kuuluisissa konserttisaleissa eli Musikvereinin salissa ja Schönbrunnin Orangerie-salissa.

Aloitetaanpa siitä ihastuspuolesta ja listataan myös niitä iloisia yllätyksiä ensin. Wien on meille tuttu paikka yhdeksän vuoden takaiselta kodinvaihtolomalta, jolloin vietimme siellä reilut pari viikkoa ja kiertelimme paljon sekä kaupunkia että ympäristön nähtävyyksiä. Siksi oli hyvin helppo lähteä liikkeelle ja valikoida parhaita paloja aurinkoiseen kävelypäivään.

Jäimme pois Karlsplatzin metroasemalla ja ajatuksemme oli heti kävellä Musikvereinin taloon ostamaan konserttilippua. Katsahdimme kuitenkin toiseen suuntaan ja näimme niin komean kirkon, että ylitimme ensin heti kadun ja saavuimme puistoon. Komea Karlskirche näytti aivan vastustamattomalta, joten menimme sisään.

Vielä ihastuttavampi sisältä, istahdimme katselemaan ympärillemme. Uskomattoman vaikuttava paikka täynnä koristeluja ja yksityiskohtia.

Kirkon sisällä oli outo rakennelma, joka ei oikein tuntunut oikeanlaiselta tähän juhlavaan kirkkoon. Oletimme, että sen sisällä oleva hissi veisi jonnekin näköalapaikoille, jolta näkisi korkealta myös ulos kirkon ympäristöön ja päätin jonottaa hissiin. Sinne sai jonottaa melko pitkään, koska hissiin menijöiden määrä oli rajoitettu kolmeen, eivätkä portaat olleet käytössä ollenkaan.

Ylös pääseminen oli kuitenkin pettymys tässä suhteessa. Ylhäällä oli tiukasti aidattuja lasiseinäisiä koppeja, joilta ei nähnyt kirkon sisällekään oikein mitään saati sitten ulos. Yksi ikkuna ulos oli, mutta ihan turha. Pieni ahdas näkymä pihalle. Ainoa, mitä ylhäältä näki paremmin kuin alhaalta olivat nämä kattoon maalatut taideteokset.

Kirkosta pois mennessämme huomasin aulassa portaat, joissa luki, että niitä pitkin pääsisi näköalaterassille ja urkuparvelle. Sinnepä siis! Ja oli huomattavasti antoisampi kiipeäminen kuin kirkon sisällä ollut hissi. Näköalaparveke ei ollut kovin korkealla, eli lähinnä pihanäkymiä katselin. Musikvereinin talo on kuvan oikeassa reunassa oleva punertava rakennus, eli konserttilippuostoksemme olivat lähellä.

Urkuparvella käynti olikin paras osa kiipeilyä. Oli kauniita yksityiskohtia ja hieno näkymä kirkkosaliin.

Hochstrahlbrunnen

Schwarzenbergin aukiolla on kaupungin komein Hochstrahlbrunnen suihkulähde ja sen takana on Venäläisten taistelijoiden muistomerkki, joka on pystytetty niiden Neuvostoliiton sotilaiden muistoksi, jotka kaatuivat puna-armeijan vapauttaessa Itävallan fasismista. Mutta mitäpä historiasta, suihkulähde on valtavan hieno näkymä.

Belvederen palatsi

Belvederen palatsi ja sen puisto ovat aivan ohittamattomia kauniita paikkoja Wienissä. Olemme kerran käyneet linnassa sisällä ja menisimme kyllä mielellämme uudelleenkin, mutta nyt se ei ollut edes auki. Belvedere valmistui vuosina 1716–1723 ja se muodostuu kahdesta rakennuksesta. Ylempi Belverede on pysyvä taidenäyttely, jonka salien omat maalaukset ja taiteilijoiden näyttelyt ovat hieno yhdistelmä. Aivan erityinen Belvederen tähti on Gustav Klimt. Tästä taiteilijasta meille jäi hieno muisto edellisellä käynnillämme. Hänen kuuluisin teoksensa Suudelma teki meihin silloin niin suuren vaikutuksen, että ostimme sitä kuvaavia postikortteja kasan ja jaoimme samana kesänä nuorimman poikamme häiden vieraille ja Juha piti puheen kuvan innoittamana.

Alemmassa Belvederessä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Myös sen salit on koristeltu kattomaalauksin ja freskoin.

Kiertelimme siis puiston. Belvedere tarkoittaakin kaunista näköalaa ja se toteutuu jo puistossa, vaikka ei näkymiä pääsisi linnan ikkunasta katselemaankaan.

Stadtpark Wien

Hienoon kaupungin puistoon kävellessä huomasimme vilkkaasta lasten laumasta, että ohitimme koulun. Etsiskelimme jo paikkaa istahtaa hetkeksi, mutta koulupojat olivat täyttäneet penkit. Otimme siis vain kuvan hienosta Beethovenin patsaasta koulun viereisessä puistossa. Tämä muistomerkki on saksalaisen kuvanveistäjän Kaspar von Zumbuschin teos ja se pystytettiin vuonna 1880. Se kuvaa Beethovenia sankarina ja vakavana yksilönä, jota ympäröivät ihailijahahmot Beethovenin alapuolella olevan suuren jalustan ympärillä

Sitten olimmekin jo Stadtparkissa, joka tarjosi viihtyisät puitteet pysähtymiselle. Lisää kauniita rakennuksia, puiston penkkejä ja kulttuuri-ihmisten patsaita. Wien on sekä taiteilijoiden että säveltäjien kaupunki. Patsaissa on sekä kunnioitusta että symboliikkaa.

Päiväkahvitkin tarjoutuivat turvavälein hyvässä seurassa. Strauss oli todella merkittävä päiväkahviseuralainen.

Stephansdom

Sitten tulimmekin jo kaikkein turistisimmille kaduille. Sen näkee aina näistä näkymistä.

Itse Stephansdomin kirkko ei ihan tyhjä ollut, mutta menimme maskien kanssa sisään kuitenkin. Ei yhtä Wienin päänähtävyyttä voi jättää väliin.

Kirkko jäi taakse ja jatkoimme Stephansplatzilta Kärntengassea myöten etelään muiden kävelijöiden joukossa, joita oli melko paljon, ja ennen pitkää seisoimme Oopperatalon vieressä. Seurasi päivän pikku pettymys. Viimeinen opastettu kierros oli jo ohi, emmekä päässeet sisälle katsomaan. Onneksi olimme jo vuosia sitten täälläkin käyneet. Olisi vain ollut kiva päästä uudelleenkin.

Burggarten ja Mozart

Lisää puistoja, lisää muistomerkkejä, Burggartenissa erityisesti Mozartin muistomerkki, jossa musiikinopettajan selfie oli pakollinen. Oli puisto todella muutenkin kaunis. Paikassa liikkuu tietysti myös paljon turisteja, mikä näkyi siinäkin, että täälläkin olivat paikalla konserttilippujen myyjät, jotka iloisesti hymyilivät meille ja peukuttivat, kun sanoimme, että meillä on jo kahdet konserttiliput hankittuna.

Puiston laidalla näimme ison kasvihuoneen näköisen rakennuksen, jonka sanottiin olevan Schmetterlinghaus, eli perhostalo. Voi kunpa olisimme olleet liikkeellä vähän aikaisemmin, olisi ollut kiva nähdä, mistä oli kysymys. Tosin Googlesta löytämäni arvostelut eivät olleet kovin myönteisiä. Pääsymaksua pidettiin korkeana (7€) ja valitettiin, että tarjonta oli odotettua niukempi.

Minulle riittäisi muutamakin kaunis perhonen, mutta on niitä kotipihallakin.

Tässä suunnilleen kartta ensimmäisen Wienin päivämme kävelyreitistä.

Schönbrunnin linna

Schönbrunnin linna on ehdottomasti Wienin ykkösnähtävyyksiä. Linnassa sisällä olemme käyneet aikaisemmin, eli nyt kiertelimme aamupäivällä puistossa ja aikaa siihenkin meni kolmisen tuntia.

Suihkulähteitä oli puistossa useampiakin ja niissä erilaisia yksityiskohtia valtavasti. Vesi, aurinko, veistokset ja alkava ruska olivat aivan ihastuttavia.

Puiston ylimmältä paviljongilta ja sen terassilta oli ihastuttavia näkymiä yli koko puiston alempana sijaitsevaan Schönbrunnin linnaan ja yli koko kaupungin.

Alaspäin kävellessä maisemia riitti ja kukkia tuli näkyviin lisää. Tässä kohtaa muistelimme Schönbrunnin linnan puistokonsertteja, joita olemme joskus televisiosta katselleet. Olisipa mielenkiintoista olla joskus livenä täällä kuuntelemassa.

Katse taaksepäin ylhäällä olevaa linnaa ja suihkulähdettä kohti.

Nurmikoille istutetuissa kukka-asetelmissa toistuivat useissa Itävallan lipun värit. En tiedä, onko tuolla pinkilläkin värillä joki merkitys, koska se on sama, jolla Mozartin muistomerkin eteen oli taiteiltu nuottiavain.

Musikvereinin konsertti

Iltapäiväksi olimme ostaneet lipun Musikvereinin konserttisaliin. Tarjolla ei tällä kertaa ollut Mozartia ja Straussia, niin kuin varsin yleisesti on, eikä orkesterikaan ollut Wienistä. Mutta Baselin sinfoniaorkesteri ja Haydnin musiikki olivat toki hyviä ja tärkeintähän meille oli päästä konserttisaliin, josta lähetettävää juhlavaa konserttia taas uudenvuoden päivänä katsomme. Silloin on kiva sanoa: ”Tuollahan me just syksyllä oltiin.”

Jo sisääntuloaulassa oli mahtavia näkymiä.

Schönbrunnin linnan Orangerien konsertti

Kun kerran olemme Wienissä, voi aivan yhtä hyvin nauttia kahdesta konsertista samana päivänä. Tulimme siis takaisin majapaikkaamme, söimme vähän ja kävelimme Schönbrunnin linnan Orangerie-siipeen, jossa on ravintolatiloja ja konserttisali.

Konserttisali oli upea ja täällä olivat Schönbrunnin linnan orkesteri ja laulajat, jotka soittivat ja lauloivat taitavasti ja tunnelmallisesti Mozartin ja Straussin tuttuja kappaleita. Tätä on Wien, aivan ihanaa tunnelmointia. Salissa vaihtuivat valot katossa koko ajan, sekin oli hienoa. Sama orkesteri tulee muuten jälleen kiertueelle Helsinkiin musiikkitaloon tammikuun 2. päivä 2022, Tampere-taloon 3.1., Turun konserttitaloon 4.1., Jyväskylän paviljonkiin 8.1. ja Oulun Madetojan-saliin 9.1.

Pois kävelimme linnan porttien ohi ja olimme tosi tyytyväisiä kahden päivämme antiin. Oli ollut kiva kävellä taas Wienin katuja ja puistoja sekä nauttia näistä konserteista.

Parkkipaikka on Wienissä vaikea

Tämä oli se pettymys, josta tekstin alussa vihjasin. Majapaikkamme oli todella hieno ja onnistunut, olin löytänyt sen AirBnb:stä. Ennen kuin varasimme sen, lähetin majoittajalle kysymyksen auton parkkipaikasta ja pyörien säilytyksestä. Kun sain vastauksen, että pyörät voi säilyttää heidän pyörävarastossaan ja maksullinen parkkihalli (vain 3,60€/vuorokausi) löytyy viiden minuutin päästä, teimme varauksen kolmeksi yöksi. Kadunvarsiparkki maksaisi monta euroa per tunti. Kuvittelin tietysti, että viisi minuuttia tarkoittaa kävelymatkaa ja että kadun varrellakin olisi paikkoja. Tämä oli mielestämme ihan kohtuullista, vaikka paikka ei ollut keskustassa.

Ajoimme siis paikalle ja ensimmäinen pettymys oli, että korttelissa eikä lähelläkään ei löytynyt yhtään vapaata parkkipaikkaa. Missä ihmeessä purkaisimme siis edes tarvittavat tavarat autosta ja nostaisimme pyörät varastoon? No, puolen kilometrin päästä löytyi. Kannoimme sitten kaiken ja talutimme pyörät kaksi kertaa autolla käyden. Voi jopa olla, että parkkeerasimme tämänkin hetken laittomasti, kun ei mitään parkkimittaria maksamiseen ollut.

Hissi huoneistoomme viidenteen kerrokseen ei oikein innostanut sekään. Toisen piti kävellä, muuten siihen ei olisi mahtunut tavaroita ollenkaan. Eikä pyörävarastokaan vastannut kuvitelmiamme. Jouduimme kantamaan pyörät kaksia portaita pitkin kellarikerrokseen.

Sitten syötimme navigaattoriin saamamme parkkitalon osoitteen, jonka kuvittelimme olevan ihan lähellä. Navigaattori ilmoitti kuitenkin ajomatkaksi melkein kuusi kilometriä ja 12 minuuttia. Ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin ajaa auto Hütteldorfin P+R -parkkitaloon ja varmistaa, ettei autoon jäänyt mitään, mitä olisimme tarvinneet.

Google mapsin avulla osasimme tulla takaisin junalla ja kävellä kymmenen minuutin matkan asemalta taas kattohuoneistoomme. Jännitimme, miten selviäisimme lähtöaamustamme, mutta kun lauantaina Orangerien konserttiin lähtiessämme näimme lähistöllä kadun varrella muutamia vapaita paikkoja, päätimme, että haemme auton valmiiksi konsertin jälkeen, ettei sunnuntaiaamuna tarvitse ensimmäiseksi lähteä hakemaan autoa, vaan saamme aloittaa heti tavaroitten kantamisesta. Kohtuullisesti sujui strategiamme, vaikka parkkipaikkaa ei ihan talomme vierestä löytynytkään. Onneksi viikonloppuna se oli ilmainen.

Onneksi olimme muutenkin suunnitelleet Wienissä vierailumme kävelyksi, ja metrolla pääsi hyvin keskustaan. Lähin asema oli noin kymmenen minuutin päässä.

Ja kattohuoneisto oli hyvä, eikä edes laatuun verraten kallis, eli 61€/vrk. Siisti keittiö, kylppäri, olohuone ja mukava sänky makuuhuoneessa. Jos olisi ollut vähän lämpimämpää, olisimme nauttineet myös kattoterassista. Suositus niille, jotka eivät matkusta autolla. Paikka on vielä ihan lähellä Schönbrunnin linnaa, sekin on mainio asia.

Yritimme myös etsiä Sacherkakkua iltaherkuksi, mutta ei löytynyt. Ostimme sitten jotain keksejä, joissa luki Mozart. Kuohuviinipullo odotti jääkaapissa ja tyydyimme sen lisäksi meille tyypilliseen tapaan omiin eväisiin.

Toivottavasti pettymykseen lopettaminen ei luonut mielikuvaa, että visiittimme Wieniin olisi ollut pettymys. Ei suinkaan! Nautimme puistoista, rakennuksista, kävelystä ja konserteista ja ilman muuta palaamme Wieniin, kun se on mahdollista. Ja pyöräilystä haaveilemme silloin.

Olimme tulleet Wieniin Grazista. Se oli meille uusi tuttavuus ja oikein hieno. Sielläkin meitä kohtasi pieni pettymys, mutta sattuuhan niitä. Kohokohtia olivat Grazin kaupungin lisäksi erinomainen majapaikka, ystävän tapaaminen Feldbachissa, Riesenburgin linna ja ilta Grazin oopperassa. Teksti on täällä:

Graz – oopperaa, tunnelmia ja tunteita

Voit seurata retkiämme myös Facebookissa Aila ja Juha


Puente Genil – jouluvalojen keskus

 Ximénez Group on  johtava jouluvalojen valmistaja.

Puente Genililin pienessä kaupungissa Gordoban maakunnassa  Ximénez Group valmistaa jouluvaloja, jotka valaisevat maailman kaupunkeja.

550 työntekijää valmistaa valot yli 70 kaupunkiin. Niistä suuri osa on Espanjassa. Esimerkiksi Malagan, Madridin, Barcelonan, Fuengirolan ja Gordoban valot tulevat täältä. Maailmalla on nelisenkymmentä kaupunkia, joiden valot valmistetaan myös Puente Genilissä, esimerkiksi New York, Moskova, Berliini, Madrid,  Bryssel, Dubai,  Milano, Oslo ja Lontoo. Aurinkorannikolla joulun maissa olevat tungeksivat joka vuosi katsomaan valtavan näyttäviä Malagan jouluvaloja. Tältä ovat näyttäneet viimeisimmät jouluvalot, jotka olemme nähneet.

Lue loppuun

Graz – oopperaa, tunnelmia ja tunteita

Graz on Itävallan toiseksi suurin kaupunki. Ajoimme sinne ensimmäistä kertaa ja olimme jo etukäteen aivan innoissamme monesta kiinnostavasta nähtävyydestä ja niiden kiertelystä. Linnavuori näköaloineen, sininen sukellusveneen näköinen modernin taiteen museo, joessa kelluva Murinselin keinotekoinen saari, vanha kaupunki ja monenlaiset kirkot ja kulttuurirakennukset olivat suunnittelemani kävelyreitin varrella. Eggenbergin linna, joka on yksi Itävallan merkittävävimmistä barokkilinnoista sijaitsee sen verran kaupungin ulkopuolella, että sinne olisi pitänyt mennä ykkösen ratikalla tai autolla.

Tulimme Graziin illan suussa ja pidimme kiirettä etsiessämme sopivaa parkkipaikkaa kiivetäksemme Linnavuorelle ennen auringon laskua. Onnistuimme ja melkein juoksimme mäen ylös mutkittelevaa kävelypolkua. Näkymät olivat hienot yli kaupungin. Kuuluisa katedraali, vanha kaupunki ja alempana näkyvä puisto houkuttelivat näkemään paljon.

Moderni nykytaiteen museo oli niin erikoisen näköinen, että teki todella mieli päästä myös sisälle katsomaan.

Linnavuoren reunalla on myös kellotorni, joka peräisin vuorella sijainneesta raunioituneesta linnoituksesta.


Linnavuori on nykyisin upea puistoalue, jossa voisi hyvin viihtyä vaikka kokonaisen aurinkoisen päivän.

Meillä oli myös vähän kiire ehtiä lupaamaamme aikaan majapaikkaamme. Tervetulotoivotus oli valtavan lämmin. Isäntämme heilutti meidät tervetulleiksi nähdessään suomalaisen Volvon lähestyvän katua pitkin ja lämmin vastaanotto jatkui kaikin tavoin. Nousimme viidenteen kerrokseen hissillä, ihastuimme siistiin ja kauniiseen huoneistoon, katselimme seinien koristeita, kuulimme hyvät selostukset laitteitten toimimisesta, iloitsimme pyykinpesukoneesta, täytimme koronapassin ja muun majoitusrekisteröinnin vaatimat henkilötiedot ja isännän lähdettyä nostimme jääkaapista meille varatun kuohuviinipullon, kaadoimme itsellemme tervetuliaismaljat ja istahdimme parvekkeelle katsomaan auringonlaskua. Oli yksi matkamme onnistuneista majapaikoista kaikin tavoin. Otimme hetken ollaksemme onnellisia. Suosittelemme. (Komfortables Appartement/Garconniere in Graz für Urlaub und Geschäftsreisen)

Aamulla näkymät palkitsivat taas.

Feldbach

Graz jäi odottamaan, meillä oli luvassa hieno päivä, jota olimme myös innokkaasti odottaneet. Entinen itävaltalainen opiskelijani oli loppukesästä muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleen oltuaan kymmenen vuotta Suomessa ja opiskeltuaan Suomessa sekä lukion että yliopistotutkinnon. Hän oli kutsunut meidät tutustumaan kotipaikkakuntaansa ja järjesti meille upean päivän.

Feldbach on kaupunki Steiermarkin osavaltion kaakkoisosassa , lähellä Slovenian ja Unkarin rajaa. Se sijaitsee Raab -joen laaksossa. Grazista sinne on noin tunnin ajomatka.

Kävelimme Raab-joen laaksoa ja Melanie kertoi meille paljon Itävallan ja paikkakunnan historiasta ja siitä, miten vankityövoimalla oli rakennettu paikalle linnoitusta. Puisto näytti mukavalta ulkoilupaikalta, jokinäkymät rauhallisilta ja yksityiskohtiakin löytyi, kuten esim. kirjojen ilmainen vaihtopiste.

Katua jatkaessamme Juha yhtäkkiä hypähti: Musiikkiliike!

Feldbachin kirkon torni oli mielenkiintoisin, mitä missään olemme nähneet. Se oli toisen maailmansodan aikana tuhoutunut ja sitten rakennettu aivan uudenlainen torni tilalle. Torni on tällä tavalla osa uutta viher- ja virkistysaluetta.

Poikkesimme kirkossa sisälläkin ja alttarilla näkyi lähestyvän kiitospäivän aihe. Paikkakunnalla oltiin kiitollisia maatalouden ja hedelmätarhojen antimista.

Kirkon vieressä Feldbachin pääaukiolla on komea kaupungintalo. Ylpeinä toisistamme asetuimme Melanien kanssa sen eteen kuvaan.

Sitten teimme kierroksen valtavan hienosti ja monipuolisesti järjestetyssä Taborin kotiseutumuseossa, joka on sijoitettu vanhaan linnoitusrakennukseen, joka on koko Steiermarkin parhaiten säilyneitä rakennuksia. Museossa on 12 näyttelyä 41 huoneessa ja siellä oli helppoa ja hienoa kävellä senkin takia, että huoneitten seinillä oli hyvät selostukset museon esineistöstä ja niiden taustoista. Paikkakunnalla on paljon kalastukseen, käsitöihin ja maanviljelyyn, puutarhanhoitoon liittyvää historiaa, josta esineistö elävästi kertoo. Melaniellakin oli paljon hienoa kerrottavaa, jopa sellaista, että hän oli itse löytänyt hautoihin liittyvää arkeologista esineistöä.

Mielenkiintoista päivässämme oli myös ajaa pois keskustasta, sille kylälle, jossa Melanie oli aloittanut koulunsa ja kasvanut. Saimme jakaa paljon muistoja ja tunteita lapsuudesta ja koulunkäynnistä ajaessamme hänen kotiinsa, jossa äiti jo odotti.

Poikkesimme matkalla myös kylän aukiolla ja kirkossa, jossa oli hauska yksityiskohta. Värillisten ikkunoiden kautta syntyi auringon luomia väriläikkiä sisätiloihin. Ja täälläkin näkyi se kiitospäivän lähestyminen.

Olikohan tämä loppujen lopuksi koko päivän huippuhetki? Melanie oli tilannut paikalliselta tuottajalta tyypillisen lounastarjottimen. Oli upeasti laitettu ja joka ikinen ruoka-aine oli herkkujen herkku. Voi mikä nautinto! Saisipa joka matkalla kokea jotain näin ihanaa. Ja kaunista.

Matkapäivämme ei vielä päättynyt tähän, mutta iloinen, onnellinen ja tunteellinen tapaaminen oli tehnyt päivästämme ikimuistoisen. Keskustelimme paljon lapsuudestamme sekä koulunkäynnistä ja opiskelusta. Aivan erityisesti pohdimme sitä, miten iso merkitys on sillä, että lasta kannustetaan tai hänet lannistetaan yrittämästä. Aivan olennainen ja iso merkitys ajatellen koko elämän kulkua. Sattumalta tämä päivä oli myös Kansainvälinen opettajien päivä, eli Melanie oli tälläkin tavalla tehnyt päivästäni ainutlaatuisen. Tämän tulen muistamaan aina.

Riegensburgin linna

Saimme häneltä vinkin lähteä tutustumaan myös Riegensburgin linnaan, Ja sinnehän me! Jo nähdessämme linnan tiesimme, että tänne piti tulla.

Lipunmyyjä huomautti, että meidän pitää pitää vähän kiirettä, meillä olisi vain puolisen tuntia aikaa tutustua linnaan, joten sinne meno piti valita nopeimmalla tavalla. Kävellenkin olisi päässyt,

t

Kuten olettaa sopii, korkealta mäeltä oli hienot näkymät takaisin parkkipaikalle, ympäröivään maaseutumaisemaan, viinirinteille ja Riegensburgiin.

Tätä maisemaa ihaillessamme huomasimme yllättäen, että tästä suunnasta linnalle voi jopa itse kiivetä. Pari reipasta naista nousi jyrkänteen köysien varassa kiiveten. Huh! sanoin minä ja hymyillen peukutin.

Linnassa sisällä on hienoja huoneita ja paljon historiaa. Harmi, että meidän piti vain kävellä läpi paljonkaan pysähtelemättä. Jäipähän hienosta paikasta kuvia ja muistoja kumminkin.

Linnalle olisi päässyt kävellenkin ja myös sieltä pois. Harkitsimme hetken, mutta päätimme sitten niin, että odotellessamme viimeistä hissiyhteyttä käymme katsomassa pikkuisen matkaa alamäkeen. Linnasta oli hienot maisemat täältäkin suunnasta.

Kokonaisuudessaan oikein kiinnostava käyntikohde tämäkin. Tässä vielä opastaulun antama kartta:

Graz ja Grazin ooppera

Illan saapuminen Graziin, Linnavuoren näkymät, yllättävän iloinen saapuminen majapaikkaan ja suunnattoman tunteikas ja hieno päivä Feldbachissa – näiden jälkeen jäljellä olevaan Grazin kävelykierrokseen kohdistui suuria odotuksia. Majapaikkamme ei ollut keskustassa, joten lähdimme etsimään lähintä bussipysäkkiä.

Ihan reippaasti emme sinnekään kävelleet, lähiön pihapuistoissakin oli nähtävää.

Bussipysäkki näytti löytyvän, mutta miten täällä maksetaan, minne bussi menee – ne normaalit kysymykset olivat ilmassa. Onneksi pysäkillä oli ystävällinen mies, joka yritti vastata kysymyksiimme ja kun ei ihan kaikkea tiennyt, vinkkasi mukaansa bussiin, kysyi toiselta matkustajalta, joka katsoi ensin kännykästään ja sitten kävi kysymässä kuskilta ja lopuksi bussin päätepysäkillä Murpark-ostoskeskuksen vieressä ystävällisesti neuvoi meille, miten ostamme automaatista päivälipun ja miten jatkamme. Voi miten meistä pidettiin huolta! Monta ihmistä auttoi turisteja ja toivotti hyvää päivän jatkoa.

Bussissa näkyivät Itävallan tiukat koronarajoitukset, joiden takia kuljettajan vieressä olevaa bussin etuovea ei saanut käyttää. Sekin tuntui vain hyvältä.

Grazin keskustassa kiertelimme aluksi kauniita katuja ihaillen, kävimme turisti-infossa hakemassa kartan ja poikkesimmepa yhdessä kirkossakin.

Ennen kuin lähdimme suunnistamaan Modernin taiteen museoon, Murinselille ja uudelleen Linnavuorelle, etsimme Grazin oopperan rakennuksen. Sinne mennessämme olisi jopa tehnyt mieli istahtaa tähän paviljonkiin, jos se olisi ollut auki.

Oopperalippujen ostossa näkyi koronan vaikutus selvästi. Jono eteni melko hitaasti, koska kaikilta kerättiin koronapassin lisäksi myös henkilötiedot kotiosoitteita, puhelinnumeroja ja sähköpostiosoitteita myöten. Olimme odottelusta huolimatta tyytyväisiä siihen, että tiesimme osallistuvamme tilaisuuteen, jossa osallistujien turvallisuudesta huolehdittiin kaikin mahdollisin keinoin ja näin myös haluttiin pitää kulttuuripaikat auki. Hetken päästä meillä oli liput illaksi.

Ja sitten tuli mutka matkaan. Ensin kaivoimme vain sateenvarjot esille repusta, mutta sitten jouduimme pian jo hyppimään lätäköissä. Luikahdimme sisälle kahvilaan, jossa ei ollut lisäksemme kuin yksi asiakas ja ajattelimme odotella hetken, voisimmeko jatkaa kävelyä. Ei muuten ollut yllätys, että meiltä taas kerättiin henkilötiedot ja paperiin merkittiin myös, missä pöydässä istuimme ja milloin olimme tulleet. Yllätys ja pettymys oli, että sade tuli koko ajan rankemmaksi.

Eipä siinä sitten oikein muuta voinut tehdä kuin etsiytyä ratikkapysäkille ja keskeyttää ulkoilmakierros. Teimme sen sijaan takit märkinä kierroksen ratikkamatkan jälkeen Murpark-ostoskeskuksessa. Paikka oli oikein hyvä, suosittelen kyllä, jos shoppailu kiinnostaa.

Illalla sitten pettymys vaihtuikin tunteelliseen juhlaan. Olimme lähes tuntia ennen oopperan alkua Oopperatalossa, näytimme rokotustodistukset ja meillä oli aikaa katsella ympärillemme, ottaa toisistamme kuvat portailla ja siirtää maski käteen kuvan nappaamisen ajaksi. Lopuksi asetuimme rauhassa melkein tyhjään saliin. Oi, miten ihanaa!

Ja sitten se ihanuus vasta alkoi. Grazin ooppera on täynnä erittäin hyviä laulajia ja orkesterisoittajia. Kaikki oli hienoa lavastusta myöten. Melkein kyyneleet silmissä kuuntelimme ja haikailimme päästä Suomessakin taas pitkästä aikaa oopperaan. Oli hienoa kokea elämys, jonka jälkeen aplodeille ei tuntunut loppua tulevan.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaamme Wieniin. Sielläkin meitä odottivat koronapassivaatimukset, laadukas huoneisto majapaikkana ja konserttielämykset. Ihan ilman pettymyksiä ei sielläkään selvitty, mutta siitä seuraavassa tekstissä.

Kävin matkamme jälkeen lueskelemassa lisää Feldbachin matkailusivuja ja varsinkin yksi paikka tuntui tosi kiinnostavalta näiden käymiemme lisäksi, nimittäin Nostalgiewelt-Posch, jossa on tila- ja hyllykaupalla kaikkea nähtävää autoista ja kodin esineistä nukkeihin ja nalleihin ja vieläpä Antonov-lentokone. Tällaisen kuvakaappauksen otin heidän omalta sivultaan.

Siihen pääsee tutustumaan virtuaalisesti kävellen tästä linkistä: https://www.nostalgiewelt-posch.at

Bohinj – Slovenian kaunein järvi

Vai onko se Bled? En osaa valita. Sekä Bled että Bohinj olivat jälleen kerran matkareitillämme, eivätkä sattumalta ollenkaan. Bled ja Bohinj ovat ohittamattomia.

Bled tarjoaa turisteille enemmän palveluja, esimerkiksi isoja hotelleja, paremmat matkayhteydet ja rakennetummat rannat, joten Bohinj on hieno valinta sille, joka arvostaa vielä enemmän luontoa ja rauhallisuutta. Näitä olemme arvostaneet mekin jo monta kertaa. Bohinj-järvellä olemme jopa uineet, vaikka se harvoin kuuluukaan päiväohjelmaamme. Ja Bohinj-järven kiersimme kerran pohjoisrannan polkua pitkin täysin kahdestaan tapaamatta ketään muuta. Polku ei kulje ihan rannassa ja kivisyytensä takia se ei myöskään ole esteetön. Rauhallinen luontokokemus kuitenkin parhaimmillaan.

Nyt lähdimme käymään järvellä pyörät auton perässä, kun ajattelimme, että rantoja pitkin voisi pyöräillä esimerkiksi Savican vesiputoukselle johtavan polun alkuun. Mielikuvamme kuitenkin petti, järven rannassa ei ollutkaan erillistä pyörätietä, vain pehmeällä soralla päällystetty kävelytie ja kapea autotie. Meitä ei kiinnosta ajaa autojen kanssa samaa väylää, joten jatkoimme Savican vesiputouksen polun parkkipaikalle autolla ja lähdimme nousemaan polkua. Polku oli rakennettua ja melko helppoa ja vähän väliä oli penkki tai penkki ja pöytiä levähdyksiä varten. Liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, ehkä tyypillistä juuri valitsemallemme sunnuntaipäivälle.

Itse putous on nähtävissä vain aivan sen läheltä. Sekä näköalatasanne että puoleen rinteeseen asti ulottuvat portaat tarjoavat näkymän. Tämän käyntimme ajankohta, eli lokakuun alku ei ole se hetki, jolloin putous olisi komeimmillaan. Kuivan kesäkauden jälkeen vettä on vähemmän kuin alkukesästä, kun jäät vuorilla sulavat. Ero näkyy kuvista. Ensimmäinen kuva on paikan infotaulusta, toinen itse ottamamme. Mutta oli tämä siitä huolimatta kiva paikka pistäytyä. Kalliot, veden kohina ja vihreänturkoosi vesi ovat aina hienoja elämyksiä. Kerran kävimme täällä kesäkuussa ja putous oli tosiaankin silloin komeampi. Kalliot putouksen takana olivat jälleen komea elämys.

Palasimme takaisin järven rannalle ja parkkeerasimme auton lähelle leirintäaluetta. Siitäkin näki, että turistisesonki oli, pari asuntoautoa näimme, telttoja emme ollenkaan.

Myöskin järvellä liikkuvien veneiden paikka oli suljettu. Niitä olimme viimeksi muutama vuosi sitten täällä käydessämme nähneet todella paljon. Silloin kävelimme sen järven pohjoisrannan polun idästä länteen ajatuksella mennä takaisin veneellä, mutta yllätykseksemme viimeinen turistivene oli juuri lähtenyt. Taisimme olla jo silloin vanhan ja väsyneen näköisiä, kun veneen kuljettaja tarjoutui viemään meidät autollaan takaisin lähtöpaikkaamme. Ja vei. Ystävällisesti, eikä veloittanut siitä paljon mitään.

Näitä muistelimme ihaillessamme järven kauneutta ihan rauhassa kahdestaan.

Täältä pääsisi nousemaan myös Vogel-alueelle. Voipa olla, että sieltä olisi hienoja näkymiä järven yli. Ilmeisesti paikka on kuitenkin enemmän hiihtokeskus, vaikka näimme kyllä muutaman hissin kulkevan nytkin.

Bohinj-järven itäisessä päässä oli vähän enemmän väkeä ja elämää. Tämän selfien otimme kuitenkin ihan itse. Juha kokeili, miten kännykän kamera tottelee ranteessa olevan kellon käskyä: ”Ota kuva!” Ja ottihan se.

Tässä päässä järveä on myös nätti silta ja pieni kirkko.

Kirkko sattui olemaan auki ja käytin heti tilaisuuden hyväkseni. Maksoin pääsymaksun ja avasin oven. Yllätyksekseni pieni kirkko olikin täynnä. Menossa oli saksankielinen opastus ja kuuntelin oppaan kertomuksia yksityiskohdista ja kirkon historiasta. Kun ryhmä lähti, jäin yksin kirkkoon ja otin muutaman kuvan pienestä ja valtavan koristellusta kirkosta.

Kirkon eteisessä oli matkamuistomyymälä. Yllätyksekseni näin hyllyssä samantapaisia kaisla-askarteluja, joita olin kerran ostanut matkamuistoksi Bratislavasta.

Bled vai Bohinj?

Kumpi on se kauniimpi, Slovenian ykkönen? Molempia kehutaan, niin kehumme mekin. Bledissä on enemmän ruuhkaa, varsinkin turistisesonkina, mutta myös viikonloppuina, koska se tuntuu olevan myös paikallisten suosikki. On Bohinjissakin turisteja toki. Molemmissa on myös mahdollisuus luonnossa retkeilyyn. Bohinjissa järven kiertäminen, Savican putous ja Vogel hiihtokeskus, Bledissä taas Ojstrican rinteet ja Vintgar tulivat meille tutuiksi.

Emme päätä, kumpi on ykkönen. Mitä sinä ajattelet?

Tässä on linkki kirjoitukseen, jossa kerromme Bledistä:

Bled

Samoilla seuduilla pyörälimme myös muilla järvillä, eli Triglavin kansallispuiston maisemissa ja Italian puolella Lago di Fusine -järvillä.

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Myös Vršic-solatien seikkailupäivänä reitillemme osui paikallisia järviä, esimerkiki Jasna-järvi lähellä Kranjska Goraa ja Predil-järvi Italian puolella. Molemmat innoittivat kahvitaukoon.

Vršic-solatie – serpentiinejä ja maisemia

Bled

Bled on on Slovenian suosituin, kaunein ja kuvatuin kohde. Järven keskellä pienessä saaressa oleva valkoinen kirkko näkyy kaikissa Slovenian matkailuesitteissä ja turistien ottamissa kuvissa. On se todella kaunis.

En edes muista, kuinka monta kertaa olemme Bledissä käyneet. Ehkä viisi?

Perusjuttu Bledissä on kiertää järvi. Järven ympäri kulkee helppo kävelyreitti, josta suurimman osan voi yhtä hyvin pyöräillä. Välillä kävelyreitti siirtyy lankkupolulle veden rajaan ja silloin tietysti pyöräilijä jää ajoväylälle. Kuuden kilometrin reitti sopii kävelyyn erittäin hyvin, koska joka tapauksessa koko ajan tekee mieli pysähdellä nauttimaan maisemista ja kirkkaasta osin turkoosista järvestä tai ottamaan kuvia. Uimarantaakin löytyy.

Kuvaajien suosikki on siis ilman muuta järven keskellä oleva kirkko.

Järven rannalla on myös koko ajan näkyvissä korkealle jyrkän kallion päälle rakennettu linna.

Linnaan pääsee järven rannasta kiipeämällä pientä viitoitettua polkua, mutta jos on liikkeellä autolla, linnan vieressä on myös parkkipaikka. Linnasta on hienot näkymät yli järven.

SAMSUNG TECHWIN DIGIMAX-410

Järven itäisessä päässä on enemmän palveluja turisteja ajatellen. Parkkipaikkoja, hotelleja, kahviloita, myymälöitä, rakennetumpia puistoja, turisti-info yms.

Täällä istahdimme mekin hetkeksi terassille ennen kuin jatkoimme kävelyämme takaisin järven läntisempään päähän, jonne olimme jättäneet auton. Kahvikupin teksti oli päivän osuma. Päivän kauniit maisemat, rento liikkuminen ja yleensä se, että olimme taas matkalla ja jälleen kerran Bledissä teki hetkestämme mielenkiintoisen ja onnellisenkin,

Tästä kartasta näkyy parkkipaikka Pristava, jonne sen auton jätimme. Ja miksi tänne? Olimme katsoneet, että täällä päässä on paikka, josta voi nousta rinteelle maisemia katsomaan, eli Mala Osojnica tai Ojstrica polun alku.

Sinne olimme siis aamulla ensimmäiseksi suunnanneet . Eipä ollut ihan sellainen polku, jonka luulimme suunnitelleemme, mutta kun ei ole kiirettä mihinkään, jokaisen juuren ja kiven voi sovittaa askeleisiinsa yhden kerrallaan. Juhan sauvoista oli kyllä iloa myös.

Mutta sitten tuli sauvakävelijälle stoppi. Hän jäi istumaan ja odottamaan.

Jatkoin sitten yksin portaat ylös ja pääsin näköalapaikalle. Polku jatkui vieläkin ylemmäs, mutta kyllä tämä jo riitti. Kirkko saarella ja ympäröivä sininen järvi olivat niin viehättäviä, että soitin taas Juhalle ja sanoin, että ei kannata huolestua, vaikka vähän aikaa viivyn.

Oli ihan kiva nousu rinteelle ja polku sieltä alas.

Toinenkin meille sopiva patikkareitti löytyy Bledistä, nimittäin Vintgarin rotko. Sinne pääsee kyllä autollakin, mutta me nousimme kylästä kävellen. Polun varrella oli mukava katsella paikallista maaseutua, jolla heinien kuivatustelineitä oli vähän väliä. Reitti oli selkeästi viitoitettu.

Rotkon kävely on hidasta. Ei tietenkään siksi, ettei näillä lankkuterasseilla voisi kävellä reippaastikin, mutta kamera hidastaa matkaa huomattavasti.

Polku päättyy Sumin putoukseen ja sieltä voi jatkaa ylöspäin rinnettä, kunnes tulee jälleen metsän jälkeen aukeisiin maisemiin.

Vintgarissa kävelyä suosittelemme, se on niin vaikuttava. Ainoa miinus on ehkä se, että tosi moni muukin tietää sen olevan hyvä käyntikohde, eli sesonkiaikoina voi varautua siihen, ettei saa kävellä yksin. Tässä kartta kävelyreitistämme:

Miksi pitäisi vielä palata Blediin? Mitä on näkemättä?

Olemme joka kerta katselleet näitä veneitä ja päättäneet, että ensi kerralla sitten. Mutta ei vielä nytkään. Katselimme vain, että moni muu kyllä nautti järvestä veneestä käsin.

Ja mitä vielä? Emme ole käyneet myöskään saarella olevassa kirkossa. Sinne pääsee veneellä vastakkaiselta rannalta ja kirkkoon on myös opastettuja kierroksia. Kirkon tarinakin kiehtoo: Bledin linnassa asunut leskirouva sulatti kaiken omistamansa hopean ja kullan teettääkseen kellon kuolleen miehensä muistoksi. Kello piti kuljettaa saarelle, mutta kello, laiva ja laivan miehistö upposivat myrskyssä. Leskirouva meni suunniltaan, myi koko omaisuuteensa ja muutti Roomaan nunnaksi. Kun hän kuoli, piispa kustansi kirkolle uuden kellon kiitokseksi hyvästä nunnaelämästä. Kirkossa on nyt kello ja jokainen, joka kolmesti soittaa kelloa ja uskoo Jumalaan, saa toiveensa toteutetuksi. Pitäisi varmaan käydä kokeilemassa, koska toiveita riittää.

Pari päivää retkeilykäyntimme jälkeen oli sunnuntai ja tulimme takaisin osallistuaksemme katoliseen messuun linnan lähellä olevassa kirkossa. Oli upea kirkko tämäkin, kannatti ehdottomasti käydä, vaikka tällä kertaa olimme tilaisuudessa, jossa emme ymmärtäneet muuta kuin viisi sanaa: Jeesus, Kristus, Maria, halleluja ja aamen.

Kirkon jälkeen jatkoimme matkaa toiselle Slovenian suositulle järvelle, eli Bohinj-järvelle. Siitä on sanottu, että se on Slovenian kaunein järvi. En osaa laittaa näitä kahta järveä kauneusjärjestykseen, ovat molemmat aivan ihania. Seuraava teksti sitten Bohinjista.

Emme tällä matkalla käyneet myöskään Bledin linnassa. Se on myös kiva käyntikohde, sekä linna että maisemat. Laitan tähän linkin Unelmatrippi-blogin postaukseen ko. linnasta, niin voit lukea ja innostua:


Satumainen Bledin linna

Olimme tällä kertaa varanneet Slovenian käynnillemme vain viisi yötä Mojstranasta muistellaksemme samalla myös entisiä Slovenian vierailujamme. Liian vähän! Slovenia on ihana matkakohde. Se tarjoaa juuri sitä, mitä haluamme: kauniita maisemia, rauhaa ja miellyttäviä liikkumismahdollisuuksia. Ja tykkäämme kyllä käydä erilaisissa historiallisissakin kohteissa, näistä mainitsen tässä nyt esimerkiksi Kobarikin sotamuseon ja Franjan partisaanisairaalan.

Tässä edellisten päivien tekstit:

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

Grosslockner, Stelvio, Timmelsjoch, Furka – tuttuja nimiä, kun puhutaan vuoristojen maisemareiteistä, mutta tunnetko tämän? Vršič solatie Kranjska Goran ja Trentan välillä tarjoaa samanlaisia haasteita ja maisemia. Viimeksi ajoimme sen lokakuussa.

Vršič on Juliaanisten alppien ja Slovenian korkein kohta ja se toimii erittäin hyvänä paikkana lähteä vuoristoon patikointiretkille. Itse tie on rakennettu alun perin sotilaallisiin tarpeisiin ja sen nimi onkin Ruska cesta eli venäläinen tie. Tie Kranjska Gorasta Trentaan ei ole mahdottoman pitkä, joten ehdimme päivän mittaan kokea myös muuta kuin tämän serpentiinitien.

Aloitimme Ratecen kylän kohdalta kääntymällä vuorten suuntaan Planica Nordic centeriin, jossa on ollut lentomäen maailmanmestaruuskilpailuja viimeksi 2020. Planicalle on myönnetty myös hiihdon maailmanmestaruuskilpailut vuodeksi 2023. Ei hiihdetty, ei lennetty, mutta katsottiin hienoa maisemaa ja seurattiin nuorukaisten lentelyä alas hyppyrimäistä. Alueella oli kyllä mahdollisuuksia olla aktiivisempikin, jos olisi halunnut ja halukkaita näyttikin olevan liikkeellä. Katselin vaijerin varassa alas liukuvia ja hymyillen muistelin parin vuoden takaista lentoani Montenegrossa Tara kanjonin yli. Olisiko pitänyt taas?

Zelencin luonnonsuojelualue, jossa on turkoosivetinen lampi, rantareittejä, harvinaisia kasveja ja kahlaajalintuja sattui olemaan sopivasti lähellä, joten toinen pysähdys oli siinä. Tien vieressä olevalta parkkipaikalta oli lyhyt matka ja helpot polut lammelle, jonka vieressä oli myös lintutorni. Polulla tuli vastaan useitakin lapsiperheitä, joiden pikkuiset katsoivat meitä hymyillen, tervehtivät ja vilkuttivat. Kuulin jonkun äidin sanovankin lapselleen, että vilkuta nyt joulupukille. Parkkipaikan vieressä oleva kahvila ei näyttänyt ruuhkaiselta. Oli mukavaa ja rauhallista luontoa.

Seuraavankin pysähdyksen teimme vielä ennen varsinaiselle solatielle ajamista. Jasna järvialue näytti olevan suosittu pysähdyspaikka. Uimareille vesi taisi olla jo lokakuun alussa vähän kylmää, mutta heitäkin näkyi. Enimmäkseen ihmiset istuskelivat terasseilla ja rannoilla ja rentoutuivat katsellen maisemia ja upean kirkasta vettä. Mekin kaivelimme eväskahvit esille ja istahdimme turvalliseen ja rauhalliseen seuraan nauttimaan kahvimme kauniissa maisemassa.

Ja sitten kohti Vršičin tietä ja ylöspäin vuorille. Tie on kapea ja mutkainen, liikennettäkin näytti olevan, joten pientä varovaisuutta tarvittiin koko ajan. Hidas vauhti sopi kyllä meille hyvin, koska ympäröivät maisemat palkitsivat koko ajan.

Yksi erikoinen pysähtymispaikka reitin varrella on Ruska Kapelle eli venäläinen kappeli. Se kertoo myös tien historiasta. Tie oli olemassa aiemminkin, sitä pitkin kulkivat paikalliset pohjoisesta Trentaan ja trentalaiset vuoriston pohjoispuolelle asioilleen. Nykyisen tien rakensivat ensimmäisen maailmansodan venäläiset sotavangit. Vaaralliset työolosuhteet johtivat useiden vankien kuolemaan, sekä lumivyöryt että sairaudet tappoivat satoja vankeja. Heidän muistokseen venäläiset pystyttivät tien varteen kappelin, muistomerkin ja hautausmaan, joka näyttää olevan suosittu pysähtymispaikka reitin varrella. Hetken sain odottaa, että sain kappelista kuvan ilman muita ihmisiä. Paikasta on jälleen myös upeita vuoristonäkymiä.

Muutkin pysähdyspaikat houkuttivat. Selfienottajat jälleen jonossa ja yksi nuori mies tarjoutui ottamaan meistä päivän kuvan. Kiitos! Olimme kovin tyytyväisiä. Harvoin sitä näin upeaan maisemakuvaan pääsee.

Solatien ylimmällä osuudella odottikin sitten jo parikin yllätystä. Ensimmäisenä ihmettelimme vilkkaalla tiellä kulkevia lampaitten laumoja, jotka todellakin viis veisasivat ympäröivästä liikenteestä. Ympäristössä oli paljon lammaslaumoja rinteillä, eli ei ihme, että niitä oli tielläkin ja silittämään pyrkivät lapset näyttivät olevan tervetulleita myös.

Toinen yllätys oli valtava autojen määrä. Tästä näkyi, miten suosittuja ympäristön patikkareitit oikeasti ovat. Tällaisella kauniilla säällä ihmisiä oli liikkeellä paljon.

Tästä tulosuunnastamme ei meille parkkipaikkaa löytynyt ja ajoimmekin sitten vain läpi ja vähän alaspäin, jossa parkkeerasimme jyrkänteen viereen kapealle pientareelle niin kuin moni muukin.

Ylhäällä rinteellä näkyi reippaita ja rohkeita patikoijia, joita muutaman muun katsojan kanssa ihaillen ja ihmetellen katselimme.

Jatkoimme maisemareittiä alaspäin Trentan suuntaan. Navigaattorin näyttö ilmaisi aika uskomatonta ajoreittiä. Tuolta tultiin.

Ennen Trentaa piti pari kertaa pysähtyä katsomaan tien vieressä virtaavaa kirkasvetistä jokea. Näin syksyllä joki ei ollut ihan yhtä turkoosi kuin edellisellä kesäkuuhun ajoittuneella käynnillämme.

Trentassa alkoi mietityttää, pysähtelisimmekö lisää vaiko emme. Olimmehan kuitenkin reitillä, jolla olimme tutustuneet ympäristöön rauhallisemmin ja monipuolisemmin jo muutama vuosi sitten. Emme pysähtyneet, eli ajoimme tällä kertaa näiden paikkojen ohi. Trentassa oli mielenkiintoinen kirkko kattomaalauksineen ja Kobarikissa palkintojakin saanut sotamuseo. Molemmat hienoja pysähtymiskohteita.

Lähellä oli myös muita kohteita, jotka jäivät haikailun kohteeksi. Ei olisi ollut kovin pitkä matka. Näistä yksi olisi ollut Velika Korita Soče -rotko, jossa Soca-joki kapenee kallioiden väliin kapeaksi uomaksi. Paikka on kaunis ja vaikka siellä yleensä on jokin verran väkeä, jopa kallioilta veteen hyppiviä, ei tungosta kuitenkaan. Tästäkin oli hyvä muisto turkooseista vesistä ja kivoista maisemista.

Yksi Slovenian upeista putouksista oli myöskin kohtuullisen lähellä, eli Boka. Sielläkin olimme jo käyneet. Ylös kiipeämiseen polkua pitkin olisi pitänyt kuitenkin olla vähän enemmän aikaa kuin meillä nyt oli.

Mietimme myös, olisiko pitänyt kääntyä Trentasta idän kautta takaisin, mutta matkasta olisi tullut reilusti pitempi, emmekä tykkää vieraista reiteistä pimeällä. Eli tämäkin ihana maisema Soca joen varrelta jäi näkemättä tällä kertaa.

Matkamme jatkui Bovecin kautta sitten Italian suuntaan. Bovecissa pysähdyimme hetkeksi ruokakauppaan ja jälleen vuoria katselemaan.

Ja sen jälkeen vasta auringonlaskussa kylpevät vuorimaisemat alkoivatkin toden teolla viihdyttää.

Italiaan koukkaava reitti ei ollut ollenkaan huono valinta. Yhtäkkiä olimme niin kauniin järven rannalla, että päivän toinen eväshetki oli aivan välttämätön. Paikka on Lago di Predilin näköalapaikka. Kartan mukaan lähistöllä olisi ollut vaikka kuinka paljon kaunista nähtävää, eli sääli, että laskeva aurinko hätisteli kiirehtimään eteenpäin.

Päivään oli mahtunut upea palanen Sloveniaa ja Italiaa, monta ennestäänkin tuttua paikkaa ja muutama uusi, mutta päivää olivat värittäneet myös hyvät muistot edellisestä Slovenian matkasta, maisemista ja käyntikohteista. Slovenia on edelleenkin yksi niistä kohteista, jonne tekee mieli palata ja olimme iloisia palattuamme.

Tältä kartalta näkyvät päivän etapit.

Parina seuraavana päivänä jatkoimme muisteluamme kiertelemällä Bled- ja Bohinj-järvien rannoilla ja rinteillä.

Edellisen päivänhän olimme jo pyöräilleet ihaninta maisemareittiämme. Lue tästä:

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Heidin Maailman äärellä -blogissa oli hieno teksti samoista seuduista. Erityisesti tässä tekstissä on lisää ideoita vuorilla patikoinnista, joka meidän tekstistämme puuttuu. Ja aivan mahtavia kuvia.

Road trip Slovenian kauneimmissa maisemissa

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Triglavin kansallispuiston pohjoisreunassa Sava-joen laaksossa kulkee valtavan hyvä pyöräilyreitti Jesenicestä Italian rajalle Rateceen, josta pyörätie jatkuu Italiaan. Reitin varrelle jäävät Mojstrana, Gozd Martuljek ja Kranjska Gora, jotka ovat viehättäviä pieniä kyliä ja tarjoavat paljon majapaikkoja, laskettelurinteitä, patikkareittejä, näköaloja ja muuta viihdykettä myös matkailijoille. Pyörätie on hyvässä kunnossa ja kulkee metsän, vuorten ja niittyjen keskellä, ei edes autotien rinnalla. Siis juuri sellainen, jota me ajaisimme vaikka joka päivä. Olimme Gozd Martuljekissa 2013 kolmisen viikkoa kodinvaihtolomalla ja pyöräilimme reitillä ja muuallakin lähistöllä paljon, joten oli itsestäänkin selvää, että tulimme uudelleen juuri tänne, kun tulimme uudelleen Sloveniaan.

Löysimme upeasti tarpeisiimme sopivan majapaikan AirBnb:n kautta Mojstranasta. Oma tilava huoneisto talon alakerrassa, ystävällinen isäntä, autopaikka pihalla, pyörillekin varasto, kauppa lähes nurkan takana, joten vain viisi päivää alkoi heti tuntua liiankin lyhyeltä ajalta. Kannoimme tavaramme helposti sisään ja lähdimme auringon laskiessa käymään kaupassa ja fiilistelemään Mojstranan pienillä kaduilla. Kamera tähtäsi kuitenkin lähes poikkeuksetta vuorten rinteille.

Mojstranan kylässä saimme aamulla kysyä pari kertaa tietä ennen kuin löysimme sillan, joka ylitti Sava-joen. Pyörätie kulki tässä kohtaa joen pohjoisrantaa. Joessa oli turkoosia vettä huomattavasti vähemmän kuin muistimme edellisellä matkallamme 2013 kesäkuussa olleen.


Pyörätie oli hyvin viitoitettu.

Meillä oli päämääränä ajaa Italian puolelle Fusine-järville. Menomatka oli hienoista ylämäkeä koko matkan. Ennen järville johtavaa jyrkkää nousua tie nousi noin 200 metriä. Jotenkin se ylämäki tuntui koko ajan, sähköavustuksesta huolimatta polkeminen oli raskaampaa. Rauhallinen ja kaunis tie tarjosi näkymiä. Yksi hauska rakennelma, joka toistui niityillä, oli teline, jolle täällä nostetaan heinät kuivumaan. Siis seipäitten korvaaja, niitä täällä ei näy.

Gozd Martuljek oli paikka, jossa muutama vuosi sitten asuimme kolmisen viikkoa. Kyseessä oli kodinvaihto ljubljanalaisen pariskunnan kanssa. Heidän asuntonsa oli Ljubljanassa ja he antoivat meille tämän vuoristomökkinsä vaihtokodiksi. Tapasimme heidät Ljubljanassa, kun he olivat tulleet meiltä kotiin ja saimme sitten sen jälkeen vielä olla täällä muutaman päivän lisää. Ajasta on paljon hyviä muistoja.

Kävimme seuraavana päivänä muistelemassa ympäristöä. Emme löytäneet enää reittiä mökkiin, näytti siltä, että sen ympäristöön oli rakennettu paljon uutta. Katseltiin maisemia. Tämän vuoren juurella mökkimme oli ollut. Tuossa edessä näkyy myös Martuljekin laakso, jonka yläpäässä oli hieno putouskohde patikointiin.

Seuraava kylä oli Granjska Gora. Se on erittäin suosittu laskettelu- ja patikointipaikka. Kesällä rinteellä on paljon muutakin toimintaa, esimerkiksi pyörillä tai vaunuilla laskettelua.

Italian raja melkein huvitti. Ei tunnu rajan ylitykseltä ollenkaan, kun vain pari kylttiä kertoo siitä, että ollaan toisen maan puolella.

Pyörätie oli yhtä hyvä koko ajan.

Viitat ohjasivat Ratecen jälkeen Lago di Fusinelle. Tiestä oli tullut maksullinen, mutta pyöräilijöiltä ei maksua otettu, tyttö kioskissa vilkutti iloisesti ja peukutti meitä polkemaan jyrkkää ylämäkeä. Tien viereen oltiin rakentamassa kevyen liikenteen väylää, mutta sen valmiskin osa oli niin pehmeän sorainen, että palasimme heti autotielle. Eipä tällä tiellä paljon liikennettä ollut ja parin kilometrin hengästyttävän jyrkän nousun jälkeen olimme järven rannassa. Järviä on kaksi, eli tämän ensimmäisen jälkeen pyöräilimme vielä vähän ylöspäin toiselle järvelle.

Järven rannoilla oli ajateltu turistejakin ja kummankin järven rannassa oli kahviloita ja ruokapaikkoja. Kävellen järvet voi kiertää polkuja pitkin, mutta pyörille oli poluilla liikaa juuria.

Me joimme omat kahvit ja pyöräilimme järvien rannoilla siellä, missä pystyimme.

Kahvitaukoa venytti ympäröivä maisema. Uskomaton.

Hyvät vessapalvelutkin löytyivät.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva käyntikohde. Helppo tulla ja liikkua pyörillä. Olisi hyvin voinut tulla myös autolla, parkkipaikkoja oli ja polkuja käveltäväksi yllin kyllin.

Jos tulo tänne oli hienoista ylämäkeä, paluu Mojstranaan piti sitten olla hienoista alamäkeä, joka sähköavusteisella pyörällä on lähes kuin ajaisi autolla vapaalla. Polkaisu silloin tällöin vauhdin ylläpitämiseksi.

Mokasimme kuitenkin. Lago di Fusinen reippaassa alamäessä oikealle johtava pyörätien viitta vilahti vahingossa ohi, ja lopulta huomasimme olevamme lähes Tarvisiossa, autotiellä. Lähdimme ajamaan sitten sitä ja koimmekin aika hurjan pätkän tämän päiväistä pyöräilyämme. Jyrkkä serpentiinitie nousi ylös rinteelle, me yritimme jaksaa ja väistellä samalla autoja, joilla oli vähän vaikea väistää meitä serpentiineissä, kun seuraavan mutkan takaa mahdollisesti vastaan tulevia ei pitkältä näkynyt.

Tältä Sportstrackerin rekisteröimältä reittikartalta näkyy, millainen alku paluumatkallamme oli. Laskimme siis Lago di Fusinelta tulevaa jyrkkää alamäkeä liian alas, ja jouduimme kiipeämään takaisin ylös laakson toiselle puolelle. Mutta ennen pitkää olimme kohdassa, josta lähti pyörätie takaisin reitillemme ja kaikki oli taas hyvin. Ja sitten vasta alkoi rauha ja rentous.

Mutta tosiaankin, selvisimme ja sitten oli kaikki hyvin.

Loput parikymmentä kilometriä takaisin olivatkin sitten pelkkää nauttimista. Kevyttä pyöräilyä hienoiseen alamäkeen ja auringonlaskun maalaamia vuorimaisemia. Nauti kanssamme!

Olimme näin toistaneet yhden nautintomme vuosien takaisesta onnistuneesta lomasta. Seuraavina päivinä toistimme niitä lisää: Ajoimme Vršicin solatien serpentiinit, kiersimme Bled-järven ja Bohinj-järven ja kiipeilimme kummankin järven rinteille. Slovenia on tosi hieno matkakohde. Jos olisimme viipyneet täällä vielä pitempään, olisi seuraava pyöräily voinut suuntautua Radovnan tielle. Sillä suunnalla on Pericnikin putous, jolla kävimme silloin ensimmäisellä Slovenian lomallamme. Radovnan kautta pääsisi pyöräillen myös Blediin. Tosin huomattavasti jyrkempiä ylä- ja alamäkiä kuin tämä Lago di Fusinen retkemme.

Vršicin solatiellä ja sen ympäristössä vietetystä päivästä voit lukea lisää täältä:

Vršicin solatie – serpentiinejä ja maisemia

Zelena Horan linna Nepomuk

Zelena Horan linna on paikka, josta emme todellakaan tienneet mitään aikaisemmin. Samoin paikkakunta, jonka nimi on Nepomuk. Ajoimme rauhallisesti Mariánske Laznésta etelään päin kohti Céske Budejoviceä ja yhtäkkiä näimme vasemmalla puolellamme korkealla mielenkiintoisen näköisen linnan. Eikä sitä ennen ollut kyläkään näyttänyt huonolta idealta poiketa tieltä.

Näin sitä välillä löytää sattumanähtävyyden. Ajoimme ensin kylään ja katselimme ympärillemme.

Viitoitusta seuraten olimme kohta melko ylhäällä ja saapumassa linnan alueelle. Sitä ennen oli kuitenkin lippukioski. Sen pitäjä ei ymmärtänyt sanaakaan niitä kieliä, joita me osaamme, joten elekielellä ostimme liput kahdelle eläkeläiselle ja parkkimaksun autolle.

Hauska juttu, maksoimme parkista, vaikka olimme ainoat vieraat koko alueella.

Tulimme linnan alueelle viimeiset sadat metrit kävellen ja olimme heti portilla hyvin hämmästyneitä vastaanotosta. Mitä tää oikein on???

Sama teema jatkui pienessä kappelissa, jonne poikkesimme heti linnan portilta. Joku natsi siellä oli saarnatuolissa ja samaa kategoriaa olivat kuvat seinällä.

Oli siellä vähän jotain kirkolliseenkin perinteeseen viittaavaa.

Kun tulimme ulos, näimme, että linnan pihalla meitä odotti nainen. Hän osoittautui oppaaksi, joka kierrätti meitä linnan tiloissa ja kertoi kuvista ja tiloista. Harmi, että meiltä puuttui yhteinen kieli kokonaan. Lopuksi sanomme hänelle kiitos venäjäksi, ja sen hän näytti ymmärtävän.

Linna oli korkealla ja sieltä oli ollut aikanaan hienot näkymät ympäristöön.

Linnan ympärille oli kuitenkin kasvanut niin paljon puita, että ihan noin avoimia näkymiä eivät ikkunat enää suoneet. Piti kuvitella, mitä terassilta olisi voinut nähdä.

Linnan piha kertoi kyllä siitä, että se on aikanaan ollut hieno.

Olimme todellakin linnan ainoat vieraat. Ei ollut auto saanut kavereita.

Zelena Horan linnan historia

Tämän kaiken oppaamme meille kertoi. Linnalla oli pitkä ja monipolvinen historia.

Zelená hora Chateau sijaitsee Nepomukin kaupungissa Plzeň-jih-alueella. Linnan paikalla oli alun perin vain linnoitettu kirkko, joka rakennettiin 1200-luvulla. On mahdollista, että kirkon linnoituksia rakennettiin vasta vuonna 1419, jolloin kukkulaa linnoitti Husin Mikoláš, joka antoi vuorelle nimen Olivetská. Vuonna 1420 Bohuslav Švamberkistä valloitti tämän linnoituksen. Linna, josta tuli linnan edeltäjä, rakennettiin vasta Hussin sodan jälkeen Hynek Krušinan ja Švamberkin toimesta. Ennen vuotta 1564 Zdeněk piti Švamberk-vuorta Švamberkissa. Vuonna 1465 täällä pidettiin tšekkiläisten herrojen kokous, jotka olivat oppositiossa Tšekin tasavallan Poděbradyn kuninkaan Georgian kanssa ja muodostivat Zelenohorskén yhtenäisyyden. Vuoden 1529 jälkeen kuningas rekisteröi linnan Rožmitálin Zdeněk Lv: lle. Jo vuonna 1536 linnaa hallitsivat taas Štemberks. Tämän päivän linna sijaitsee linnan paikalla, jonka Šternberkin perhe rakensi barokkityyliseksi linnaksi vuosina 1669-1696. Vuodesta 1726 sen omistivat maratonilaiset ja vuodesta 1784 Colloredo – Mansfeldit. Vuosina 1852 – 1931 linnan omisti Aueršperk-perhe, sitten Plavc-pari osti sen, ja vuonna 1938 Karel Blažekista tuli omistaja. Sitten linna putosi valtion omistukseen. Vuoteen 1947 asti linnan kokoelmat olivat avoimia yleisölle. Vuoden 1948 jälkeen hän palveli armeijassa ja oli teknisen apupataljoonan – Mustan paronin – kotipaikka. Vuonna 1956 hän jätti armeijan. Vuonna 1992 linnan otti haltuunsa Klášterin kylä, joka rakentaa sitä vähitellen.

Luulitko jo, että sittenkin ymmärsimme jotain? No ei, otin kuvia joistain linnan huoneiden kuvateksteistä kyllä, että voin tarkistaa, mitä näimme, mutta tämän kopioin kyllä Wikipediasta.

Joku muu oli Googlen arvosteluissa sanonut, että ”tuli hieman kiusallinen vaikutelma, linna ja koko alue on pitänyt olla kaunis, mutta omistaja on pieni kylä, jolla ei ole tarpeeksi rahaa tai energiaa korjata, vaikka se todennäköisesti yrittää. Joten linna elää todellisuudessa osoittamalla, kuinka se kaikki tuhottiin ja varastettiin. Melko surullinen. Mutta se on vierailun arvoinen”. Ei meidän vaikutelmamme ollut kiusallinen, päin vastoin oli hauska tällaisena satunnaisena vierailijana kokea ystävällinen ja perusteellinen vastaanotto.

Mustat paronit

Ja selvisihän niiden natsikuvienkin tausta. Linna oli ollut elokuvan Mustat paronit kuvauspaikka. Juonesta kerrottiin näin: ”Elokuva esittelee ”Pétepákyn” – teknisen apupataljoonan jäsenet – armeijapataljoonan, jonka muodostivat ihmiset, jotka tunnettiin kommunismin luokkavihollisina Tšekkoslovakiassa 1950 -luvulla. Ryhmään kuuluvat älymystöt, porvarilliset ihmiset, talonpojat, uskonnolliset kannattajat jne. Tätä ryhmää kompensoivat heidän komentajansa, jotka ovat kouluttamattomia mutta poliittisesti aktiivisia. Kahden ryhmän välisistä yhteenotoista syntyy järjettömiä tilanteita, jotka parodioivat Tšekkoslovakian historian ajanoloja.” Emme löytäneet mistään tietoa, pystyisikö tuon elokuvan löytämään jollain tutulla kielellä tekstitettynä. Olisi mielenkiintoista nähdä se, aihepiiri on jännittävää paikallista historiaa.

Matkalla on aina kiva törmätä sattumanähtävyyksiin. Tuli rikas päivä tästäkin. Hämärän laskeutuessa olimme Lipno nad Vltavoussa, jossa iloinen Petra odotti meitä yöksi majataloonsa. Oli ystävällinen vastaanotto ja kiva paikka ja seuraavana päivänä meitä odotti aivan toisenlainen nähtävyys: Baumwipfelpfad Lipno.

Baumwipelpfadit ovat mielenkiintoisia pysähdys- ja näköalapaikkoja. Näimme niitä kaksi tällä matkallamme ja sen lisäksi kiipeilin pariin muuhunkin puiseen näkötorniin.

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Marianske Lazne

Mariánské Láznessa on kolme ihanuutta, jotka saivat meidät pysähtymään siellä pariksi tunniksi. Paras on pylväikkökylpylä ja erityisesti juuri se mahtava pylväikkö. Laulava suihkulähde ja muuten vain hienot puistonäkymät ja kauniit talot ovat myös huikeita. Kaikki ovat nähtävissä yhdessä paikassa, joten syötimme navigaattoriin ohjeeksi Singing Fountain ja löysimme parkkipaikan heti.

Lue loppuun

Millstätter Seen ympäri pyöräillen

Millstätter See oli meille tuttu paikka. Olimme jo kerran pyöräilleet sen ympäri ja juuri siksi halusimme tehdä sen jälleen. Koko järven ympäri kulkee pyörätie kauniissa maisemissa ja matkaksi tulee vain reilut 30km.

Aamunäkymä terassiltamme kiirehti matkaan lähtöä. Tuonne ja pian!

Aika pian olimme pyörien päällä, ajoimme tien reunassa pyöräilijöille varattua kaistaa ja kaivelimme mielestämme muistoja kahdeksan vuoden takaa, josta tämä kuva.

Muistomme olivatkin yllättäen kauempana ja erilaisia kuin kokemamme ajelu nyt. Silloin oli mieleemme jäänyt rantaa pitkin kulkeva rauhallinen pyörätie, mutta nyt ajoimme ihan autojen vieressä ja vähän jännitimme aina mahtumista, kun oli vastaantulijoita tai jalankulkijoita. Jotain oli tapahtunut. Mutta ei tämä mahdoton ollut. Paikoitellen välissä oli jopa kaide.

Tien vieressä oli vähän väliä tarjolla penkki tai muu paikka, jolle pysähtyä katselemaan aivan ihastuttavia maisemia. Nämä olivat muistojamme myös.

Ja kun katsoi välillä toiseen suuntaan, näkyi hienoja rakennuksia myös.

Tämän rakennuksen pihalle piti kiepauttaa katsomaan sitä myös pihan puolelta.

Vielä ei ollut kahvitauon aika, mutta siihen kutsuvia puistotiloja oli kyllä.

Järven pohjoispäässä on Spittal an der Draun kaupunki, jonka tällä kertaa ohitimme. Kaunis paikka poiketa kyllä. Tämäkin kuva on yhdeksän vuoden takaa.

Hetken pyöräilyn jälkeen olimme järven länsipuolella, jossa pyörätie nousi ylemmäs rinteeseen ja tarjosi toisenlaisia näkymiä järven yli. Täällä vihdoin pidimme sen kahvitauonkin.

Katselimme järven yli ja kuvittelimme jo näkevämme siellä hotellimmekin. Ei se tarkemmin tarkasteltuna ollutkaan tämä rakennus, vaikka olikin hyvin saman näköinen.

Järven eteläpää lähestyi.

Olimme jo vähän kauempana kaikkein tiiviimmin asutusta alueesta ja pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan jälleen yhtä ison kellon kilkatusta.

Oli täällä muutakin nähtävää.

Järven eteläpäässä oli myös iso uimaranta-alue.

Teimme uimarannan jälkeen pienen mutkan Radentheinin kylään. Ihan kiva, mutta ei mitään erityistä, nätti pikkukylä. Sieltä tullessa olimme tiellä, joka kulki korkeammalla rinteessä ja nautimme taas uudenlaisista näkymistä. Hetken mietimme, olivatko yhdeksän vuoden takaiset muistomme rauhallisesta pyörätiestä jostain täältä. On se mahdollista, puut vain olivat sitten kasvaneet korkeammiksi.

Ruska alkoi värittää maisemia.

Kävelimme pihan kautta omalle patiollemme ja aloimme katsella huomisen reittiä Slovenian puolelle.

Klagenfurtin suuntaan lähdimme ja löysin reitin varrelle yhden mieleenpainuvimmista kiipeilykokemuksistamme tällä matkalla. Pyramidenkogel. Se on puusta tehty näkötorni aivan upeassa ympäristössä. Ylös oli 441 porrasta ja kun olin ylhäällä, soitin Juhalle, että en kyllä vähään aikaan tule takaisin, niin ihanat näkymät olivat.

Kirjoitin näkötornista samassa tekstissä kuin aikaisemmin käydyissä Baumwipfelpfad-rakennelmista.

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel