Joskus lomalle lähtö on täydellinen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen, aikataulu on rento ja mieliala hyvä. Näin oli nyt. Koti, ystävät, keli ja Finnlinesin laivalla odottava rento matka.
Lue loppuunIznajar, Valdepeñas, Consuegra, Campo de Criptana, Cuenca, Ciudad Encantada, Zaragoza, Pyreneitten vuoristo, Lourdes, Auch, Brive, Beaune, Trier, Münstereifel, Vlotho, Soltau, Travemünde – nämä nimet olivat automatkamme reitillä, kun ajelimme huhtikuun alussa jälleen kerran Espanjasta kotiin. Melkein kaikki olivat meille enemmän tai vähemmän uusia nimiä, ja siihen pyrimmekin. Eri vuosina eri paikat, tämä sopii meille. Lue loppuun
Baltia, Puola, Slovakia, Unkari, Tsekki, Kroatia, Bosnia-Hertzegovina ja Montenegro – teimme uskomattoman kivan automatkan. Road-trip toi eteemme uusia nimiä: Sigulda, Rzesow, Miscolc, Mohacs, Durmitor, Trebinje, Wroclaw, Gniezno, mutta myös vanhoja tuttuja: Bialowieza, Sarajevo, Kotor, Zagreb ja paljon muuta.
Donald Trump höläytti kesällä ennustuksen tulevaisuudesta: Seuraava maailmansota alkaa Montenegrosta. Siellä asuu niin aggressiivisia ihmisiä. Espanjafanit saivat oitis idean: Mitä jos mentäisiinkin välillä muualle kuin Espanjaan? Seuraavan Espanjan matkan järjestelyt on jo toki tehty, mutta ennen sitä ehtisi kyllä jotain muutakin. Montenegrosta oli kuultu niin paljon hyvää, että pitäisihän tuo ristiriita todentaa ihan itse. Lue loppuun
Varasimme Saksan läpi ajamiseen Trieristä Travemündeen kaksi päivää. Näin oli mahdollista poiketa pois moottoriteiltä ja pysähdellä rauhassa. Ensimmäiseen päivään sisältyi kaksi hienoa yllätystä. Ensimmäinen oli persoonallinen outlet-center ja toinen hieno hotelli keskellä metsää. Molempiin voisimme palata.
Lähellä Luxembourgin rajaa sijaitseva Trier on Saksan vanhin kaupunki, yli 2000 vuotta vanha, roomalaisten perustama jo keisari Augustuksen aikana. Trieristä kaavailtiin jonkinlaista kakkosroomaa. Se tunnetaan myös Karl Marxin syntymäkaupunkina. Törmäsimme historiaan heti, kun astuimme ulos hotellista. Marx hallitsee ja vaikuttaa arkeen täällä edelleenkin.
Mutta kyllä kaikkein valloittavinta Trierissä on ihan kaikki muu kuin Marx.
Ranskan halki voi ajaa helposti, nopeasti ja mukavasti. Maksulliset moottoritiet ovat rauhallisia ja hyväkuntoisia ja niiden levähdysalueet palvelevat hyvin. Ja sitten voi etsiä pienemmät rinnakkaistiet, varautua yllätyksiin ja nauttia niistä. Me valitsimme tällä kertaa tämän vaihtoehdon ja olimme keskellä kevätmaisemia. Vihreys viehätti silmää. Lue loppuun
Lourdes oli nimenä tuttu. Tiesimme, että se liittyy pyhiinvaelluksiin, mutta emmepä juuri muuta. Emme ainakaan sitä, että vuosittain siellä käy noin viisi miljoonaa ihmistä, eli se on yksi suosituimmista katolisen kirkkokunnan pyhiinvaelluskohteista.
Jotenkin aavistimme tämän heti kun saavuimme sinne. Ajoimme ison basilikan sivuitse ja puiston reunaa kulki ihmisiä ryhmissä.
Lähdimme aamulla Zaragozasta kohti Pyreneitten vuoristoa. Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä? Jos et ole vielä lukenut siitä lumipyrystämme, voit lukea tuosta hankalasta päivästä täältä: Espanjasta kotiin osa 4, Lumipyry ja Ciudad Encantada
Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi. Lue loppuun
Aamulla säätiedotus näytti, että lumisateen mahdollisuus Cuencan seudulla olisi 40%. Emme uskoneet. Tai luulimme, ettei se ainakaan pientä räntää pahempaa olisi. Olimme väärässä.
Aloitimme matkan rauhallisesti ja ajoimme vielä Mirador Cerro del Socorron näköalapaikalta katsomaan Cuencan maisemia.
Seuraavaksi syötimme navigaattorille hauskan osoitteen: Ciudad Encantada, eli suomeksi ymmärryksemme mukaan Hauska tutustua -kaupunki. Tai jotain ilosta ja huvista ainakin.
Lumisade alkoi sittenkin. Tätä näkyä ei Espanjassa usein näe.
Eikä myöskään tällaista suomalaiselle kovin tutunoloista mäntymetsää.
Ciudad Encantadan parkkipaikalle tullessamme meitä lähinnä huvitti espanjalainen lumiaura. Voi kai tuollakin pikkuisen räntää siirrellä pois tieltä.
Ciudad Encantada on vähän yli 30 kilometrin päässä Cuencasta. Tie kulkee Júcar-joen laakson läpi. Ciudad Encantada on metsässä oleva kummallisten kivimuodostelmien alue, jossa on kallioita, luolia, järviä ja vesiputouksia. Kalliomuodostelmat ovat muodostuneet eroosion seurauksena. Nyt menen iloisesti sellaisten faktojen sekaan, joista kovin vähän ymmärrän, kun kerron, että ilmeisesti puhutaan karstimaasta, eli maisemamuodosta, joka syntyy vuorisuola-, kalkkikivi-, kipsi- tai dolomiittikallioon. Sadevesi liuottaa pinnasta pois vesiliukoista ainesta, ja karbonaatteja sisältävien mineraalien ja ilmakehän hiididioksidin ansiosta vesi muuttuu happamaksi ja liuottaa kalliota toisella tavalla. Tai jotain tuohon suuntaan. Näitä oli selitetty kalliomuodostelmien lähellä olevissa opastauluissa. Jos lukijani osaat paremmin selittää nuo jutut, niin jätä kommentti tähän juttuun. Joka tapauksessa se, mitä amatöörin silmäni näkivät, oli huikean hauskan ja kummallisen näköistä, enkä yhtään ihmetellyt, että paikalla oli muutama turistibussi jopa tällaisena päivänä.
Samoista ilmiöistä on kyse myös Antequeran lähellä olevassa erittäin suositussa Torcalissa, jossa olemme kerran kiipeilleet.
Huomasitko muuten, että edellisessä kuvassa oikeassa yläkulmassa oli Arnold Schwarzeneggerin kuva? Näiden kallioiden keskellä on kuvattu erilaisia elokuvia, videoita ja mainoksia. Conan barbaari vuodelta 1982 oli elokuva, jossa hän esiintyi.
Tässä kartassa vasemmalla on reitti, jonka varrella näitä nähtävyyksiä ja opastauluja on. Pääsymaksu reitille on 5€ ja siihen on saatavilla myös opastus, jos haluaa kulkea ryhmässä. Katselin kuvista, että nuo kaksi merkittyä näköalapaikkaa olisivat myös kivoja, mutta räntäsateessa ei viitsinyt.
Kameran linssiin satoi koko ajan vähän räntää, mutta kai näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkä keskellä etenimme.
Reitti oli selkeästi viitoitettu ja helppokulkuinen.
Näitä kallioita oli kolme vierekkäin. Ne oli nimetty laivoiksi.
Tämän nimi oli mies. Tämä näytti siltä, että se oli jotenkin matkan huipennus, koska niin moni kääntyi tässä takaisin, eikä kävellyt koko lenkkiä.
Vaikka koko metsäpolun kulkeminen olisi kovasti houkuttanut, mekin teimme räntäsadepäätöksen ja lähdimme takaisin parkkipaikalle.
Räntäsade alkoi muuttua lumipyryn suuntaan.
Totesimme, että paikka laitetaan muistiin ja katsotaan, sopisiko tämä reitille joskus toiste. Parkkipaikan vieressä oli majapaikkakin.
Mietimme huolissamme, olisiko pitänyt olla liikkeellä jo tuntikausia sitten. Eikä huoli ollut turha. Hetken päästä olimme kohdassa, jossa lumipyryssä vaadittiin lumiketjuja.
Tie nousi ylöspäin, katsoimme karttaa ja valitsimme toisen reitin. Ei tuntunut hyvältä ajaa ylemmäs.
Ja sitten uudellakin reitillä meni kuitenkin hetkessä vaikeaksi. Lunta tuli sakeasti, lämpötila laski nollaan ja ennen pitkää vastaan tuli muutamia autoja, jotka ajoivat lähes kävelyvauhtia ja hätävilkut päällä. Muutamia autoja näkyi tien poskeen suistuneina.
Kaksikaistaisella tiellä oli vain yhdet jäljet. Niitä oli oikeastaan pakko ajaa, mutta vähän hirvitti, olisiko vastaantulijoita. Kun pyry oli jatkunut jonkin aikaa, vastaantulijat loppuivat tyystin. Kukaan ei ilmeisesti enää ollut lähtenyt liikkeelle pyryn alettua.
Lumiaura tuli vastaan. Sen jälkeen mekin ajoimme vasenta puolta tietä. Tietysti samalla peläten, tuleeko joku vastaan. Matka eteni noin 15 – 20km/t -vauhtia. Alamäkien mutkissa oli pelottava sivuluisun vaara, ylämäissä renkaat sutivat tyhjää ja pelotti, että joku tulee vastaan ja joutuu äkkiä väistämään. Kuski pysyi erittäin rauhallisena. Se ja viidenkymmenen suomalaisen talven ajokokemus olivat kullan arvoisia.
Parin tunnin taiteilun jälkeen oltiin lähes yhtäkkiä alueella, jolla ei ollut pyryttänyt. Tie oli kuiva ja maisemat saivat taas huomiomme.
Ja olipa onni, että esimerkiksi tähän mäkeen ei jouduttu lumipyryssä. Mutka ja jyrkkä lasku olisivat liukkaalla olleet aika pelottava yhdistelmä.
Ajettuamme jo jonkin aikaa sulaa tietä pysähdyimme. Auton nokka ei vielä ollut ehtinyt sulaa.
Eikä se pyry ihan ohi ollut, vieläkin alkoi tulla lisää, mutta tie pysyi jo sulana, eikä lumi enää jäänyt siihen. Molina de Aragonin linna ohitettiin tällä kertaa tältä etäisyydeltä.
Jos olisi ollut aikaa ja kiva sää, olisin halunnut nähdä, minkälainen paikkakunta olisi ollut Ojos negros (mustat silmät), koska kaatumiseni jäljiltä minullakin oli vielä sellainen.
Suunnitelmien mukaan päivä ei mennyt. Pyryyn ja liukasteluun oli mennyt niin paljon aikaa, että Zaragozan keskustaan ei enää kannattanut lähteä. Onneksi viime vuonna ehdimme pysähtyä siellä ihailemassa siltoja, auringonlaskua ja komeaa katedraalia.
Juhalla oli syytä peukuttaa itselleen päivän hyvästä suorituksesta siistissä hotellihuoneessa.
Seuraavana päivänä ajoimme Pyreneitten yli. Miten lumihuippuisesta vuoristosta selvittiin, siitä kirjoitan seuraavaksi.
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.
Seuraavat ja edellisen tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:
Espanjasta kotiin osa 3 Cuencan rotkon reunalla riippuvat talot on täällä.
Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.
Ensimmäinen matkapäivä on aina tärkeä siirtymä. Sopivasti pois siitä ympäristöstä, jossa jälleen kerran olemme viihtyneet. Eikä liian kauas, ettei tule kiire kaiken kanssa. Siivoilu ja pakkaaminen vievät aikansa, tälle aamulle piti mahduttaa vielä ennakkoäänestyskin, ja pientä liikkumavaraa pitää aina varata yllätyksiin – sellainenkin nimittäin tuli, ennen kuin pääsimme matkaan. Eikä tietenkään suorinta tietä, tällä kertaa reitille Valdepeñasiin oli katsottu Iznajar.
Haikeus, haikeus – se oli vahvempi tunne kuin milloinkaan aikaisemmin, kun keskiviikkoaamuna kannoimme tavaroitamme autoon, hinkkasimme asuntomme kylppäriä, keittiötä ja vielä viimeiseksi pyyhimme lattian. Kävin jättämässä avaimet pöydälle ja lähdin taakseni katsomatta, ettei olisi niin vaikea lähteä.
Ajoimme niin tutuksi tulleelle Torrentuvalle, jätimme auton ja kävelimme Kymppipaikkaan äänestämään. Yllätykseksemme jonoa ei ollut ollenkaan. Fuengirolasta kuulimme, että jonkin verran jonoa oli ollut.
Torrentuvan emännät tarjosivat hyvän lähtölounaan keskiviikon tapaan. Borssikeitto, pannari ja kahvi – ja ei kun matkaan. Vaan ei ihan sittenkään, autojääkaapin sulake tarvitsikin vaihdon ja taisi mennä ylimääräinen tunti siihen, että Juha Paulin avulla sai sen toimimaan. Onneksi sai, olisimme olleet pulassa koko pitkän kotimatkan, jos ei olisi ollut autojääkaappia. Se vain kuuluu meidän taipaleellemme. Ja onneksi ei ollut kiirettä nytkään.
Näihin maisemiin ei väsy. Oliivipuiden viivoittamat rinteet jatkuvat ja jatkuvat, kun lähtee Aurinkorannikolta Granadan suuntaan.
Välillä raidat ovat vauhdikkaampiakin ja maisemaan eksyy keltaisen sävyjä.
Tämänkertainen maisemavalintamme oli ajaa Iznajarin kautta. Tuo kaunis valkoinen kylä on upeasti tekojärven keskellä olevalla saarella.
Vähän huvitti alamäkeen mennessä, että jäästäkin varoiteltiin, mutta totta kai täälläkin talvella jäiset päivänsä on, vaikka sitä juuri nyt huhtikuun alussa ei uskoisi.
Iznajarin ohi kulkeva tie ylittää järven avaran näköisesti siltaa pitkin.
Ennen järven ylitystä rinteeltä on kivoja näkymiä Iznajariin. Ei siellä tietenkään mitään merkittyjä tai rakennettuja näköalapaikkoja taaskaan ollut, mutta kohtuullisen vähällä mielikuvituksella Juha aina jonkun pysähtymispaikan löysi, kun maisema niin vaati.
Ajoimme pienen piston ylöspäin Iznajarin suuntaan. Tuolta äsken rinteitä myöten tultiin.
Valkoinen Iznajar näytti joka suunnasta niin kivalta, että ehkäpä täällä pitää joskus pysähtyä ihan oikeastikin.
Matka jatkui oliivipuiden keskellä edelleenkin.
Juha ei aina varauksettomasti ensi silmäyksellä ihastu varaamiini hotelleihin. Ehkä näistä kuvista voi aavistaa miksi. Kyseessä on Rural Hotel de los Delfines Valdepeñasissa.
Paikka oli samalla jonkinlainen maatila, jossa oli viininvalmistukseen liittyvää näyttelyä pihalla. Alue oli kuitenkin kiinni, ehkäpä vierailumme ajankohta ei ollut oikea sille.
Tuulimyllyistä saattoi aavistaa, että aloimme tulla Kastilia la Manchan ja Don Quijoten seuduille.
Sarvipäitä ei kuitenkaan luonnossa näkynyt seuraavanakaan päivänä.
Ja kyllä, olen samaa mieltä Juhan kanssa. Pienellä varauksella tässä ympäristössä mentiin nukkumaan.
Ravintolaa ei päästy kokeilemaan. Kiinni oli.
Hyvin nukutti. Pientä arvostelua sain Juhalta aamullakin, olin nimittäin unohtanut laittaa lämmityspatterin töpselin seinään. Säästyipä espanjalainen kallis sähkö.
Aamupala ei suomalaisittain ollut kummoinen. Kahdella paahtoleipäsiivulla, marmeladilla, kahvilla ja tuoremehulla lähdettiin matkaan. Mutta eipä ollut hintakaan kovin paha. 45€ maksoimme yöstä, aamupalasta ja hauskasta elämyksestä.
Löysin aivan ihania kuvia Iznajarista tästä blogikirjoituksesta Matkan varrelta -blogista. Kannattaa katsoa! Ainakin, jos siniset ruukut kukkineen sinunkin mielestäsi ovat ihania.
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.
Espanjasta kotiin osa 2 Don Quijote ja tuulimyllyjen reitti on täällä.
Espanjasta kotiin osa 3 Cuencan rotkon reunalla riippuvat talot on täällä.
Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.
Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.
Aila ja Juha 