Kirjoittajan arkistot: Aila ja Juha

Heppenheim

FB-sivuillemme on kesästä lähtien hyppinyt kuvia Saksan linnoista, jokimaisemista ja ristikkotaloista. Heppenheim on ollut yksi yleisimpiä, joten ilman muuta halusimme vierailla siellä. Olipa hieno paikka, ehkä pikkuisen vieläkin hienompi kuin odotimme, nimittäin torinäkymien lisäksi Pyhän Pietarin kirkko oli upea ja Burg Starkenburgin rinteeltä oli hienot näkymät sekä kaupunkiin että ympäristöön.

Lue loppuun

Heidelberg

Heidelbergin linna, Neckarin jokimaisemat ja joen ylittävä silta – näistä näkemämme kuvat houkuttelivat meidät Heidelbergiin. Ihan oikeat houkuttimet! Heidelbergin linnan esittelysivuilla sanotaan, että siellä käy vuosittain miljoona ihmistä. Ihmettelemme ja emme. Linna on varsinkin näköaloiltaan hieno käyntikohde, mutta ei siellä minkäänlaista ruuhkaa näkynyt. Sillan katselimme sekä ylhäältä rinteeltä että vierestä ja jokimaisemissa teimme oikein hyvän pyöräilylenkin kauniissa säässä.

Lue loppuun

Langenburgin linna ja automuseo

Tämä linna on todella hieno käyntikohde. Langenburgin linna on Hohenlohe-Langenburgin perheen asuinpaikka, jossa perhe asuu edelleen. Se sijaitsee Langenburgissa Schwäbisch Hallin alueella Baden-Württembergissä korkealla Jagsttalin laakson yläpuolella. Vuodesta 1960 lähtien osa rakennuksesta on ollut avoinna yleisölle museona. Opastettu kierros siellä oli todella upea. Onneksi ymmärrämme jonkin verran saksaa, niin pystyimme osallistumaan heti seuraavaan, ei tarvinnut odottaa englanninkielistä kierrosta.

Lue loppuun

Rothenburg ob der Tauber

On tunnettu ja suosittu kohde eteläisessä Saksassa. Erittäin tunnettu se on joulukaupunkina, yksi Saksan parhaista joulumarkkinoista ja Joulumuseon ja Käthe Wohlfartin kotikaupunki. Kaupungin muurilla kävely on suosittua ja ristikkotalonäkymät ovat hienoja. Me keksimme vielä lisää nähtävää, pyöräily Tauber-joen rannalla oli hyvä reitti.

Lue loppuun

Altenburgin linna Bambergissa

Altenburgin linna on Bambergin korkeimman kukkulan huipulla ja sitä pidetään yhtenä Bambergin parhaista nähtävyyksistä. Löysimme sen, kun pienen sateen uhkaamana etsimme sopivaa käyntikohdetta iltapäiväksi. Oli hauska löytö, kaunis ympäristö ja valtavan hienot näkymät ylhäältä tornista. Linnaan voi patikoida, tai mennä turistibussilla, mutta sen viereen asti pääsee myös omalla autolla.

Lue loppuun

Bamberg

Ehdimme Bambergiin juuri sen rajan ulkopuolella olevaan Hallstadtin kaupunginosaan oikein hyvin vielä valoisalla ja katsottuamme asuntomme isännän kanssa, ehdimme lähteä vielä kaupungillekin.

Bambergin kadut ovat joka puolelta auringon laskiessa tunnelmallisia.

Lue loppuun

Wartburgin Linna

Wartburgin linna on eräs Saksan kuuluisimmista keskiaikaisista linnoista ja myös yksi suosituimpia käyntikohteita. Se sijaitsee Thüringenissa Eisenachin kaupungissa kukkulalla yli 400 metriä korkealla. Kävimme linnassa ja osallistuimme opastettuun kierrokseen. Linnaan oli käytännöllistä ajaa ylös omallakin autolla, vaikka parkkipaikkoja olikin vähän niukasti. Parkkipaikalta pääsi viimeisen ylämäen shuttle-bussilla, vaikka toisaalta ei se 15 minuutin ylämäkikävelykään mikään iso ongelma olisi ollut.

Lue loppuun

Friedensteinin linna

Saksassa on 25 000 linnaa. Näin luin. Uskomatonta! Kävimme samana päivänä kahdessa, molemmat olivat hienoja. Friedensteinin linna Gothassa oli upean puiston keskellä ja sen ympäristössä oli myös museoita ja muita hienoja kohteita. Sisälle meno jäi, kun ulkona oli selostusta remontista. Toinen linna vasta hieno olikin. Wartburgin linna on yksi Saksan suosituimmista. Se on rakennettu jo 1100-luvulla ja sitä on vuosisatojen aikana kehitelty. Historiaan liittyy paljon, ehkä tutuin asia on se, että Martti Luther oli siellä paaveja paossa noin vuoden (1521-22) ja käänsi sinä aikana Uuden Testamentin saksaksi. Wartburgin automerkinkin varmaan kaikki tuntevat. Tässä ensin tekstiä Friedensteinin linnasta, joka oli meille ihan sattuma ja yllätys.

Lue loppuun

Erfurt

Erfurtin vanha kaupunki on Saksan parhaiten säilyneitä selvittyään toisesta maailmansodasta vähin vaurioin ja tämä näkyi heti, kun lähdimme kävelemään illalla Erfurtin sydämeen, eli juuri siihen vanhaan kaupunkiin. Vanhoja kauniita rakennuksia oli paljon, mutta oli myös modernia ja uutta, kuten kauppakeskus, raitiovaunuja, suihkulähteitä ja puistoja.

Lue loppuun

Berliinin valofestivaalit 2023

”On paljon tosi näyttäviä kohteita. On isoja taitavasti valaistuja rakennuksia ja aukioita, on vaihtuvia värejä videoissa. Näyttävimpiä ovat joka vuosi Brandenburgin portti, Bebelplatz, Nikolaiviertel, Potsdamer Platz, Charlottenburgin linna ja Domkirche. Olimme festivaaleilla jo kolmatta kertaa. Suurin odotuksin, kuten aina, ja näimme ja koimme paljon hienoja kohteita.” Näin aloitin kirjoitukseni festivaaleilta viime vuonna. Seuraavassa lauseessa kerroin, että meille oli tullut myös pettymyksiä hyvien kokemuksien rinnalla. Tänä vuonna niitä ei tullut (ellei sadetta lasketa), vaan näimme perinteisten kohteiden lisäksi myös uusia, eli Oberbaumin sillan, joka oli aivan fantastinen show, Hackesher Marktin aseman ja Siegessäulen. Lisäksi näimme Charlottenburgin linnan hienon videoshown, jota viime vuonna emme ehtineet nähdä.

Lue loppuun