Torcal

On Andalusian näyttävimpiä luontokohteita lähellä Antequeraa. Näyttävät kalkkikivikalliot ovat niin mielenkiintoisia, että kävimme siellä uudelleen.

Ajoimme rannikolta AP46 tietä Villanueva de Caucheen asti. Tie oli maksullinen, 3,55€. Siitä käännyimme ajamaan tällaista reittiä. Oli hienoja maisemia, mutta myös tosi kapea tie, paljon nousuja, laskuja ja serpentiinejä. Ei enää ensi kerralla! Siis Torcaliin mennään kyllä, mutta eri reittiä.

Tiellä oli tällainen nimikyltti. Ja näkyihän niitä lehmiä ja vuohia.

Edellisellä kerralla olimme kääntyneet Autovialta jo Casabermejassa ja se oli paljon helpompi valinta.

Lopulta olimme lähestymässä Torcalin kallioita. Näin marraskuussa arkipäivänä autolla pystyi ajamaan aivan reitin alkuun asti, parkkipaikkoja riitti, mutta olen kuullut, että sesonkiaikoina auton saattaa joutua jättämään jo alemmas.

Eläimet kalliolla olivat kiva tervetulotoivotus.

Reitin alussa oli selkeä kuva kartasta. Sekä vihreä että keltainen reitti lähtivät samasta paikasta, joten reittivalinnan saattoi tehdä myöhemmin. Me valitsimme keltaisen reitin, kun tulimme valintakohtaan. Keltainen reitti oli määritelty vähän vaikeammaksi, mikä olikin totta. Hankalampia laskuja ja nousuja kivikossa.

Reitti ei ole millään tavalla esteetön missään kohdassa. Kivikkoa pitkin edetään. Välillä noustaan, välillä laskeudutaan. Kerran kuljettiin jopa kallionkolossa.

Mutta maisemia vartenhan tänne oli tultu. Ihan uskomatonta koko ajan.

Polun vieressä kohosivat kalliot, joiden monimuotoisuutta pysähtelimme katselemaan.

Reitin alussa oli tälle keltaiselle 2,7km reitille annettu aika-arvioksi kaksi tuntia, mutta kyllä me viivyimme kivien keskellä noin kolme, emmekä silti kiipeilleet ihan kaikkiin paikkoihin, joihin meitä ohittaneet koululaisryhmät ja muut nuoremmat näkyivät kiivenneen.

Reitin voi siis suorittaa hyvin eri tavoin. Meidän tapa lienee sellainen keskiverto. Sen vihreän reitin käveleminen on hyvä valinta, jos ei tahdo kulkea niitä hankalimpia kivikoita ja viipyä matkalla kovin kauan. Sen varrella näkee jo ihan kaikki parhaat maisemat. Ja jos ei halua kiipeillä ja kulkea kivikoissa ollenkaan, jo parkkipaikan ja infon vierestä näkee valtavan hienot kalliot. Siinä on vieressä myös 100 metrin päässä näköalapaikka, jonne pääsee ihan esteettömästi. Vieressä kallioita, edessä laaksossa vuoristonäkymiä.

Näköalapaikan vieressä on myös kolme infotaulua, jotka kertovat paikan historiasta. 200 miljoonaa vuotta sitten Torcalin kalliot ovat olleet meren pohjassa, 20 miljoonaa vuotta sitten alkaneet nousta ja nykyisinkin vielä kiviaineksen takia muotoutuvat.

Oli todella taas käymisen arvoinen paikka!

Valitsimme kivikkokävelyn ja serpentiiniteiden jälkeen itsellemme helpomman tavan jatkaa. Ajoimme Antequeraan, jatkoimme siitä tankkaamisen ja autonpesun jälkeen Mollinaan, jossa on uskomattoman upea seimimuseo. Siitä kohta seuraava teksti kuvineen.


Kävimme Torcalissa viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran. Tuli vähän sellainen fiilis eilen, että olemme nyt jo viisi vuotta vanhempiakin. Mutta ei mahdoton reitti vieläkään. Tässä linkissä on teksti ensimmäisestä käynnistämme. Tekstissä on myös kuvausta saman seudun muista paikoista eli Antequerasta ja Cartaojalista. Antequeran kaupunki tarjoaa mukavia kohteita ja Cartaojalista löytyy reittejä vaeltamiseen.

Torcal, Antequera ja Cartaojal.

Olet tervetullut seuraamaan myös muita matkojamme. Tässä linkki Facebook-sivullemme:

Ailajajuha

6 ajatusta artikkelista “Torcal

  1. Paluuviite: TORCAL, ANTEQUERA, JA CARTAOJAL | Aila ja Juha

    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Nuo infotaulut tosiaan olivat tärkeä lisä luontokokemukseemme. Koko matkan mietimme, miten alue on syntynyt ja sitten lopuksi näköalatasanteella näimme nämä.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Paluuviite: Antequera | Aila ja Juha

  3. Paluuviite: Fuente Piedra – lintuja ja oliiviöljyä | Aila ja Juha

  4. Paluuviite: TUNNUSTUS ESPANJAN TURISTIBLOGGAAJILLE | Aila ja Juha

Jätä kommentti