Kirjoittajan arkistot: Aila ja Juha

88,8 km pyöräretki aloitti kahdeksannen eläkevuoden

Pyöräretki on juhlaa

Kun lastenlapset menevät kouluun ja ystävät aloittavat lukuvuoden, iskee pieni haikeus. Kotiin ei tee mieli jäädä, ja mikä olisi hauskempaa kuin pakata eväät ja lähteä pyöräilemään koko päiväksi. Viime vuonna pyöräilimme koulun aloituspäivänä 77 kilometriä, ja nyt lisääntynyt eläkevuosien määrä antoi uuden haasteen: 88,8km. Kartalle nousi Espoon rantaraitti, sitten Meilahti ja sieltä Paloheinän, Haltialan ja Tikkurilan kautta kotia kohti. Tutustuimme samalla pyörien kuljettamiseen junassa.

Lue loppuun →

Helsinki Savonlinna taukopaikat

Savonlinnan oopperajuhlille illaksi. Mitähän kivaa voisi matkalla nähdä? Fb-ryhmään heitetty kysymys sai hienoja ja meille sopivia vastauksia.

Juustoportti Mäntsälässä, Luhdan tehtaanmyymälä Lahdessa, Miekankoski ja Salmelan taidekeskus Mäntyharjussa, Kenkävero ja Mikkelipuisto ja Tertin kartano Mikkelissä ja Hildurin käsityömyymälä Juvalla. Tällä kertaa lyhintä reittiä, noin 300km, kahdeksan tuntia, kahdeksan pikku pysähdystä. Ja luonnollisesti ilta oopperassa.

Lue loppuun →

Villa Elfvik

Villa Elfvik eli Espoon luontotalo – ihana lasten vierailupaikka

Villa Elfvik sattui matkareitillemme pyöräillessämme Espoon rantaraittia. Pysähdyimme tutustumaan ja päätimme saman tien tulla lasten kanssa sinne uudelleen. Oli niin houkuttelevaa. Nyt olemme käyneet jo kahden eri porukan kanssa. Molemmat olivat aivan innoissaan.

Villa Elfvikin luontotalo on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus ja arvokas jugend-huvila.

Esillä on tietoa siitä, miten jokainen itse voisi edistää kestävää elämäntapaa.

Lue loppuun →

Meilahden Arboretum

Seurasaari on kaikkien tietämä paikka. Sinne osaavat turistit ja ulkoilijat, sen ulkoilmamuseo on ainutlaatuinen. Sen lähellä on paljon muutakin nähtävää. Meilahden Arboretum tarjoaa hyvän paikan kukkien ja puiden katselemiseen ja piknikille, Tamminiemen museo on ainutlaatuista lähihistoriaa ja Munkkiniemessä on paljon enemmän nähtävää kuin arvaisikaan.

Lue loppuun →

Riemuylioppilaan juhla – 50 kilometriä elämää pyöräillen

Ylioppilasjuhlistani on nyt viisikymmentä vuotta. On syytä riemuita ja juhlia uudelleen. Suunnittelin siis 50 kilometrin pyöräilyreitin koulumatkani ja lapsuuteni maisemiin. Maisemat johdattivat sekä muistoihin että elämänvaiheiden arviointiin. Vietin todella upean riemujuhlapäivän.

Näin aloitin kertomukseni viime vuonna, kun muita juhlia ei rajoitusten vuoksi vielä järjestetty. Viikko sitten oli lopulta juhla (51v) ja aivan huikea tapaaminen. Lisäsin vähän kokemuksesta tekstin loppuun, mutta ensin tämä pyöräilyjuhla:

Lue loppuun →

AirBnb-kokemuksia matkan varrelta 2017-2021

Olisiko kivaa, jos matkoillasi etsisit nukkumapaikkaa pikkukatujen numeroita tiiraillen ja paikallisten ihmisten rappukäytävien numeroita ihmetellen, nukkuisit milloin kenenkin kodissa, joutuisit laittamaan kaiken kielitaitosi peliin ja lopulta lukisit netistä arvostelun omasta käytöksestäsi? Jos olet valmis tähän, kokeile AirBnb:tä. Ja sieltäkin nimenomaan yksityishenkilöiden tarjoamia majoituksia omissa kodeissaan.

Meno- ja paluumatkoillamme Espanjaan ja muillakin automatkoillamme joudumme ajattelemaan tarkkaan majoituskustannuksia, koska varaamme aina matkaan aikaa. Lue loppuun →

LOPPIAINEN ESPANJASSA

Loppiainen on Espanjassa näyttävä juhla. Kolme kuningasta saapuu näyttävin kulkuein ja jakaa yöllä lahjat. Koronavuosina juhlat oli lähes peruutettu, mutta muistot elivät. Nyt ollaan vahvasti jälleen entisissä kuvioissa.

Olimme hyvissä ajoin Torremolinosin kävelykadulla, jossa tiesimme kohta tapahtuvan jotain. Odotimme kolmen kuninkaan kulkuetta, kun he saapuivat jakamaan lapsille lahjat. Tietäjät (eli täällä kuninkaat Los Reyes Magos) jakavat ne yön aikana ja lapset jättävät ulko-ovelle vähän jotain ruokaa tietäjien kameleille. Tätä ennen kuitenkin juhlitaan kaduilla yhteisöllisesti kuninkaitten saapumista. Itämaan tietäjät tulevat näyttävinä kuninkaitten kulkueena keskeisiä katuja pitkin. Silloin vielä he heittelivät karkkeja lapsille, mutta nyt se on turvallisuussyistä kielletty ja karkit jaetaan jo kulkueen lähtöpaikassa.

Lue loppuun →

Wienin uudenvuodenkonsertti

Presidentin puhe ja Wienin uudenvuoden konsertti aloittavat meillä vuoden. Tänään vielä tunteikkaammin, kun edellisestä vierailustamme Wieniin on alle kolme kuukautta. Täydellistä!

Tässä tekstissä on sekä omia kuviamme että tämän päivän konsertista otettuja kuvakaappauksia Ylen sivuilta.

Musikvereinin konserttisali

Musikvereinin konserttisali on se traditionaalinen konserttipaikka, jonka muistamme jo lapsuudesta. Wienissä käydessämme sitä ei jätetä väliin tietenkään. Jo sisäänkäynti on juhlallinen.

Ja mikä fiilis onkaan olla itse odottamassa konsertin alkua tuossa ihanassa paikassa.

Omat kuvamme ovat kesältä ja syksyltä, joten uudenvuoden konsertin valtava kukkakoristelu puuttuu. Se tuokin ihan toisenlaisen juhlan tunnun.

Lue loppuun →

Joulunähtävyyksiä Saksassa

Joulukoristeita niin, että päivässä meni ihan överiksi. Kultaa, punaista, valkoista, kuusenkoristeita ja kynttilöitä. Olimme kotimatkalla lokakuun toisella viikolla ja valitsimme ajoreitillemme Bambergista eteenpäin Coburgin ja Neustadt bei Coburgin ja Lauschan. Oli mielenkiintoinen päivä, kuvat kertovat tällä kertaa tunnelmamme parhaiten

Lue loppuun →