Villa Elfvik eli Espoon luontotalo – ihana lasten vierailupaikka
Villa Elfvik sattui matkareitillemme pyöräillessämme Espoon rantaraittia. Pysähdyimme tutustumaan ja päätimme saman tien tulla lasten kanssa sinne uudelleen. Oli niin houkuttelevaa. Nyt olemme käyneet jo kahden eri porukan kanssa. Molemmat olivat aivan innoissaan.
Villa Elfvikin luontotalo on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus ja arvokas jugend-huvila.

Esillä on tietoa siitä, miten jokainen itse voisi edistää kestävää elämäntapaa.

Kiersimme alakerran Eläköön Espoo -näyttelyn, jossa esiteltiin Espoon luontoa. Täällä on paljon esillä tietoa sekä aikuisille että lapsille ja tänne järjestetään usein kouluista ja päiväkodeista opastettuja käyntejä.

Alakerrassa voi myös tutustua Kestävän elämäntavan polkuun. Törmäsin ihan sattumalta yhteen sen korteista, joita on pitkin taloa ja joista saa hyvän ohjelman esimerkiksi koululuokalle.

Luontonäyttelyn ja esittelyn lisäksi tila tarjosi elämyksiä ja lisää pientä puuhaa pikkulapsillemme. ”Koe metsä” sisälsi koloja, joihin voi työntää käden ja saada käteensä jotain metsään liittyvää. Hauskin oli kohdata ketunhäntä.


Palokärjen sai nakuttamaan puunrunkoa ja kyllä se sitä monta kertaa nakuttikin.

Jokirannan laiturilta sai katsella kaloja ja linnunpesiä ja kuunnella lintujen ja linnunpoikasten ääniä. Mikä elämys!


Talon yläkerrasta löytyy lapsille suunnattu leikkitila Mäyrän metsä. Täällä viihtyivät kaikki meidän lastenlapsemme loistavasti ja keksivät paljon tekemistä erityisesti näillä puunrungon näköisiksi rakennetuilla vaahtomuovityynyillä. Ilveksellä ratsastelu oli myös kivaa.




Huoneessa on myös iso lipasto laatikoita, jotka avaamalla tuovat esille hienot kokoelmat perhosia.

Luontopolku
Pihalta lähtee rantaan lyhyt luontopolku, oikein helppokulkuinen, lyhyt ja hauska myös pikkulapsille. Aikuiset voivat jatkaa kävelyään koko Laajalahden rannalle, joka tarjoaa merenlahden näkymiä ja kävelyreittejä paljon pidemmällekin.



Ennen lintutornia polun sivussa on maja, jossa voi leikkiä soutuveneellä soutamista, katsoa seiniltä tietoa ja kuvia vesilinnuista ja naruista vetämällä lennättää isoa puista lintua. Olipa monta kuvaa linnuista, joiden nimeäkään en tunnistanut. Laajalahti on tärkeä linnuston elinalue. Tästä vajasta kiinnostuivat lapsetkin yllättävän paljon. Vanhin poika tunnisti jo kuusivuotiaana lintujen äänet ja osasi jopa lintujen latinankieliset nimet, joten emme edes ihmetelleet.

Lintutorniin tietysti kiivetään juosten.


Tornista on hienot näkymät lahdelle ja sieltä voi ihmetellä myös niityllä ruohoa syöviä lampaita ja lehmiä. Ei ihme, että reitillä näkyi useita lapsiperheitä. Rannassa oli pöytiä ja penkkejä. Ensi kerralla emme jätä eväitä pyörän takabokseihin.


Kun kävelimme järviruokojen ja tuoksuvien mesiangervojen reunustamaa rakennettua reittiä ensimmäistä kertaa, tiesimme heti, ketkä lastenlapsistamme tänne tuodaan juoksemaan. Oikeat valinnat teimme. Ne nuorimmat.


Juoksemiset lopetettiin sisällä kahvilassa, josta jokaiselle löytyi jotain mieleistä. Oli todella värikäs ja tunnelmallinen paikka.

Villa Elfvik ei ole auki koko ajan, jos mietit vierailua, käy nettisivuilta katsomassa aukioloajat ja reitit sinne. Sekä autolla että pyörällä.
Espoon rantaraitti on noin 40km pitkä. Kyllä sen voi ajaa kerrallakin, mutta se vain ei ole meidän juttu. Viisi päivää, joka päivä myös vähän kävelyä luonnossa, paljon pysähdyksiä ja tapaamisiakin. Näin on hyvä. Pyöräilypysähdys oli erittäin antoisa, ja seikkailut lasten kanssa vielä hauskemmat. Villa Elfvikiin palaamme kyllä vieläkin uudelleen.
Täältä löydät tekstin koko Espoon rantaraitista: Espoon rantaraitti viikossa.
Näyttää kyllä kivalta paikalta! Itse huvila näyttää kivalta, mutta vielä mukavempaa on se, että luonto näyttää olevan lähellä.
TykkääTykkää
Minusta yksi hienoimpia juttuja tässä kokonaisuudessa on se, että se on Espoossa. Siis ihan lähellä Tapiolaa, Otaniemeä, Leppävaaraa ja myös Helsingin puolelta Munkkiniemestä voi hyvin kävellä tänne. Itse pari päivää sitten ajoin pyörällä huvikseni rantaraitin Villa Elfvikin ohi Otaniemestä Munkkiniemeen, eikä minulta paljon puolta tuntia kauempaa kulunut, vaikka (kuten kaikki minut tuntevat arvaavat) pysähtelin monta kertaa ottamaan kuvan näkymistä.
TykkääTykkää
Oi että, onpas mielenkiintoinen ja symppis paikka! Voin niin kuvitella, miten hyvin pikkuihmiset (ja toki itsekin) viihtyvät tuolla! Ja sijaintikin on monen mielestä varmasti varsin mainio!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi! Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Niin mainio, että ainakin noiden nuorimpien lastenlasten kanssa mennään takuulla uudelleen, ehkä montakin kertaa vielä.
TykkääTykkää
Olen seikkaillut tuolla useasti, mutta en ole ikinä tutkinut Villa Elfvikiä noin perusteellisesti. Lintujen lisäksi alueella on useita kivoja geokätköjä, joista 9-9 haaste tuli täyteen. 9 kätkötyyppiä 9 eri maasta. No, se 9 kätkötyyppi oli gigatapahtuma Tšekissä.
TykkääLiked by 1 henkilö
No, seuraavan kerran, kun etsit siltä seudulta kätköjä, käy sisälläkin. Siellä on aika kivasti esillä myös tietoa siitä, mitä luonto Espoossa on ja miten sitä suojellaan. Kiitos kommentistasi!
TykkääTykkää
Luontokuvat ovat niin avaria, että ei uskoisi pääkaupungin vieressä olevan. No eihän oikeasti pääkaupungimme betonilähiö ole vaikka näin pirkanmaalaisena niin helposti ajattelee
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiva, kun kävit, kiitos! Helsingissä näkee todella ihan valtavan paljon joka päivä paikkoja, joita ollaan ahtamassa täyteen kolkkoja kerrostaloja. Tällaiset luontoalueet ovat tosiaan aarre. Toiivottavasti säiilyvät.
TykkääTykkää
Ihana löytö! Suomessa on kyllä niin paljon paikkoja joista ei välttämättä ole koskaan kuullut mutta kun pääsee käymään niin miettii, miksei ole ennen tullut mentyä. Eipä tiedä mitä kaikkea ihanaa vielä löydätte läheltä.
TykkääTykkää
Kiitos, kyllä on varsin ihana paikka. Ja on hauskaa löytää sellaisia paikkoja, joista lapset selvästi ilahtuvat ja joissa tykkäävät olla. Siis muutakin kuin niitä leikkipuistoja, joita jokainen löytää. Emmekä me välitä oikein myöskään sellaisista, joissa on tungosta, esim Linnanmäestä. Ainakaan näiin pienille.
TykkääTykkää
Onpa kiva paikka niin lapsille kuin aikuisille. Ihan mahtavaa, että tämmöisiä löytyy niin läheltä Helsinkiä!
TykkääTykkää
Kiitos kommentistasi! Näitä kivoja pieniä käyntikohteita on ollut hauskaa ja erittäin tarpeellista etsiä lastenlasten retkiä varten. Monia suosikkeja on jo löytynyt. Villa Elfvik tosiaankin yksi näistä. Haltiala, Fallkulla, Ruutinkoski ja Haagan ja Paloheinän leikkipuistot ovat myös koko ajan listoilla.
TykkääTykkää
Oi, ihana paikka! Minuun iskee aina kaikki kestävään toimintaan ja luontoon liittyvät teemat.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, niin minuunkin. Ja on tosi hienoa päästä viemään lapsetkin sellaisiin. Tuo Villa Elfvik vielä ottaa informaatiossaan hienosti lapset huomioon. Tuottaa elämyksiä, tarjoaa leikkipaikkoja ja infokin on helppoa.
TykkääTykkää