Avainsana-arkisto: Espoon rantaraitti

Espoon rantaraitti viikossa

8 vastausta

Espoon rantaraitti kulkee meren rantaa Kivenlahdesta Tapiolan kautta Laajalahteen. Kaunis merenrantareitti on hyvin pyöräiltävissä yhdessä päivässä, se on alle 40km pitkä. Mutta jos olet jo tutustunut meihin, ymmärrät varmaan hyvin, että meiltä meni sen suorittamiseen viikko, vaikka osa reitistä oli jo tuttuakin. Yhdistimme reittiin myös kävelyä luonnossa. Tähän meren lähellä olevat luontokohteet Kasavuori, Hanikka ja Villa Elfvik olivat antoisimmat.

Reitti alkaa Kivenlahdesta. Aloitus oli meille hankala, koska pyörät olivat auton perässä, emmekä löytäneet Kivenlahdesta parkkipaikkaa kovin helposti. Pyörimme ympäriinsä ja vihdoin vasta Merivalkaman varrelta löytyi paikka, jossa pyörät pääsi nostamaan auton perästä. Muutama kilometri reitin alusta jäi ajelematta.

Olimme kuitenkin saman tien Kivenlahden viihtyisässä rannassa. Tämä kohta on pyöräilijän otettava hyvin maltillisesti, rannassa kävelijöitä väistellen. Muutama vanhus ilmeisesti lähitaloista tervehti ystävällisesti.

Tänä aamuna Juha valitti selkäänsä ja tein ehdotuksen. Mitäs jos pyöräilisin reitin uudelleen yksin? Mies innostui. Teki eväät, nosti pyöräni auton perään ja ajoi minut reitin lähtökohtaan, josta kotiin olisi noin 45km. Tuo ei sähköavusteisilla pyörillä olisi matka eikä mikään ja rento pyöräily antaa mahdollisuuden nauttia upeista maisemista koko ajan.

Tämän sillan pieleen jäin ja lähdin Saunalahtea kohti.

Lähes koko Espoon rantaraitti on soratietä, jolla pyöräilijät ja kävelijät kulkevat samaa reittiä. On hauska katsella merenrantataloja toisella puolella ja merimaisemia toisella. Eikä tämä ole mikään vauhtihurjastelijoiden reitti muutenkaan, joten rento meno ja maisemien katselu on helppo yhdistää.

Länsiväylän alitus Saunalahdesta Kivenlahden puolelle on lähes ainoa kohta, jossa ollaan isomman liikenteen lähellä.

Kivenlahden puolella on Porkkalan palautuksen muistomerkki. Porkkala oli Neuvostoliitolle vuokrattuna tukikohtana sodan jälkeen vuoteen 1956 asti. Alun perin tuon kehyksen läpi näkyi Porkkalan alue, mutta nyt on tainnut puskia kasvaa väliin.

Tämän muistomerkin jälkeen olinkin jo samalla reitillä, jota olimme yhdessä ajaneet viisi päivää pysähdellen ja lähiympäristöissä mutkitellen. Heti Kivenlahdessa maisemat houkuttelivat pysähtelemään taaskin koko ajan.

Kivenlahdessa reitti kulkee ihan asuintalon ja rannan välissä. Kyllä tässäkin pyöräilijöitä näkyi, vaikka luulisin olevan kohteliaampaa taluttaa pyörää. Vanhat asukkaat vilkuttelivat jälleen hymyillen penkeiltä.

Espoon omilla sivuilla Kivenlahden Meritornin sanotaan olevan pääkaupunkiseudun toiseksi korkein asuinrakennus, vaikka en ole kyllä ihan varma tästä tiedosta enää Kalasataman tornien valmistuessa. Korkein lähteitteni mukaan on Vuosaaressa.

Tietääkseni jotkut kohdat Rantaraitista eivät sovi pyöräilijöille, vaan ovat vain jalankulkua varten. Olisi ehkä hyvä merkitä nämä viitoituksissa jo selkeämmin. En toki valita sitä, että eksyimme Tyrskyvuorelle, vaikka sieltä eteenpäin ei päässytkään kuin portaita. Jos emme olisi eksyneet, olisivat hyvät näkymät jääneet kokematta.

Satamia on Espoon merenrannoilla koko ajan. Kivenlahden Merisataman jälkeen Laurinlahden ja Soukan laiturit ovat seuraavaksi täynnä veneitä.

Tähän maisemaan pysähdyimme eväshetkeä varten. Rannalla oli pari penkkiä, muutama lapsi ja lauma valkoposkihanhia. Rauhaamme ei mikään häirinnyt, aurinko paistoi, vesi lainehti hiljalleen.

Sitten olikin ensimmäisen reissupäivän rantapyöräilyt pyöräilty. Saimme puhelinsoiton, joka iloisesti muutti suunnitelmat, kun lastenlapset halusivat tulla mummin ja taatan luo, ja ajoimme alle puolessa tunnissa lyhintä tietä autolle Kivenlahteen. Tämä on helppo ratkaisu muillekin, joilla on tarvetta tutkia rantaraittia perusteellisesti ja sitten palata lähtöpaikalle. Takaisin ei tarvitse palata samoja mutkia, lyhyempiä pyöräreittejä löytyy katujen varsien pyöräteiltä.

Kasavuori

Seuraavana päivänä jatkoimme Rantaraitilla retkeilyä suuntaamalla kävellen Kasavuorelle. Kasavuori on Espoon korkein kohta ja Kasavuoren kallioille kiivettyään saa eteensä upeat näkymät merelle ja ympäristöön.

Tämä näkymä on yksi niistä asioista, joiden takia meiltä kului Espoon rantaraittiin viikko. Istuimme rauhassa ja totesimme, että ei ole taaskaan kiirettä mihinkään. Tuulenvire helli ihoa, aurinko lämmitti, poutapilvet elävöittivät maisemaa, ja hetki oli pysähtymisen arvoinen. Usein ihmettelemme niitä, jotka kiireesti ahmivat samalle päivälle tai lyhyeen aikaan paljon pysähtymättä mihinkään. Emme ole koskaan tehneet niin. Ja nykyisin kuljemme vielä kiireettömämmin. Kirjoitin oman tekstin Kasavuoren retkestämme. Se sisältää myös ohjeet sinne suunnistamiseen. Voit lukea sen tästä: https://ailajajuha.com/2020/07/16/kasavuori/

Kasavuorelta lähdettyämme pyöräilimme takaisin Soukan suuntaan nähdäksemme kalliot myös alhaalta päin.

Suinonsalmi ja Suvisaaristo

Kasavuoren jälkeen poikkesimme Rantaraitilta Suvisaariston suuntaan. Suinonsalmi on yksi niistä paikoista, joista voi nousta saariston laivareiteille, esimerkiksi Pentalaan meneviin laivoihin. Tämä on vielä kokeilematta, mutta onpahan jotain, mitä odottaa. Suinonsalmen vieressä on myös uimaranta.

Suvisaaristoon johtaa silta ja tien vieressä on hyväkuntoinen pyörätie. Hetki sillan jälkeen oikealla on Saariston kauppa, joka piti käydä katsastamassa. Aamupäivällä sen terassilta olisi saanut lounaan. Löytömme oli Mammas Näkkäri, pikkuisen makea siemennäkkäri. Juha kävi kaupassa uudelleen jätettyään tänään minut Kivenlahteen, mutta näkkärit oli kaikki ostettu. Harmi. Lähtisiköhän sitä Inkooseen asti näkkärin perään?

Suvisaariston suunta kannattaa kyllä käydä katsastamassa, vaikka ei näkkäriä löytyisikään. Ajoimme tällä kertaa Bosundin sillalle asti tarkistamaan, miten aurinko laskee.

Hanikka

Tänään ajaessani yksin Rantaraittia en poikennut enää Suvisaaristoon. En myöskään Hanikan ulkoilualueelle, jonka vieritse Rantaraitti ja Suvisaaristontie kulkevat. Viikolla meiltä meni Hanikassa ja sen lähirannoilla retkeilyyn kokonainen päivä. Kyllä sen päivän aikana jo poimittiin pari litraa mustikoitakin ja kiivettiin yhdet kuntoportaat pyöräilyn lisäksi. Kirjoitin Hanikasta oman tekstin, joka sisältää myös kartat alueella suunnistamiseen.

https://ailajajuha.com/2020/07/18/hanikka/

Hanikan rannoilta näkee jo Haukilahteen asti. Kuva vesitornista on otettu jo huhtikuussa kävellessämme keväistä luontoreittiä pitkospuita pitkin.

Hanikan iso siirtolohkare on vain viidenkymmenen metrin poikkeamisen päässä Rantaraitin reitiltä. Sen voi hyvin käydä katsastamassa, vaikka ei Hanikan reittejä kiertelisikään.

Hanikassa on luontopolun lisäksi helppo pyöräreitti, jonka voi kyllä hyvin käydä pyörähtämässä ympäri.

Villa Rulludd ja Rullaniemen luontopolku

Rantareittiä jatkaessamme löytyi toinen meille mieluisista kahvipaikoista, eli Villa Rulludd rannassa vähän ennen Suomenojan satamaa. Viihtyisä ympäristö ja hyvät itse leivotut pullat maistuivat. Joimme kahvimme pihalla pöydän ääressä, mutta olisivat sisätilat ja terassikin olleet mukavat. Juha kävi ostamassa toisenkin rahkapiirakan, ja sanoi, että ne olivat jopa parempia kuin mitä äitinsä aikanaan teki. Toivat mieleen lapsuuden herkut.

Yk

Ihastuimme tähän paikkaan niin paljon, että seuraavana päivänä kutsuimme sinne päiväkahville poikamme ja hänen vaimonsa juhlimaan häittensä vuosipäivää. Nyt yksin ajellessamme poikkesin tänne myös ja pyysin pussiin toisen rahkapiirakan Juhalle kotiin tuliaisiksi. Pidämme toisistamme näin huolta. Päiväni lopuksi näin ison yllätyksen siitä, miten Juha oli pitänyt minusta huolta, kun olin yksin liikkeellä. Palaan asiaan tekstin lopuksi.

Villa Rulluddin takaa rannasta on näkymät Suomenojan satama-alueelle ja kauempana näkyy jo sen takana Haukilahden vesitorni.

Kävimme myös metsän puolella ja kiipesimme Rullaniemen kallioille. Ne ovat joskus kauan sitten olleet kartanon kalliopuutarhana ja sen jäljiltä kalliolla on vielä kivistä tehtyjä portaita ja muita asetelmia.

Suomenoja

Myös Suomenojan satama on yksi saaristovenereittien pysäkkejä.

Suomenojan sataman vieressä on Suomenojan voimala. Sen seinään on maalattu iso lintumaalaus kertomaan siitä, miten voimalaa kehitetään ilmastonmuutoksen edistämiseksi.

Suomenojan voimalan takana on lintujärvi. Lintuja voi nähdä rannalta ja lintutornista ja niistä on opastauluja pitkin rantaa kiertävää reittiä. Järven ympäri kiertävä reitti on vain reilun kilometrin, pieni ylimääräinen lenkki on oikein kiva. Meille se tarjosi myös eväshetkipaikan lintutornin juurella.

Suomenojan lintujärven ympäri kiertävä reitti on niin helppo ja kaunis, että ajelin tuon ylimääräisen kierroksen uudelleen, vaikka olinkin vain kertaamassa reittiä.

Tiistilä

Tiistilä ei ole ihan Rantaraitilla, mutta teimme sinne Suomenojan ja Matinkylän välillä muutaman kilometrin pituisen piston katsomaan Tiistilän Pirunpeltoa. Nämä muinaiset kiviset merenpohjat ovat mielenkiintoisen näköisiä. Ja oli samalla kiva nähdä uusi kaupunginosa, jota emme olleet koskaan ennen kolunneet.

Matinkylän ranta

Matinkylässä on uimaranta, veneranta ja uudehko taukopaikaksi sopiva arkkitehtuuriltaan erikoinen Lokkalan Majakka. Majakka on erityisesti nuorten suosima ja näytti siellä olevan lapsiperheitäkin. Vaikka paikka on suosittu, emme oikeastaan kokeneet sitä meidän mieleiseksemme paikaksi. Ostimme kioskista jätskitötterön ja katselimme hetken merelle veneitä ja kauempana kulkevia isoja laivoja. Ei meillä tietenkään mitään pahaa sanottavaa paikasta ole, tykkäämme vain enemmän rannasta, joka ei ole näin rakennettu ja täynnä ihmisiä.

Majakan vierestä voi kulkea terassipolkua pitkin Matinkylän uimarannalle. Olin yksin liikkeellä vähän pilvisenä ja sateisenakin päivänä, enkä ihmetellyt yhtään, että tapasin rannalla vain lokkeja, en lapsia.

Rannalla ajeleminen on siitäkin mukavaa, että koko ajan tulee vastaan pientä kivaa. Siltoja ja aurinkoisia näkymiä merelle ja rantaniityille.

Siellä täällä on myös rauhoitettuja rapakivilohkareita ja vanhoja puita, kuten kilpikaarnaisia mäntyjä. En tiedä, onko tämä puu yksi niistä, mutta hyvinkin voisi olla. Ei tämä nyt vielä kilpikaarnamänty ole, mutta mutkikkuudessaan aika hauska ilmiö kuitenkin.

Haukilahti

Haukilahden satamaan tullaan Iiriksensiltaa pitkin. Se on paikalla valettu jatkuva jännitetty betonisilta, jonka kolmimetrinen alikulkukorkeus veneille ei vaikuta kovin korkealta.

Ei sen alta ainakaan näillä mennä.

Toppelundin rantaa suojaamaan rakennettu aallonmurtaja on yksi Rantaraitin erikoisimpia kohtia.

Haukilahden ja Westendin välillä Rantaraitti näyttää tosiaankin rantaraitilta, kun sen ja meren välissä ei enää ole mitään.

Westendin jälkeen Espoon rantaraitti jatkuisi Tapiolaan ja Otsolahdelle, mutta jätimme sen nyt väliin, koska Tapiolan, Otaniemen ja Keilarannan alueella on kovin paljon rakennustöistä johtuvia liikennejärjestelyjä. Keilarannan kautta Laajalahdelle on niin houkuttelevaa nähtävää, että ajoimme lauantaina reitin Munkkiniemestä Gallen-Kallelan museon, Villa Elfvikin, Laajalahden, Karhusaaren ja Hanasaaren kautta Westendiin. Kirjoitin tuosta pätkästä ihan oman jutun, jonka voi lukea täältä:

https://ailajajuha.com/2020/07/19/munkkiniemesta-espoon-rantaraitille-villa-elfvik/

Kivoin juttu tällä reitillä oli luontopolkuineen Villa Elfvik, jonka kahvila ja näyttely on auki viikonloppuisin. Villa Elfvikin kahvila on toinen Rantaraitin suosikeistamme Villa Rulluddin ohella ja näyttely todella näkemisen ja kokemisen arvoinen.

Erittäin ihania maisemia tarjosi myös Karhusaari, jonka rannan kautta kiertäminen tarjoaa taukopaikkoja rannan kivillä. On sielläkin uimaranta.

Myös Hanasaaressa voi poiketa, vaikka sitä ei ulkoilualueena mainostetakaan, onhan se hotelli ja suomalais-ruotsalainen kulttuurikeskus.

Tälle Espoon rantaraitin Helsingin puoleiselle päälle on tuon Laajalahden sijasta pari muutakin hyvää vaihtoehtoa. Yksi on kääntyä Lauttasaaresta Koivusaaren ja Kaskisaaren kautta Lehtisaareen ja Kuusisaareen. Sieltä voi jatkaa joko Munkkiniemen suuntaan tai kääntyä takaisin Espooseen ja Otaniemeen.

Koivusaaren ja Kaskisaaren välissä on kaunis silta.

Lauttasaaren kautta kotiin

En lähtenyt Laajalahden suuntaan, en kääntynyt Koivusaareen ja Kaskisaareen, vaan ihan hetken mielijohteesta käännyinkin Lauttasaareen tultuani Vattuniemen suuntaan. Voisihan sitä nyt pitkästä aikaa katsella Lauttasaaren rantojakin. Vähän ihmettelin itsekin reittivalintaani, mutta poljin eteenpäin pientä soratietä poliisin majojen ohi ja muistoissani rantakallioille tähyillen. Viime syksynä kävelimme täällä kahden lapsenlapsen kanssa koulun vaatimaa kasviota täydentäen.

Sitten huomasin tulevani uimarannalle. Ai – täällä on tämmöinenkin? Ajanpa hiljalleen tuosta kahvilan terassin ohi… ja sitten: ”Aila, hei!” Yhtäkkiä päähänpistosta tehdylle reittivalinnalle tulikin selitys ja tarkoitus. Minun oli selvästikin ollut tarkoitus törmätä kahteen entiseen kollegaan, istahtaa kahville heidän kanssaan ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Miten ihana yllätys ja kohtaaminen!

Vähän ehti kuurosade kastella pyörää ja takinhihoja, mutta sinne tuo aurinkoinen terassi jäi, ja kuva muistuttaa kivasta tapaamisesta ja siitä, että yhtäkkiä kaikella on tarkoitus.

Reitti Ruoholahdesta Hietaniemen kautta on yksi lempireittejäni. Varsinkin auringon laskiessa, kun aurinko laskee länteen, edessä näkyy merenlahti ja Lauttasaaren silta ja oikealla puolella on vihreä hautausmaa. Valkoposkihanhet eivät tällä kertaa tahtoneet ollenkaan väistää.

Vähän pohjoisempana Taka-Töölössä reitin varrelle jäävät myös Merimelojien maja ja Cafe Regatta kauniine terasseineen ja Sibelius-monumentti.

Sattumuksia ja yli neljänkymmennen kilometrin pyöräilyäni miettien tulin kotiin ja ajattelin, pitäisikö minun ilmoittaa Juhalle olevani vihdoin tulossa. En kuitenkaan soittanut, vaan poljin kohti kotia. Ja sitten minua kohtasi taas yllätys. Juha oli opetellut jotain uutta yksin ollessaan eikä ollutkaan käyttänyt koko päivää kitaraa ja pianoa soittaen. Tulin pihaan, ovi aukesi: ”Mistä sä näit, että olin tulossa?” ”No täältä.” Juha oli keksinyt seurata matkaani paikallistamalla kännykkäni. Siitä oli näkynyt sekin, että juuri olin pysähtynyt Cafe Regatan ja Sibelius-monumentin vieressä. Olin sekä vähän hämmentynyt että iloinen huolenpidosta ja annoin Juhalle Villa Rulluddista ostamani rahkapiirakan.

Näin se viikko Espoon rantaraitilla oli tuonut muassaan muutakin kuin pyöräilyä. Patikointia, ystävien kohtaamisen ja uuden sovelluksen opettelun. Ja yllättävän iloisen kokemuksen siitäkin, että voi sen ajaa yksinkin ja yhdessä päivässä.

Voit seurata meitä Facebook-sivumme kautta täältä:  Ailajajuha

Munkkiniemestä Espoon rantaraitille – Villa Elfvik

5 vastausta

Espoon rantaraitti

Espoon rantaraitin viimeiset kohteet sijoittuvat Laajalahden rannoille. Nostimme pyörät pois auton perästä Munkkiniemen Tarvon parkkipaikalla ja lähdimme polkemaan kohti Tarvaspäätä ja Gallen-Kallelan museota. Seuraava kohde oli Villa Elfvik, josta jatkoimme Laajalahden kautta Keilarantaan, Otaniemeen, Karhusaareen ja siitä Westendin kautta Haukilahteen. Paluumatkalla valitsimme Hanasaaren, Koivusaaren ja Kaskisaaren ja Kuusisaaren kautta reitin takaisin Munkkiniemeen.

Tarvaspään suuntaan on rakennettu uutta siltaa ja sen viereen on ilmestynyt aivan uudenlaista aktiviteettia. Ensimmäinen pysähdys tulikin siis tässä, pitihän se nähdä, miten tämän nuoren temppuilu onnistuu.

Gallen-Kallelan museo

Melkein hävettää, että emme edes pistäytyneet sisällä, vaikka miljöö kyllä houkutteli viipymään. Mennään sitten joskus toiste, kun ei tarvitse kiinnittää pyöriä taas johonkin. Se on aina oma operaationsa. Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) suunnittelema ja rakentama Tarvaspään ateljeelinna avattiin yleisölle vuonna 1961 Gallen-Kallelan Museona. Museo näyttelyissä on Gallen-Kallelan ja hänen aikalaistensa taidetta ja elämää sekä nykytaidetta ja pihalla on hyvin houkuttelevan näköistä kahvilatoimintaa ihanassa ympäristössä. Näkymiä on ja sitten löytyi myös hauskoja koristeluja puista.

Villa Elfvik

Villa Elfvikin ohi olemme jo joitain kertoja ajelleet pysähtymättä, joten nyt päätimme nähdä sen pyörien kiinnittämisen vaivan ja viipyä hetken.

Luontopolku houkutteli. Vain 700 metriä, eihän tuohon nyt edes aikaa kulu.

Ei tietenkään kulu, jos ei kiipeile joka paikkaan. Lintutorniin oli helppokin kiivetä, viimeistä edelliselle tasanteelle asti oli portaaton esteetön kulku.

Kaupungin niittytyöläiset olivat täällä työssään. Ei ihme, että reitillä näkyi useita lapsiperheitä. Rannassa oli pöytiä ja penkkejä. Ensi kerralla emme jätä eväitä pyörän takabokseihin.

Lintutornin vieressä oli vaja, jossa kerrottiin alueen linnuista. Olipa monta kuvaa linnuista, joiden nimeäkään en tunnistanut. Laajalahti on tärkeä linnuston elinalue.

Tässä vajassa ajatus jo syntyi, mutta kun kävelimme järviruokojen ja tuoksuvien mesiangervojen reunustamaa rakennettua reittiä, se vahvistui: Tiesimme heti, ketkä lastenlapsistamme tänne tuodaan juoksemaan ja lintuja ihailemaan. Kaksi pientä poikaa tunnistaa lintukirjoista kaikki äänet ja kun heistä isompi, eli kuusivuotias osaa jo lintujen latinalaiset nimetkin, tänne heidän on päästävä.

Me huokaisimme hellettä ja päätimme käydä sisällä kahvilla. Oli todella värikäs ja tunnelmallinen paikka.

Sisätiloissa on luontonäyttely ja lisää pientä puuhaa pikkupojille.

Villa Elfvikin luontotalo on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus ja arvokas jugend-huvila. Esillä on tietoa siitä, miten jokainen itse voisi edistää kestävää elämäntapaa. Kiersimme alakerran Eläköön Espoo -näyttelyn, jossa esiteltiin Espoon luontoa.

Alakerrassa voi myös tutustua Kestävän elämäntavan polkuun. Törmäsin ihan sattumalta yhteen sen korteista, joita on pitkin taloa ja joista saa hyvän ohjelman esimerkiksi koululuokalle.

Talon yläkerrasta löytyy lapsille suunnattu leikkitila Mäyrän metsä. Luin siitä vasta kotiin tultuamme, mutta se vahvisti ajatusta siitä, ketkä lastenlapset tänne seuraavaksi tuodaan. Villa Elfvik ei ole auki koko ajan, jos mietit vierailua, käy nettisivuilta katsomassa aukioloajat ja reitit sinne. Kehä I:n suunnasta ei pääse normaalireittejä autolla.

Otaniemi ja Keilaranta

Otaniemen seutu ei ollut paras mahdollinen pyöräreitti juuri nyt. Koko alkuvuoden näillä main on ollut tietöitä, eikä opasteita ilmeisesti ole mahdollista ihan koko aikaa pitää ajan tasalla. Selvittiin kyllä, eikä edes paljon harhailtu ja pyöräily oli kyllä mahdollista.

Keilarannan pyöräilyreitti kiehtoo enemmän kuin kuvista uskoisikaan. Jalkakäytävän näköinen pyörätie mutkittelee korkeiden rakennusten ja meren välissä.

Tästä ei pysähtymättä ohi mentykään. Mikä ihmeen kelluva vesipuisto tämä on? Näytti lapsilla ja aikuisilla olevan aika hauskaa. Etsin kotiin tultuani tiedot tästäkin ja keksin lähes saman tien lastenlapsistani myös ne, jotka saattaisivat innostua tästä. Eivät kuitenkaan ne samat, jotka veisin Villa Elfvikiin. Laguuni.

Karhusaari

Tämän kohdan voi aivan hyvin ohittaa Länsiväylän vieressä kulkevaa pyörätietä, jos on kiire, mutta Karhusaaren ranta ja sorapäällysteinen pyöräreitti kannattaa kyllä ajaa. Uimarantakin on.

Me etsimme sopivan paikan kahvihetkellemme. Tätä veden ylle kaatunutta mäntyä ei voinut vastustaa. Sitä katsellen sitten joimme kahvimme ja söimme lounaaksi leivät, kananmunat ja vähän hedelmiä.

Katselimme merelle maisemia ja veneitä.

Karhusaaresta Westendiin ja Haukilahteen on hyviä näkymiä ja mukavaa ajelua. Tämä kohta reitistämme oli samalla myös paikka paikoin ruuhkaisin. Oli kävelijöitä ja muita pyöräilijöitä, joten tässä pitää ottaa matkanteko erittäin rennosti. Haukilahdessa pidimme päätepistetauon poikamme asuintalon pihalla.

Hanasaari

Takaisin tullessa Westendin ja Karhusaaren jälkeen emme kääntyneetkään enää Otaniemen ja Laajalahden suuntaan vaan jatkoimme Hanasaareen. Hanasaaressa sijaitsee ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus ja hotelli. Talo on rakennettu vastineeksi rahoista, jotka Ruotsi lainasi Suomelle toisen maailmansodan aikana, ja päätti olla perimättä takaisin. Nykyisin sitä käytetään paljon seminaari- ja kokoustilana. Niissä merkeissä olen itsekin siellä jokusen kerran ollut.

Hanasaaren rakennuksen ympäri kannattaa kävellä ja katsella ympärilleen. Rannassa talon takana on kummallisia taideteoksia ja upeita rantanäkymiä. Näkyipä siellä herttainen joutsenperhekin.

Koivusaari ja Kaskisaari

Koivusaari ja Kaskisaari eivät varsinaisesti kuulu Espoon rantaraittiin, koska ovat saaret Helsingin puolella Lauttasaaren ja Lehtisaaren välillä. Autolla tätä reittiä ei voi ajaa, mutta pyöräilyreitiksi tämä sopii todella hyvin. Koivusaaren ja Kaskisaaren välillä on näyttävä siltakin.

Hetken päästä olimme jo ajaneet molemmat saaret läpi ja ohittaneet myös Kuusisaaren. Takaisin Munkkiniemestä erittäin selkeää pyörätietä Tarvaspäätä kohti ja pyörät auton perään. Matkamittari näytti tälle päivälle 32km. Olimme olleet liikkellä kahdeksan tuntia.

Espoon rantaraitti on noin 40km pitkä. Kyllä sen voi ajaa kerrallakin, mutta se vain ei ole meidän juttu. Viisi päivää, joka päivä myös vähän kävelyä luonnossa, paljon pysähdyksiä ja tapaamisiakin. Näin on hyvä. Tämäkin päivä oli erittäin antoisa, niin antoisa, että ainakin Villa Elfvikiin palaamme uudelleen.

Kasavuori

1 vastaus

Kasavuori Soukassa on Espoon korkein kohta, josta on hienot näkymät merelle ja ympäristöön. Kalliolle kiipeämiseen ei ole merkittyjä polkuja, mutta sinne on helppo nousta, eikä näin pienellä alueella mihinkään eksy.

Tiesitkö sinä Kasavuoresta?

Toissapäivänä olimme pyöräilemässä Kivenlahdessa ja Soukassa ja pysähdyimme juttelemaan ystävällisen miehen kanssa. Saimme monta hyvää vinkkiä ja ensimmäisenä kiinnosti tämä Kasavuori. Kasavuorella on ollut muinoin rannikon puolustusketjuun kuulunut merkkitulipaikka ja siitä se on saanut nimensäkin. Kasavuoria on samasta syystä muitakin, Espoossakin Kauniaisten lähellä on toinen.

Miten Kasavuorelle pääsee?

Luin juttuja Kasavuoresta ja kaikissa sanottiin, että polun löytämisessä oli vaikeuksia. Ei se niin kovin vaikeaa ollut, vaikka mitään viittoja sinne ei ole eikä merkittyjä polkuja, eipä juuri polkuja ollenkaan, mutta mutkitellen kalliota pitkin ylös vain.

Jätimme auton Alakartanontielle parkkipaikalle. Paikan reunassa oli myös jätesäiliöitä, ja hiekkakentällä siinä vieressä näkyi lapsia leikkimässä, joten sellaista rauhallista liikehdintää.

Hiekkakentän vieressä oli houkuttelevat kuntoportaat. Oli houkutus tehdä ensimmäinen mutka heti saman tien, mutta pystyin välttämään sen. Ajattelin, että jos tekee kovasti mieli, niin takaisin tullessakin voi tuon suorittaa.

Kasavuorenrinne on pieni katu. Tuntuu siltä, että on menossa muiden ihmisten pihoille, mutta sen päästä on helppo löytää kalliolle nousevan polun alku ja ihan hetkessä onkin jo kalliomaisemissa.

Tämän männyn kuvaaminen oli ihan pakko. Hauska. Ihan kuin se olisi hyppäämässä alas kalliolta. Tässä näkyy myös kallioiden rakennetta hyvin. Graniitti rakoilee tällä tavalla vaakasuunnassa ja tekee kulkuakin helpottavia portaita kallioon.

Kasavuoren näköalat

Yllättävän lyhyt aika meni siihen, että edessä aukesi se näkymä, mitä varten tultiin. Espoon korkein paikka, 44 metriä meren pinnasta.

Näitä maisemia ihaillen istuimme kalliolla jopa vähän kauemmin kuin normaalisti. Eikä se ole normaalistikaan vähän, jos joku näkymä kiehtoo. Näkymiä oli avomerelle asti, lähellä oli veneliikennettä, poutapilvet kaunistivat merimaisemaa ja lähiympäristössä oli taloja.

Kasavuorelta laskeuduttuamme lähdimme liikkeelle pyörillä ja saimme kuvat myös alhaalta. Tältä Kasavuori näyttää Soukanrannasta päin.

Tä

Tässä kartta siitä, miten me ylös löysimme. Mutkittelu on vähän summittaisesti piirretty, mutta noin sitä mentiin, toisten kulkemia askeleita tähyillen ja sopivia rinteitä edeten. Helppo juttu.

Ja lopuksi vielä paljastus. Se asia, mitä harva omista retkistään kertoo. Kasavuoren rinteillä mustikat ovat kypsyneet ja niitä on helpoissa poimintapaikoissa paljon. Poimimme alas tullessamme piirakkamarjat ja pari litraa pakkaseen. Tulipa nyt paljastettua yksi marja-apaja. Mene pian, näimme jo ainakin kolme muuta seuruetta samoissa puuhissa. Yhdellä oli poimuri ja ämpäri, muut taisivat kerätä mukillisen piirakkamarjoja lastensa kanssa.