Aihearkisto: automatka

Iltakävely Trierissä

Trier ihastutti edellisellä käynnillämme. Päätimme palata ja varasimme Berghotel Kockelsbergin, koska ajattelimme, että Trier pitää nähdä myös ylhäältä. Ensimmäisen kerran näköalakäynnit olivat mielessä. Aika paljon kivoja muistoja palasi, kun teimme illalla kävelyn keskustassa, mutta hotellin näköalat jäivätkin pettymykseksi. Ainakin melkein.

Lue loppuun →

Valencia

Useat turistit matkustavat Barcelonaan, mutta onneksi jotkut huomaavat, että Valencia on sille hyvä vaihtoehto. Niin hyvä, että me valitsimme sen tällä kertaa ainoaksi pysähdyspaikaksemme Ranskan ja Aurinkorannikon välillä. Miksi näin? Jo kolmatta kertaa.

Lue loppuun →

Marseille

Pysähdyimme automatkallamme noin vuorokaudeksi Marseillesiin, jossa emme olleet ennen koskaan käyneet. Hain suositukset tärkeimmistä Marseillen nähtävyyksistä ja ainakin kolme kiinnostavaa esiintyi kaikissa: Marseillen vanha satama, Notre Dame de la Garde -kirkko ja Longchampin palatsi. Näiden kanssa lähdimme matkaan iltapäivällä.

Lue loppuun →

Berliinin valofestivaalit 2022

On paljon tosi näyttäviä kohteita. On isoja taitavasti valaistuja rakennuksia ja aukioita, on vaihtuvia värejä videoissa. Näyttävimpiä ovat Brandenburgin portti, Bebelplatz, Nikolaiviertel, Potsdamer Platz, Charlottenburgin linna ja Domkirche. Olimme festivaaleilla jo kolmatta kertaa. Suurin odotuksin, kuten aina, mutta harmi, tällä kertaa koimme elämysten lisäksi myös kaksi pettymystä.

Lue loppuun →

Schwerin

Pysähdyimme pariksi tunniksi Schweriniin ajaessamme Lyypekistä Berliiniin. Keskustan kaduilla on kivoja näkymiä ja komea katedraali. Kaikkein hienoin ja tärkein asia Schwerinissä on kuitenkin Schwerinin upea linna, jonka innoittamana tämän pysähdyksen teimme ja suosittelemme muillekin. Lempinimi ”Pohjoisen Neuschwanstein” kuulosti erittäin sopivalta tälle Unescon maailmanperintökohteelle.

Lue loppuun →

Entä jos…? Uskallatko matkustaa?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Itämeren kaasuputkien räjäyttäminen, inflaatio, polttoaineiden hinnannousu, energiakriisi, koronan leviäminen, influenssariski – joka päivä uutiset tuovat matkaa automatkaa suunnittelevalle pelkkiä lisähuolia. Nyt olemme kolmen viikon matkustamisen jälkeen perillä ja kokosin ajatuksia siitä, miten nämä ”Entä jos…” huolet kohtasivat matkamme aikana.

Lue loppuun →

Iseojärvi

Italian pohjoisosassa Gardajärvi on kaikkien tuntema ja turistien suosiossa. Siellä olemme ajelleet mekin ja nyt etsimme uutta nähtävää. Löysimme oikein hyvän, Gardajärveä pienemmän, jossa järven rannoilla on koko matkan pysähtelyyn sopivia pikkukaupunkeja, luontokohteita ja rantoja. Majapaikaksi valitsimme hostellin Loveressa Iseojärven rannalla ja se osoittautui hyväksi myös. Asunto oli mukava ja rauhallinen, ilmainen parkkipaikka löytyi, vaikka se olikin kadun toisella puolella alemmalla katutasolla. Aamiainen oli riittävän monipuolinen ja henkilökunta tosi ystävällistä ja auttavaista. Kiersimme järven, ja päivän huiput olivat Monte Isola saari ja Panchina Giganten tarjoama näköalapaikka.

Lue loppuun →