Kirjoittajan arkistot: Aila ja Juha

Salzach ja Zell am See – pyöräilynautinto

Salzach-joki välähti viime kesänä otsikoissa, kun uutisoitiin Saksan järkyttävistä tulvista, jotka vähän levisivät Itävallankin puolelle, jossa juuri Salzach-joen varrella vesi nousi. Olimme kuulleet myös joen varren pyöräteistä, ja ne houkuttelivat. Etsimme majapaikan pienestä Uttendorfin kylästä ja vierailtuamme Berchtesgadenissa Kehlsteinhausissa suuntasimme sinne.

Hyvältä näytti, vaikka ensin olimme vähän ymmällä. Soittelimme isäntäväen ovikelloa, eikä kukaan tullut. Ovikin aukesi, mutta ei sisällä ollut ketään. Sitten hoksasin nimelläni olevan kirjekuoren parvekekukkien laatikossa. Sielläpä oli avain ja viesti siitä, että huoneistomme oli ensimmäisessä (eli toisessa) kerroksessa.

Ei mitään ongelmaa. Tällaisia kontaktittomia sisäänkirjautumisia olimme kokeneet jo useita matkallamme ja meille se sopi mainiosti. Kun sisätilat vielä olivat tervetulleen viihtyisät, kaikki oli hyvin.

Lue loppuun

Hallstatt

Hallstatt on suosittu käyntikohde Itävallassa. Jyrkälle vuoren rinteelle Hallstatt järven rannalle levittäytyvä kylä on erikoisen kaunis, joten emme ihmettele sen suosiota ollenkaan. Rinteelle kannattaa kävellä vähän ylöspäinkin ja ihailla aina vain paranevia näkymiä. Hallstatt tarjoaa muutakin nähtävää kuin vain rinteellä olevan kylän. Katolisen kirkon vieressä on erikoinen pääkallokokoelma ja luista tehty alttari pienessä kryptassa – mielenkiintoinen näkymä! Ja funikularilla pääsee Hallstattin kylän yläpuolella olevalle vuorelle, jossa sijaitsee Hallstattin historiaan olennaisesti liittyvä mutta jo käytöstä poistettu suolakaivos, jossa järjestetään opastettuja kierroksia.

Hallstatt on niin suosittu, että omalla autolla tulevalla voi olla paljonkin ongelmia parkkipaikan löytämisessä. Meilläkin oli, vaikka olimme paikassa syyskuun lopun sadepäivänä.

Lue loppuun

Krimmlin vesiputoukset

Vesiputoukset ovat Euroopan korkeimmat. Putouksia on kolme perättäistä, joista kukin on noin sadan metrin mittainen ja niiden kokonaispituus on 380 metriä. Niiden vierellä kiemurtelee ylös noin neljän kilometrin helposti kuljettava kävelytie. Kuulosti etukäteen niin helpolta, että lähdimme ilman muuta matkaan. Noin 400 000 muutakin vierailijaa käy siellä joka vuosi, ja putouksille vievälle polulle on pieni pääsymaksu. Se varmaan mahdollistaa sekä reitin että näköalatasanteiden riittävän kunnossapidon.

Krimmlin putouksille on helppo ajaa autolla. Majapaikkamme oli Uttendorfissa, (Appartement Pension Bäckenhäusl FERIENWOHNUNGEN Chalets Hütten) eli meillä oli noin tunnin matka. Krimmlin kylän lähellä on useita parkkipaikkoja, joista P4 on putousta lähinnä. Niin suosittu paikka oli syyskuun lopussakin vielä, että löysimme siltä enää yhden vapaan parkkipaikan, mutta hyvä, eihän meidän auto enempää tarvitse, vaikka pyörät ovat koko ajan auton perässä.

Lue loppuun

Mondsee ja Traunsee – Itävallan järviä pyöräillen

Mondsee, Traunsee ja Attersee ovat pieniä järviä, joiden rantanäkymät ovat ehdottomasti nauttimisen arvoisia. Itävallassa Alppien maisemien lisäksi iloa ja viehätystä lisäävätkin juuri kauniit järvet, joita vuoret reunustavat. Järviä ja niiden rannoilla sijaitsevia kyliä ja kaupunkeja voi kierrellä myös pyöräillen. Tätä kokeilimme matkallamme, ja hyvät kokemukset jäivät päällimmäisiksi.

Valitsimme majapaikaksemme ylihalvan Rosslwirt Motelin Strass am Attergausta ja teimme retkemme sieltä. 24€ yöstä (syyskuussa 2021) ei todellakaan ole mikään hinta näillä seuduin. Yöt siellä, päivät retkillä, ihan hyvä ratkaisu.

Lue loppuun

Salzburg ja Hellbrunn

Salzburg on tuttu nimi musiikkia harrastaville. Mozart on näkyvin nimi, koska Salzburg oli Mozartin syntymäkaupunki, eli Mozartin kuulia on joka ikkunassa. Salzburgin turismille myös Sound of Music eli von Trappien tarina on iso vetonaula, jopa tämän kaupungin suuren pojan Wolfgang Amadeus Mozartin veroinen. Viihtyisä käyntikohde Salzburg on muutenkin, on katuja, toreja, linnoja, kirkkoja ja aivan huikeat näkymät Hohensalzburgin linnasta ja sen terasseilta. Sound of Musicin ystäville myös Salzburgin lähellä oleva Hellbrunnin linna tarjoaa pienen nostalgisen muiston musikaalista. ”I am sixteen, going on seventeen” – muistatko tämän?

Lue loppuun

Tonavan rannat pyöräillen

Halusimme maistiaiset Tonavan rannoilla pyöräilystä ja saimme sellaiset herkut, että näihin varmasti palataan. Ensimmäinen nautiskeluhetkemme oli auringonlaskussa Itävallassa Linzin lähellä Au an der Donaun ja Mitterkirchenin välillä. Toisen etsimme paluumatkallemme Erlaun ja Passaun välille, eli jo Saksan puolelle. Ihanat kokemukset!

Lue loppuun

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Baumwipfelpfad on erilainen ja erikoinen puusta rakennettu näkötorni metsän keskellä ja mäen päällä. Niissä tuotetaan elämyksiä luonnossa, erityisesti metsissä, ja järjestetään tämä kaikki niin, että elämyksiin pääsee esteettömästi, pyörätuoleilla, kävellen ja  lastenvaunuja työntäen. Elämyksiin kuuluu puinen rakennelma korkealla, niin että sieltä voi katsella metsää ja muuta ympäröivää luontoa. Puisen, rakennetun polun varrella on levähdyspaikkoja ja mukavaa tekemistä erityisesti perheille. Samalla jaetaan tietoa metsästä, luonnosta ja metsäteollisuuden merkityksestä. Paikoille järjestetään opastettuja teemaretkiä ja tapahtumia, jopa konsertteja tai häitä. Näitä Baumwipfelpfadeja on useita Saksassa, Itävallassa, Slovakiassa ja Tsekissä.

Kävimme ensimmäisen kerran tällaisessa Schwarzwaldissa kaksi vuotta sitten ja tällä matkalla kahdessa, eli Tsekissä Lipnossa ja Itävallassa Salzkammergutissa. Näiden lisäksi bongasimme Itävallasta Klagenfurtin läheltä Pyramidenkogel-näkötornin, joka myös on puusta rakennettu, vaikka ei Baumwipfelpfad olekaan. Kiipeily näissä on hieno juttu. Baumwipfelpfadit ovat yleensä myös niin esteettömiä, että niissä näkee myös lapsiperheitä rattaineen kiipeämässä puiden latvojen yläpuolelle maisemia ihailemaan.

Lue loppuun

Karlovy Vary

Karlovy Vary on kylpyläkaupunki Tšekin länsiosassa. Kuumat lähteet, näkötorni, hieno Pietarin ja Paavalin ortodoksinen kirkko ja tietysti aivan mahtavat katunäkymät komeine rakennuksineen tekevät siitä suositun ja syystä. Kaupungissa on noin 50 000 asukasta, eli ei ole mikään suurkaupunki, vaan mukava käveltävä ja myös suosittu päiväretkikohde Prahasta.

Lue loppuun

Berchtesgaden – Hitlerin Kotkanpesä

Berchtesgadenin kansallispuiston tunnetuin nähtävyys on Kehlsteinhaus eli Hitlerin Kotkanpesä.

Saapuminen Kehlsteinhausille

Omalla autolla voi ajaa Obersalzbergin parkkipaikalle, josta lähtee bussikuljetus vuorelle puolen tunnin välein. Näin me teimme. Ylös tullessa on hyvä käydä varaamassa paluuaika, jos ei halua käyttää ennakkoon automaattisesti varattua kahden tunnin aikaa ylhäällä. Emme huomanneet tätä, vaan pyrimme paluubussiin jo aikaisemmin. Sekin onnistui, mutta jouduimme odottamaan ensin, täyttyivätkö bussit niistä matkustajista, joille se oli varattu. Onneksi muutama jäi tulematta.

Berchtesgadenin rautatieasemalta voi matkustaa myös linjalla 838 Obersalzbergiin ylös menevien bussien lähtöpaikalle.

Bussit vievät turistit 6,5 kilometrin pituisen matkan ylös. Serpentiinitie ja jyrkkä nousu ovat hyvässä kunnossa, samoin bussien jouset ja jarrut, mutta siitä huolimatta meno tuntuu hurjalta. Jos jyrkänteiden yli katsominen pelottaa, silmät kiinni tai katse muualle. Itse katsoin jyrkistäkin jyrkimpiä paikkoja ja yritin vauhdissa ottaa kuvia muistoksi.

Lue loppuun