Mitä sinä tuot kotiin tuliaisiksi? Meidän lapsemme ja lastenlapsemme rohmuavat heti tuomamme viinit, suklaat, keksit, hillot, musiikkituliaiset ja kodin tavarat. Näistä meille on kehittynyt Saksasta muutama hyvä kohde, koska automatkamme päättyy useimmiten Travemündeen.
Kodin tavaroita
Näistä ykkösemme on Villeroy&Bochin oma tehtaan myymälä Mettlachissa. Meidän oma vitriinimme on täynnä sieltä edullisesti ostettuja tavaroita ja lastemme perheissä myös. Välillä olemme tehneet aivan uskomattomia löytöjä. Jos itselle mieleinen muki maksaa Suomessa jopa pari kymppiä ja sellainen on hyllyssä kolmella eurolla, niitä lähtee mukaan niin paljon kuin autoon mahtuu. Eikä näitä ole ostettu pelkästään halvan hinnan takia tai matkamuistoiksi vaan ihan tarpeeseen ja aktiivikäyttöön.




Viinit
Emme ole mitenkään viinien asiantuntijoita, mutta Espanjasta, Ranskasta ja Saksasta tullessamme paikallisia viinejä saa ihan tavallisista ruokakaupoista ja Suomen hintoihin verrattuna varsin edullisesti. Nämä viinit ovat aina kelvanneet ensimmäisinä tuliaispöydältämme, vaikka välillä ostamme jotain ylihalpoja valkoviinejä ajatellen niitä enemmän ruoanlaittoon kuin juotaviksi.
Suklaat ja keksit
Yksi perheenjäsenemme haluaa niin paljon Baci-suklaata kuin löytyy, koska sitä ei saa Suomesta kuin yhdestä turkulaisesta liikkeestä ja aika korkeaan hintaan. Tänä vuonna löysimme italialaista suklaata matkallamme Sloveniasta ja Itävallasta EuroSpar-kaupoista.

Ehdottomia suosikkeja ovat kuitenkin Lindtin suklaat. Milkakin kelpaa. Saksasta löysimme Lindtin omista myymälöistä ja Bahlsenin myymälöistä. Kilohinta oli noin 16€, eli reilusti vähemmän kuin Suomen kaupoissa, joissa hinta on kolmenkympin paikkeilla.

Bahlsenin outlet-myymälät myyvät Lindtin tuotteiden lisäksi Leibnizin tuotteita, eli meille erityisesti suklaakeksejä, joita lastenlapsemme ovat vuosia odottaneet saavansa, kun tulemme kotiin. Keksipaketit maksavat siellä noin euron ja alle. Tänä vuonna teimme varsinaisen löydön. Tulimme kotiin juuri yhden lapsenlapsemme viisivuotissynttäreiden päivänä. Mikä olisi sopinut tämänsyksyiseen tilanteeseen paremmin kuin ämpärillinen yksittäin paperiin käärittyjä suklaakeksejä? Maksoi kympin.
Bahlsenin myymälöitä on useassakin paikassa Saksassa.

Lyypekissä on myymälä tässä:

Täältä löydät lisää tietoa myymälöistä ja valikoimista:
Schwartaun hilloja
Lastemme suosikkeja ovat jo kolmekymmentä vuotta olleet Schwartaun hillot ja niitä olemme ostaneet Saksasta, kun niitä ei enää Suomessa myydä ollenkaan. Hinta ei ole paha, reilut kaksi euroa per purkki.


Mutta eipä tarvitse maksaa edes sitä kahta euroa, kun käy hakemassa Bad Schwartausta Schwartaun omasta myymälästä. Weniger Zucker -vaihtoehto maksoi siellä 0,70€/purkki ja niinpä sitä tultiin ulos ostoskärry täynnä.


Täällä lisää tietoa:
Lasten perheet veivät niin paljon mukanaan kuin kerralla jaksoivat kantaa. Loput viedään sitten talven mittaan. Kuvasta muuten näkyy, että viinipullot hupenivat jo ennen kuin ehdin ottaa kuvan tuliaisista. Eikä sitä suklaapatukkaämpäriäkään ole enää kuvanottohetkellä.

Muita tuliaisia ja ostoksia itsellekin haemme ennen laivaan menemistä usein kolmesta paikasta.
Designer Outlet Soltau on erityisesti vaatteiden ja kodin tarvikkeitten ostopaikka. Paistinpannuja, Gerry Weberin farkkuja ja Steiffin nallenkuvilla koristeltuja lastenvaatteita on löytynyt.
Cittimarket ennen Lyypekkiä Moislingissa on helppo paikka viettää aikaa ennen laivan lähtöä.
LUV-ostoskeskus on lähimpänä Skandinavienkajta ja Travemündeä. Ostoskeskus on monipuolinen, on kaikkea ruokakaupoista IKEAan.




Musiikkituliaiset
Ei ole ollenkaan harvinaista, että Thomannin myymälä Treppendorfissa osuu reitille. Eikä ole ollenkaan harvinaista, että sieltä löytyy myös tarpeellista tavaraa itselle ja mahdollisesti tuliaisia muillekin. Thomannilta voi toki tilata verkostakin, mutta vierailemalla myymälässä voi keksiä jotain niin vastustamatonta, että se mahtuu auton konttiin. Kuten esimerkiksi uuden värinen kitara tai ukulele viisivuotiaalle synttärilahjaksi. Tällä viimeisimmällä matkalla huvitti jopa se, että maskista huolimatta Juha tunnistettiin kanta-asiakkaaksi, joka sai kaikki valitsemansa ostokset alennusprosentilla. Eli muusikkopoikiemme tilaamat tuliaiset tulivat edullisesti.









Viisivuotias sai syntymäpäivälahjan ja sanoi heti: ”Taata, tää pitää virittää ensin!” Lapset ovat ennenkin näitä tuliaisia saaneet ja olleet innoissaan.



Joko seuraat meidän Ailajajuha sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon erityisesti automatkoistamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa. Vuosien 2020 ja 2021 kirjoitukset ovat keskittyneet olosuhteiden pakosta lähinnä pyöräilyyn ja patikointiin Suomessa pääkaupunkiseudulla, mutta syys-lokakuussa teimme jo automatkan Eurooppaan ja siitä tuli tekstejä paljon
Meidän tulee todella harvoin ostettua tuliaisia muille. Itsellemmekään ei ihan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta osteta ikinä mitään tavaraa, vaan esim. kahvia, teetä jne. Samoin, jos joskus tuliaisia muille ostamme, on ne samankaltaisia tuotteita.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentistasi! Meidän tuliaisten ostamisen tarve on eniten se, että 11 lastenlasta tulevat saman tien käymään, kun palaamme matkalta, ja jokainen valitsee mitä suklaata, karkkia ja hilloa tarvitsee. Usein tapaamme heidät kaikki jo kotiintulopäivänä. Jotkut vaatetuliaiset ovat olleet eniten pienimmille ja siksi, että joitain merkkivaatteita saa tietyistä paikoista halvalla ja hyvillä valikoimilla. Edulliset kodintavarat tulivat tarpeeseen, kun lapsemme olivat perustamassa kotejaan, nyt ei enää tarvita eikä tuoda. Enemmän rakastavat niitä viinipulloja. Nuo musiikkituliaiset ja ostokset ovat asia, joita musiikinopettajamies ei voi vastustaa, vaikka kotona roikkuu seinillä jo yli 20 kitaraa. Minä yritän siinä vieressä vain ymmärtää.
TykkääTykkää