Lux Helsinki hajoitettiin tänä vuonna ympäri Helsinkiä tungosten välttämiseksi. Kiertelimme katselemassa. Ei ollut ruuhkia. Eikä juuri näkemistäkään. Miksi näin?

”Ajatus vaaleanpunaisesta maailmasta – sellaisesta, jossa kaikki voivat mennä kaikkialle, harmaisiin ja jylhiinkin paikkoihin” – näin kuvaa Lux Helsinki Ainu Palmun Pink Caravan -teosta, joka ruuhkien pelossa oli siirretty Talvipuutarhasta Suvilahteen. Tältä se näytti siellä.

Olihan tämä vaaleanpunainen maailma ihan kivaa katsottavaa tässäkin ympäristössä, mutta siirtämistä pois Talvipuutarhan viehättävän kauniista ympäristöstä emme ymmärtäneet ollenkaan. Liukastelimme paikalle hiekoittamatonta kevyen liikenteen väylää ruuhkaisen Sörnäisten rantatien liikenteen metelissä ja katselimme valojen vaihtumista rakennuksen seinissä ja piipuissa varoen autoja ja jopa busseja, jotka kääntyivät sieltä alueelle. Jos tällainen taideteos on esillä, luulisi, että edes tällainen parkkipaikkaliikenne voitaisiin siksi ajaksi kieltää. Häiritsi taidenautintoa huomattavasti.

Alueen polkujen harjaajat taisivat kuulua teokseen. Tuli kyllä mieleen, että jospa heillä olikin heijastinten sijasta loistevalot autojen takia.

Etsimme lähiympäristöstä muita valoja. Kalasataman tornitalot tarjosivat jotain.

Parkkipaikan toisella puolella oli myös tällainen Italian kulttuuri-instituutin kanssa yhteistyössä syntynyt teos: ”Falin Mynd on audiovisuaalinen installaatio, joka muuntaa erilaisten datalähteiden tulkinnan Helsingin tunnetilasta liikkuvaksi kuvaksi ja äänimaisemaksi. Videoscreenillä nähtävä abstrakti digitaalinen maisema muotoutuu kaupunkilaisten ja vierailijoiden twiiteistä, hashtageista ja Helsinkiin liittyvistä uutisista reaalilajassa.” Jaa-a. Katselimme hetken ja totesimme, että näyttää ihan siltä, että joku ravistelee villamattoa ja joku muu videoi sitä mattoa samalla.

Liukastelimme sitten takaisin Teurastamon alueelle, minne olimme jättäneet auton parkkiin. Nämä valot eivät kuuluneet Lux Helsinkiin.

Seuraava etappi oli Arabian tehtaan seinässä oleva Ainu Palmun lintu.

”Teoksessa Toivo värisee kaksi kuvaa toistensa päällä, vuorotellen. Lintu on oma kuvansa ja oma varjonsa.

Minä olen kyyhkynen
Olen jalo ja rakastan
Tuon rauhan viestin
Olen tyylikäs ja tyyni
Juhlapäivänä minä ja muut kyyhkyset lehahdamme kirkkaana pilvenä suoraan taivaalle

Vai olenko pulu
Harmaa, kujerran, hönötän
Jään kaupunkikotkan ruuaksi, kasa höyheniä kivellä
Selviän langanpätkistä jaloissa, ontuvana
En lennä ikkunalaseihin, ne ovat vain heijastuksia taivaasta. Tiedän
Teen pesän valomainoksen A.n sisään
Yhdessä noustaan terävästi siiville kun koira tulee, lapsia väistetään laiskemmin”

Taas piti nauttia taiteesta parkkipaikkaa etsivien autojen seasta. Emme nauttineet kauan. Ja tehtaan seinä oli aika epäselvä tausta linnun kuvan ja varjon erottumiseksi. Eivätkä ikkunat ja teksti sitä ainakaan auttaneet.

Tiesimme itse, mistä löydämme valotaidetta. Ajoimme vähän eteenpäin, parkkeerasimme Tekniikan museon tyhjälle parkkipaikalle ja kävelimme valaistulle Vanhankaupungin koskelle. (Ei Lux Helsinki tarjontaa.)

Parkkipaikan vieressä oli muutakin kaunista nähtävää. Kunhan vain katsoi.

Ja sitten seuraava etappi. Ala-Malmin torilla oli luvassa tällainen Teemu Määttäsen teos: ”Intian valtameri, Atlantti, Välimeri, Itämeri. Noisescape-teoksessa aaltoilevien kuvien massa kohtaa aaltoilevan pinnan ja käsin piirretty viiva ohjelmoidun tietokonegrafiikan.”

Värit vaihtuivat ja aaltoilivat. Täällä oli joitain muitakin katsojia, mutta kuvien ottamiseen ei täälläkään tarvinnut jonottaa.

Ihan kiva kymmenen minuutin mittainen pysähdys ja matka jatkui. Mitähän Kanneltalon pihalla oikein on, kun tällaista luvataan: ”Car Show on eräänlainen autojen hautausmaa. Suhteemme autoihin muuttuu koko ajan: ekologisen ajattelun ja kaupunkikulttuurin muutoksen myötä autot ovat muuttuneet ylellisyyden symboleista mielipiteitä jakaviksi esineiksi. Autot merkitsevät yhtä lailla ilmansaasteita ja keuhkosairauksia kuin avoimen maantien vapautta. Muuntamalla autot valoteoksiksi, Roininen manaa esiin mekaanisia aaveita. Nämä autot ovat hylättyjä, menetettyjä objekteja toiselta aikakaudelta.”

Emme kovin vaikuttuneita tällaisestakaan valotaiteesta olleet. Muutama väärin parkkeerattu auto, joista oli rekisterikilvet viety ja laitettu värillinen lamppu sisälle.

Kanneltalon sisäänkäynnin maalauksin koristellut seinät tulivat kuvatuiksi, mutta eivät nämäkään mitään Lux Helsingin tarjontaa olleet.

Taaskin tiesimme, että läheltä löytyy kauniita valoja. Ajoimme Kannelmäen kirkolle. Kirkolla on monena vuonna ollut esillä ikkunassa yksi Helsingin kauneimmista seimistä.

Kannattiko kierrellä katsomassa Lux Helsingin hajallaan olevia valoteoksia?

Ei. Ne olivat aika mitäänsanomattomia ja hankalissa paikoissa. Pinkki maailma oli näyttävä, mutta aivan väärässä paikassa. Ala-Malmin torilla aaltoileva meri oli kaunis ja kiva, mutta kun Malmilla on vain se yksi kaunis teos, eipä sen yhden takia juurikaan kannata sinne erikseen lähteä. Ilahduttaa varmaan Malmin asukkaita. Kannelmäen autot olivat aika naurettava kokoelma. Emme kutsuisi niitä osaksi Helsingin valotaidefestivaalia.

Anteeksi, että olemme näin kriittisiä tänään. Tunsimme vain palelleemme turhaan tänä iltana. Ja vähän ihmettelimme tämänvuotista Lux Helsinkiä. Ymmärrämme koronarajoitteet, mutta eivät ne kaikkea selitä.

Aikaisempien vuosien valotaideteoksissa on ollut näyttävämpiä osia. Muistuu mieleen esimerkiksi parin vuoden takainen aivan loistava valoshow Kansallismuseon sisäpihalla. Olihan siellä tungosta, mutta kai sen yleisöjärjestelyn olisi pystynyt vastaavassa paikassa organisoimaan.

Rajoitusten takia haluttiin välttää myös reitinomaista tarjontaa. Hajallaan yksittäin olevat teokset olivat aivan liian hajallaan.

Kokemukset ulkomailta ovat olleet aivan eri luokkaa. Ranskassa olemme nähneet kaksi aivan huikean hienoa valaistua kirkkoa, joiden julkisivussa valot ovat leikkineet tarkasti muotoja seuraten.

Berliinin Festival of Lights on myös ollut aivan huikea kokemus. Sielläkin on ollut paljon erilaisia valotaideteoksia hajallaan, mutta kuitenkin järkevän kävelymatkan päässä. Ja kaikkea on ollut niin paljon, että emme me niitä ole yhdessä illassa kävelleet.

Espanjassa joulunajan valot ovat tosi näyttäviä. Nämä kuvat ovat Malagasta ja Puente Genilistä. Malagasta sain juuri eilen ystäväni Tarjan ottaman värikkään kuvan Calle Larioksen joulunajan valoista.

Oma kuvani parin vuoden takaa näyttää enemmän valojen räikeitä värejä niiden palaessa.

Tietysti nämä kaikki ovat myös makuasioita. Jokaisella on omat mieltymyksensä. Lux Helsinki on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän pyrkinyt taideteoksillaan luomaan myös syvällisempää ajattelua ja yhteyttä tunteisiin, psykologiaan ja yhteiskuntaan. Ehkä me emme vain ymmärrä, kun haluamme keskittyä yksinomaan taiteen visuaaliseen puoleen tai ainakin asettaa sen etusijalle. Ja ehkä pimeät ja kylmät olosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset analyyttisempään ajatteluun.

Meidän iltamme päättyi taas oman pihan näkymiin. Kaivelimme esille viime talven kuvat ja mietimme, alkaisimmeko taas ahkerammin tuottaa ihan omaa valotaidetta. Jos tälle meidän projektillemme haluaa antaa jotain syvällisempää merkitystä, nähtäköön se kahden lämpimään ja aurinkoon kaipaavan ihmisen korvaavaksi toiminnaksi, joka auttaa pakkasen, lumen ja jään kestämistä tai jopa siitä iloitsemista.

Se ensimmäisen illan teksti, jossa kuvasimme keskustan ja Stadionin valoja, löytyy täältä. Käy lukemassa, sielläkin on vinkkejä siitä, mitä muita valoja löytyy kuin vain ne Lux Helsinki -festivaalin tarjoamat:

LUX HELSINKI – kiva iltakävely