Avainsana-arkisto: Helsinki pyöräreitti

Töölön rantoja pyöräillen

Pieni pätkä Meilahdesta Lapinlahteen on turistien suosiossa. Sibelius-monumentti, Kesäranta, Cafe Regatta, Merimelojien maja, Rajasaari, Soutustadion, Hietaniemen hautausmaa, Hietaniemen uimaranta ja lopuksi vielä Lapinlahden sairaalan uusi ilme kiinnostavat kovasti. Ja kun pyöräilimme siellä, se sisälsi paljon enemmän kuin etukäteen kuvittelimme. Tarkka rantojen kiertely toi mukaan kiehtovia maisemia ja yksityiskohtia. Poikkesimme siis pyöräreitiltä rannan suuntaan aina kun voimme ja se oli hauskaa. Eikä yksi päivä ihan edes riittänyt meille, tulimme heti uudelleen.

Meilahti

Saavuimme Meilahteen Seurasaaren suunnasta ja pysähdyimme Mäntymäen portille ja aitojen viereen. Itse presidentin asuntoa ei täältä näy, on vain hauska kuvitella.

Seuraavaksi pysähdyimme Humallahden kallioille katselemaan hienoja näkymiä merelle. Kivikasa on pronssikautinen hautaröykkiö, jonka vieressä olevassa kyltissä kerrotaan röykkiön alta löydetyn ihmisen luita. Sininen voimajohdon torni on osa Antin askeleita, eli Antti Nurmesniemen suunnittelemaa Seurasaarenselän ylittävää voimajohtoa.

Näiden Humallahden kallioiden alapuolelle rantaan oli suunnitteilla pyörätie. Minun on vaikea ymmärtää, miten värikkäisiin asuihin pukeutuneet pyöräilijät tämän maiseman pilaisivat, niin kuin jonkun valituksen perusteluissa väitettiin.

Pyörätieltä laskeuduimme uteliaina alemmas rantaan ja olimme pääministerin asunnon Kesärannan portin takana.

Kesärannan piha

Merikannontie

Kesärannan pihan jälkeen tulimme Töölön säveltäjäalueelle eli Merikannontielle, jossa rannassa on erikseen väylä jalankulkijoille ja ylempänä kadun varressa pyöräilijöille. Pyöräilijöiden olen harvoin nähnyt eksyvän soratielle, mutta Sibelius-monumentin lähellä pyörätiellä on todella usein turisteja väisteltäväksi. Merikannontiestä ei kerrota, onko tie nimetty Oskar vai Aarre Merikannon mukaan. Vai molempien?

Vain Sibeliukselle on oma monumenttinsa. Täällä kaikki aasialaiset turistit haluavat ottaa selfien. Suomalaisten olen nähnyt kurkistelevan Eila Hiltusen putkiin.

Rajasaari

Rajasaareen johtava tie ei houkutellut yhtään, taas yksi rakennustyömaa, mutta ajattelimme, että saari olisi kiva katsastaa. Mukavia näkymiä olikin jo heti sataman rannasta. Taas yksi näkökulma Seurasaarenselälle, Kesärannan aidatulle laiturille ja Antin askeleisiin.

Piti hetki etsiä, miten Rajasaaren rannoille pääsee, kun alue näytti niin aidatulta, mutta sitten keksimme, että aidassa oli portti koira-aitaukseen. Koira-aitaukseen? Siis mitä? Pitääkö täällä ulkoilla koirien kanssa? Päätin uskaltaa. Juha ei uskaltanut jättää pyöriä vartioimatta, joten lähdin yksin. Hetken päästä sain Juhalta tekstarin: ”Kaksi koiraa tuli juuri perääsi.” Huh. Olenko kertonut, että olen ikäni pelännyt koiria?

Ranta oli kuitenkin hyvin houkutteleva.

Rajasaaren rantapolku

Täältä näkyivät hyvin myös suojellut ja suositut Humallahden kalliot Meilahden sairaalan edessä.

Ja sitten keksin kiivetä kalliolle, josta oli lisää kivoja näkymiä Meilahden suuntaan. Meilahden sairaalan lisäksi vanha ja uusi lastensairaala ja Kesärannan hauskat tornit ja parvekkeet.

Kävelin Rajasaaren kärkeen ja rantakallioilta avautui näkymiä lisää. Näinkö lähelle Suomessa pääsee sekä presidentin että pääministerin asuntoja? On Suomi varmaan kovin turvallinen ja tasa-arvoinen maa.

Rajasaaren rannoille tuli Juha mukaan toisella retkellämme ja sanoi, että ilman muuta kannatti lukita pyörät hetkeksi ja jättää parkkiin. Oli lisää kiviä, lisää näkymiä Antin askeleisiin ja ensimmäisiä syksyn merkkejä. Sinänsä kauniita, mutta ajatus oli haikea. Varpusetkin tulivat lähelle. Istuimme tovin penkillä saaren kärjessä ja katselimme Kesärannan puutarhaan.

Cafe Regatta

Melkein vastapäätä Sibelius-puistoa on Cafe Regatta. Oiva paikka pysähtymiseen ja kahvihetkeen. Aika harvoin pysähdymme missään kahvilassa, koska kannamme mukana omia eväitä, mutta tämä houkutteli hetkeksi istahtamaan kahvin ja jäätelön ääreen.

Soutustadion

Cafe Regatan lähellä on Soutustadion. Se rakennettiin Suomen olympialaisiin vuotta 1952 varten, mutta osoittautui silloin vähän liian tuuliseksi, eikä kaikkia kilpailuja voitukaan järjestää siellä. Myöhemmin sitä on käytetty muuhunkin, olemme ainakin itse olleet siellä yhteislaulutilaisuudessa. Ei se mikään ihme ole, osaamme paljon paremmin laulaa kuin soutaa.

Soutustadionin vieressä on neljäs säveltäjänimi, eli Toivo Kuulan puisto. Tämä kuva on otettu Hietaniemen rannan kärjestä.

Samalla kohdalla Merikannontien toisella puolella on Kesäkatu moderneine asuintaloineen. Kuka vielä muistaa Kesäkadun Ylen studioiden sijaintipaikkana? Isopaja valmistui Pasilaan 90-luvulla, joten on siitä jo aikaa.

Kesäkatu

Merikannontien päässä Hietalahden tennishallien vieressä on Helsingin jäätelötehtaan kioski. Merikadulla tehtaan kioskiin on aina jono, tänne ei koskaan. Muutaman kerran työmatkoilla pysähdyin hetkeksi. Nyt pysähdyimme mekin.

Siirryimme viereisten tenniskenttien viereen nauttimaan yhteisen kahden pallon jäätelömme. Turvavälit oli helppo pitää. Iso yllätys oli, että kaksi palloa oli noin puoli litraa jätskiä.

Hietaniemen ranta

Hietaniemen ranta on Helsingin tunnetuin ja suosituin uimaranta. Se oli tungokseen asti täynnä nytkin. Ikävä kyllä. Ei tuonne olisi oikein voinut mennä turvavälejä rikkomatta.

Hiekkarannantien toisella puolella on laaja Hietaniemen hautausmaa-alue, jossa on niin paljon nähtävää, että tulemme vielä joskus toistekin. Normaalin luterilaisen hautausmaan ja sen muistomerkkien lisäksi alueella on esimerkiksi sankarihautausmaa, juutalainen hautausmaa ja kaksi ortodoksista hautausmaata sekä alue muslimeille.

Hiekkarannan parkkipaikan takana on pieni saari (tai niemi), jolla on outo nimi: Ourit. Tällä niemellä olevan Antin askeleen Helsingin Energia aina joskus valaisee. Täältä sen näkeekin läheltä. Ja kaukaa.

Sitten jatkoimme Hietarannan ihanaa pyörätietä. Tämä on paikka, jossa ilman muuta pysähdyn joka kerta, kun tästä ajan. Näkymä on vastustamaton. Varsinkin auringon laskiessa.

Hietaniemen jälkeen käännyimme Lapinlahden sairaalan suuntaan. Engelin suunnittelema Lapinlahden sairaala valmistui keisarillisesta käskystä vuonna 1841 Suomen ensimmäiseksi psykiatrian sairaalaksi. Täällä on ollut hoidossa mm. Aleksis Kivi 1871–72 kroonisen melankolian vuoksi. Lapinlahden sairaalan uusi käyttö on ollut paljon esillä viime vuosina, mutta tämänhetkinen tilanne yllätti meidät kokonaan. Hyönteishotelli, Roskasta taiteeksi -näyttely, taidetta, hävikkiruokaravintola ja ehkä emme kaikkea nähneetkään.

Täällä Venetsia-talossa toimii yleinen sauna ja näytti olevan kahvilakin. Taustalla on Hietalahdenrannan pyöräilytie.

Näissä maisemissa kaivoimme eväät esille ja katselimme merelle. Juha alkoi olla sitä mieltä, että olin jo ottanut liiankin monta kuvaa sinisistä Antin askelista. Minusta ne vain olivat aika hauska juttu merellisessä maisemassa koko Seurasaarenselällä.

Itse asiassa jopa tuijotimme. Mikä tämä on? Ainakin tämä näytti uskomattoman taitavalta temppuilulta.

Lapinlahden sairaalan alue oli siisti, kaunis ja myös hyvin hoidettuja istutuksia oli paljon.

Tulemme varmasti uudelleen. Jo hävikkikasvien myymälän valikoima houkutteli. Harmi, että pyörällä liikkuessa ei oikein voinut ajatella ottavansa mitään mukaan. Patinapuoti ja kirppari ovat myös tutustumisen arvoisia samoin kuin esillä oleva taide. Ne tukevat Lapinlahden Lähteen toimintaa. Avainasia on edistää mielenterveyttä ja siihen liittyvää toimintaa ja palveluja.

Juttelimme pitkään kierrätyksestä pihalla olleen nuoren miehen kanssa, joka hoiteli tätä kierrätystaideprojektia. Hän kehotti meitä jättämään maatumattomat roskamme tähän ja tarjosi rautalankaa kiinnitykseen, mutta meillä ei ollut mitään. Hauska juttu ja antoisa keskustelu. Juttelimme myös Itämerestä, olihan Itämeri-päivä.

Lapinniemi ja Lapinlahden sairaala ympäristöineen oli meille ihan uusi tuttavuus ja päätimme jatkaa ennen tutkimattomille reiteille, eli lähdimme ennen Länsiväylän alitusta oikealle pientä pyörätietä.

Mikä tämä on? Mitä tässä tapahtuu? Altaassa näkyi pieniä kaloja. Kalankasvatusta?

Tarkistin kartasta, minkä nimisillä niemillä tässä olimme. Morsian ja Sulhanen. Iso Pässi ja Pikku Pässi jäivät aikanaan Länsiväylän pengerrysten alle samoin kuin Morsiamen niemestä osa, mutta Sulhanen säästyi. Länsiväylän metelistä piittaamattomille täällä on jopa nuotiopaikka ja penkkejä luonnosta nautiskeluun. Tai ainakin maisemasta.

Alitimme sillan ja Tulimme Ruoholahden puolelle.

Ja ohoh! Mitä tämä taide sitten on? Näin jalustasta, että teoksen nimi oli ”Liian painavat vieraat”. Voiko tässä enää itseään tervetulleeksi tuntea?

Jatkoimme Lauttasaaren sillan yli Lauttasaaren rannoille. Kirjoitan niistä myöhemmin lisää. Käy tykkäämässä meidän Facebook sivullamme Ailajajuha, niin olet kuulolla. Jatkoa seuraa Helsingin aurinkoisista rannoista ja muustakin.

Talista Tilkkaan – pyöräilyä Helsingin rannoilla

Helsingin rannat tarjoavat paljon nähtävää ja hyviä pyöräreittejä. Aloitimme tänään tutustumisen Helsingin rantareitteihin ja rantoihin pyöräilemällä Talista Mätäojan sillalta Tilkantorille. Matkalle jäivät Talin rannat, Munkinpuisto, Tarvo, Munkkiniemen ranta, Kalastajatorppa, Munkkiniemen kartanon puisto, Tamminiemi ja Pikku-Huopalahden rantapuisto.

Tali

Suunnistimme aloittamaan Mätäojan sillalta Talista. Pyöräily tänne Pakilasta sisälsi jonkin verran sekoilua, mutta näimme samalla vähän Vermoa ja Pitäjänmäkeä ja totesimme, että Kehä ykkösen rinnalla kulkee hyväkuntoinen pyörätie. Nopea ja tasainen, jos ei liikenteen melu vieressä haittaa.

Mätäojan silta on siinä kohdassa, jossa Mätäoja laskee mereen.

Tali sisälsi meille sekä uuden tuttavuuden että vanhan muiston.

Tämä veistos Olen itä olen länsi oli se uusi tuttavuus. Kullattu kotka on kiinnitetty siivestään pylvääseen.

Veistoksen katsominen sai vain ymmälle, mutta löysin taiteilijan oman kuvauksen sen symboliikasta:

Taiteilija Pekka Jylhä (s. 1955) itse kuvailee teostaan seuraavasti: ”Ympäristötaideteos on syntynyt ja on kehittynyt sen tilanteen ympärille millaista on elää kahden kulttuurin rajalla. Lapsuuteni Pohjanmaalla elin itse kahden voimakkaan uskonlahkon välissä jolloin Lestijoki muodosti luonnollisen rajan. Välillä elämä tuntui kuin olisi joutunut elämään kahden erilaisen mielen kanssa. Rajavyöhyke oli toisaalta nollapiste jossa molemmat uskonnot neutralisoituvat ja elämä oli siellä vapaampaa ja iloisempaa. Aikaisempi versioni tästä teoksesta on veistos nimeltään Hyökkäys (Galleria Anhava 1992)”

Se meidän vanha muistomme sisältyy tähän kuvaan:

Tämänkin kuvan symboliikan joutuu selittämään. Muisto on vuodelta 2012, jolloin ostimme itsellemme syntymäpäivälahjaksi sähköpyörät. Oma pyöräni on jalkakäytävällä silloisen liikkeen edessä ja Juha pyöräilee ympäri Muusantoria, jolla pyöriä silloin kokeilimme ja päätimme ostaa. Tuona vuonna ei sähköpyöriä Suomessa vielä paljon ollut, ja pieni Electrobike -liike oli ensimmäinen, joka niitä myi. Olimme edelläkävijöitä. Tänä vuonna ostimme jo uudet pyörät.

Munkkiniemi ja Tarvo

Talin jälkeen rantaa pitkin ajamalla päätyy Munkinpuiston kautta Tarvoon. Tarvosta alkaa jo Espoo ja siitä on vain pieni matka Gallen Kallelan museoon Tarvaspäähän.

Munkinpuiston ja Tarvon välinen silta on juuri uusittu.

Sillan vieressä on rata, jolla voi harjoitella veden päällä pysymistä. Lainelautoja voi vuokrata sillan vierestä. Näytti aika kivalta.

Munkkiniemen ranta houkuttelee kauneudellaan jatkamaan pyöräilyä.

Pysähdyin tietysti rantaan vielä katsomaan taakseni sekä Tarvon siltaa että auringon siltaa.

Pyöräreitti ei kuitenkaan jatku Munkkiniemen suuntaan ihan näin sujuvasti. Pyöräilijä joutuu ennen rantaa nousemaan rinteeseen vähän ylemmäs. Kävelijä voi jatkaa suoraan uimarantaan.

Munkkiniemen ranta on auringonlaskussa aina ihana. Kai muutenkin.

Rannassa on vielä yksi harvinainen meren rannassa säilytetty matonpesupaikka, joka näyttää olevan vielä käytössäkin.

Meitä kyllä kiinnostaa täällä enemmän jäätelökioski, jolla on tullut tänäkin kesänä vierailtua useita kertoja. Kioskille oli nyt niin pitkä jono, että Juhakaan ei halunnut jäätelöä. Näillä kivillä sitä monet syövät ja katselevat auringonlaskun kirkastamaa merta.

Me katselimme taas taivaalle ja mietimme, miltä tuollainen lentäminen mahtaisi tuntua. Näitä näkee hyvällä säällä joka ilta useita.

Seuraava etappimme oli Kalastajatorppa ja tällä kertaa katselimme sen ympäristön rantanäkymiä.

Munkkiniemen rannan eli Ramsaynrannan pohjoispuolella on kolme puistoa.

Sigurd Steniuksen puistoon voi nousta Kärkitieltä. Se on eniten luonnontilainen ulkoilupaikka, mutta siellä on myös tämän Munkkiniemen, Haagan ja Huopalahden kehittäjän hauta ja muistomerkki.

Gert Skytten puiston näyttävin näkymä on sankarihautausmaa ja sen muistomerkki.

Kartanonpuiston laidalla on komea Munkkiniemen kartano.

Munkkiniemen rannasta on näköalat veneiden yli Tamminiemeen ja Seurasaaren sillalle.

Meilahden sillan jälkeen on vanha Meilahden kartano, joka muutama vuosi sitten oli vielä paremmin hoidettu ja avoinnakin. Helsinki on yrittänyt myydä rakennuksia ja etsinyt alueelle kehittäjää. Näyttää siltä, että ei ole vielä löytynyt.

Tamminiemi sen sijaan kukoistaa ja on museona elämää täynnä.

Tamminiemen rantatielläkin on taidetta, eli Bernard Kirschenbaumin teos Helsinki Arch.

Pikku Huopalahti

Pikku Huopalahti on kapea lahti, jonka ympäri on puisto. Sen kierto on noin 3km. Ajoimme nyt vain toisen rannan, eli Meilahden ja Ruskeasuon puoleisen rantatien kautta Haagaan.

Paciuksenkadun ja rannan tuntumassa on yksi alueen näyttävimpiä rakennuksia, eli Mac Donadsin ravintola ja pääkonttori.

Toinen Pikku Huopalahden tunnetuimmista rakennuksista näkyy myös tähän. Terassitaloa käyvät turistitkin ihmettelemässä.

Otin terassitalosta kuvan vähän lähempääkin. On se aika villi.

Joku on joskus kuvaillut Pikku Huopalahtea vähän kuin Legopalikoista rakennetuksi. Totta. Muistaakohan kukaan enää sellaista aikaa, jolloin tätä kaupunginosasta käytettiin nimeä ”Köyhien Stocka” täällä sijainneiden romuttamoiden ja romuliikkeiden takia? Parempi tämä Legokaupunki on, eikö niin?

Legopalikkakaupungilta näyttää vähän myös Tilkantori, joka on kaupunginosan keskeisin paikka.

Ranta on rauhallinen ja kaunis.

On rannalla yksi sellainenkin rakennus, joka ei näytä Legopalikoilta. Vanha Tapanilan asemarakennus on siirretty tänne ja näyttää olevan jonkinlaisessa asukaskäytössä.

Käänsimme pyörämme Tilkanpuistoon. Mielenkiintoisen näköinen rakennus taisi olla päiväkoti. Ainakin pihakalusteiden perusteella näytti siltä. Ja googlettaessani löysin sille nimenkin: Päiväkoti Tuuli.

Leikkipuisto Viiri ei sekään ollut ihan tavallinen. Leikkipuistotätien sijasta täällä odotti leikkipuistosetä.

Olivatkohan tädit sitten toimineet sisätiloissa? Kai tällainen on perinteisesti tätipuuhaksi yhdistetty?

Emme itse asu rantareiteillä, joten jatkoimme matkaa Haagan suuntaan ja kotiinpäin ylittäen Vihdintien kevyen väylän auringon jo laskiessa.

Tässä vielä kartta pyöräretkemme siitä osasta, josta kirjoitin tämän tekstin:

Oli mukavaa taas pyöräillä. Olimme joutuneet pitämään parin viikon tauon, kun kaaduin ja sain polveni verille ja käteni kantositeeseen. Ensi hotkaisulla tämän päivän kokonaisuudessaan 30km lenkki voi kuulostaa paljolta, mutta olo on sen jälkeen ihan ok. Pyöräily on kivaa. Poikkesimme samalla moikkaamaan pieniä lapsenlapsiamme ja heidän ilmeensä kertovat mainiosti, että mummin ja taatan pyöräilyharrastus saa varmaan lähivuosina seuraajia.

Munkkiniemessä on paljon paljon muutakin nähtävää kuin ranta. Kirjoitimme siitä pari viikkoa sitten oman tekstin, löytyy täältä: Munkkiniemi.

Toissapäivänä kävelimme Meilahden huvila-alueella, eli paljon muutakin kuin rantaa. Se teksti löytyy täältä: Iltakävely Meilahden huvila-alueella.

Jos retkeilymme kiinnostaa, käy tykkäämässä Facebook-sivustamme, niin olet helpommin kuulolla, kun uutta tulee: Ailajajuha.