Lauttasaaren ympäri pyöräillen rantoja pitkin – monta kaunista näkymää, lintuja ja kasveja, yllättävän paljon historiaa, paljon yksityiskohtia – näistä oli antoisa pyöräretki tehty. Emmekä olleet kuin muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Ruoholahdesta Lauttasaareen

Ruoholahden suunnasta voi ajaa Lauttasaareen Lauttasaaren siltaa pitkin. Jos ajelee sillalle Lapinniemestä Morsiamen ja Ison Pässin kautta Länsiväylän sillan alta, törmää Ruoholahden puolella kiinnostavan näköiseen, mutta yllättävään taiteeseen. Tämän sillan jälkeen tullaan Salmisaaren rantaan, jossa odottavilla patsailla on yllättävän tyly nimi tervetulotoivotukseksi: ”Liian painavat vieraat”. Kyllä varmaan, ovathan nämä Maria Dunckerin luomat kuusi kivistä patsasta aika painavia.

Salmisaaren rannasta on hieno näkymä Länsiväylän sillalle.

Kaskisaaresta Lemissaaren ja Maamonlahden sillan kautta

Lauttasaareen pyöräiltäessä kaunis reitti rantoja pitkin tulee pohjoisesta Lehtisaaren ja Kaskisaaren kautta. Tämä reitti merinäkymineen ja kauniine siltoineen on suosikkimme.

Kaskisaaren puolella on myös huoltosilta Mustasaareen, joka on Helsingin seurakuntayhtymän omistama saari, joka tarjoaa luontoa, eläimiä ja ravintolapalveluja ja on erityisesti lapsiperheitten suosiossa. Tätä huoltosiltaa pitkin sinne ei kuitenkaan pääse edes kävellen vaan ainoa yhteys on Taivallahdesta veneellä.

Tästä rannasta alkoi meidän lintubongailumme. Lauttasaari on nimittäin hyvin tunnettu linnuista ja kasveista. Täällä katselimme joutsenten ja kanadanhanhien sukeltelua, kun ne etsivät ruokaa rantakaislikon pohjasta.

Katajaharjunniemellä voi ajella pitkin läntistä rantaa. Seurasaarenselän vieressä on noin 400 metriä pitkä rantaosuus Nackapuisto. Lyhyen Luoteisväylän koukkauksen jälkeen voi taas palata ihan rantaan ja poiketa Lemissaareen. Lemissaaren vieressä lintutarkkailumme jatkui. Täällä silkkiuikkupariskunta vaelsi rantavedessä ja meriharakka hyppi kivillä.

Ennen Länsiväylän yli vievää Maamonlahden siltaa voi luoda vielä katseen Seurasaarenselän yli Meilahden ja Töölön rantojen suuntaan.

Reitin vierellä olisi ollut Kotkavuori, mutta kun olimme jo alhaalla rannassa, sinne kiipeäminen olisi ollut hankalaa. Olisi ilmeisesti pitänyt ainakin jättää pyörät jonnekin ja sitä yleensä vältämme.

Mutterikahvilasta Vattuniemeen

Lauttasaaren sillan kupeessa Ruoholahdesta tullessa vasemmalla puolella on lähes jalkakäytävällä entisen lauttasataman palvelupisteeksi rakennettu Mutterikahvila. Lauttasaareen on rakennettu silta jo 1935, mutta kahvila on paikallaan vieläkin. Ja auki.

Koirakivenniemen puiston rannasta on selkeät näkymät takaisin Helsingin keskustaa kohti eli Ruoholahteen ja Jätkäsaareen. Ruoholahdessa kanavan ylittävä silta on hyvin näkyvissä ja etelän suunnassa olevan venesataman mastot luovat aivan oman maisemansa kallioiden jälkeen.

Täällä lintubongailumme jatkui kivillä keikkuvia merimetsoja kuvaten.

Tällä puolella Lauttasaarta on venesatamia, rantataloja ja näkymät laivojen reitille. Täällä tuli heti mieleen tutkimus, jossa Lauttasaari oli nimetty onnellisten saareksi. No mikäs tällaisissa maisemissa on ollessa.

Sopivasti shoppailusta innostuneille täältä löytyy myös sitä tarjontaa. Yksi Juhan suosikeista, joku ostos on täältä tehtykin.

Vattuniemestä, Veijarivuoreen ja Lauttasaaren ulkoilupuistoon

Lauttasaaressa on merkkejä sotien aikaisesta varustelusta. Veijarivuoren puistossa on Krimin sodan aikaisia rakennelmia ja sen läntisessä osassa toisen maailmansodan ajalta oleva ilmatorjuntatykki.

Vallien päältä näkyy merelle ja Veijarivuoren rauhallisemmalle uimarannalle. Täällä on myös lapsille leikkipuisto.

Tämän rakennelman varsinaista tarkoitusta en käydessäni ihan saanut selville, mutta jokin sodanaikainen bunkkeri tämäkin on.  (Julkaistuani tekstin sain paikalliselta asukkaalta tiedon, että tuo ihmettelemäni hauskan näköinen ”bunkkeri” on Krimin sodan aikainen venäläisen ruutivaraston tuuletuskanavan suojakupu.) Seurasin kahden pikkupojan kiipeämistä bunkkerin päälle ja peffalaskua alas, enkä tippaakaan kadehtinut heidän kanssaan ulkoilemassa ollutta mummia.

Yksi ihana mummimuisto minullakin kuitenkin liittyy tähän Lauttasaaren ulkoilupuistoon. Vuonna 2016 merivesi oli niin alhaalla, että matala ranta oli niin kuiva, että Lauttasaaren edustalla olevalle Sisä Hatun saarelle pääsi kävelemään kuivin jaloin. Keräsimme mukaan kaikki silloiset lastenlapset ja vietimme siellä hauskan iltapäivän kallioilla kiipeillen. Silloin heitä oli seitsemän. Nyt olisi neljä lisää, joiden kanssa voisi retkeillä, mutta kahlaamaan meistä ei ole. Näytti kyllä muutama kahlanneen saarelle onkien kanssa tänäkin keväänä.

Tänään, eli 8.9.2022 Helsingin sanomissa oli iloinen uutinen: Sisä Hattuun on taas kävely-yhteys. Kopioin siitä kuvan:

Siinä retkipäiväämme muistellessani huomasin taas rannassa pari uudenlaista lintua. Jälkeen päin löysin toiselle nimen haahka, mutta joutsenen näköisestä jäin epävarmaksi. Millään joutsenella ei liene mustaa nokkaa? Ja onko lintu vähän liian harmaa ollakseen joutsen?

Veijarivuoressa on näkyvissä myös yksi Lauttasaaren etelärantojen ominaispiirre. Siellä on yli 400 kaupunkilaisten käytössä olevaa kesämajaa. Kaupungin vuokratonteilla olevat majat ovat yksityisomistuksessa ja vaikka ne ovat lähellä ulkoilupolkuja ja ilman aitoja, niiden pihoille ei kuitenkaan saa mennä, vaan yksityisyyttä pitää kunnioittaa.

Lauttasaaren etelärannan ulkoilupuistossa polkupyörä ei ole paras mahdollinen liikkumisväline. Pyörätie ei kulje ihan rannassa, joten rantakiville mennäkseen pitää pyörää taluttaa. Särkiniemen kohdalla on pyöräilyn kieltävät merkitkin. Kävimme kurkistamassa vähän lähempänä rantaa, mutta rannan läpi ei siis voinut ajaa.

Länsiulapanniemi

Kaarsimme siis pohjoiseen ja otimme suunnaksi Länsiulapanniemen. Sinne ajoimme Kasinonrannan uimarannan kautta. Ranta on laaja ja suosittu leikkipaikkoiheen ja ravintoloineen, jossa on isot kesäterassit.

Länsiulapanniemeen liittyy muutakin mukavaa muisteltavaa lastenlasten kanssa. Pari vuotta sitten yhdeltä puuttui pari tärkeää kasvia kasviosta eikä meillä ollut aavistustakaan, mistä niitä löytyisi. Kyselimme kavereilta, saimme vinkin Lauttasaaren rannoista ja siellähän niitä oli. Seuraavana päivänä tuotiin pojat retkelle kiviselle rannalle ottamaan kasvioon kuvat. Meillä on aikaa tehdä tällaiset pohjatyöt ja tuoda koululaiset sitten valmiille.

Myös Länsiulapanniemi on kesämajojen valtakuntaa. Siellä kesämajat ovat poliiseille ja Helsingin kaupungin palveluksessa oleville.

Me löysimme täältä rauhallisen lasten leikkipaikan, jossa oli sopiva pöytä ja penkit kahvitauollemme. Pöytäryhmän vieressä oli leikkimökki.

Myllykallio

Tässä vaiheessa suunnistimme pois rannalta, koska Myllykallio kuulosti mielenkiintoiselta korkealta paikalta. Ja niin se todella olikin. Olimme aivan yllättyneitä siitä, että keskellä kaupunkiympäristöä on tällaista.

Kalliomäellä sijaitsee nimittäin toisen maailmansodan aikainen ilmapuolustuksen tykkipatteri. Se toimi vuosina 1939–1944. Kalliolle on pystytetty vuonna 1980 Lauttasaaren ilmapuolustuksen muistomerkiksi yksi siellä vuosina 1941­–1944  käytössä olleista it-kanuunoista. Kalliomäen hyvistä näköaloista eri suuntiin kertoo myös se, että Myllykalliolla sijaitsi Krimin sodan aikana (1853‒1856) optinen lennätinasema, mutta tästä ei näy rakenteita maastossa.

Kallion päällä on useita patterin betonisia tykkiasemia sekä muita tykkipatteriin liittyviä rakenteita. Monissa jalustoissa on jäljellä vielä tykin kiinnityspultit. Koko Lauttasaaren pohjoisosa, Myllykallio mukaan lukien, on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi.

Tämän kuvan jälkeen tuskin kannattaa edes mainita, että Myllykallio on keskellä Lauttasaarta myös hieno näköalapaikka. Sieltä näkee talojen yli Lauttasaaren kirkon tornin ja kauas merelle. Ja kun kiipeää lintutorniin, näkee vielä enemmän. Ei ehkä olisi tarvinnut edes yllättyä siitä, että kukaan paikalla ollut ihminen ei puhunut suomea. Tunnistin englannin ja venäjän, eli ilmeisesti paikka on mainittu myös jossain turistioppaissa.

Kaarsimme vielä käymään läheisen Lauttasaaren kirkon pihalle, jonka edessä on sankarihautojen muistomerkki.

Lauttasaaresta Keilarannan ja Laajalahden kautta kotiin

Aluksi mainitsin, että suosikkireittimme Lauttasaareen kulkee Lehtisaaren ja Kaskisaaren kautta, mutta se ei ole koko totuus. Lauttasaaresta pohjoiseen pääsee erilaisia merellisiä reittejä ja yksi niistä kulkee Keilarannan ja Laajalahden kautta. Keilarantaa kohti ajetaan Koivusaaren metroaseman ohi ja sen jälkeen pysähdytään ihailemaan avaria merinäkymiä.

Keilarannassa pyörätie kulkee yllättäen korkeiden toimistotalojen ja rannan välissä, joka näyttää enemmänkin jalkakäytävältä.

Laajalahdenrannassa on parin viime vuoden aikana ollut hankaluuksia päästä rannan ulkoiluväylille Kehä I:n rakennustyömaan takia, mutta nyt Otaniemen rannan kautta löytämämme reitti oli täydellinen.

Maarin lintutornikin oli mukava kohde poiketa, kun kerran oli lintujen tarkkailua aloitettu. Kiipesin. Kotona tunnistin, että olin ottanut kuvan tavista.

Villa Elfvik on hieno luontotalo, jonka näyttelyssä ja kahviossa kannattaa käydä, kun se on auki. Nyt ei ollut. Istuimme hetken pihalla. Senkin lähellä on kiva luontopolku ja lintutorni, mutta emme viitsineet nyt ryhtyä lukitsemaan ja kiinnittämään pyöriä minnekään, koska se vie aina aikaa ja olimme jo kerran ennen kiertäneet luontopolun.

Lauttasaari nähty siis taas kerran. Meille kohde on mieleinen monin tavoin. Me olimme siellä jälleen kerran pyörillä, mutta pelkkä Lauttasaaren ympäri kiertäminen on noin 12 km, joten se sopii hyvin kävelylenkiksikin.

Tässä kartassa on nimettynä kohteet, joissa pysähdyimme.

Kirjoittelemme lisää kesän pyöräretkistä ja toivottavasti jostain muustakin. Voit seurata meitä Facebookissa sivullamme: Ailajajuha