Helsingistä Travemündeen leväten ja nauttien ties kuinka monetta kertaa jo kolmenkymmenen vuoden aikana. Mutta ei ihan. Nyt tuli mutkia matkaan, tai ennemminkin ylä- ja alamäkiä.
Lue loppuun
Helsingistä Travemündeen leväten ja nauttien ties kuinka monetta kertaa jo kolmenkymmenen vuoden aikana. Mutta ei ihan. Nyt tuli mutkia matkaan, tai ennemminkin ylä- ja alamäkiä.
Lue loppuun
Uutiset hehkuttivat energiakriisin keskellä ennätyspäivää tuulienergian tuottamisesta. Hieno uutinen, Suomi pärjää kyllä.

Uutinen ei ole pelkästään hyvä. Tuulinen torstai ja laivamatka edesssä. Ei ole kivaa. Vähän jopa pelottavaa.
Lue loppuun
Katosiko korona? Joo ja ei. Melkein. Ehkä. Pääsimmekö jo matkalle? Emme päässeet ja sitten pääsimme.
Lue loppuun
Thüringenissä sijaitseva Lauscha on 1500-luvulta lähtien ollut taidelasiesineiden valmistuspaikka. Lasi on ollut asukkaiden pääelinkeino, lasiesineitä ja joulukuusenkoristeita on puhallettu kodeissa ja lasihyteissä. 1860-luvun lopulta lähtien niitä on myyty kaikkialla Euroopassa ja Amerikassa.
Kävimme näyttelyssä tänään ja ihmettelimme lasivitriineissä jopa silmäproteeseja ja taidelasiesineitä, hyönteisiä, lintuja ja kovakuoriaisia.
Ehdit vielä: Näyttely on esillä 31.12.2022 asti. Jos et ehdi, käy itse Thüringenissä. Siellä on muitakin joulukoristeisiin keskittyviä liikkeitä ja museoita. Niistä voit lukea meidän kokemuksistamme näiden muutaman Riihimäen lasin näyttelystä otetun kuvan jälkeen olevasta linkistä.
Lue loppuun
Malaga, Malagan kasvitieteellinen puutarha, Fuengirola, Torremolinos ja Benalmadena olivat tänä vuonna jouluvalokierroksellamme ja tämän lisäksi myös Puente Genil, jossa Ximénez Group valmistaa suurimman osan valoista ja näiden jälkeen vielä Valencia, jossa sanotaan olevan yhdet Espanjan kauneimmista jouluvaloista. Aurinkorannikon kaupungeissa jouluvalot ovat joka vuosi näyttäviä ja niiden syttymistä keräännytään katsomaan sankoin joukoin. Oli kiva olla mukana.
Lue loppuun
Malagan kasvitieteellisen puutarhan jouluvaloreitti oli 2022 jälleen aivan fantastinen. Niin monenlaisia ja värikkäitä valoja. Puutarhaan pääsee Malagasta bussilla ja liput bussiin ja puutarhan valoreitille voi ostaa netistä etukäteen. Aikuisen pääsylippu oli13,50€, eläkeläiselle kahden euron alennus. Tästä linkistä löytyvät ohjeet tänä vuonna (2023), kylläkin espanjaksi. Olimme viime vuonna liikkeellä tiistai-iltana ja paikalla jo puolitoista tuntia ennen reitille pääsyä. Parkkipaikalla oli reilusti tilaa, kuuden maissa alkoi olla jonoa portille.
Lue loppuun
Tolox on paikka, josta käytetään myös nimeä Sierra de las Nievesin sydän. Se on paikka, josta voi lähteä monille vaellusreiteille. Me teimme niistä tänään yhden, kiipesimme kylän viereisen rinteen Cruz del Padre Venturan pienelle ristille ihailemaan näkymiä vuorille kylän yli. Tolox on tuottanut kaduilleen myös paljon muraaleja ja muutenkin siellä on kiva kävellä. Kolme vuotta sitten osallistuimme Dia de las Mozas -fiestaan eli tyttöjen päivään. Sellainen järjestetään siellä tänäkin vuonna eli 8.12.2026. Kirjoitin silloin tekstin päiväretkestämme, se oli tosi hieno.
Lue loppuun
Seimimuseo on mielenkiintoinen paikka Andalusiassa, Ihan kohta seimiä on kaikkialla, kirkkojen lisäksi myös toreilla, ikkunoissa, liikenteenjakajissa ja melkeinpä missä vain. Mollinan seimimuseo on ihan fantastinen kurkistus tähän traditioon. Kuljin jo toisen kerran museon läpikotaisin ja koko ajan kamera kädessä asetelmia ihastellen.
Museon on vaikuttava, koska se on kulttuuria, joka on ehkä meille suomalaisille vieraampaa ja jotain, mitä ei mahdollisesti ”aurinkorannikko”-odotuksin tule edes ajatelleeksi. Ja Mollinan seimimuseo on vaikuttava, koska esillä olevat asetelmat ovat taitavia ja taiteellisesti ihastuttavia.
Lue loppuun

Espanjan sanastoni loppui täysin kesken, kun yritin seimimuseon kierroksen jälkeen kertoa lipunmyyjälle, mitä mieltä kierroksestani olin. ”Fantastico y estupendo” eivät tuntuneet riittäviltä, mutta sain niin kauniin hymyn kiitokseksi, että luulenpa, etten ollut ainoa, joka luonnehti näkemäänsä fantastiseksi ja loistavaksi.
Seimimuseo on Mollinassa, noin 70 km Malagasta pohjoiseen. Kyllä kannatti käydä!
Lue loppuun
On Andalusian näyttävimpiä luontokohteita lähellä Antequeraa. Näyttävät kalkkikivikalliot ovat niin mielenkiintoisia, että kävimme siellä uudelleen ja vielä kolmannen ja jopa neljännen kerran.
Ajoimme rannikolta AP46 tietä Villanueva de Caucheen asti. Tie oli maksullinen, 4,30€. Siitä käännyimme ajamaan tällaista reittiä. Oli hienoja maisemia, mutta myös tosi kapea tie, paljon nousuja, laskuja ja serpentiinejä. Ei enää ensi kerralla! Siis Torcaliin mennään kyllä, mutta eri reittiä.
Lue loppuun