Malagan kasvitieteellisen puutarhan jouluvaloreitti on jälleen aivan fantastinen. Niin monenlaisia ja värikkäitä valoja. Puutarhaan pääsee Malagasta bussilla ja liput bussiin ja puutarhan valoreitille voi ostaa netistä etukäteen. Aikuisen pääsylippu 13,50€, eläkeläiselle kahden euron alennus. Tästä linkistä löytyvät ohjeet, kylläkin espanjaksi. Olimme liikkeellä tiistai-iltana ja paikalla jo puolitoista tuntia ennen reitille pääsyä. Parkkipaikalla oli reilusti tilaa, kuuden maissa alkoi olla jonoa portille.


Reitti on 2,2km pitkä ja sen varrella on 20 valoteosta. Emme kokeneet reittiä mitenkään ruuhkaiseksi, toki muitakin kulkijoita oli mukana koko ajan. Kaikilla oli kännykkäkamera pystyssä. Joillain kamerakin.

Otin niin paljon kuvia, että kameran akku jo tyhjeni ja siirryin kännykkään. Valitsin tähän yli kolmekymmentä. Katso ne ja harkitse, innostutko sinä.





























Malagassa on nyt paljon muitakin valoja. Täältäkin näkyy Malagaan.

No, innostuitko? Aiotko käydä? Vai oletko jo käynyt?
Näyttäähän nuo upealta!
Tuohon akun loppumiseen muuten on hyvä vinkki pitää mukana vara-akkua. Erityisesti kun joskus tulee matkustettua paikoissa, joissa latausmahdollisuutta ei välttämättä ole, on vara-akuista ollut huomattava apu. Muuten olisi monet kuvat jääneet ottamatta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Itse asiassa minulla on tavallisesti mukana kaksikin vara-akkua, tuo on hyvä neuvo. Tällä kertaa siirryin vain kamerasta kännykkään. Yllättäen kännykkäni toimii hyvin tällaisissa pimeissä paikoissa.
TykkääTykkää
Käytiinköhän me ihan väärässä paikassa, eikä ollenkaan kasvitieteellisessä puutarhassa. Biologian laitoksen vieressä oltiin ja edes pääsymaksua ei ollut. Se oli ihan pieni alue😅😂. No lapset (tai 16-24v) oli niin väsyneitä loppupäivästä, että ei olis kiinnostunut isommasta ollenkaan😅😅😅
TykkääLiked by 1 henkilö
Juu, ette te täällä käyneet. Tuota en tunnisa, mutta Jardin Botanico on laaja alue ja sinne on pääsymaksu. Voi tuo pienikin olla kiva, vaikka en sitä tunnistakaan.
TykkääTykkää
Upeita kuvia. Pari kertaa on kameran kanssa käynyt niin että en ole muistanut aamulla laittaa yöllä ladattua akkua kameraan, ja ollaan lähdetty päiväretkelle jonnekin muualle. No siinäpä sitä järjestelmäkameraa sitten kantaa ilman akkua. Nyttemmin on tapana ollut vielä varmistaa että kamera toimii ennen lähtöä niin tietää että akku (toivottovasti vielä ladattu) on mukana.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuo akkuhomma on kyllä tärkeä. En minä tälläkään kertaa mihinkään pulaan joutunut, kännykkä jatkaa aika kivasti silloin, kun on tällaisia lähikuvia hämärässä. Ja minulla on aina pari vara-akkua jo kameralaukussa, joskus vain unohtuu ladata, jos on päivän aikaan vaihtanut. Mutta tämän illan kuviin olin tällä tavalla kyllä ihan tyytyväinen. Sekä määrään että tunnelmaan.
TykkääTykkää
Kävin tuolla lokakuussa. Näytti kovin erilaiselta! Hienot nuo Itämaan tietäjät sillalla. Minun lempikohta puutarhassa oli vanha kasvihuone.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mekin olemme pari kertaa aikaisemmin tuolla käyneet, ihan ilman mitään valoja. Ja se on upea kohde aina. Joka vuodenaikaan on jotain uutta ja erilaista.
TykkääTykkää
Kivan näköinen noin iltavalaistuksessa, itsellä on etenkin lasten kanssa jotka menee (tai ainakin pitäisi mennä) iltaisin aikaisin nukkumaan, niin ei usein ole mitään ohjelmaa matkoilla iltaisin. Tämä olisi kuitenkin kiva, missä voisi helposti alkuillasta käydä 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvä ajatus. Täällä oli aika paljonkin lapsiperheitä silloin, kun me ihan ensimmäisten joukossa sinne menimme (18:30). Lapset tuntuivat hyvin viihtyvän ja katselivat kaikkea ympärillään. Minä veisin kyllä mielelläni lastenlapsia tänne. Ihan minkä ikäisiä tahansa, niitä kun on jo 13 välillä 3 – 21v.
TykkääTykkää
En ole innokas jouluihminen, mutta kyllähän nuo valot näyttävät tosi hienoilta! Meillä oli jo muutenkin aikomuksena käydä tuolla, mutta tämän juttunne pohjalta se vahvistui. Hyvä vinkki myös tuo, että kannattaa olla ajoissa liikkeellä, koska voi olla jonoa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Minulle nämä jouluvalot eivät oikein tunnu liittyvän siihen, mikä minulle merkitsee joulua. Nämä ovat sellaista showta, valoja ja kirkkaita värejä. Sinänsä ihan hauskaa katsottavaa ja mielenkiintoistakin. Jos käytte Malagan kasvitieteellisessä, viettäkää vähän aikaa myös Malagan keskustassa. Calle Larios on näyttävä ja Katedraalin seinään heijastettu videoshow värikäs ja taitava.
TykkääTykkää
Näyttää aivan ihanalta, ja olisi juuri sellainen paikka, jossa haluaisin käydä!
TykkääLiked by 1 henkilö
Viime vuonna pari ystäväämme oli käynyt täällä ja silloin mekin saman tien päätimme, että tänne pitää päästä. Onneksi nyt päästiin Espanjaan ja pystyttiin sijoittamaan tämä aikatauluumme. Kannatti! Toivottavasti pääset sinäkin joskus.
TykkääTykkää
Hyvän näköistä todellakin, mutta tuonne en nyt pääse, matkani suuntautuu muualle ja tällä hetkellä muuten Turussa on mukava valoshow.
TykkääLiked by 1 henkilö
Suomen valoja katselemaan olemme mekin jo matkalla. Oli kiva nähdä kyllä nämäkin, ja nuo kasvitieteellisen valot olivat varmaan mielenkiintoisimmat kaikista näkemistämme.
TykkääTykkää
Wautsi, näyttää kivalle! Varmasti viihtyisin tuolla. Kiva iltakävely 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Oli tosiaan kiva iltakävely. Menisin toistekin. Tämä on niin suosittu, että uskoisin sen toistuvan ensi vuonnakin.
TykkääTykkää
Malagan kasvitieteellinen puutarha on meille tuttu ilman valojakin. Se on paikka, jossa todella on kiva käydä.
TykkääTykkää
Paluuviite: Aurinkorannikon jouluvalot | Aila ja Juha
Täällä Yhdysvalloissa on paljon tämän tyyppisiä jouluvalo -paikkoja. Juurikin kasvitieteelliset puurtarhat, eläintarhat ja monet puistot järjestävät vastaavia. Ne ovat kyllä ihan kivoja, olemme käyneet useassa ja tykänneet kovasti. Tämäkin näyttää hienolle.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tiedätkö, missä ne teikäläiset jouluvalot on valmistettu? Puente Genilissä sijaitseva Ximénez Group vie valoja pitkin maailmaa ja siellä on yleensä näyttävimmät valot, kun siellä kokeillaan uusia juttuja.
TykkääTykkää