88,8 km pyöräretki aloitti kahdeksannen eläkevuoden

Pyöräretki on juhlaa

Kun lastenlapset menevät kouluun ja ystävät aloittavat lukuvuoden, iskee pieni haikeus. Kotiin ei tee mieli jäädä, ja mikä olisi hauskempaa kuin pakata eväät ja lähteä pyöräilemään koko päiväksi. Viime vuonna pyöräilimme koulun aloituspäivänä 77 kilometriä, ja nyt lisääntynyt eläkevuosien määrä antoi uuden haasteen: 88,8km. Kartalle nousi Espoon rantaraitti, sitten Meilahti ja sieltä Paloheinän, Haltialan ja Tikkurilan kautta kotia kohti. Tutustuimme samalla pyörien kuljettamiseen junassa.

Pyörät junassa

Espoon rantaraitti alkaa Kivenlahdesta ja sinne on suorintakin tietä pyöräillen kotoamme Tuusulasta yli 40 km, joten päätimme toimia niin, että ajoimme autolla Leinelän asemalle, astuimme junaan pyörien kanssa, vaihdoimme Huopalahdessa Espoon junaan ja aloitimme pyöräillä Kauklahden asemalta ensin rantaraitille ja sitten kohti kotia. Opettaja joutuu aina opettelemaan uutta ammatissaan, kun yhteiskunta kehittyy. Eka kerta pyörät junassa, olipa mielenkiintoinen kokemus meille.

HSL-sovellusta ei vielä työssä käydessämme ollut, mutta sen olemme jo ladanneet ja opetelleet aikaisemmin. Istuimme hetken autossa ajaen Leinelään ja latasin meidän kännyköihin matkaliput. Juha oli tässä vaiheessa vielä niin pessimisti, että hänen pyynnöstään latasin vuorokausiliput kummallekin, vyöhykkeille ABC 11€/aikuinen. kertalippu olisi ollut 4.10€, eli jos kuvittelee käyttävänsä joukkoliikennettä kolme kertaa, vuorokausilippu kannattaa. HSL ei tarjoa eläkeläisalennusta. Miksi ei? Näytin kännykkään ladattua lipun QR-koodia parkkiautomaatille, näpyttelin siihen auton rekisterinumeron ja sain tällaisen:

Eli auto voi odottaa meitä pitkälti yli puolen yön, jos vaikka kilometrit karttuisivatkin hitaammin.

Junavaunussa on ulkona selkeä viesti siitä, missä vaunussa pyörille on tilaa.

Ja sisällä käyttäytymisohjeet. Eniten nauratti se kuva, jossa selfien ottajan pyörä kaatuu.

Vaunussa oli kyllä hyvää tilaa. Pyörää saattoi pidellä myös istuen ikkunan viereisillä istuimilla, mutta itse koin helpompana seistä ja pidellä kaiteen vieressä siitä kiinni.

Ruuhka-aikoja suositellaan välttämään pyöriä kuljetettaessa. Ainakin nyt oli väljää. Koululaiset olivat jo ehtineet kouluihinsa.

Ensimmäinen oppituntimme oli sujunut hyvin, kun saavuimme Kauklahteen. Näin voidaan tehdä toistekin. Ainoa hankaluus oli se, että sekä Leinelässä että Huopalahdessa jouduttiin siirtymään oikealle raiteelle hissien kautta. Ensin alas tai ylös, sitten sama toisin päin ja hissiin mahtui vain yksi pyörä kerrallaan. Meni vähän aikaa.

Tässä näkyvät hissit ja niiden välillä oleva käytävä Leinelässä. Otin kuvan ilta-aurinkoa vasten vasta palatessamme.

Kauklahdesta Rantaraitille

Kauklahti oli lähin rautatieasema, ja sieltä suunnistelimme harhaillen Kivenlahteen ennestään tutulle Rantaraitin reitille. Eka pikkupysähdys taas Porkkalan palautuksen muistomerkillä. Tämäkin kehys toi mieleen aivan uusia asioita tämänkeväisten tapahtumien takia.

Espoon Rantaraitti

Espoon Rantaraitti on suurimmaksi osaksi Espoon rantoja myötäilevä reitti. Ihan kaikkialla reitti ei kulje rannassa vaan väistelee joitain yksityisiä tontteja, mutta tätäkin on kehitelty koko ajan.

Kun opetussuunnitelma ei muutu, on helppo aloittaa lukuvuoden työt ja olla syvällisesti ja nauttienkin mukana siinä, että saa taas opettaa. Näin nautimme Rantaraitistakin, vaikka ihan ilman vastoinkäymisiä nautintomme ei toteutunutkaan. Säätiedotuksessa oli luvattu hellettä, mutta törmäsimmekin tuulenpuuskiin ja paikoitellen voimakkaaseenkin vastatuuleen varsinkin rannan avoimemmilla osuuksilla.

Kahvitaukoa vartenkin etsimme vähän tuulensuojaisemman penkin polun varrelta. Mutta ihan hyvä.

Ja matka jatkui odotetusti opetussuunnitelman tuottamatta isoja yllätyksiä. Vain odotettuja kauniita maisemia ja mukavan tasaista pyörätietä.

Hanikka polkuineen on ollut monta kertaa ennenkin käyntikohteemme. Nyt emme lähteneet kallioille tai pitkospuille vaan ajelimme lenkin hyvää pyörätietä pitkin.

Villa Rullud on meidän suosikkimme pysähtymispaikaksi. Kävimme pihalla toteamassa, että nyt se olikin jo arkisin kiinni. No, eiväthän koulupäivätkään aina ilman pikku pettymyksiä suju, eikä kaikki odotettu toteudu.

Monet tykkäävät pysähtyä myös Nokkalan Majakalla. Onhan se kiva, on ravintola, kahvia, jäätelökioski ja maisema merelle. Koulussakin olemme kokeneet, että kaikki eivät aina tykkää siitä, mistä useimmat muut, ja tämä on meille nyt sellainen juttu elämässä, että ei oikein löydy mitään, miksi tämä nousisi suosikiksi. Tykkäämme enemmän pienistä, ruuhkattomammista ja luonnollisemmista kohteista retkillämme ja matkoillamme.

Vaikka ovathan ne rakennetutkin rannat välillä hienoja.

Suomenojan sataman vieressä on Suomenojan voimala. Sen seinään on maalattu iso lintumaalaus kertomaan siitä, miten voimalaa kehitetään ilmastonmuutoksen edistämiseksi.

Suomenojan voimalan takana on lintujärvi. Lintuja voi nähdä rannalta ja lintutornista ja niistä on opastauluja pitkin rantaa kiertävää reittiä. Järven ympäri kiertävä reitti on vain reilun kilometrin, pieni ylimääräinen lenkki on oikein kiva. Kävin lintutornissa ilman kameraa. Kiva paikka.

Toppelundin rannan aallonmurtajalla näkyi taas, miten tuuli toi mereltä vaahtopäisiä aaltoja ja pensaat ja järviruokokasvustot heiluivat tuulessa.

Karhusaaren ja Hanasaaren kierrosta emme ole varmaan koskaan jättäneet väliin. Mikä tunnelma järven rannan pienellä polulla! Auringon välke ja tuulen luomat aallot luovat täydellisen näkymän.

Karhusaaressa on myös uimaranta. Siellä olemme harvoin nähneet useita uimareita. Tällä kertaa emme asiaa edes ihmetelleet. Tyrskyt kiviä vasten ja vaahtopäisten aaltojen rantaan puskema roska ei takuulla houkutellut ketään.

Retkemme toi myös muistoja työelämän ajoista. Hanasaari oli yksi niistä. Siellä sijaitsee ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus ja sen tiloja käytetään myös kokous- ja seminaaritiloina. Niin minunkin työpaikkani joskus.

Hanasaaren ja Lauttasaaren väli on maisemiltaan yhtä juhlaa, jossa työpaikan arki ja retkipäivän tuulenpuuskat unohtuvat helposti.

Nämä kaksi kuvaa ovat aikaisemmilta retkiltämme auringonlaskua ihaillessa.

Tällä kertaa kävimme kuitenkin kriittisen keskustelun saapuessamme Lauttasaareen. Koulussakin oli tilanteita, joissa mietittiin, onko pakko. Onko pakko tehdä niin kuin suunniteltiin tai niin kuin näyttäisi hyvältä, vai voisiko luovuttaa ja tinkiä tavoitteista? Toinen meistä olisi halunnut kiertää Lauttasaaren ja kerätä kilometrejä, toinen oli valmis oikaisemaan jo Meilahtea ja lepohetkeä kohti. Mitä sinä olisit tehnyt? Arvaat varmaan, kumpi voitti.

Hetken päästä nimittäin pyöräilimme taas Lauttasaaren ihania maisemia ja muistelimme retkiämme. Lauttasaari on yllätyksellinen paikka. Vattuniemessä on pieniä ihania mökkejä sekä poliiseille että muille helsinkiläisille ja Krimin sodan aikaisia muistomerkkejä, Myllykalliolla on ilmatorjunnan muistoja ja rannoilla maisemia ja näkymiä, joiden takia on helppo ymmärtää, miksi Lauttasaarta kutsutaan onnellisten saareksi.

Lauttasaaren rannoilla näimme myös niitä, jotka nauttivat tuulisesta säästä.

Tännekin liittyy monenlaisia muistoja. Koulua varten teimme tänne retkiä poikien kanssa, joilta puuttui kasviostaan tiettyjä kasveja. Ja tämän uimarannan kahviossa kohtasin pari vuotta sitten yllättäen kaksi kollegaa. Ihanaa! Muistojen kanssa on aina kiva pyöräillä.

Lauttasaaren sillan kupeesta soitimme miniällemme Meilahteen ja kysyimme, olisiko mahdollista tulla pitämään pieni lepohetki ja ladata vähän akkuja siltä varalta, että avustusta ei riitä ihan tarpeeksi pitkälle. Saimme vastauksen: ”Tervetuloa!”

Hetken päästä olimme ohittaneet Kaskisaaren, Lehtisaaren, Kuusisaaren ja Munkkiniemen ja taas muistelleet unohtumattomien näkymien kanssa aikaisempia retkiämme.

Lukitsimme pyörät pihalle ja irrotimme akut mukaan. Seuraavan tunnin aikana olimme oikaisseet selkämme hetkeksi, nauttineet välipalan, tavanneet lastenlapsiamme ja kuulleet ensimmäisen koulu- ja päiväkotipäivän kokemukset. Akut latautuivat kivasti loppumatkaa varten. 88 kilometrin tavoitteesta puuttui vielä 34km. Se vaati vähän mutkia matkalle, suorin tie Leinelän asemalle olisi ollut vain 21km.

Google Mapsin kartta antaa kilometreistä kymmenen kilometriä pienemmän arvion. Kertoo kyllä paljon meidän mutkittelevasta ja pysähtelevästä ajotavastamme.

Meilahdesta kotiin

Ensimmäinen keksimäni mutka oli Juhalle erityisen mieleinen. Ajelimme Pikku-Huopalahden kautta Etelä-Haagaan ja Juha asettui jälleen kerran kollegansa Anssi Asunnan kuution eteen poseeraamaan. Koulu uudistuu vuosi vuodelta. Ei Juhan työaikana vielä ollut kuution edessä pöytäryhmää välituntivalvojille.

Keskuspuiston pyöräreittiä olemme pyöräilleet kymmeniä kertoja ja silti aina vähän ihmettelemme (ja ihailemme) tätä Pirkkolan eteläpuolella olevaa ulkoilijoiden pöytää.

Lähestyimme Länsi-Pakilaa, joka on ollut kotimme viimeiset 22 vuotta ennen tämän vuoden vappua, jolloin meistä tuli tuusulalaisia. Monta vuotta ajelimme ärsyyntyneinä Raide-Jokerin työmailla ja nyt meitä kohtasi iloinen yllätys. Tietöistä kertovat liikennemerkit eivät enää olleet kaistoilla, raiteet ja johdot olivat paikoillaan, puut kasvamassa niiden vieressä ja – varsinainen luksus: kaksikaistaiset sileät ja leveät pyörätiet valmiina.

Tuttujen katujen kautta olimme pian jo Haltialassa ylittämässä Vantaanjoen siltaa. Tämän näkymän edessä on aina pakko pysähtyä ja katsoa kumpaankin suuntaan.

Tammisto on monin tavoin ollut meille tärkeä ostospaikka. Ei vähiten siksi, että olemme ostaneet sieltä Electrobikesta pyörämme ja myös huollattaneet siellä, mutta paikassa on myös Power, Nanso, Marimekko, Plantagen, Eurokangas ja monta muuta. Nyt ohitimme ne ja käännyimme Helsingin Pitäjän kirkon suuntaan ja pysähdyimme jälleen kerran nappaamaan kuvan auringonlaskun valaisemasta kirkosta.

Suosikkireittimme tästä Tikkurilaan kulkee Keravanjoen vartta, ja niin poljimme nytkin. Kun kilometrejä piti kerätä mutkitellen, teimme pari kivaa mutkaa. Juha käy aina poseeraamassa Heurekan pihalla kollegansa taideteoksen edessä ja Tikkurilan uusi kirkko on myös komeaa katsottavaa. Tällä kertaa emme käyneet sisällä emmekä poikenneet kahvilassa, mutta käy ihmeessä, ellet ole vielä käynyt. On hyvä.

Sitten käytiin taas pientä tavoitekeskustelua, vai pitäisikö tätä kutsua työelämän kehityskeskusteluksi? Pitäisikö keksiä matkalle jotain mutkia, että 88km tulisi täyteen? Lyhintä reittiä ei tulisi. Jäikö keskustelu avoimeksi, vai voittiko Juha, kun ajoimme lyhintä reittiä Leinelän asemalle emmekä edes pysähdelleet kuin kahden näkymän edessä?

Nostimme Leinelässä pyörät auton perään tällaisen reitin ajettuamme. Tässäkin näkyy, että mutkittelimme enemmän kuin Googlen kartta ymmärtää. Meikusta Leinelään kertyi 29km.

Ajoimme kotiin ja Juha houkutteli minut jatkamaan pyöräilyä kotinurkilla vielä puuttuvat kuusi kilometriä. No, myönnyin ja lähdin. Ja lopuksi nautin pyöräilystä ja auringonlaskusta niin, että tavoite 88,8km ylittyi ainakin puolella kilometrillä.

Katuvalot alkoivat syttyä kun lopulta käännyin takaisin kotia kohti.

Kahdeksas eläkevuosi alkoi näin. Koulutyö antaisi elämään kyllä paljon sellaista, jota ei näin koe, mutta reittien suunnittelusta ja niiden haasteista selviää varmaan helpommalla kuin uudesta opetussuunnitelmasta ja tuulenpuuskat ja vastatuulikin menee helpommin ohi kuin työelämän mahdolliset hankaluudet. Onnellisia elämänvaiheita kyllä nämä molemmat. Omalla tavallaan molemmat.

Ensi vuonna tähän aikaan on sitten uusi haaste löytää sopiva tapa juhlia yhdeksännen eläkevuoden alkamista. Vieläkö yritetään? 99,9km? Vai pitääkö keksiä jotain uutta? Jakaa se kahdelle päivälle? Tai ottaa 99,9€ ja pistäytyä jonnekin shoppailemaan? Ajattelen kyllä, että 99,9€ on paljon vähemmän kuin 99,9km.

Tässä tekstissä ei ollut yksityiskohtia eikä taustatietoja reitin varrelta. Jos joku asia kiinnostaa, löydät niistä tekstit näistä:

Espoon rantaraitti viikossa

Hanikka

Munkkiniemestä Espoon Rantaraitille – Villa Elfvik

Kasavuori

Lauttasaari – onnellisten saari

11 ajatusta artikkelista “88,8 km pyöräretki aloitti kahdeksannen eläkevuoden

  1. Mari / Kodinvaihtaja

    Ihana idea taas kerran!!! Minun piti teidän innoittamana pitää 50 v juhlat teemalla ” Viisikymmentä vierasta ja 50 km”. En saanut aikaiseksi, pidin vain pienellä porukalla teemaan etkot Rauli Virtasen itse esittelemänä näyttelyssä Saigonista Kiovaan. Jatkot kotona Thairuuan kera.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Sä ehdit kyllä vielä! Ei mekään vielä viiskymppisiä näin vietetty, eikä kuuskymppisiäkään, tämä trendi alkoi vasta eläkkeellä ja pandemiassa, mutta nykyisellä kokemuksella suosittelen kyllä. Ja olivathan nuo sinun juhlasi selvästi sinun näköiset ja hyvät.

      Tykkää

      Vastaa
  2. stacysiivonen

    Minä kuljetan pyörää junassa täysin rutinoituneesti, on vaikea kuvitella, että se olisi jollekulle eka kerta. No, joka tapauksessa, geokätköilyn sivupuuhasteena minusta on tullut kirkkobongari. Tiksin uusi kirkko on jäänyt näkemättä. Sen sijaan kun olin Rekolassa, katsoin, että oli Rekolan kotitšasouna. Sitähän piti käydä katsomassa. Rantaraitin taidan olla kulkenut kokonaan jossain vaiheessa elämää, mutta muuttuuhan se ihan jatkuvasti. Rekolan reissulla pääsin sisälle Rekolan kirkkoon ottamaan kuvia.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Tuo pyörän kuljettaminen junassa on meiltä jäänyt kokematta varmaan sen takia, että Helsingissä asuessamme meillä on ollut niin helppo lähteä suoraan pyöräilemään ja Pakila ei ole keskeisesti junayhteyksien päässä. Lähdimme usein myös autolla, pyörät perässä ja jätettyämme auton parkkiin teimme sitten pyöräretken.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos! Espoon rantaraitti tarjoaa ihan valtavasti iloa ja nautintoa kävellenkin, ehkä paikoitellen jopa enemmän kuin pyöräillen, koska silloin on niin helppo poikkeilla luontopoluille ja kallionrinteille. Nuo Vantaan jokimaisemat, jotka pyöräilimme soveltuvat ainakin meille paremmin pyöräilyyn.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Aron / Ja sitten matkaan...

    Ilmeisesti Helsinkiinkin on tekeillä tuollainen rantaraitti, joka kai sitten yhdistyy Espoon vastaavaan. Ainakin joitain opasteita on jo näkynyt kaupungin itälaidalla. Näistä maisemista minulle tutuimpia olivat nuo Lauttasaaren rannat. Vaikka muutimme sinne lähistölle jo monta vuotta sitten, löysimme nuo ranta kalliot vasta korona-ajan myötä.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Helsingissä on melko paljon reittejä rannoilla, olemme niitäkin ihan järjestelmällisesti pyöräilleet lännestä Talista alkaen. Pieni katko syntyy Kauppatorilla, vaikka sielläkin on pyörätie. Se vain on usein täynnä jalankulkijoita, joten emme aina aja. Hakaniemen ja Kalasataman kohdatkin ilmeisesti vähitellen selkiävät. Idässä on aivan upeita rantoja, eikä sielläkään kovin kummoisia katkoja reitteihin tule. Kruunuvuorenranta ei viimeksi ollut vielä valmis, mutta juuri nyt ei tule edes mieleen, missä muualla olisi pitänyt rannan läheltä poistua pyöräillenkään.

      Tykkää

      Vastaa
  4. Martta / Martan matkassa

    Aika hurjat kilometrit yhdelle päivälle!
    Innostuin jälleen pyöräilystä ja kunnostin tyttäreni Jopon huom. ei vaihteita ja olen tehnyt 20-30km pyörälenkkejä, harmittelen kovasti, että autooni ei saa pyörätelinettä, olisi kiva tutustua uusiin paikkoihin pyörällä. En myöskään ole kuljetellut pyörää julkisilla, metroa voisin toki kokeilla.
    Hauska sattuma, itse ajelin Espoon rantaraitin viime viikolla kahdessa osassa, ensin Saunalahti-Matinkylä ja sitten Matinkylä-Tarvo, joten kuvissa oli paljon tuttuja maisemia. Itsellä on tarkoituksena jatkaa pyöräreittiä joku päivä Tarvosta Helsingin rantoja pitkin, pitää varmaan kokeilla tuota pyörän kuljettamista.

    Niin ja vuoroin vieraissa, kävin viime viikolla Tuusulassa, mutta ilman pyörää…

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Sinulla on vähintään yhtä reippaat kilometrit, kun olet pyöräillyt vaihteettomalla ja sähköttömällä pyörällä. Sähköavusteisuus tekee pyöräilystä paljon kevyempää ja nautinnollisempaa, eikä kilometrien polkeminen kovin raskasta ole, kunhan vain jaksaa istua pyörän satulassa ja olla koko päivän liikkeellä. Tai eipä sähköpyöräkään polkematta kulje, joten arvostan kyllä itsekin sitä, että meidänikäiset eläkeläiset päivän mittaan ajavat lähes 90km. Espoon ja Helsingin rannat ovat tosi kivoja pyöräilyyn. Me ajelimme parina viime kesänä myös Helsingin rantoja. Kirjoittelimmekin niistä, blogista löytyy tekstejä paljonkin. Tuusulakin on kiva pyöräilykohde. Välillä olen tyytymätön pyöräteitten laatuun, on epätasaisuutta, mutta Tuusulanjärven ympäri pyöräily on niin kiva, että viime viikolla teimme sen jo neljättä kertaa tänä kesänä.

      Tykkää

      Vastaa
  5. Paluuviite: Akku tyhjäksi pyöräillen | Aila ja Juha

Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s