Kasavuori

Kasavuori Soukassa on Espoon korkein kohta, josta on hienot näkymät merelle ja ympäristöön. Kalliolle kiipeämiseen ei ole merkittyjä polkuja, mutta sinne on helppo nousta, eikä näin pienellä alueella mihinkään eksy.

Tiesitkö sinä Kasavuoresta?

Toissapäivänä olimme pyöräilemässä Kivenlahdessa ja Soukassa ja pysähdyimme juttelemaan ystävällisen miehen kanssa. Saimme monta hyvää vinkkiä ja ensimmäisenä kiinnosti tämä Kasavuori. Kasavuorella on ollut muinoin rannikon puolustusketjuun kuulunut merkkitulipaikka ja siitä se on saanut nimensäkin. Kasavuoria on samasta syystä muitakin, Espoossakin Kauniaisten lähellä on toinen.

Miten Kasavuorelle pääsee?

Luin juttuja Kasavuoresta ja kaikissa sanottiin, että polun löytämisessä oli vaikeuksia. Ei se niin kovin vaikeaa ollut, vaikka mitään viittoja sinne ei ole eikä merkittyjä polkuja, eipä juuri polkuja ollenkaan, mutta mutkitellen kalliota pitkin ylös vain.

Jätimme auton Alakartanontielle parkkipaikalle. Paikan reunassa oli myös jätesäiliöitä, ja hiekkakentällä siinä vieressä näkyi lapsia leikkimässä, joten sellaista rauhallista liikehdintää.

Hiekkakentän vieressä oli houkuttelevat kuntoportaat. Oli houkutus tehdä ensimmäinen mutka heti saman tien, mutta pystyin välttämään sen. Ajattelin, että jos tekee kovasti mieli, niin takaisin tullessakin voi tuon suorittaa.

Kasavuorenrinne on pieni katu. Tuntuu siltä, että on menossa muiden ihmisten pihoille, mutta sen päästä on helppo löytää kalliolle nousevan polun alku ja ihan hetkessä onkin jo kalliomaisemissa.

Tämän männyn kuvaaminen oli ihan pakko. Hauska. Ihan kuin se olisi hyppäämässä alas kalliolta. Tässä näkyy myös kallioiden rakennetta hyvin. Graniitti rakoilee tällä tavalla vaakasuunnassa ja tekee kulkuakin helpottavia portaita kallioon.

Kasavuoren näköalat

Yllättävän lyhyt aika meni siihen, että edessä aukesi se näkymä, mitä varten tultiin. Espoon korkein paikka, 44 metriä meren pinnasta.

Näitä maisemia ihaillen istuimme kalliolla jopa vähän kauemmin kuin normaalisti. Eikä se ole normaalistikaan vähän, jos joku näkymä kiehtoo. Näkymiä oli avomerelle asti, lähellä oli veneliikennettä, poutapilvet kaunistivat merimaisemaa ja lähiympäristössä oli taloja.

Kasavuorelta laskeuduttuamme lähdimme liikkeelle pyörillä ja saimme kuvat myös alhaalta. Tältä Kasavuori näyttää Soukanrannasta päin.

Tässä kartta siitä, miten me ylös löysimme. Mutkittelu on vähän summittaisesti piirretty, mutta noin sitä mentiin, toisten kulkemia askeleita tähyillen ja sopivia rinteitä edeten. Helppo juttu.

Ja lopuksi vielä paljastus tämän heinäkun alun kertomuksen aikaan. Se asia, mitä harva omista retkistään kertoo. Kasavuoren rinteillä mustikat ovat kypsyneet ja niitä on helpoissa poimintapaikoissa paljon. Poimimme alas tullessamme piirakkamarjat ja pari litraa pakkaseen. Tulipa nyt paljastettua yksi marja-apaja. Mene pian, näimme jo ainakin kolme muuta seuruetta samoissa puuhissa. Yhdellä oli poimuri ja ämpäri, muut taisivat kerätä mukillisen piirakkamarjoja lastensa kanssa.

Kasavuori oli yksi niitä kohteita, joita etsimme pysähdyspaikoiksi Espoon rantaraitin varrelta. Yksi onnistuneimmista. Koko jutun Espoon rantaraitista voit lukea täältä:

Espoon rantaraitti viikossa.

2 ajatusta artikkelista “Kasavuori

  1. Paluuviite: Espoon rantaraitti viikossa | Aila ja Juha

  2. Paluuviite: 88,8 km pyöräretki aloitti kahdeksannen eläkevuoden | Aila ja Juha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s