”On paljon tosi näyttäviä kohteita. On isoja taitavasti valaistuja rakennuksia ja aukioita, on vaihtuvia värejä videoissa. Näyttävimpiä ovat joka vuosi Brandenburgin portti, Bebelplatz, Nikolaiviertel, Potsdamer Platz, Charlottenburgin linna ja Domkirche. Olimme festivaaleilla jo kolmatta kertaa. Suurin odotuksin, kuten aina, ja näimme ja koimme paljon hienoja kohteita.” Näin aloitin kirjoitukseni festivaaleilta viime vuonna. Seuraavassa lauseessa kerroin, että meille oli tullut myös pettymyksiä hyvien kokemuksien rinnalla. Tänä vuonna niitä ei tullut (ellei sadetta lasketa), vaan näimme perinteisten kohteiden lisäksi myös uusia, eli Oberbaumin sillan, joka oli aivan fantastinen show, Hackesher Marktin aseman ja Siegessäulen. Lisäksi näimme Charlottenburgin linnan hienon videoshown, jota viime vuonna emme ehtineet nähdä.
Neubrandenburg ja sen nähtävyydet kuulostivat pysähtymisen arvoisilta, kun olimme ajamassa Rügenistä Berliiniin. Emme olleet väärässä. Kaupungin näkymät olivat kauniita ja näyttäviä, ja keskustaa ympäröivä muuri torneineen ja muurissa roikkuvine ristikkotaloineen aika hauska. Kulturpark oli paikka, jossa olisimme ottaneet pyörät pois auton perästä, jos aikaa olisi ollut enemmän, eikä taivas pisaroinut.
Rügenin saari on suosittu kohde. Luontokohteet, upeat kalkkikivirannat, kaupungit ja linnatkin ovat Rügenin suositut nähtävyydet. Tällä kertaa parissa päivässä kävimme Rügenin uudehkossa Baumwipfelpfadissa, Granizin metsästyslinnassa, pyöräilimme Jasmundin kansallispuistossa ja poikkesimme Sassnitzissa ja Stralsundissa.
Kansallispuistot ja metsät tarjoavat mukavia kohteita helpoille kävelylenkeille ja näköalojen katselemiselle matkan varrella. Pysähdyimme Ivenackissa ja nousimme jälleen yhdelle näköalatasanteelle puiden latvojen yläpuolelle ajaessamme Klützista Rügenin saaren suuntaan. Näimme maisemien lisäksi iäkkäitä isoja puita ja pienen luontonäyttelyn Barokkipaviljongissa. Sai sieltä kahviosta jätskitkin. Virkistävä pysähdys.
Wismar on 45km Lyypekistä itään, 30km Schwerinistä pohjoiseen ja sieltä on 60km Rostockiin. Nuo kolme kaupunkia ovat monille tuttuja nimiä, mutta oletko kuullut Wismarista, jolla on pitkä historia ja joka on UNESCOn maailmanperintökohde? Rantojen pitkä Seebrücke, puistot, Saksan suurimpiin kuuluva tori (Marktplatz), kirkontornin näköalatasanne, historialliset talot ja vielä lähellä oleva pyöräilyyn sopiva Poelin saari ovat Wismarin parhaat nähtävyydet.
Pyöräilyä, kaksi linnan puistoa, Seebrücke, rannat ja jumalanpalvelus Boltenhagenissa, Kalkenhorstin hieno huvipuisto miniatyyrirakennelmineen alueen linnoista, kaupunkinäkymistä ja historiasta. Todella rikas alku meidän Roadtripillemme Saksassa.
Lähdimme Lyypekistä Gutenbergerin hotellista ja etsimme noin kymmenen kilometrin päästä Ratzeburgin järven pohjoispäästä parkkipaikan. Löytyi hyvä, Rothenhusenin ravintolan läheltä. Nostimme pyörät auton perästä, puimme kypärät päähän ja lähdimme ajelemaan Ratzeburgin järven ympäri.
”Äkkiä etelään” on yleisin suunta, joka Travemünden satamassa suomalaisautoissa näpytellään navigaattoriin. Näin mekin olemme usein tehneet. Ainakin jonnekin Frankfurtin tai Baijerin paikkeille pääsee yhdessä päivässä helposti, vaikka ei pitäisi niin kiirettäkään. Meidän ennätyksemme taitaa olla Zürich. Ja se ajettiin vaunua vetäen. Olimme nuoria ja ajoimme vuorotellen.
Ei aina tarvitse pitää kiirettä. Tämänkertainen päämäärämme oli Haag, sinne oli noin 700 km matkaa ja aikaa neljä päivää.
Voisiko kaupungilla olla houkuttelevampaa nimeä kuin tämä: Glückstadt – Onnen kaupunki. Valitsimme reitin sinne, koska nimi houkutteli.
Ensimmäinen etappimme oli kuitenkin Citti Parkin ostoskeskus. Sen edessä oli halvinta laittaa tankki täyteen. Hyvät vessat houkuttelivat meidät myös käytäville, jossa olikin paljon nähtävää erityisesti lapsille.
Tällaista siisteyttä ja paneutumista arvostan!
Koko ostoskeskuksen ala-aula oli silloiin täynnä isoihin vitriineihin tehtyjä asetelmia. Joissain oli leluja tai satuaiheita, näissä paremminkin näkymiä. Katunäkymä ja lentokenttä. Cittimarktissa on näitä joskus, ei aina.
Lähdimme rauhassa ajelemaan pikkuteitä. Kylänraitteja reunustivat pohjoissaksalaiset punatiiliset talot ja kukkivat ja hoidetut pihat aitoineen ja pensaineen. Tein taas pari kertaa sen, mitä aina tekee mieli. Juha parkkeeraa auton tienvarteen, minä kävelen kylän läpi kameran kanssa ja sitten soitan, kun olen valmis taas astumaan autoon ja jatkamaan matkaa.
Tällaisen kylän kävelin läpi tällä kertaa.
Pikkukylä on pikkukylä. Näin kaksi ihmistä, ja kumpikin otti kontaktia. Koiraa ulkoiluttanut nuori nainen vain tervehti ja hymyili, mutta pensaitaan leikkaava rouva tervehti innokkaasti ja alkoi jutella säästä ja pensaistaan. Voi kunpa olisin osannut sujuvammin saksaa, olisin varmaan saanut oikein kivan juttutuokion. Nyt vaihdoimme vain muutaman ystävällisen lauseen.
Toinenkin kylä löytyi, jossa oli pakko pysähtyä. Eikö vain?
Myös Bad Segebergin pieni kaupunki houkutteli jaloittelemaan. Auto parkkiin ja tunnin verran keskustan kävelykatujen silmäilyä. Suihkulähde torin keskellä, pieniä liikkeitä ostoskadulla, komea kirkko, hoidettu hautausmaa, ihan mukava pikkupysähdys. Kahviloissa oli valinnan varaa.
Yllättävän monessa paikassa oli näitä intiaanien kuvia. Emme silloin keksineet, miksi, mutta Saksassa asuva ystävämme Ulla vinkkasi meitä etsimään hakusanalla Winnetou. Eksoottisia seikkailuromaaneja kirjoittanut Karl May (1842– 1912) hyödynsi maanmiehensä, seikkailijaprinssi Maximilianin yhdessä sveitsiläistaiteilija Karl Bodmerin kanssa Yhdysvaltojen alkuperäiskansojen pariin tekemien tutkimusmatkojen tuottamia kirjoituksia ja maalauksia ja loi tämän kuvitteellisen ja suositun hahmon.
Jos ei ole kiirettä mihinkään, ei sitten oikeasti ole. Lyhyt yöuni laivalla vaati veronsa. Parkkeerasimme jonkun metsän reunaan, kaivoimme tyynyt esille ja otimme lähes tunnin nokoset.
Ja sitten ajo Glückstadtiin eli ”onnen kaupunkiin”. Nimi todella kiehtoi. Miksi kaupungin nimi on tuo ja näkyykö se jotenkin nyt?
Glückstadtin perusti Tanskan kuningas Kristian IV vuonna 1617 vastapainoksi kasvavalle Hampurille. Alue kuului silloin Tanskaan. Kuningas alkoi houkutella kaupunkiin asukkaita lupauksella uskonnonvapaudesta ja ensimmäiset asukkaat olivatkin Hollannista paenneita sefardijuutalaisia ja reformisteja. Luin tuon juutalaisryhmän taustoja ja heitä tuskin historiansa valossa tarvitsi paljon houkutella, olihan takana jo karkotuksia useastakin maasta. Talouselämä alkoi kehittyä 1640-luvulla. Glückstadt menetti kuitenkin 1700-luvun kuluessa kauppakaupungin asemaansa Hampurille ja Altonalle ja alkoi kehittyä sotilas- ja hallintokaupungiksi. jälkeen pakolaisten muutto kaksinkertaisti kaupungin asukasluvun. Nimen tausta selittyy siis historialla.
Hampurin kilpailijaksi nykyistä pientä Glückstadtia on vaikea kuvitella. Mikään reittiohjelma ei anna Elben ylityksellekään muita vaihtoehtoja kuin Hampurin. Pitää itse keksiä, että tällä kohtaa Elben yli pääsee lautalla. Siltaa ei ole.
Kaupungin turisti-info vakuuttaa, että Glückstadt on onnen kaupunki vieläkin. Kaupungin charmi näkyy pikkukaduilla, puistoissa ja Elben rannoilla. Lähdimme turisti-infon kartan kanssa kiertämään merkittyä kävelyreittiä. Asemakaava tuo mieleen myös säteittäisen Haminan. Olimme parkkeeranneet auton torin laidalle. Keskellä toria on lyhtypylväs, jonka juurelta voi nähdä jokaiselle kadulle.
Turisti-infon tyttö sanoi, että matkailijat pyörivät siinä ottamassa kuvia.
Pitihän se siis kokeilla meidänkin.
Suuntasimme kulkumme kirkon vierestä rannan suuntaan ja pysähdyimme tarkistamaan, että siinähän se perustajakuninkaan rintakuva on katselemassa, kuinka onnellisessa kaupungissa eletään.
Kadut olivat siistejä ja kauniita.
Sataman liikenneympyrän ympäristö oli täynnä kukkia kuin paraskin puisto. Ei uskoisi, että siitä oikeastaan pystyy edes pysähtymättä ohi ajamaan.
Rantakahvila näytti kutsuvalta ja viihtyisältä.
Satamaa vastapäätä oleva talorivi on varsinainen Glückstadtin maisema. Koristeellisia taloja ja kukkia, kukkia, kukkia.
Useankin asukkaan näimme huoltamassa oman porttinsa pielessä kasvavia ruusupensaita ja salkoruusuja.
Glückstadtin kulinaristinen erikoisuus on silli. Täällä järjestetään sillifestivaaleja ja jokaisen kuppilan listalla on jotain silliin liittyvää. Juha päätti kokeilla leipää, jossa oli päällä kaksi sillifilettä. Minä sain sen toisen. Joo, ihan kiva, mutta en ehkä tänne pelkästään tämän ruoan takia tulisi. Tai sitten pitäisi kokeilla vielä lisää.
Näitä aurinkotuoleja näkee Saksassa rannoilla. Täällä myös kahvilan terassilla.
Tulimme takaisin torille, josta olimme kävelyllemme lähteneet. Kirkko oli ollut silloin kiinni, mutta nyt pääsimme kurkistamaan sisään.
Glückstadtin kartalla on muutakin mielenkiintoista. Esimerkiksi Juutalainen hautausmaa.
Ja Stadtpark. Tein noin tunnin maisemakävelyn puistossa kaikkea kaunista katsellen.
Sitten olikin jo aika suunnistaa lauttarantaan. Tiesimme etukäteen, että jono olisi pitkä. Vähän reilu tunti jonotettiin.
Hauskaa oli ylittää Elbe näin. Ollaan jo lähellä Atlanttia eli Elbe-joen suuta. Tällä kohtaa joki on kolmisen kilometriä leveä. Lauttoja kulki nonstoppina neljä, eli suunnilleen vartin välein kolmisenkymmentä autoa pääsi yli.
Toiselta rannalta Wischhafenista oli noin puolen tunnin matka Neuhausiin, josta olimme varanneet lupaavalta kuulostavan AirBnb-majoituksen omakotitalon yläkerrasta. Paikka oli hurmaava. Ruusuportti otti meidät vastaan, kauniita portaita pitkin mentiin sisälle ja vastassa oli ystävällinen emäntä, joka siis itse asui talossa.
Huone oli siisti ja kauniisti laitettu. Pienessä keittiössä saimme laittaa aamupalamme itse. Emäntä oli kyllä hankkinut tarvikkeita, jopa esipaistetut sämpylät. Aamulla emme siis jääneet vaille pakollisia herkullisia saksalaisia aamiaissämpylöitä. Kylpyhuoneen koristelukin oli ylenpalttinen.
Asetuttuamme lähdimme lähikylälle iltakävelylle ihastelemaan taas siistejä taloja, pihoja ja puutarhoja.
Yhden yön majapaikkamme oli näin lähes täydellinen. Ja ihmettelet varmaan, miksi ”lähes” täydellinen? Paikkakunnalla oli sikala.
Seuraavana päivänä etenimme Cuxhavenin ja Wilhelmshavenin kautta lähelle Groningenia Lutjegastiin. Seuraavassa tekstissä kerromme, miten selvisimme parista pettymyksestä matkalla ja miten pikkupaikkakunnat yllättivät. Käy tykkäämässä meidän Facebook-sivusta, niin saat heti tiedon, kun julkaisemme uutta.
Aila ja Juha 