Avainsana-arkisto: sähköpyöräily

Akku tyhjäksi pyöräillen

Kuinka kauan sähköpyörän akku kestää? Tämän kysymyksen kuulen usein. En ole kertaakaan jaksanut tai ehtinyt yhdessä päivässä ajaa akkua loppuun, mutta nyt sen lopulta tein.

Tuusula tutuksi pyöräillen

”Tuusula tutuksi” on ollut mielessä koko tämän kesän, koska vappuna muutimme tänne. Olemme pyöräilleet paljon, ja myös osallistuneet monenlaisiin tilaisuuksiin. Juhannuksena pyöräilimme Rusutjärvelle seurakunnan juhannusaaton iltaan laulamaan, Tuusula-päivänä kiertelimme pyöräillen Työläiskotimuseon ja Ilmantorjuntamuseon, ja kauppa- ja kirjastokäynnit on myös pyöräilty. Hyvin sujuu. Ilman sähköpyörää ei olisi niin sujuvaa, ei välttämättä edes jaksaisi, eikä hikisenä ole niin kiva osallistua tilaisuuksiin.

Ihan paras pyöräilykohde on kiertää Tuusulanjärvi. Sen olemme tehneet jo monta kertaa poikkeillen eri paikoissa.

Olemme myös pyöräilleet Tuusulasta pois, eli etsineet reittejä sekä meille tuttuihin että uusiin paikkoihin. Espoon, Vantaan ja Helsingin suuntaan olemme tehneet useitakin retkiä. Juhannuksena pyöräilimme Pornaisiin, kerran ajoin yksin Hyvinkäälle ja nyt suunnittelimme reitin Nurmijärven ja Nukarin suuntaan. Tällaisen piirsin kartalle aamulla.

Lahela

Lahelaan on vain muutama kilometri. Kun tämä siltatyömaa joskus valmistuu, yhteys vielä paranee. Autolla ei tästä pääse, mutta pyöräilijöille on oikealle kaartuva lyhyt kiertotie. Siltatyömaan hitaudesta olen nähnyt paljon harmistuneita kommentteja. Tätä yhteyttä odotetaan takaisin kovasti.

Poikkesimme pyörällä myös katsomaan, millainen on kartalla näkyvä Tuhkalanpuisto. Pieni, rauhallinen, varmaan naapuruston lapsille ja koirille kiva ulkoilupaikka, mutta ei se mitään erityistä pyöräretkeilijälle tarjonnut. Penkille olisi voinut pysähtyä.

Tuusulan kunta on kuntalaisten aloitteesta tänä kesänä kylvänyt muutaman kukkaniityn. Olisi pitänyt käydä tutustumassa aikaisemmin.

Pyöräilyssä on autoiluun verrattuna se etu, että hauskaan liikenneympyrään voi pysähtyä kameran kanssa muita häiritsemättä. Tämä on Ristikiven liikenneympyrän perhonen.

Vaunukangas ja Häklin monttu

Lahelan jälkeen käännyimme Nahkelan suuntaan ja poikkesimme ensin Vaunukankaan lammelle hetkeksi ihailemaan tyyneen lampeen heijastuvia puita. Penkki löytyi istumiseen.

Monessa tuusulalaisten viestiketjussa on mainittu Häklin monttu hyvänä uimarantana. Pitihän sekin poiketa katsomassa. Näytti hyvältä. Elokuun lopun arkipäivänä olimme ainoat koko lammella.

Kiertelin yksin rantaa katsellen. Sähköpyöräilyssä meillä on yksi miinus. Pyörät ovat niin arvokkaat ja vaikka olisimme kuinka rauhallisella paikalla, emme jätä niitä vahtimatta tai ainakaan huolellisesti lukitsematta kiinni johonkin. Samalla sidomme ne toisiinsa ja pidämme huolta siitä, että edes etupyörää ei saa erikseen irti. Ja siihen menee aikaa. Ehkä olemme ylivarovaisiakin. Niinpä nytkin Juha ihaili järveä vain kauempaa rinteeltä. Tai oli somessa.

Palojoki

Sama ongelma pyöri mielessämme, kun tulimme Palojoelle. Paikassa olisi ollut paljon nähtävää. Aleksis Kiven koti ja museo, Taaborin vuori. Mutta emme viitsineet nähdä vaivaa pyörien lukitsemiseen ja sitomiseen. Museokortilla olisi kyllä voinut jompikumpi käydä sisällä ihan muutaman minuutin piipahduksellakin. Päätettiin tulla uudelleen. Edellisestä käynnistä kun on jo aikaa vuosikymmeniä.

Nurmijärvi

Palojoelta Nurmijärvelle ajaessa törmäsimme pyöräillessämme jälleen yhteen harmiin. Jos kerran pyörille on rakennettu oma päällystetty väylä, miksi sitä ei ole päällystetty niin, ettei asfaltti halkeilisi näin? On inhottavaa ajaa tyyliin pomp pomp pomp. Hidastaa matkaa ja hävittää kokonaan rennon nauttimisen. Tässä oli kyllä yritetty paikkailla päällystettä, mutta ei se ihan riitä.

Nurmijärvelle tullessamme alkoi olla jo tauon paikka. Silloin aina ajelemme ja katselemme ympäristöä etsien sopivaa penkkiä tai kiviä, joilla istua. Joskus toki löytyy ihan pöytäryhmäkin. Vessataukoa varten pitää välillä poiketa johonkin kahvilaan tms. Nyt sopiva sellainen pysähdys oli Myllykosken bensa-asema.

Löytyihän meille sitten penkki mukavan rauhalliselta paikalta. Katoimme eväät penkille ja kaadoimme termarista kahvit mukeihin. Tämä on meille pyöräretkien nautinto. Itse valitut terveelliset ja meille sopivat syötävät, oma rauha. Pyörien takabokseihin ja etukoreihin mahtuu aivan riittävästi evästä koko päiväksi. Ja ne tärkeät istuinalustat.

Istuessamme katselimme, kuinka Maaniitun koulun oppilaat liikkuivat aivan ruhtinaallisen tilavalla urheilukentällään. Sinne mahtui jalkapallon pelaajia, frisbeegolfareita ja aitajuoksijoita samaan aikaan.

Nurmijärveltä Nukariin

Helppoa ajettavaa, hyvä pyörätie jatkui Nurmijärveltä Karhunkorven suuntaan. Matkalle osunut pieni tietyön pätkäkin oli hyvin järjestetty pyöräilijöitä ajatellen. Kapea, mutta turvallinen.

Karhunkorven jälkeen tulikin sitten päivän harmillisin pätkä. Ensimmäinen harmi oli tämä pomp pomp pomp pomp pomp pomp pyörätien päällyste. Ikävä on katsoa myös noita pitkittäin olevia rakoja. Entä jos etupyörä sattuu johonkin syvempään rakoon? Olen kerran kaatunut raitiovaunun kiskon rakoon osuttuani ja vaikka nämä eivät tietenkään niin syviä ole, niin syviäkin näkyy. Siis hidasta pomppivaa ajoa taas ja silmä tarkkana, mihin pyörää ohjaa.

Toinen harmi oli Karhunkorven ja Nukarin välillä se, että pyörätietä ei ollut ollenkaan. On paljon pyöräilijöitä, joille tämä ei merkitse mitään, mutta me emme nauti autojen kanssa ajelemisesta varsinkaan kun tie on mutkainen ja mäkinen. Nämä ovat niitä pätkiä, joilla meidän akkumme myös kuluvat, koska ajamme mahdollisimman nopeasti ja suurimmalla avustuksella, että matka kuluisi pian.

Nukarinkoski

Nukarinkoski oli pieni poikkeaminen reitiltä, mutta ilman muuta se piti tehdä. Autoille merkityltä parkkipaikalta oli jyrkät portaat alas kosken ylittävälle sillalle. Juha jäi tosi mielellään ylös parkkipaikalle vahtimaan pyöriä. Ei kuulemma tehnyt mieli portaisiin. Minulle tällainen sopii aina, ja nautin niin, että merkitsin päivän askelmäärän tähän kuvaan.

En tietenkään sillalle laskeutunut askeleita keräämään vaan katsomaan, miltä koski näyttää. Tänne tulen kyllä uudelleen keväällä, kun vettä on huikeasti enemmän. Silloin kuulemma vesi pärskii jopa sillan yli ja kuohuu kivissä.

Pysähdyimme koskialueella toiseenkin kohtaan. Siellä oli kaksi miestä, jotka päivittelivät sitä, että kosken vesissä näkyy isoja kaloja, mutta yksikään ei tartu syöttiin. Taitaa olla tuloksellisempaa käyttää kameraa kuin virveliä.

Jokela

Nukarinkoskelta Jokelaan oli taas toisenlainen akkuja syövä osuus reitillämme. Valitsimme Vanhan Jokelantien, koska se oli rauhallisempi kuin vilkas autotie. Valinta oli hyvä, mutta tällaiset mäet vaativat enemmän sähköavustusta kuin tasainen asfalttitie. Juhan akusta hävisi tässä jo kolmas palkki.

Jokelaan tullessa tien vieressä oli taas kahvitauolle houkutteleva puisto penkkeineen ja lampimaisemineen.

Jokelasta lähtiessä kohtasimme taas ärsyttävän pyörätiepätkän.

Onneksi tätä ei kestänyt kauan. Ennen pitkää pyörätie muuttui aivan loistavaksi. Oli leveä ja tasainen, ja Juha totesi, että päivän paras pätkä, kun oli vielä paljon kevyttä alamäkeäkin.

Tuusulanjärven pyöräilyreitti

Vaakkolassa käännyttiin sitten Ruskelan suuntaan tutulle Tuusulanjärven ympäri kiertävälle pyörätielle, joka myös on aivan erinomainen. Reitin varrella on mukavia pysähtymispaikkojakin, esimerkiksi Vanhankylänniemi ja Vanhakartano kahviloineen ja Pytingin käsityömyymälöineen. Sen pihalla ihastuin viimeksi värinokkosiin niin että niitä on jo useita omallakin pihallamme.

Kahville voisi pysähtyä myös Lammaskallion tilalle ja samalla ostaa paikallisia tuotteita. Tai vain ihailla kukkapeltoa ja lampaita.

Tämän reitin varrelle sijoittuu myös Sarvikallion luontopolkujen alue, jolla emme kyllä tällä kertaa poikenneet. Sarvikalliolta on hienot näkymät, mutta polut sopivat paremmin patikointiin kuin pyöräilyyn. Ja tänään Juha alkoi huolestua siitä, riittäisikö akku enää muuhun kuin pyöräilyyn kohti kotia lyhintä mahdollista reittiä.

Sen verran vielä pysähdyimme, että vietimme hetken Paijalan hautausmaalla.

Sitten tiemme erkanivat. Juha pyöräili kotiin ja minä kävin vielä Tuusulan kirkolla asti katselemassa maisemia. Järvi on aina kaunis. Kirkon vieressäkin on kesäkukkaniitty ja sen vieressä laidunalue, jolla lampaat pitävät huolta luonnon hoidosta.

Kuinka kauan akku riittää?

Tulin kotiin, matkamittarini näytti 76km ja ajomittarin arvio oli, että ECO-avustuksella voisin vielä pyöräillä 9km. Päätin kokeilla. Lähdin kiertelemään lähikaduilla parin – kolmen kilometrin lenkkiä ja odotin avustuksen nollaantuvan minä hetkenä hyvänsä. Mutta ei niin käynytkään. Kiersin lisää, pyöräilin, vaikka alkoi olla jo pimeä. Reilu tunti meni, mittari näytti lopulta 92km ja avustusta jäljellä nolla. Viimeisen kilometrin kotiin poljin ilman mitään avustusta. Pitkän päivän jälkeen se kyllä tuntui jo vähän raskaalta. Minusta sähköpyörän ajaminen näin on raskaampaa, koska se on tavallista pyörää painavampi.

Juhan mittarissa oli kotiin tullessa ollut 72km ja muutama jäljellä. Tämä kertoo siitä, että raskaampi ajaja kuluttaa enemmän, pitempi kohtaa vähän enemmän ilmanvastusta ja myös siitä, että hän hiukan useammin nappaa avustuksen vähän isommaksi.

Sähköautojen akun toimintamatkan kerrotaan vaihtelevan merkittävästi ajotyylin, nopeuden, sähkölaitteiden käytön, ulkolämpötilan, kuormituksen ja ajo-olosuhteiden mukaan. Ihan sama koskee sähköpyörää. Kerran Juhan akku loppui 65km:n kohdalla, kun reitillä oli tosi paljon jyrkkiä mäkiä ja vastatuulta, ja ilma oli selvästi viileämpi. En ihmettele oikeastaan yhtään, että ilta-ajeluni muodostuikin monta kilometriä pitemmäksi kuin olin ensin laskenut. Pyöräilin alimmalla avustusteholla tasaisia katuja, ei ollut mäkiä, vauhti oli rento (ehkä noin 15km/t) ja sää lämmin. On ihan mahdollista, että akun avustus olisi riittänyt pitempäänkin kuin tänään riitti, jos matkalla ei olisi ollut sitä yhtä ajoväylää, jolla ajoimme autojen kanssa ja pidimme nopeutemme mahdollisimman suurena tai sitä yhtä varsin mäkistä soratieosuutta. Tasainen pyörätiekin olisi voinut vielä tuoda muutaman kilometrin lisää.

Miksi halusin kokeilla akun tehoa? Ihan vain uteliaisuudesta ja siksi, että siihen näytti kotiin tullessa tarjoutuvan mahdollisuus ja siksi, että sitä usein kysytään. Ei meillä akun teholla niin paljon merkitystä ole, tosi harvoin päivän retken kilometrimäärä nousee näin isoksi. Rentoa ja nautinnollista päivää vietämme pyörän päällä usein, mutta pysähtely, tauot, rento vauhti ja ympäristöihin tutustuminen on pääasia, ei matkan pituus.

Iloisena kuitenkin taidan vähän leuhkia kilometreilläni tänään. Juha otti kuvan tullessani kotiovelle.

Olemme pari kertaa aikaisemmin ajatelleet kokeilla samalla tavalla sähköavusteisen matkan pituutta, mutta emme ole onnistuneet ennen pimeää. Tässä niistä kirjoittamamme tekstit:

Mä tein sen!

En onnistunut tänäänkään!

Ja vielä yksi pitkä matka parin viikon takaa. Sinä päivänä poikkesimme hetkeksi lataamaan akkuja tuttuun kotiin.

88,8km aloitti kahdeksannen eläkevuoden.

Olet tervetullut seuraamaan myös muitakin matkojamme.

Ailajajuha

70-vuotisjuhlat – pyöräilyä 70km

Juha täytti 70. Juhlan kunniaksi suunnittelin 70 kilometrin pyöräilyretken. Keräsin retken varrelle erityisesti kirsikkapuita, joita löytyy Roihuvuoren lisäksi Tokoinrannasta, Viikistä ja sieltä täältä muualtakin, ja yhden Juhan ehdottoman suosikin. Fazerin vierailukeskus Vaaralassa tuli siis kartalle.

Lue loppuun

En onnistunut tänäänkään!

Kuinka pitkälle matkalle sähköpyörän avustus riittää? Halusimme kokeilla, milloin akku loppuu. Sää näytti lupaavan sopivalta eli pilviseltä ja harmaalta, mutta ei kumminkaan sateiselta. Lähdimme matkaan. Kun kahdeksan tunnin ajeluretken jälkeen olimme kotona taas, emme tienneet vastausta vieläkään. On tää nyt vaikeaa.

Alku oli lupaava. Ajoimme Pakilasta Vantaanjoen rantaan, käännyimme Longinojalle ja ennen pitkää olimme jossain Malmilla. Emme suunnitelleet erityisesti mitään, käännyimme vain aina sellaiseen suuntaan, jonne näytti olevan sopiva pyörätie.

Lue loppuun

Mä tein sen!

Ainakin suunnittelin tekeväni, eli kokeilevani, miten pitkään matkaan sähköpyörän akun lataus kestää. Oli upea sää, pyöräily oli nautinto, eli edellytykset pyöräillä reippaasti koko päivä olivat kunnossa. Lähdimme Vantaan suuntaan ja katsoimme kartasta, miten lentokenttä kierretään.

Omille tottumuksilleen ei vain voi mitään. Vähän väliä matka katkesi hetkeksi, kun tien varressa näkyi jotain mielenkiintoista.

Lue loppuun