Potsdamissa oleva Sanssoucin linna on yksi Saksan kuninkaitten upeita asuntoja. Versailles oli Hohenzollern-suvun kuninkaan Fredrik II:n eli Fredrik Suuren esikuva, kun hän käski rakentaa lomalinnan itseään varten. Potsdamiin on helppo kulkea Berliinistä junalla ja jatkaa asemalta bussilla linnalle ja linnan ihanaan puistoon, jos ei halua kävellä. Senkin voi hyvin tehdä. Olemme käyneet täällä kaksi kertaa. Toisella myös Neues Palais -linnassa, joka näyttää olevan paljon tuntemattomampi. Kirjoitimme tähän tekstiin Potsdamin muusta nähtävästä ja lopussa on linkki linnan kuvaukseen.

Juha väitti, että minulla oli pelottavan määrätietoinen tapa lähteä suorittamaan Potsdamia: Suoraan junasta aseman läpi raitiovaunuun, tarkka tieto siitä, millä venäläisen korttelin nurkalla pitää jäädä pois ja mistä pysäkiltä seuraava bussi lähtee. Mutta nytpä ei enää ole kiirettä mihinkään. Ostettiin asemalta rasialliset mustikoita ja karviaisia ja syötiin niitä samalla, kun haettiin infosta kartta ja etsittiin sopiva ratikka. 

Jäätiin kuitenkin ensin pois hetkeksi kiertämään hollantilainen kortteli, jonka hollantilaiset rakennustyömiehet olivat saaneet tehdä itselleen palkaksi palatsien rakentamisesta. Täytyy sanoa, että ahkeria olivat olleet, Potsdamissa on useita linnoja ja sitten nämäkin vielä. Turistiryhmiä näkyi kyllä. Tämä on kai helpompaa historiaa.

Seuraava etappi ratikkasuunnistuksessa oli venäläisten palkkiokseen saama Alexandrowka, Pysähdyttiin hetkeksi katselemaan ja kiertelemään erikoisia rakennuksia. Juha ihmetteli, mistä oikein on kysymys, mutta sanoin, että otan kuvat, hallitsen ratikat ja hän voi itse ottaa selvää, mikä tämä juttu oikein on. Ja Potsdamin turistisivuilta löytyi tämmöinen kuvaus:

Kuningas Frederick William III perusti Venäjän siirtokunnan Alexandrowkan vuonna 1826 läheisen ystävänsä tsaari Aleksanteri I:n muistoksi, jonka kanssa Frederick oli liittoutunut sodissa Napoleonia vastaan. Aikakauden venäläistyyliset puutalot rakennettiin Preussin hovissa oleskelleiden venäläisten laulajien kodiksi, jotka olivat ennen sodan päätyttyä tsaarin lahjaa. Peter Joseph Lenné suunnitteli puutarhoja tarkoituksenaan tarjota venäläiselle kuorolle inspiroiva ilmapiiri musiikille ja vapaa-ajalle. Nykyään koko alue on osa Unescon maailmanperintöluetteloa. 
Väärennetyt kerrostalot kahdessatoista puutarhassa jäljittelevät venäläistä tyyliä jokaisessa yksityiskohdassa. Maisemataiteilija Peter Joseph Lenné asetteli siirtokunnan venäläisen Pyhän Andreaksen ristin muotoon. Mutta Preussin ankaruus esti arkkitehteja rakentamasta oikeita kerrostaloja. He rakensivat tyypillisiä preussilaisia ​​ristikkorakenteisia taloja ja peittivät ne tummilla puulaudoilla. Kaikkia taloja ympäröivät suuret puutarhat hedelmien ja vihannesten istuttamiseksi. Koska asukkaat olivat aiemmin Preussin ensimmäisen vartijarykmentin laulajia, siirtomaa käsiteltiin sotilaslaitoksena ja pidettiin vartioituna. 
Taloon nro 2 perustetaan pieni museo. Keittiö ja olohuone ovat avoinna yleisölle ja välittävät tunteen siirtokunnan puhtaista elinoloista 1830-luvulla. Museo esittelee asiakirjoja Preussin ja Venäjän dynastioiden läheisistä ja perhesuhteista.

Tässä niitä puisia taloja:

ja sitten niiden koristeellisia ikkunoita:

Venäläisten korttelien lähellä olisi ollut Waldpark ja Volkspark, joka myös olisi ollut kiinnostava kiertelykohde, mutta lähdimme reippain askelin nousemaan Volksparkin sijaan Pfingstbergille. Samalla piti huolehtia siitä, että kivat murattipäällysteiset puut tulivat kuvaan.

Pääsylipun maksamisen jälkeen Juhan kiipeäminen tyssäsi kuitenkin tälle pylväskäytävälle. 

Käytävän päässä odottivat nimittäin nämä metalliset pitsikoristeiset kierreportaat. Portaiden päissä eri tasanteilla oli liikennevalot, eli onneksi kaksisuuntaista liikennettä ei näissä sallittu. Annoin kaikkien muiden mennä edellä ja kiipesin askel kerrallaan hitaasti perässä. Olivat yllättävän hankalat kiivettävät. Muttta homma kannatti ehdottomasti!

Belvedere tarjoaa 360 asteen panoraaman joka suuntaan.

Selkeällä säällä näkyy kuulemma jopa noin 40 km:n päähän Berliinin suuntaan. Niinpä näkyy. 

Ja tietysti vielä linnan pihalle ja portaisiin. Täällä oli koko ajan seurattavaa. Käyntimme aikana ehdittiin vihkiä kaksi paria, häävieraat kuljeskelivat portaissa, valokuvaajat risteilivät, viuluorkesteri soitti (jousikvartetti), pikkulapset juoksentelivat mekoissaan ja nahkahousuissaan ja tarjoilija kilisteli kuohuviinilaseja. 

Belvederestä käveltiin alamäkeen metsäpolun kautta Neuer Garteniin. Ei odotettu mitään muuta kuin mukavaa metsää, mutta sattuipa matkalle komeita rakennuksiakin, esimerkiksi kristillinen peruskoulu tässä rakennuksessa

ja tämä. Joku hallintorakennus.

Neuer Garten, veden äärellä. Se vain on aina yhtä kaunista ja rauhoittavaa! Ihan hätäisesti katsottuna tästä kuvasta tulee ensimmäisenä mieleen Töölönlahti.

Tästä alkaa tämän päivän kukkaosuus. Nämä kukat ovat Marmoripalatsin hoidetusta puutarhasta. Ihania sinisen sävyjä ja pieniä kivoja suihkulähteitä.

Samasta puutarhasta oli näkymä keskustaan Nikolain kirkolle.

Orangerien edessä oli ehkä päivän paras, ihan järjettömän siististi hoidettu symmetrinen kukkaistustus. Ainakin, jos tämmöinen geometrisuus luonnossa viehättää.

Istuttiin kahville ja kakkupalalle Pandoras Cafén terassille ajatuksella: ”Tässä nautitaan kahvit, maksoi mitä maksoi.” Ystävällinen pöytiin tarjoilu pani jo katsomaan, paljonko seteleitä on mukana, mutta lasku oli yllättävän vähäinen. Tätä paikkaa suositellaan. 

Rakennus ja puutarha olivat varsinaisia taideteoksia. Preussin kuningas Friedrich Wilhelm III oli aikanaan viettänyt täällä joka päivä monta tuntia iltapäivisin,  mitä en yhtään ihmettele.

Tässä puussa olisi ainesta joulukuuseksi minne vain.

Puiston laidalla oli myös komea rivi taloja, jotka oli merkitty yksityisiksi. Siltä ne pihat näyttivätkin. Oli pyykkejä kuivumassa ja ihmisisä istuskelemassa puutarhakeinuissa. Mietimme, olisiko näissä potentiaalisia kodinvaihtajia? Kuka näin hienoilla paikoilla yleensäkään asuu?

Juha hämmästeli, että tiesin seuraavankin askeleen: yhdestä kadunkulmasta menisi bussi 695, jolla pääsisi näiden Fredrikien rakennuttamille linnoille puiston pohjoislaitaa pitkin. Sitä en tiennyt, että bussi meni nenän edestä ja seuraavaa sai odottaa 20 minuuttia. Kylmissäni sitten keräsin ympäristöä katsellen lisää askeleita ranteen mittariin.

Bussi siis tuli, ja Juha ihmetteli taas että me emme jääneetkään pois siinä, missä kaikki muut turistit (Sanssouci visitors’ center), vaan menimme paljon pitemmälle Neues Palais -pysäkille, minne kukaan muu ei jatkanut. Tiesin siis, että siellä oli iso barokkilinna, joka piti kiertää. Kierrettiin audioguiden kanssa ja ihan kummalliset hiihtimet jalassa. Vaikea kuvailla, mutta jos kuvittelee jonkun huopaisen aamutohvelin ja kooltaan huomattavasti isomman lumikengän risteytyksen, pääsee ehkä lähelle. Vaikea niillä oli kulkea. Olivatten liukkaat ja putosivat jalasta koko ajan.

Linnan koristelu ja koko olivat aivan käsittämättömiä. Olen sanaton. Kuvia ei saanut ottaa sisältä ja ulkoakin se oli vähän turhaa, kun ympäristö oli turistikauden jälkeen remontissa (olimme lokakuussa) ja patsaatkin kärrätty häkkiin. Kuvat eivät siis kerro ollenkaan siitä, miten hieno tämäkin linna oli.

n

Tämä entinen keittiörakennus on nykyisin yliopiston käytössä. Ihan hyvä juttu niin.

Sanssoucin linnaan on täältä alle pari kilometriä mukavaa puistotietä, eli ei tarvitse mennä takaisin millään bussilla. Piti mennä ensin linnan toiselle puolelle.

Puiston käytävä Sanssoucin linnalle oli siis 1,8 km pitkä. Välissä olisi ollut Botanische Garten ja joku pikkulinna (ilmeisesti Schloss Charlottenhof?). Mikäs tässä lenkkeillessä, lenkkeilläänhän Paloheinässä ja Tuusulassakin. Ihan kivaa vaihtelua, kun on hiekkakäytäviä, huvimajoja ja patsaitakin välillä.

Lopulta oltiin sitten siellä, missä pitikin. Tuli otettua niin paljon kuvia, että niistä pitää muutama julkaistakin, että on jotenkin suhteessa siihen, mitä tehtiin.

Samalla piti kiivetä portaat ylös linnalle. Sans Souci, vaikka kiipeämistä riitti.

Poseerattiin sitten kumpikin tuon tekstin alla niin kuin muutkin turistit ja otettiin syyslomakuvia stressittömästä elämästä.

Olimme jo aikaisemmalla käynnillämme käyneet linnassa sisällä, joten nyt jatkoimme kävelyä.

Huvimajojakin oli puutarhan sisäänkäynteinä kaksittain. Tuota auringonkehrää myytiin postikorteissa ja pinsseinä.

Poikettiin matkamuistomyymälään ja hankittiin lapsille hyvät tuliaiset. Semmoisia hienoja noin 70cm x 50cm adventtikalentereita, joiden luukuissa on saksankielisiä joululauluja tai joululeivonnaisten reseptejä. Ihan niinku kiva idea, kun kaikki lapset silloin lukivat koulussa pitkää saksaa. Myyjä sanoi maksaessamme, että leider hänellä ei ole pussia niille, mutta kai ne menevät helposti auton tavaratilassa. Nyökyttelin, vaikka nyt olimmekin vastoin tapojamme liikkeellä bussilla ja junalla.

Näitä näkymiä ei lakkaa ihmettelemästä. Taas hehtaarikaupalla terasseja, lampia, puita ja nurmikkoa. Linnalta oli taas niin mahtavat näkymät alas kaupunkiin, että jotenkin voi kuvitellakin Fredrik Suuren stressittömyyttä, kun Jemand leikkasi nurmikon niin kuin meidän entisessä vaihtokodissakin oli puhe. Sillä erotuksella että siellä ei leikannut, mutta täällä varmaankin.

Tämä kuva on oikeastaan otettu polkupyöristä. Ihmisillä on täällä hurjan hyviä ja kalliita pyöriä. Sähköpyöriäkin näkee täällä paljon enemmän kuin Suomessa.

Ja kukkia lisää.

Toimiikohan tämä oikeasti? Parkkipaikka, jolla voi maksaa vapaaehtoisesti parkkimaksun puistojen ylläpitoon. Ei kyllä nähty myöskään autoja parkissa ainakaan ihan tässä.

Sansscoucin linnalta bussi 695 olisi tullut aamusta tuttua reittiä keskustaa kohti, mutta me kävelimmekin aluksi muita mutkia.

Brandenburgin portilla törmäsimme hulinaan ja ruokakojuihin.  Juha oli lähdössä äkkiä pois, eteenpäin vain, mutta aistin paikallista tunnelmaa, halusin paikallista jäätelöä ja aloin puhua paikallisen naisen kanssa ja sain selville, että alkamassa oli paikallinen Taiteiden yö, Erlebnisnacht. Näissä kohdissa meidän maailmat eivät kohtaa. Toinen on valmis hankkimaan Erlebnisse ja toinen haluaa äkkiä pois. 

Tälle kojulle oli jono. Jotenkin olisi ollut kiva maistaa, miltä liekitetty pizza maistuisi. Nimittäin siltä se vähän näytti. Toinen meistä ei kuitenkaan suostu jonottamaan yhtään mihinkään tai mitään. Maistamatta jäi.

Brandenburgin portilta poispäin johtava Brandenburger Strasse oli ihan täynnä. Joka kadunkulmassa oli esiintymislava ja musiikkia tai tanssia tai jonglööriä. Siitä huolimatta ja ehkä sen vuoksikin suunnattiin pikkuhiljaa poispäin tungoksesta aseman suuntaan. Tuli vain mieleen, että tässä ei pystyisi minkäänväristä kuorma-autoa kukaan väistämään.

Ja sitten tapahtui se, mikä meille todella harvoin tapahtuu. Hypättiin väärään ratikkaan. No, ei tarvittu monta väärää pysäkkiä, kun asia huomattiin. Nähtiinpä samalla yksi sattumanähtävyys, jota ei matkailuesitteissä mainittu. 

Löydettiin sitten se oikea ratikka aseman suuntaan ja lopuksi bongattiin kaupunkin tärkein kirkko, Nikolain kirkko, niin tuli jotain suoritettua vielä. 

Käveltiin vielä sillan yli Bahnhofille, vaikka bussejakin olisi mennyt ja ratikoita. Asemalla oli sitten nälkä ja mentiin kaikkien pizzapaikkojen ohi italialaiseen salaattibaariin.

Oli jo kävelty monenlaisia näkymiä Potsdamissa, mutta päivä jatkui. Tulimme junalla Potsdamer Platzille Berliiniin ja jatkoimme kiertelyä Berliinin valofestivaaleilla. Siellä olemme käyneet jo neljä kertaa, laitan tähän linkin viimeisimpään (2023). Potsdamin hienoimmasta linnasta eli Sanssoucista tein oman erillisen tekstin, siihenkin linkki tässä.
Berliinin valofestivaalit.
Sanssouci.

Voit seurata meidän matkojamme myös Facebookissa Ailajajuha