Tänään toteutui yksi automatkamme haaveista. Rento pyöräilypäivä Reinin varrella, viinitarhojen ja linnojen luomia komeita maisemia ja yksi Reininlaakson kauneimpia ristikkotalokyliä eli Bacharach.

Tästä lähdettiin. Pyörätie oli sileä ja helppo, kaide erotti autojen väylästä. Ruska väritti taas rantoja.

Ensimmäiset linnat näkyivät rinteillä hyvinkin pian. Tällä seudulla niitä on runsaasti.

Olemme törmänneet tähän ilmiöön täällä useinkin. Linna on hotelli tai hostelli tai raunioita ja ravintola.

Linnojen arkkitehtuuri näkyi jopa rautatien tunneleiden sisäänkäynneissä.

Mikähän tämä oli?

Risteilijöitä näkyi myös paljon, samoin rahtilaivoja. Hauskaa oli huomata, että ne liikkuivat niin hitaasti, että me usein pyörällä ohitimme laivan.

Loreley. Reinin kapein kohta? Tuolla ylhäällä olisi näköalatasanne.

Etsimme paikasta tietoa ja tällaista löytyi Wikipediasta.

Loreley (myös Lorelei) on korkea kallio Reinin itärannalla. Se kohoaa noin 120 metrin korkeuteen joen pinnasta. Kallion kohdalla Rein on kapeimmillaan 113 metriä leveä ja 25 metriä syvä. Voimakas virtaus ja vedenalaiset kivet ovat aiheuttaneet joella monia veneonnettomuuksia.

Loreleyn nimi tulee mahdollisesti vanhan Reininmaan murteen sanoista lureln (’kuiskata’) ja ley (’kallio’), eli kyseessä olisi ”kuiskaava kallio”. Virtaukset ja pieni vesiputous, joka oli näkyvissä vielä 1800-luvun alussa, saivat aikaan kuiskaavan äänen, jota kallion erikoinen kaiku vahvisti. Ääntä on vaikeaa kuulla enää nykyään alueen kaupungistumisen takia. Toinen teoria johtaa nimen alkuosan sanasta luren (’vaania’), jolloin nimi tarkoittaisi ”vaanivaa kalliota” ja viittaisi joella sattuneisiin onnettomuuksiin.

Kallioon liittyy monia legendoja ja kansantarinoita. Saksalainen kansantarina kertoo, että Loreley-niminen merenneito tai näkki istuu kalliolla ja yrittää lumota laulullaan joella ohi matkustavia ihmisiä, houkutella nämä kuolemaan. Vastaavaa tekivät muinaisen Kreikan seireenit.

Nimi Loreley on myös levinnyt laajalle kulttuurin eri osa-alueilla: useita musiikkikappaleita on nimetty Loreleyksi, on sen nimisiä runoja ja ooppera, henkilöitä kirjallisuudessa ja elokuvissa. Tapani Kansa ja saksalainen hard rock -yhtye Scorpions ovat myös laulaneet Loreleysta.

Tulimme Bacharachiin ja sielläkin ylhäällä oli linna. Huomio kyllä samalla kiinnittyi hienoon ristikkotalorivistöön, joka näkyi täältä rannan suunnasta näin.

Ajoimme kuitenkin kaduille katselemaan taloja sieltä käsin. Eipä täällä enää pystynyt ajelemaan, eihän ajaessa voi kameraa käyttää kuitenkaan. Eli tässä viipyiltiin.

Kylästä olisi voinut kävellä myös ylöspäin katselemaan maisemia rinteeltä tai siellä olevasta näkötornista. En osaa oikein edes selittää, miksi se jäi tekemättä. Jotenkin vain usein ylämäkipyöräily jää, jos muuta on tarjolla.

Ja täällähän oli tarjolla alamäki rannalle takaisin.

Ennen tuota alamäkeä kävin kuitenkin hienossa kirkossa, kun sinne pääsi sisällekin.

Kadun varrella oli myös pieni katolinen kappeli.

Tämä paikka vuoren rinteellä jäi lähempää käymättä. Olisi ollut hienot näköalat täältäkin. Wernerkapelle Bacharach on yli 500 vuotta vanha rakennus. Se koostuu punaisesta hiekkakivestä ja muistuttaa apilanlehteä. Katoton paikka, mutta näin jossain kuvan, jossa se pimeässä valaistuna oli hieno näky.

Ylämäkien sijasta laskeuduimme takaisin rantareitille, istuimme penkille ja kaivoimme eväät esille.

Rannan puistossa oli myös tällainen Veteraanien muistomerkki vuosien 1848/49 vallankumouksellisiin sotien ja ja Saksan syntymiseen johtaneiden sotien 1864-71 veteraaneille ja kaatuneille. Muistomerkki on rakennettu 1911.

Jatkoimme vielä jonkin matkaa Bacharachista etelään päin. Taas yhdet linnanrauniot rinteellä, eli Burg Fürstenbergin rauniot. Reinin maisemat olivat koko ajan hienot ja muutakin kaunista nähtävää oli, joka houkutteli pysähtymään.

Bacharachista ei olisi ollut kuin viitisentoista kilometriä enää Rüdesheim am Rheiniin, joka on aivan upea paikka Reinin varrella. Siellä olimme neljä vuotta sitten. Laitan linkin tämän tekstin loppuun, käy ihmeessä katsomassa.

Pyöräilimme tänään 27 kilometrin matkan edestakaisin emmekä nähneet tällä välillä ainuttakaan siltaa Reinin yli. Näillä lautoilla pääsee yli, mutta emme näitäkään nähneet muita kuin tämän yhden.

Aurinko alkoi laskea, ja viimeiset auringon säteet kirkastivat taas viiniviljelmiä.

Tähän auringonlaskumaisemaan oli haikeaa lopettaa pyöräily. Tämä nimittäin oli ”Näkemiin!” myös kokemillemme jokimaisemille, joissa olimme kuuden viikon Saksan matkamme aikana pari viikkoa viettäneet. Seuraavana päivänä laitoimme navigaattoriin päämääräksi Soltau. Eli sitten olimme jo lähellä matkamme päätepistettä, eli Lyypekkiä ja Skandinavienkaita.

Yksi pyöräilypäivä toteutui Lyypekissäkin, eli vielä jotain kerrottavaa.

Rüdesheim am Rhein

Voit seurata meitä ja matkaamme myös Facebookissa Ailajajuha