Jokainen näistä paikoista ansaitsisi oman ylistyslaulunsa, mutta niputin ne nyt kolmeksi säkeistöksi samaan lauluun, koska ne ovat niin lähellä, että reippaat voivat laulaa ne jopa yhteen menoon. Niille, joilla ei ole kiirettä mihinkään, suosittelemme esitystempoksi säkeistö kerrallaan adagio (hitaasti ja nauttien)  tai vähintään andante. Me voimme tehdä jopa da capo.

Hitaus alkaa meillä aina jo menomatkasta. Juha vilkuilee levähdyspaikkoja maisemissa ja nostattaa matkanjohtajansa vähän väliä kameran kanssa ulos. Torcaliin mennessä tämä tarkoitti vähintäänkin reittiä Casabermejan kohdalta päätieltä A45 vasemmalle Villanueva de la Conceptioniin. Siellä oli matkustavaisia ajatellen ihan kunnon näköalapaikkakin.

Ihan viimeiset matkamaisemat ovat jo auton tuulilasin läpi otettuja. Kiviä ja kallioita oli koko ajan.

Torcal de Antequeran puistoon saapuessa voi käydä ensin vastaanotossa katsomassa infoa ja karttoja ja tarpeelliset vessat, kahvit ja välipalat löytyvät myös. Ja jos ei ole aikaa tai halua, tai ainoat kengät ovat korkkarit tai rantasandaalit, pistäytyminen näköalapaikalle ja pikku kävely infon ympärillä jo antaa jotain kuvaa alueesta.

Meillä tietysti oli lenkkarit ja eväsreput, eli parkkipaikalta löytyvän karttataulun mukaan lähdetiin kivien keskelle ja tälle pitemmälle reitille. Reiteistä on myös lyhyempi (ja helpompi) versio, joka alkaa ja loppuu samoin kuin tämä, mutta oikaisee ennen puoliväliä paluureitille (näkyy kuvassa), eli reittivalintaa ei tarvitse tässä kohtaa vielä edes tehdä.

Tuonne kivikkoon vain ja menoksi! Kuvat on toki otettu hankalimmista paikoista, että kaikki meidän kuntoiluyrityksiämme vähän kunnioittaisivat, mutta ei luonnonpuistossa mitään selkeitä rakennettuja kävelypolkuja tietenkään ollutkaan. Pärjäsin omilla aurinkolenkkareillani,  mutta Juha kaipaili kotiin jääneitä vaelluskenkiään.

Eroosion muovaamia kalkkikivipatsaita riitti. Jokainen oli eri muotoinen.

Ja olipa luonnossa muutakin ihmeteltävää.

Kokonaisuudessaan Torcalin luonnonpuisto oli hieno elämys. Lämmin päivä ja kiva vaellusreitti tekivät retkestä erittäin hienon. Tiedän monien käyneen siellä lasten kanssa, oikein sopiva itse liikkuville tenaville, ei ihan pienille kuitenkaan. Itse ottaisin täysin ilman epäilyjä kaikki kouluikäiset lastenlapsemme mukaan.

Ihan lyhyen neuvottelun jälkeen pääsimme taas isojen teiden sijasta pikkuteille ja vuorenrinteille pysähtelemään. Auringonlaskun kultaamat rinteet vaativat useita pysähdyksiä. Colmenarista etelään ajoimme Malagan vuorten luonnonpuiston reunaa varsinaista maisematietä A-7000, josta on vuosien varrella tullut yksi suosikeistamme.

Antequera

Toisella reissullamme ajoimme suoraan Antequeraan, etsimme ison parkkipaikan jostain puiston laidalta, jonka lähellä oli ainakin hotelli Parador, lähdimme kävelemään ja katselemaan päällisin puolin maisemia. Turisti-info ei ollut ihan sillä laidalla, mutta yhden parkkitalon sisäänkäynnillä oli sen verran karttainfoa, että pääsimme suunnistamaan oikeaan suuntaan.

Ihan sivujuonteena, törmäsimme näyteikkunaan, jossa oli espanjalaisia koulupukuja. Lähetimme siitä oitis kuvan kouluikäisille lastenlapsillemme ja yhtä nopeasti saimme muutaman kauhistuneen vastauksen: ”Ei ikinä!” ”Onneksi Suomessa ei ole!” ”Noi kengät on ihan syvältä!” Asioilla tahtoo olla puolensa, jostain syystä täälläkin on tämä käytäntö, mutta suomalaiset koululaiset eivät pakollisista vekkihameista ja collegepaidoista näköjään ihastuisi.

Kauniit kirkot eivät valitettavasti olleet päiväsaikaan auki turisteille. Niissä on aina kiva piipahtaa.

Oli lokakuu 2017 ja Katalonia oli juuri äänestänyt itsenäisyydestään. Kaupunkikuvassa näkyi Espanjan lippuja ihan toisin kuin aikaisemmin. Espanjassa lippu tuottaa mielikuvia Francosta ja diktatuurista, eikä sillä erityisemmin vieläkään ole kansallistunnetta nostatettu. Näiden parin viikon aikana tilanne oli muuttunut selvästi. Katalonian liput liehuivat Kataloniassa edelleen, kuten olivat liehuneet jo monta vuotta, ja nyt espanjalaiset muissa osissa maata liputtivat myös.

Löysimmme Antequeran turisti-infon lähempää muita turisteille tarkoitettuja paikkoja, eli aukiolta, jonka lähellä olivat merkittävimmät kirkot ja portaat linnoitukselle, joka kuulemma oli yksi must-kohde. No mentiin, eikä se turha reissu ollutkaan. Uhosin infossa selviäväni espanjankielisellä audioguidella, enkä sitten paljon kohteesta muista, mutta näköalat korkealta mäeltä olivat huikeat. Jos ei tarvitse muuta, eikä halua tehdä maksullista kierrosta linnoituksessa, jo näiden takia kannattaa tulla.

Seuraavalla käynnillämme olimme oikeastaan menossa vain Antequeran pohjoispuolelle Cartaojan ja Buenas Cuevasin oliivirinteille vaeltelemaan, mutta sateen uhkaamana jäimme hetkeksi Antequeran tarjoamalle arkeologiselle nähtävyydelle, eli esiin kaivetuille dolmeneille, eli hautaluolille. Sisäänpääsy oli ilmainen ja ilmeisesti, koska oli koululaisten talvilomaviikko, kivillä näkyi aika paljon myös pieniä espanjalaiskoululaisia vanhempiensa kanssa.

Dolmenit ovat Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Niitä on kolme, joista kahdessa kävimme.

Dolmen de Menga on  kuparikaudella, n. 2.500 eKr. rakennettu käytävähauta. Seinät ovat tasasivuisista kivistä, ja niiden päällä on kivipaasista rakennettu katto, jota kivipilarit tukevat. Yksi paasi painaa lähes 200 tonnia. Homma on vielä peitetty kumpumaisesti maalla.

Dolmen de Viera on samalta aikakaudelta. Se on Mengan vieressä.

Kolmas hauta on Dolmen de El Romeral, joka on kupolikattoinen yhteishauta. Se on uudempi, noin 1800 eKr.  Siellä emme (vielä) käyneet. Voi olla, että joskus poikkeamme. Bongasin nimittäin toisenkin mielenkiintoisen käyntikohteen seudulta, seimimuseon.

Tuuli puhalsi sadepilviin vähän rakoja ja lähdimme sittenkin suunnittelemaamme Cartaojaan. Sinnekin matkatessa oli pakko pysähtyä, kun Pena-vuori näytti ihan valtavan valokuvaukselliselta.

Cartaojan kautta kulkee yksi Santiago de Compostelan Pyhän Jaakobin vaellusreiteistä, jota kutsutaan Mossarabian reitiksi Malagasta Santiago de Compostelaan. Olimme katsoneet vaelluskohteeksemme Wikilocista pienen pätkän, joka noudatti myös tuota reittiä.

Jätimme auton Cartaojalin kylän pohjoislaitaan ja lähdimme viitan mukaan kävelemään pientä päällystettyä autotietä. Hiljainen se oli, taisimme nähdä yhteensä kolme autoa kävellessämme. Näitä maisemia ei ollut turhaan mainostettu. Jos ei olisi ollut sadepäivä, olisimme tehneet varmaan monen tunnin vaelluksen, nyt käännyimme takaisin alle tunnin päästä.

Kärtin Juhalta vielä hetkeä tutustua kylään. Hän halusi vain jäädä autoon, ja niinpä minä sitten kävelin lähes tunnin paria kilometriä kylän halki. Kamera varmaan painaa paljon, kun sen kanssa on niin hidasta tuo eteneminen.

Sama Pena vuori vielä jostain tien varren huoltoaseman pihasta.

Näiden kartalla olevien maisemareittien lisäksi Antequeraan voi porhaltaa hyvinkin suoraan Malagan seudulta koko matkan tietä A45.

Teimme uuden retken Torcaliin viisi vuotta vanhempina eli vuonna 2022. Siitä oma teksti ja enemmän kuvia kallioista täällä.

Torcal

Olet tervetullut seuraamaan myös muita matkojamme. Tässä linkki Facebook-sivullemme:

Ailajajuha