Fuente Piedra on valkoinen kaupunki ja luonnonsuojelukohde, jossa käydään kävelemässä ja bongailemassa lintuja. Lisäksi siellä valmistettua oliiviöljyä kehutaan Espanjan parhaaksi. Oli sekä pettymys että ilo käydä.
Fuente Piedra on Antequerasta noin 30 kilometriä eteenpäin. Välille sijoittuu myös Mollina, jossa ilman muuta kannattaa poiketa. Siellä on maailman suurin ja paras seimimuseo. On käyty kaksi kertaa jo.
Fuente Piedra tunnetaan parhaiten luonnonsuojelualueena ja lintukohteena. Sinne suunnistimme heti mekin, tähän vierailukohteeseen.

Jo vierailukeskus oli mukava alku päivän vaeltelulle. Pihan aidalla oli lintujen kuvia ja sisältä löytyivät päivän parhaat lintubongaukset. Kartankin sai.







Lähdimme kiertämään laguunia etelään päin. Heti vierailukeskuksen takana oli oleskelualue, jolta voi katsella järvelle päin.



Polun varrella on katettuja paikkoja, joiden aukoista voi katsella ja kuvata lintuja. Ei kovin läheltä kuitenkaan.

Jatkoimme matkaa ja kuulimme suunnattoman ison flamingoparven pitävän meteliä edessämme. Ja huh, sitten tuli se pettymys. Aluetta suojeltiinkin niin voimakkaasti, että portit oli suljettu. Ja aidan vieressä kulkeva polkukin päättyi ojaan, jota meidän taidoilla ei voinut ylittää.


Flamingojen ääni kuului, mutta tätä lähemmäs emme päässeet. Puolen kilometrin päästä ei minun kamerallani tämän kummempaa kuvaa saa, vaikka aidan tolppa olikin kätevä alusta kameralle.


Kävelimme takaisin ja nautimme pelkästään auringosta ja flamingoparvien äänistä.

Vierailukeskuksen vieressä on puusillat ja niiden molemmin puolin pienemmät lammet, joilla oli myös useita lintuja.





Keskukselle vievän ajoväylän vieressä on toinen lampi, jossa oli sekä flamingoja että muita lintuja. Ei niitäkään tämän lähemmäs päässyt kuvaamaan.

Tämän matkan takaa kuitenkin pääsi jo kameralla vähän lähemmäs lintuja.



Ilo näitä oli katsella, ja se pettymys oli sen isoimman flamingoparven kuuntelu pelkästään melko kaukaa.
Sitten siirryimme siihen toiseen ilon tuottajaan. Fuente Piedra on oliiviöljyn tuotantoaluetta ja sieltä saatavaa oliiviöljyä kehutaan Espanjan parhaaksi. Suunnistimme saamaamme osoitteeseen: Plaza de Constitución 9. Ja pikku pettymys taas. Ovi olikin kiinni. Tämä muuttuikin sitten heti iloksi. Viereisestä ovesta tuli mies, joka kutsui sisälle pieneen eteisen tyyppiseen huoneeseen. Siellä niitä pulloja oli. Valitsimme kolmesta eri vaihtoehdosta vähiten maustetun tuotteen ja ostimme kuusi litran pulloa 7,50€/pullo. Tuliaiset lasten perheille.

Pieni hetki lähikaduilla vaeltelua. Ihan kiva. Rauhallista ja kaunista.



Torin laidalla olevan aidan päällä oli kukkaruukkuja, jotka oli koristeltu flamingon kuvilla.

Tämä kertoo voimakkaasti sen, mitä Fuente Piedra erityisesti tarjoaa. Oletko sinä käynyt? Meidän tämä vierailumme oli jo toinen. Ensimmäinen oli myöhään marraskuussa ja silloin oli ruska kaunis ja järvessä selvästi enemmän vettä, mutta ei lintuja lähes ollenkaan. Ehkä muutama sorsa jossain.
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme.
Fuente Piedra kuulostaakin juuri meidän paikaltamme, upeita lintuja näyttää olevan. Mahtaakohan siellä olla myös muuttolintuja talviaikaan? Vai mikähän vuodenaika on lintujen osalta paras? Olipa harmi, että tuo portti oli suljettu.
TykkääLiked by 1 henkilö
Me kävimme siellä kerran marraskuun lopulla ja aika hiljaista oli. En osaa varmaksi sanoa muuttolinnuista, mutta silloin näkemämme harvat linnut olivat joko sorsia tai jotain muuta sen tyyppisiä lajeja. Silloinkin ne olivat niin kaukana vedessä, että en tunnistanut. Tällä käynnillämme näimme kyllä myös pari isohkoa pääskysparvea, eli ilmeisesti juuri muuttolintuja, jotka eivät ihan vielä ole matkalla pohjoiseen. Luulisin, että käynnin suhteen näin keväällä eletään parasta lintuaikaa. Kesälläkin varmaan.
TykkääTykkää
Paluuviite: Antequera | Aila ja Juha
Piti tarkistaa netistä, olenko nähnyt pitkäjalan. Olen kyllä, ainakin suomenkielisen wikipedian mukaan. Muualla asia on toisin: https://en.wikipedia.org/wiki/Black-necked_stilt . Lintujen lajistatus siis saattaa muuttua tai muualla saatetaan hyväksyä vaikkapa amerikkalainen pitkäjalka omaksi lajikseen. Siksi pitäisi vääntäytyä paikalle, jos tuollainen pitkäjalka sattuu kohdalle. Muutenkin, lintujen lajistatukset eivät ole kiveenhakattuja totuuksia, koska DNA-tutkimus etenee. Paljon lähempänä kotia on kolme urpiaista. Urpiaisen lisäksi erotetaan tundraurpiainen ja ruskourpiainen. Nämä ovat 1-3 lajia. Nyt kai on vallalla ajatus, että urpiainen ja tundraurpiainen ovat sama laji, mutta ruskourpiainen saattaisi olla eri.
Ainakin västäräkki näyttää tavalliselta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiva, että löysit lajitietoja. Itse en jaksanut ja ehtinyt paneutua siihen, yritin vain saada nättejä kuvia lammissa liikkuvista linnuista.
TykkääTykkää