Espoon rantaraitti

Espoon rantaraitin kohteet Helsingin päässä sijoittuvat Laajalahden rannoille. Nostimme pyörät pois auton perästä Munkkiniemen Tarvon parkkipaikalla ja lähdimme polkemaan kohti Tarvaspäätä ja Gallen-Kallelan museota. Seuraava kohde oli Villa Elfvik, josta jatkoimme Laajalahden kautta Keilarantaan, Otaniemeen, Karhusaareen ja siitä Westendin kautta Haukilahteen. Paluumatkalla valitsimme Hanasaaren, Koivusaaren ja Kaskisaaren ja Kuusisaaren kautta reitin takaisin Munkkiniemeen.

Tarvaspään suuntaan on rakennettu uutta siltaa ja sen viereen on ilmestynyt aivan uudenlaista aktiviteettia. Ensimmäinen pysähdys tulikin siis tässä, pitihän se nähdä, miten tämän nuoren temppuilu onnistuu.

Gallen-Kallelan museo

Melkein hävettää, että emme edes pistäytyneet sisällä, vaikka miljöö kyllä houkutteli viipymään. Mennään sitten joskus toiste, kun ei tarvitse kiinnittää pyöriä taas johonkin. Se on aina oma operaationsa. Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) suunnittelema ja rakentama Tarvaspään ateljeelinna avattiin yleisölle vuonna 1961 Gallen-Kallelan Museona. Museo näyttelyissä on Gallen-Kallelan ja hänen aikalaistensa taidetta ja elämää sekä nykytaidetta ja pihalla on hyvin houkuttelevan näköistä kahvilatoimintaa ihanassa ympäristössä. Näkymiä on ja sitten löytyi myös hauskoja koristeluja puista.

Villa Elfvik

Villa Elfvikin ohi olemme jo joitain kertoja ajelleet pysähtymättä, joten nyt päätimme nähdä sen pyörien kiinnittämisen vaivan ja viipyä hetken.

Luontopolku houkutteli. Vain 700 metriä, eihän tuohon nyt edes aikaa kulu.

Ei tietenkään kulu, jos ei kiipeile joka paikkaan. Lintutorniin oli helppokin kiivetä, viimeistä edelliselle tasanteelle asti oli portaaton esteetön kulku.

Kaupungin niittytyöläiset olivat täällä työssään. Ei ihme, että reitillä näkyi useita lapsiperheitä. Rannassa oli pöytiä ja penkkejä. Ensi kerralla emme jätä eväitä pyörän takabokseihin.

Lintutornin vieressä oli vaja, jossa kerrottiin alueen linnuista. Olipa monta kuvaa linnuista, joiden nimeäkään en tunnistanut. Laajalahti on tärkeä linnuston elinalue.

Tässä vajassa ajatus jo syntyi, mutta kun kävelimme järviruokojen ja tuoksuvien mesiangervojen reunustamaa rakennettua reittiä, se vahvistui: Tiesimme heti, ketkä lastenlapsistamme tänne tuodaan juoksemaan ja lintuja ihailemaan. Kaksi pientä poikaa tunnistaa lintukirjoista kaikki äänet ja kun heistä isompi, eli kuusivuotias osaa jo lintujen latinalaiset nimetkin, tänne heidän on päästävä.

Me huokaisimme hellettä ja päätimme käydä sisällä kahvilla. Oli todella värikäs ja tunnelmallinen paikka.

Sisätiloissa on luontonäyttely ja lisää pientä puuhaa pikkupojille.

Villa Elfvikin luontotalo on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus ja arvokas jugend-huvila. Esillä on tietoa siitä, miten jokainen itse voisi edistää kestävää elämäntapaa. Kiersimme alakerran Eläköön Espoo -näyttelyn, jossa esiteltiin Espoon luontoa.

Alakerrassa voi myös tutustua Kestävän elämäntavan polkuun. Törmäsin ihan sattumalta yhteen sen korteista, joita on pitkin taloa ja joista saa hyvän ohjelman esimerkiksi koululuokalle.

Talon yläkerrasta löytyy lapsille suunnattu leikkitila Mäyrän metsä. Luin siitä vasta kotiin tultuamme, mutta se vahvisti ajatusta siitä, ketkä lastenlapset tänne seuraavaksi tuodaan. Villa Elfvik ei ole auki koko ajan, jos mietit vierailua, käy nettisivuilta katsomassa aukioloajat ja reitit sinne. Kehä I:n suunnasta ei pääse normaalireittejä autolla.

Se lastenlasten kanssa retkeily toteutui ennen pitkää ja oli tosi onnistunut. Tämän ulkoilun ja juoksemisen jälkeen mentiin sisälle leikkimään. Sisällä oli todella paljon pikkupoikia kiinnostavaa tekemistä ja näkemistä. Suosittelen!

Otaniemi ja Keilaranta

Laajalahden rantoja pitkin on mukava pyöräillä Otaniemen suuntaan. Lintutornista voi käydä välillä katsomassa lahden lintuja ja sitten taas nauttia rannan pyörätiestä, joka tietöiden loputtua on viihtyisä ja avoinna. Toinen kuva huhtikuulta, toinen kesältä.

Välillä voi istahtaa katselemaan rantanäkymiä.

Otaniemen seutu ei ollut paras mahdollinen pyöräreitti silloin, mutta nyt (2021) tietyöt ovat jo paljon vähäisempiä. Selvittiin kyllä silloinkin, eikä edes paljon harhailtu ja pyöräily oli kyllä mahdollista.

Keilarannan pyöräilyreitti kiehtoo enemmän kuin kuvista uskoisikaan. Jalkakäytävän näköinen pyörätie mutkittelee korkeiden rakennusten ja meren välissä.

Tästä ei pysähtymättä ohi mentykään. Mikä ihmeen kelluva vesipuisto tämä on? Näytti lapsilla ja aikuisilla olevan aika hauskaa. Etsin kotiin tultuani tiedot tästäkin ja keksin lähes saman tien lastenlapsistani myös ne, jotka saattaisivat innostua tästä. Eivät kuitenkaan ne samat, jotka veisin Villa Elfvikiin. Laguuni.

Karhusaari

Tämän kohdan voi aivan hyvin ohittaa Länsiväylän vieressä kulkevaa pyörätietä, jos on kiire, mutta Karhusaaren ranta ja sorapäällysteinen pyöräreitti kannattaa kyllä ajaa ja kävellen se on kivan rauhallinen reitti. Uimarantakin on.

Me etsimme sopivan paikan kahvihetkellemme. Tätä veden ylle kaatunutta mäntyä ei voinut vastustaa. Sitä katsellen sitten joimme kahvimme ja söimme lounaaksi leivät, kananmunat ja vähän hedelmiä.

Katselimme merelle maisemia ja veneitä.

Karhusaaresta Westendiin ja Haukilahteen on hyviä näkymiä ja mukavaa ajelua. Tämä kohta reitistämme oli samalla myös paikka paikoin ruuhkaisin. Oli kävelijöitä ja muita pyöräilijöitä, joten tässä pitää ottaa matkanteko erittäin rennosti. Haukilahdessa pidimme päätepistetauon poikamme asuintalon pihalla.

Hanasaari

Takaisin tullessa Westendin ja Karhusaaren jälkeen emme kääntyneetkään enää Otaniemen ja Laajalahden suuntaan vaan jatkoimme Hanasaareen. Hanasaaressa sijaitsee ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus ja hotelli. Talo on rakennettu vastineeksi rahoista, jotka Ruotsi lainasi Suomelle toisen maailmansodan aikana, ja päätti olla perimättä takaisin. Nykyisin sitä käytetään paljon seminaari- ja kokoustilana. Niissä merkeissä olen itsekin siellä jokusen kerran ollut.

Hanasaaren rakennuksen ympäri kannattaa kävellä ja katsella ympärilleen. Rannassa talon takana on kummallisia taideteoksia ja upeita rantanäkymiä. Näkyipä siellä herttainen joutsenperhekin.

Koivusaari ja Kaskisaari

Koivusaari ja Kaskisaari eivät varsinaisesti kuulu Espoon rantaraittiin, koska ovat saaret Helsingin puolella Lauttasaaren ja Lehtisaaren välillä. Autolla tätä reittiä ei voi ajaa, mutta pyöräilyreitiksi tämä sopii todella hyvin. Koivusaaren ja Kaskisaaren välillä on näyttävä siltakin.

Hetken päästä olimme jo ajaneet molemmat saaret läpi ja ohittaneet myös Kuusisaaren. Takaisin Munkkiniemestä erittäin selkeää pyörätietä Tarvaspäätä kohti ja pyörät auton perään. Matkamittari näytti tälle päivälle 32km. Olimme olleet liikkellä kahdeksan tuntia.

Espoon rantaraitti on noin 40km pitkä. Kyllä sen voi ajaa kerrallakin, mutta se vain ei ole meidän juttu. Viisi päivää, joka päivä myös vähän kävelyä luonnossa, paljon pysähdyksiä ja tapaamisiakin. Näin on hyvä. Tämäkin päivä oli erittäin antoisa, niin antoisa, että ainakin Villa Elfvikiin palaamme uudelleen.

Täältä löydät tekstin koko Espoon rantaraitista: Espoon rantaraitti viikossa.