Aihearkisto: Yleinen

Saksasta Hollantiin Cuxhaven – Wilhelmshaven -Lutjegast – Alkmaar

2 vastausta

Pohjois-Saksan Atlantin rannikon kohteet Cuxhaven ja Wilhelmshaven eivät olleet koskaan ennen sattuneet matkan varrelle. Ei myöskään Ijsselmeerin ja Atlantin välinen kannas tai Alkmaarin kaupunki Hollannissa. Suurin odotuksin lähdimme siis ajamaan Neuhausista rannikon suuntaan. Ja toisaalta kuvittelimme aivan epärealistisesti, että jos Hollantiin Alkmaariin on 480 km matkaa, tokihan sinne nyt kahdessa päivässä ajaa ja näkee kaiken tarpeellisen.

Cuxhaven – Vesitorni, Kugelbacke, Alte Liebe, kävelykadut, Ritzebüttelin linna, tori, Martinskirche – niin paljon nähtävää!

Cuxhaven on tärkeä satama- ja merenrantakaupunki. Tässä kohdassa tuli meidän ensimmäinen pettymyksemme. Kun lähestyimme Kugelbackea, joka on Ala-Saksin pohjoisin piste ja Elben ja Atlantin kohtaamispiste, meitä lähestyi niin rankka sadekuuro, että parkkipaikalta tornille ollut kilometrin kävely ei inspiroinut yhtään. Päätimme jättää väliin ja latasin kuvan netistä.

Samasta syystä Alte Liebe näkötornista odotettavissa oleva näkymä Elbelle ja sitä seilaaville laivoille jäi väliin. Mitä sitä sateessa. Nettikuva Wikimedia Commonsista kertoo.

Mutta näitä kohteita siis suositellaan turisteille. Tripadvisorissa ne nousevat ykkösiksi ja kuvista päätellen eivät turhaan. Kugelbacken bongasimme sitten yhden auton perästä.

Tällaisista pettymyksistä selvitään kyllä. Palasimme kaupungin torille, jossa torimyyjät peittelivät myytäviään pressujen alle. Tarjolla oli kirpputoritavaraa, matkamuistoja, käsitöitä ja maataloustuotteita.

Tämä sotamuistojen pöytä oli mielenkiintoinen. Mitaleja, pikkuesineitä ja hattuja. Näytti siltä, että lähinnä natsimuistoja toisen maailmansodan ajalta. Ensimmäisessä maailmansodassa Cuxhaven oli Zeppelin-ilmalaivojen tukikohtana.

Sateessa pistäydyimme sisälle torin laidalla olevaan Martinskircheen.

Kirkossa oli esillä paikallisia esineitä, muistoja ja muistelmia paikallisista ihmisistä ja suvuista. Myöhemminkin matkallamme kohtasimme useissa kirkoissa erilaisia näyttelyjä. Taidetta, kuvia ja historiaa. Hieno juttu.

Kirkon takana on Ritzebüttelin linna. Sisällä emme käyneet, mutta puisto ja linnanpiha istutuksineen oli mukavaa katseltavaa sateenvarjon alta. Tässä talossa oli ravintola.

Aurinko tuli jälleen esiin ja palasimme hienon vesitornin lähelle, jonka ympäristössä on Cuxhavenin kävelykeskusta ja ostoskadut. Näissä saksalaisissa pikkukaupungeissa on aina sellainen oma viehättävä siisti, koristeellinen ja hoidettu tunnelma. Kiva jaloittelu ja kahvitauko tällekin päivälle.

Tykkään kuljeskella ostoskaduilla, vaikka en ikinä mitään ostakaan. En tarvitse. Ennemmin tähtäilen kameralla kaikenlaisia koristeellisia taloja.

Nyt teimme poikkeuksen ostamattomuudesta. Kiertelimme yhden luomukaupan ja ostimme mukavanoloista mysliä pussillisen. Oli hyvää.

Famila Varel oli mukavan näköinen iso kauppa Varelin pienessä kaupungissa. Vessapysähdys oli aivan liian vähän tälle paikalle, paikkakunnalla olisi jälleen ollut pikkukatuja käveltäväksi ja esimerkiksi vuosituhannen alussa rakennettu kirkko.

Meille jäi muistoksi vain tällainen sattumanähtävyys parkkipaikan reunalla ja jatkoimme matkaa Wilhelmshavenin suuntaan.

Wilhemshaven – Rosarium

Lyhyt poikkeaminen Wilhelmshaveniin oli ihan virhearviointi. Merenkulun merkkipaikka tarjosi aivan liian paljon nähtävää, että sitä olisi voinut tehdä parissa tunnissa. Se aika kului jo ensimmäiseen kohteeseen eli Stadtparkin Rosariumiin.

Vaelsimme puiston käytäviä ainakin kaksi tuntia, joimme kahvit termaristamme ja otin satoja kuvia. En näytä kaikkia, ehkä jaksat nämä. Jos et tykkää ruusuista, skrollaa nopeasti alaspäin…

 

Wilhelmshavenin muut nähtävyydet jäivät täysin koluamatta. Päätimme palata paluumatkalla ja jäädä ainakin pariksi yöksi tähän löytämäämme kohteeseen. Näin teimme ja kirjoitin Wilhelmshavenista oman tekstin myöhemmin. Täältä voit lukea:

Wilhelmshaven

Pihamökki Lutjegastissa

Seuraava etappimme olikin sitten jo Hollannin puolella. Lutjegast -nimi ei sano kellekään yhtään mitään, mutta onneksi navigaattori tunsi sen.

Olimme nähneet tällaisen edullisen majapaikan Booking.comin sivustolla, emmekä pystyneet vastustamaan kiusausta.

Jos joku muu innostuu, tässä nimi Landelijk genieten (55€/yö). Suosittelen!

Parkkeerasimme auton aidan taakse ja luikahdimme pensasaidasta sisään saamiemme ohjeiden mukaan.

Saamiemme ohjeiden mukaan Juha näpytteli koodin avainboxiin, mutta sitten emme osanneetkaan edetä. Soitin isännälle, joka oli minuutissa paikalla, näytti ystävällisesti systeemit ja paikat ja toivotti tervetulleeksi. Hänen oma kotinsa oli samassa pihapiirissä, eli löytämämme majapaikka oli söpö pihamökki.

Sisätilat olivat yllättävän modernit.

Terassille olisi tietysti voinut jäädä istuskelemaan, mutta Juhan selkälihakset toivoivat kevyttä jumppaa ja niin lähdimme kylätielle asianmukaisin varustein. Juhalla sauvat ja minulla kamera.

Ei ketään missään. Ikkunoitten takaa näkyi valoa. Menossa oli Hollanti – Ruotsi -jalkapallomaaottelu. Eläimet seurasivat kävelyämme ja koirat haukkuivat vimmatusti lähes joka talon nurkalla. Taisimme olla outoja kulkijoita?

Ilmeisesti olimme todellakin outoja ilmestyksiä tuolla kylänraitilla, kun se ainoa vastaantuleva lenkkeilijäkin pysähtyi Juhalta kysymään, mistä hän tulee ja aikooko hän hiihtää. Saimme tosi hauskan jutteluhetken, nimittäin lenkkeilijä osoittautui vielä oudommaksi kuin me. Hän kertoi harrastavansa polkupyöräorkesterissa soittamista. Emme olleet moisesta ikinä kuulleetkaan! Kävimme netin ääreen päästyämme katsomassa hänen vinkkaamansa Youtube-videon perheen musiikkiharrastuksesta.

Hän kertoi soittavansa Dutch Showbandissa sousafonia. Porukka soittaa ja pyöräilee samaan aikaan. Veli soittaa rumpuja ja isä vetopasuunaa. Tämä kannattaa katsoa! Löytyy Youtubesta nimellä Dutch Showband. Tapaamamme lenkkeilijä on tuossa kuvassa vasemmalla, vaaleanpunainen paita päällä.

Lopuksi nuorukainen kysyi, seuraammeko jalkapalloa ja kumpaa kannatamme. Emme seuraa, mutta olin sen verran kartalla, että keksin näppärän vastauksen: ”Ei ainakaan Ruotsia!” Sain hymyn ja aplodit.

Jatkoimme matkaa ja otin taas tolkuttomasti kuvia pohjoishollantilaisesta kylästä.

Tällainen joutsenkuva oli usean talon harjan päässä.

Koirat pysyttelivät hyvin aitojen takana, mutta tämä onneton alkoi seurata meitä. Pakenin varovaisesti.

Aurinko laski.

Saavuimme takaisin pihamökkiimme, joka oli tämän talon pihapiirissä tuolla takana.

Ijsselmeerin ja Atlantin välinen kannas

Seuraavana päivänä toteutimme yhden reittivalinnan, jota olemme katselleet useita kertoja. Ajoimme Ijsselmeerin ja Atlantin välisen pitkän kannaksen. Mielenkiintoinen reitti. Parissakin paikassa oli mahdollisuus pysähtyä katselemaan maisemia. Breezanddijkin ympärillä oli enemmän tilaa esimerkiksi asuntoautoille, mutta Afslujtdikin monumentilla oli myös mahdollisuus kiivetä näkötorniin ja nauttia avarista maisemista. Kuvista jotenkuten näkyy, miten Atlantti on vähän korkeammalla kuin Ijsselmeer. Ensimmäisestä kuvasta voi jotenkin (kauhulla) aavistaa, miten Atlantti on tuolla padon takana korkeammalla kuin tie.

Työtä tällaisen tien rakentaminen ja ylläpitäminen ovat todellakin vaatineet.   

Alkmaariin

Saavuimme iltapäivällä Alkmaariin, josta olimme varanneet majapaikan hauskalta sisäleirintäalueelta. Oli nostalgista muistella yli kahdenkymmenen vuoden takaisia aikoja, jolloin retkeilimme oikeasti leirintäalueelta toiselle ja nukuimme vaunussa. Tämä odotti meitä kaksion makuu-olohuoneessa.

Myös Alkmaar oli reittisuunnittelussamme virhearvio. Vaikka olimme perillä kolmen maissa iltapäivällä ja lähdimme lähes välittömästi kävelemään kanavien rantoja kaupungille, emme ehtineet nähdä läheskään kaikkea mikä kiinnosti. Siispä palasimme tänne uudestaan. Toisessa tekstissä palaamme Alkmaariin ja käymme myös juustomarkkinoilla ja upeassa Beatles-museossa. Täältä löytyy luettavaksi:

Alkmaar

Voit seurata meitä ja uusia tekstejämme Facebookissa: Ailajajuha

Espanjaan helppo alku Finnlinesilla ja rento jatko läpi Saksan

4 vastausta

Lähdön täydelliset tunnelmat

Joskus lomalle lähtö on täydellinen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen, aikataulu on rento ja mieliala hyvä. Näin oli nyt. Koti, ystävät, keli ja Finnlinesin laivalla odottava rento matka.

Lue loppuun →

Automatka Montenegroon ja takaisin

3 vastausta

OLEN PAHOILLANI! Rantapallo lopetti blogialustan viime vuonna ja sen mukana useista blogiteksteistäni hävisivät kuvat. Niin tästäkin. En ole vielä ehtinyt päivittää tekstiä niin, että kuvatkin olisivat mukana.

Baltia, Puola, Slovakia, Unkari, Tsekki, Kroatia, Bosnia-Hertzegovina ja Montenegro – teimme uskomattoman kivan automatkan. Road-trip toi eteemme uusia nimiä: Sigulda, Rzesow, Miscolc, Mohacs, Durmitor, Trebinje, Wroclaw, Gniezno, mutta myös vanhoja tuttuja: Bialowieza, Sarajevo, Kotor, Zagreb ja paljon muuta.

Donald Trump höläytti kesällä ennustuksen tulevaisuudesta: Seuraava maailmansota alkaa Montenegrosta. Siellä asuu niin aggressiivisia ihmisiä. Espanjafanit saivat oitis idean: Mitä jos mentäisiinkin välillä muualle kuin Espanjaan?  Seuraavan Espanjan matkan järjestelyt on jo toki tehty, mutta ennen sitä ehtisi kyllä jotain muutakin. Montenegrosta oli kuultu niin paljon hyvää, että pitäisihän tuo ristiriita todentaa ihan itse. Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 9 Trieristä Travemündeen

2 vastausta

Varasimme Saksan läpi ajamiseen Trieristä Travemündeen kaksi päivää. Näin oli mahdollista poiketa pois moottoriteiltä ja pysähdellä rauhassa. Ensimmäiseen päivään sisältyi kaksi hienoa yllätystä. Ensimmäinen oli persoonallinen outlet-center ja toinen hieno hotelli keskellä metsää. Molempiin voisimme palata.

Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 7 Ranskan halki – maisemaa, viiniä, ystäviä

Vastaa

Ranskan halki voi ajaa helposti, nopeasti ja mukavasti. Maksulliset moottoritiet ovat rauhallisia ja hyväkuntoisia ja niiden levähdysalueet palvelevat hyvin. Ja sitten voi etsiä pienemmät rinnakkaistiet, varautua yllätyksiin ja nauttia niistä. Me valitsimme tällä kertaa tämän vaihtoehdon ja olimme keskellä kevätmaisemia. Vihreys viehätti silmää. Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 6 Lourdes – auttoiko pyhä vesi Juhaa?

2 vastausta

Lourdes oli nimenä tuttu. Tiesimme, että se liittyy pyhiinvaelluksiin, mutta emmepä juuri muuta. Emme ainakaan sitä, että vuosittain siellä käy noin viisi miljoonaa ihmistä, eli se on yksi suosituimmista katolisen kirkkokunnan pyhiinvaelluskohteista.

Jotenkin aavistimme tämän heti kun saavuimme sinne. Ajoimme ison basilikan sivuitse ja puiston reunaa kulki ihmisiä ryhmissä.

Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin

2 vastausta

Lähdimme aamulla Zaragozasta kohti Pyreneitten vuoristoa. Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä? Jos et ole vielä lukenut siitä lumipyrystämme, voit lukea tuosta hankalasta päivästä täältä: Espanjasta kotiin osa 4, Lumipyry ja Ciudad Encantada 

Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi. Lue loppuun →

Cuencan talot rotkon reunalla – ihan kuin Ronda! Kotimatkaa osa 3

16 vastausta

”Cuenca! Sieltähän on kotoisin yksi kitaroistani”, huudahti Juha, kun näki nimen kartalla. ”Sinne mennään.”

Olin sattunut näkemään Cuencasta jotain muutakin, nimittäin kauniit Unescon suojeleman vanhan kaupungin kujat ja katot ja rotkon reunalla roikkuvat talot, joten nyökkäsin. ”Sinne mennään.”

Varasimme kahdeksi yöksi majoituksen La Plaza -hotellista. Sijainti oli hyvä, pieni kävelymatka keskustaan sopi meille hyvin. Mielenkiintoisesti marokkolaisin vaikuttein sisustettu hotellihuone sai hymyn huulille. Parkkipaikka oli kadun varressa, joten yritimme tyhjentää tavaroita pois ja hauskan pienen hotellihuoneen idylli kyllä vähän paljoista tavaroista särkyi. Vastaanotossa nuori nainen ojensi kartan, ruksasi tärkeimmät nähtävyydet ja hyvät ravintolat kartalle ja piirsi karttaan kävelyreitin. Vinkkasi vielä musiikkiliikkeenkin, jossa voisi katsella kitaroita. Siis katsella, Juhalla ei ole mitään tarvetta ostaa enää lisää niitä seinällemme roikkumaan.

Sateisessa illassa teimme pienen kävelylenkin ja tulimme sisään lämmittelemään.

Seuraavana aamuna sitten kartan kanssa merkitylle reitille. Rio Jucar ei ollut suuren suuri, mutta kevään vihreys viehätti silmiä.

Ja tosi nopeasti olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.

Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.

Rotkon reunat olivat vaikuttavat.

Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin on sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.

Minulle olivat tärkeämpiä kuvaukselliset rotkon reunat.

Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.

Tämän kuvan oikeassa reunassa näkyvä Parador-hotelli ei myöskään olisi missään tapauksessa ollut meidän valintamme. Onneksi se ei houkutellut. Hinta olisi ollut suunnilleen 300€ yöltä. Mieluummin olimme yhteensä kaksi yötä 90 eurolla pienessä marokkolaishuoneessa keskellä kaupungin kerrostaloja.

Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”

Mäeltä oli mukavat näkymät kaupungin yli.

Tulimme takaisin alas kaupunkiin portaita ja pikkukatuja, ei menty enää rotkon yli toiselle puolelle.

Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.

Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.

Oli aika hiljaista. Ei täällä ollut turistimassoja ja espanjalaiset itse olivat ilmeisesti viettämässä siestaa.  Kyllä täällä kaikin puolin viihtyisää olisi ollut turisteillekin. Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa. 

Siesta ja sade aiheuttivat myös sen, että kitaroita ei päästy katselemaan. Liike oli kiinni ohi kulkiessamme, emmekä tulleet lähteneeksi uudelleen.

Seuraavana aamuna ei onneksi enää juuri satanut.

Juha oli kauhuissaan katsellut myös tätä mäkeä, jolle halusin. Paremmalla säällä sinne olisi voinut patikoida ja jos kerran olemme Andalusiassa selvinneet Cruz de Juanarista,  Pizarrasta tai Casarabonelan kivikoista, kai me olisimme tähänkin pystyneet. Sateenvarjot, tuuli ja vuorenrinteet eivät vain yhdistelmänä houkutelleet.

Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta tuonne ajoreitin. Matkaa tuli 12km!

Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.

Metsätie oli kyllä aika mielenkiintoinen.

Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.

Tässä kohtaa aikomamme määränpää oli vielä kaukana kilometrien päässä.

Perille asti pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.

Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.

Talojen tiilikatot olivat taas oman värisiään täällä ja Andalusian valkoisten kylien jälkeen  eri tavalla kauniita.

Oikeassa alakulmassa taas mainitsemani hotelli Parador.

Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.

Aina sitä ihmettelee näitä vuorten rinteille kaupunkien ja kylien ylle rakennettuja pyhimyspatsaitakin. Miksi?

Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki. Päivän matkasta tuli hauskan jälkeen myös aika jännittävä, mutta siitä seuraavassa tekstissä, kunhan ehdin kirjoitella.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Seuraavat tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada

2 vastausta

Aamulla säätiedotus näytti, että lumisateen mahdollisuus Cuencan seudulla olisi 40%. Emme uskoneet. Tai luulimme, ettei se ainakaan pientä räntää pahempaa olisi. Olimme väärässä.

Aloitimme matkan rauhallisesti ja ajoimme vielä Mirador Cerro del Socorron näköalapaikalta katsomaan Cuencan maisemia.

Seuraavaksi syötimme navigaattorille hauskan osoitteen: Ciudad Encantada, eli suomeksi ymmärryksemme mukaan Hauska tutustua -kaupunki. Tai jotain ilosta ja huvista ainakin.

Lumisade alkoi sittenkin. Tätä näkyä ei Espanjassa usein näe.

Eikä myöskään tällaista suomalaiselle kovin tutunoloista mäntymetsää.

Ciudad Encantadan parkkipaikalle tullessamme meitä lähinnä huvitti espanjalainen lumiaura. Voi kai tuollakin pikkuisen räntää siirrellä pois tieltä.

Ciudad Encantada on vähän yli 30 kilometrin päässä Cuencasta. Tie kulkee Júcar-joen laakson läpi. Ciudad Encantada  on metsässä oleva kummallisten kivimuodostelmien alue, jossa on kallioita, luolia, järviä ja vesiputouksia. Kalliomuodostelmat ovat muodostuneet eroosion seurauksena. Nyt menen iloisesti sellaisten faktojen sekaan, joista kovin vähän ymmärrän, kun kerron, että ilmeisesti puhutaan karstimaasta, eli maisemamuodosta, joka syntyy vuorisuola-, kalkkikivi-, kipsi- tai dolomiittikallioon. Sadevesi liuottaa pinnasta pois vesiliukoista ainesta, ja karbonaatteja sisältävien mineraalien ja ilmakehän hiididioksidin ansiosta vesi muuttuu happamaksi ja liuottaa kalliota toisella tavalla. Tai jotain tuohon suuntaan. Näitä oli selitetty kalliomuodostelmien lähellä olevissa opastauluissa. Jos lukijani osaat paremmin selittää nuo jutut, niin jätä kommentti tähän juttuun. Joka tapauksessa se, mitä amatöörin silmäni näkivät, oli huikean hauskan ja kummallisen näköistä, enkä yhtään ihmetellyt, että paikalla oli muutama turistibussi jopa tällaisena päivänä.

Samoista ilmiöistä on kyse myös Antequeran lähellä olevassa erittäin suositussa Torcalissa, jossa olemme kerran kiipeilleet.

Huomasitko muuten, että edellisessä kuvassa oikeassa yläkulmassa oli Arnold Schwarzeneggerin kuva? Näiden kallioiden keskellä on kuvattu erilaisia elokuvia, videoita ja mainoksia. Conan barbaari vuodelta 1982 oli elokuva, jossa hän esiintyi.

Tässä kartassa vasemmalla on reitti, jonka varrella näitä nähtävyyksiä ja opastauluja on. Pääsymaksu reitille on 5€ ja siihen on saatavilla myös opastus, jos haluaa kulkea ryhmässä. Katselin kuvista, että nuo kaksi merkittyä näköalapaikkaa olisivat myös kivoja, mutta räntäsateessa ei viitsinyt.

Kameran linssiin satoi koko ajan vähän räntää, mutta kai näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkä keskellä etenimme.

Reitti oli selkeästi viitoitettu ja helppokulkuinen.

Näitä kallioita oli kolme vierekkäin. Ne oli nimetty laivoiksi.

 

Tämän nimi oli mies.  Tämä näytti siltä, että se oli jotenkin matkan huipennus, koska niin moni kääntyi tässä takaisin, eikä kävellyt koko lenkkiä.

Vaikka koko metsäpolun kulkeminen olisi kovasti houkuttanut, mekin teimme räntäsadepäätöksen ja lähdimme takaisin parkkipaikalle.

Räntäsade alkoi muuttua lumipyryn suuntaan.

Totesimme, että paikka laitetaan muistiin ja katsotaan, sopisiko tämä reitille joskus toiste. Parkkipaikan vieressä oli majapaikkakin.

Mietimme  huolissamme, olisiko pitänyt olla liikkeellä jo tuntikausia sitten. Eikä huoli ollut turha. Hetken päästä olimme kohdassa, jossa lumipyryssä vaadittiin lumiketjuja.

Tie nousi ylöspäin, katsoimme karttaa ja valitsimme toisen reitin. Ei tuntunut hyvältä ajaa ylemmäs.

Ja sitten uudellakin reitillä meni kuitenkin hetkessä vaikeaksi. Lunta tuli sakeasti, lämpötila laski nollaan ja ennen pitkää vastaan tuli muutamia autoja, jotka ajoivat lähes kävelyvauhtia ja hätävilkut päällä. Muutamia autoja näkyi tien poskeen suistuneina.

Kaksikaistaisella tiellä oli vain yhdet jäljet. Niitä oli oikeastaan pakko ajaa, mutta vähän hirvitti, olisiko vastaantulijoita. Kun pyry oli jatkunut jonkin aikaa, vastaantulijat loppuivat tyystin. Kukaan ei ilmeisesti enää ollut lähtenyt liikkeelle pyryn alettua.

Lumiaura tuli vastaan. Sen jälkeen mekin ajoimme vasenta puolta tietä. Tietysti samalla peläten, tuleeko joku vastaan. Matka eteni noin 15 – 20km/t -vauhtia. Alamäkien mutkissa oli pelottava sivuluisun vaara, ylämäissä renkaat sutivat tyhjää ja pelotti, että joku tulee vastaan ja joutuu äkkiä väistämään. Kuski pysyi erittäin rauhallisena. Se ja viidenkymmenen suomalaisen talven ajokokemus olivat kullan arvoisia.

Parin tunnin taiteilun jälkeen oltiin lähes yhtäkkiä alueella, jolla ei ollut pyryttänyt. Tie oli kuiva ja maisemat saivat taas huomiomme.

Ja olipa onni, että esimerkiksi tähän mäkeen ei jouduttu lumipyryssä. Mutka ja jyrkkä lasku olisivat liukkaalla olleet aika pelottava yhdistelmä.

Ajettuamme jo jonkin aikaa sulaa tietä pysähdyimme. Auton nokka ei vielä ollut ehtinyt sulaa.

Eikä se pyry ihan ohi ollut, vieläkin alkoi tulla lisää, mutta tie pysyi jo sulana, eikä lumi enää jäänyt siihen. Molina de Aragonin linna ohitettiin tällä kertaa tältä etäisyydeltä.

Jos olisi ollut aikaa ja kiva sää, olisin halunnut nähdä, minkälainen paikkakunta olisi ollut Ojos negros (mustat silmät), koska kaatumiseni jäljiltä minullakin oli vielä sellainen.

Suunnitelmien mukaan päivä ei mennyt. Pyryyn ja liukasteluun oli mennyt niin paljon aikaa, että Zaragozan keskustaan ei enää kannattanut lähteä. Onneksi viime vuonna ehdimme pysähtyä siellä ihailemassa siltoja, auringonlaskua ja komeaa katedraalia.

Juhalla oli syytä peukuttaa itselleen päivän hyvästä suorituksesta siistissä hotellihuoneessa.

Seuraavana päivänä ajoimme Pyreneitten yli. Miten lumihuippuisesta vuoristosta selvittiin, siitä kirjoitan seuraavaksi.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Seuraavat ja edellisen tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 3 Cuencan rotkon reunalla riippuvat talot on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.

 

 

Espanjasta kotiin osa 2 Don Quijoten reitillä

4 vastausta

Kysyin Juhalta, mitä espanjalaisia kirjailijoita tai kirjoja hän muistaa. Tuli mieleen kaksi: Cervantes ja Lorca. En yhtään ihmettelisi, vaikka saisin saman vastauksen, vaikka kysyisin monelta muultakin. Eipä siis ihme, että Cervantesin 1600-luvulla luoma ritariromaanien liiasta lukemisesta todellisuudentajunsa menettänyt hahmo Don Quijote hevosensa Rosinanten ja apurinsa Sancho Panzan kanssa on vieläkin hahmo, jonka ympärille luodaan turisteille nähtävää. Ruta de Don Quijote on hyvin esillä alueen turistioppaissa.

Kastilia La Mancha on perinteisesti tuulimyllyjen alue. Sen nimi tulee arabiankielisestä sanasta Al-Mancha, joka tarkoittaa kuivaa aluetta. Alueen joet olivat liian kuivia myllyjen pyörittämiseen, joten asukkaat keksivät ottaa käyttöön tuulivoiman. Täällä Don Quijote hyökkäsi tuulimyllyjä vastaan kuvitellen ne pahoiksi jättiläisiksi. Kaksi kaupunkia kilpailee siitä, kumpi on se oikea näyttämö, jolla taistelut tapahtuivat. Ensimmäinen niistä on Consuegra. Kaupunkia lähestyessä tuulimyllyt näkyvät jo kauas.

Tuulimyllyjen ja linnan alueelle voi ajaa ylös asti. Ensimmäisellä tuulimyllyllä on turisti-info ja myllyyn pääsee sisälle. Jo siitä on hieno näkymä yli Consuegran kaupungin.

Totta kai kiipesimme myllyyn. Pääsymaksu myllyyn ja linnaan oli 5€.

Enpä ole koskaan ollut tuulimyllyssä sisällä. Oli aika hauska ja näppärä laitos.

Pienen kävelymatkan päässä on linna. Sinne olisi voinut myös ajaa, mutta otettiin reippailun kannalta.

Huhtikuisena arkipäivänä ei kovin paljon turisteja ollut liikkeellä, mutta eipä täällä yksin tarvinnut kiipeillä.

Linnan sokkeloissa ja muureilla oli kiva ja helppo kiipeillä. Taisin kyllä itse keskittyä katselemaan enemmänkin ympärilleni maisemiin, joissa oli aivan ihania värejä.

Oli taas yksi maisema, jossa olisin voinut olla hurmaantuneena kauan. Kauan.

 

 

Linnassa oli myös pieni kappeli.

Näilläkin portailla olisin viihtynyt vaikka kuinka kauan, mutta eteenpäinkin oli mentävä.

Näkymät sen kuin paranivat. Kävelin viimeiselle tuulimyllylle asti ihan maisemien takia. Yhdessä oli myös kahvila ja terassi, eli täällä olisi tosiaankin voinut istahtaa pitemmäksi aikaa. Yhtä tuulimyllyä näytettiin koululaisryhmille ja se pantiin ihan oikeasti hitaasti pyörimään käsivoimin.

Ja taas keskityin maisemiin.

Maiseman levollisuus ja värien yhdistelmät ja rytmi näyttivät niin mukavilta.

Myös Consuegran kaupunki näytti houkuttelevalta. Teimme pienen kävelykierroksen Plaza Espanjan lähettyvillä.

Matkamuistomyymälä oli aiheen mukaisesti erittäin keskittynyt Don Quijote -teemoihin. Tuon punaisen ukon olisi saanut tuottamaan leimatun juhlarahan, kun olisi syöttänyt sille oman kolikon. Tai sitten liikkumaan jotenkin. Sinisestä harmaapartaisesta en aina ota niin helposti selvää.

Mielenkiintoisen näköinen katedraali oli tietysti kiinni.

Turisti sai taaskin tyytyä ottamaan kuvia hauskoista ulkoseinistä.

Joen rannassa on kaunis laaja puisto leikkipaikkoineen.

Lähdimme ajelemaan eteenpäin. Ei ollut muuten ainoa liikenneympyrä, jossa Don Quijote, Rosinante ja Sancho Panza olivat keihäs pystyssä hyppäämässä tuulimyllyjen kimppuun.

Ja joka torilla oli varmasti jotain tähän kaksikkoon viittaavaa. Alcazar de San Juanin keskusaukiolla suomalainen Juan kiipesi kaksikon keskelle.

Alcazar de San Juanin jälkeen tultiinkin Campo de Criptanaan, joka Consuegran kanssa kilpailee kunniasta olla se aito Don Quijoten taisteluareena. Täällä oli tuulimyllyjä vielä enemmän ja turisteille ravintoloita. Koululaisryhmiä ja ehkä muitakin turisteja oli liikkeellä enemmän. Jos itse äänestäisin Consuegran ja Campo de Criptanan välillä, antaisin ääneni Consuegralle. Siellä oli parempi fiilis. Mutta valintani ei siis perustu mihinkään faktoihin, pelkkään turistifiilikseen. Vaikka olihan täälläkin ylhäällä kentällä kiva kävellä.

Campo de Criptanassa oli mäellä toinenkin paikka, jonka olisin halunnut nähdä. Erimita de la Virgen de Criptana. Se näytti niin kauniilta tieltä käsin ja ajoimme ylös. Paikka oli kuitenkin ( tietysti) kiinni. Työmiehiä oli maalaushommissa ja ehkä ehostamassa paikkaa muutenkin pääsiäisaikaa varten, jolloin katolisessa maassa juhlitaan joka paikassa.

 

Tyydyimme siis ihailemaan maisemia luostarin pihalta.

Eipä tuo mitään, jatkoimme matkaa. Seuraava näkymä olikin sitten yllätys. Tuulimyllyjä riitti. Poikkesimme pois päätieltä ja tulimme pienelle mukavannäköiselle oleskelualueelle. Harmi, jos olisimme tienneet tämän etukäteen, olisimme kattaneet eväskahvimme tänne, mutta olimme juuri juoneet viimeiset Campo de Criptanan tuulimyllyjä katsellen.

Ruta de Don Quijote todellakin on se juttu täällä. Tämän paikan nimi on Belmonte.

Jotenkin tykkäsin tästä paikasta reitillämme eniten. Oli rauhallista, kävelin yksin mäelle ja vain nautin maisemasta. Ilman ketään muuta. Ilman bussillista koululaisia 🙂

Illaksi ehdimme Cuencaan. Juha pudisteli päätään taas hotellivalinnalleni. La Plaza oli mukavan kävelymatkan päässä Cuencan vanhasta kaupungista ja rotkon reunalla roikkuvista taloista. Oli kuitenkin alkanut vähän sataa, joten teimme vain pienen kävelylenkin ja palasimme takaisin ihmettelemään marokkolaisvaikutteisesti koristeltua huonettamme.

Ajattelemastamme Don Quijote-reitistä jäi toteutumatta poikkeaminen Tomollosaan. Siellä olisi ollut kotiseutumuseo, joka olisi valottanut Don Quijoten kuvitteleman prinsessan eli Dulcinea Tobosolaisen elämää. Tavallinen pullukka maalaistyttöhän hän vain oikeasti oli.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Hei, jos olet käynyt näissä Don Quijote -paikoissa, jaa kokemuksesi kommentteihin. Päivässä ei paljon ehdi, olisi kiva kuulla lisää.

Seuraavat tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 3 Cuencan rotkon reunalla riippuvat talot on täällä.

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.