Aihearkisto: Yleinen

Wilhelmshaven

2 vastausta

Satamakaupunki Wilhelmshaven

Wilhelmshaven on Hampurin ja Bremerhavenin jälkeen Saksan kolmanneksi tärkein satamakaupunki. Siellä on upea Merimuseo ja muitakin mereen ja merenkulkuun liittyviä nähtävyyksiä. Sen Südstrand mainitaan näkemisen ja kokemisen arvoisena paikkana.

Preussin kuningas Vilhelm I perusti sen 1869 ja antoi sille oman nimensä. Se ei siis saksalaiseksi kaupungiksi ole kovin vanha, mutta sen paikalla on aiemmin ollut linnoitus. Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet pommittivat pahasti tätä Saksan laivaston tukikohtaa, joten rakennuskanta on melko uutta.

Wilhelmshavenin nähtävyydet liittyvät mereen

Wilhelmshavenin turistisivuilla mainitut tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat melkein kaikki parin kilometrin rantakaistaleen alueella. Juuri siellä on Marine Museum, Südstrand, Rannikkomuseo, Keisari Wilhelmin silta ja Unescon suojeleman rannan infonäyttely. Pari kilometriä ei kuulostanut kovin isolta urakalta ja niinpä kevyesti syötinkin ensin osoitteeksi Kaupunginpuiston Rosariumin. ”Poiketaan nyt siellä ennen kuin mennään sinne rantaan kävelemään.”

Huikean kaunis Rosarium

Olisinpa tiennyt. Saavuimme Rosariumiin ja parin tunnin kiertelyn jälkeen piti lähteä jo eteenpäin, pitihän meidän samana päivänä ehtiä Hollantiin asti. Päätimme tulla takaisin Wilhelmshavenin muihin kohteisiin paluumatkalla. Rosarium oli aivan ihana. Ruusuja ja muita kukkia riitti, puutarhan hoitajia näkyi muutamia, mutta iso yllätys oli, ettei paikassa ollut kovinkaan monia muita turisteja kuin me. Siis aivan rauhassa kuljeskelimme, kaivoimme eväät repusta ja joimme kahvit aivan omatoimisesti. Upea päivä.

Meren rannalla Wilhelmshavenissa

Reilun parin viikon päästä olimme paluumatkalla ja varasimme Wilhelmshavenista kaksi yötä.  Hotelli Banter Hof näytti olevan melko lähellä keskustan kävelykatuja ja lähellä myös rantaa, mutta kartta hämäsi. Tärkeimmät nähtävyydet olivatkin toisella puolella keskustaa ja keskeisin kävelyaluekin vähän toisella laidalla. Tulipa siis nähtyä ensin vähän muuta kuin turistinähtävyyksiä, kun kävelimme rantaa pitkin. Mutta satama on.

Saavuimme reippaan kävelyn jälkeen sinne, minne turistien pitikin saapua. Tähän rannan osaan osoitti viitta, jossa luvattiin lapsille leikkipaikkaa, mutta kyllä täällä enimmäkseen oli aikuisia kävelijöitä ja pyöräilijöitä.

Istuskelimme tovin penkillä merenrantaa hengitellen ennen kuin jatkoimme matkaa Südstrandin suuntaan.

Tältä näytti tämä saksalaisten legendaarinen auringonottoranta. Siis noita koppeja!

 En ehkä ymmärrä ihan kaikkea, mutta eipä tämä ainakaan uimarantana houkuttele.

Seuraavana päivänä pyörähdimme vielä uudelleen auringonpaisteessa katsomassa Südseen rantoja ja kävelyalueita. Kyllä täällä voisi kävellä ja istuskella ja viettää hetken jossain rantaravintolassa.

 Auringon laskiessa merenrannan lahti ja sen takana oleva kaupunki näyttäytyivät parhaimmillaan.

Tämän rannan tuntumaan olisi toki päässyt myös autolla, mutta sen olimme jättäneet hotellin parkkipaikalle. Täällä oli myös oma alue asuntoautoille.

Wilhelmshavenin perustajan Keisari Wilhelmin silta

Yksi kaupungin kauneimmista nähtävyyksistä on Keisari Wilhelmin nimeä kantava silta. Autoilu oli sillä sallittu, mutta sillan kummassakin päässä olevat valot päästivät sillalle korkeintaan kahdeksan autoa kerrallaan, joten ruuhkaa siellä ei ollut. Kävelijöitä enemmänkin.

Sillalta oli mukavat näkymät myös viereisen Marine Museumin komeisiin laivoihin.

Kävelyä Wilhelmshavenin illassa, puistoja ja ostoskatu

Rannalla oli myös Kustmuseum eli Rannikkomuseo ja sen edessä patsas.

Palailimme rauhassa puistojen ja jalankulkualueen läpi hotellia kohti.

Oli sunnuntai-ilta, ostoskadulla oli hiljaista ja meidän mielissämme koulun alkamiseen liittyvien alennusmyyntien mainokset osuivat aivan nappiin. Ei stressiä koulun alkamisesta! Enää.

Stressittömältä ja hiljaiselta näytti kävelykatukin.

Hotelli Banter Hof keskustan laidalla

Pari hienoa taloa hotellimme läheltä.

Hotellin pihan vieressä oli myös junarata, mutta yllättäen junien ääni ei läheisyydestään huolimatta juuri edes kuulunut sisälle.

Hotelli Banter Hof oli meidän makuumme vähän persoonaton, eivätkä hissittömyys ja pihan paikoittainen epätasaisuus lisänneet pisteitä. Ihan ok paikka kumminkin ja kohtuullisen hintainen.

Auringonlaskusta myös muutama piste lisää. Rauhallisuus ja kauneus ovat aina plussaa.

Eikä aamupalassakaan mitään moittimista ollut. Hiukan ahtaat tilat.

Kävellen Wilhelmshavenin merellisille nähtävyyksille

Päädyimme taas kävelyyn ja reippailuun, vaikka merelliset päänähtävyydet olivatkin yli neljän kilometrin kävelymatkan päässä.

Ostoskatujen jälkeen poikkesimme sisälle puistossa olevaan kirkkoon.

Jokaisen penkin päässä oli jonkun Saksan alueen vaakuna.

Marine Museum

Marine Museumille pitää varata aikaa tuntikausia, jos haluaa käydä sisällä myös laivoissa. Juhan ahtaitten paikkojen kammo johti kuitenkin siihen, että katselimme näyttävät laivat vain ulkoapäin. Lapsiperheitä näkyi paljonkin kiertelemässä laivoja. Aika pieniäkin lapsia mukana.

Tämän laivan sisätilojen kierrokseen suositeltiin varattavan kaksi tuntia.

Olisipa ollut elämys mennä sisälle sukellusveneeseen. Harkitsin, mutta luovuin, kun sinne oli pientä jonoa.

Sisätiloissa kerrotaan merenkulun historia.

Wilhelmshavenin mutarannat ovat Unescon ympäristönsuojeluohjelmassa. Niistä on iso infopiste rannassa myös.

Paluumatkalla näimme Keisari Wilhelmin patsaan puistossa.

Ja pari hauskaa nähtävyyttä matkan varrelta. Merenkulkukaupungissa kirkon tornikin on kiinnitetty ankkuriköydellä nurmikkoon. Köyteen oli kiinnitetty valkoinen kyltti. Kävin katsomassa sitä, kun ajattelin, että siinä olisi kerrottu, miksi köysi on siinä, mutta se olikin vain vanhemmille muistutus, että lapset eivät saa kiipeillä köydessä.

Kirkon ilmoitustaulu mainosti Nokian kännykkää.

Ostoskaduilla oli näin arkipäivänä vähän enemmän porukkaa.

Juha kävi ostamassa leipää, mutta minäpä löysin lankakaupan ja alennusmyynnin.

Valmiit sukat ovat nyt mukava matkamuisto Wilhelmshavenista.

Olimme kumpanakin päivänä kävelleet noin 12 – 14 kilometriä ihan vain rantoja ja hotellin ja nähtävyyksien väliä. Suosittelen tätäkin, Wilhelmshaven on ihan kiva kaupunki kävelemiseen. Pitemmällekin voisi kävellä, ainakin yksi tuulimylly jäi meiltä kiertämättä.

Tämän kaupungintalon komean aukion kävimme katsastamassa lähtiessämme pois kaupungista seuraavana aamuna.

Jatkoimme Wilhelmshavenista kodinvaihtolomalle Hollantiin. Syksyn suunnitelmissa on kodinvaihtoloma Sveitsissä ja marraskuu Espanjassa. Seuraa matkojamme helpoiten tykkäämällä Facebook-sivustamme.

Saksasta Hollantiin Cuxhaven – Wilhelmshaven -Lutjegast – Alkmaar

2 vastausta

Pohjois-Saksan Atlantin rannikon kohteet Cuxhaven ja Wilhelmshaven eivät olleet koskaan ennen sattuneet matkan varrelle. Ei myöskään Ijsselmeerin ja Atlantin välinen kannas tai Alkmaarin kaupunki Hollannissa. Suurin odotuksin lähdimme siis ajamaan Neuhausista rannikon suuntaan. Ja toisaalta kuvittelimme aivan epärealistisesti, että jos Hollantiin Alkmaariin on 480 km matkaa, tokihan sinne nyt kahdessa päivässä ajaa ja näkee kaiken tarpeellisen.

Cuxhaven – Vesitorni, Kugelbacke, Alte Liebe, kävelykadut, Ritzebüttelin linna, tori, Martinskirche – niin paljon nähtävää!

Cuxhaven on tärkeä satama- ja merenrantakaupunki. Tässä kohdassa tuli meidän ensimmäinen pettymyksemme. Kun lähestyimme Kugelbackea, joka on Ala-Saksin pohjoisin piste ja Elben ja Atlantin kohtaamispiste, meitä lähestyi niin rankka sadekuuro, että parkkipaikalta tornille ollut kilometrin kävely ei inspiroinut yhtään. Päätimme jättää väliin ja latasin kuvan netistä.

Samasta syystä Alte Liebe näkötornista odotettavissa oleva näkymä Elbelle ja sitä seilaaville laivoille jäi väliin. Mitä sitä sateessa. Nettikuva Wikimedia Commonsista kertoo.

Mutta näitä kohteita siis suositellaan turisteille. Tripadvisorissa ne nousevat ykkösiksi ja kuvista päätellen eivät turhaan. Kugelbacken bongasimme sitten yhden auton perästä.

Tällaisista pettymyksistä selvitään kyllä. Palasimme kaupungin torille, jossa torimyyjät peittelivät myytäviään pressujen alle. Tarjolla oli kirpputoritavaraa, matkamuistoja, käsitöitä ja maataloustuotteita.

Tämä sotamuistojen pöytä oli mielenkiintoinen. Mitaleja, pikkuesineitä ja hattuja. Näytti siltä, että lähinnä natsimuistoja toisen maailmansodan ajalta. Ensimmäisessä maailmansodassa Cuxhaven oli Zeppelin-ilmalaivojen tukikohtana.

Sateessa pistäydyimme sisälle torin laidalla olevaan Martinskircheen.

Kirkossa oli esillä paikallisia esineitä, muistoja ja muistelmia paikallisista ihmisistä ja suvuista. Myöhemminkin matkallamme kohtasimme useissa kirkoissa erilaisia näyttelyjä. Taidetta, kuvia ja historiaa. Hieno juttu.

Kirkon takana on Ritzebüttelin linna. Sisällä emme käyneet, mutta puisto ja linnanpiha istutuksineen oli mukavaa katseltavaa sateenvarjon alta. Tässä talossa oli ravintola.

Aurinko tuli jälleen esiin ja palasimme hienon vesitornin lähelle, jonka ympäristössä on Cuxhavenin kävelykeskusta ja ostoskadut. Näissä saksalaisissa pikkukaupungeissa on aina sellainen oma viehättävä siisti, koristeellinen ja hoidettu tunnelma. Kiva jaloittelu ja kahvitauko tällekin päivälle.

Tykkään kuljeskella ostoskaduilla, vaikka en ikinä mitään ostakaan. En tarvitse. Ennemmin tähtäilen kameralla kaikenlaisia koristeellisia taloja.

Nyt teimme poikkeuksen ostamattomuudesta. Kiertelimme yhden luomukaupan ja ostimme mukavanoloista mysliä pussillisen. Oli hyvää.

Famila Varel oli mukavan näköinen iso kauppa Varelin pienessä kaupungissa. Vessapysähdys oli aivan liian vähän tälle paikalle, paikkakunnalla olisi jälleen ollut pikkukatuja käveltäväksi ja esimerkiksi vuosituhannen alussa rakennettu kirkko.

Meille jäi muistoksi vain tällainen sattumanähtävyys parkkipaikan reunalla ja jatkoimme matkaa Wilhelmshavenin suuntaan.

Wilhemshaven – Rosarium

Lyhyt poikkeaminen Wilhelmshaveniin oli ihan virhearviointi. Merenkulun merkkipaikka tarjosi aivan liian paljon nähtävää, että sitä olisi voinut tehdä parissa tunnissa. Se aika kului jo ensimmäiseen kohteeseen eli Stadtparkin Rosariumiin.

Vaelsimme puiston käytäviä ainakin kaksi tuntia, joimme kahvit termaristamme ja otin satoja kuvia. En näytä kaikkia, ehkä jaksat nämä. Jos et tykkää ruusuista, skrollaa nopeasti alaspäin…

 

Wilhelmshavenin muut nähtävyydet jäivät täysin koluamatta. Päätimme palata paluumatkalla ja jäädä ainakin pariksi yöksi tähän löytämäämme kohteeseen. Näin teimme ja kirjoitin Wilhelmshavenista oman tekstin myöhemmin. Täältä voit lukea:

Wilhelmshaven

Pihamökki Lutjegastissa

Seuraava etappimme olikin sitten jo Hollannin puolella. Lutjegast -nimi ei sano kellekään yhtään mitään, mutta onneksi navigaattori tunsi sen.

Olimme nähneet tällaisen edullisen majapaikan Booking.comin sivustolla, emmekä pystyneet vastustamaan kiusausta.

Jos joku muu innostuu, tässä nimi Landelijk genieten (55€/yö). Suosittelen!

Parkkeerasimme auton aidan taakse ja luikahdimme pensasaidasta sisään saamiemme ohjeiden mukaan.

Saamiemme ohjeiden mukaan Juha näpytteli koodin avainboxiin, mutta sitten emme osanneetkaan edetä. Soitin isännälle, joka oli minuutissa paikalla, näytti ystävällisesti systeemit ja paikat ja toivotti tervetulleeksi. Hänen oma kotinsa oli samassa pihapiirissä, eli löytämämme majapaikka oli söpö pihamökki.

Sisätilat olivat yllättävän modernit.

Terassille olisi tietysti voinut jäädä istuskelemaan, mutta Juhan selkälihakset toivoivat kevyttä jumppaa ja niin lähdimme kylätielle asianmukaisin varustein. Juhalla sauvat ja minulla kamera.

Ei ketään missään. Ikkunoitten takaa näkyi valoa. Menossa oli Hollanti – Ruotsi -jalkapallomaaottelu. Eläimet seurasivat kävelyämme ja koirat haukkuivat vimmatusti lähes joka talon nurkalla. Taisimme olla outoja kulkijoita?

Ilmeisesti olimme todellakin outoja ilmestyksiä tuolla kylänraitilla, kun se ainoa vastaantuleva lenkkeilijäkin pysähtyi Juhalta kysymään, mistä hän tulee ja aikooko hän hiihtää. Saimme tosi hauskan jutteluhetken, nimittäin lenkkeilijä osoittautui vielä oudommaksi kuin me. Hän kertoi harrastavansa polkupyöräorkesterissa soittamista. Emme olleet moisesta ikinä kuulleetkaan! Kävimme netin ääreen päästyämme katsomassa hänen vinkkaamansa Youtube-videon perheen musiikkiharrastuksesta.

Hän kertoi soittavansa Dutch Showbandissa sousafonia. Porukka soittaa ja pyöräilee samaan aikaan. Veli soittaa rumpuja ja isä vetopasuunaa. Tämä kannattaa katsoa! Löytyy Youtubesta nimellä Dutch Showband. Tapaamamme lenkkeilijä on tuossa kuvassa vasemmalla, vaaleanpunainen paita päällä.

Lopuksi nuorukainen kysyi, seuraammeko jalkapalloa ja kumpaa kannatamme. Emme seuraa, mutta olin sen verran kartalla, että keksin näppärän vastauksen: ”Ei ainakaan Ruotsia!” Sain hymyn ja aplodit.

Jatkoimme matkaa ja otin taas tolkuttomasti kuvia pohjoishollantilaisesta kylästä.

Tällainen joutsenkuva oli usean talon harjan päässä.

Koirat pysyttelivät hyvin aitojen takana, mutta tämä onneton alkoi seurata meitä. Pakenin varovaisesti.

Aurinko laski.

Saavuimme takaisin pihamökkiimme, joka oli tämän talon pihapiirissä tuolla takana.

Ijsselmeerin ja Atlantin välinen kannas

Seuraavana päivänä toteutimme yhden reittivalinnan, jota olemme katselleet useita kertoja. Ajoimme Ijsselmeerin ja Atlantin välisen pitkän kannaksen. Mielenkiintoinen reitti. Parissakin paikassa oli mahdollisuus pysähtyä katselemaan maisemia. Breezanddijkin ympärillä oli enemmän tilaa esimerkiksi asuntoautoille, mutta Afslujtdikin monumentilla oli myös mahdollisuus kiivetä näkötorniin ja nauttia avarista maisemista. Kuvista jotenkuten näkyy, miten Atlantti on vähän korkeammalla kuin Ijsselmeer. Ensimmäisestä kuvasta voi jotenkin (kauhulla) aavistaa, miten Atlantti on tuolla padon takana korkeammalla kuin tie.

Työtä tällaisen tien rakentaminen ja ylläpitäminen ovat todellakin vaatineet.   

Alkmaariin

Saavuimme iltapäivällä Alkmaariin, josta olimme varanneet majapaikan hauskalta sisäleirintäalueelta. Oli nostalgista muistella yli kahdenkymmenen vuoden takaisia aikoja, jolloin retkeilimme oikeasti leirintäalueelta toiselle ja nukuimme vaunussa. Tämä odotti meitä kaksion makuu-olohuoneessa.

Myös Alkmaar oli reittisuunnittelussamme virhearvio. Vaikka olimme perillä kolmen maissa iltapäivällä ja lähdimme lähes välittömästi kävelemään kanavien rantoja kaupungille, emme ehtineet nähdä läheskään kaikkea mikä kiinnosti. Siispä palasimme tänne uudestaan. Toisessa tekstissä palaamme Alkmaariin ja käymme myös juustomarkkinoilla ja upeassa Beatles-museossa. Täältä löytyy luettavaksi:

Alkmaar

Voit seurata meitä ja uusia tekstejämme Facebookissa: Ailajajuha

Espanjaan helppo alku Finnlinesilla ja rento jatko läpi Saksan

4 vastausta

Lähdön täydelliset tunnelmat

Joskus lomalle lähtö on täydellinen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen, aikataulu on rento ja mieliala hyvä. Näin oli nyt. Koti, ystävät, keli ja Finnlinesin laivalla odottava rento matka.

Lue loppuun →

Finnlinesilla Itämeren ympäri

Vastaa

Finnlinesin laivat ovat meille vanhoja tuttuja. Meillä on niistä hyviä kokemuksia jo 1990-luvulta, jolloin perheemme ja asuntovaunuyhdistelmämme matkasi niillä useinakin vuosina Saksaan. Ensin Lyypekkiin, sitten Travemündeen. Viime vuosina olemme henkilöauton kanssa kerran tai pari vuodessa menneet ja tulleet autolautalla Helsinki – Travemünde -reitin. Tänä vuonna satuimme olemaan valmiiksi Naantalin seudulla matkamme alkaessa ja päädyimme kokeilemaan reittiä Itämeren ympäri: Naantali – Kapellskär – Malmö – Travemünde ja paluumatka sitten Travemündestä Helsinkiin tutumpaa reittiä.

Lue loppuun →

Automatka Montenegroon ja takaisin

3 vastausta

OLEN PAHOILLANI! Rantapallo lopetti blogialustan viime vuonna ja sen mukana useista blogiteksteistäni hävisivät kuvat. Niin tästäkin. En ole vielä ehtinyt päivittää tekstiä niin, että kuvatkin olisivat mukana.

Baltia, Puola, Slovakia, Unkari, Tsekki, Kroatia, Bosnia-Hertzegovina ja Montenegro – teimme uskomattoman kivan automatkan. Road-trip toi eteemme uusia nimiä: Sigulda, Rzesow, Miscolc, Mohacs, Durmitor, Trebinje, Wroclaw, Gniezno, mutta myös vanhoja tuttuja: Bialowieza, Sarajevo, Kotor, Zagreb ja paljon muuta.

Donald Trump höläytti kesällä ennustuksen tulevaisuudesta: Seuraava maailmansota alkaa Montenegrosta. Siellä asuu niin aggressiivisia ihmisiä. Espanjafanit saivat oitis idean: Mitä jos mentäisiinkin välillä muualle kuin Espanjaan?  Seuraavan Espanjan matkan järjestelyt on jo toki tehty, mutta ennen sitä ehtisi kyllä jotain muutakin. Montenegrosta oli kuultu niin paljon hyvää, että pitäisihän tuo ristiriita todentaa ihan itse. Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 9 Trieristä Travemündeen

2 vastausta

Varasimme Saksan läpi ajamiseen Trieristä Travemündeen kaksi päivää. Näin oli mahdollista poiketa pois moottoriteiltä ja pysähdellä rauhassa. Ensimmäiseen päivään sisältyi kaksi hienoa yllätystä. Ensimmäinen oli persoonallinen outlet-center ja toinen hieno hotelli keskellä metsää. Molempiin voisimme palata.

Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 7 Ranskan halki – maisemaa, viiniä, ystäviä

Vastaa

Ranskan halki voi ajaa helposti, nopeasti ja mukavasti. Maksulliset moottoritiet ovat rauhallisia ja hyväkuntoisia ja niiden levähdysalueet palvelevat hyvin. Ja sitten voi etsiä pienemmät rinnakkaistiet, varautua yllätyksiin ja nauttia niistä. Me valitsimme tällä kertaa tämän vaihtoehdon ja olimme keskellä kevätmaisemia. Vihreys viehätti silmää. Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 6 Lourdes – auttoiko pyhä vesi Juhaa?

2 vastausta

Lourdes oli nimenä tuttu. Tiesimme, että se liittyy pyhiinvaelluksiin, mutta emmepä juuri muuta. Emme ainakaan sitä, että vuosittain siellä käy noin viisi miljoonaa ihmistä, eli se on yksi suosituimmista katolisen kirkkokunnan pyhiinvaelluskohteista.

Jotenkin aavistimme tämän heti kun saavuimme sinne. Ajoimme ison basilikan sivuitse ja puiston reunaa kulki ihmisiä ryhmissä.

Lue loppuun →

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin

2 vastausta

Lähdimme aamulla Zaragozasta kohti Pyreneitten vuoristoa. Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä? Jos et ole vielä lukenut siitä lumipyrystämme, voit lukea tuosta hankalasta päivästä täältä: Espanjasta kotiin osa 4, Lumipyry ja Ciudad Encantada 

Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi. Lue loppuun →

Cuencan talot rotkon reunalla – ihan kuin Ronda! Kotimatkaa osa 3

16 vastausta

”Cuenca! Sieltähän on kotoisin yksi kitaroistani”, huudahti Juha, kun näki nimen kartalla. ”Sinne mennään.”

Olin sattunut näkemään Cuencasta jotain muutakin, nimittäin kauniit Unescon suojeleman vanhan kaupungin kujat ja katot ja rotkon reunalla roikkuvat talot, joten nyökkäsin. ”Sinne mennään.”

Varasimme kahdeksi yöksi majoituksen La Plaza -hotellista. Sijainti oli hyvä, pieni kävelymatka keskustaan sopi meille hyvin. Mielenkiintoisesti marokkolaisin vaikuttein sisustettu hotellihuone sai hymyn huulille. Parkkipaikka oli kadun varressa, joten yritimme tyhjentää tavaroita pois ja hauskan pienen hotellihuoneen idylli kyllä vähän paljoista tavaroista särkyi. Vastaanotossa nuori nainen ojensi kartan, ruksasi tärkeimmät nähtävyydet ja hyvät ravintolat kartalle ja piirsi karttaan kävelyreitin. Vinkkasi vielä musiikkiliikkeenkin, jossa voisi katsella kitaroita. Siis katsella, Juhalla ei ole mitään tarvetta ostaa enää lisää niitä seinällemme roikkumaan.

Sateisessa illassa teimme pienen kävelylenkin ja tulimme sisään lämmittelemään.

Seuraavana aamuna sitten kartan kanssa merkitylle reitille. Rio Jucar ei ollut suuren suuri, mutta kevään vihreys viehätti silmiä.

Ja tosi nopeasti olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.

Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.

Rotkon reunat olivat vaikuttavat.

Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin on sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.

Minulle olivat tärkeämpiä kuvaukselliset rotkon reunat.

Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.

Tämän kuvan oikeassa reunassa näkyvä Parador-hotelli ei myöskään olisi missään tapauksessa ollut meidän valintamme. Onneksi se ei houkutellut. Hinta olisi ollut suunnilleen 300€ yöltä. Mieluummin olimme yhteensä kaksi yötä 90 eurolla pienessä marokkolaishuoneessa keskellä kaupungin kerrostaloja.

Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”

Mäeltä oli mukavat näkymät kaupungin yli.

Tulimme takaisin alas kaupunkiin portaita ja pikkukatuja, ei menty enää rotkon yli toiselle puolelle.

Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.

Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.

Oli aika hiljaista. Ei täällä ollut turistimassoja ja espanjalaiset itse olivat ilmeisesti viettämässä siestaa.  Kyllä täällä kaikin puolin viihtyisää olisi ollut turisteillekin. Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa. 

Siesta ja sade aiheuttivat myös sen, että kitaroita ei päästy katselemaan. Liike oli kiinni ohi kulkiessamme, emmekä tulleet lähteneeksi uudelleen.

Seuraavana aamuna ei onneksi enää juuri satanut.

Juha oli kauhuissaan katsellut myös tätä mäkeä, jolle halusin. Paremmalla säällä sinne olisi voinut patikoida ja jos kerran olemme Andalusiassa selvinneet Cruz de Juanarista,  Pizarrasta tai Casarabonelan kivikoista, kai me olisimme tähänkin pystyneet. Sateenvarjot, tuuli ja vuorenrinteet eivät vain yhdistelmänä houkutelleet.

Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta tuonne ajoreitin. Matkaa tuli 12km!

Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.

Metsätie oli kyllä aika mielenkiintoinen.

Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.

Tässä kohtaa aikomamme määränpää oli vielä kaukana kilometrien päässä.

Perille asti pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.

Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.

Talojen tiilikatot olivat taas oman värisiään täällä ja Andalusian valkoisten kylien jälkeen  eri tavalla kauniita.

Oikeassa alakulmassa taas mainitsemani hotelli Parador.

Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.

Aina sitä ihmettelee näitä vuorten rinteille kaupunkien ja kylien ylle rakennettuja pyhimyspatsaitakin. Miksi?

Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki. Päivän matkasta tuli hauskan jälkeen myös aika jännittävä, mutta siitä seuraavassa tekstissä, kunhan ehdin kirjoitella.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Seuraavat tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.