Olimme viettäneet Bad Wildbadissa pari yötä ja kokeneet hienon Schwarzwaldin Baumwipfelphadin. Nyt oli edessä matkan ehkä jännittävin päivä. Matka oli vain parisataa kilometriä, mutta illalla meitä odottaisi Sveitsissä koti, jossa asuisimme seuraavan kuukauden. Kodinvaihtolomamme oli alkamassa.
Ei kuitenkaan kiirettä mihinkään, joten eksyimme kunnolla sivuteille. Emme ehkä tulkinneet yhtä Umleitung-viitoitusta ihan oikein ja ajoimme jonkun tietyömaan läpi vähän ihmetellen. Ei se mitään, kun palkinnoksi saimme pitää pikku tauon näissä maisemissa.
Freudenstadt kuulosti niin hyvältä, että teimme pienen mutkan matkaan. Ihmettelimme keskustan parkkihallissa, kun näimme kovin monen muunkin auton perässä pyörienkuljetustelineen, mutta syy selvisi metelin perusteella, kun tulimme ulos hallista. Meneillään olivat junioreitten pyöräilykisat viereisellä torilla.
Kahvipaikka Freudenstadtin torin kulmassa ei ollut paras mahdollinen. Palvelu oli hidasta eikä kahvi maistunut millekään, mutta todella iso tori oli hauska nähdä. Lauantai täytti sen kirpparipöydillä lähes kokonaan ja paljon siellä vain istuskeli ja lekotteli ihmisiä muutenkin.
Tässä kohtaa alkoi jännitys jo kipristellä vatsanpohjaa. Ostimme Sveitsin vuoden moottoritietarran Konstanzissa yhdeltä huoltoasemalta. Enää parikymmentä kilometriä.
Ja sitten eksyimme oikein kunnolla. Jossain oli tie gesperrt (suljettu) ja jouduimme taas kiertotielle. Navigaattori sekosi, kartta ei auttanut ja lopulta menimme, minne navi käski, vaikka sen ratkaisut tuntuivat aika villeiltä. Pikkupolkuja mentiin pitkin metsää.
Lopulta metsä loppui ja laitumet ja viinirinteet alkoivat. Jossain tuolla laaksossa olisi kotimme. Matkaa 3,5 kilometriä enää.
Lopulta soitimme ovikelloa tämän oven takana.
– Sind sie aus Finnland?
– Ja.
– Dann herzlich willkommen!
Esittäydyimme, juttelimme hetken ja sitten tuli ensimmäinen kommentti: ”Sie sprechen gut Deutsch.” Rohkaistuimme hymyillen jatkamaan.
Tämä kodinvaihtomme ei ole vaihto, kuten normaalisti. Meille oli tarjottu sveitsiläistä omakotitaloa kuukaudeksi ilman että he tulivat meille ollenkaan. Meidän piti pitää huolta talosta ja erityisesti Mariannen rakkaista kasveista sekä sisällä että ulkona. Wau, otimme ihan innostuneina tehtävän vastaan ja Marianne kertoi kasveistaan ja niiden tarpeista.
Ihan mielelläni kiertelen puutarhassa joka päivä. Kastelen, nypin ja ihailen.
Meillä on lupa nauttia myös puutarhan antimista. Tomaatit, myöhäiset mansikat, vadelmat ja mangoldit maistuvat varmasti. Ihan kiva senkin takia, että ruoka Sveitsissä on kallista.
Kiertelimme talon kaikki neljä kerrosta, tutustuimme pesukoneisiin, keittiöön, nettiin, lämmityssysteemeihin, avaimiin, ikkunaverhojen laskumekanismeihin, valoihin ja ihan kaikkeen, mitä talossa nyt voi olla. Naapurit ovat kuulemma myös ystävällisiä ja avuliaita ja tietävät tulostamme.
Kyllä oli hauskaa asettua tällaiseen paikkaan. Koti näytti olevan hyvin rakas sen asukkaille. Yksityiskohtia riitti.
Lähdimme hetkeksi kävelylle ja jätimme isäntäväkemme valmistelemaan päivällistä.
Etsimme neuvojen mukaan pankkiautomaatin ja totesimme, että kortit toimivat. Nyt on pahimpaan hätään frangeja lompakossa.
Weinfelden näytti auringon laskiessa tosi lupaavalta.
Päivällinen sveitsiläiseen perunapaistokseen tutustuen oli oikein lämmin ja ystävällinen. Jännitys hävisi, tuntui siltä, että olimme saaneet uudet ystävät. Toivottelimme lopuksi hyvää yötä ja hyvää matkaa. Aamulla herätessämme he olivat jo lähteneet matkalleen. Jotain kaikesta huolenpidosta kertoo tämäkin lappunen. Päivällistiskit odottivat puhtaina pesukoneessa.
Viiden minuutin päässä talosta on evankelinen kirkko. Sen kellot kumisivat eilen kuudelta viikonlopun alkaneeksi. Tänään valtava massiivinen kumina kutsui jumalanpalvelukseen. Lähdimme tutustumaan naapuriympäristöön.
Oli lämpimän ja vapautuneen oloinen jumalanpalvelus. Aluksi kastettiin kaksi lasta. Toinen oli äidin sylissä, ehkä puolivuotias, mutta toinen kastettava tyttö hyppäsi itse iloisesti katsomaan, millaista vettä kastemaljassa oli. (ehkä noin kolmivuotias).
Papilla ei ollut edes papin pukua, sininen pikkutakki, paita ja kravatti, eivätkä edes ne valkoisia. Urkuri soitti alkusoiton ja loppusoiton, muuten säestykset hoiti yhtye, jossa oli pari laulajaa, tenorisaksofoni, cajon ja punainen Nord-piano. Emme ymmärtäneet sveitsinsaksasta yhtään mitään, mutta lauloimme mukana. Ymmärsimme oikeastaan vain Isä meidän -rukouksen, joka luettiin saksaksi. Saarnan lisäksi joku mies piti esitelmän Open doors -toiminnasta ja siitä, miten se toimii vainottujen kristittyjen hyväksi ympäri maailmaa.
Juha sanoi, ettei hänen oikeastaan tee mieli kirkkokahville, mutta lähtee kyllä, jos minun on pakko päästä. No, tietysti sitten mentiin kirkkokahville. Siellä pappi otti kontaktia, kun tunnisti meidät ”uusiksi”. Kahvilla pöytään meidän seuraksemme istahti myös pariskunta, joka teki kovasti tuttavuutta ja toivotti meidät tervetulleiksi Sveitsiin ja Weinfeldeniin. He tiesivätkin jo paljon Suomesta. Esimerkiksi sen, että kaikilla on sauna ja kesämökki.
Meidän ensikontaktimme sekä kotiin että Weinfeldeniin oli erittäin positiivinen. Itse mietimme kovasti, miten tämä kaikki ylipäänsä on mahdollista. Sveitsiläinen pariskunta lähettää meille tuntemattomille tällaisen kodinhoitokutsun ja noin neljän tunnin tutustumisen jälkeen jättää meidät kotiinsa kuukaudeksi. Aivan valtava luottamus pitää ihmisillä olla tällaiseen toimimiseen. Olemme todella iloisia, että maailmassa on tällaista luottamusta, ystävällisyyttä, jakamista, rauhaa ja iloa. Voisipa sitä vielä lisätä.
Tästä pihasta lähdemme seuraaviin seikkailuihin. Ensin lähiympäristöön, jonne saimme hienon kuuloisia vihjeitä vaihtokumppaneiltamme.
Kerromme varmasti lisää. Facebook-sivuamme seuraamalla pysyt helpoiten ajan tasalla.
Mitä sinä ajattelet tällaisesta tavasta matkailla? Jätä kommentti tähän.
Aila ja Juha 