Monia vuosia Refugio de Juanar ja erityisesti Cruz de Juanar -vuori siellä ovat olleet suosikkikohteitamme. Kävimme siellä nyt maaliskuussa 2024 uudelleen ja kiipesimme vielä kerran Cruz de Juanarille. Viimeksi pari vuotta sitten löysimme myös uuden reitin eli Tajo Negron. Refugio de Juanar on Marbellan pohjoispuolella Ojenin kylän lähellä. Vuorimaisemista voi nauttia monella eri reitillä. Helpointa on pysäköidä auto reitin alkuun ja kävellä oliivirinteiden keskellä helppoa kävelytietä Mirador del Macho Montesille, myös poikkeaminen Mirador de Corzolle siltä on helppo. Vaativampaa on nousta Tajo Negrolle tai Cruz de Juanarille vuoren rinteitä ja kivisiä polkuja pitkin. Myös suosittu Concha on saavutettavissa täältä. Muut reitit olemme kulkeneet jo montakin kertaa, mutta Concha on meille liian vaativa ja pitkä reitti.

Lähdimme matkaan ajoissa ja olimme paikalla jo aamulla yhdeksältä, koska tiesimme paikan olevan niin suosittu, että runsaatkin parkkipaikat täyttyvät. Oikeassa olimme. Emme olleet ensimmäisiä perillä, mutta saimme vielä auton parkkiin lähelle vaellusreittien alkua ja säästyimme näin ensimmäisen rinteen nousulta kävellen.

Portin jälkeen alkaa leveä tie, jota pitkin ei kuitenkaan saa ajaa. Tietä ilmeisesti tarvitaan siihen, että alueella on runsaita oliivipuurinteitä.

Alle puolen kilometrin lievän nousun jälkeen tullaan kohtaan, josta voi joko jatkaa suoraan leveää oliivilehtotietä Mirador del Macho Montesille tai kääntyä vasemmalle pienemmälle nousevalle polulle Mirador del Corzolle. Sinne lähdimme.

Reitin varrelta näkyy jo laajoja vuoristomaisemia.

Matka Miradol del Corzolle on lyhyt ja portaita nousten pääsee näköalatasanteelle, jolta avautuvat näkymät Ojenin kylän suuntaan ja lähelle vuoristoon.

Ja sitten takaisin alas portaat. Niiden lähellä on valinnan paikka. Oikean puoleista polkua voi lähteä tasaisesti astelemaan takaisin oliivirinteiden tielle.

Vasemmalle on viitta Tajo Negro, jollaista emme olleet ennen nähneet ja päätimme lähteä katsomaan, mistä on kysymys. Polku nousi ja kun tulimme rinteeseen josta näkyi pitkälle ylöspäin jatkuva polku, tulimme valinnan eteen. Mennäänkö pientä kivistä polkua ylös vuoren rinnettä tietämättä, minne ollaan menossa? Hetken miettimisen jälkeen toinen meistä istahti paikoilleen ja toinen lähti kiipeämään eteen päin. Jonkin aikaa kiivettyäni olin tuolla ylhäällä. Juha yritti zoomata minua kuvaan, mutta ei näy. Laitoin nuolen osoittamaan paikkaa, jonne kiipesin.

Juha oli niin kaukana, että kamerani zoomi ei riittänyt.

Näin minut ohittaneiden nuorempien vaeltajien kiipeävän ylös rinteelle ja päätin kääntyä takaisin, koska polku oli aika hankala ja kivinen ja kun en ollut varma, joutuisinko tulemaan sen takaisin alas, päätin varmuuden vuoksi kääntyä. Tässä kohdassa luovutin. Tuolla huipulla näin ihmisiä.

Tältä kohdalta oli alas huikeita panoraamanäkymiä. Ojenin kyläkin näkyy taas kuvassa. Kyllä kannatti tulla!

Otin kuvia kivisestä polusta kertoakseni Juhalle, miltä hän oli säästynyt jäädessään istumaan polun varteen. Polku oli niin hankala, että sain vastaantulijoilta hymyjä ja peukutuksia ja pääsin kertaamaan espanjan sanoja: peligroso, ten guidado, no es facil, ”tu marido alli?” Tapasin tosi ystävällisiä ihmisiä. Kaksi naista pelasti minut vastaani hyökkäävältä koiralta, kun sen omistaja ei pystynyt ja kun he tulivat alhaalla vastaan uudelleen, sain upeat peukutukset ja onnentoivotukset.

Näistä kuvista näkee, että ihan heppoisin eväin tai huonokuntoisena tuolle polulle ei kannata mennä. Itse tekisi mieli kyllä kokeilla koko polku, koska etsin reitin Wikilocista ja näin tästä, että en ollut sittenkään jättänyt kovin pitkästi reittiä kulkematta. Tajo Negron huippu jäi käymättä ja laskeutuminen sieltä Mirador del Macho Montesille kokematta. Eivät kyllä varmaan olisi olleet helppoja. Tässä kartta. Merkkasin punaisilla rasteilla välin, jota en kulkenut.

Palasin siis ja kävelimme yhdessä oliivirinteiden helpon tien kautta Miradorille, jonka vieressä on Cruz de Juanarin huippu, jonne olimme kiivenneet jo neljä kertaa. Nyt emme. Viimeksi jo pohdimmekin, että seitsemänkymppisinä emme enää yritäkään. Ei se kyllä ihan lopullinen päätös ollut.

Miradorilta on näkymät myös merelle yli Marbellan. Tänään oli vähän usvainen sää valokuville.

Miradorin vieressä on rinteellä myös vuohi. Pitihän sinne kiivetä. Toisen.

Se toinen näkyy tässä kuvassa punaisen ympyrän sisällä.

Vuohikin katselee ihaillen Cruz de Juanaria ja nostaa innostusta sittenkin kävellä sinne uudelleen.

Ehkä vielä joskus, ajattelimme. Tällä kertaa palasimme Refugio de Juanarin parkkipaikalle lievää alamäkeä rennosti oliivirinteen tietä pitkin.

Olimme aikaisin aamulla lähtiessämme olleet oikeassa. Rinteelle johtava tie oli ainakin kilometrin matkalta aivan täynnä hurjalla tavalla parkkeerattuja autoja. Ota tämä huomioon. Mieluummin siis arkena, ja viikonloppuna tosi aikaisin aamulla.

Refugio de Juanarilta voi halutessaan siis kävellä noin kahden kilometrin matkan Mirador del Macho Montesille ilman mitään rinnekiipeilyjä. Ja jos haluaa helpon kiipeilymutkan, poikkeaminen Mirador del Corzolle on helppo. Tajo Negron reitti oli rinnereitti, joka oli melko vaativa ja sellainen on myös kiipeäminen Cruz de Juanarille. Kaikkein kovakuntoisimmat jatkavat täältä Conchalle, mutta se on jo sellainen reitti, jolla jossain vaiheessa pidetään kiinni vaijereista, eli ei meille. Mutta Cruz de Juanarin olemme käyneet läpi haasteena. Ensimmäinen haastenousu oli 44-vuotishääpäivän viettoa viisi vuotta sitten. Toinen haastenousu nyt maaliskuussa 2024 oli 72-vuotissynttäripäivän haaste. Vieläkö jaksaisimme? Parkkipaikalle tultiin perjantaipäivänä noin kymmeneltä, jolloin tilaa onneksi vielä oli. Ja tässä pysähdyttiin katsomaan. Mennäänkö? Yritetäänkö?

Ei luovutettu ainakaan heti vuoren juurelle tullessamme. Polku oli kyllä aika kivinen – kivisempi kuin viimeksi? Mutta sauvat kädessä ja askel kerrallaan.

Mirador del Macho Montesin näköalapaikka alkoi jo olla kivasti alhaalla.

Viimeiset kymmenet metrit olivat juuri sellaisia kuin muistimme aikaisemmilta kiipeämisiltämme. Ei mitään selkeää polkua, kivien yli mentiin lähes kontaten. Tuolla sitä lopulta ollaan.

Ja lopulta tosiaan oltiin jälleen vuoren huipulla. Aikaa oli kulunut pysähtelyineen parkkipaikaltamme tänne noin kolme tuntia. Mutta nuo viimeisetkin kivikasat noustiin. Juha nousi tämän:

Ja minä tämän, kun minua eivät niin huolestuttaneet muutaman aikalailla rotkon reunalla olleet askeleet.

Vuoren huipulla oli noin viidentoista tanskalaisnuoren porukka, joka otti aurinkoa, kuvasi selfieitä, söi eväitään ja ihan selvästi juhli yhdessäoloaan. Menin heidän joukkoonsa ja otin kuvia ympäristöstä ja Marbellan takana olevista merinäkymistä.

Sitten pyysimme heitä ottamaan meistä kuvan.

Nuoriso kysyi, mistä olemme ja kehui meitä nousemisesta. Kerroimme, että olimme täällä jo viidettä kertaa ja nyt juhlimme täällä 72-vuotissynttäreitä. Saimme lähes aplodit ja kehuja ja peukutuksia.

Nuoret lähtivät samaan aikaan alas kuin mekin vuoren toista puolta, jota he olivat nousseetkin. Tämä puoli on kokonaisuutena ehkä hiukkasen helpompi. Jyrkkä osuus on ehkä vähän lyhyempi ja polku on selkeämpi. Mutta se lyhyempi jyrkkä osuus on kyllä ihan kamala. Niin kamala, että kiitin onnellisena yhtä nuorukaista, joka yhdessä pahassa kohdassa otti käsistä kiinni ja auttoi jyrkän askelman alas.

Pahimman laskuosuuden jälkeen oltiin metsäisemmässä ympäristössä, vaikka polku oli kyllä täälläkin aika kivinen ja juurakkoinen, tosin selkeämpi reitiltään kuin nousumme oli ollut.

Ja ihan lopuksi olimme jo metsätiellä, joka johti oliivirinteille.

Oliivipuiden takana näkyi Cruz de Juanar. Tuolla kävimme! Nyt kyllä päätimme, että tämä oli viimeinen kerta.

Haastava mutta hauska päivämme päättyi kukkiin.

Suosittelemme tätä aluetta ihan kaikille, ne ensimmäiset näköalareitit ovat ihan helppoja. Tajo Negro on vaativampi, Cruz de Juanar myös, ja Concha on nuorison reitti, sinne pitää kiivetä jokin pätkä ihan vaijereista kiinni pidellen, eli emme ole lähteneet edes kokeilemaan, vaikka olemme kuulleet muutaman nuoremman tuttavamme siitäkin reitistä nauttineen.

Cruz de Juanar on ollut meille kyllä monipuolinen ja kiva kokemus vuosien mittaan. Lue siitä oma teksti viiden vuoden takaa, kun vietimme haastavasti hääpäivän.
Kunnon haaste hääpäivänä

Kunnon haaste hääpäivänä – Refugio de Juanar

Olet tervetullut seuraamaan myös muitakin matkojamme, tässä linkki Facebook-sivullemme.

Ailajajuha