Oletko nähnyt kuvia Parautan Bosque Encantadosta? Puissa ja puiden juurella on tonttuja, keijuja ja muita satuolentoja ja netinssä jaetuissa kuvissa niiden edessä seisoo lapsia. Olimme uteliaita ja lähdimme katsomaan. Paikka on helposti reitillä, jos ajat San Pedro de Alcantarasta Rondaan tai poikkeat sillä reitillä myös Júzcarin siniseen kylään. Parautan lähellä on myös Cartajima, jonne voi Parautasta kävelläkin katsomaan maisemia ja maalailtuja seiniä jälleen yhdessä Andalusian valkoisessa kylässä.

San Pedro de Alcantarasta mennään serpentiinireittiä ylös. Ihan helppo ja tarpeeksi leveä tie kyllä.

Muutamat viimeiset kilometrit ovat sitten kapeampina vähän haasteellisempia, mutta muuten ihan ok.

Olimme lukeneet, että kylän parkkipaikka on helposti jo aamusta täynnä. Toisaalta sanottiin, että kun tämä lasten leikkipuiston vieressä oleva alue täyttyy, avataan vieressä oleva urheilukenttä. No, eipä tässä täyttä ollut.

Ja sitten itse asiaan, eli Parautan keskeinen nähtävyys: Parautan lumottu metsä Rondan sydämessä on maaginen metsä, joka on täynnä tonttuja, keijuja ja kaikenlaisia ​​lumottuja olentoja , ja se on myös yksi lapsiperheiden suosima käyntikohde. Heitä täällä näimmekin, jotkut juoksivat joitain työnnettiin rattaissa. Tämä siis on lyhyt
 vaellusreitti, nelisen kilometriä parkkipaikalta edestakaisin.

Lähtiessämme kävelemään, kylän maisemat keltaisten kukkien takana olivat jo viihdyttävät ja toiseen suuntaan vuorillekin oli upeaa katseltavaa.

Reitin varrella oli kannoilla ja puiden rungoissa kuvia. Näiden veistosten luoja on Diego Guerrero paikallinen taiteilija, joka on kaivertanut puita ja muita esineitä luodakseen näitä fantastisia olentoja. Luimme etukäteen yhdestä espanjalaisesta tekstistä, että kaikki puukaiverrukset tehtiin talvella, marras-helmikuun välisenä aikana, koska niin puut eivät kärsisi, koska silloin ne ovat kuivia. Tällaisetkin asiat on aina hyvä tietää.

Nämä kuvat nähtyäsi, et varmaan ihmettele, että lapsilla on hauskaa, he hyppivät ja juoksevat näiden välillä.

Yhdellä kohdalla rinteessä on myös mökki. Sen takana on yksi reitin varrella olevista piknikpöydistä.

Näitä on useita pitkin matkaa.

Reitin varrella olevat roskiksetkin on koristeltu tyyliin sopiviksi.

Suurin osa matkasta on päällystettyä helppokulkuista polkua, ihan vähän tällaista yllättävää kuoppaisuutta.

Olimme ajatelleet kävelevämme laakson yläpuolellla näkyvään Cartajiman kylään asti, mutta laaksoon tullessamme törmäsimmekin ihan valtavan jyrkkään alamäkeen, jonka hienoinen sorapäällyste ei houkutellut. Entä jos tuossa liukastuisi? (kuvassa polku ei kyllä näytä yhtä jyrkältä)

Kylä sinänsä houkutteli kyllä. Ja edestakainen kävelyreitti olisi ollut noin 9km, eli 4,5km suuntaansa.

Mutta päädyimme sitten kääntymään takaisin ja tullessamme poikkesimme valkoisen kylän pienille koristeellisille kaduille. Tällä suukkopenkillä sain syntymäpäiväonnittelut. Muitakin penkkejä oli.

Oli myös kukkia espanjalaisissa koristeellisissa ruukuissa pitkin seiniä.

Ja lähes jokaisen talon seinällä roikkuu samanlainen tuoli – miksi? No  tuolit roikkuvat korkealla talojen julkisivuilla jotta keijuhaltiat saavat levätä, kun he lähtevät yöllä retkelle Parautan metsäreitille kävelemään. Hah! Kaikkeen sitä kylissä törmää!

Näitä kauniita näkymiäkin tietysti koko kylä täynnä.

Sen verran oli aikaa ja halua ajaa pidemmälle, että kun Google Maps laski, että Cartajiman kylään olisi autotietä vartin matka, niin lähdettiin sitten siihen suuntaan. Tie oli kallioiden ja rotkon reunan välillä aika kapea, joten vastaantuleva auto oli joka kerta vähän haaste.

Ihan kiva paikka pysähtyä ja kävellä ympäriinsä. Kapeita katuja, jyrkkiäkin, mutta seinillä oli yllättävän paljon muraaleja ja paikka oli siisti. Jostain luin, että asukkaita olisi vain 350, mutta kuulostaa liiankin vähäiseltä ollakseen totta. Tässä kävelykierroksemme kuvina.

Automme oli parkissa suunnilleen siinä, mihin ylämäkeä pitkin olisimme kävellen Parautasta tulleet. Kukat ja maisemat kivoja.

Pois lähtiessämme pysähdyimme sen verran kapean tien varrelle, että sain vielä kuvan Parautan kylästä. Siitä oikealle näkyy vaeltamamme metsäreittipolun alku. Oli pieni kiva kylä ja nämä mahtavat näkymät tien varrella.

Alaspäin merta kohti serpentiinitietä takaisin San Pedro de Alcantaraa kohti. Tien varrella oli muutamia pysähdyspaikkoja, eli levikkeitä tien varressa. Piti poiketa ja katsella vuorimaisemia ja lopulta näkyi jo merikin.

Ja tien varrella näyttävät rakennukset.

Tällainen hauska kohde oli päiväretkemme. Oikein kiva. Erityisesti voin suositella pysähdyspaikaksi kumpaakin kylää, jos on vaikka tulossa Rondasta Aurinkorannikolle tai kun samalla pysähtyy katsomaan Júzcarin sinistä kylää. Siellä olemme käyneet aikaisemmin ja siitä on oma teksti. Nyt täällä oli kohtuullisen hiljaista, mutta hiljaittain julistettu Sierra de las Nievesin kansallispuisto on vielä paljon suositumpi ruska-aikaan loka-joulukuussa, jolloin sitä kutsutaan Kuparimetsäksi. Tekisi mieli tulla silloin uudelleen ja kävellä ehkä joku muu reitti kuin tämä lasten vaellus. Nytkin yksi keltainen kuiva puu näytti jo vähän siltä.

Tervetuloa seuraamaan meitä Facebookissa Ailajajuha.

Tässä pari muuta tekstiä tältä seudulta, eli Júzcar ja Ronda.

Júzcar sininen smurffikylä

Júzcar – sininen smurffikylä

Ronda bussilla tai autolla – aina hyvä.

Ronda – bussilla tai autolla, aina hyvä