On yksi Espanjan näyttävimpiä. Palmusunnuntaina siunattiin palmunoksia, joka päivä kulkueet kulkivat pitkin katuja. Katselimme niitä katujen varsilla, kuljimme mukana, istuimme kiviaidalla monta tuntia katsellen Alhambran näkymistä lähtevää kulkuetta. Näimme  kantajia, soittajia, surevia naisia ja iloisia lapsia. Yhtenä yönä valvoimme aamuyöhön, kun kotikirkkoonsa palaava kulkue ohitti kapean kotikatumme parvekkeemme alta kahden maissa aamuyöllä. Kuvia kaikesta on paljon!

Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista, Domingo de Ramos, jolloin messussa siunataan palmunoksat. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, kansa huusi hoosiannaa kuninkaalle ja heilutteli palmunoksia. Tuskin ne kuitenkaan olivat ihan samanlaisia kuin nämä pitkälle kehitellyt viritelmät espanjalaisista pääsiäiskoristeista. Ei varmaan mikään ihme, että näitä näkyy parvekkeilla koristeina vielä kesälläkin.

Kirkoissa odottavat patsaat kulkueita. Ne on veljeskuntien tiloista kannettu valmiiksi kirkkoihin, joista ne sitten kulkueissa lavettien päällä kannetaan ulos. Patsaista käytetään nimitystä trono tai paso. Kulkueet ovat katolisten veljeskuntien järjestämiä, eivät katolisten seurakuntien.

Sattui olemaan sateinen päivä, mutta siitä huolimatta sadat ihmiset odottivat kirkon edustalla kulkueen alkamista. Me muiden mukana ja samalla seurasimme kulkueen hahmojen kerääntymistä kirkkoon. Siellä oli soittokuntaa, roomalaisia sotilaita, huppupäistä kansaa ja lapsia, joita vanhemmat ja koko suku saattoi paikalle. Kaikesta näki, miten yhteisöllinen tapahtuma koko pääsiäisviikko on. Eri ikäisiä osallistujia oli valtavasti. Kulkueilla ei kaikille ole mitään uskonnollista merkitystä, monet korostavat, että ne ovat enemmänkin kulttuuriin liittyvä traditio ja nykyisin vasemmistolaiset liikkeet ovat alkaneet yhä näkyvämmin niitä myös vastustaa.

Lasten osallistuminen oli iloista seurattavaa. Sieltä he tulivat koreineen iloisesti telmien ja koko suku otti kuvia. Lapset edustavat kulkueissa tavallisia Jeesuksen ajan kansalaisia.

Koreissa oli jaettavaa kulkueita seuraavalle yleisölle. Ensimmäiset jaettavat lähtivät odottaville kavereille heti kirkon pihalla. Olikohan kaikilla enää monituntisen vaelluksen jälkeen mitään jäljellä kulkueen loppupuolella?

Laveteilla kannettavat patsaat sisältävät eri tapahtumia pääsiäisviikolta. Tämä veljeskunta kantoi ehtoollisen asettamista kuvaavaa asetelmaa.

Sen perässä kulki surevia naisia mustissaan. Kaikilla oli musta huntu, risti kaulassa ja rukousnauha ja kynttilä kädessä.

Kulkueeseen osallistuva veljeskunta huppuineen ja silmäaukkoineen saattaa näyttää vähän pelottavaltakin. Heitä kutsutaan nimellä penitentes, eli he ovat syntejään katuvia Jeesuksen seuraajia. Jotkut kantavat siihen liittyviä symboleja, esim. ristiä olkapäillään tai kulkevat vaikka paljain jaloin, eli tekevät katumisharjoituksia. Kun he myöskin edustavat ensimmäisiä Jeesuksen seuraajia,  he kulkevat tunnistamattomina. Naamioitumisen ja huppujen alkuperään en ole löytänyt tämän lisäksi muita kovin hyviä selityksiä, mutta yksi on se, että naamioituminen perustuu siihen, että veljeskunnat ovat nykyisin oikeammin hyväntekeväisyysjärjestöjä. Autettavan ei haluta tunnistavan auttajaansa, ettei hän joutuisi kiitollisuudenvelkaan tunnistamalleen henkilölle. Huppujen tarkoitus on naamioida heidät niin, että ainoastaan Jumala tietää heidän henkilöllisyytensä. Tämä tietysti sopii myös syntien katumiseen. Vain Jumala näkee.

Jeesuksen perässä kuljetetaan aina surusilmäistä Mariaa.

Vieressäni  seisonut vanhahko nainen oli ilmeisesti huomannut, että olen turisti ja neuvoi, että Marian tullessa minun pitäisi polvistua ja tehdä ristinmerkki. Ei meistä kumpikaan siihen sateesta märkään maahan polvistunut, enkä nähnyt kenenkään muunkaan sitä tekevän. Ristinmerkkejä sen sijaan tehtiin ahkerasti ja kuvia otettiin ihan yhtä ahkerasti.

Kulkueet lähtevät eri kirkoista ja kulkevat reittiään tuntikausia. Kaikkien reitit kulkevat kuitenkin tietyn aikataulun mukaan pienen matkan samaa reittiä. Sille taipaleelle on parin korttelin verran rakennettu katsomot, joilla voi istua ja katsoa ohi kulkevia kulkueita. Näihin katsomoihin ei satunnaisella turistilla kuitenkaan ole asiaa. Niihin pitää hankkia liput jo edellisenä vuonna ja koko viikoksi. Turisti siis seisoo jalkakäytävällä niin kauan kuin jaksaa. Ja näkee halutessaan kaiken ihan vierestä.

Kadunvarsilla oli tungokseen asti ihmisiä, mutta silti vietimme siinä seisten tuntikausia. Näimme uudelleen monta tuntia myöhemmin myös sen kulkueen, jonka lähtöä olimme seuranneet.

Tuuli antoi vauhdin tuntua huppupäiden kävelyyn.

Eri veljeskunnilla oli eri värit.

Lähietäisyydeltä saattoi vain ihmetellä lavettien ja patsaitten monimutkaisia koristeita.

Ja aina vain upeampia kukka-asetelmia Marian vaunuissa.

Pienen vilahduksen näimme myös kantajien määrästä. Tennareissa ja lenkkitossuissa mennään. Musiikki antaa tarkan tahdin ja sitä vielä ohjaa edessä kulkeva ohjaaja. On ehdottoman välttämätöntä, että kaikki kantajat etenevät samaan tahtiin. Jos tulisi häslinkiä, koko painava vaunu saattaisi alkaa kaatua ja sitä ei enää pysäyttäisi mikään.

Taukoja pidetään muutaman kymmenen metrin välein ja kantajia vaihdetaan välillä .

Kun Maria jälleen nousee ylös kantajien olkapäille, kansa yleensä taputtaa ja saattaapa pikkuisen huudella kannustushuutojakin. Ei tämä pelkkää harrasta suremista ole. Siis voisiko Espanjassa ollakaan?

Lapsia kulkueissa oli erityisen hauska seurata. Tämä pieni poika ”johti” koko orkesteria. Tarkoin askelein, täsmälleen rytmissä.

Pikkurumpalit ottivat tehtävänsä niin iloisesti tosissaan, että ihmettelimme, jaksavatko he oikeasti niin monta tuntia rummuttaa, kuin kulkue on liikkeellä.

Lapsilla oli myös monessa ryhmässä tämä erityistehtävä. Pienillä sytyttimillä käytiin sytyttelemässä tuulessa sammuvia kynttilöitä.

Monet pikkutytöt olivat äitiensä ja isoäitiensä tavoin pukeutuneet suruasuun. Ilme ei koko aikaa niin surullisena pysynyt.

Omasta korista riitti myös omaan suuhun.

En ole kyllä varma, olivatko koreissa näkyvät karkit ja suklaat jaettavaksi tarkoitettujakaan. Tässä kohtaa minullekin nimittäin käytiin tuomassa lahja.

Eikä se ollut syötävää vaan tällaisia pieniä tulitikkulaatikon kokoisia Jeesuksen ja Marian kuvia.

Ainoat kulkueissa näkemämme eläimet olivat hevosia. Yleensä Espanjassa on paljon koiria, mutta pääsiäiskulkueissa emme nähneet ainuttakaan.

Vieressäni seisonut mies (ei Juha) näytti vähän ihmettelevän, kun kamerani ei ollutkaan koko ajan suunnattuna kulkueeseen, vaan kallistelin ihan toiseen suuntaan. Sitten hän huomasi  kamerani näytöltä, mitä tein ja hymyili hyvin ymmärtävästi. Auringonlasku Sierra Nevadan suuntaan oli hetken kiinnostavampaa katsottavaa kuin pääsiäiskulkueet.

Eikä soittajien sormia palellut?

Lasten jaksamista emme lakanneet ihmettelemästä. Auringon laskettuakin vielä vain marssittiin iloisesti eteenpäin.

Me aloimme jo pikkuhiljaa väistyä vähän sivummalle.

Emmekä ihan viimeisiä ryhmiä enää nähneetkään.

Kulkueita ei kannata jäädä seuraamaan vain siinä muutaman korttelin tungoksessa, jonka kaikki ohittavat. Kulkueiden reitit ja aikataulut saimme turisti-infon esitteestä, jonka mukaan oli helppo suunnistaa reitille jo päiväsaikaan auringon paistaessa ja kulkea mukana.

Päivällä etenevässä kulkueessa oli rennompi meininki. Kulkue eteni jutellen toisilleen, ei ihan hiljaa ja tahdissa.

Jeesus kantoi ristiä liikenteenjakajien yli.

Marian kynttilöitä sytyteltiin pitkävartisella sytyttimellä.

Jeesuksen ristin kantaminen eteni pienen kävelysillan yli.

Katsojat istuskelivat rennosti sillan kaiteilla.

Päivällä kulkueen mukana kävellessä oli helppo myös tarkkailla kanssakulkijoiden jalkineita.

Jotkut etenivät paljain jaloin. Valinta liittyy ilmeisesti asketismiin ja kärsimyksen kokemiseen. Siis sillä tavalla, että mitä enemmän kärsii, sitä kirkkaamman kruunun saa.

Jotkut lievensivät kärsimystään sukilla.

Itse sanoisin kyllä, että näillä naisilla kärsimys varmaan oli huipussaan, kun iltapäivällä alkanut kävely loppui joskus aamuyöstä.

Palmusunnuntaina olimme vähän ihmetellen katselleet, miten pääsiäiskulkueiden reiteillä myytiin ilmapalloja ja kaikenlaista (meidän mielestämme) vappukamaa, mutta asia alkoi aueta viikon mittaan.

Lapsillehan oli tärkeää päästä osallistumaan ja siihen tarvittiin sekä karkkia että rumpuja. Tietysti myös niille lapsille, jotka eivät kulkeneet mukana vaan katselivat kulkueita yleisön joukosta. Eikä kai ilmapalloista mitään haittaa ollut niistäkään. 

Ihmettelimme pitkään, minkä vuoksi lapset keräävät kynttilöistä tippuvaa talia isoksi palloksi. Kysyin yhdeltä naiselta,  ja hän sanoi, että se on vain hupia, että aika kuluisi, kun tuntikaupalla katsoo kulkueiden ohimarssia.

Näyttipä aikuisillekin olevan tarjolla jotain muuta kuin suruasuja ja huppuja.

Yksi kivoimmista kulkuepäivistä meille oli se, jolloin kiipesimme kaunista Carrera del Darroa Alhambran sivuitse Albaicinin puolelta Monasterio de la Concepciónin aukiolta lähtevää kulkuetta seuraamaan.

Olimme paikalla lähes pari tuntia ennen kulkueen lähtöä ja kun totesimme, että aukiolla jo oli paljon ihmisiä, jäimme portin pieleen muurille istumaan ja odottamaan, eli varasimme itsellemme istumapaikan niin kauan kuin se vielä oli mahdollista. Ei se odottaminen niin tylsää ollut, oli kiva seurata kaikenlaista.

Näimme läheltä veljeskunnan tunnukset jonkun kulkijan selästä. On siinä ollut kirjomista, kun nämä vaatteet ovat kymmenillä.

Tyttöjen lettinauhat olivat poikkeuksetta veljeskunnan väreissä.

Eilisen päivän kulkueessa lettinauhat olivat tietysti punaiset tai valkoiset niin kuin puvutkin.

Kantajanuorukaiset esittelivät auliisti, miten selkää vahvistetaan kantourakkaa varten ja peukuttivat hymyillen kuvaajaa.

Näin pehmustetuilla päähineillä vahvistetaan otsaa ja niskaa.

Orkesteri marssi paikalle soittaen.

Lopulta kulkue oli järjestäytynyt ja valui ulos luostarin pihalta.

Ensin tuli Jeesus jälleen kantaen ristiä.

Vaunu oli erittäin koristeellinen.

Alaspäin menevässä mutkassa Alhambra jäi hienosti taustalle.

Sitten tuli Maria, tällä kertaa tietysti sinisessä viitassa veljeskunnan värien mukaan.

Moni kävi kevyesti koskettamassa Marian vaunua. En tiedä, miksi, ehkä siihen liittyy jokin rukouselementti. Päätin kokeilla itsekin, kun olin sopivasti lähellä.

Maria hävisi samaan mutkaan Jeesuksen perässä, Alhambra taustalla. Oli kyllä juhlallista!

Tullimme Albaicinin pikkukatuja pitkin takaisin keskustaan katsomaan muita kulkueita. Jeesus kantoi taas ristiään ja näimme Marialla sekä punaisen että vihreän viitan.

Ohi kulkevassa orkesterissa äänenjohtaja piti huolta siitä, että puhaltimet säilyttivät vireensä.

Jotkut veljeskuntien symbolit olivat villimpiä kuin toiset.

Iltamyöhään seurasimme upeita kulkueita tänäänkin. Ei sieltä kaduilta oikein malttanut poiskaan lähteä, kun aina tuli uutta.

Seisomisella ja kylmällä ilmalla alkoi olla jo seurauksensa. Aamulla Juhan oli kovin vaikea päästä liikkeelle, ylipäänsä istua tai edes seistä. Soitimme matkavakuutusfirmaan ja saimme osoitteen, jonka kanssa he tekevät yhteistyötä. Harjoittelimme espanjaksi selittämään, että selkä on kipeä. Se kuvattiin ja Juha sai montakin lääkettä.

Maltoinko minä jättää yhtään iltaa väliin. No en, kyllähän tuolla tungoksessa yksinkin pärjää. Kävelin Plaza Nuevalle, jonka kautta kulki useita kulkueita.

Sen verran yksin oleminen toi mieleen epävarmuutta, että jossain vaiheessa siirryin syrjään avoimelta aukiolta vähän kauemmas seinän viereen. Aukio oli jotenkin liian avoin.

Eipä näitä mikään pakko olisi ollut iltakausia kadulla katsella. Televisiosta tuli koko viikon joka ilta ja yö kulkueita Sevillasta. Ihan selostettuina. Ihan kuin urheilukilpailuissa.

Oli meillä yksi ihan omakin yönäytös. Asuntomme oli vanhassa kaupungissa ja parvekkeemme alta kapeaa katua pitkin kulki aamuyöstä yksi kulkue kotikirkkoonsa. Jo hyvissä ajoin katu oli täynnä väkeä. Niin täynnä, että ihmettelimme, miten tuosta enää voi mikään kulkue mahtua.

Mutta sieltä se vähitellen tuli. Jeesus rukoili Getsemanessa öljypuun alla ja enkeli tarjosi hänelle juotavaa opetuslasten nukkuessa.

Marian tullessa näimme näytelmän, johon emme muualla olleet törmänneet. Parvekkeella meitä vastapäätä seisoi mies ja nainen ja he molemmat lauloivat arabialaistyyppisen ylistys- ja rukouslaulun Marialle ennen kuin kulkue jatkoi eteenpäin. Kysymyksessä oli ilmeisesti maurilaisperinnöstä muistuttava saeta-laulu.

Ja sitten Marian katoksen päälle alkoi sataa tuoreita kukkien terälehtiä. Seuraavana päivänä näin kadulla, että ne  olivat ruusun ja orkidean kukkia.

Laitomme parvekkeen ovet kiinni, laskimme kaihtimet ja vuorokaudenaika armahti. Hiljaista ei ollut, mutta uni tuli, olihan kello jo ainakin kolme.

Pääsiäispäivän kulkueita leimasi valo. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta, aurinko ja kevään vihreys yhdessä loivat iloisen tunnelman, jota heijastui kaikkialle. Hakeuduimme valoisalle puistokadulle katsomaan viimeistä kulkuetta. Musiikkikin oli iloisempaa.

Surevat naiset olivat vaihtaneet asunsa valkoiseen morsiushuntuun.

Mariankin puku oli valkoinen ja kukka-asetelmat vaaleanvihreän ja valkoisen yhdistelmää.

Poikkesimme vielä viereisessä kirkossakin katsomassa pääsiäisaamupäivän messua. Hetkeksi vain, espanjankieliseen messuun ei oikein jaksanut jäädä pitkäksi aikaa seisomaan. Istumapaikkoja ei enää riittänyt. Tunnelma oli kyllä käsin kosketeltavan iloinen ja helpottunut kaiken piinaviikon suremisen jälkeen.

Keväisenä iltapäivänä meidät yllätti vielä lasten kulkue. Kannettava lavetti ja patsas oli kevyempi ja vaatetus rennompi. Hartaus oli hommasta kaukana, niin paljon oli omaisia vieressä ottamassa kuvaa ja videota.

Pääsiäisviikko Granadassa on ikimuistettava. Tunnelma, kaikenlaiset pikkujutut, lapset, soittajat, koristellut lavetit ja patsaat – tällaisen kokeminen on harvinaista. Granada on ehkä kokemistamme pääsiäisviikoista kivoin. Olemme katselleet kulkueita aikaisemmin jo Marbellassa, Malagassa ja Tarragonassa. Kaikki ovat erilaisia. Marbellassa illat olivat tunnelmallisia, Malagan kulkueet ehdottomasti näyttävimpiä, joskin turistien tungos jonkin verran vie tunnelmaa. Tarragona Kataloniassa oli erilainen, kulkueet vaatimattomampia, niitä oli vähemmän ja kaikissa oli roomalaisia sotilaita.

Pääsiäispäivän iltana jätimme hyvästejä sekä pääsiäisviikolle että Granadalle. Kiipesimme Alhambran ohi mäelle ja katselimme vaaleanpunaiseksi värjäytyvää Sierra Nevadaa.

Jostain kaukaa kuului vielä orkesterin musiikkia sen verran, että aavistimme jossain vielä jonkun kulkueen menevän. Aurinko laski ja valot alkoivat syttyä.

Edellä olevasta voisi kuvitella, että näimme kaiken, mitä Granadalla oli tarjolla. Ei ihan sentään. Pitkäperjantain hartaimpia ja hiljaisempia kulkueita emme nähneet. Olimme poissa kaupungista, koska halusimme nähdä Riogordon kylän pääsiäisnäytelmän. Siitä on oma teksti täällä:

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näyttämöllä

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näyttämöllä

Toinen näkemättä jäänyt on perinteinen ja kuuluista mustalaisten Kristuksen kulkue paso del Cristo de los Gitanos,  joka lähtee Sacromontesta. Kulkue on liikkeellä pimeän aikaan ja sitä juhlistavat luolien suulle ja asumusten eteen sytytetyt pääsiäistulet. Ehkä vielä joskus? Oletko sinä nähnyt sitä? Tai yleensä näitä pääsiäiskulkueita? Mitä mieltä olet? Jätä viesti kommentteihin, olisi kiva jakaa kokemuksia.

Luin tänään mielenkiintoisen ja minulle uutta tietoa antanee tekstin palmunoksista Barcelonassa: Löydät sen täältä Virvon varvon Barcelonassa 

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt pääkaupunkiseudun lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa. Nyt näyttää vahvasti siltä, että vuosi 2021 on hyvin samansuuntainen.

Jos erityisesti Aurinkorannikon muut kulkueet kiinnostavat, Costalla.fi sivulta löytyy hyvin tietoa eri päivien kulkueista. Olé-lehdessä oli perusteellinen artikkeli kulkueiden ja eri päivien aiheista.