Löysimme uuden ihanan kylän. Istán on Marbellasta ylöspäin vuoren rinteellä. Upeat näkymät vuorille ja Embalse de la Concepción -järvelle, kaunis valkoinen kylä ja paljonkin kivoja vaellusreittejä ympäristössä – mikä voisi olla paremmin!
Istániin käännytään A7-tieltä Marbellan jälkeen ennen San Pedro de Alcantaraa ja Esteponaa pohjoiseen. Jo ajo sinne palkitsee maisemillaan. Hitaasti ajellen menimme mutkaisen tien ja näimme myös paljon pyöräilijöitä. Muutama pysähdys tuntui pakolliselta, järvi alkoi vilahdella tien varressa, vuoret olivat näyttäviä, eikä edes maksullisen AP7-moottoritien alituskaan ollut muuta kuin hieno näkymä.








Olimme etukäteen katsoneet, että parkkipaikka löytyisi Calle Calvariolta. Kyllä, oli hyvä lähtökohta kävelyillemme. Sieltä oli jo hyvät näkymät kylään ja aukion penkillä avasimme eväsrepun ja katselimme hetken ympärillemme. Aukiolla on myös Fuente la Esfera, yksi kylän suihkukähteistä.



Aloitimme sieltä ja suunnistimme ensin turisti-infoon. Info oli tosi hienolla aukiolla.


Saimme kartan ja sitten kiersimme kylän näin:

Pyhän Mikaelin kirkko – Iglesia de San Miguel Arcángel
Aukion vieressä oleva kirkko oli auki ja poikkesimme sisälle. Katoliset kirkot ovat aina kauniita.



Kirkon aukiolla on myös ravintola, jota osaamme kerrankin suositella. Söimme siellä viimeksi käydessämme, emme nyt, mutta terassilla oli väkeä, joka yleensä merkitsee plussaa.

Lähteitä
Vedellä on tärkeä rooli Istánin kylässä. Lähteistä virtaavien luonnonvesien käyttö näkyy myös katukuvassa. Kortteleissa on useita lähteitä.


Tämä Fuente el Chorro on niistä hienoin. Palasimme tähän vielä kyläkierroksen tehtyämme ja lähdimme vaeltamaan kylän ympäristöön.

Hautausmaa – Cementerio
Espanjalaiset hautausmaat valkoisine muureineen ja kukkineen ovat aina kauniita ja mielenkiintoisia.




Näköalapaikat
Hautausmaalta jatkoimme kylän ulkopuolelle länteen näköalapaikoille. Mirador Tajo Banderas oli jo hieno, ja sieltä alkoivat upeat näkymät Embalse de la Concepción järvelle. Juha sanoi: ”Istán – istahdán”, ja jäi tähän.

Sen vierellä seinässä on myös muraali, joka on kopio Picasson Guernica-maalauksesta, jonka alkuperäisen version olemme nähneet Madrididin Reina Sofia museossa.

Minä jatkoin Mirador de la Herrizalle. Älä sinä jätä tätä väliin. Jo kävelyreitti oli mukava ja maisemat palkitsivat todella. Oli vuoria, näkymiä kylään ja kaikkein hienoimpana tietysti järvinäkymät. Näköalatasanteita oli kaksi eri tasoilla. Järvien ja vuorten lisäksi oli hienoa nähdä, miten maaliskuussa jo keltaiset piikkipensaat alkavat kukkia.






Kävelimme kaupungin läpi seuraavalle näköalatasanteelle. Kylä oli jälleen kaunis valkoinen kylä, kapeita katuja, kaakelein koristeltuja portaita ja kukkia tasanteilla. Autoja näkyi myös, vaikka katujen kapeuden takia se vaikutti jo ihmeeltä. Vastaantulevaa autoa sai väistää jo oven koloon.






Mirador del Peñón on nuorisotalon vieressä. Olipa värikäs kokemus! Näköalat jäivät kuvaamatta, kun kamera liimautui taustaan.


Vaellus Rio Molinosin alkulähteelle
Kävelimme kylän läpi takaisin lähelle parkkipaikkaamme Fuente el Chorron viereen. Siellä virtasi vettä rakennetussa ojassa.

Ei ehkä kuulu olennaisesti kylän kuvaukseen, mutta vaeltajille tiedoksi hyvä palvelu. Tämän vieressä on yleinen siisti vessa. Kiva käydä ennen kuin lähtee rinteille.
Valitsimme helpon vaellusreitin vuoren rinnettä pitkin. El Coto de Istán -nimellä löytyy. Me tallensimme sen myös Wikilociin. Tästä kuvasta näkyy, missä kiersimme ja että korkeuserot olivat vähäisiä.

Polku kulki pitkin vuorelta tulevaa ojaa ja välillä oli muutama helppo porras. Veden vähyydestä kertoo näissäkin kuvissa se, että kaikin kohdin vettä ei ojassa ollut.




Näkymät alas viereisille puutarhoille olivat aika täynnä hedelmäpuita.

Polun vieressä kasvoi tiheästi nuokkukäenkaalia. Maistoin lehteä, joka maistui samalta kuin käenkaali Suomessa, mutta en tiedä, syödäänkö sitä täällä.

Enkä sitä tällaisen polun varrelta keräisi, koiranulkoiluttajat jo estävät. Saati sitten tällainen vuohilauma, joka yhtäkkiä seisoi edessämme. Huh! Miten nämä ohitetaan? Laumalla oli paimen, joka vain kehotti menemään ohi. Ja niin sitten menimme.



Vuorinäkymät olivat taas huikeita.


Rio Molinosin alkulähde oli tämän reitin päätepiste. Vettä oli aika vähän, mutta olipa kiva nähdä.




Vettä oli niin vähän, että eipä juuri tuottanut hankaluuksia kiivetä kivien lomassa katsomaan myös vuorenrinnettä, jolla on putous, jos vettä on.

Seinämillä oli muutakin kuin luontoa. Istánin kaupunki vastustaa naisten kokemaa väkivaltaa. Tällaisia iskulauseita olemme nähneet usein muuallakin.


Käännyimme takaisin, eikä mennyt kauan, kun olimme jälleen parkkipaikalla.

Oli taas todella hyvä retkipäivä. Istán on helppo kohde nähdä valkoinen kylä, näkymiä vuorille ja luontoon ja kävellä. Meidän rannekkeemme näytti päivälle 9km, eli ei kovin paljon verrattuna siihen, mitä olimme kierrelleet.
Alaspäin ajaessamme pysähdyimme vielä ottamaan hyvästiksi muutamia kuvia.

Tällä kuvalla vilkutin hyvästit näköalapaikalle, jolle olin kiivennyt yksin. Se oli yksi päivän parhaita juttuja. Lisäsin kuvaan tähden sen kukkulan päälle.

Päiväämme sisältyi jälleen yksi hieno yllättävä kohtaaminen. Kuulen tosi usein jonkun valittavan siitä, että Aurinkorannikolla kuulee muiden puhuvan suomea. Me kuulimme ja paljastimme ymmärtävämme kieltä. Kohtasimme iloiset nuoret, joilla oli paljon hyviä vinkkejä antaa kylään, jonka tunsivat paremmin ja ihan muutaman lauseen jälkeen huomasimme, että meillä oli hyvinkin läheisiä yhteistä tuttuja. Tällainen rikastaa päivää, kiitos!
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme.
Näyttääpä hienolta kohteelta! Paitsi että itse kylä on taas oikein hieno lukuisine kukkineen, niin todella hienot näkymät on myös kylän ympäristössä! Me varmaan patikoitaisiin tuolla kaikki mahdolliset reitit, niin hienoilta maisemat näyttävät!
TykkääLiked by 1 henkilö
Patikkareittikohteeksi tuo seutu onkin aivan mainio! Siellä on paljon muutakin, kuin tuo helppo ja lyhyt vuorenrinnepolku, jonka me kiersimme kyläkiertelyn jälkeen. Olemme muutaman kerran kuljeskelleet noissa maisemissa mutta vuorten toisella puolella, eli Refugio de Juanarilla ja siellä kiipeilleetkin reippaammin. Nyt vain tuota ikää alkaa tulla ja se vähän rajoittaa.
TykkääTykkää
Todella vehreä, hieno kohde. Mirador Tajo Banderasin näkymä toi melkein Norjan mieleen!
TykkääLiked by 1 henkilö
Tämä oli kyllä kohde, jota mielelläni suosittelen täällä matkaileville. Tuo järvimaisema on aikalailla ainutlaatuista, niitä on harvassa näiden valkoisten kylien reunamilla. Toki muutamia hienoja järvimaisemia on muuallakin, ne ovat kyllä lähes aina enemmän tai vähemmän tekojärviä niin kuin tämäkin.
TykkääTykkää
Kylläpä maailma on pieni, ei auta kuin monta kertaa todeta sama asia, huh ihana tuo kohtaaminen ! 🙂 Istan vaikuttaa ihanan rauhalliselta ja seesteiseltä paikalta ja patikkareitit lähettyvillä on aina plussaa. Kyllä kivan paikan jälleen löysitte 🙂
TykkääTykkää
Olen tosi tyytyväinen tähän kohteeseen, oli ihania maisemia, kivoja yksityiskohtia ja sitten juuri ne patikkareitit. Me tosin valitsimme nyt ne helpoimmat, mutta olisi siellä ollut muitakin. Ja nuo yllätyskohtaamiset ovat aina ihana mauste retkelle. Tulee muistoja.
TykkääTykkää
Kauniin valkoinen kylä! Ja nuo portaiden kuvioidut yksityiskohdat ovat todella hienoja – ja todellisia väriläiskiä muuten niin yksivärisessä ympäristössä 🙂
Eikä noissa maisemissakaan toki ole valittamista – päinvastoin!
TykkääLiked by 1 henkilö
Tämä Andalusian monipuolinen kauneus sykähdyttää joka päivä uudelleen, vaikka monet asiat toistuvatkin. Me jatkamme tutustumista jälleen mielellämme.
TykkääTykkää
Onpa kivan näköinen pieni kylä ja varsin miellyttävältä vaikuttava kävelyreitti! Tosi kauniita maisemia reitin varrella! Hyvä vinkki tämä paikka.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tämä oli niin kivan rauhallinen paikka, että voisimme hyvin mennä uudestaankin. Ja silloin katsoa valmiiksi jonkun muun luontoreitin. Niitä nimittäin on.
TykkääTykkää
Teillä on varmasti ollut hieno retki. Näköaloja tuolla todellakin löytyy ja retki reittejä. Sekä hienoja pikkuisia kyliä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Se tosiaankin antaa kivoja piirteitä tähän matkailuun, että monilla paikoilla pääsee myös rauhalliseen ja kauniiseen luontoon.
TykkääTykkää
Oli tosiaan jälleen yksi hyvä retkipäivä. Näitä tuntuisi löytyvän niin paljon, että päivämäärämme eivät taida kaikkeen riittää, mitä mieli tekisi. Pakko palata tänne aina uudelleen.
TykkääTykkää
Kylän näköalapaikoilta on kyllä poikkeuksellisen kauniit maisemat. Tuo patikointireitti näyttää myös kivalta – minä voisin mennä sinne ihan vain siinä toivossa, että tuo samainen vuohilauma tulisi vastaan. 😄
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo, ei se vuohilauma ollut mitenkään negatiivinen kohtaaminen. Sen näkeminen vain ensin hämmästytti ja vähän arvelutti. Mutta vuohet väistivät meitä oikein hienosti. Hyppivät jopa sen ojan toiselle puolelle ja tekivät meille polulle tilaa.
TykkääTykkää
Hieno kylä ja upeat patikointimaisemat! Noiden vuoristojen keskellä kyllä viihtyisi patikoimassa päivän, jos toisenkin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Ja kuukauden, jos toisenkin 😀 Niin kuin me nyt. Vielä lähes kolme viikkoa. Tosin pääsiäisviikolla tuskin patikoidaan, on niin paljon muuta nähtävää.
TykkääTykkää
Istán on tuttu paikka. Aivan ihana kylä.
Nuo vuohet on minusta aina hieman pelottavia. Muutaman kerran joku pässi ollut sitä mieltä, että nyt voisit lähteä menemään siitä. Pikkukilit kyllä tosi söpöjä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä eläimet aina vähän pelottavat ja varmasti syystäkin, koska ei koskaan voi olla varma, etteivät ole jotenkin myös aggressiivisia. Onneksi noiden vuohien seurana oli kaksi miestä, jotka kylläkin olivat parinsadan metrin päässä, mutta viittoivat meille, että menkää vain. Se toi sellaisen taustavarmuuden.
TykkääTykkää