Villa de Nijarissa on yksi asia yli muiden. Se on valtava keramiikkakeskus, useita pajoja ja paljon myymälöitä. Mutta on siellä muutakin, näköaloja voi kiivetä katsomaan Torre de Atalayaan tai toisellekin mäelle. Valkoisen kaupungin kadut ovat kivoja käveltäviä, ja kirkossakin voi piipahtaa. Vietimme siellä hyvän päivän.

Aloitan ensin niistä muista kuin keramiikasta. Heti, kun olimme parkkeeranneet, kaukana mäellä näkyi torni. Tuonne! Mielihalua vahvisti, kun poikkesimme kylän yläreunoilla turistitoimistoon ja tyttö sanoi minulle hymyillen, että kymmenessä minuutissa sinne kävelee.

Juha istahti hetkeksi kirkon viereen miettimään, lähteekö mukaan.

Poikkesimme sitten sisällä kirkossakin. Se oli vaatimattomammin koristeltu kuin moni muu, mutta kaunis. Sisällä oli useita Marian ja Kristuksen patsaita.

Tiesin kyllä etukäteenkin, että tytön ennustama kymmenen minuuttia Torre de Atalayalle kiipeämiseen oli turhaa optimismia. Maurilaisalueen läpi käveltiin pelkkää jyrkkää ylämäkeä. Sen jälkeen alkoivat portaat. Sinne lähdin yksin. Juha jäi istumaan kukkien keskelle.

Portailta oli hienoa katsella sekä alas että ylös tornille.

Kamera toki hidasti nousua, mutta kohta olin ylhäällä ja harkitsin, kiipeäisinkö vielä ihan torniin ylös. Jyrkät portaat panivat harkitsemaan ja vielä sekin, että olin mäellä aivan yksin. Täällä ei tänään ollut lisäkseni ainuttakaan turistia. Päätin kuitenkin kiivetä.

Harmi, turhaan kiipesin. Oviaukossa oli lukittu verkko-ovi. Sen kolosta tähtäsin kuitenkin kameralla, että saisin jotain ideaa siitä, mitä tornista olisi voinut nähdä.

No kyllähän tästä tornin edestäkin mahtavat näkymät olivat.

Meillä ei yleensä ole tapana istua terassille syömään, mutta nyt sen teimme. Juha söi lihaa ja minä kalaa. Ei jatketa tätä. Maustan mieluummin ruokani itse, enkä laita ranskalaisia perunoita lisukkeeksi. Vettäkin juon mieluummin vain lasillisen.

Toisenkin näköalapaikan bongasimme. Tämä oli kylän alareunalla, enkä tiedä, mikä se oli. Mäen päällä risti, kolme lippua ja tiilinen tasanne, jolla oli neljä penkkiä. Mahtavia näkymiä taas.

Joka suunnassa näkyy näitä katettuja vihannesviljelmiä. Almerian maakunnassa on 400 neliökilometriä tällaista. On kyllä myös mukavaa ostaa täällä kurkkua ja tomaattia leivälle. Täällä lähiruoka maksaa huomattavasti vähemmän kuin kotona.

Katunäkymissäkin oli katseltavaa. Oli mukava kävellä, vaikka ei tämä Villa de Nijar oikein vedä vertoja Andalusian kauniille valkoisille kylille.

Kukkia löytyi kyllä täältäkin. Ja usein paikallisissa keramiikkaruukuissa.

Ja sitten vihdoin vien sinut keramiikkamyymälöihin kierrokselle. Niitä on täällä todella runsaasti. Yritin valikoidakin kuvia, mutta kaikkea on niin paljon, että en tämän vähempään päässyt:

Oli myymälöissä muutakin kuin keramiikkaa. Oli koreja ja aivan villejä varjostimia.

Monessa liikkeessä oli myös mattoja ja turisti-infossa esillä myös kangaspuut.

Ja jopa kitaroita!

Ei tullut uutta kitaraa meidän seinälle. Päivä oli muuten kyllä hyvin antoisa. Vaikka ei mitään ostaisikaan, näiden katselu on hienoa. Ja pientä kertausta espanjan kielestäkin tuli. Mitä tarkoittaa ”Besame en este banco?” Vai olisiko lähellä olevalle vaimolle pitänyt laulaa ”Besame mucho”, että hän olisi tajunnut tehdä muutkin kuin ottaa kuvan?