Rodalquilar on pieni valkoinen kylä Almerian maakunnan kaakkoisosassa. Sillä on houkutteleva historia, koska se on ollut 1900-luvun alussa vuosikymmeniä ”Almerian kultakaivos”. Tällä hetkellä se on kaksi viikkoa kodinvaihtolomamme kohde. Kylä on vuorten ympäröimä ja etsimme Wikilocista 12,5km vaellusreitin nähdäksemme maisemat.

Kävelimme kukkien reunustamaa katua polun alkuun.

Polku alkaa Rodalquilarin laaksosta, joka on vanhan tulivuoren kraateri, jonka Sierra de Cabo de erottaa merestä. Luonnonpuiston nimi on Gata. Olemme Andalusian äärimmäisessä kaakkoisosassa ja kuivuus saa aikaan arokasvillisuutta muistuttavia maisemia, On keltaisena kukkivia ruohoja ja kaikkein yleisin on pensasmainen kääpiöpalmu, joka on tyypillinen kasvi vähäravinteisilla alueilla. Rinteillä on myös terasseja, joilla viljellään. Näimmepä kaikesta huolimatta joitain mantelipuitakin.

Sitten tulimme yllättäen risteykseen, jossa voi uudelleen valita, minkälainen reitti tehdään eli 4,5km tai 10,4km. Meille tyypilliseen tapaan valinnasta syntyi keskustelu ja aika tyypillistä oli myös se, kumpi voitti.

Reittimme alkaa vähitellen kohota. Onneksi vielä lievästi ja vähitellen, koska nousua on tulossa yhteensä yli 300m.

Polku on välillä helppoa, välillä ei.

Polun varrella alkaa olla mielenkiintoisen värisiä kallioita. Niiden väri perustuu siihen, että niillä on vulkaaninen alkuperä. On pehmeitä ja vihertäviä kalliorinteitä.

Reittimme jyrkin osa alkaa nyt. Viitoissa toistuu nimi Cerro del Cinto ja vaelluksen loppupuolella ymmärrämme sen olevan yhteen laaksoon osuva näköalapaikka. Nousemme nyt Cerro del Cinton pohjoispuolella olevaa rinnettä. Poluilla alkaa nyt jo olla haasteitakin. Onneksi Juha otti minullekin aamulla sauvat mukaan.

Maisemat alkavat vähitellen palkita. Eivät vie kiinnostusta nousulta.

Sitten tulee jo pieni yllätys. Luulimme jo olevamme reitin korkeimmalla kohdalla, mutta yhtäkkiä viitta osoittaakin vielä ylemmäs vuorelle ja Wikilocista huomaamme, että nousua on vielä jäljellä 80m.

No, noustaan!

Jyrkän kiipeämisen ponnistelut mäkeä ylös palkitaan nopeasti kauniilla panoraamanäkymillä. Niiden taustalla näkkyvät jopa Sierra Nevadan lumiset rinteet ja huiput. Mutta näiden vuorten edessä näemme yhen Gatan luonnonpuiston historiallisimmista sisätasangoista, Campos del Cortijo del Frailen. Maisemaa hallitsevat viljelykset ja katetut kasvisviljelmät, joita Almerian maakunnassa on yli 400 neliökilometriä. Almeria on kasvisten viljelykeskus, tomaatit ovat niistä erityisin.

Jyrkänteen rinteellä oli kyllä kameralla käyttöä. Kivikko pakotti olemaan varovainen.

Näemme tämän kukkulan juurella sijaitsevan suuren uima-altaan jonka vieressä sijaitsee myös maalaistalo. Veden niukkuudesta huolimatta tämä alue oli aina viljelysmaata vulkaanisen maaperän tarjoaman suuren hedelmällisyyden ansiosta.

Jatkamme polkuamme panoraamanäkymän jälkeen laskeutuen Rodalquilarin kultakaivoksen louhintavyöhykkeelle. Se ja siitä luopuminen näkyy monella tavalla. Aivan huikeinta katsottavaa ovat louhitut värikkäät kalliot, joiden keskellä polku kulkee.

Kaivostoiminnan lopettamisesta kertovat näillä louhoksilla luolat, joihin menemisestä varoitetaan. Niissä on kaivantoja, joihin takuulla liukastuisi, jos menisi.

Värikkäät kivet ja kalliot herättävät uteliaisuutta. Voisikohan täältä louhia jotain vieläkin. Kultaa? Perinteisesti täällä louhittiin lyijyä ja hopeaa, mutta vuonna 1883 kultasuonen löytymisen jälkeen, Rodalquilarista tuli siis ”El Dorado español”. Teollinen louhinta alkoi vuonna 1931 ja jatkui vuoteen 1966, jolloin työt keskeytettiin suonen ehtymisen vuoksi ja sen myötä Almerían kultakuume päättyi.

Kaivosmaisemassa näkyy myös hylättyjä rakennelmia. Jotkut niistä on ilmeisesti otettu muuhun käyttöön, erityisesti luonnonpuiston rakennuksiksi, mutta ei suuressa määrin.

On niistä luolistakin joku muunnettu nähtävyydeksi, jonne voisi poiketa.

Matkan pituus alkaa jo väsyttää. Ja vaikka reitti alkaa olla jo alamäkeä, ja leveällä tiellä tulee jo pari moottoripyörääkin vastaan, epätasaisella kivisellä pinnalla ei ole helppo kulkea.

Täällä sitten tultiin sille Cerro del Cinto -näköalapaikalle, josta näkyi laaksossa vanhoja rakennuksia ja lisää patikkapolkuja. Olisikohan tämäkin kiva kävelykohde?

Rodalquilarin kylä tuli jo näkyviin, kun tulimme käytöstä kauan sitten poistuneelle Minas de Rodalquilar tehtaalle, jossa kulta käsiteltiin.

Kylässä on tosi paljon hylättyjä rakennuksia, joissa silloiset työläiset asuivat ja joissa oli sekä varastot, työpajat, autotallit ja muut alueen kaivostoimintaan liittyvät aputilat. Näiden poistuessa kylästä ovat hävinneet myös koulut ja muut yhteiskunnan palvelut. Pieniä ravintoloita on, pari pientä kauppaakin.

Tulimme perille kylään juuri kun katuvalot alkoivat syttyä. Meillä oli pitkä, mutta mielenkiintoinen päivä ja olemme tosi iloisia, että vielä jaksamme näin. Juhan askelmittari näytti 22 000 askelta ja yli 15km päivän matkaksi, eikä se ollut helppoa, siihen sisältyi jo 300m nousuakin.

Tämä, ensimmäinen Andalusiaan julistettu merellinen luonnonpuisto, on ainutlaatuinen yhdistelmä tulivuoria, yksinäisiä rantoja, kuivuutta, vuorenrinteitä ja näkymiä. Muualla Espanjan rannikolla näkee todella paljon korkeita hotelleja ja loma-asuntoja. Täällä muutamissa kylissä aika vähän. Sen lyhyemmän noin 4,5 kilometrin polun varrella olisi myös nähnyt tästä paljon. Ehkä ehdimme toistaa vaelluksen.