Puente Genil – jouluvalojen keskus

 Ximénez Group on  johtava jouluvalojen valmistaja.

Puente Genilin pienessä kaupungissa Gordoban maakunnassa  Ximénez Group valmistaa jouluvaloja, jotka valaisevat maailman kaupunkeja.

550 työntekijää valmistaa valot yli 70 kaupunkiin. Niistä suuri osa on Espanjassa. Esimerkiksi Malagan, Madridin, Barcelonan, Fuengirolan ja Gordoban valot tulevat täältä. Maailmalla on nelisenkymmentä kaupunkia, joiden valot valmistetaan myös Puente Genilissä, esimerkiksi New York, Moskova, Berliini, Madrid,  Bryssel, Dubai,  Milano, Oslo ja Lontoo. Aurinkorannikolla joulun maissa olevat tungeksivat joka vuosi katsomaan valtavan näyttäviä Malagan jouluvaloja. Tältä ovat näyttäneet viimeisimmät Calle Larioksen jouluvalot, jotka olemme nähneet.

Puente Genilin jouluvalot

Puente Genilin kaupunki on tähän asti joka vuosi pyrkinyt olemaan myös ensimmäinen paikka Espanjassa, jossa jouluvalot sytytetään eli noin viikkoa ennen kuin useilla muilla paikkakunnilla. Tänä vuonna (2022) tästä ei kuitenkaan pidettykään kiinni. Vielä marraskuun alussa Puente Genilin pormestari vakuutti valojen syttyvän 26.11, tai jopa ennen, vaikka Espanjassa pyrittiinkin myöhäisempään valaistukseen, vedoten siihen, että jouluvalot ovat kaupungin elintärkein matkailuvaltti. Tähän luottaen varasimme sieltä hotellin seuraavaksi maanantaiksi, eikä siellä silloin palanutkaan vielä mitään. Kiertelimme katsomassa rakenteilla olevia valoja.

Pieni pettymys asia oli, mutta onhan Puente Genilissä nyt muutakin nähtävää. Ylös ja alas kulkevat kadut ja niiden näkymät ovat yksi niistä. Kävelylenkkimme oli kuitenkin virkistävä, vaikka lähes ainoa näyttävä valo olikin vain apteekin risti. Ja tietysti ne pikkukaduilla vilkkaasti kulkevat autot.

Kun ei ollut vielä valoja, moni kirkko oli auki. Kiva oli niidenkin sisälle kurkistaa.

Yksi käyntimme valo oli auringonnousu Hotelli Harlemin ikkunasta. Paikka oli ok, vaikka suomalaisena tykkäisin monipuolisemmasta aamupalasta ja lämpimämmistä lattioista. Se oli kuitenkin sopivan lyhyen välimatkan päässä katuvalojen keskeisistä kaduista. Eikä kallis.

Puente Genilin jouluvalot 2022

Luimme uusia tiedotteita ja näimme, että valojen sytyttäminen aloitettaisiin tilaisuuksilla 3.12. ja siitä eteenpäin. Lähdimme paikkaan uudelleen, koska edellinen käyntimme vuonna 2019 oli ollut aivan huikea kokemus.

Mutta taas petyimme. Vaikka tiedotuksissa sanottiinkin, että jo 90% valoista olisi sytytetty 3.12., anti oli vielä aika vaatimatonta. Istuimme Romeral-aukiolla odottelemassa pimeän saapumista ja seurasimme jo tyytyväisinä, että paikalle kulki koko ajan väkeä. Romeral on tähän mennessä ollut jouluvalojen keskus ja siellä on pidetty niihin liittyvät avajaiset.

Väki näytti kuitenkin olevan jonottelemassa kiertoajeluille kaupunkia kierteleviin juniin. Emme välittäneet itse sellaisesta, kun tykkäämme kävellä ja ottaa kuvia, mutta porukoilla näytti olevan hauskaa.

Valaistuina olisivat tiedotteiden mukaan Paseo del Romeral, La Matallana, Aguilar Street, Don Gonzalo ja Calle Cristobal Castillo. Valoja on tietojen mukaan myös joka vuosi enemmän. Viime vuonna 199 kaarta, 130 valaistua puuta ja valtava määrä, eli 1,4 miljoonaa lamppua valaisee tämän pikkukaupungin. Tämänvuotisista luvuista löysin vain tuon lamppujen yhteismäärän, eli 1,5 miljoonaa. Ximénez Groupin johtaja Jiménez sanoi tänäkin vuonna avajaispuheessaan, että valaistuksessa pyritään entistä enemmän energian säästämiseen ja siksi lähes 100% lampuista on LED-lamppuja. Yhtiö sanoo pyrkivänsä siihen, että se on samalla edelläkävijä energian säästämisessä ja CO2-päästöjen vähentämisessä

Puente Genilin jouluvalot 2019

Tämä retki on ollut meidän paras kokemuksemme Puente Genilistä. Lähdimme Aurinkorannikolta vasta kolmen maissa iltapäivällä käveltyämme ensin kunnon lenkin Calahondan ja Cabopinon lankkupoluilla auringon helliessä. Olimme miettineet etukäteen, minne jättäisimme auton päästäksemme sujuvasti keskustan pikkukaduille kävellen. Katsottuamme Googlen streetviewsta paikkoja näytti siltä, että Lidlin parkkipaikka keskustan pohjoispuolella olisi juuri sitä, mitä etsimme. Ja niin se olikin. ”Vain asiakkaille” luki sisäänajossa, mutta mikäs siinä, kävimme täydentämässä ensin vähän eväitä ja sitten lähdimme kävelemään. (Sama paikka palveli meitä sitten myös 2022.)

Matallanan kauppakadulle on luotu LED-valoilla ja kristalleilla tähtitaivas, joka kiiltelee, vaikka valot eivät vielä ole syttyneetkään.

Auringonlaskua vasten oli hauska kuvitella, miltä nämä valot kohta näyttäisivät.

Turistijuna odotti valmiina ajeluttamaan niitä, jotka eivät jaksaisi itse kävellä. Ei tulisi meille kuuloonkaan. Mikään kuski ei pysähtelisi jokaiseen tärkeään kuvanottopaikkaan.

Katulamppujen syttyessä tähdet alkoivat näyttää jo tutulta olkihimmeliltä.

 Ehdimme Plaza del Romeralille pari minuuttia ennen kuin valot syttyivät. Olimme todistamassa shown alkua. Kiireesti ottamaan kuvia.

Joku kameran edessä mikrofoniin puhuva nuori nainen yritti saman tien haastatella meitä ja kysyi, nautimmeko tästä, mutta ulosantimme espanjaksi oli sen verran hidasta, että hän kääntyi saman tien nuoren perheen puoleen.

Nainen bongasi meidät hetkeä myöhemmin ilman mikkiä ja kameraa ja kysyi, mistä olemme. ”De Finlandia” sai hänet kietomaan kädet ympärilleen ja sanomaan:  ”Ai sieltä, siellähän on aina kylmä!” Sanoimme, ettei ole, jolloin hän totesi, että sitä se ilmastonmuutos tekee.

Jatkoimme kiertelyä suuren tähden ympärillä. Hassua, mutta vaikka väkeä oli paljon, autoliikenne viereisellä kadulla oli sallittua. Väriään vaihtavasta isosta tähdestä oli vaikea saada  kuvia ilman autoja, mutta show oli todella näyttävä.

Kaksi suurta tähteä, 18 metriä pitkät, seitsemän metriä korkeat ja kuusi metriä leveät kaaret olivat valojen keskus, joka samalla yhdistää ylemmän ja alemman osan kaupungista. Olimme tulleet tuolta La Matallana kadulta, jolla nyt oli tähtitaivas.

Lähdimme Plaza del Romerolta toiseen suuntaan alaspäin. Kaupunki tarjosi valoja ja tunnelmaa ja vähän tyhjempiäkin tunnelmallisia katuja.

Lopulta olimme Puente de Miragenilillä eli Genil-joen ylittävällä sillalla. Kannatti tulla. Joen rannalla oli valaistu seimi, jonka valot heijastuivat jokeen.

Ja takaisin ylös toista reittiä.

Löysimme mukavat portaat, joita oli helppo kiivetä takaisin ylös kaupunkiin.

Tällaista katua pitkin tulimme takaisin Plaza del Romerolle.

Plaza de Romerolla show jatkui ja nyt oli mukana myös musiikkia. Väkeä ja autoja oli vielä enemmän kuin valojen syttyessä.

Palasimme takaisin pitkin La Matallana katua, jossa nyt pimeässä valaistut tähdet olivat aivan eri näköisiä kuin ne ”himmelit”, joita olimme katselleet tullessamme auringonlaskua vasten.

Oli näyttävän näköistä. Kannatti käydä. Eikä 120 kilometrin matka takaisin rannikolle ollut hankala pitkin selkeää moottoritietä.

Feliz Navidad kaikille! Viikonloppuna ovat valot syttyneet jo muuallakin. Oli hauska nähdä niiden kotikaupunki.

Puente Genilin valot 2021

Vuoden 2021 tiedotteesta luimme, että Romero-kadulle oli suunniteltu myös tunneli, joka on seitsemän metriä leveä ja 50 metriä pitkä ja mukana on myös valojen leikkiä ja musiikkia. Olisipa kiva nähdä tällainenkin uusi asia ihan livenä. Kävin katsomassa pari YouTube-videota aiheesta ja tällaisia valoja näkyi olevan jouluna 2021

Puente Genil on noin 120 kilometriä rannikolta suunnilleen Gordoban suuntaan. Suunnilleen tällaisen reitin kävelimme siellä joka kerta käydessämme.

Oletko käynyt Puente Genilissä? Oletko tänä vuonna? Jos olet, kerro, olisi kiva kuulla, mitä siellä nyt on. Varsinkin se kiinnostaisi, mitä sinne vielä on tullut tämän 3.12.2022 käynnin jälkeen. Syttyikö seuraavalla viikolla lisää valoja, kuten luvattiin?

Vielä pikkuinen hauskuus tästä vierailustamme. Kudoin Juhalle punaisen pipon, että hänet olisi helpompi tunnistaa kulkiessamme jouluvalaistuja katuja. Kyllä tunnistettiinkin. Yksi jos toinen tervehti hymyillen: ”Papá Noel!” Juha vastasi ”Feliz Navidad” ja minä kerroin, että tämä Papá Noel on oikeasti ”de Finlandia” ja tarjosin tervehtijöille Fazerin Geishakarkin. ”Chocolate de Finlandia.” Tämä leikkiminen toi hauskoja kontakteja ja tapaamishetkiä iltaamme. Erityisen hauska oli parinkymmenen totnttulakkeihin pukeutuneen naisen ryhmä, joka halusi ottaa ryhmäkuvan aidon suomalaisen joulupukin kanssa ja toivotteli meille sen jälkeen iloisesti hyvää joulua. (Alla oleva kuva on kylläkin Torremolinosin jouluvalojuhlasta, jossa samat selfiekuviot olivat mukana myös.)

Joko seuraat meidän Ailajajuha sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon erityisesti automatkoistamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa. Vuosien 2020 ja 2021 kirjoitukset ovat keskittyneet olosuhteiden pakosta lähinnä pyöräilyyn ja patikointiin Suomessa pääkaupunkiseudulla, mutta syys-lokakuussa teimme jo automatkan Eurooppaan ja siitä tuli tekstejä paljon. Varmaan ennen pitkää suunnaksi tulee jälleen myös Espanja.

20 ajatusta artikkelista “Puente Genil – jouluvalojen keskus

  1. Karla

    Upean näköiset valot kyllä. Malagassa juu perjantaina olisi jouluvalojen sytytys mutta taidetaan mennä joku muu päivä katsomaan ettei ihan pahimpaan tungokseen jouduttaisi. Ehkä siis käydään vaan tänä viikonloppuna katsomassa oman kylämme jouluvalojen sytytya ja käydään siellä Malagassa vaikkapa ensiviikolla. 🙂

    Sevillassa käytiin pari vuotta sitten katsomassa jouluvaloja, hienot oli myös!

    Hyvää joulun odotusta!

    http://karlaespanjassa.blogspot.com

    Tykkää

    Vastaa
    1. espanjaan Kirjoittaja

      Kiva, kun kävit kommentoimassa, kiitos! Ja kiitos linkistä blogiisi. Kävin saman tien lukemassa blogistasi muutaman jutun ja oli kiva tutustua siihen, mitä teet ja kuka olet. Olemme itse olleet Marbellassa kuukauden neljä vuotta sitten ja näin useita tuttuja juttuja. Nautimme siitä ajasta ja olemme käyneet siellä monta kertaa uudelleenkin. Rantareitti Marbellasta Puerto Banukseen on kiva myös. Juu, mekin skippaamme perjantain jouluvalojen sytyttämisen Malagassa. Ehkä käymme katsomassa ne vasta viikonlopun jälkeen. Tungos ei miellytä. Hyvää joulun odotusta ja näköjään muutakin!

      Tykkää

      Vastaa
  2. Anna | TÄMÄ MATKA

    Oi kuinka hienoja. Olen Espanjassa jouluvaloja nähnyt Barcelonassa ja Malagassa. Kuten sanoitkin, ne Malagan jouluvalot ovat kyllä todella kauniit.

    On se ihmeellistä, miten ei suljeta katuja autoilta edes muutamaksi tunniksi. Olisi niin paljon turvallisempaa ja mukavampaa, kun ei tarvitsisi autoja väistellä.

    Tykkää

    Vastaa
    1. espanjaan Kirjoittaja

      Minullekaan muiden Espanjan kaupunkien jouluvalot eivät ole vieraita. Varsinkin Malagan jouluvalot ovat niin näyttäviä vuodesta toiseen. Näin ne jo toissapäivänä. Myös Fuengirola parantaa näyttävyyttä koko ajan. Tuota autohommaa kyllä ihmettelimme kovasti. Ihan siinä päänäyttämön vieressä saivat autot kulkea. Kiitos kommentistasi!

      Tykkää

      Vastaa
  3. Johanna V.

    Oi kuinka tunnelmallisia jouluvaloja ja kuvia! Kirkkoihin kurkistaminen ulkomailla (erityisesti tähän aikaan vuodesta) on yksi intohimoni, joten ilahdutti myös tuo yksi kuva kirkosta kauniissa jouluasussa 🙂

    Tykkää

    Vastaa
    1. espanjaan Kirjoittaja

      Minäkin kurkistan aina lähes jokaiseen kirkkoon, joka vain on auki. Aika monet ovat. Niissä on huikeaa nähtävää lähes aina ja ne kertovat paikallisesta kulttuurista ja historiasta paljon. Osallistumme silloin tällöin myös messuihin ja jumalanpalveluksiin, niissäkin tulee paikallinen kulttuuri tutuksi ja paikalla on paikkakunnan väkeä, ei turisteja. Kiitos kommentistasi!

      Tykkää

      Vastaa
  4. Terhi

    Puento Genil on minulle tuntematon paikka, mutta hienosti ovat panostaneet jouluvaloihin. Noiden takia nyt sata kilometriä ajeleekin.
    Aika outoa kuitenkin ettei noita katuja ole suljettu autoliikenteeltä.

    Tykkää

    Vastaa
    1. espanjaan Kirjoittaja

      Puente Gentil on siitä mielenkiintoinen paikka, että siellä tehdään yli 70 kaupungin jouluvalot mukaan lukien monen monet isot kansainväliset kaupungit. Tuo autoliikenne oli vähän häiritsevää, kun piti niin varoa koko ajan. Kyllä kannatti ajaa, olen samaa mieltä. Kiitos kommentistasi!

      Tykkää

      Vastaa
  5. Periaatteen Nainen

    No vau, siinä on lamppu jos toinenkin. Niin sanotusti parempi överit kuin vajarit 🙂 La Líneassa Andalusian eteläpäässä oli ihan viehättävät pienet valot, mutta kyllä kalpenivat tämän rinnalla.

    Tykkää

    Vastaa
    1. espanjaan Kirjoittaja

      Nyt kun olen nähnyt muutamat muutkin tuon Ximenez-firman rakentamat jouluvalot tuo sanavalintasi ”överit” tuntuu ihan parhaalta kuvaamaan tätä koko touhua. Puente Genil oli taas tänäkin jouluna ensimmäinen valojen sytyttäjä. Sitten katselimme Fuengirolan valot, sen jälkeen Malagan ja juuri äsken tulimme Torremolinosin jouluvaloista. Överit tosiaankin! Kiitos kommentistasi.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Valitsemani sana pettymys oli ehkä vähän liiankin vahva negatiivinen sana käyttää, koska se, mitä näimme oli kyllä hienoa ja joulupukkileikki teki illastamme eri tavalla hauskan. Petyimme kyllä siihen, että aihetta koskevat artikkelit olivat olleet epäselviä ja tilannetta oli muutettu ilman selkeästi löydettävää tiedotusta. Oletimme näkevämme jotain yhtä hienoa kuin kolme vuotta sitten. Onneksi joka vuosi on julkaistu valoista myös videoita, katsotaan sitten, kun olemme Suomessa, niin näemme sen, mihin emme tänä vuonna livenä päässeetkään.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiva, että innostuit! Minä haluaisin vielä uudelleenkin ja varsinkin sellaiseen aikaan, jolloin valot ovat täysillä niin kuin silloin, kun kävimme siellä ensimmäistä kertaa. Ja tuo pipohomma toi moneenkin jouluvaloretkeemme hauskoja kohtaamisia. Kunhan nyt kohta saavutaan takaisin Suomeen, parta valitettavasti häipynee jopa ennen jouluaattoa.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Tämä on tosiaankin noiden jouluvalojen suhteen erityinen paikka, kun siellä kokeillaan usein sellaista, mitä sitten sovelletaan seuraavana jouluna muualla.

      Tykkää

      Vastaa
  6. Paula - Gone with the Gastons

    Me tosiaan olemme käyneet useammassa tällaisessa jouluvalo -tapahtumassa täällä Yhdysvalloissa ja Japanissakin. Ja huomasin, että aiempaan postaukseen olitkin jättänyt minulle kysymyksen valojen valmistajasta. Ei tosiaan koskaan ole tullut pohdittua mistä ne valot on niihin hankittu eikä niissä yleensä ole erikseen mainittuna asiaa. Mielenkiintoinen tieto tämäkin. Ensi kerralla ehkä kyselen enemmän jos käymme.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Eipä niistä valojen valmistajasta paljon missään kerrota. Itse löysin nuo paikkamaininnat, kun lueskelin Puente Genilin taustoja ja siellä kerrottiin Ximénez-Groupista ja mainittiin todellakin ihan valtava määrä paikkoja ympäri maailmaa.

      Tykkää

      Vastaa
  7. Kohteena maailma

    On nuo jouluvalot melkoisia, ei pääse mihinkään. Tulee mieleen Las Vegasin valoloista, joskin siellä nyt ei jouluvalot edes joulun alla ole pääosassa. Näitä Aurinkorannikon jouluvaloja olisi joskus itsekin kiva livenä nähdä!

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kyllä nämä edes kerran kannattaa käydä katsomassa! Toki on valoja muuallakin ja muina aikoina. Las Vegas ei ole tuttu, mutta pidän Berliinin valofestivaaleista, joilla olen kulkenut jo kolme kertaa. Ja vieläkin tekee mieli mennä.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s