En voi olla taaskin hehkuttamatta keväisen ulkoilupäivämme onnistumista ja samalla on pakko kertoa pienestä pettymyksestä nyt syyskuussa eli tänään. Lähdimme huhtikuisena sunnuntaina Pirttijärven ulkoilualueelle yhdeksän maissa aamulla. Metsä oli rauhallinen ja kaunis, ulkoilureitti helppo kulkea. Niin helppo, että välillä poikkesimme metsään pikkupoluille. Näimme kaunista kevätluontoa ja upeita lampia. Kävele kanssamme näiden kuvien mukana.

Pirttijärven luonnonsuojelualueen reitit Nuuksion järviylängöllä ovat näin helppoja. Suunnittelimme, että ensi kerralla otamme pyörät auton perään.

Entisenä maalaistyttönä ihailen, miten tällainen komea istutettu mäntymetsä on todellakin näin upea.

Suomi on täynnä ihania metsälampia.

Metsäpoluille poikkeaminen toi reittiimme kaivatut porras-, kivikko-, kiipeily- ja suotreenit. Vähän tarvittiin suunnistustaitojakin, mutta onneksi aurinko paistoi samasta suunnasta koko ajan.

Metsäpolun varrelta löytyi myös rauhallisista rauhallisin päiväkahvipaikka. Hedelmiä ja vihanneksia mukana, käy kai tämä jo vähän niin kuin lounaasta?

Pahkoja näkyi siellä täällä. Mielenkiintoista. Nämä olivat tällaisia vähän kuksaa pienempiä, mutta isoimmista kuulemma veistellään tuoleja.

Kun ei ole lehtiä puissa, peipotkin voi saada kuvaan. Lintujen laulua pysähdyimme kuuntelemaan vähän väliä. Tavallisesti Espoossa olisi jonkin verran lentomelua, mutta nyt emme sitä kuulleet ollenkaan.

Tämä kuva voisi olla vaikka ihan virallisesta matkailuesitteestä. Melkein ihaninta, mitä meillä on. Ja tuohon kuuluu kuvitella vielä vähän tuulen huminaa ja linnunlaulua.

Suomalainen joulupukki ja sininen järvi?

Sulalampi oli viimeinen järvi, jonka rannassa viivyimme. Olisin mielelläni viipynyt vaikka kuinka pitkään.

Tuulenvire järven pinnassa, sininen taivas ja aurinkoiset poutapilvet. Kysyin Juhalta, tietäisikö hän yhdenkin syyn, miksi meidän pitäisi lähteä pois tästä. Hän sanoi tietävänsä ja sanoi: ”Vesivessa.” Oli varmaan ainoa syy, miksi lähes viiden tunnin kävelyn jälkeen suostuin jatkamaan pois tästä järvenrannasta.

Voiko ihanampaa maisemaa olla?

Tässä olisin siis viihtynyt vaikka kuinka pitkään. Kameran kanssa tai jopa ilman. Tuo kieltokyltti kieltää kaikenlaisen kalastuksen. Kuvia saa toki ottaa.

Houkutus tämän puron äärellä oli kova kuvan ottamiseen. Veden pohjassa olevat kivet ovat hauskasti osa veteen heijastuvan puun runkoa.

Vähän oli metsässä huhtikuun lopulla vielä jäätäkin. Mutta vain näin vähän.

Tullessamme keväisenä aamuna parkkipaikalle vielä mahtui, mutta iltapäivällä tulijat joutuivat jo jättämään autonsa vähän minne sattui. Näinä aikoina on viisautta ajoittaa ulkoilu aamuun. Voi helpommin pitää turvavälit, kun ei tarvitse itse paljon loikkia metsän puolelle. Nyt alkoi viimeisen paluukilometrin aikana jo olla tilanteita, jolloin menimme jopa mielenosoituksellisesti muutaman metrin pois polulta, kun vastaantulijat näyttivät kovin röyhkeiltä ja tulivat vastaan tiiviinä ryhminä. Nämä olivat kyllä poikkeuksia. Suurin osa väisti nätisti ja hymyillen, ja uskomattoman suuri osa vastaantulijoista jopa tervehti.

Kartta reitistä. Lähdimme Pirttimäestä ja seurasimme keltaista reittiä Sorlammelle asti ja sieltä itä-pohjoisreittiä takaisin Hynkänlammen ja Sulalammen kautta. Minulla on 18 000 askelta mittarissa.

Nyt syyskuun lopulla meillä oli polkupyörät ja ajoimme niillä saman keltaisen reitin. Jotkut asiat olivat aivan yhtä hienosti kuin keväälläkin, esimerkiksi kaunis ja rauhallinen luonto, joka kesän jälkeen alkoi jo saada ruskan värejä.

Ruuhkien suhteen tämä suosittu ulkoilualue oli vielä parempi kuin keväällä. Parkkipaikalla oli väljää, ja grillipaikoilla näytti olevan tilaa. Joimme kahvimme Sorlammin rannalla ja nautimme paikalla olleen yhden kanssaulkoilijan mukavasta seurasta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun satunnaisen vastaantulijan kanssa syntyy antoisa keskusteluhetki. Jaettiin kokemuksia ulkoilusta, matkailusta ja elämästä ja toivoteltiin lopuksi hyvää syksyä puolin ja toisin. Tällainen lämmittää näinä päivinä, kun kontaktit ovat muuten vähissä.

Se pettymys tämän päivän ulkoilun suhteen taas näkyy tässä kuvassa.

Kaaduin kuukausi sitten pyörällä, ja polvi on vieläkin kipeä. Vähän jännittää, miten helposti etupyörä luiskahtaa uraan eikä pois ohjaaminen onnistukaan. Näitä uria oli lähes jokaisessa ylä- ja alamäessä. Välillä oli myös yllättäviä pehmeitä irtosorapaikkoja. Eli pyöräilyyn tuli pientä huolta ja jännitystä.

Varovaisuutta siis pikkuisen mukaan, jos ei ole enää ihan nuori ja reipas maastopyöräilijä, mutta olihan pyöräily kaikesta huolimatta kumminkin nautinto.

Hyvää syksyä sinullekin!

Retkemme jatkuvat, ja Uutelastakin kirjoitan kohta lisää. Meidän retkiämme ja uusia juttuja voit seurata Facebookissa täällä:

Ailajajuha