Vantaa tutuksi pyöräillen – Myyrmäki – Hämeenkylä – Vantaankoski – Vetokannas

Lampia, koskia, metsää, kartanoita, siltoja ja tunnelmallista jokivarsipyöräilyä – kaikkea tätä sisältyi reittiimme, joka alkoi Myyrmäestä. Lammaslampi Pähkinärinteessä on kaunis ympäripyöräiltävä, Hämeenkylän kirkko ja kartano näkemisen arvoiset, Kakolanmäen luonnonsuojelualue paikka, josta emme ikinä olleet kuulleetkaan ja samanlainen paikka oli Koivurinne, jonne eksyimme vahingossa. Raappavuoret eivät myöskään olleet nimeltä tuttuja, emmekä tienneet, että myös Martinlaaksossa on Alppiruusupuisto. Vantaankoski oli sitten jo vähän tutumpi ja sieltä seuraamamme joenvarsireitin päässä oli Vetokannas, varsin suosittu uimapaikka.

Myyrmäki ja Lammaslampi

Auto jäi tähän parkkiin ja lähdimme polkemaan Pähkinärinteen suuntaan. Myyrmäen kirkko on meidän mielestämme pääkaupunkiseudun kauneimpia kirkkoja. Se on valoisa ja kaunis. Sitä onkin sanottu valon kirkoksi. Seinä- ja kattopintojen välistä siivilöityy valo, joka luo kauniisti muuttuvia kuvioita. Lukuisat kullanhohteiset lamput leijuvat avarassa tilassa. Sama suunnittelija, eli Juha Leiviskä on suunnitellut myös muita saman tyylisiä kirkkoja, joista tunnetuimmat lienevät Oulun Pyhän Tuomaan kirkko, Kuopion Männistön kirkko ja Länsi-Pakilan Hyvän Paimenen kirkko. Tämä kirkko on nyt remontissa, joten sisälle emme tällä kertaa päässeet.

Olimme liikkeellä jo aamukahdeksalta, joten saimme nauttia raikkaasta ja rauhallisesta aamusta. Saapuessamme Pähkinärinteen Lammaslammelle, meitä kohtasi yllätys. Enpä ole ennen nähnyt aamuauringossa silmät auki nukkuvia sorsia.

Lammaslammen ympäri oli kiva pyöräillä ennen kuin jatkoimme matkaa Hämeenkylän suuntaan.

Tavastamme pyöräillä pysähdellen ja hitaan rennosti näkymiä katsellen kertonee se, että kun ensin olimme katselleet hetken Hämeenkylän kirkon vieressä olevaa kaunista uurnahautausmaata ja sitten ajaneet sisäänkäynnille, kellot alkoivat jo soida kutsuen jumalanpalvelukseen, eli kello lähestyi jo kymmentä. Hetken mietimme, pysähdymmekö kunnolla, mutta sitten päätimme kuitenkin jatkaa. Olisi ehkä ollut mielenkiintoista pysähtyä ja jäädä, koska Hämeenkylän kirkossa on seinillä taidetta, joka kuvaa Jeesuksen 14 ristintien askelta. Tällaisia teoksia on kaikissa katolisissa maissa, mutta Suomessa harvemmin.

Ainonkadulle tullessamme näimme viitan: Hämeenkylän kartano 400 m. Houkuttelevaa, eikä tosiaankaan ilman syytä. Hieno kartano ja sen erilaiset rakennukset toimivat sekä hotellina että juhlapaikkana ja avoin puisto tarjosi pyöräilijöille pelkkää kauneutta nautittavaksi.

Kartano sijaitsee keskiaikaisperäisen Turku–Viipuri -maantien eli Kuninkaantien varrella ja se on perustettu jo 1580-luvulla. Päärakennukset on suunnitellut Carl Ludvig Engel ja 1960-luvulla sinne on rakennettu uudisrakennus, jossa toimii koulutuskeskus. Hieno miljöö kaikkeen tuohon.

Puiston reunassa oli näköalatasanne, jolta avautuivat avarat näkymät suomalaiseen viljelymaisemaan. Kanssamme tätä maisemaa terassilta ihaili pari pyöräilijänaista, jotka olivat tekemässä kierrosta Pitkäjärven ympäri. Meni heti meidänkin listalle.

Kakolanmäki

Nimen Kakola yhdistimme tätä ennen vain Turkuun ja vankilaan, mutta Vantaallapa on tämän niminen luonnonsuojelualue. Pyöräreittiopas neuvoi, että alue on heti Tavastkullantien alikulun vieressä ja sitä pääsee lähestymään parhaiten huoltotieltä alueen länsipuolelta. Kuulostaa helpolta, mutta olimme tulleet Kehä III:n yli eri kohdasta eli Vanhankyläntien ylikulkusiltaa, kääntyneet länteen ja ajoimme Juvanmalmille asti ennen kuin lopullisesti tajusimme ajaneemme väärään suuntaan. Päivän ensimmäinen eksyminen toi viitisen kilometriä lisää matkamittariin.

Kakolanmäelle pääsee kahdesta suunnasta. Pohjoisesta Vihdintien suunnasta luontopolulle on portaat. Autolla tullessa siitä suunnasta löytynee kohtuuetäisyydellä jokin parkkipaikkakin Tiilipojanlenkin tienoilta. Me seisoimme tämän kuvan lounaiskulmassa ja jatkoimme matkaamme pyörällä Kakolanpolkua pitkin. Siltä erkani luontopolku, jolle ei voinut lähteä pyörällä. Päädyimme siihen, että vain toinen kävelee, vaikka kummallakin tuloväylällä oli myös polkupyörätelineet.

Tältä näytti Kakolanpolku, jota pyöräilimme.

Luontopolku kiipesi mäelle. Metsä oli metsää, katajia, havupuita, lehtipuita ja pähkinäpuumetsikkökin. Metsän keskellä lapsuuteni kasvaneena en näkymiä kovin erikoisina osannut pitää, vaikka jääkauden jälkeisen Itämeren Ancylusjärven rantakivikko sammaloituneine kivineen ihan kaunis olikin. Paljon erikoisempi näkymä minulle oli mäen päällä oleva masto, joka jää tulevaisuudessakin luonnonsuojelualueen keskelle.

Sitten seurasi päivämme toinen eksyminen. Tulimme ulos Kakolanmäen luonnonsuojelualueelta ja tarkoituksemme oli jatkaa Petikon Martinlaakson suuntaan. Käännyimmekin pohjoiseen, Vihdintien varteen ja aikamme ajettuamme tulimme alikululle. Ja kun pyörätie menikin Vihdintien ali eikä Kehä III:n, väärä suunta jatkui vielä pitemmälle. Olimme Koivurinteen omakotialueella. Katujen nimet kertoivat omaa kieltään (Hieskoivuntie, Loimaankoivuntie, Pirkkalankoivuntie, Taalainkoivuntie, Kotikoivuntie) ja uudet omakotitalot olivat kauniita. Pieni pettymys oli, kun huomasimme eksymisemme siitä, että pyörätie ei enää jatkunut, mutta olipa kiva nähdä tällainen kaunis omakotitaloalue. Ei turha mutka matkassamme.

Toinenkin nätti paikka bongattiin tämän harhareitin varrelta. Vihdintien ja Lehtokujan välillä oli houkutteleva lyhyt pitkospuureitti kauniin vihreän luonnon keskellä.

Martinlaakso

Aikaa oli jo kulunut harhailujen takia enemmänkin, joten saavuttuamme takaisin reitille Petikon huonekaluliikkeiden keskittymä tarjosi jo mukavan vessamahdollisuuden. Jatkoimme hetken Raappavuorten suuntaan ja kasasimme eväät penkille. Tässä riitti ohikulkijoitakin. Oli lenkkeilijää, sauvakävelijää, pyöräilijää ja pieni kiinalaisryhmäkin, joka vilkutti meille iloisesti ja kantamuksista päätellen ajatteli grillata jossain. Tältä alueelta löytyy monenlaista frisbeeradasta lähtien.

Hetken päästä ohitimme Martinlaaksossa Martinus-salin. Pysähdyimme haikeina hetkeksi rakennuksen viereen. Ennen koronakevään eristysjakson alkamista olimme täällä jokavuotisessa Lauantain toivotut -konsertissa. Juha lavalla kitaroineen ja minä katsomossa. Niin kuin aina.

Haagan Alppiruusupuistoa on pitkin kevättä hehkutettu kaikenlaisissa medioissa, mutta emme olleet koskaan kuulleetkaan, että Martinlaaksossakin Koivikkotiellä on sellainen. Nythän kukinta oli jo ohi, mutta olipa kiva nähdä ensi kesää ajatellen.

Vantaankoskelle tullessa eksyimme jälleen. Tien vieressä oli karttataulu, ja sen vieressä viitta Mustakosken ja Kuninkaantien silloille. Olisi pitänyt ajella tuota sinisellä piirtämääni reittiä, mutta me lähdimmekin mukavannäköiseen alamäkeen viittojen mukaan.

Vantaankoski

Se viitta oli kävelijöille. Tässä kohtaa luovutimme ja kannoimme pyörät ylös jo yhdet portaat, vaikka oli kyllä kiva saada kuva maisemasta tästäkin suunnasta.

Löysimmehän me Vantaankoskelle ja tässä tapahtui myös päivän tapaaminen: Törmäsimme vuosien takaiseen tuttuun, jonka kanssa oli koettu mieleenpainuvat muistot. Tällainen luo aina sisältöä päivään.

Vantaankoski

Kuninkaantien sillan jälkeen käännyimme oikealle Mustakosken sillalle.

Sillan jälkeen olimmekin pian Vantaanjokea myötäilevällä pyöräreitillä, jota oli todella mukava ajaa vihreässä maalaismaisemassa.

Vetokannas

Tämä reitti päättyi Vetokannaksen suositulle virkistysalueelle. Jo parkkipaikka sai taas kerran ihmettelemään, miksi kaikki aina haluavat samaan paikkaan. Rantakaan ei meitä houkutellut, mutta ymmärrän kyllä muita, paikka on kaunis, tällainen vain ei ole meidän juttu.

Jäljellä oli pieni pyöräily Silvolan alueen kautta Louhelantietä Myyrmäkeen. Koimme tehneemme hyvin onnistuneen pyöräretken. Parhaita kohtia olivat monet kauniit lammet, joet ja maisemat ja toisaalta hyvät kunnossa olevat pyörätiet. Hyvillä pyörillä ja hyvillä teillä reitiltä harhailutkaan eivät harmita yhtään ja meille ne toivat vain uusia kauniita kuvia päivään.

Tämänkin reittimme ideoita ja pohjaa löytyy Vantaan pyöräilyreittien sivustolta. Reitit kymmenen ja yksitoista sisältävät meidän käymiämme kohteita.

2 ajatusta artikkelista “Vantaa tutuksi pyöräillen – Myyrmäki – Hämeenkylä – Vantaankoski – Vetokannas

  1. Ne Tammelat

    Tämä ja toisen postauksen reitit ovat tulleet tutuksi tänä kesänä, kun olemme etsineet rauhallisempia pyöräilyreittejä. Tosin matkaa on taitettu ”tuhattajasataa” pysähtymättä nähtävyyksille, joten onpa kiva nähdä mitä kaikkea sieltä löytyy! Jos vaikka seuraavalla kerralla malttaisimme pysähtyä. Meillä on kyllä upeita pyöräilymaastoja täällä pääkaupunkiseudulla.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Meillä ei tänä kesänä eikä oikeastaan aiemminkaan ole ollut tapana mennä ”tuhattajasataa”, vaikka noilla sähköpyörillä voisi hyvinkin sen tehdä. Ihan pakko pysähdellä, katsella, nauttia, kuunnella lintuja, katsella kasveja ja tietty ottaa kuvia muistoksi. Meillä on niin paljon upeita maastoja täällä, että alan jo huolestua, ehdinkö koskaan pyöräillä kaikkialla, missä haluaisin. Vantaan jälkeen rannoilla.

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s