Kaikkiin otsikon nimiin liittyi meillä mielikuvia, jotka päivän mittaan muuttuivat paljon. Petikko on paikka, josta olemme ostaneet huonekaluja ja muuta kodin tavaraa, Iskusta, Askosta, Maskusta ja Kodin Anttilasta. Keimola tuo mieleen moottoriurheilun, Seutula lentokentän ja Kivistöön liittyy henkilökohtaisia muistoja esimerkiksi koulusta, jota ei enää edes ole. Tänään jokaiseen paikannimeen tuli uusia näkökulmia.

Petikko

Petikko on edelleenkin kauppakeskus, mutta on se muutakin. Ajoimme auton parkkiin Petikon virkistysalueelle, nostimme pyörät pois auton perästä ja hetken päästä viiletimme mäkistä metsätietä Keimolan suuntaan. Mäkiä tosiaankin riitti ennen kuin vasemmalla oli Keimolan golfrata, oikealla Isomäen suoalue ja edessä Keimolanmäki.

Metsätien jälkeen pitää valita, miten Isomäen suon pohjoispuolelta jatkaa Keimolanmäkeä kohti. Me ylitimme aukion, jolle oli istutettu mäntymetsää. Yllätys oli, että mäntyjen kanssa kilpailivat samankokoiset komeat lupiinit. Hauskan näköistä.

Keimolanmäki

Keimolan moottoriradasta on jäljellä komea muisto, eli valvontatorni. Sen eteen on aukion pintaan maalattu moottorirataa kuvaavia valkoisia mutkia, ja kun niillä liikkuu, tornista kuuluu äänimaailmaa, jonka joku voi tulkita musiikiksikin.

Radalla liikkuminen saa tornin ulvahtelemaan, autonrenkaat muistuttavat menneestä. Me kaivoimme esille mehupullon, joka Juhaa muistuttaa erityisesti automatkoista Ranskassa.

Autourheilu luultavasti ei palaa Keimolaan, mutta me toivottavasti ajelemme Ranskassa vielä joskus. Juttelimme pitkään tornin juurella kanssamme samantapaisissa fiiliksissä olleen eläkeläismiehen kanssa. Kotimaanmatkailu on nyt in ja siihen liittyy paljon historiaa, muistoja ja elämyksiä, joiden kokeminen nyt tuntuu todella arvokkaalta. Hän oli niin ekspertti paikkakunnissa ja historiassa, että nyt jo harmittaa, että emme vaihtaneet yhteystietoja, voisimme tavata joskus toistekin jossain historiallisessa kohteessa. Tällainen odottamaton kohtaaminen tuntui todella arvokkaalta tällaisena aikana. Ehkä korona tuottaa tällaista odottamatonta läheisyyttä, aletaan jutella tuntemattomille helpommin.

Keimolanmäki on uusi kehittymässä oleva asuinalue. Luin toukokuussa Roihuvuoren kirsikkapuiston ohella myös siitä, että tänne suunnitellaan istutettavaksi samanlaista määrää kirsikkapuita. Tulevaisuuteen satsataan myös elämysten muodossa. Tällä hetkellä tulevaisuuteen investoiminen näkyy selvimmin siinä, että lähimmäs Hämeenlinnan moottoritietä on rakennettu Käärmetaloksi nimetty kerrostalo, joka samalla toimii melumuurina. Nyt rypistyy otsani: Miten kerrostalo voi olla melumuuri?

Pyöräretkemme jatkui leveää kevyen liikenteen väylää Hämeenlinnan moottoritien yli. Juhannusaattona oletimme näkevämme siellä menoliikenteen ruuhkia, mutta eipä tuo kovin ruuhkaiselta näyttänyt.

Kivistön kirkko

Laavatien varrella on Kivistön kirkko, jota ei kovin helposti edes vierestä kirkoksi hahmota. Ristiä joutuu etsimään punatiilisen rakennuksen toiselta seinustalta. Paikka oli meille entuudestaan tuttu, ensikontaktimme paikkaan on ollut Juhan kummipojan kastetilaisuus yli 30 vuotta sitten. Ajoimme sisäpihalle ja näimme kutsuvan pöytäryhmän muuten suljetussa paikassa. Iloisina katoimme päiväkahvit ja istuimme levähtämään.

Tässä istuessamme koimme toisen kohtaamisen, jota ehkä kutsumme ”koronakohtaamiseksi”. Etäisyys toteutuu niin, että toisilleen vieraat ihmiset yhtäkkiä jakavat henkilökohtaista elämäänsä. Tapasimme ohi kulkemassa olleen naisen, josta oli juuri tullut mummi. Tiesimme hyvin, miltä tapahtuma elämässä tuntuu. Sellaisen kokemuksen jakaminen on hieno asia.

Seutula

Kivistön kirkolta käännyimme pohjoiseen Keimolantielle kohti Seutulaa. Tällä maantienpätkällä Vanhaa Nurmijärventietä on kuulemma joskus koettu kauhua ja pelätty maantierosvoja, mutta nykynäkymät eivät tuollaista mielikuvaa ylläpidä mitenkään. Kivistön uudet värikkäät talot reunustavat tietä puutarhoineen ja pikkupihoineen.

Rakentamattomat maisemat kulkivat keskellä mitä ihaninta vihreää maalaismaisemaa.

Ennen Hämeenlinnanväylälle tuloa käännyimme Tapolantielle. Tapolan silta näkyi edessä.

Sillalle pysähdyimme katselemaan rauhallista ja kaunista näkymää Vantaanjoelle. Olisi ollut joku penkki jossain, niin aikaa olisi kulunut vielä kauemmin.

Pieni pätkä eteenpäin Solbackan tietä ja olimme Königstedtin kartanon suljetun portin takana. Voi kun joskus pääsisi ihan sisältä päin katsomaan tätä nykyisin valtion edustustilana käytettävää kartanoa. Tai edes pihalle asti. Viimeksi täällä käydessämme tätä kaavailtiin Trumpin ja Putinin tapaamisen näyttämöksi, mutta tuo kaavailu ei kuitenkaan toteutunut.

Pienen matkan päässä tuolta portilta on toinen tunnelmaltaan aivan toisenlainen mutta viehättävä rakennus, eli Seutulan kappeli.

Ja pieni matka eteenpäin, komea keltainen rakennus. Ihan hyvin tämäkin voisi olla jokin kartano, mutta yllätys yllätys, tämä onkin Königstedtin koulu. Ei kyllä ole enää koulukäytössä vaan kyläyhteisön talona.

Ja taas hetki pyörillä ja olimme seuraavan viehättävän kartanon pihapiirissä. Katriinan sairaalan vieressä on Katrinebergin kartano. Sen pihapiirissä voi tänä kesänä myös viipyä omalla piknikillä silloin kun se ei ole auki.

Katrinebergin kartanon takana toimii 4H-kerholaisten ylläpitämä kotieläinpiha, jossa normaalisti on kanojen ja pupujen lisäksi myös lampaita ja vuohia ja tiettyinä päivinä muitakin vierailevia eläimiä. Tänä kesänä lampaita ja vuohia ei siellä ole, mutta muiden eläinten vierailupäiviä on muutamia. Kävin katsomassa piha-aitausta. Kaunis paikka ja verkkoaidan takana oli komea kukko ja pari mustaa kanaa.

Kotieläinpihalta päin kartano näyttää tältä.

Takaisin Kivistöön johtava Riipiläntie ylittää jälleen Vantaanjoen. Näille kiville pääsisi laskeutumaankin pientä polkua pitkin.

Ohitimme Sotilaskorven alueen, josta myös on omia muistoja ystävien kodista vuosien takaa, joten ihan vieraalla seudulla emme taaskaan kulkeneet. Sitäkin muuttuneemmalla kyllä. Ennen Kivistöön paluuta ajoimme huikean erikoisen Kanniston koulun ohi.

Kanniston koulun takana on iso puistoalue, jonka keskeinen osa on Kenraalinpuisto leikkialueineen. Paikalla on kaikenlaista skeittipuistosta kiipeilytelineisiin. Sitä ihmettelimme, että juhannusaattona paikka oli näin autio. Tuollaista seitsenmetristä kiipeilytelinettä harvoin kesäisen poutapäivän iltapäivänä tyhjänä näkee.

Sitten tulimmekin Kivistön asuntomessualueen nurkille. Värit ovat yksi alueen tunnusmerkeistä.

Värikkääseen kuvaan päättyi tämä reitiltään ja näkymiltään onnistunut retkemme. Siis retki ei päättynyt, mutta se onnistunut osuus päättyi siihen, että Vantaan kaupungin sivujen reittiopas, Google Mapsin sovellus puhelimen näytöllä ja rakennustöiden keskellä olleet opasteet Kvartsiraitille olivat hyvin hämäävästi kaikki ristiriidassa keskenään. Lopulta olimme pyörinemme Kivistön asemalla ja seurasimme jotain viitoitusta Helsingin suuntaan. Piispankylän ja Vantaanpuiston kiertäminen vaihtui pyörätiehen Kivistön asemalta Vehkalan asemalle ja jatkui siitä Petikon suuntaan, missä auto odotti. Kun Kivistössä näytti näin värikkäältä, ehkä tutustumme siihen vielä joskus toiste ja ehkä kävellen.

Näin sujui meidän juhannusaattomme. Olimme olleet ulkoilemassa seitsemän tuntia, pyöräilleet 30 km oikein mukavia pyöräteitä, tavanneet useitakin hienoja (tuntemattomia) ihmisiä ja nähneet sekä uusia että tuttuja paikkoja Vantaalta. Jatkamme tulevina päivinä varmasti muillekin niistä 12 reitistä, jotka on selostettu täällä:

Vantaan pyöräilyreitit

Meidän oma reittimme oli vähän erilainen kuin se reitti numero 12, jonka karttaa suunnilleen seurasimme. Suurin ero oli lähtöpaikka, eli Petikon virkistysalue. Tässä vielä kartta omastamme.