Avainsana-arkisto: Trier

Luxembourg – Trier – Neumagen Dhron – Moselin rantaa

Moselin mutkittelevia jokirantoja ajelimme tänään. Poikkesimme tapamme mukaan ensin Luxembourgiin tankkaamaan ja kävimme keskustassa asti katsomassa hienoja näkymiä. Sitten yllätti kunnon sade, ohitimme Trierin ja sitten alkoi aurinko jälleen paistaa ja saimme nauttia Moselin upeimmista näkymistä. Vaihteleva ja hyvä päivä! Illalla nautimme vielä pyöräilystäkin Moselin rannalla.

Lue loppuun

Iltakävely Trierissä

Trier ihastutti edellisellä käynnillämme. Päätimme palata ja varasimme Berghotel Kockelsbergin, koska ajattelimme, että Trier pitää nähdä myös ylhäältä. Ensimmäisen kerran näköalakäynnit olivat mielessä. Aika paljon kivoja muistoja palasi, kun teimme illalla kävelyn keskustassa, mutta hotellin näköalat jäivätkin pettymykseksi. Ainakin melkein.

Lue loppuun

Espanjasta kotiin osa 8 Trier

Lähellä Luxembourgin rajaa sijaitseva Trier on Saksan vanhin kaupunki, yli 2000 vuotta vanha, roomalaisten perustama jo keisari Augustuksen aikana. Trieristä kaavailtiin jonkinlaista kakkosroomaa. Se tunnetaan myös Karl Marxin syntymäkaupunkina. Törmäsimme historiaan heti, kun astuimme ulos hotellista. Marx hallitsee ja vaikuttaa arkeen täällä edelleenkin.

IMG_0039

IMG_0041

Mutta kyllä kaikkein valloittavinta Trierissä on ihan kaikki muu kuin Marx.

Lue loppuun