Avainsana-arkisto: Musiikkimuseo

Harry’s Klingendes Museum – yksityinen musiikkimuseo

Aila sanoi, että tämän päivän matkan varrelle osuu musiikkimuseo. Hetken päästä kävi ilmi, että sinne pitää varata aika. Soitin Harrylle, ja sovittiin, että kello neljä oltaisiin perillä. Kyllä oli uskomaton talo! Niissä huoneissa, joissa käytiin, ei ollut muuta kuin soivia laitteita. Meidän lisäksemme toinen saksalainen pariskunta oli varannut esittelyaikaa ja Harry oli heille ehdottanut, että hekin tulisivat samaan aikaan, eli meitä oli kierroksella sitten neljä vierasta.

Yksityinen museo syntyi intohimosta löytää vanhoja musiikkiteoksia, restauroida niitä ja herättää ne uuteen elämään. Nämä vanhan tekniikan ihmeet ovat kulttuuriomaisuutta, ja ne ovat yleisön saatavilla arvokkaassa ympäristössä. Jokaisen kappaleen kekseliäisyys hämmästyttää.

Jokaisella sen noin 99 itse soittavasta soittimesta on oma tarinansa, jonka 1800- ja 1900-luvun alun keksijät ja taiteilijat kertovat. Musiikkia tuottavat automaatit ovat peräisin pariisilaisten koneenrakentajien studioilta Vichystä Lambertiin. Harvinaisten musiikkilaatikoiden sointi tekee korvistasi katseenvangitsijan. Täällä on nähtävissä monia musiikillisia harvinaisuuksia.

Urut ja piano soivat itsekseen, kun kappaleet ladattiin rullalta soittimeen. Soittimien vasemmalla puolella on kappalevalikoima.

Toinen vaihtoehto itsestään soiville soittimille olivat erilaiset nuket, jotka musiikin tahdissa liikehtivät. Berliiniläisten suosikki on kuulemma olutta juova karhu. Karhu on Berliinin tunnuseläin, ja kun se vielä juo marssimusiikin siivittämänä olutta, ei ihme. Pianoa pimputtava tyttönukke oli kovin luonnollisen kuuloinen, ja musiikin tahdissa telinevoimistelua harjoittanut nuori mies oli varmasti vaatinut aikamoisen työn.

Sitten oli katsaus tallennetun musiikin historiaan. Posetiivin lisäksi on erilaisia metalli- ja savikiekkoja, lieriöitä ja rullia, joiden avulla musiikki soi taidokkaista koriste-esineistä ja erilaisista kelloista. Harry kertoi harrastuksekseen erityisesti erilaisten soittorasioiden tekemisen. Tutun kuuloisia kappaleita oli joukossa useita. Ainakin Mozartia ja Straussia tunnistin.

Osa soittorasioista ja itsestään soivista esineistä soi kellon tahdissa.

Viimeisin laite oli huoneen kokoinen ”soittorasia”. Harry varoitti etukäteen kovasta äänestä. Koneen sisällä oli erikokoisia rumpuja ja puhaltimia, joista tosiaan lähti kova ääni. Kaikkien museossa olevien soitinten musiikki oli tuttua 1700-ja 1800- lukujen kevyttä klassista ja marssimusiikkia. Kun nykyisin kuunnellaan musiikkia langattomilla korvanapeilla kännykästä, täällä voi nähdä musiikin. Museo oli ilmainen, mutta viimeisessä huoneessa oli rasia, johon Harry ystävällisesti ohjasi meitä antamaan tippiä laitteiston kunnossapitoon.

Ilman muuta kannatti käydä. Ihmettelen aina, miten Aila löytää tämmöisiä kummallisia käyntikohteita, ei nimittäin ollut ollenkaan ainoa harvinaisuus matkareiteillämme. Jos haluat tänne, katso osoite- ja puhelintiedot täältä: https://www.mvnb.de/museumssuche/detail/harrys-klingendes-museum

Päivän muista kohteista löytyy teksti täältä: Lyypekistä Celleen.