Joskus lomalle lähtö on täydellinen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen, aikataulu on rento ja mieliala hyvä. Näin oli nyt. Koti, ystävät, keli ja Finnlinesin laivalla odottava rento matka.
Lue loppuun
Finnlinesin laivat ovat meille vanhoja tuttuja. Meillä on niistä hyviä kokemuksia jo 1990-luvulta, jolloin perheemme ja asuntovaunuyhdistelmämme matkasi niillä useinakin vuosina Saksaan. Ensin Lyypekkiin, sitten Travemündeen. Viime vuosina olemme henkilöauton kanssa kerran tai pari vuodessa menneet ja tulleet autolautalla Helsinki – Travemünde -reitin. Tänä vuonna satuimme olemaan valmiiksi Naantalin seudulla matkamme alkaessa ja päädyimme kokeilemaan reittiä Itämeren ympäri: Naantali – Kapellskär – Malmö – Travemünde ja paluumatka sitten Travemündestä Helsinkiin tutumpaa reittiä.
OLEN PAHOILLANI! Rantapallo lopetti blogialustan viime vuonna ja sen mukana useista blogiteksteistäni hävisivät kuvat. Niin tästäkin. En ole vielä ehtinyt päivittää tekstiä niin, että kuvatkin olisivat mukana.
Baltia, Puola, Slovakia, Unkari, Tsekki, Kroatia, Bosnia-Hertzegovina ja Montenegro – teimme uskomattoman kivan automatkan. Road-trip toi eteemme uusia nimiä: Sigulda, Rzesow, Miscolc, Mohacs, Durmitor, Trebinje, Wroclaw, Gniezno, mutta myös vanhoja tuttuja: Bialowieza, Sarajevo, Kotor, Zagreb ja paljon muuta.
Donald Trump höläytti kesällä ennustuksen tulevaisuudesta: Seuraava maailmansota alkaa Montenegrosta. Siellä asuu niin aggressiivisia ihmisiä. Espanjafanit saivat oitis idean: Mitä jos mentäisiinkin välillä muualle kuin Espanjaan? Seuraavan Espanjan matkan järjestelyt on jo toki tehty, mutta ennen sitä ehtisi kyllä jotain muutakin. Montenegrosta oli kuultu niin paljon hyvää, että pitäisihän tuo ristiriita todentaa ihan itse. Lue loppuun
Varasimme Saksan läpi ajamiseen Trieristä Travemündeen kaksi päivää. Näin oli mahdollista poiketa pois moottoriteiltä ja pysähdellä rauhassa. Ensimmäiseen päivään sisältyi kaksi hienoa yllätystä. Ensimmäinen oli persoonallinen outlet-center ja toinen hieno hotelli keskellä metsää. Molempiin voisimme palata.
Lähellä Luxembourgin rajaa sijaitseva Trier on Saksan vanhin kaupunki, yli 2000 vuotta vanha, roomalaisten perustama jo keisari Augustuksen aikana. Trieristä kaavailtiin jonkinlaista kakkosroomaa. Se tunnetaan myös Karl Marxin syntymäkaupunkina. Törmäsimme historiaan heti, kun astuimme ulos hotellista. Marx hallitsee ja vaikuttaa arkeen täällä edelleenkin.
Mutta kyllä kaikkein valloittavinta Trierissä on ihan kaikki muu kuin Marx.
Ranskan halki voi ajaa helposti, nopeasti ja mukavasti. Maksulliset moottoritiet ovat rauhallisia ja hyväkuntoisia ja niiden levähdysalueet palvelevat hyvin. Ja sitten voi etsiä pienemmät rinnakkaistiet, varautua yllätyksiin ja nauttia niistä. Me valitsimme tällä kertaa tämän vaihtoehdon ja olimme keskellä kevätmaisemia. Vihreys viehätti silmää. Lue loppuun
Lourdes oli nimenä tuttu. Tiesimme, että se liittyy pyhiinvaelluksiin, mutta emmepä juuri muuta. Emme ainakaan sitä, että vuosittain siellä käy noin viisi miljoonaa ihmistä, eli se on yksi suosituimmista katolisen kirkkokunnan pyhiinvaelluskohteista.
Jotenkin aavistimme tämän heti kun saavuimme sinne. Ajoimme ison basilikan sivuitse ja puiston reunaa kulki ihmisiä ryhmissä.
Lähdimme aamulla Zaragozasta kohti Pyreneitten vuoristoa. Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä? Jos et ole vielä lukenut siitä lumipyrystämme, voit lukea tuosta hankalasta päivästä täältä: Espanjasta kotiin osa 4, Lumipyry ja Ciudad Encantada
Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi. Lue loppuun
”Cuenca! Sieltähän on kotoisin yksi kitaroistani”, huudahti Juha, kun näki nimen kartalla. ”Sinne mennään.”
Olin sattunut näkemään Cuencasta jotain muutakin, nimittäin kauniit Unescon suojeleman vanhan kaupungin kujat ja katot ja rotkon reunalla roikkuvat talot, joten nyökkäsin. ”Sinne mennään.”
Varasimme kahdeksi yöksi majoituksen La Plaza -hotellista. Sijainti oli hyvä, pieni kävelymatka keskustaan sopi meille hyvin. Mielenkiintoisesti marokkolaisin vaikuttein sisustettu hotellihuone sai hymyn huulille. Parkkipaikka oli kadun varressa, joten yritimme tyhjentää tavaroita pois ja hauskan pienen hotellihuoneen idylli kyllä vähän paljoista tavaroista särkyi. Vastaanotossa nuori nainen ojensi kartan, ruksasi tärkeimmät nähtävyydet ja hyvät ravintolat kartalle ja piirsi karttaan kävelyreitin. Vinkkasi vielä musiikkiliikkeenkin, jossa voisi katsella kitaroita. Siis katsella, Juhalla ei ole mitään tarvetta ostaa enää lisää niitä seinällemme roikkumaan.
Sateisessa illassa teimme pienen kävelylenkin ja tulimme sisään lämmittelemään.
Seuraavana aamuna sitten kartan kanssa merkitylle reitille. Rio Jucar ei ollut suuren suuri, mutta kevään vihreys viehätti silmiä.
Ja tosi nopeasti olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.
Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.
Rotkon reunat olivat vaikuttavat.
Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin on sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.
Minulle olivat tärkeämpiä kuvaukselliset rotkon reunat.
Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.
Tämän kuvan oikeassa reunassa näkyvä Parador-hotelli ei myöskään olisi missään tapauksessa ollut meidän valintamme. Onneksi se ei houkutellut. Hinta olisi ollut suunnilleen 300€ yöltä. Mieluummin olimme yhteensä kaksi yötä 90 eurolla pienessä marokkolaishuoneessa keskellä kaupungin kerrostaloja.
Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”
Mäeltä oli mukavat näkymät kaupungin yli.
Tulimme takaisin alas kaupunkiin portaita ja pikkukatuja, ei menty enää rotkon yli toiselle puolelle.
Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.
Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.
Oli aika hiljaista. Ei täällä ollut turistimassoja ja espanjalaiset itse olivat ilmeisesti viettämässä siestaa. Kyllä täällä kaikin puolin viihtyisää olisi ollut turisteillekin. Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa. 
Siesta ja sade aiheuttivat myös sen, että kitaroita ei päästy katselemaan. Liike oli kiinni ohi kulkiessamme, emmekä tulleet lähteneeksi uudelleen.
Seuraavana aamuna ei onneksi enää juuri satanut.
Juha oli kauhuissaan katsellut myös tätä mäkeä, jolle halusin. Paremmalla säällä sinne olisi voinut patikoida ja jos kerran olemme Andalusiassa selvinneet Cruz de Juanarista, Pizarrasta tai Casarabonelan kivikoista, kai me olisimme tähänkin pystyneet. Sateenvarjot, tuuli ja vuorenrinteet eivät vain yhdistelmänä houkutelleet.
Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta tuonne ajoreitin. Matkaa tuli 12km!
Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.
Metsätie oli kyllä aika mielenkiintoinen.
Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.
Tässä kohtaa aikomamme määränpää oli vielä kaukana kilometrien päässä.
Perille asti pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.
Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.
Talojen tiilikatot olivat taas oman värisiään täällä ja Andalusian valkoisten kylien jälkeen eri tavalla kauniita.
Oikeassa alakulmassa taas mainitsemani hotelli Parador.
Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.
Aina sitä ihmettelee näitä vuorten rinteille kaupunkien ja kylien ylle rakennettuja pyhimyspatsaitakin. Miksi?
Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki. Päivän matkasta tuli hauskan jälkeen myös aika jännittävä, mutta siitä seuraavassa tekstissä, kunhan ehdin kirjoitella.
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.
Seuraavat tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:
Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.
Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.
Aamulla säätiedotus näytti, että lumisateen mahdollisuus Cuencan seudulla olisi 40%. Emme uskoneet. Tai luulimme, ettei se ainakaan pientä räntää pahempaa olisi. Olimme väärässä.
Aloitimme matkan rauhallisesti ja ajoimme vielä Mirador Cerro del Socorron näköalapaikalta katsomaan Cuencan maisemia.
Seuraavaksi syötimme navigaattorille hauskan osoitteen: Ciudad Encantada, eli suomeksi ymmärryksemme mukaan Hauska tutustua -kaupunki. Tai jotain ilosta ja huvista ainakin.
Lumisade alkoi sittenkin. Tätä näkyä ei Espanjassa usein näe.
Eikä myöskään tällaista suomalaiselle kovin tutunoloista mäntymetsää.
Ciudad Encantadan parkkipaikalle tullessamme meitä lähinnä huvitti espanjalainen lumiaura. Voi kai tuollakin pikkuisen räntää siirrellä pois tieltä.
Ciudad Encantada on vähän yli 30 kilometrin päässä Cuencasta. Tie kulkee Júcar-joen laakson läpi. Ciudad Encantada on metsässä oleva kummallisten kivimuodostelmien alue, jossa on kallioita, luolia, järviä ja vesiputouksia. Kalliomuodostelmat ovat muodostuneet eroosion seurauksena. Nyt menen iloisesti sellaisten faktojen sekaan, joista kovin vähän ymmärrän, kun kerron, että ilmeisesti puhutaan karstimaasta, eli maisemamuodosta, joka syntyy vuorisuola-, kalkkikivi-, kipsi- tai dolomiittikallioon. Sadevesi liuottaa pinnasta pois vesiliukoista ainesta, ja karbonaatteja sisältävien mineraalien ja ilmakehän hiididioksidin ansiosta vesi muuttuu happamaksi ja liuottaa kalliota toisella tavalla. Tai jotain tuohon suuntaan. Näitä oli selitetty kalliomuodostelmien lähellä olevissa opastauluissa. Jos lukijani osaat paremmin selittää nuo jutut, niin jätä kommentti tähän juttuun. Joka tapauksessa se, mitä amatöörin silmäni näkivät, oli huikean hauskan ja kummallisen näköistä, enkä yhtään ihmetellyt, että paikalla oli muutama turistibussi jopa tällaisena päivänä.
Samoista ilmiöistä on kyse myös Antequeran lähellä olevassa erittäin suositussa Torcalissa, jossa olemme kerran kiipeilleet.
Huomasitko muuten, että edellisessä kuvassa oikeassa yläkulmassa oli Arnold Schwarzeneggerin kuva? Näiden kallioiden keskellä on kuvattu erilaisia elokuvia, videoita ja mainoksia. Conan barbaari vuodelta 1982 oli elokuva, jossa hän esiintyi.
Tässä kartassa vasemmalla on reitti, jonka varrella näitä nähtävyyksiä ja opastauluja on. Pääsymaksu reitille on 5€ ja siihen on saatavilla myös opastus, jos haluaa kulkea ryhmässä. Katselin kuvista, että nuo kaksi merkittyä näköalapaikkaa olisivat myös kivoja, mutta räntäsateessa ei viitsinyt.
Kameran linssiin satoi koko ajan vähän räntää, mutta kai näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkä keskellä etenimme.
Reitti oli selkeästi viitoitettu ja helppokulkuinen.
Näitä kallioita oli kolme vierekkäin. Ne oli nimetty laivoiksi.
Tämän nimi oli mies. Tämä näytti siltä, että se oli jotenkin matkan huipennus, koska niin moni kääntyi tässä takaisin, eikä kävellyt koko lenkkiä.
Vaikka koko metsäpolun kulkeminen olisi kovasti houkuttanut, mekin teimme räntäsadepäätöksen ja lähdimme takaisin parkkipaikalle.
Räntäsade alkoi muuttua lumipyryn suuntaan.
Totesimme, että paikka laitetaan muistiin ja katsotaan, sopisiko tämä reitille joskus toiste. Parkkipaikan vieressä oli majapaikkakin.
Mietimme huolissamme, olisiko pitänyt olla liikkeellä jo tuntikausia sitten. Eikä huoli ollut turha. Hetken päästä olimme kohdassa, jossa lumipyryssä vaadittiin lumiketjuja.
Tie nousi ylöspäin, katsoimme karttaa ja valitsimme toisen reitin. Ei tuntunut hyvältä ajaa ylemmäs.
Ja sitten uudellakin reitillä meni kuitenkin hetkessä vaikeaksi. Lunta tuli sakeasti, lämpötila laski nollaan ja ennen pitkää vastaan tuli muutamia autoja, jotka ajoivat lähes kävelyvauhtia ja hätävilkut päällä. Muutamia autoja näkyi tien poskeen suistuneina.
Kaksikaistaisella tiellä oli vain yhdet jäljet. Niitä oli oikeastaan pakko ajaa, mutta vähän hirvitti, olisiko vastaantulijoita. Kun pyry oli jatkunut jonkin aikaa, vastaantulijat loppuivat tyystin. Kukaan ei ilmeisesti enää ollut lähtenyt liikkeelle pyryn alettua.
Lumiaura tuli vastaan. Sen jälkeen mekin ajoimme vasenta puolta tietä. Tietysti samalla peläten, tuleeko joku vastaan. Matka eteni noin 15 – 20km/t -vauhtia. Alamäkien mutkissa oli pelottava sivuluisun vaara, ylämäissä renkaat sutivat tyhjää ja pelotti, että joku tulee vastaan ja joutuu äkkiä väistämään. Kuski pysyi erittäin rauhallisena. Se ja viidenkymmenen suomalaisen talven ajokokemus olivat kullan arvoisia.
Parin tunnin taiteilun jälkeen oltiin lähes yhtäkkiä alueella, jolla ei ollut pyryttänyt. Tie oli kuiva ja maisemat saivat taas huomiomme.
Ja olipa onni, että esimerkiksi tähän mäkeen ei jouduttu lumipyryssä. Mutka ja jyrkkä lasku olisivat liukkaalla olleet aika pelottava yhdistelmä.
Ajettuamme jo jonkin aikaa sulaa tietä pysähdyimme. Auton nokka ei vielä ollut ehtinyt sulaa.
Eikä se pyry ihan ohi ollut, vieläkin alkoi tulla lisää, mutta tie pysyi jo sulana, eikä lumi enää jäänyt siihen. Molina de Aragonin linna ohitettiin tällä kertaa tältä etäisyydeltä.
Jos olisi ollut aikaa ja kiva sää, olisin halunnut nähdä, minkälainen paikkakunta olisi ollut Ojos negros (mustat silmät), koska kaatumiseni jäljiltä minullakin oli vielä sellainen.
Suunnitelmien mukaan päivä ei mennyt. Pyryyn ja liukasteluun oli mennyt niin paljon aikaa, että Zaragozan keskustaan ei enää kannattanut lähteä. Onneksi viime vuonna ehdimme pysähtyä siellä ihailemassa siltoja, auringonlaskua ja komeaa katedraalia.
Juhalla oli syytä peukuttaa itselleen päivän hyvästä suorituksesta siistissä hotellihuoneessa.
Seuraavana päivänä ajoimme Pyreneitten yli. Miten lumihuippuisesta vuoristosta selvittiin, siitä kirjoitan seuraavaksi.
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.
Seuraavat ja edellisen tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:
Espanjasta kotiin osa 3 Cuencan rotkon reunalla riippuvat talot on täällä.
Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.
Aila ja Juha 