on usein mainittu yhdeksi Andalusian kauneimmista valkoisista kylistä. Käyntimme täällä oli ensimmäinen ja olemme kyllä samaa mieltä. Nätti on. Iltakävely kaduilla ja näköalapaikoilla oli hyvin mieluinen ja seuraavana aamuna kiersimme vielä kylän ulkopuolella alempana katselemassa rinteiden näkymiä. Hienoa! Myös varaamamme majapaikka oli edullinen ja onnistunut.
Onpa haikeaa lähteä pois Aurinkorannikolta. Nimenomaan auringosta. Lähdimme länteen, koska erityisesti Extemaduran alue oli meille vieras ja halusimme kokeilla sen suunnan reittiä. Andalusiankin läntisissä kohteissa oli uutta. Eli ensimmäisen päivän reitti on tässä: Fuengirolasta rannan reittiä suunnilleen Gibraltarille, sitten luoteeseen, Jerez de la Fronteran kautta Arcos de la Fronteraan. Alkumatkasta reitti oli tuttu, ensimmäisen päivän ajomatka meni muistellessa. Merkitsin kuvaan tähden niiden paikkakuntien kohdalle, joissa olemm käyneet.
Lähdimme heti pääsiäisen jälkeen. Automatkamme päättyi jälleen Travemündeen, josta menimme laivalla Vuosaareen. Emme siis ajaneet pitkiä pätkiä, vaan korkeintaan noin 300 – 400km päivässä ja joka paikassa ehdimme myös kävellä katsomassa nähtävyydet. Parissa paikassa vietimme kaksi yötä ja tarpeellisen välipäivän. Budjettimatkailumme toteutui, majoitukset eivät olleet kovin kalliita. Matkareitti meni näin: Iznajar, Übeda, Teruel, Puigcerda, Séte (2 yötä), Vichy, Mettlach (2 yötä), Soltau ja Lyypekki.
Benalmádenassa esitetään pääsiäisnäytelmä eli El Paso tänä torstaina ja pitkäperjantaina. Lola Guerreron ohjaama esitys, jossa on 150 henkilöä, järjestetään Parque Retamarissa klo 11.00 alkaen. Puisto on tämän buddhalaisen Stupan vieressä. Tänne pääsee bussilla esim. Arroyo de la Mielistä, ja me ajoimme lähialueelle autolla ja parkkipaikka löytyi. Kannattaa kyllä olla paikalla ajoissa, että voi valita itselleen sopivan istumapaikan kolmeksi tunniksi.
Näytelmässä on 150 osallistujaa ja he kaikki marssivat näyttämölle heti aluksi.
Lokakuun lopussa 2015 olimme malagalaisen hostellin kattoterassilla aamiaisella ihan kesävaatteissa. Tästä tuli lempipaikka heti. Juha totesi juuri nyt muistavansa, mistä on koko ikänsä haaveillut. Ei varmaan kuitenkaan paahtoleivästä, itse paistettavista vohveleista, tuoreista hedelmistä, vastapuristetusta appelsiinimehusta, vaan lämmöstä, auringosta ja sinisestä taivaasta lokakuun lopussa. Ihan mielellämme maksoimme aamupalasta Malagassa 5 euroa. Hostellin nimi on Casa al Sur Terraza ja osoite Calle Mármoles 28. Kolmas eläkekuukausi oli menossa ja me olimme siellä, mistä työvuosina aina haaveilimme.
Palmusunnuntai aloittaa pääsiäisviikon. Kulkueissa Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja lapset ja aikuiset kantavat palmuja käsissään. Espanjassa palmusunnuntain palmut ovat kyllä niin koristeellisia, että ei niitä palmuiksi tunnistakaan, mutta kaunis perinne.
Ja erityisesti näissä kulkueissa mukana on paljon lapsia. Torremolinosissa oli kaunis palmusunnuntai vielä aamulla, illaksi tuli sade, eli onneksi kulkue oli jo aamupäivällä.
Caminito del Rey on Andalusian suosituin vaellusreitti. Ei ihme! Fantastiset maisemat, mukava kävelypolku lankkuhyllyillä ja rauhallinen luonto ympärillä. Muutama vuosi sitten tehty vaellus jätti toiveen tehdä se uudelleen.
Caminito del Reytä kuvaavat tekstit alkavat usein siitä, että se on maailman vaarallisin vaellusreitti. Moni on sillä kuollut, kun jalka on lipsahtanut kapeilla ja sortuneilla, kallioon kiinnitetyillä poluntapaisilla ja uskalikko pudonnut rotkojen syvyyksiin,
Ja höpö höpö. Tuo on ollutta ja mennyttä. Nykyisin reitti on turvallisesti kallioon pultattu hyllymäinen rakennelma, jonne voi aivan turvallisesti mennä. Selfie-tikkuja, kamerajalustoja, lastenrattaita ja alle kahdeksanvuotiaita lapsia sinne ei kuitenkaan päästetä, eikä reitti ole esteetön, muutamat portaat pitää pystyä suorittamaan. Siitä on uudelleen rakentamisen jälkeen tullut yksi Andalusian suosituimmista nähtävyyksistä, jonne lippu pitää ostaa hyvissä ajoin etukäteen.
Kyllä! Luimme artikkelin, jossa sanottiin näin: ”Pienehkössä Osunan kaupungissa kulkeva San Pedro -katu on paitsi Espanjan kaunein, myös Euroopan kaunein. Unesco nimesi sen vastikään kaikkien Espanjan 900 000 kadun joukosta koko mantereen kauneimmaksi.” Pakkohan tuo oli lähteä katsomaan, kun matkaakin oli vain noin 150km.
Oletko nähnyt kuvia Parautan Bosque Encantadosta? Puissa ja puiden juurella on tonttuja, keijuja ja muita satuolentoja ja netinssä jaetuissa kuvissa niiden edessä seisoo lapsia. Olimme uteliaita ja lähdimme katsomaan. Paikka on helposti reitillä, jos ajat San Pedro de Alcantarasta Rondaan tai poikkeat sillä reitillä myös Júzcarin siniseen kylään. Parautan lähellä on myös Cartajima, jonne voi Parautasta kävelläkin katsomaan maisemia ja maalailtuja seiniä jälleen yhdessä Andalusian valkoisessa kylässä.
Gibraltar on kohde, josta ollaan hyvin paljon kiinnostuneita käyntikohteena ja nähtävyytenä Aurinkorannikolla matkustettaessa. Se on Britannian merentakainen alue, joka on niemi Espanjan rannikolla Gibraltarinsalmessa. Sen sijainti on strategisesti tärkeä, koska Gibraltarinsalmi on Atlantin ja Välimeren välissä, ja se erottaa toisistaan Euroopan ja Afrikan. Gibraltarin näyttävin osa on korkea vuori ja alhaalla kaupungissa on muutamia tärkeitä rakennuksia ja kävelykatu Main Street, jonka varrella on brittiläisesti värittyneitä kauppoja ja jalkakäytävien reunoilla muutamia punaisia puhelinkoppejakin. Kävimme siellä 20 vuotta sitten ja tänään päätimme käydä uudelleen. Innostuimmeko? Ei oikeastaan. Suosittelemmeko? No joo, riippuu siitä, mitä haluaa. Miksi näin?