Periana on pieni, rauhallinen kylä Malagan maakunnan itäosassa, Axarquían alueella. Jos tykkäät vuori- ja järvimaisemista ja oliivilehdoista, nautit valkoisista taloista ja hankit mielelläsi hyvää oliiviöljyä jopa tuliaisiksi, silloin kannattaa käydä. Ja jos viivyt ja sinulla on auto, ympäristössäkin riittää kivoja kohteita. Olemme käyneet jo ainakin viisi kertaa, kysyt varmaan ”Miksi?”
Kolme ensimmäistä kertaa olivat enemmän tai vähemmän sellaisia, että piti tulla uudelleen, kun jotain ikään kuin ”meni pieleen”. Ekalla kerralla oli mukana liian kevyt vaatetus, eikä tarjennut kierrellä. Päivä oli jotenkin ennätyskylmä ja tuulinen maaliskuiseksi päiväksi. Kylä on noin 500 m korkealla meren pinnasta, joten kylmempää siellä voikin talvella odottaa. Vilutti ja vilutti, juuri ja juuri tarkenimme astua ulos autosta tutustuaksemme kirkkoon ja pikkukatuihin, mutta patikkapoluille ei tehnyt yhtään mieli, vaikka olimmekin nähneet houkuttelevia kuvia satoja vuosia vanhoista oliivipuista ja muusta kauniista.
Jatkoimme matkaa pohjoiseen muutaman kilometrin päässä olevaan Guaron kylään. Pieniksi muuttuivat tiet, mutta maisemat palkitsivat edelleen.


Guaron kylässä etsiydyimme ravintolaan, sekin oli kiva kokemus. Ravintolan edessä parkkipaikan vierellä oli houkuttelevan oloisia viittoja patikkareiteille mm. Pulgariin, Alfarnateen, Perianaan ja Ventas de Zafarayaan. Ja jo parkkipaikalta oli upeat maisemat., eli ehkä vielä joskus.

Tällä matkallamme jatkoimme pikkuteille Mondron, Riogordon ja Colmenarin suuntaan.

Mondrossa teimme pikkupysähdyksen oliiviöljyjä myyvään liikkeeseen, jonka yhteydessä oli myös museo. Museossa ei ollut tämän enempää nähtävää, pidemmälle ei päässyt.


Putiikkikin oli kovin pikkuinen. Näyttävin oli tämä muraali seinällä.

Seuraavallakin käyntikerrallamme oli ajatus löytää jokin patikkareitti, mutta taas sää sohlasi suunnitelmamme. Niin paha helle, että 13km reitti jäi kolmeen, vaikka maisemat kivoja olivatkin.

Kolmannella kerralla sitten toteutuivat patikointihaaveet paremmin. Löysimme turisti-infon seinältä reitin, jonka pystyi lataamaan QR-koodista Wikiloc-sovellukseen kännykkään.

Ja kohta olimme oliivirinteillä. Paikalliset työmiehet toivottivat tervetulleiksi ja peukuttelivat kuvan ottamiselle.




Periana ei tietenkään ole ollut meille pelkkää rinteillä vaeltamista varten. Paljon kivaa nähtävää myös kaduilla ja näköalaterasseilla. Nämä näköalaterassit ovatkin olleet mahtavan näköisiä. Velez-Malagan ja Viñuelan suunnasta tullessa kaikkein hienoin on Mirador de la Peña. Hienot näkymät ja hieno ympäristö pysähtyä evästauolle. Tämän vieressä on myös turisti-info.



Keskustassa on Mirador Periana upeine näkymineen. Alemmasta kuvasta näkyy reunassa sekin, että auton saa parkkiin terassin alapuolelle.



Tämän terassin vieressä on kirjasto, jonka edessä on myös aukio. Viimeksi lokakuussa 2026 käydessämme aukiolla kohtasimme tällaisen yllätyksen. Aikamoinen virkkaustyö, kymmeniä sateenvarjon näköisiä naruilla pingotettuna katoksena. Vaikka eipä näistä sateenvarjoiksi ole, eikä juuri aurinkovarjoiksikaan. Hauska koriste. Jaoin kuvan saman tien Tuusulan Taitokädet ry:n ryhmään ja useita tykkäyksiä tuli.



Kaduilla kävellessä näkyvillä ovat valkoiset rakennukset värikkäine kattoineen. Ja myös näyttäviä portaita.



Perianan katedraali on myös hieno. Olemme käyneet pari kertaa sisälläkin. Kerran pääsiäinen oli lähestymässä ja kirkkosalissa odottivat jo Neitsyt Marian ja Jeesuksen kannettavat tronot.






Suuntasimme kävellen myös kohti Fuente de Perianaa.

Ja sieltä kaupungin yläpuolelle puiston läpi portaita kiipeillen. Oli kyllä aika paljon kiivettävää.



Portaitten kävelyn jälkeen oltiin kylän yläpuolella, jossa oli paljon pensaita ja hyvät näkymät alas kylän yli.


Aloitin tekstin kysymällä ensimmäisessä kappaleessa, arvaatko syyn, miksi olemme käyneet täällä jo viisi kertaa. Noista tähän mennessä kertomistani vaelteluista ja kaupungilla kiertelyistä mikään ei ole se syy, yksikin kerta olisi riittänyt, tai kaksi, jos olisi tehnyt mieli patikoida lisää rinteillä.
Mutta tässä on se syy: Oliivipullottamo ja sen yhteydessä oleva oliiviöljyjä myyvä liike, eli löytyy nimellä Cooperative Aceite Periana. Olemme joka kerta ostaneet laukullisen oliiviöljyjä täältä tuliaisiksi kotiin. Saimme aikanaan vinkin ranskalaiselta vuokraemäntärouvaltamme, joka harrasti innokkaasti myös ruoanlaittoa.

Syy käydä täällä on myös pullottamon ja liikkeen vieressä oleva museo . Kysyimme liikkeessä, onko museo auki ja saman tien meille lähti opas kierrättämään sitä ja kertoi oliiviöljyn tuotannon historiasta seudulla ja myös sen terveellisyydestä. Seinillä oli kuvia myös yli tuhat vuotta vanhoista oliivipuista. Uskomatonta, että nämä vielä tuottavat satoakin.



Otin kuvia seinän kuvista, että pystyin myöhemmin vielä etsimään sisällön suomeksi, vaikka puhui se opas kyllä englantia, ettei meidän tarvinnut pelkällä espanjalla selvitä. Sisällytän infot tähän, vaikka tekstistäni aika pitkä tuleekin, sorry. Mutta ehkä se jotakuta kiinnostaa ja haluamme säilyttää sen meille muistona.
Tässä kuvassa on puu, jonka oksat kertovat oliiviöljyn tuotannon historiasta. Tämä kuva on infografiikka, joka esittelee Perianan oliivipuun historiaa ja sen merkitystä paikalliselle kulttuurille ja taloudelle.

Tässä on tiivistelmä infografiikan keskeisistä tiedoista:
Uudet hankkeet: Vuonna 2025 perustettu Centro de Interpretación del Olivo Milenario (vuosituhantisten oliivipuiden tulkintakeskus) juhlistaa tätä pitkää perinnettä.
Historiallinen merkitys: Oliivipuu on ollut keskeinen osa Perianan historiaa foinikialaisista ajoista nykypäivään saakka, vaikuttaen alueen maatalouteen, talouteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Kehitysvaiheet: Infografiikka kattaa eri aikakausia, mukaan lukien roomalaisajan, arabikauden, 1800-luvun maanjäristyksen ja myöhemmän jälleenrakennuksen, sekä 1900-luvun osuuskuntien perustamisen ja modernisaation.
Oliivituotanto: Alue on tunnettu erityisesti laadukkaasta verdial-oliiviöljystään, ja oliivinviljely on ollut keskeinen elinkeino vuosisatojen ajan.
Tässä vielä oksien info erikseen:
Jokainen oksa kätkee vuosisadan, jokainen lehti muiston.
- XXI vuosisata
- 2025: Vuosituhantisten oliivipuiden tulkintakeskuksen synty.
- 2017: Perianan ”Olivo Caracol” (etanoliivipuu) saa AEMO-palkinnon Espanjan parhaana monumentaalisena oliivipuuna.
- XIX–XX vuosisata (siirtymä)
- 1985: Osuuskunnat yhdistyvät ja Cooperativa Olivarera y Frutera San Isidro syntyy.
- 1967: Uusia osuuskuntia perustetaan Perianaan ja Mondróniin.
- 1960-luku: Vaikea maasto rajoittaa koneistamista, mutta ei verdial-öljyn erinomaisuutta.
- 1957: Cooperativa San Isidro syntyy.
- 1912: Sähköistys saapuu ja öljymyllyt modernisoituvat.
- 1884: Maanjäristys tuhoaa Perianan, joka jälleenrakennetaan Alfonso XII:n avustuksella.
- 1869: Paikallinen oliivinviljely laajenee ja sen öljy kasvattaa arvostustaan.
- 1845: Periana erottuu edukseen öljyllään ja kuudella öljymyllyllään, Diccionario Madoz -sanakirjan mukaan.
- 1816: Málaga saavuttaa yli 500 öljynpuristamoa (myllyä) koko maakunnassa.
- 1800-luvun puoliväli: ”El Rojo” (perianalainen asukas) tuo persikan Argentiinasta.
- Muinaisuus
- 1487: Kristillisen valloituksen ja moriskojen karkotuksen jälkeen alue jää asumattomaksi.
- Arabikausi (711–1492): Uusia lajikkeita, kastelujärjestelmiä ja muita öljyn käyttötapoja.
- Roomalainen aika (218 eaa. – 400-luku):Oliivitarhojen suuri laajentuminen; Bética vie tuotettua öljyä Roomaan.
- 9. vuosisata eaa.: Foinikialaiset tuovat öljyn kulutuksen ja myöhemmin oliivinviljelyn Málagaan.
Tässä kuvassa havainnollistetaan vuoden kierto luonnossa ja oliivipuissa.

- Aove y medio ambiente = Ekstraneitsytoliiviöljy (EVOO) ja ympäristö
- ”Cada mochuelo a su olivo” = ”Jokainen pöllö omalle oliivipuulleen” (espanjalainen sanonta, joka tarkoittaa suurin piirtein ”jokainen omalle paikalleen” tai ”jokaisen tulee huolehtia omista asioistaan”).
- El olivar ecológico mantiene vivo el equilibrio entre suelo, agua y biodiversidad. = Luonnonmukainen oliivitarha pitää yllä maaperän, veden ja luonnon monimuotoisuuden välistä tasapainoa.
- Evita productos químicos de síntesis, conserva los nutrientes y acoge insectos, aves y mamíferos que protegen el ecosistema. = Vältä synteettisiä kemikaaleja, säästä ravinteita ja tarjoa elinympäristö hyönteisille, linnuille sekä nisäkkäille, jotka suojelevat ekosysteemiä.
Keskiosa: Oliivipuun elinkaari (El ciclo del olivo)
Rungon poikkileikkausta muistuttava kaavio kuvaa oliivipuun vuotuista kiertoa vuodenaikojen mukaan:
- INVIERNO – Reposo Invernal = TALVI – Talvilepo
- PRIMAVERA – Brotación, floración y cuajado del fruto = KEVÄT – Silmujen puhkeaminen, kukinta ja hedelmän muodostuminen
- VERANO – Desarrollo del fruto = KESÄ – Hedelmän (oliivin) kehittyminen ja kasvu
- OTOÑO – Maduración y recolección del fruto = SYKSY – Hedelmän kypsyminen ja sadonkorjuu
Alaosassa on vielä tällainen vertaus päästöihin:
- Sabías que… cada olivo absorbe al año el CO2 emitido en un viaje en coche de Periana a Bruselas. = Tiesitkö, että… jokainen oliivipuu sitoo vuodessa saman määrän hiilidioksidia (CO₂), joka vapautuu automatkalla Perianasta (kylä Malagassa) Brysseliin.
Museossa kerrotaan myös oliiviöljyn vaikutuksesta ihmisen terveyteen.

Kymmenen syytä sisällyttää se elämääsi
- Selkeä mieli: Pitää huolta hermostosta ja muistista.JPG
- Terve iho ja hiukset: Kosteuttaa ja suojaa.JPG
- Aktiivinen puolustusjärjestelmä: Vahvistaa immuunijärjestelmää.JPG
- Vahva sydän: Suojaa sydän- ja verisuonijärjestelmää.JPG
- Terveellinen ruoansulatus: Edistää ravintoaineiden imeytymistä.JPG
- Hormonaalinen tasapaino: Ehkäisee diabetesta ja säätelee aineenvaihduntaa.JPG
- Suoja syöpää vastaan: Pienentää pahanlaatuisten kasvainten (neoplasioiden) riskiä.JPG
- Vahvat luut: Vahvistaa kalsiumin imeytymistä.JPG
- Ketterä keho: Vähentää lihas- ja niveltulehduksia.JPG
- Luonnollinen antioksidantti: Taistelee solujen vanhenemista vastaan.JPG
Vielä selityksiä siihen, miten eri asiat vaikuttavat oliiviöljyyn ja miten sitä pitää säilyttää.

Tekijät ja niiden vaikutukset:
- Calor (Lämpö): Acelera su envejecimiento.
- Lämpö: Nopeuttaa sen vanhenemista.JPG
- Humedad (Kosteus): Favorece la fermentación y altera su aroma.
- Kosteus: Edistää käymistä ja muuttaa sen aromia.JPG
- Oxígeno (O2O2) (Happi): Lo vuelve rancio.
- Happi: Tekee siitä eltaantunutta / härskiintynyttä.JPG
- Luz (Valo): Provoca oxidación.
- Valo: Aiheuttaa hapettumista.JPG
- Impurezas (Epatäydellisyydet / Epäpuhtaudet): Restos sólidos deterioran el aceite.
- Epäpuhtaudet: Kiinteät jäänteet heikentävät öljyn laatua.JPG
Vinkit säilytykseen ja käyttöön (lamppukuvakkeet):
- Guárdalo en un lugar fresco y seco.
- Säilytä viileässä ja kuivassa paikassa.JPG
- Mantén siempre el envase cerrado.
- Pidä pakkaus aina suljettuna.JPG
- Protégelo en envases opacos o de acero inoxidable.
- Suojaa se läpinäkymättömissä tai ruostumattomasta teräksestä valmistetuissa astioissa.JPG
- Es preferible aceites filtrados.
- Suodatetut öljyt ovat suositeltavampia.JPG
Tänne siis ostoksille. Tuskin oli meiltäkään viimeinen kerta.

Löysin turistisivustolta ilmakuvan Perianasta ja lisäsin siihen ne muutamat paikat, joissa olemme käyneet.

Periana on ollut yksi sellainen paikka, jossa tulee käytyä enemmän kuin yhden kerran. Eikä se ole hankalan matkankaan päässä. Tuosta kuvasta oikealle Miradorin suuntaan on Velez-Malagaan noin 30km ja vasemmalle vuoristomaisemia ihaillen vähän enemmän Mondron-Riogordo-Colmenar-Casabermeja -reittiä takaisin Malagan suuntaan. Ja Velez-Malagasta tullessa kannattaa poiketa Viñuelan tekojärven rannoille kävelemään, siellä kävimme mekin ja kirjoitan kohta siitä jutun, paljon lyhyemmän kuin tämä.
