Loviisa avoimet puutarhat 2024

Loviisan avoimet puutarhat ovat vuodesta toiseen houkutteleva tapahtuma. Tänä vuonna listalla oli 20 puutarhaa, joista osa Loviisan ympäristössä Sarvisalossa, Pernajassa ja Skinnarbyssä. Kaksi puutarhaa oli mukana ensimmäistä kertaa, niistä kävimme Rakkauden puutarhassa. Kiva kokemus.

Aloitimme kahdesta meille tutusta paikasta Pernajasta, eli Annemamman pihalta ja Villa Saarnesta. Molemmat jälleen kivoja, ja oli mukava tavata taas pihojen hoitajat ja jutella pihojen hoidosta. Saimme vinkkejä omallekin pihallemme. Ihania näkymiä, joissa viihtyy.

Pernajassa voi poiketa muuallakin, esimerkiksi Pyhän Mikaelin kirkossa. Ajoimme Rakkauden puutarhaan Hopomintielle. Mielenkiintoinen. Kaikkein mielenkiintoisinta oli puutarhan rakenne, jossa alueella oli pieniä mutkittelevia polkuja, jotka antoivat rohkaisevia kehotuksia päivään.

Olipa tänne istutettu sydänkin.

Istutettujen kasvien lisäksi polkujen varsilla oli muutakin. Hyvä yhdistelmä.

Rakennusten lähellä oli tietysti kukkia terasseilla ja niiden vieressä.

Yksittäiset kukat olivat taas kivaa katsottavaa.

Ja portista ulos mennessämme vilkutimme tälle fiilistelijälle.

Meillä oli tänä vuonna kovin vähän aikaa Loviisan kaupungin alueelle, mutta siellä kävely on aina hyvä kokemus, koska muutkin näkymät kuin ne listalla olevat avoimet puutarhat ovat aina kauniita ja hyvin hoidettuja.

Yhdelle pihalle ehdimme kurkistaa.

Kuninkaanlammen puutarha on vuodesta toiseen yksi näyttävimpiä. Paikalla voi nauttia myös päiväkahvit.

Kauniita kukkia jälleen piha täynnä.

Tämä puutarha on avoinna myös muulloinkin kuin Avointen puutarhojen tapahtumapäivänä ja täältä voi ostaa kaikenlaista pihan ja puutarhan hoitoon liittyvää tavaraa ja muitakin koriste-esineitä.

Tällä kertaa emme ehtineet tätä enempää, mutta voit lukea aikaisemmista monipuolisemmista käynneistämme näistä linkeistä:

2021 tekstin löydät täältä: Avoimet puutarhat Loviisassa

Lauantain sadepäivän kuvaus on täällä: Avoimet puutarhat Loviiisassa 2022.

Ja seuraavan aurinkoisen sunnuntain teksti täällä: Avoimet puutarhat Loviisassa – Aurinkoinen sunnuntai 2022

Meitä käynnit täällä kiinnostavat erityisesti siksi, että vuosi vuodelta saamme uusia ideoita omalle pihallemme.

Olet tervetullut seuraamaan myös muita matkojamme. Tässä linkki Facebook-sivullemme:

Ailajajuha

2 ajatusta artikkelista “Loviisa avoimet puutarhat 2024

Jätä kommentti Aila ja Juha Peruuta vastaus